Ylioppilaslehti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ylioppilaslehti on 1913 perustettu opiskelijalehti, jota julkaisee Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) omistama Ylioppilaslehden kustannus Oy. Lehti on lajissaan Suomen tunnetuin ja laajalevikkisin. Lisäksi se on vanhin suomenkielinen opiskelijalehti, jos lukio- ja opistolähtöisiä lehtiä ei lasketa (yliopistoyhteisön ruotsinkielinen Studentbladet perustettiin myös aikaisemmin, vuonna 1911). Ylioppilaslehti käsittelee Helsingin yliopistossa opiskeluun liittyvien asioiden lisäksi laajasti mm. kulttuuria sekä yhteiskunnallisia asioita ja ilmiöitä.

Ylioppilaslehden ulkoasu, sisällön painopisteet ja toimituksellinen linja muuttuvat kahden vuoden välein toimituskunnan vaihtuessa. Päätoimittajan valitsee HYYn edustajisto. Perinteisesti lehti on pyrkinyt tarkastelemaan yhteiskunnallisia kysymyksiä kriittisestä, puoluepoliittisesti sitoutumattomasta näkökulmasta.

Ylioppilaslehden paperiversion levikki on nykyään noin 35 000, ja pääosan lukijoista muodostavat Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan jäsenet. Lehti ilmestyy lukukausien aikana kerran kuukaudessa.

Lehden 100-vuotishistoria "Ylioppilaslehden vuosisata" julkaistiin helmikuussa 2013 [1]. Kirjoittajaksi valittiin keväällä 2006 aatehistorioitsija Jukka Kortti.[2][3] Aikaisemmin Maunu Harmo ja Matti Klinge ovat julkaisseet historiikin lehdestä.

Ylioppilaslehti juhlist satavuotista taivaltaan helmikuussa 2013.[4] Lehden ensimmäinen numero ilmestyi 18. tammikuuta 1913.[5]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1910-1930-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1905 suurlakon jälkeen ylioppilaat, joista monet olivat itsenäisyysliikkeen aktivisteja, sijoittuivat porvarilliselle puolelle ajauduttuaan ristiriitoihin aiemman liittolaisen työväestön ja sen punakaartien kanssa. Ylioppilaat olivat kansallishenkisiä ja tämä näkyi myös Ylioppilaslehden linjassa. Vuoden 1918 sodan jälkeen heimoaate virisi erityisesti Karjalaisen Osakunnan keskuudessa, kun taas pohjalaisten parissa vallitsi kansallismielinen vapaussotahenki. Sen ajan poliittiset keskustelut heijastuivat Ylioppilaslehden kirjoituksissa, joissa pohdittiin hallitusmuototaistelun merkeissä pitäisikö Suomesta tulla monarkia vai tasavalta. Samoin kansallinen eheytyminen oli keskustelunaiheena, kuten myös heimosodat ja tulevan Suomen kansallisvaltion rajat. Toisaalta jotkut aktiivisesti ylioppilaspolitiikassa mukana olleet heimoaktivistit, kuten Karjalaisessa Osakunnassa vaikuttaneet Bobi Sivén ja Toivo Kaukoranta, kritisoivat, ettei osa ylioppilaista ollut kiinnostunut kuin juhlimisesta ja tansseista kansakunnan kohtalon sijaan. Kuitenkin näinä vuosina Ylioppilaslehden päätoimittajina oli tulevia suomalaisia kirjailijoita, kuten Ilmari Jäämaa (1914), K. N. Rauhala (1915-1916) ja Väinö Nyberg (1916-1917). Tuleva Isänmaallisen kansanliikkeen puheenjohtaja, kansanedustaja ja ministeri Vilho Annala toimi päätoimittajana vuosina 1917-1919. Ylioppilaslehden panos kansalliselle kulttuurille oli jo hyvin tärkeä alusta lähtien.

Helmikuussa 1922 pohjalaiset, karjalaiset ja savolaiset ylioppilaat, jotka olivat kunnostautuneet heimosodissa ja heimoaktivistisessa politiikassa, perustivat kansallismielisen opiskelijajärjestön, Akateemisen Karjala-Seuran (AKS), joka 1920-luvun loppuun mennessä hallitsi suvereenisti Helsingin Yliopiston Ylioppilaskuntaa. 1920-luvun alusta alkaen Ylioppilaslehti oli ollut mukana luomassa aitosuomalaista rintamaa, ja kun AKS alkoi korostaa aitosuomalaisuutta 1920-luvun lopulla, korostui AKS:n vaikutus Ylioppilaslehdessä entisestään. Ylioppilaslehti vaati kirjoituksissaan yliopiston täydellistä suomalaistamista ja "kolonialististen ruotsalaisjäänteiden" poistamista. Yliopiston opetus oli pääasiassa ruotsiksi esimerkiksi lakiopinnoissa, vaikka opiskelijoista ruotsinkielisiä oli kolmannes ja enää viidennes vuonna 1930. Ruotsinkielisten vallan suuruus yliopistossa ei ollut suhteessa heidän prosentuaaliseen vähemmistöosuuteensa. Ylioppilaslehti toimi AKS:n lisäksi Suomalaisuuden liiton ja vuonna 1926 perustetun Aitosuomalaisuuden Liiton ilmaisukanavana.

Helmikuussa 1927 Ylioppilaslehden päätoimittajaksi tuli kovan linjan aitosuomalainen, lakitieteen tohtori Urho Kekkonen, joka päätoimittajaksi tultuaan samaan aikaan kaappasi Suomalaisuuden Liiton aitosuomalaisten haltuun. Muistelmissaan Kekkonen kuvaili silloista Ylioppilaslehteä näin:

»Tulin Ylioppilaslehden päätoimittajaksi helmikuussa 1927 ja olin siinä tehtävässä seuraavan vuoden huhtikuuhun saakka. Toimitussihteerinä oli Lauri Aho. Lehti oli siihen aikaan aikakauslehden mallinen ja sivuja oli vähän. Silti se sisälsi yliopistoa ja ylioppilaskuntaa koskevien asioiden lisäksi sangen monenlaista aineistoa. Se seurasi urheilua, maanpuolustusta, taidetapahtumia, julkaisi nuorten, so. Tulenkantajien ryhmään kuuluvien kirjailijain runoja. Siinä esiintyi yhtä hyvin nimimerkki Teini eli Ilmari Turja kuin kulttuurimatkailija Olavi Paavolainen, joka kirjoitti niin kaukaisista paikoista kuin Pariisista ja Berliinistä asti. Yhteyksiä Viroon pidettiin yllä, kolmansia Viron-Suomen Ylioppilaspäiviä esimerkiksi käsiteltiin laajalti. Viroa tuotiin esiin ikään kuin Ruotsiin suuntautumisen vaihtoehdoksi sekä poliittisten että kulttuurisuhteiden kannalta[6]»

Vaikka Ylioppilaslehti oli porvarillinen ja käytännössä antikommunistinen, se julkaisi helmikuussa 1928 Akateeminen Sosialistiseura -numeron, joka esitteli sosiaalidemokratiaa ylioppilaille. ASS:ssä oli tuolloin vain 15 aktiivijäsentä, joten oli poikkeuksellista, että se sai käyttöönsä kokonaisen Ylioppilaslehden numeroon. Teemanumero tietenkin myös provosoi SDP:n valtasuuntausta.

Kielitaistelu joutui syrjään väliaikaisesti kommunisminvastaisuuden ja Lapuan liikkeen noustua 1929-1930. Ylioppilaslehden sivuillakin käytiin keskustelua laillisuudesta ja sen suhteesta isänmaallisuuteen sekä siitä pitikö kommunisminvastaisuuden mennä aitosuomalaisuuden edelle. Urho Kekkosen johtaman aitosuomalaisen vähemmistön eroaminen AKS:stä 1931 näkyi myös lehden sivuilla. Entinen lehden päätoimittaja Kekkonen ei pitänyt lainkaan siitä, että Lapuan liike ei ollut kiinnostunut aitosuomalaisuudesta ja sen piirissä oli "ruotsalaisherroja".[7] Koko 1930-luvun Ylioppilaslehti oli aktiivisesti mukana Helsingin yliopiston suomalaistamispyrkimyksissä, jotka heräsivät uudelleen, ja toimi Aitosuomalaisen rintaman pää-äänenkannattajana yliopistomaailmassa. Kekkonen kuvailikin vuonna 1932 lehteä "kansallismielisen ylioppilasaineksen yksimielisesti kannattamaksi".[8]

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan aikana Ylioppilaslehti oli tietenkin mukana kansallisessa yhtenäisyydessä, eikä sen ilmestyminenkään ollut yhtenäistä. Tänä aikana päätoimittajana oli entinen Sinimustat-johtaja Sakari Vapaasalo. Sodan jälkeen Ylioppilaslehti ja ylioppilaskunta korostivat länsimaista demokratiaa, vapauksia sekä AKS:n perintönä sosiaalista vastuuta ja kansallista yhtenäisyyttä. AKS oli määrätty lakkautettavaksi 1944 ja monet ylioppilaisiin yhteydessä olleet isänmaalliset järjestöt lakkautettiin. Tästä huolimatta AKS-läinen ajattelutapa ja maltillinen oikeistolaisuus kuitenkin säilyivät aina 1950-luvun lopulle esti Ylioppilaslehden ja Ylioppilaskunnan piirissä. 1940-luvun lopulla päätoimittajana ollut Erkki Salonen korosti 1949, että puolue- ja aateriitojen ajan oli oltava ohi, mutta tuli puolustaa pohjoismaista demokratiaa idän mallia vastaan uudesta ulkopolitiikasta huolimatta.[9] 1950-luku olikin osakuntien kulta-aikaa puoluepolitiikan jäädessä taustalle.

1956 Ylioppilaslehti nousi vankasti puolustamaan Unkarin kansannousua. Sen sivuilla julkastiinkin ilmoitus: "Ylioppilaat! Hiljennymme huomenna lauantaina klo 12.00 kaikkialla, missä olemmekin kunnioittamaan yksilön ja kansojen vapauden puolesta kaikkensa antaneita. Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta." Mannerheimintien ja Kaivokadun kulman hiljaiseen mielenosoitukseen osallistuikin 400 ylioppilasta, jotka pysäyttivät myös liikenteen 2 minuutiksi. Suruasuinen Unkarin lippu oli Vanhalla Ylioppilastalolla puolitangossa. Tässä unkarilaisille osoitetussa tuen ilmauksessa yhdistyi vielä perinteinen AKS:n heimoaatteellisuus ja kommunisminvastaisuus. Ylioppilaslehden piti kuitenkin protestoida kansannousun kukistamista vastaan ulkopoliittiset realiteetit muistaen.[9]

1950-luvulla päätoimittajana Ylioppilaslehdessä oli Sakari Virkkunen, joka oli viimeisiä perinteistä kansallismielistä linjaa edustaneita Ylioppilaslehden päätoimittajia. Hänen jälkeensä vielä oli porvarillinen päätoimittaja Jaakko Itälä, joka toimi lähinnä Vapaamielisten liiton piirissä. Hänen jälkeensä tulikin sosiaalidemokraattinen Pauli Burman ja pian olikin uusvasemmistolaisen Arvo Salon aika.

Päätoimittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luettelo Ylioppilaslehden päätoimittajista. Monet päätoimittajana toimineista henkilöistä ovat myöhemmin nousseet median tai politiikan vaikuttajiksi.

2000–
1990–2000
1980–1990
1970–1980
  • Vesa Haapala (19.1.1978–15.11.1979)
  • Pauli Suuniitty (15.1.1976–8.12.1977, vt. 17.1.1974–22.5.1975)
  • Jouko Hannula (17.1.1974–22.5.1975)
  • Kari Piimies (13.1.1972–13.12.1973)
  • Seppo Niemelä (16.1.1970–26.3.1971)
1960–1970
1950–1960
1940–1950
  • Erkki Salonen (20.11.1947–12.5.1950)
  • Kalevi Kajava (6.3.1947–13.11.1947)
  • Annikki Toikka-Karvonen (6.2.1947–20.2.1947)
  • 1945–1946 lehti ei ilmestynyt
  • Leo Tujunen 1944 (ainoastaan joulunumero ilmestyi)
1930–1940
1920–1930

(saa täydentää, lista on teoksessa Harmo-Klinge: Ylioppilaslehti)

1913–1920

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiuutiset
Wikiuutisissa on aiheeseen liittyvä uutinen: