Ajan Suunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ajan Suunta oli Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) julkaisema päivälehti 19321944. Samanniminen lehti ilmestyi vuosien 1993-2002 aikana muutamia kertoja vuodessa, julkaisijana Isänmaallinen Kansallis-Liitto.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Ajan Suunta

Ajan Suuntaa edelsi Ajan Sana -niminen lehti muutaman vuoden ajan. Päätoimittajana molemmissa oli Arne Somersalo, entinen Ilmavoimien komentaja. Ajan Suunta ilmestyi kuutena päivänä viikossa iltapäivisin. Se edelsi siis tässä suhteessa nykyisiä iltapäivälehtiä, mutta oli kuitenkin uutislehti.

Ajan Suunta lakkasi ilmestymästä 4. lokakuuta 1944, puolitoista viikkoa IKL:n lakkauttamisen jälkeen. Liittoutuneiden valvontakomission poliittinen neuvonantaja Pavel Orlov oli vaatinut Suomen hallitukselta lehden välitöntä lopettamista ja hallituksesta otettiin yhteyttä lehden johtoon. Painokoneet pysäytettiin vapaaehtoisesti hallituksen varoitettua, että muuten edessä saattaisi olla voimatoimia koko Suomen lehdistöä vastaan.[1]

[muokkaa] Ajan Suunnan päätoimittajat

[muokkaa] (Uusi) Ajan Suunta

Uudella Ajan Suunnalla oli päätoimittajinaan Matti Järviharju ja Pekka Seppälä. Se ilmestyi noin neljä kertaa vuodessa, mutta joinakin vuosina harvemmin. Sen rinnalla ilmestyi vaalilehtenä Suomen Suunta -niminen julkaisu, johon oli koottu Ajan Suunnan artikkeleita höystettynä ajankohtaisilla vaaliasioilla.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

  1. Mikko Uola: "Suomi sitoutuu hajottamaan...": Järjestöjen lakkauttaminen vuoden 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella, s. 40–41. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1999.
Tämä lehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut