Varastettu kuolema

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Varastettu kuolema
Ohjaaja Nyrki Tapiovaara
Käsikirjoittaja Eino Mäkinen, Erik Blomberg
Tuottaja Erik Blomberg
Säveltäjä George de Godzinsky
Pääosat Tuulikki Paananen
Ilmari Mänty
Santeri Karilo
Annie Mörk
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Erik Blomberg Oy
Ensi-ilta 4. syyskuuta 1938
Kesto 101 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Varastettu kuolema on Nyrki Tapiovaaran ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1938. Se perustuu Runar Schildtin novelliin Lihamylly. Tuottaja Erik Blombergin oli tarkoitus ohjata elokuva itse, mutta hän valitsi tehtävään Tapiovaaran, joka oli ansioitunut vuonna 1937 elokuvan Juha ohjaajana. Tapiovaara siirsi tapahtumat poliittisesti erittäin arasta Suomen sisällissodan keväästä 1918 sortovuosiin 19041905.

Varastettua kuolemaa on luonnehdittu suomalaisen avantgarden mestariteokseksi.

Schildtin alkuperäisnovellista on Varastetussa kuolemassa mukana lähtöasetelma ja kolme päähenkilöä. Elokuva esitettiin televisiossa ensi kerran 14. maaliskuuta 1964.

Elokuva kertoo suomenruotsalaiseen porvaristoon kuuluvista aktivisteista, jotka käyvät maanalaista taistelua Venäjän harjoittamaa sortovaltaa vastaan. He salakuljettavat ruumisarkkuun kätkettyjä aseita ja aseiden siirto naamioidaan hautajaissaattueeksi. Pääparina on aktivistiryhmän johtaja Robert Hedman ja hänen rakastettunsa Manja. Edellistä tulkitsee amatöörinäyttelijä Ilmari Mänty eli tuleva suurlähettiläs Ralph Enckell. Manjaa tulkitsee 1930-luvun loppupuoliskon valovoimainen elokuvatähti Tuulikki Paananen. Aiheestaan huolimatta Varastettu kuolema ei ole kansalliskiihkoinen. Elokuvassa puhutaan suomen lisäksi ruotsia, venäjää ja englantia. Tekstityksiä ei ole. Ratkaisulla ohjaaja on halunnut korostaa ihmisten välistä sanatonta yhteyttä ja kehonkielen merkitystä. Elokuvan loppujakso on toteutettu puhtaana kuvakerrontana ilman sanoja.

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan aikalaisarvioissa näkyy ristiriitainen suhtautuminen. Maailmalta tulleet vaikutteet nähdään toisaalta myönteisinä ("liki jokainen kuva on pieni hienostunut taideteos"), toisaalta kielteisenä, suomalaiseen elokuvaan sopimattomina (" ei ole syytä uskoa, että tuollainen dekadentti valokuvaustyylittely, joka ehkä on aitoa ranskalaisessa filmissä, olisi aidon suomalaisen hengen mukaista"),[1]

Kun elokuva esitettiin uudestaan 1954, suhtautuminen oli muuttunut varauksellisesta arvostavaksi ja Tapiovaaran nähtiin ottaneen paikkansa suomalaisessa elokuvassa. Vihdoin viisikymmentä vuotta ensi-illan jälkeen elokuva nähdään jo ehdottomana klassikkona.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sakari Toiviainen: Nyrki Tapiovaaran tie, Suomen elokuva-arkisto, Valtion painatuskeskus, Helsinki 1986, ISBN 951-860-115-1
  • Elonet

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Arvioita, Elonet.fi, viitattu 13.12.2012

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]