Keynesiläinen taloustiede

Keynesiläinen taloustiede on taloustieteen haara, joka syntyi John Maynard Keynesin ajatusten ja uusklassisen taloustieteen fuusiossa. Se lähtee kokonaiskysynnän vähyydestä syynä taantumiin. Sen mukaan valtion tulee lisätä kysyntää tasoittaakseen suhdannevaihtelua ja saadakseen talouden uudelleen käyntiin. Keynesiläiselle talousteorialle vastakkaisia suuntauksia ovat uusklassinen taloustiede ja monetaristinen taloustiede.

Teorian perusteet

Keynes esitti teoriansa perusteet vuonna 1936 julkaistussa teoksessaan Työllisyys, korko ja raha (engl. The General Theory of Employment, Interest and Money). Keynesiläisen taloustieteen voidaan katsoa kannattavan sekataloutta ja olevan keskitie laissez-faire-kapitalismin ja sosialismin välillä. Keynesin keskeinen lähtökohta ajattelussa oli se, että joukkotyöttömyys ja lama johtuivat pääosin heikosta kulutuskysynnästä.^lähde?

Keynesin mukaan markkinataloudelle ovat tyypillisiä työttömyys ja suhdannevaihtelut, ja kokonaiskysyntää säätelemällä ne voidaan poistaa.^[1] Keynesin kirjassaan Työllisyys, korko ja raha esittämän ajatuskokonaisuuden oli tarkoitus toimia Ison-Britannian hallituksen täystyöllisyyspolitiikan teoreettisena pohjana. Keynesiläinen taloustiede oli makrotaloustieteen vallitseva koulukunta ja samalla myös useimpien länsimaiden talouspolitiikan perusta 1970-luvulle saakka.^[2]

Keynesin talousteorian perusteesi oli, että uusklassinen taloustiede on erityistapaus tilanteessa, jossa vallitsee täystyöllisyys. Markkinoiden toiminta on Keynesin mukaan kaukana täydellisestä muun muassa markkinapaniikkien (New Yorkin pörssiromahdus 1929) ja markkinapsykologisten tekijöiden johdosta, minkä vuoksi taloudessa esiintyvää suhdannevaihtelua tulee tasoittaa. Tällöin taantumia voidaan tasoittaa ja vähentää työttömyyttä. Uusklassisen talousteorian (Hayek) mukaan valtion kulutuksen merkittävilläkään lisäyksillä (esimerkiksi kasvaneet julkiset investoinnit infrastruktuuriin – ”bitteihin ja tiebitumiin”) ei ole pysyviä kasvuvaikutuksia kokonaiselintasoon edes pitkällä aikavälillä. Keynes sen sijaan korosti, että työttömyys ei ole vapaaehtoista, vaan merkittävä osa työttömästä työvoimasta olisi valmis töihin, mikäli sellaista löytyisi.^lähde?

Keynesin mukaan valtion tulee puuttua lyhyen aikavälin ongelmiin kuten työttömyyteen ja elintason äkilliseen syöksyyn, koska tasapainoon päätyminen kestää liian kauan. Keynes totesikin, että on turha odottaa, koska ”pidemmällä aikavälillä olemme kaikki kuolleet”. Yleensä taloustieteessä lyhyt aikaväli katsotaan 1–3 vuotta kestäväksi, keskipitkä aikaväli 3–5 vuotta kestäväksi ja pitkä aikaväli yli 5 vuotta kestäväksi. Voidaankin perustellusti kysyä: ”Olisitko sinä valmis odottamaan työttömänä viisi vuotta työllistymistäsi? Mikäli olet, niin olet mitä puhdasverisin uusklassisen teorian ja Hayekin näkemysten kannattaja.” Työttömyys on uusklassisen teorian mukaan vapaaehtoista (palkkatarjouksen taso ei riittävä osalle työvoimaa, jotta hakeutuisivat töihin). Keynesiläisenä voidaan pitää myös pienituloisen väestön kulutuskysynnän lisäämistä^[3].

John Hicksin IS-LM-malli

Keynesin ajattelu pyrittiin palauttamaan osaksi perinteisempää taloustiedettä. Tärkeässä roolissa oli etenkin John Hicks, joka kehitti 1930-luvulla keynesiläisen teorian keskeisen näkemyksen kuvaavan IS-LM-malliin. Tästä muodostui varsinainen keynesiläinen taloustiede, joka hallitsi 1970-luvulle asti. Hicks tosin julkaisi 1980-luvulla artikkelin, jossa hän väitti jättäneensä aikaisemmassa työssään pois joitain Keynesin tärkeimpiä ajatuksia, etenkin liittyen epävarmuuden huomioon ottamiseen. Samoin moderni uuskeynesiläinen teoria korostaa palkka- ja hintajäykkyyksien tärkeyttä (menu-cost, kolmikantainen työmarkkinamalli, monopolit ja oligopolit hyödykemarkkinoilla). Siten onkin alettu kutsua keynesiläisyyttä ”reaalien analyysiksi” ja uusklassista teoriaa ”teorioiden analyysiksi”.^lähde?

Kritiikki teoriaa kohtaan

Keynesiläisiä teemoja on edelleen merkittävästi mukana makrotaloudellisessa tutkimuksessa. Nykyään merkittävässä asemassa olevat uuskeynesiläiset pyrkivät rakentamaan malleilleen mikrotaloudelliset perusteet, mutta painottavat analyysissaan keynesiläisittäin esimerkiksi hinta- ja palkkajäykkyyttä. Pienempi ryhmä ovat jälkikeynesiläiset, jotka taas kritisoivat keynesiläisyyttä ja uusklassista taloustiedettä Keynesin ajattelun keskeisten piirteiden laiminlyömisestä.^lähde?

1960-luvulla keynesiläiset ja monetaristit kiistelivät inflaation syistä ja vaikutuksesta työllisyyteen (katso Phillipsin käyrä), rahan kysynnän korkojoustosta ja siitä, ”onko finanssipolitiikalla toivottua vaikutusta kokonaiskysyntään”. Kiista ”ratkesi empiiristen tosiasioiden avulla” – monetaristien voittoon. Tämä voitto osoittautui kuitenkin lyhytaikaiseksi modernien finanssikriisien myötä 2008, koska finanssituotteiden markkinoiden piti olla lähimpänä täydellisyyttä uusklassisen teorian kannattajien mukaan.^lähde?

Ennen vuonna 2008 alkanutta finanssikriisiä saatettiin sanoa näin: ”Optimistikaan ei enää luota keynesiläiseen ajatukseen kysynnän aktiivisesta hienosäädöstä.” Näin totesi Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen.^[4]