Erkki Laitakari

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Erkki Assar Laitakari (vuoteen 1906 Nybergh; 21. marraskuuta 1892 Helsinki24. lokakuuta 1978 Helsinki) oli suomalainen tutkija, opettaja ja Helsingin yliopiston metsänhoitotieteen professori.[1]

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laitakarin vanhemmat olivat Kakolan kuritushuoneen johtaja Vihtori Nybergh (1857–1938) ja Elin Kalm (1857–1930). Laitakarin veli, professori Aarne Laitakari oli tunnettu suomalainen geologi. Laitakari oli naimisissa Lyyli Mannosen kanssa vuodesta 1916. Pariskunnalle syntyi poika Matti 1924. Jäätyään leskeksi vuonna 1966 Laitakari meni naimisiin Hellin Laitakarin (o.s. Blomberg)lähde? kanssa 1967. Laitakari asui suuren osan elämästään Helsingin Oulunkylässä.

Laitakari tuli ylioppilaaksi Turun suomalaisesta reaalilyseosta 1911 ja suoritti metsänhoitotutkinnon 1914 ja filosofian kandidaatin tutkinnon 1921. Maatalous- ja metsätieteiden tohtoriksi hän väitteli 1927.[2] Laitakari toimi opetus- ja hallintotehtävissä Helsingin yliopistossa lähes 40 vuotta. Hän ansioitui erityisesti metsäkulttuurin tuntijana ja kehittäjänä, jolla oli usein humanistin ja erityisesti historioitsijan näkökulma alaansa. Metsätieteellisten julkaisujen lisäksi Laitakari kirjoitti useita metsäalaan liittyviä historiateoksia. Helsingin yliopistossa hän aloitti metsäarvioimisen ylimääräisenä opettajana 1922–1927. Dosenttina hän toimi 1932–1936 ja metsänhoidon professorina 1928–1961. Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaani hän oli 1954–1957. Laitakarin väitöskirja käsitteli männyn juuristoa, mutta hän tutki laajasti myös muun muassa koivun juuristoa ja Suomen metsien myrskytuhoja. Vuonna 1954 Laitakari kutsuttiin Suomalaisen tiedeakatemian jäseneksi. Helsingin yliopiston opiskelijajärjestö Metsäylioppilaat ry jakaa ansioituneille jäsenilleen Erkki Laitakari -palkintoa.

Laitakari toimi aktiivisesti myös kunnallisissa ja kirkollisissa luottamustehtävissä. Hän oli muun muassa Oulunkylän kunnanvaltuutettu 1923–1928 ja kirkkovaltuutettu 1939–1958 sekä kirkolliskokousedustaja 1963 ja 1965. Laitakari oli Kansan raamattuseuran puheenjohtaja 1953–1965 ja kunniapuheenjohtaja vuodesta 1965. Vuonna 1954 hän toimi seuran julkaiseman Sana-lehden päätoimittajana. Hän oli myös Suomen luonnonsuojeluyhdistyksen perustajajäseniä.

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tutkimuksia sääsuhteiden vaikutuksesta männyn pituus- ja paksuuskasvuun, 1920
  • Katsaus eri maiden metsälainsäädäntöönn, 1923
  • Neljännesvuosisata Suomen Metsätieteellisen Seuran toimintaa, 1934
  • Männyn kääpiöversojen ja kasvainten välisestä suhteesta, 1934
  • Hakkuutähteet metsänhoidolliselta kannalta, 1935
  • Piirteitä yliopiston metsäopetuksen kehittämisestä, 1935
  • Piirteitä A. K. Cajanderin 21.1.43 päättyneestä elämäntyöstä, 1943
  • Riistanhoidon ja metsästyksen opetus metsänhoitajiemme koulutuksessa, 1945

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuka kukin on 1966.
  • Autio, Veli-Matti: ”Laitakari, Erkki (1892–1978)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 701–703. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0. Teoksen verkkoversio.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 362. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
  2. ”Laitakari (Nybergh), Erkki Assar”, Suomen metsänhoitajat. Finlands forstmästare 1931–1945, s. 331–332. Helsinki: Suomen Metsänhoitajaliitto, 1946.