Tuulikki Paananen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tuulikki Paananen
Syntymäaika 19. helmikuuta 1915
Syntymäpaikka Savonlinna
Kuolinaika 10. lokakuuta 1974 (59 vuotta)
Kuolinpaikka Honolulu, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Tuulikki Paananen (19. helmikuuta 1915 Savonlinna10. lokakuuta 1974 Honolulu, Havaiji, Yhdysvallat) oli suomalainen elokuvanäyttelijä. Paananen eli suurimman osan elämästään Yhdysvalloissa. Suomessa hän vietti ensimmäiset vuotensa ja 1930-luvun jälkipuoliskon. Tuolloin hän näytteli muun muassa elokuvissa Jääkärin morsian, Aktivistit ja Varastettu kuolema. Paananen elvytti suomenkielentaitonsa ja kohosi sekä kansan että kriitikoiden arvostamaksi näyttelijäksi.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuulikki Paanasen vanhemmat olivat amerikkalainen pianisti Fanny Bay ja suomalainen viulisti Ernest Paananen. Perhe palasi Suomesta Yhdysvaltoihin Tuulikin ollessa nelivuotias. Pohjois-Amerikassa Paanaset viettivät kiertue-elämää. Avioliitto päättyi eroon, Ernest Paananen palasi Suomeen ja Fanny Bay ja Tuulikki jäivät Yhdysvaltoihin. Tuulikki Paananen valmistui ylioppilaaksi Hollywood High Schoolista erinomaisin arvosanoin. Hän harrasti tanssia lapsuudestaan alkaen alan ammattilaisten opetuksessa,[1] ja tiettävästi hän esiintyi joissakin Hollywood-elokuvissa tanssikohtauksissa.[2]

Elokuvaura Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1935 Tuulikki Paananen päätti lähteä synnyinmaahansa Suomeen. Hän sai töitä Fennia-ravintolasta meksikolaistanssien esittäjänä. Elokuvaohjaaja Valentin Vaala kiinnitti häneen huomiota ja ehdotti elokuvasopimusta. Paanasen suomenkielentaito oli ruostunut, mutta hän sai pääosan komediaelokuvasta Mieheke, joka tuli ensi-iltaan joulun alla 1936. Kriitikot pitivät Paanasen suoritusta onnistuneena, hänessä havaittiin "luontaista lahjakkuutta". Hänen seuraava roolityönsä oli sivuosa Nyrki Tapiovaaran elokuvassa Juha, joka sai ensiesityksensä tammikuussa 1937.[3]

Paananen kaavaili paluuta Yhdysvaltoihin, mutta kiinnostus suomalaiseen elokuvataiteeseen sai hänet siirtämään lähtöään. Hänet kiinnitettiin naispääosaan Risto Orkon elokuvaan Jääkärin morsian (1938). Kriitikot antoivat Paanaselle suitsutusta kiihkeäntulisen Sabinan osasta. Roolitehtävään kuului lukuisia yksintansseja näyttävissä puvuissa ja sen myötä hänestä tuli kansansuosikki. Niin ikään vuonna 1938 Paanasella oli pääosa Tapiovaaran elokuvassa Varastettu kuolema. Manjan rooli oli taiteellisesti vaativa ja Paananen sai siitä kiitettävät arviot.[4]

Vuosi 1939 oli Paanasen kannalta erityisen työteliäs. Hän näytteli Matti Jurvan kanssa lyhytelokuvassa Seitsemän velimiestä, Paananen tanssi ja Jurva lauloi. Saman vuoden huhtikuussa Paanasella oli Katjuškan rooli aatedraamassa Aktivistit. Arvostelijat olivat tyytyväisiä hänen suoritukseensa. Syyskuussa 1939 tuli valkokankaille Kalle Kaarnan ohjaama elokuva Rakuuna Kalle Kollola ja marraskuussa Ilmari Unhon Punahousut. Molemmat olivat sotilasfarsseja ja ne jäivät Paanasen viimeisiksi elokuvatöiksi Suomessa.[5]

Paluu Yhdysvaltoihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paananen palasi Yhdysvaltoihin talvisodan kynnyksellä. Hänen viisumiaan ei ollut uusittu ja häntä kehotettiin matkustamaan pikimmiten. Paananen oli yksi useista suomalaisista julkisuuden henkilöistä, joihin liitettiin perättömiä vakoilijaväitteitä toisen maailmansodan aikana. Toisinaan hänen kerrottiin tehneen itsemurhan Suomessa, toisinaan taas väitettiin että hänet olisi teloitettu vakoojana. Todellisuudessa Paananen oli tuolloin jo palannut takaisin Amerikkaan. Ester Toivonen paljasti muistelmissaan kuulleensa vähintään kymmenen erilaista variaatiota "vakooja-Tuulikin" tarinasta. Kun huhut kulkeutuivat Paanasen korviin, hän suhtautui niihin pilana. Vasta vuosien kuluttua hänelle valkeni, että niitä levitettiin vakavissaan. Ensijärkytyksestä selvittyään hän alkoi tehdä pilaa itseensä kohdistetuista harhaluuloista.[6]

Todellisuudessa Paananen työskenteli talvisodan aikana New Yorkissa Suomen puolesta ja keräsi huomattavia rahasummia toisen kotimaansa hyväksi. Palattuaan Hollywoodiin hän suoritti sihteerin opintoja ja sai palkkatyötä lakitoimistosta. Hän yritti Hollywoodissa elokuvauraa taiteilijanimellä Tula Parma, mutta heikolla menestyksellä.[7] Hänellä oli taiteilijanimellään rooli Jacques Tourneurin elokuvassa Leopardimies vuonna 1943, ja sittemmin hänet nähtiin myös amerikansuomalaisista kertovassa kokoillan dokumenttielokuvassa Sydämeni laulu (1948).[2]

Vuonna 1947 Paananen avioitui Kaliforniassa elokuvatoimittaja Esko Miettisen kanssa. Lyhyeksi jääneen liiton jälkeen hän perusti tanssikoulun nimeltä Tuulikki Dance Arts. Vuonna 1959 hän muutti Honoluluun, jossa hän toimi hula-hula-tanssinopettajana Kamehameha-oppilaitoksessa. Tanssin opettamisen lisäksi hän piti omaa matkatoimistoa. Vuonna 1962 Paananen avioitui Howard Gottschalkin (1911–1982) kanssa. Gottschalk oli Yhdysvaltain armeijan sukeltaja ja toimi näyttelijänä Honolulussa. 1970-luvulla Gottschalkilla oli sivurooli televisiosarjassa Hawaii Five-O. Eläkevuosinaan Paananen opiskeli havaijilaista musiikki- ja tanssikulttuuria. Toisinaan hän esiintyi televisiomainoksissa.[8]

Tummahiuksinen Paananen oli huomiota herättävän kaunis nainen; hänen vastanäyttelijänsä elokuvassa Jääkärin morsian, Kullervo Kalske, käytti eräässä yhteydessä ilmaisua ”kaunis kuin veripisara miekan terällä”.

Tuulikki Paananen kuoli 59-vuotiaana Honolulussa 1974. Hänen tuhkansa siroteltiin hänen toivomuksestaan Waikikin pitkälle hiekkarannalle.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rytkönen, Sisko: Ihanat naiset kankaalla, Sisko Rytkönen ja Kustannus Oy Majakka, 2008, ISBN 9789519260884

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ihanat naiset kankaalla, sivu 89
  2. a b Mieheke, Muut tiedot, Elonet.fi, viitattu 25.9.2013
  3. Ihanat naiset kankaalla, sivut 90 ja 91
  4. Ihanat naiset kankaalla, sivut 91–95
  5. Ihanat naiset kankaalla, sivut 96 ja 97
  6. Ihanat naiset kankaalla, sivut 98–100
  7. Ihanat naiset kankaalla, sivu 100
  8. Ihanat naiset kankaalla, sivut 100 ja 101