Masennus

Masennus
Vincent van Gogh, Treurende oude man (sureva vanha mies), 1890. Myös Van Gogh itse kärsi masennuksesta.
Luokitus
ICD-10	F32, F33
ICD-9	296.2, 296.3
OMIM	608516
MedlinePlus	003213
MeSH	D003865
Huom!	Tämä artikkeli tarjoaa vain yleistä tietoa aiheesta. Wikipedia ei anna lääketieteellistä neuvontaa.
Infobox OK

Masennus eli depressio on mielialahäiriö, ja usein myös systeeminen sairaus, jonka hallitseva piirre on vähintään kahden viikon ajan jatkunut yhtäjaksoinen alakulon tunne.

Arkikielessä ihmistä, joka on surullinen, alakuloinen tai allapäin, voidaan myös kutsua masentuneeksi, vaikka tällöin kyse ei olisikaan depressiosta. Kliininen eli sairaudeksi luokiteltava masennus eli depressio poikkeaa satunnaisesta alakulosta tai raskaiden elämäntilanteiden aiheuttamasta luonnollisesta masennusreaktiosta siten, että kliinisesti masentuneen potilaan mieliala ei juuri vaihtele päivittäin eikä riipu yleensä olosuhteista. Kliininen masennus kestää tyypillisesti vähintään monta viikkoa. Psykiatrian professori Erkki Isometsän mukaan alakuloisuudessa voi olla lieviä, ohimeneviä masennusoireita, mutta tilanne on yleensä lyhytaikainen. Alakuloisella ihmisellä on päivittäin myös hyviä hetkiä, joina masennus unohtuu.

Suurin osa kliinisistä masennusjaksoista saa alkunsa elämän suurista vastoinkäymisistä kuten kumppanin menetyksestä, kiusatuksi tai työttömäksi joutumisesta tai ihmissuhdeongelmista. Britannian psykologisen instituutin vuonna 2020 julkaisemassa raportissa esitetään, että masennuksen psykologiset oireet kannattaisi määritellä mieluummin stressitilaksi kuin sairaudeksi. Tästä olisi etua esimerkiksi sen vuoksi, että on todennäköisesti olemassa paljon masennuksesta kärsiviä ihmisiä, joiden kohdalla masennus ei johdu somaattisesta sairaudesta tai aivojen kemiallisesta epätasapainosta. Lisäksi on yksilöllistä, johtuuko masennus aivomuutoksista vai johtuvatko aivomuutokset masennuksesta.

Masennuspotilailta löytyy huomattavan usein elimellisiä muutoksia. Integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori Hasse Karlsson on esittänyt, että kategorinen jako psykiatrisiin ja somaattisiin eli ruumiillisiin sairauksiin ei päde masennuksen kohdalla. Myös esimerkiksi Stanfordin yliopiston neurologian professori on sitä mieltä, että masennuksessa on kyse fyysisestä sairaudesta.

Masennuksen esiintyvyys on moninkertainen muuhun väestöön verrattuna somaattisia sairauksia sairastavilla ja masennus lisää myös riskiä sairastua moniin somaattisiin sairauksiin tavalla, joka ei johdu masennukseen liittyvistä elintavoista. Masennukseen saattaakin myös liittyä somaattisia eli fyysisiä ongelmia kuten selkäkipua, päänsärkyä, voimattomuutta ja unettomuutta.

Masennus ilmenee erilaisissa kulttuureissa eri muodoissa. Yksilöllistä menestystä arvostavissa teollistuneissa yhteiskunnissa masennusta pidetään kansantautina, kun taas yhteisöllisissä kulttuureissa kuten Afrikassa masennus on usein vaikeasti tunnistettavissa. Yksilöllisyyttä korostavissa yhteiskunnissa jokainen on vastuussa omista tekemisistään, myös epäonnistumisistaan. Ihmisillä on jatkuvaa painetta selviytyä ihmissuhteiden, työn, omien pyrkimysten ja tarpeiden, tunteiden, lapsuuden ja kanssaihmisten asettamien odotusten ristivedosta niin, että pärjäisi, tuottaisi ja kehittyisi. Jos nämä odotukset eivät toteudu, tulee halu vetäytyä, hakea omaa aikaa ja pysähtyä. Ihminen masentuu, jos siihen ei ole mahdollisuutta. Kaikki eivät tiedosta olevansa masentuneita, vaikka hoitavat arkirutiineillaan masennuksensa oireita.

Esiintyvyys

Maailman terveysjärjestön arvion mukaan yli 300 miljoonaa ihmistä eli nelisen prosenttia maailman väestöstä sairastaa masennusta. Masennuksen esiintyvyys vaihtelee alueittain, ja kehittyneissä valtioissa se onkin keskimäärin yleisempää kuin kehittyvissä maissa.

Seitsemän prosenttia suomalaista naisista ja neljä prosenttia miehistä eli yhteensä lähes 300 000 henkeä on sairastanut masennushäiriöjakson viimeksi kuluneen vuoden aikana. Noin 10-15% suomalaisista sairastuu masennukseen elämänsä aikana. Ruotsissa masennus diagnosoidaan 20 prosentille kansalaisista. Naispuoliset masennuspotilaat hakeutuvat miehiä herkemmin hoitoon.

Naisten yliedustus masentuneiden joukossa johtuu tutkimusten mukaan ehkäisypillereiden käytöstä ja siitä, että naisilla on miehiä pienemmät tulot ja vaikeammat elinolosuhteet. Tämä pätee myös masennuspotilaisiin: vaikka naispuolisia masennuspotilaita on lähes kaksi kertaa enemmän kuin miehiä, heille myönnetään vain hiukan miespotilaita useammin kuntoutustuki tai työkyvyttömyyseläke.

Masennus on Suomessa yleisintä yli 75-vuotiailla, vaikka he saavat muita potilasryhmiä harvemmin masennusdiagnoosin. Vakavaa masennusta esiintyy kuitenkin eniten 18-29-vuotiailla naisilla, joista mahdollisesti jopa 18 prosenttia kärsii siitä.

Masennusdiagnoosin perusteella maksettujen sairaspäivärahakausien määrä kaksinkertaistui vuosina 1993-2003.

Ennuste

Vakava-asteinen masennus helpottuu keskimäärin kuuden viikon kuluessa hoidon aloittamisesta, mutta toimintakyvyn palautuminen kestää keskimäärin kahdeksan kuukautta ja 40 prosenttia sairastuu uudestaan vakavaan masennukseen puolentoista vuoden kuluttua paranemisestaan. Uusiutumisen mahdollisuus on korkea myös ilman hoitoa jääneiden kohdalla.

Vain joka neljäs masennuksen vuoksi vuoden sairaslomalla ollut kuntoutuu takaisin työelämään.

Oireet

Masennusta luonnehtii koettu apeuden, melankolian, alavireisyyden ja toivottomuuden tila. Masennus häiritsee usein sosiaalista kanssakäymistä ja alentaa elämänlaatua. Masentuneen ihmisen on usein vaikeaa selviytyä päivittäisistä askareistaan ja hän voi harkita tai yrittää itsemurhaa. Muita masennuksen mahdollisia oireita ovat huono itsetunto, mielenkiinnon menetys aiemmin kiinnostaneisiin asioihin, ahdistus, väsymys sekä muutokset ruokahalussa ja unen määrässä. Vaikeasti masentuneet saattavat myös kokea ajatusharhoja tai hallusinaatioita. Masennuspotilailla saattaa olla myös muistamiseen ja oppimiseen liittyviä ongelmia.

Masennuksen oireet kehittyvät usein vähitellen, ja ensioireet voivat ilmentyä nukahtamisvaikeuksina, aamuöisinä heräämisinä, jatkuvana väsymyksenä tai ilottomuutena ja ärtyneisyytenä. Masentuneella henkilöllä on yleensä kaikkiin elämän osa-alueisiin ulottuva alakuloinen mieliala ja vaikeuksia nauttia normaalisti mielenkiintoisista asioista. Masentunut henkilö on usein poikkeuksellisen väsynyt, ja hänellä saattaa esiintyä perusteettomia tai kohtuuttomia itsesyytöksiä sekä syyllisyyden tunnetta. Masentuneella omanarvontunto ja itseluottamus ovat vähentyneet, ja hän saattaa tuntea olonsa avuttomaksi ja epätoivoiseksi. Vakavissa tapauksissa masentuneilla voi esiintyä psykoosin oireita, kuten voimakkaita harhaluuloja, joskus myös epämiellyttäviä tai pelottavia hallusinaatioita. Muita oireita ovat heikko keskittymiskyky ja muistivaikeudet, sosiaalisten tilanteiden välttely, seksuaalinen haluttomuus, ärtyneisyys sekä kuolemaan ja itsemurhaan liittyvät ajatukset. Unettomuus on masentuneilla tyypillistä, erityisesti aamuöinen herääminen ja kyvyttömyys nukahtaa uudelleen. Jotkut saattavat myös kokea liikaunisuutta.

Masentuneella henkilöllä saattaa olla myös monia fyysisiä oireita, kuten uupumusta, päänsärkyä, vatsavaivoja ja muita epämääräisiä kipuja, joilla ei ole selvää fyysistä syytä. Ruokahalu yleensä vähenee, mikä voi johtaa painonmenetykseen, mutta joillain potilailla havaitaan myös ruokahalun kasvua ja sen myötä painon kasvua. Henkilön käyttäytyminen voi olla levotonta, tai kehon liikkeet voivat olla korostuneen hidastuneita. Yleinen piirre on myös päätöksenteon vaikeutuminen. Masennukseen liittyy usein myös itsetuhoisuus tai itsetuhoiset ajatukset.

Masennuksessa mieliala ei juuri vaihtele, eikä se riipu olosuhteista. Joskus ahdistuneisuus, tuskastuneisuus ja fyysinen levottomuus ovat masentunutta mielialaa vahvempia oireita. Masennus voi myös peittyä huomiohakuisen käytöksen, fobioiden, hypokondrian ja alkoholin liikakäytön alle. Yleensä oireita on oltava vähintään kaksi viikkoa, voimakkaissa reaktioissa vähemmänkin voi riittää.

Lapsilla ja nuorilla masennus voi joskus myös näkyä alakuloisuuden sijaan enemmänkin ärtyisyytenä ja erilaisina käytöshäiriöinä. Murrosiässä oirekuva alkaa vastata lähestyvissä määrin aikuisten masennusta.

Masennuksen fysiologinen pohja

Neurobiologiselta luonteeltaan masennus on heterogeeninen elimistöä kuormittavan stressin aiheuttama aivojen ja muun keskushermoston tulehdustila.

Masennukseen liittyy tyypillisesti HPA- eli hypotalamus–aivolisäke–lisämunuaiskuori-akselin yliaktiivisuutta. Stressin tiedetään kiihdyttävän HPA-akselin toimintaa ja saavan makrofagit erittämään tulehdussytokiineja, jotka vähentävät kasvutekijöiden vaikutuksia ja keskushermoston välittäjäaineiden toimintaa ja aiheuttavat masennusoireita. Tulehdusta edistävät tulehdussytokiinit sekä masennukseen liittyvät poikkeavuudet monoamini- eli serotoniini-, dopamiini- ja noradrenaliinijärjestelmien toiminnassa heikentävät niiden palautejärjestelmien toimintaa, joiden tehtävänä on vaimentaa stressivastetta. Esimerkisi pidemmän aikavälin stressivasteiden säätelyyn osallistuvan kortisolin kyky jarruttaa HPA-akselin toimintaa on heikentynyt, mikä aiheuttaa lisääntynyttä kortisolin eritystä.

Lisääntynyt kortisolin eritys saattaa lisätä välittäjäaine glutamaatin toimintaa, mikä voi kuihduttaa hippokampuksen hermosoluja. Osassa tutkimuksia onkin havaittu, että oppimisesta ja muistamisesta vastaava hippokampus on kutistunut sitä pienemmäksi, mitä pidempään masennusta on kestänyt. Liiallinen kortisolin eritys aiheuttaa myös endoteelivaurioita ja lisää viskeraalisen rasvan määrää. Häiriöt typpioksidin ja serotoniinijärjestelmän toiminnassa aiheuttavat lisäksi verihiutaleiden epänormaalin suurta aktivoitumista, mikä saattaa lisätä sydän- ja verisuonitautien riskiä. Lisäksi masennukseen saattaa liittyä veri-aivoesteen toiminnan heikkenemistä.

Masennuksen aiheuttamia muutoksia aivoissa ei tunneta tarkasti ja ne voivat olla eri potilailla erilaisia. Stressi aktivoi HPA- eli hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori-akselin sangen monimutkaisen ketjun kautta. Aivoilla on tärkeä rooli HPA-akselin toiminnan säätelyssä, ja hippokampus, etuaivokuori ja mantelitumake ovat tässä keskeisimpiä rakenteita. Hippokampus ja etuaivokuori jarruttavat HPA-akselin toimintaa, kun taas mantelitumake kiihdyttää sitä. Depressiossa stressihormoni kortisolin kyky jarruttaa HPA-akselin toimintaa on heikentynyt, jolloin syntyy tavallaan negatiivinen kehä, jossa normaali hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori-akselin vaimennus ei toimi.

Masennuksessa on HPA-akselin yliaktiivisuus on yksi kaikkein selkeimmistä ja toistetuimmista löydöksistä (Manji ym. 2003). Lähes kaikissa tapauksissa ensimmäinen depressioepisodi puhkeaa voimakkaan tai pitkäkestoisen stressin yhteydessä. Stressin vaikutus puolestaan välittyy elimistössä pääasiassa kahden mekanismin kautta. Autonomisen hermoston sympaattinen osa vastaa nopeasta akuutin vaiheen stressivasteesta erittämällä adrenaliinia ja noradrenaliinia. HPA-akselin vaikutukset taas välittyvät pääasiassa kortisolin kautta, ja se osallistuu pidemmän aikavälin stressivasteiden säätelyyn. Tavallisesti stressireaktio auttaa akuutisti sopeutumaan uuteen tilanteeseen johtaen lopulta homeostaasin palautumiseen.

Depressioon liittyvä lisääntynyt kortisolin eritys vaikuttaa johtavan muutoksiin hippokampuksessa, jossa on paljon kortikosteroidireseptoreja. Tunnettu tosiasia on, että sekä liian pienet että liian suuret kortikoidimäärät aiheuttavat häiriöitä keskushermoston toiminnassa. Erityisesti tyypin II glukokortikoidireseptorien aktivaatio lisää välittäjäaine glutamaatin toimintaa aivoissa, joka voi tunnettujen mekanismien välityksellä johtaa hermosolujen kuihtumiseen hippokampuksessa. Depressiopotilaiden aivoissa onkin kuvannettu sairaudesta aiheutuneita rakenteellisia muutoksia. Näissä aivojen rakennetutkimuksissa keskeinen depressioon liittyvä muutos paikantuu hippokampukseen, jonka on useissa tutkimuksissa osoitettu olevan masennusta sairastavilla pienempi kuin terveillä (Videbech ja Ravnkilde 2004). Ainakin osassa tutkimuksista hippokampuksen koko kytkeytyy masennuksen kestoon: mitä pitempään depressio on kestänyt, sitä pienemmäksi hippokampus on kutistunut. Hippokampuksella on keskeinen rooli oppimisessa ja muistamisessa, ja depressiopotilailla on havaittu vaikeuksia näissä toiminnoissa, Onkin siis todennäköistä että stressin seurauksena lisääntyneen kortisolinerityksen aiheuttamat hippokampuksen rakenteelliset ja toiminnalliset muutokset selittävät ainakin osan depressioon liittyvistä neurokognitiivisista eli tiedollisiin toimintoihin ja tajunnan sisältöön liittyvistä poikkeavuuksista.

Edellä mainittujen keskushermoston rakenteisiin liittyvien vaikutusten lisäksi kortisolin liikaerityksellä on myös muita pitkäaikaisvaikutuksia. Sen tiedetään esimerkiksi aiheuttavan endoteelivaurioita (Serrano ym. 2011) ja lisäävän viskeraalisen rasvan määrää, ja depressiopotilailla onkin suurentunut keskivartalolihavuuden riski (Mann ja Thakore 1999).

Tuoreissa tutkimuksissa depressiopotilailla on laboratoriokokeissa havaittu suurentuneita tulehdusmerkkiainepitoisuuksia. Depressiopotilailla tulehdusta edistävien sytokiinien eritys on lisääntynyt (Figueira ja Ouakinin 2008, Howren ym. 2009). Myös proinflammatoristen sytokiinien antaminen ihmisille saa aikaan masennusoireita. Merkittävälle osalle potilaista, jotka saavat hoidoksi alfainterferonia, kehittyy depressio-oireita (Capuron ym. 2002). Sytokiiniylimäärä saattaa myös johtaa insuliiniresistenssiin ja glukokortikoidireseptorien herkkyyden muutoksiin, jotka voivat pahentaa depression liittyviä metabolisia ja neuroendokriinisia häiriöitä (Weisler-Frank ym. 2005). Tämä on yksi niistä mekanismeista, jotka liittävät masennuksen moniin muihin ruumiillisiin sairauksiin. Tulehdusta edistävillä sytokiineilla on myös keskushermostovaikutuksia. Veri- aivoesteessä ei ole spesifisiä kuljettajaproteiineja suurille peptideille ja proteiineille. On kuitenkin mahdollista, että depressioon liittyy myös veri-aivoesteen ”vuotaminen”. Toisaalta aivojen verisuonten endoteelisolut voivat tuottaa sytokiineja itse aivoissa. Kolmas mahdollisuus on, että tulehdusmarkkerit sitoutuvat vagushermon reseptoreihin aiheuttaen tulehdusmuutoksia aivoissa (Lothrich ym. 2011). Sytokiinit heikentävät monoamiinien toimintaa ja vähentävät neurotrofisten tekijöiden vaikutusta. Tämä voi puolestaan johtaa neuronien apoptoosiin ja gliavaurioihin. Depressioon liittyvän aivojen hippokampusvaurion lisäksi depressiolla on kuvattu olevan myös muita vaikutuksia keskushermoston rakenteisiin.

Masennuksessa aktivoituu sama aivojen osa, joka aktivoituu silloin kun aivot eivät saa palkintoja eli kun ihminen ei koe elämää palkitsevaksi. Tästä aiheutuu pettymyksen ja häviöllä olon tunnetta. Sama aivojen osa on myös yhteydessä ihmisen itsetuntoon, mikä aiheuttaa tyypillisesti itsetunnon laskua. Pelkkää masentunutta mielialaa ei luokitellakaan kliiniseksi masennukseksi, vaan potilaalla on esiinnyttävä suurimman osan päivää sekä useimpina päivinä edeltävien kahden viikon aikana joko poikkeuksellisen masentunutta mielialaa, joka ei selity ulkoisilla tekijöillä tai kiinnostuksen taikka mielihyvän katoamista sellaisia asioita kohtaan, joista henkilö on tavallisesti ollut kiinnostunut tai jotka ovat tuottaneet hänelle mielihyvää. Edellä kuvattujen oireiden lisäksi pitää esiintyä myös vähintään viisi muuta oiretta, kuten esimerkiksi itseluottamuksen vähenemistä, kohtuuttomia itsesyytöksiä, toistuvia itsemurha-ajatuksia, itsetuhoista käyttäytymistä, keskittymisvaikeutta, syömisongelmia ja unihäiriöitä.

Masennuksen syitä

Masennukseen sairastumiseen voi vaikuttaa useampi tekijä samanaikaisesti, kuten henkilökohtaiset kokemukset, elinympäristö ja elämäntilanne. Aivotutkimuksissa on todettu, että depressiosta kärsivän aivoissa on rakenteellisia muutoksia ja hermoston välittäjäainepitoisuuksissa on sairauteen liittyen poikkeavuuksia. Myös henkilön fyysiset sairaudet voivat altistaa masennuksen puhkeamiselle.

Masennus on monisyinen mielialahäiriö, minkä voi aiheuttaa:

• Henkilön sisäiset psykologiset ongelmat ja ristiriidat
• Traumaattiset kokemukset sekä pitkään jatkunut stressitila
• Uuvuttavat yhteiskunnalliset ja henkilön yhteisön olosuhteet .
• Keskushermoston mielialaa ja biologisia rytmejä säätelevien hermoverkostojen toimintahäiriö

Monesti masennukseen sairastuvalla on useampi edeltä mainituista asioista.

Oireyhtymän taustalla on nykykäsityksen mukaan yhdistelmä perinnöllisiä, biologisia, psykologisia tekijöitä ja ympäristön vaikutus.

Psykologiset ongelmat ja ristiriidat

Masennustilojen syntyyn vaikuttavat monet eri tekijät, joiden osuus vaihtelee eri yksilöillä ja erilaisissa masennustiloissa. Psykologisella tasolla itsetunnon hauraus, kehityksen aikana sisäistetyt negatiiviset ajatusmallit ja läheisyyden tarpeeseen perustuva alttius alistua eli liiallinen kiltteys lisäävät masennusalttiutta. Masennus voi olla myös keino paeta sitä laukaisevia tai ylläpitäviä pelottavia tunnetiloja, kuten omia tai toisen vihantunteita, pitkään tukahdutettua voimakasta surua läheisen, ammatillisen aseman tai kyvyn menetyksestä, tai traumaattista kokemusta ja siihen liittyviä tuskallisia muistoja.

Masennukseen sairastumisen taustalta löytyy usein jokin suuri ei-toivottu odottamaton elämäntilanteen muutos, kuten avioero, oma tai läheisen sairastuminen, merkittävä menetys tai muu pitkäkestoisesti kuormittava tekijä. Masennustilojen laukaisevina tekijöinä ovat usein ajankohtaiset elämäntapahtumat, kuten erilaiset pettymykset ja menetykset. Masennustilojen taustalla on usein läheisen kuolemaan tai menetykseen liittyvä surematon suru, itsetuntoa ja hyvinvointia uhkaava muutos elämässä, parisuhteeseen tai työsuhteisiin liittyvä ristiriita tai sosiaalista eristäytymistä ylläpitävä sosiaalinen arkuus. Toistuvat masennustilat kaventavat usein niistä kärsivien sosiaalista tukiverkkoa, joka on omiaan lisäämään masennusalttiutta ja masennustilojen pitkittymistä. Kuitenkin kaikkien näiden psykologisten syiden taustalla uusimpien tutkimusten mukaan on kyse kehityksen aikana tai liiallisen stressin seurauksena virheelliseksi muodostuneista hermoverkoista, eikä niinkään tahdolle alisteisista tunteista ja ajatusmalleista. Masennus voi olla myös kaksisuuntaisen mielialahäiriön sairausjakso.

Traumaattiset kokemukset ja pitkään jatkunut stressitila

Yksi keskeisistä depression varhaisista riskitekijöistä on varhainen trauma, kuten lapsuudenaikainen hyväksikäyttö, muu kaltoinkohtelu tai koulukiusaaminen. Tällöin eräs sen vaikutuksia välittävä mekanismi on aiemmin mainitun hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin ohjelmoituminen. Lapsuudenaikainen kaltoinkohtelu tai muu varhainen trauma vaikuttaa paitsi tämän HPA-akselin toimintaan myös aikuisiän suurentuneeseen herkän CRP-sytokiinin pitoisuuteen (Danese ym. 2007). Näin myös aikaisemmin mainittu tulehdusprosessi saattaa ohjelmoitua jo lapsuudessa ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta. Lapsuudenaikainen stressi voikin osoittautua luultua tärkeämmäksi tekijäksi monien sairauksien etiopatogeneesissa (Karlsson ym. 2007)

Toisaalta on kiistatonta, että depressioon voi sairastua ilman vaikeita lapsuuden kokemuksiakin riittävän vaikean stressitilanteen yhteydessä. Voi jopa olla niinkin, että on olemassa kaksi eri masennustyyppiä: toisessa elimistö on muovautunut depressioalttiiksi aiempien kokemusten vaikutuksesta, ja toisessa depressioon sairastumisen taustalla on kohtuuton stressin määrä.

Lievästä tai keskivaikeasta masennuksesta kärsivät ihmiset ajattelevat realistisemmin kuin masennuksesta kärsimättömät ihmiset ja heillä on totuudenmukaisempi käsitys omasta roolista, kyvyistä ja rajoitteista. Masennusta on määritelty depressiivisen realismin nimityksellä terveeksi epäilykseksi siitä että elämä on vailla merkitystä ja moderni yhteiskunta on absurdi ja vieraannuttava. Iloiset ihmiset saattavat olla harhaisia. Depressiiviselle realismille ovat erityisen alttiita introvertit, korkean älykkyysosamäärän omaavat ja miehet. Theodore Kaczynski piti modernia teollisuusyhteiskuntaa masennuksen syynä. Kaczynski yhdisti masennuksen tavoitteiden saavuttamiseen liittyvän voimaprosessin häiriintymiseen. Brandon Hidaka on tutkinut nyky-ympäristön vaikutusta masennuksen esiintyvyyteen ja havaitsi mielialahäiriöiden esiintyvyyden ja maan bruttokansantuotteen välillä korrelaation. Psykologian professori Stephen Ilardin mukaan masennus on yleistynyt noin sadan vuoden ajan jatkuvasti ja jokainen uudempi sukupolvi kärsii masennuksesta aiempaa sukupolvea enemmän. Ilardin mukaan elämäntapa moderneissa teollisuusyhteiskunnissa aiheuttaa masennusta, ja masennus on elämäntapasairaus. Ilardi on hyödyntänyt Edward Schieffelin tutkimuksia, joissa Kaluli-alkuperäisasukasheimon keskuudessa masennusta esiintyy yhdellä kahdestatuhannesta.

Monien mielenterveysongelmien oireet vaihtelevat kulttuurista toiseen. Näin on myös masennuksen laita. Esimerkiksi monissa Afrikan kielissä ei edes ole vastinetta sanalle masennus. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö masennusta esiintyisi myös kehitysmaissa.

Yhteiskunnallinen eriarvoisuus

YK:n tutkimuksessa masennus on yhdistetty taloudelliseen epätasa-arvoon eli tulojen ja vaurauden epätasaiseen jakautumiseen yhteiskunnassa. Eräässä toisessa tutkimuksessa taloudellinen epätasa-arvo voi pahentaa masennuksen oireita, ja tähän liittyy ihmisten välinen vertailu. Tässä tutkimuksessa esitetään, että ihmisten henkiset selviytymisresurssit korkean epätasa-arvon yhteiskunnassa elämiseksi vaihtelevat.

Huono-osaisuus, rasismi ja työelämän ylisuuret tehokkuusvaatimukset voivat johtaa masennukseen. Enintään keskiasteen koulutusta vaativissa ammateissa toimivilla on muita suurempi riski menettää työkykynsä masennuksen vuoksi. Esimerkiksi huonot työolot ja epäoikeudenmukainen johtamiskulttuuri lisäävät työntekijöiden masennusriskiä. Tuotantotyöntekijöiden masennuksen takana on usein työn raskaus, staattinen kuormittavuus, henkinen stressaavuus ja työntekijöiden huono kohtelu. Työn tuloksia seurataan usein herkeämättä ja työnantajan asenne saattaa olla hyvin ankara. Esimerkiksi suullisia varoituksia annetaan usein pienistäkin virheistä kuten muutaman minuutin myöhästymisistä. Myös matala palkkataso aiheuttaa stressiä sekä tarvetta tehdä ylitöitä.

Masennusoireita aiheuttavia fyysisiä sairauksia ja puutostiloja

Monet fyysiset eli somaattiset sairaudet kuten diabetes ja kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttavat niin sanottua fyysis- eli somaattisperäistä masennusta, jota kutsutaan myös fyysiseksi masennukseksi. Jopa esidiabetekseen sairastuneilla esiintyy lähes kolme kertaa muuta väestöä enemmän masennusta. Myös esimerkiksi keliakia, raudanpuutos, lisämunuaisen kuorikerroksen liikatoiminta ja krooniset infektiot voivat aiheuttaa fyysisperäistä masennusta tai pahentaa psyykkisperäistä masennusta. Kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidetaan usein masennuksena, koska myös masennus voi aiheuttaa alakuloa ja väsymystä eivätkä viitearvoihi voi luottaa kaikkien potilaiden kohdalla. Masennus voi olla taudin oire myös esimerkiksi diabeteksessa. Myös foolihapon tai B12-vitamiinin puutos voivat myös aiheuttaa fyysistä masennusta. B12-vitamiinista voi esiintyä puutosta, vaikka sitä saisi riittävästi ravinnosta, jos potilaalla on B-12-vitamiinin imeytymishäiriö. Myös D-vitamiinin puutos voi aiheuttaa masennusoireita.

Myös esimerkiksi vaihdevuosiin liittyvät hormonitoiminnan heilahtelut voivat aiheuttaa masennusta, ja moniin yleisesti ruumiillisina pidettyihin keskushermosto- ja aivosairauksiin kuten Aivoinfarktiin ja aivovammaan ja Alzheimerin tautiin liittyy merkittävästi kohonnut masennusriski.

Fyysisperäisen masennuksen mahdollisuutta ei oteta aina riittävän hyvin huomioon. Neurologisten sairauksien aiheuttamat oireet tulkitaan tämän vuoksi usein masennukseksi, mikä viivästyttää oikean diagnoosin saantia.

Masennus voi johtua myös infektiosta, synnytyksestä, päihteidenkäytöstä tai yksinäisyydestä.

Perinnöllinen tai ympäristötekijöistä johtuva eli ns. hankittu biologinen alttius, synnynnäinen temperamentti ja kehityksen aikaisten kokemusten muovaama persoonallisuuden rakenne voivat lisätä masennuksen ja sen pitkittymisen riskiä.

Muut fyysiset riskitekijät

Lihavuus tai lihavuuteen liittyvät seikat lisäävät 55 prosentilla riskiä sairastua masennukseen.

Jotkut kemialliset aineet kuten alkoholi, muut päihteet, lääkkeiden väärinkäyttö voivat aiheuttaa, tai pahentaa masennusta. Alkoholin liikakäyttö voi aiheuttaa masennusta. Alkoholisteilla ja humalahakuisesti juovilla esiintyy normaalia enemmän masennusoireita.

Jotkin aivotoiminnan häiriöt, kuten krooninen unettomuus lisäävät riskiä sairastua masennukseen. Univajeen vaikutus on kaksisuuntainen. Se aiheuttaa masennusta, joka lisää univajetta ja muita masennusoireita kuten maniaa, ylivilkkautta ja haastavaa käytöstä.

Vuonna 2016 julkaistun tutkimuksen mukaan hormonaalinen ehkäisy voi lisätä riskiä sairastua masennukseen 20 prosentilla. Havaittu vaikutus oli suurin teini-ikäisten ryhmässä, jossa ehkäisypillereitä käyttävien nuorten naisten riskin sairastua masennukseen oli kaksinkertainen. Kierukka ja ehkäisylaastari lisäävät ehkäisypillereitäkin voimakkaammini riskiä sairastua masennukseen.

Erään tutkimuksen mukaan ruokavaliolla olisi masennukselta suojaava tai sitä pahentava vaikutus. Runsaasti hedelmiä, vihanneksia ja kalaa sisältävä ruokavalio suojaisi masennukselta ja runsaasti prosessoitua lihaa, suklaata, makeutettuja jälkiruokia, paistettuja ruokia, muroja ja rasvaisia maitotuotteita sisältävä ruokavalio pahentaisi masennusta. Ruoka-aine yliherkkyydet saattavat aiheuttaa suolistoon matala-asteisen tulehduksen, joka vaikuttaa vagushermon välityksellä aivoihin aikaansaaden masennusta.

Raudanpuute saattaa olla yhteydessä masennukseen. Monesti raudanpuutteen aiheuttama väsymys tulkitaan väärin masennukseksi.

Serotoniini- ja monoamiinihypoteesi (hypoteesi aivokemian häiriöistä- masennuksen taustalla)

Masennuksen klassisen biologisen teorian mukaan masennus johtuisi serotoniinin, noradrenaliinin ja dopamiinin kaltaisten monoamiineiksi kutsuttujen välittäjäaineiden toiminnan häiriöstä. Teoria syntyi lähinnä lääketutkimusten perusteella sekä tarkastelemalla aivojen toimintaa toiminnallisilla kuvantamismenetelmillä. Serotoniiniteoria eli hypoteesi siitä, että masennus johtuisi aivojen serotoniinivajeesta, tuli suosituksi 1980-luvulla. Vuonna 2022 julkaistun tieteellisestä tutkimusnäytöstä tehdyn metatutkimuksen mukaan tutkimuksista ei ole saatu vahvistusta serotoniinipypoteesille. Lisäksi on olemassa jonkin verran näyttöä siitä, että masennuslääkkeiden pitkäaikaiskäyttö päin vastoin vähentää aivojen serotoniinipitoisuutta.

Neurotieteen professori Eero Castrénin mukaan serotoniinin ja masennuksen suorasta suhteesta ja aivokemian epätasapainosta masennuksen syynä on iskostunut lujasti asiantuntijoiden mieleen, vaikka serotoniinin tai noradrenaliinin määrän ei ole osoitettu olevan vähentynyt masentuneilla eikä serotoniinin määrä aivoissa korreloi mielialaan myöskään terveillä ihmisillä. Masennuslääkkeiden kliiniset vaikutukset ilmenevät myös selvästi vasta useiden viikkojen kuluttua hoidon aloituksesta, vaikka niiden vaikutukset monoamiinipitoisuuteen ovat paljon nopeampia.

Kun myös julkaisematta jätetyt kliiniset tutkimukset on otettu tarkastelussa huomioon, on havaittu, että SSRI-lääkkeiden teho on lumelääkettä merkittävästi parempaa ainoastaan vakavan masennuksen kohdalla. Ero tutkittavaa ja lumelääkettä saaneiden potilaiden hoitotuloksessa saattaa johtua kuitenkin siitä, että tutkittavaa lääkettä saaneiden lumevaikutus tehostuu lumeryhmään verrattuna, koska he arvaavat lääkkeen sivuvaikutusten perusteella saaneensa muuta kuin lumelääkettä.

Diagnosointi

Masennuksen diagnosointi perustuu haastattelussa todettuihin oireisiin. Diagnosoinnissa käytetään esimerkiksi lääkeyhtiö Pfizerin rahoituksella kehitettyä kymmenen kysymyksen PHQ-9 depressiokyselylomaketta.

Masennuksen diagnosointikriteereihin lisättiin Suomessa vuonna 1987 esimerkiksi mielihyvän menettäminen, arvottomuuden tunne, keskittymiskyvyn heikkeneminen, psykomotorinen kiihtyneisyys tai hidastuminen, ruokahaluttomuus, ruokahalun kasvu, unettomuus ja liikaunisuus.

Kliinisen masennuksen ensimmäinen jakso diagnosoidaan masennustilaksi (F32) ja mahdolliset seuraavat jaksot diagnosoidaan sairaudeksi nimeltä toistuva masennus (F33).

Suomessa vuonna 1999 tehdyssä suppeassa tutkimuksessa havaittiin, että lievästä masennuksesta kärsineet vanhukset olivat tavallista sairaampia ja erottuvat myös selvästi asenteiltaan verrokeista, jotka eivät olleet masentuneita eivätkä kärsineet kognitiivisista ongelmista. Tutkijoiden mielestä kotisairaanhoidon henkilökunnan pitäisi tiedostaa paremmin somaattisten sairauksien vaikutukset vanhusten terveyteen ja toimintakykyyn sekä niiden yhteys masennusoireisiin. Masennusoireista kärvisivät eivät olleet yhtä tyytyväisiä elämäänsä kuin verrokit, eivät tunteneet olevansa yhtä tarpeellisia, eikä heillä ollut yhtä paljon tulevaisuuden suunnitelmia. He tunsivat itsensä myös yksinäisemmiksi ja tapasivat vähemmän ystäviään. Kotihoitajat ja muu hoitohenkilöstö tunnisti masennuksen vain 40 %:lla niistä potilaista, jotka Zungin skaalan mukaan olivat lievästi masentuneita. Vanhukset tunnistivat itse depressionsa paljon useammin kuin hoitohenkilökunta. Masennuksesta kärsivän henkilön tutkimuksen ei pitäisi päättyä diagnoosin asettamiseen, vaan kaikkien tapaamisten yhteydessä olisi arvioitava masennuksen syvyys, mahdollinen itsemurhavaara, sairaalahoidon tarve sekä lääkehoidon hyödyt ja haitat.

Masennuksen vaikeusastetta arvioidaan ICD-10:ssä oireiden lukumäärän mukaan (lievä 4–5, keskivaikea 6–7 ja vaikea 8–10 oiretta), mutta sitä voidaan arvioida myös oiremittareiden (esim. Hamiltonin depressioasteikko, Montgomery-Åsbergin depressioasteikko 2, Beckin depressioasteikko) avulla, tai masennustilaan liittyvän toimintakyvyn heikkenemisen perusteella. Terveydenhuollossa käyttökelpoisia masennustilojen seulontamenetelmiä ovat esimerkiksi suomalainen DEPS, Beckin depressioasteikko ja Prime-MD:n kahden kysymyksen seula (masentunut mieliala ja mielihyvän menetys).

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä teetti tutkimuksen depression arviointiin käytetyn Lyhyen kartoittavan depressioasteikon käyttökelpoisuutta, kun käyttäjänä ovat erilaatuisten vanhustyön koulutuksen saaneet työntekijät. Tässä tutkimuksessa Markkanen ja Ruohonen (1995) vertailivat kotisairaanhoitajien ja kotiavustajien samoilla mittareilla samoilla koehenkilöillä suorittamia arviointeja. Asteikko osoittautui arvioijasta riippumatta luotettavaksi. Pearsonin korrelaatiokerroin 0.82, eli tulos oli erittäin merkitsevä. Tulokset osoittivat, että LKDA:n käyttäjänä voi toimia työntekijä, jolla ei ole varsinaista psykologista koulutusta. Mitä useammalla hoidon suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistuvalla työntekijällä on käytettävissään luotettavia työvälineitä, sitä paremmat mahdollisuudet on tunnistaa ajoissa masennusoireista kärsivä ja estää ennenaikaista laitokseen joutumista. Käytön on kuitenkin oltava perusteltua ja työntekijöiden perehdyttäminen koulutuksella on välttämätöntä.

Lievä-asteista masennusta sairastava ihminen usein kykenee työhön, vaikkakin työssäkäynti vaatii häneltä ylimääräisiä ponnistuksia ja työteho sekä stressinsietokyky ovat usein alentuneet. Lievän masennuksen hoidossa psykoterapian merkitys korostuu ja lääkehoidon merkitys on vähäisempi.

Hamiltonin depression arviointiasteikko

Tieteellisissä tutkimuksissa käytetään usein virallisten diagnoosikriteereiden sijaan 17 arviointikriteeriä sisältävää ns. Hamiltonin asteikkoa, jossa potilaan viimeisen viikon aikana kokemat oireet pisteytetään systemaattisesti siten, että pisteiden kokonaismäärän on teoriassa mahdollista vaihdella välillä 0–52. Esimerkiksi itsemurhayritys, äärimmäinen toivottomuus ja toimintakykyä pahasti alentava päänsärky tuottavat kukin neljä pistettä, kun taas pikkuasioiden murehtiminen, menneiden tekojen katuminen, potilaan vastaanotolla antama hermostunut vaikutelma, nukahtamisen hitaus, jatkuva voimakas väsymys sekä ruokahalun täydellinen katoaminen lasketaan kukin kahden pisteen oireiksi.

Jos yhteispisteiden määräksi tulee 8–16, potilas arvioidaan lievästi masentuneeksi. Vakavan masennuksen raja ylittyy 25 pisteellä. Hamiltonin arviointiasteikko poikkeaa Suomessa käytetystä tautiluokituksesta muun muassa siinä, että kyseistä asteikkoa käytettäessä potilas voidaan arvioida masentuneeksi, vaikka hänessä ei todettaisi lainkaan masentunutta mielialaa tai mielenkiinnon laskua.

Luokittelu ICD-10 mukaan

Terveydenhuollossa käytettävä ICD-10-tautiluokitusjärjestelmä jakaa masennustilat lievään (F32.0), keskivaikeaan (F32.1) ja vaikea-asteiseiseen (F32.2 ja F32.3) masennukseen. Erottaminen perustuu diagnoosissa oireiden määrään, laatuun ja vaikeusasteeseen. Lievän (F32.0), keskivaikean (F32.1) ja vaikea-asteiseisen (F32.2 ja F32.3) masennuksen F32-koodeja käytetään vain ensimmäisestä masennusjaksosta. Toistuessaan käytetään F33-alaryhmän koodeja.

Vaikea masennustila (F32.2) aiheuttaa huomattavaa tuskaisuutta, levottomuutta ja fyysistä hitautta. Vaikea-asteisessa masennuksessa itsemurhariski on suuri. Henkilö on kykenemätön tekemään töitä, hoitamaan yksityiselämäänsä tai osallistumaan harrastuksiin. Mikäli masennukseen sisältyy psykoottisia oireita, kuten aistiharhoja tai harhaluuloja, diagnosoidaan masennus koodilla F32.3. Henkilö voi uskoa tehneensä syntiä tai itse aiheutetun katastrofin olevan tulossa. Jotkin henkilöt haistavat jätteiden tai mädän lihan hajua. Kuuloharhat yleensä ovat sävyltään henkilöä halventavia, mutta ne eivät ole skitsofrenian tavoin kolmannessa persoonassa esiintyviä tai kommentoivia puheenvuoroja, vaan enemmänkin syyttäviä, vainoavia, vihjailevia tai nihilistiä.

Psykiatrisiin mielialahäiriöihin (ICD-10 F3) kuuluva kliininen masennus ei liity ulkoisiin tekijöihin kuten sairauksiin tai sosiaalis-aineellisiin tekijöihin, taikka se jatkuu vielä silloinkin kun edellä mainitut ulkoiset stressitekijät ovat poistuneet. Masennuksella voidaan viitata myös vastoinkäymisten tai raskaiden elämäntilanteiden aiheuttamiin mielen normaaleihin eli ei-patologisiin reaktioihin. Lähes jokaisella on jossain vaiheessa vaikeisiin elämäntilanteisiin liittyviä ohimeneviä mielialan laskun tai surun tunteita, mutta suurimmalla osalla tilanne ei pahene kliiniseksi masennukseksi.

Erotusdiagnostiikka

Masennustilan toteamiseksi muut samankaltaiset diagnoosit, kuten kaksisuuntainen mielialahäiriö ja dystymia, on voitava sulkea pois. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoito eroaa suuresti tavanomaisen masennustilan hoidosta, minkä vuoksi depressiopotilaan tilaa arvioidessa on tärkeää selvittää, onko henkilöllä ollut aiemmin maanisia, hypomaanisia tai sekamuotoisia jaksoja. Dystymia eli pitkäaikainen masentuneisuus sen sijaan kehittyy monilla ajan myötä varsinaiseksi masennustilaksi. Dystymia voi myös esiintyä samanaikasesti vakavamman depression kanssa, mutta kyseinen tila on kuitenkin varsin huonosti tunnettu.

Somaattiset sairaudet, kuten foolihapon tai B₁₂-vitamiinin puutos, sydän- tai aivoinfarkti, pahanlaatuinen kasvain voivat aiheuttaa depressiota muistuttavia oireita. Mahdollisia erotusdiagnooseja ovat myös neurologiset sairaudet tai lääkehoidot, kuten glukokortikoidit. Päihteiden suoraan aiheuttamia, oirekuvaltaan vastaavia tiloja ei luokitella depressioksi. Masentuneen mielialan taustalla voi olla monia muitakin fyysisiä sairauksia, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta, lisämunuaisen kuorikerroksen liikatoiminta, diabetes, anemia, krooniset infektiot tai erilaiset neurologiset häiriöt. Somaattisen erotusdiagnostiikan merkitys on erityisen suuri potilailla, joiden oirekuva on epätavallinen ja jotka eivät hyödy depression tavanomaisesta hoidosta.

Diagnoosia ei tehdä, jos alhaisen mielialan syynä on lähiomaisen kuolemaan liittyvä normaali surureaktio. Surevan henkilön tunteet liittyvät menehtynyttä läheistä koskeviin muistoihin, kun taas masennustilassa negatiiviset ajatukset kohdistuvat potilaaseen itseensä ja oireet hallitsevat monia elämänalueita. Toisinaan depression ja surureaktion välinen raja on kuitenkin epäselvä. Itsetuhoiset ajatukset, selvät psykoottiset tai psykomotoriset oireet, vaikea oirekuva tai alhaisen mielialan jatkuminen kuukausien ajan eivät enää liity tavalliseen surureaktioon, ja ne ovat syitä masennusdiagnoosin antamiseen.

Masennuksen hoito

Masennusta voidaan hoitaa sosiaalipsykologi Jukka Tontin mukaan rutiinien ja raatamisen avulla, arjesta irtautumisella, yhdessäololla tai kertomalla siitä muille.

Yhteiskunnan tukemia masennuksen pääasiallisia hoitokeinoja ovat psykoterapia ja masennuslääkkeet, joita voidaan käyttää myös yhtäaikaisesti. Kaikki vakavistakaan oireista kärsivät masennuspotilaat eivät kuitenkaan välttämättä hyödy lääkkeistä, jolloin voidaan harkita esimerkiksi sähköhoitoa. Psykiatrinen erikoissairaanhoito on tarpeellista, jos kyseessä on vaikea tai psykoottinen, tavanomaiseen hoitoon huonosti vastannut tai vakavaa itsetuhoisuutta aiheuttava masennus. Keskeisintä toipumiselle on se, että depressio diagnosoidaan ja hoito aloitetaan mahdollisimman varhain. Erään teorian mukaan masennus pahenee vähitellen, jos se jatkuu pitkään hoitamattomana, aiheuttaen yhä merkittävämpiä muutoksia aivoissa ja keskushermostossa. Nämä muutokset pitkittävät toipumiseen kuluvaa aikaa ja ovat ilmeisesti palautumattomia, koska ne lisäävät masennustilan uusiutumisriskiä.

Uusiutuvat masennusjaksot ovat hoitamattomina usein entistä vakavampia. Masennusta voi hallita tai ehkäistä vain tiettyyn rajaan asti, sillä etenkin vakava-asteinen masennus on tahdosta riippumaton sairaus.

Eri hoitomuotoja tulisi kokeilla mahdollisimman varhain ennen masennuksen kroonistumista, koska jo yli 6 kk kestänyt masennus heikentää huomattavasti pitkäaikaisennustetta. Terapiamuodot ovat kehittyneet aimo harppauksin, ja vanhimmat masennuslääkkeet ovat olleet käytössä jo noin 50 vuoden ajan. Lääkehoidon merkitys korostuu varsinkin vakavien masennustilojen hoidossa.

Sairaalahoitoa käytetään, jos itsetuhoriski on suuri tai potilaalla havaitaan psykoosioireita.

Ympäröivän yhteisön tuki

Hyväksyvä ilmapiiri edistää masennuksen hoitoa, koska usein masennukseen sairastunut ei itse arvosta itseään, pelkää leimautumista ja kokee hyvin voimakasta syyllisyyttä sekä häpeää sairastumisestaan, vaikka hän itse ei ole voinut sairastumiseensa vaikuttaa. Depressiopotilas voi olla myös kykenemätön uskomaan, että kukaan voisi auttaa häntä.

Terveyskeskuslääkärin ymmärtävä ja kuunteleva työote potilaidensa kanssa on kaikkein tarpeellisinta ja helpoimmin toteutettavaa yksilöhoitoa ennen mahdollista psykoterapiaa, etenkin ensi kertaa sairastuneiden depressiopotilaiden akuuttivaiheen hoidossa. Hyvä potilas-lääkärisuhde myös riittää useimmissa tilanteissa osana masentuneiden tai ahdistuneiden potilaiden hoitoa.^lähde?

Suhteellisen vakavastakaan masennustilasta kärsivä henkilö ei aina etenkään lyhyempien tapaamisten yhteydessä vaikuta kovin masentuneelta. Sekä masennuspotilaan että hänen läheistensä on tärkeä ymmärtää, että masennustilat eivät ole tahdonalaisia tiloja, joista voisi vain päättää päästä eroon ”lakkaamalla surkuttelemasta ja lähtemällä lenkille” tai ”ottamalla itseään niskasta kiinni”. Mitä vakavampi masennus on kyseessä, sitä vähemmän tahdonvoimalla on potilaan voinnin kanssa tekemistä. Masennustiloihin liittyy selvästi kohonnut itsemurhariski. On arvioitu, että noin 5 % masennustiloista kärsivistä päätyy lopulta itsemurhaan, vakava-asteisissa masennustiloissa itsemurhariski on jopa 15–20 %.

Psykososiaalinen tuki

Lähes kaikkia erikoissairaanhoidossa hoidettavista vakavaa masennusta sairastavista potilaista hoidetaan psykososiaalisella tuella.

Psykoterapia

Vain 16 prosenttia erikoissairaanhoidossa hoidettavista vakavaa masennusta sairastavista potilaista hoidetaan psykoterapialla. Lähes 90 prosenttia erikoissairaanhoidossa hoidettavista vakavaa masennusta sairastavista hoidetaan masennuslääkkeillä sairauden akuutin vaiheen alussa. Psykoterapialla tarkoitetaan terapiakoulutuksen saaman henkilön antamaa vuorovaikutteista keskusteluapua psyykkisissä ongelmatilanteissa. Masennusoireiden on havaittu helpottuvan nopeimmin lyhytkestoisilla terapioilla, kuitenkin pidemmällä seurannalla on havaittu vaikutuksen olleen suurin pitkällä terapialla.

Masennuksen hoidossa käytettyjä psykoterapiamuotoja ovat esimerkiksi lyhytterapia, kognitiivinen psykoterapia, ratkaisukeskeinen psykoterapia, interpersoonallinen psykoterapia ja psykodynaaminen psykoterapia. Terapioita toteutetaan sekä julkisella sektorilla, että yksityisterapeuttien vastaanotoilla. Osa potilaista ei voi valita eri terapiamuotojen välillä, koska vain osa on käytännössä heidän saatavillaan.

Vuonna 2018 julkaistusta suomalaisesta väitöstutkimuksesta ilmenee, että jo neljästä hyväksyntä- ja arvopohjaisesta psykologisesta hoitokerrasta saattaa olla jopa vuosia kestävää apua masennukseen liittyviin mielialaoireisiin. Tutkitussa lyhyterapiassa pyrittiin vahvistamaan ihmisen kykyä hyväksyä vaikeitakin tunteita ja ajatuksia sekä löytää suunta kohti omien arvojen mukaista elämää. Hoitoa saaneiden mielialaoireet vähenivät keskimäärin lähes puolella, vaikka terapian antajat olivat psykologian opiskelijoita. Runsas puolet osallistuneista tutkittiin uudelleen viiden vuoden kuluttua, jolloin huomattiin, että terapian vaikutukset olivat edelleen nähtävissä.. Mielialaoireiden runsas esiintyvyys tutkituilla yhteydessä siihen, että ne synnyttivät potilaassa tuomitsevaa asennetta. Hoitotulokset viittasivat siihen, että nimenomaan tuomitsevan asenteen väheneminen hoidon ansiosta oli yhteydessä hoidon positiivisiin vaikutuksiin.

Pitkäkestoinen psykodynaaminen psykoterapia on perusteltu hoitomuoto silloin, kun masennus esiintyy muun monimuotoisen tai pitkäaikaisen oireilun tai persoonallisuushäiriöiden yhteydessä.

Psykoterapia kannattaa aloittaa mahdollisimman varhain, sillä pitkittyessään masennus saattaa paheta ja sen hoito vaikeutua. Suomalaisen Käypä hoito -suosituksen mukaan psykoterapiaa ei tule käyttää yksinomaisena hoitomuotona vaikeissa masennustiloissa, eikä se yleensä sovellu psykoottisen depression akuuttivaiheen hoitomuodoksi.

Intiassa on kokeiltu kolmessa viikossa pikakoulutettuja amatööripsykologeja masennuksen ja alkoholismin hoidossa keskusteluterapiaa antamalla. Tutkimusten mukaan tehokas masennuksen hoito ei edellytä ammattitutkintoa. Kognitiivinen psykoterapia vähentää keskushermoston tulehdusta masentuneilla potilailla^lähde?.

Psykiatria masennuksen hoidossa

Syitä varata aika psykiatrille masennuksen hoitamiseksi:

• Masennuksen diagnosointi ja oikean hoitomuodon valinta
• Lausunnon hakeminen Kelan tukeman kuntoutuspsykoterapian tarpeesta
• Masennuslääkityksen määrääminen, lääkehoidon seuranta ja reseptien uusinta
• Kuntoutuspsykoterapian vaikuttavuuden seurantakäynti
• Kuntoutussuunnitelman laatiminen
• TMS- tai ECT-hoidon arvio ja seuranta
• Sairausloman jatko
• Pitempään kestäneissä masennustiloissa B-lausunnon hakeminen Kelan kuntoutustukea, määräaikaista työkyvyttömyyseläkettä ja toistaiseksi myönnettävää työkyvyttömyyseläkettä varten.

Lääkehoito

Pääartikkeli: Masennuslääkkeet

Sertraliinia käytetään usein masennuslääkkeenä.

Masennuslääkkeiden hoitovaikutuksen uskotaan perustuvan niiden kykyyn stimuloida aivosolujen uudismuodostuksen kannalta keskeisten kasvutekijöiden eritystä. Tämä lisää aivojen plastisuutta, joka puolestaan antaa psykoterapialle mahdollisuuden vaikuttaa siihen miten hermoradat jatkossa muodostuvat.

Masennuslääkkeiden vaikutukset ilmenevät hitaasti, vasta 2–6 viikon kuluttua. Vaikutuksen on todettu nopeutuvan, jos masennuslääkitykseen lisätään tulehduskipulääkitys.

Tällä hetkellä laajimmin käytetyt masennuslääkkeet ovat vaikutusmekanismiltaan selektiivisiä serotoniinin takaisinoton estäjiä (SSRI-lääkkeet). Ne kohottavat potilaan masentunutta mielialaa vaikuttamalla aivojen serotoniinivälittäjäaineeseen. Heikosti hoidettavan masennuksen lisähoitona käytetään joskus myös muita lääkkeitä, kuten litiumia. Psykoottisen masennuksen hoidossa käytetään antipsykoottisia lääkkeitä.

Vähintään kaksi kolmesta masennustilaa sairastavasta hyötyy masennuslääkkeistä. Lievissä ja keskivaikeissa depressioissa psykoterapiat ja masennuslääkehoito ovat yhtä tehokkaita oireiden lievittäjänä, ja niiden yhtäaikainen käyttö on tehokkaampaa kuin kumpikin yksinään. Kroonistuneessa lievässä masennuksessa lääkehoidon tehokkuus heikkenee ja sen tarve vähenee. Lähes 90 prosenttia erikoissairaanhoidossa hoidettavista vakavaa masennusta sairastavista hoidetaan masennuslääkkeillä sairauden akuutin vaiheen alussa. Vaikeassa tai psykoottisessa masennustilassa käytetään aina lääkehoitoa. Masennuslääkkeet vähentävät keskushermoston tulehdusta masentuneilla potilailla^lähde?.

Lievän masennuksen kotihoito

Lievä masennus voi parantua ajan myötä kotikonstein. Toipumisen kannalta edullisia ovat positiiviset muutokset elämässä, myönteinen ajattelu ja ns. tietoisen läsnäolon harjoittaminen. Lievä-asteisen masennustilan itsehoitona voi olla esimerkiksi säännöllinen ulkoilu, säännöllinen syöminen, terveellinen monipuolinen ruokavalio, säännöllinen unirytmi, hyvät yöunet, ylimääräisen stressin välttäminen ja sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen.

Lisäksi on suositeltu päiväkirjan pitämistä ja realististen suunnitelmien luomista elämässä.

Masennuspotilaat hyötyvät säännöllisestä liikunnasta. Liikunta ei kuitenkaan missään tapauksessa korvaa depression muuta hoitoa, mutta sitä voidaan suositella osana kokonaishoitoa.

Vakavampien masennustilojen hoito

Vakava masennustila on täysin sairastuneen tahdosta riippumaton sairaus. Se ei parane itsekseen, päinvastoin, ja mahdollisimman pikainen lääkäriin hakeutuminen on välttämätöntä. Vaikea-asteiseen depressioon sairastunut ihminen ei ole työkykyinen. Vakavasti masentuneet joutuvat usein itse etsimään hoitoa. Jos masennus on erittäin vakava, jos potilaalla esiintyy psykoosioireita, tai jos masennukseen liittyy itsetuhoriski saattaa myös sairaalahoito tulla kyseeseen. Vakavasti tai psykoottisesti masentuneen ja itsetuhoisen hoitoon on syytä ottaa mukaan myös omaisia tai läheisiä ja hoitaa tilannetta moniammatillisesti. Vaikeissa masennustiloissa psykoterapiaa ei tule käyttää yksinomaisena hoitomuotona, eikä se yleensä sovellu akuuttivaiheen hoitomuodoksi psykoottisessa depressiossa. Suuri osa vakava-asteisimmista masennusjaksoista on hoidettavissa masennuslääkkeillä ja ECT-hoidolla. Masennuslääkkeet voivat sekä lyhentää masennusjaksoja että ehkäistä niiden toistumista.

Psykoottisten piirteiden (harhaluulojen ja aistiharhojen) esiintyminen masennustilan aikana vaikuttaa oleellisesti muun muassa hoitovasteisiin ja liittyy yleensä oirekuvaltaan vaikeimpiin depressiotiloihin. Toipuminen yksittäisistä sairausjaksoista on psykoottisissa depressioissa yleensä hitaampaa ja toimintakyvyn heikkeneminen sekä residuaalioireet yleisempiä, mutta pitkäaikaisennuste ei ilmeisesti silti ole kovin merkittävästi erilainen kuin ei-psykoottisissa vakavissa masennustiloissa (Schatzberg ja Rothschild 1992). Mikäli psykoottiset piirteet eivät ole sisällöltään mielialan mukaisia eli ns. depressiivisiä harhaluuloja, pitkäaikaisennuste on huonompi (Coryell ja Tsuang 1985).

Tutkimukset ovat tuoneet esiin vakavien masennustilojen voimakkaan uusiutumistaipumuksen akuutin masennusepisodin onnistuneenkin lyhyen hoidon jälkeen (Shea ym. 1992) sekä profylaktisen lääkehoidon tehon uusiutumisen ehkäisyssä. Antidepressiivisen lääkehoidon jatkaminen täysin annoksin kolmen vuoden ajan ensimmäisen masennusepisodin jälkeen pienentää huomattavasti uusiutumisriskiä (Frank ym. 1990, Klerman 1990). Joissain tutkimuksissa on suositettu jopa viiden vuoden profylaktista lääkehoitoa potilaille, joilla on jo takanaan useampia sairausepisodeja ja joiden sairauteen siten liittyy huomattava uusiutumisvaara (Kupfer ym. 1992). Potilaan tila sairausepisodista toipumisen jälkeen vaatii seurantaa, ja aiemmin vakavan masennustilan läpikäyneen uudelleen alkanut depressiivinen oireisto vaatii välitöntä huomiota sekä hoidon tarpeen arviointia. Jos potilas on kokenut useampia sairausepisodeja, profylaktisen lääkityksen sekä psykoterapian pidempiaikainen jatkaminen vähentänee oleellisesti kroonistumisen, työkyvyttömyyden ja itsemurhan riskiä.

Aivojen stimulointi

Aivoihin asennettu syvästimulointi voi auttaa vaikeimmissa masennustaudeissa.

Psykoterapia ja antidepressiiviset lääkkeet ovat masennuksen hoidossa keskeisessä asemassa, ja monet näille ensilinjan hoidoille reagoimattomat potilaat hyötyvät aivojen transkraniaalisesta magneettistimulaatiosta (TMS) tai sähköhoidosta (ECT).

Sähköhoito (ECT) on tehokkain hoitomuoto vaikean ja psykoottisen masennuksen hoitoon.

1990-luvulla kehitetty Transkraniaalinen magneettistimulaatio on osoittautunut tehokkaaksi ja vähän haittoja aiheuttavaksi hoitomuodoksi. Siinä aivoihin johdetaan sähkövirtaa magneettikentän avulla. Magneettistimuloinnin ajaksi potilasta ei tarvitse nukuttaa.

Viime aikoina on vaikeimpien masennusten kohdalla kokeiltu ns. DBS-hoitoa (engl. Deep Brain Stimulation), jossa osaan pihtipoimun seudusta asennetaan stimuloivat elektrodit.

Kokeelliset hoitomuodot

Psykedeeliterapia

Psykedeeliterapia perustuu psykoaktiivisille "taikasienille", jotka aiheuttavat tripin käyttäjälleen. Kuvituskuva.

Psykedeeliterapialla on lupaavia positiivisia vaikutuksia esimerkiksi masennuksen hoidossa, mutta psykedeelien terapiakäyttö on vielä tutkimusvaiheessa. Taikasienet ovat parantaneet tutkimuksissa masennuksesta kärsivien oloa jo muutamassa päivässä ja yhden annoksen vaikutus on voinut kestää useita kuukausia. Psykedeelejä on tutkittu muun muassa Ruotsissa 2020 marraskuussa 30 potilaan avulla. Karoliinisen instituutin kokeessa potilaille annetaan synteettistä psilosylobiiniä ja viisi viikkoa terapiaa.

Psykedeelien käyttöä masennuksen hoidossa tutkittiin jo 1940-luvulla, mutta huumeiden vastainen sota pysäytti tutkimukset, kun tutkimuksessa käytetty lääke uudelleenluokiteltiin huumeeksi.

Omega-3-rasvahapot

Vakavan masennuksen ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa voidaan käyttää omega-3-rasvahappoja 1,5-2 gramman vuorokauden annosmäärällä. Masennuksen aste vähentyi puolella tutkimukseen osallistuneista kolmen viikon aikana. Omega-3-rasvahappojen matalat tasot saattavat olla yhteydessä masennukseen, sillä ne ovat yhteydessä kehon seratoniinitoimintoihin. Yleisesti näitä rasvoja saadaan osana terveellistä ruokavaliota kasviöljyistä ja rasvaisista kaloista.

Tietokonepelit

Professori Matias Palvan työryhmä Aalto-yliopistossa on kehittänyt tietokonepelin, joka näyttää ja tuntuu nykyaikaiselta viihdepeliltä. Pelissä toimii monimutkainen verkosto toiminnallisuuksia, jotka pyrkivät helpottamaan masennuspotilaiden oireita ja parantavat toimintakykyä.

Masennukselta suojaavat tekijät

Turvallinen lapsuus ja nuoruus, johon ei liity pahoja vastoinkäymisiä sekä sosiaalinen tuki kielteisten elämäntapahtumien jälkeen vähentävät riskiä sairastua masennukseen. Myös kyky kokea positiivisia tunteita pienistäkin asioista, terveellinen ruokavalio, liikunta ja riittävä uni suojaavat masennukselta.

Tunnolliset ihmiset ovat vähemmän alttiita masennukselle psykiatrian professori Jyrki Korkeilan mukaan.

80 vuoden ajan alkoholi on ollut Suomen suosituin masennuslääke. Sitä käytetään sekä ahdistus- että masennusoireiden lievittämiseen. Alkoholi ei kuitenkaan pidemmän päälle auta, vaan tutkimusten mukaan varsinkin suurina annoksina se sen sijaan vahvistaa masennusoireita. Alkoholin tai muiden päihdyttävien aineiden käyttö toki helpottaa masentuneen oloa tilapäisesti. Alkoholi ja masennus ovat kuitenkin keskenään erittäin huono yhdistelmä, sillä alkoholinkäytön myötä masennuspotilaan itsemurhan riski kasvaa selvästi. Lisäksi alkoholin säännöllinen käyttö voi aiheuttaa itsessään masennusta. Alkoholin käytön uskotaan pitemmällä tähtäimellä syventävän masennustilaa, sillä se hajottaa välillisesti tryptofaanihappoa, mikä heikentää mielialahormonin muodostumista. Myös tupakointia tulisi välttää, sillä se vaikuttaa kielteisellä tavalla aivojen dopamiiniaineenvaihduntaan ja kasvattaa masennuksen riskiä.

Masennuksen seuraukset

Masennuksesta aiheutuu huomattavaa inhimillistä kärsimystä potilaille ja heidän läheisilleen. On arvioitu, että masennus olisi kansanterveysongelmista haitallisin sekä elämän laadun huononemisen että kustannusten vuoksi. Pessimistisen elämänasenteen on todettu lyhentävän elinikää. Depressiosta kärsivä ihminen näkee ja kokee asiat usein kielteisesti. Tämä johtaa ehkä turhiinkin pettymyksiin ja mielipahaan. Tulevaisuus voi vaikuttaa niin synkältä ettei masennuspotilas halua jatkaa kärsimystään sen tuntuessa loputtomalta. Usein masennus saa aikaan sen että ihminen kokee, ettei häntä arvosteta tai että muut ihmiset pitävät häntä huonona, mikä voi johtaa omanarvontunnon heikkenemisen ja häpeän tunteen kautta sosiaalisten kontaktien välttelyyn. Lapsilla masennus voi näkyä haastavana käytöksenä.

Muutokset fyysisessä kunnossa

Masennus voi johtaa liikunnan vähäisyyteen ja tätä kautta fyysisen kunnon heikkenemiseen ja edelleen itsearvostusta laskevaan kehään. Pitkään jatkunut masennustila voi vaikuttaa muistin huononemiseen, ja jopa aivojen kuvantamisessa havaittavissa oleviin muutoksiin (esimerkiksi hippokampuksen alueella tilavuuden pienenemisenä.) Masennustila aiheuttaa siitä kärsivälle pitkäaikaisia kärsimyksiä, elämänlaadun heikentymistä ja sairastavuuden lisääntymistä.

Työkyvyttömyys

Masennus on yleisin sairauslomaan johtava diagnoosi: se on syynä kolmasosasta puoleen määrätyistä sairauslomista. Osa masennusdiagnoosin saaneista sairastaa masennuksen sijaan todellisuudessa jotain muuta sairautta kuten loppuunpalamista tai homealtistuksesta johtuvaa monikemikaaliyliherkkyyttä. Tämä johtuu siitä, että Kansaneläkelaitos ei hyväksy uupumusta eikä monikemikaaliherkkyyttä sairausloman syyksi. Yli 30 000 suomalaista oli masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä vuonna 2021. Yhä suurempi osuus masennusperusteisista hakemuksista on kuitenkin hylätty 2000-luvulla ja vain noin 1,5 promillea työikäisistä suomalaisista pääsee vuosittain masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle tai kuntoutustuelle. Vain reilu kolmannes hylkäävän päätöksen saaneista kykenee osallistumaan työelämään.

Suurin osa masennuksen perusteella myönnetyistä eläkkeistä on määräaikaisia kuntoutustukia, jotka voivat kestää muutamasta kuukaudesta kahteen vuoteen. Kroonista masennusta sairastavien kohdalla saattaa kulua jopa kuusitoista vuotta ennen toistaiseksi voimassa olevan eläkkeen myöntämistä, vaikka kuntoutustuen jatkuvaan uusimiseen liittyvä byrokratia aiheuttaa potilaille stressiä. Masennuspotilaiden kuntoutustuki alkaa keskimäärin 47 vuoden iässä.

Masennusperusteisia työkyvyttömyyseläkkeitä myönnettiin aiempaa vähemmän vuosina 2007–2015, minkä jälkeen niitä on alettu myöntää taas enemmän.

Kliinisestä masennuksesta kärsivän on vaikeaa tai mahdotonta keskittyä työhön, eikä hän aina jaksa puhua ihmisten kanssa tai aloittaa projekteja. Masennuksen takia jäädään eläkkeelle nykyisin lähes kaksi kertaa useammin kuin 1990-luvun puolivälissä. Suomessa on 38 000 masennuksen takia eläkkeellä olevaa henkilöä. Masennus on yleisin yksittäinen työkyvyttömyyseläkkeen syy. Yleisesti uskotaan, että osa masennusdiagnoosilla työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneista saattaa kärsiä muista sairauksista tai häiriöistä, jotka voivat aiheuttaa masennustilan taikka esiintyä samanaikaisesti masennuksen kanssa toipumista vaikeuttaen, ja joiden tunnistamista ja hoitoa vaikeuttaa alidiagnosointi sekä liian vähäiset hoitoresurssit. Tällaisia sairauksia ovat esimerkiksi kilpirauhassairaudet ja komplisoituneet päihdehäiriöt.

Itsemurhayritys

Depressiopotilas on muita alttiimpi päätymään itsemurhayritykseen – jopa itsemurhaan ja ääritapauksissa muiden murhaamiseen. Vaikea-asteista psykoottista depressiota sairastava henkilö voi tulkita oman tilanteensa täysin toivottomaksi, ja äärimmäisissä tapauksissa hän voi tulkita tilanteen niin toivottomaksi, etteivät lapset tai läheiset pärjäisi ilman häntä hänen kuolemansa jälkeen, jolloin seurauksena voi olla jopa niin kutsuttu laajennettu itsemurha, jossa tekijä tappaa ensin muita (esimerkiksi perheensä) ja lopuksi itsensä.

Erilaisia masennuksen muotoja

Epätyypillinen masennus

Pääartikkeli: Epätyypillinen masennus

Epätyypillinen masennus on mielialahäiriö, jossa masennukseen kuuluu ”käänteisiä vegetatiivisia oireita”, kuten liikaunisuutta, kohonnut ruokahalu ja lihominen. Kielteiset ja myönteiset ympäristötekijät vaikuttavat selvästi masentuneen tunnevireeseen, joka on hyvin reaktiivinen (herkkä). Vaikka näiden oireiden katsotaan olevan tyypilliseen masennukseen kuulumattomia, myös näiden potilaiden katsotaan kärsivän kliinisestä depressiosta. Nimestään huolimatta epätyypillinen masennus on masennuksen yleisin muoto.

Epätyypillisen masennuksen tunnuspiirteitä ovat

• Mielialareaktiivisuus (paradoksaalinen anhedonia) ja positiivisuus
• Huomattava painonnousu tai lisääntynyt ruokahalu
• Liiallinen nukkuminen tai unisuus (hypersomnia)
• Voimattomuus
• Huomattava sosiaalinen kyvyttömyys johtuen yliherkkyydestä tulla muiden ihmisten torjumaksi

Dystymia

Pääartikkeli: Dystymia

Dystymia on pitkäaikainen, lievä masennus, joka kestää minimissään kaksi vuotta. Siinä täytyy olla pysyvää, jatkuvaa masentuneisuutta vähintään kahden vuoden ajan. Oireet eivät ole yhtä voimakkaita kuin vakavassa masennuksessa, mutta dystymiasta kärsivillä on suurempi todennäköisyys myös kokea vakavan masennuksen jaksoja. Tämä häiriö usein alkaa nuoruudessa ja jatkuu koko elämän ajan. Henkilöillä, joilla on todettu vakavia masennusjaksoja ja joilla on myös dystymia, sanotaan olevan kaksoismasennus. Dystyyminen häiriö kehittyy ensin ja sitten yksi tai useampi vakavan masennuksen jakso ilmenee myöhemmin.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Pääartikkeli: Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppiä I on jaksoittainen sairaus, jossa mielialat vaihtelevat manian ja masennuksen välillä. Kaksisuuntaista mielenhäiriötä kutsuttiin ennen maanis-depressiiviseksi mielialahäiriöksi. Tätä termiä ei enää käytetä lääketieteellisessä yhteisössä, vaikkakin masennuksella (koskien kyvyttömyyttä ja itsetuhoisuutta) on tässä sairaudessa suurempi osa. ”Maanis-depressiivisyys” on yhä usein käytetty lääketieteellisten piirien ulkopuolella. Kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppiä II on jaksollinen sairaus, jossa esiintyy enemmän masennusta, mutta todisteita hypomaniasta on.

Jos potilas on jo kokenut maanisen vaiheen tai huomattavasti kohonneen mielialan, diagnosoidaan sairaus usein vakavan masennushäiriön sijasta kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi. Masennusta ilman ilon tai manian jaksoja kutsutaan siksi joskus unipolaariseksi masennukseksi, koska mieliala vaihtelee tavallaan vain yhteen suuntaan eli ei koskaan kohoa normaalia paremmaksi.

Melankolinen masennus

Pääartikkeli: Melankolinen masennus

Melankolinen masennus tai ”masennus melankolisilla piirteillä” ilmenee kyvyttömyytenä tuntea mielihyvää positiivisista asioista yhdistettynä fyysiseen levottomuuteen, unettomuuteen, tai vähentyneeseen ruokahaluun. Noin 10 %:lla masennuksesta kärsivillä on melankolinen masennus.

Melankolian tunnuspiirteitä ovat

• Mielihyvän tunteen puuttuminen (anhedonia) suurimmassa osassa toiminnasta

• Osittain tai kokonaan puuttuvat mielihyväreaktiot
• Masentuneen mielialan laatu on jyrkempi kuin esimerkiksi menetyksessä tai surussa
• Oireiden pahentuminen aamutunteina
• Herääminen aikaisin aamulla
• Psykomotorinen uupuminen
• Anoreksia (ruokahaluttomuudesta johtuva voimakas painonlasku, ei saa sekoittaa lääketieteellisen syömishäiriön anoreksia nervosan kanssa)

Synnytysmasennus

Pääartikkeli: Synnytysmasennus

Synnytyksen jälkeinen masennus on masennus, joka esiintyy kahden vuoden kuluessa synnytyksestä. Fyysisen, henkisen ja tunne-elämän uupumisen sekä unen vähenemisen vuoksi nainen helposti altistuu masennukselle. Myös synnytyksen jälkeiset muutokset estrogeenin tuotannossa voivat altistaa masennukselle.

Raskaudenaikainen masennus

Raskaudenaikainen masennus lähes yhtä yleistä kuin äidin synnytyksen jälkeinen masennus, on todettu 2000-kymmenluvun lopulla julkaistussa tutkimuksessa. Tutkimuksen mukaan äidin raskaudenaikainen masennus lisää merkittävästi lapsen vaaraa sairastua myöhemmin skitsofreniaan, jos lapsella on lisäksi perinnöllinen alttius sairaudelle.

Kaamosmasennus eli vuodenaikakohtainen masennus

Pääartikkeli: Kaamosmasennus

Pohjoisessa erityisesti esiintyvä kaamosmasennus on pimeään vuodenaikaan toistuvasti esiintyvä masennustila. Kaamosmasennuksesta kärsivillä masennusoireet tyypillisesti rajoittuvat syksyyn tai talveen ja helpottavat kevään ja kesän aikana. Masennus uusiutuu jälleen seuraavana syksynä tai talvena. Myös vastaavanlainen kesämasennus on olemassa, joskin se on huomattavasti harvinaisempi. Englannin kielessä vuodenaikoihin liittyvää masennusta kutsutaan käsitteellä seasonal depression (suom. vuodenaikamasennus) tai seasonal affective disorder (suom. vuodenajan aiheuttama häiriö).

Masennus ja monihäiriöisyys

Masennusoireyhtymän kanssa yhtäaikaisesti voi ilmetä myös muiden psyykkisten häiriöiden tai sairauksien oireita. Muiden samanaikaisten psyykkisten häiriöiden olemassaolo (psykiatrinen komorbiditeetti) heikentää yleensä masennuspotilaiden psykososiaalista toimintakykyä sekä monimutkaistaa ja usein myös pitkittää masennustilan hoitoa.

Tyypillisiä samanaikaisia häiriöitä:

• ahdistuneisuushäiriö (n. 50 %:lla) (paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö)
• persoonallisuushäiriö (n. 50 %:lla)
• päihdehäiriöt (10–30 %:lla)

Persoonallisuushäiriön yhtäaikainen esiintyminen on lukuisissa tutkimuksissa osoittautunut selvästi ennustetta heikentäväksi tekijäksi hoidon tuottaman hyödyn, oireiden osalta toipumisen, uusiutumisriskin sekä yleisen sosiaalisen selviytymisenkin suhteen (Pilkonis ja Frank 1988, Keller 1990, Shea ym. 1990). Kuitenkin on syytä ymmärtää, että vakavan masennusjakson aikana tehdyt persoonallisuushäiriödiagnoosit ovat epäluotettavia ja että masennuksesta toivuttuaan mahdollisesti jopa enemmistö "persoonallisuushäiriöisistä" ei enää täytä diagnoosin kriteerejä (Stuart ym. 1992). Siispä masennustilan aikana suoritettuihin persoonallisuusarvioihin on syytä suhtautua hyvin kriittisesti.

Noin 20–30 % potilaista esiintyy masennustilan aikana myös paniikkikohtauksia joko yksittäisinä tai paniikkihäiriön kriteerit täyttäen. Myös paniikkihäiriötä potevan riski sairastua vakavaan masennustilaan on huomattavasti suurentunut (Keller 1990). Paniikkikohtausten tai muun ahdistuneisuushäiriön esiintyminen samanaikaisesti masennustilan kanssa näyttäisi selvästi liittyvän tavanomaista huonompaan hoitovasteeseen (Grunhaus 1988) ja kohonneeseen uusiutumisriskiin (Coryell ym. 1991).

Päihdeongelman katsotaan olevan yleisesti ennustetta merkittävästi heikentävä tekijä vakavissa masennustiloissa, ja tämä koskee erityisesti miehiä (Keller 1990). Uusiutumisriski ei erään tutkimuksen mukaan vaikuta kohoavan päihdeongelman myötä, joskin yleinen psykososiaalinen toimintakyky sekä suhde puolisoon todettiin alkoholisteilla merkittävästi heikommaksi (Hirschfeld ym. 1989b).

Depression liittyminen somaattiseen sairauteen näyttäisi olevan yhteydessä masennustilan tavanomaista suurempaan uusiutumis- ja kroonistumisvaaraan. Depression ja somaattisen sairauden yhtäaikaisuus tuottaa usein erotusdiagnostisia ongelmatilanteita ja johtaa helposti depression alidiagnostiikkaan ja alihoitoon (Cassem 1988, Keitner ym. 1991).

Mikäli vakavaan masennustilaan sairastunut on ennen varsinaista vakavan masennustilan jaksoa kärsinyt yli kaksi vuotta kestäneestä dystyymisen häiriön merkit täyttävästä lievemmästä masennuksesta, on kyseessä ns. "double depression", jonka ennuste on huomattavasti huonompi kuin komplisoitumattoman vakavan masennustilan. Tilan normaalistuminen varsinaisen sairausjakson jälkeen on epätodennäköisempää, ja vakavan masennustilan uusiutumisriski on suurentunut (Keller ym. 1983).

Myös primaaristi syömishäiriöistä kärsivillä vakavat masennustilat ovat yleisiä: niitä on arvioitu esiintyvän noin puolessa kaikista tapauksista. Depression ennuste on erityisesti bulimian yhteydessä selvästi tavanomaista heikompi (Keller 1990). Huomattavaa on, että peräti 25–80 % anorektikoista on elinaikanaan vakavasti masentuneita.

Masennus eri väestöryhmissä

Miesten masennus

Sairastumisriski on 13 prosenttia. Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että molemmat sukupuolet kärsivät yhtä paljon masennuksesta, mutta naisia diagnosoidaan enemmän, näin osittain siksi, etteivät miehet puhu yhtä paljon tunteistaan tai hakeudu hoitoon mielenterveysasioissa. Väite ”tosimiehet eivät masennu” tai sellainen käsitys, että miesten pitäisi vain pitää pintansa ja kärsiä hiljaa, on erityisen haitallinen myytti vailla todellisuuspohjaa. Myös vahvat miehet kärsivät masennuksesta. Miehillä masennus voi olla paljon vaarallisempaa kuin naisilla, koska miehet todennäköisemmin välttelevät avun hakemista ja masennus yhdistettynä päihteiden käyttöön lisää merkittävästi itsemurhan riskiä. Suomalaisten miesten itsemurhakuolleisuus naisiin verrattuna on noin kolminkertainen. Syitä korkeampaan itsemurhakuolleisuuteen voidaan etsiä kasvatuksesta ja yleisistä asenteista: Miehet kasvatetaan kestämään vastoinkäymisiä tyyliin ”kestä kuin mies” ja ”isot pojat/miehet eivät itke”. Miesten on myös vaikeampi tunnistaa masennustaan kuin naisten. Miehet helposti torjuvat tunteita ja turvautuvat mieluummin toimintaan. Usein miesten piilomasennus ilmenee vihana, jatkuvana alakuloisuutena, välinpitämättömyytenä, vakavuutena, lisääntyneenä sosiaalisena kankeutena, huumorintajun katoamisena ja haastavana käytöksenä. Monet miehet turvautuvat alkoholiin. Masennuksen laukaisevina syinä voivat olla negatiiviset tapahtumat omassa elämässä, kuten työ- tai kouluasiat. Myös jatkuvat epäonnistumiset parisuhteissa ja ihmissuhdeasioissa voivat saada miehessä aikaan epämiehekkyyden ja kelvottomuuden tunteita, mitkä taas voivat johtaa depressioon. Huonouden ja kelvottomuuden tunne ja erityisesti avioero on miehille vaikeammin käsiteltäviä kuin naisille.

Homoseksuaalisilla miehillä on kolminkertainen masennuksen esiintyvyys. Tutkimusten mukaan muun muassa itsensä kokeminen epätavalliseksi, syrjintä (homofobia) ja leimautuminen altistavat homoseksuaaleja muun muassa masennukselle ja päihteiden väärinkäytölle.

Matala D-vitamiinitaso saattaa olla masennukselle altistava tekijä miehillä, mutta varmaa näyttöä asiasta ei ole.

Naisten masennus

Sairastumisriski on runsaat 20 prosenttia. Yhtenä syynä korkeammalle prosenttiluvulle miehiin verrattuna voi olla se, että naiset pohtivat tunteitaan ja hakeutuvat miehiä herkemmin ammattiavun piiriin. Laukaisevia syitä naisten sairastumiselle depressioon ovat muun muassa onneton avioliitto ja ihmissuhdeasiat. Kirsi Tuohela on tutkinut 1800-luvun lopun naiskirjailijain henkilökohtaisia tunteita paljastavien tekstien yhteyttä koettuun masennukseen. Tekstit liittyivät naiseuteen, sukupuolitettuun elintilaan ja ilmaisumahdollisuuksiin. Kirjailijoilla oli psyykkisen sairastumisen vaiheita, joita he käyttivät hyväkseen tuottaen alakuloon, väsymykseen ja pessimismiin vaipuvan naisen muotokuvia, jotka olivat usein (oma)elämäkerrallisia. Tuohelan tutkimus tarjoaa kiinnostavan taustan ymmärtää naisten masennus, sen sosiaaliset ja psykologiset ulottuvuudet. Moderneissa länsimaissa masennus heikentää noin kaksi kertaa useammin naisten kuin miesten toimintakyvyn ja terveyden. Toisaalta miesten itsemurhakuolleisuus on huomattavasti suurempaa kuin naisten: Suomessa vuonna 2012 itsemurhan tehneistä kolme neljästä oli miehiä.

Nuoren masennus

Depressio on selvästi yleisin nuorten ihmisten mielenterveyden häiriö. Lukiolaistutkimuksen viisivuotisseurannan aikana 11 %:lla 20–24-vuotiaista nuorista suomalaisista esiintyi depressioita, 7 %:lla ahdistuneisuushäiriöitä, 6 %:lla päihdehäiriöitä ja samoin 6 %:lla persoonallisuuden häiriö. Melko usein eri häiriöt esiintyivät samanaikaisesti. Ainakin jokin mielenterveyden häiriö oli tässä nuorten aikuisten aineistossa 24 %:lla, mikä vastaa muissa väestötutkimuksissa saatuja tuloksia.

Keskeisinä taustatekijöinä nuoren masennukseen pidetään lapsuudenaikaisia erokokemuksia, menetyksiä, laiminlyöntejä tai väkivaltaa. Muita syitä nuorten masennukseen ovat muun muassa ikätovereiden muodostamien ryhmien ulkopuolelle jääminen, kavereiden puute, koulukiusaaminen ja sairaudet. Unenpuute aiheuttaa masennusoireita nuorille. Myös itsetuhoiset ajatukset liittyvät usein unen puutteeseen.

Masennukseen sairastunut nuori kokee olonsa tyhjäksi ja itsensä arvottomaksi. Hän saattaa olla ärtynyt ja menettää mielenkiintonsa tavallisesti kiinnostaviin asioihin. Hän kärsii unihäiriöistä, väsymyksestä ja voimattomuudesta. Masennustila voi aiheuttaa myös fyysisiä oireita: paino muuttuu, ruumiintoiminnot hidastuvat. Runsas päihteiden käyttö, ilkivallan teko ja irralliset seksisuhteet voivat ilmentää masennukseen liittyvää levottomuutta ja vaikeutta huolehtia itsestään. Masennus vaikuttaa lähes aina myös koulutyöhön.

Nuoruusiällä alkanut masennus paranee lähes aina, mutta saattaa kuitenkin uusiutua myöhemmin. Varhainen hoito, kuten psykoterapia usein lyhentää masennuksen kestoa ja jopa ehkäisee uusien masennusjaksojen syntyä. Kun masennuksen syynä on unenpuute, masennuslääkkeet eivät auta. Tällöin hyviä tuloksia on saatu vanhempien ja nuoren opastuksesta säännöllisten nukkumaanmenoaikojen noudattamiseen riittävän unen takaamiseksi nuorelle.

Nuorilla murrosikä hormonimuutoksineen tuo mukanaan kaikille nuorille lievää epävarmuuden tunnetta ja mielialan vaihteluita, jotka kuuluvat ikäkauteen. Normaaliin nuoruuteen kuuluu myös kehityskausi, jonka aikana koetaan lapsuuden tunnesiteistä irtautumiseen liittyvä surutyö, jonka aikana nuori voi olla alakuloinen tai surumielinen. Tämä on täysin normaalia kehityskauteen liittyvää surutyötä, kun taas depressio on kasvua ja kehitystä estävä tai häiritsevä sairaus, jossa nuoren kehitys on takertunut johonkin vaiheeseen. Varsinkin riskiryhmiin kuuluvien nuorten jaksamisesta ja depression varhaisesta tunnistamisesta tulisi huolehtia erityisellä tavalla. Jos nuori joutuu alttiiksi voimakkaalle tai pitkäkestoiselle stressille, kokee vastoinkäymisiä tai on esimerkiksi koulukiusaamisen, kaltoinkohtelun tai hyväksikäytön uhri, kohonnut depressioon sairastumisen riski on olemassa.

Nuoren yksinäisyys, läheisten ihmissuhteiden puute, epätyydyttävä parisuhde ja ongelmat vanhempi-lapsisuhteessa ovat masennukselle altistavia tekijöitä. Nuoren kokema vähättely, alistaminen, pilkka ja iva, pettymys omissa toiveissa tai tavoitteissa, jatkuva epäonnistumisen kokeminen voivat altistaa nuorta masennukselle. Nuoren kotona vanhempien työttömyys, taloudelliset vaikeudet, puuttuva huolenpito, heikko perheen tuki, perheessä esiintyvät pitkäaikaiset ristiriidat sekä vanhemman psyykkinen sairaus altistavat masennukselle. Nuoreen kohdistuva psyykkinen, fyysinen tai seksuaalinen väkivalta on merkittävä riskitekijä. Nuorta tulisikin rohkaista puhumaan ajatuksistaan, tunteistaan ja kokemuksistaan sekä mahdollisista oireista avoimesti, ja aikuisen tulisi kuunnella nuorta arvostelematta ja tuomitsematta. Mielialaan liittyvistä asioista tulisi voida keskustella nuoren kanssa aitoa mielenkiintoa osoittaen, suoraan ja rehellisesti. Masennukseen sairastuneelle nuorelle oma avuntarpeen tunnistaminen voi olla hyvin vaikeaa. Aikuisen tuki onkin etenkin varhaisessa vaiheessa olennaisen tärkeää, jotta sairastunut nuori saa apua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jolloin myös toipuminen nopeutuu.

Nuorten depression oireet ovat usein epätyypillisiä ja näin vaikeuttavat sairauden varhaista tunnistamista. Depressioon sairastunut nuori ei välttämättä koe itseään masentuneeksi, vaan hän voi olla myös ärtynyt, vihainen tai kiukkuinen. Jokaisen pitkäkestoisesta tai vakavasta ahdistuneisuudesta kärsivän, epäsosiaalisesti oireilevan tai päihdeongelmaisen nuoren kohdalla olisi pidettävä mielessä myös depression mahdollisuus. Nuorten depressio on harvoin oirekuvaltaan selkeä ja siihen voi liittyä myös muita häiriöitä, vakavia ruumiillisia sairauksia, muita vakavia elämän ongelmia tai vastoinkäymisiä, alkoholiongelma tai samanaikainen persoonallisuushäiriö, jotka pahimmassa tapauksessa peittävät masennusta tai vievät päähuomion ja jopa itsemurhavaaran mahdollisuus jää havaitsematta. Hyvät ihmissuhteet ja perheen tuki ovat etenkin lasten ja nuorten kohdalla masennukselta suojaavia tekijöitä.

Lapsen masennus

Lapsen masennus saattaa muistuttaa nuoren masennusta. Vauvaikäisen ja pikkulapsen masennus ilmenee usein nk. anakliittisenä depressiona, joka kehittyy pikkulapsen menettäessä äkillisesti äitinsä tai muun tärkeän läheisensä. Pikkulasten depressio voi ilmetä kehityksen pysähtymisenä tai jopa taantumisena, painon putoamisena, runsaana itkuna, ärtyisyytenä, pysyvästi surullisena ja ilottomana ilmeenä ja tyhjänä katsekontaktina. Vauvaikäinen liikkuu vain vähän, ei ime innokkaasti eikä nauti syömisestään. Unirytmi häiriintyy, ympäristöön kohdistuva innostus ja uteliaisuus puuttuu tai on vähäinen. Vauvan masennus on usein yhteydessä vanhempien ja ympäristön vaikeuksiin vastata vauvan tarpeisiin.

Leikki-ikäisen (3–5 v) masennus voi ilmetä vakavuutena, surumielisyytenä, ärtyisyytenä, tunneilmaisujen niukkuutena, mielialan vaihteluna ja motorisena levottomuutena, ilottomuutena, joskus aggressiivisuutena, voimakkaina pettymysten ilmauksina, joskus tottelemattomuutena tai karkailuna, joskus erilaisina somaattisina oireina. Usein lapset valittavat, että kukaan ei leiki heidän kanssaan. Leikkeissä ilmenee epäonnistumisen, tuhon ja kuoleman teemat, leikki muiden lasten kanssa vähenee.

Kouluikäisen masennus (6–12 v) ilmenee usein alakuloisena mielialana, ilmeinä ja eleinä. Leikkien aiheisiin liittyvät hylkäämiset, menetykset, moitteet, vahingoittaminen, myös kuolema ja itsemurha voivat olla esillä. Lapsen koulusuoritukset heikkenevät, kehon liikkeet voivat hidastua tai kiihtyä, toverisuhteissa ilmenee ongelmia. Usein masennus voi ilmetä väsymyksenä, keskittymiskyvyttömyytenä, erilaisina somaattisina oireina, aggressiivisuutena, uhmakkuutena tai käytösongelmina. Itsetunto on alentunut, ja omakuva on kielteisesti värittynyt.

Pienten lasten masennus on Suomessa alidiagnosoitu ja -hoidettu ongelma. Noin prosentti lapsista kärsii jossain lapsuutensa vaiheessa vaikeasta masennushäiriöstä ja vain alle puolet heistä saa hoitoa.

Historiaa

Antiikin Kreikan lääketieteessä ajateltiin, että masennus eli melankolia johtui siitä, että elimistössä oli liikaa mustaa sappea. Jo antiikissa oli havaittu, että taiteilijat ovat usein taipuvaisia kärsimään ajoittaisesta masennuksesta.

Rinnakkaissairaudet

Kliinisestä masennuksesta kärsivän ihmisen riski saada esimerkiksi sepelvaltimotauti on muuhun väestöön verrattuna jopa 2–3-kertainen. Masennus lisää myös aivohalvausten, osteoporoosi, kakkostyypin diabetekseen ja Alzheimerin taudin riskiä.

Lähteet

Internet-lähteet

• Huttunen, Matti: Masennustilat eli depressiot Terveyskirjasto. 30.1.2018. Kustannus Oy Duodecim. Viitattu 22.2.2021.
• Masennuksen luokitusta (PPT) Vihdin yhteislyseon lukio.
• Haarasilta, Linnea ja Marttunen, Mauri: Nuorten masennus (PDF) Kansanterveyslaitos.

Kirjallisuutta

• Aku Kopakkala: Masennus - Suuri serotoniinihuijaus. Basam Books, 2015.
• Mark Williams, John Teasdale, Zindel Segal & Jon Kabat-Zinn: Mielekkäästi irti masennuksesta: tietoisen läsnäolon menetelmä. Basam Books, 2009. ISBN 978-952-5534-98-6.
• Tontti, Jukka: Monimielinen masennus: Arjen reseptejä elämäntaudin hoitoon. Tampere: Vastapaino, 2008. ISBN 978-951-768-229-9.

Aiheesta muualla

• Masennus, Terveyskirjasto: Lääkärikirja Duodecim, Kustannus Oy Duodecim 2009
• Artikkeleita masennuksesta, Pohjalaiset masennustalkoot, Etelä-Pohjanmaan ja Vaasan sairaanhoitopiirit
• Persoonallisuus vaikuttaa masennukseen
• Ylen Elävä arkisto: Lääkitty mieli
• Ylen Elävä arkisto: Masennuksesta kansantauti
• Ylen Kirjakerho: Masennuksesta kertoville kirjoille on kysyntää
• Outi Kokko: Pillerillä töihin – miten elämästä tuli tällaista? Taloussanomat 19.4.2012.
• Mielenterveystalo.fi