Tämä on lupaava artikkeli.

Ulvilan kirkko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pyhän Olavin kirkko
S:t Olofs kyrka
Sijainti Saarentie 2, Ulvila
Koordinaatit 61.443560°N, 21.882690°E
Seurakunta Ulvilan seurakunta
Rakentamisvuosi 1495–1510
Materiaali harmaakivi
Istumapaikkoja 450
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Ulvilan kirkko (myös Pyhän Olavin kirkko, ruots. Ulvsby S:t Olofs kyrka) on Ulvilassa sijaitseva keskiaikainen kivikirkko, joka on rakennettu 1400–1500-lukujen vaihteessa. Se on yksi Suomen merkittävimmistä ja parhaiten alkuperäisessä asussaan säilyneistä keskiaikaisista harmaakivikirkoista, ja myös ainoa säilynyt merkki Ulvilan keskiaikaisesta kaupungista. Kirkon suojeluspyhimys on Pyhä Olavi.[1]

Ulvilan kirkko sijaitsee Saarenluotoa Kokemäenjoesta erottavan Kirkkojuovan varrella Ulvilan Vanhakylässa parin kilometrin päässä kaupungin keskustaajamasta Friitalasta. Ennen nykyista kivikirkkoa samalla paikalla on sijainnut kaksi tai kolme puukirkkoa. Ulvilan kirkko on historiallisen Satakunnan vanhin keskiaikainen kivikirkko. Sisätilojen holvit pilastereineen muodostavat Suomen keskiaikaisissa kivikirkoissa ainutlaatuisen kokonaisuuden, ja myös ulkoseinien päätykoristelut olivat ensimmäiset Suomessa.[2] Kirkon asehuoneessa on nähtävillä Suomen hienoimpiin kuuluvia 1600-luvun hautapaasia, jotka ovat aikoinaan olleet kirkkoon haudattujen merkkihenkilöiden haudoilla. Kirkon länsipuolella on 1750-luvulla rakennettu kellotapuli. Ulvilan kirkkoa ympäröivä hautausmaa on vihitty käyttöön vuonna 1347.[3] Kirkko on restauroitu vuonna 1930 sekä kunnostettu 1970 ja 2004.[1] Kesäaikana se toimii tiekirkkona.[4]

Kirkon itäpuolitse kulkeva yhdystie 2440 on osa historiallista Pohjanlahden rantatietä,[5] ja keskiaikaisen Ulvilan kaupungin perustamisen myötä kirkosta tuli jo esihistoriallisella ajalla syntyneen Huovintien toinen päätepiste.[6] Museovirasto on luokitellut kirkon ympäristöineen yhdeksi valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.[7]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurakunnan alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikistön keskenjääneen kirkon perustuksia.

Alun perin Ulvila kuului 1200-luvun puolivälissä perustettuun Kokemäen seurakuntaan, josta se irtaantui kappeliseurakunnaksi saman vuosisadan lopussa.[2] Itsenäinen Ulvilan seurakunta perustettiin viimeistään vuonna 1344.[8] Ulvilan ensimmäinen kirkko sijaitsi Liikistössä, jonne se kirkkohistorioitsija Iikka Kronqvistin mukaan rakennettiin jo 1200-luvun alkuvuosina. Näin ollen se olisi Ravattulan ja Koroisten kirkkojen jälkeen Suomen kolmanneksi vanhin tunnettu kirkonpaikka.[9] Liikistön kirkkoa saattoi edeltää jo 1100-luvun lopussa Nakkilan Kirkkosaaressa toiminut kirkko tai saarnahuone.[10]

Liikistön ja Ulvilan kirkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1200-luvun lopusta lähtien Ulvilassa toimi ilmeisesti kaksi puukirkkoa. Ruotsalaisia uudisasukkaita ja kauppiaita palvelleen Liikistön kirkon ohella toinen oli Ulvilan nykyisen kirkon paikalla sijainnut puukirkko, joka oli sen ympäristössä vaikuttaneiden kauppiaiden ja käsityöläistem pyhäkkö. Kirkko toimi mahdollisesti saksalaisten kauppiaiden perustaman Pyhän Gertrudin killan yhteydessä. Kun Ulvilan seudun uudisasutus irtaantui seurakunnallisesti Kokemäestä, antoi Turun piispa Ragvald II vuonna 1311 määräyksen kivikirkon rakentamisesta Liikistöön. Rakentaminen jäi kuitenkin kesken, ja kirkosta valmistuivat vain perustukset.[9] Joen madalluttua Liikistön saaren ympärillä asutuksen ja kaupan painopiste siirtyi puolentoista kilometrin päähän alajuoksulle, jonne muodostui 1365 kaupunkiprivilegiot saanut Ulvilan keskiaikainen kaupunki.[11]

Vuonna 1332 Turun piispa Pentti Gregoriuksenpoika antoi määräyksen uuden puukirkon rakentamisesta Ulvilan kirkon nykyiselle paikalle. Se oli ilmeisesti valmis jo 1346, jolloin piispa Hemming vieraili Satakunnassa suorittamassa useita kirkollisia vihkimisiä. Varma tieto on, että Hemming vihki Ulvilan hautausmaan vuonna 1347, ja myös Ulvilan kirkkoherra mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran samana vuonna. Itsenäisen seurakunnan perustamisen myötä seudun nimeksi oli vakiintunut Ulvila aiemmin käytetyn Liikistön sijaan. Samalla Liikistön kirkko jäi pois käytöstä, ja seudun kirkollinen toiminta keskittyi uuteen puukirkkoon.[2][12]

Satakunnan keskiaikaisille kivikirkoille tyypillistä päätykoristelua Ulvilan kirkon länsipäädyssä.

1340-luvulla valmistuneen kirkkorakennuksen tuhouduttua tulipalossa vuonna 1429 rakennettiin paikalle välittömästi uusi puukirkko.[3] Kyseessä oli merkittävä hanke, sillä jälleenrakentamista tukivat muun muassa Roskilden ja Liepājan piispat sekä Lundin arkkipiispa lupaamalla 40 päivän synninpäästön siihen osallistuville.[13] Viimeisimmän tutkimuksen puukirkko purettiin saman vuosisadan lopussa ja tilalle rakennettiin nykyinen kivikirkko. Uudesta kirkosta valmistui ensimmäisenä sakaristo vuonna 1495, jonka jälkeen rakennettiin runkohuone vuoden 1500 molemmin puolin, ja viimeisenä valmistui asehuone noin 1510.[2] Ulvilan kirkon suojeluspyhimys on alusta lähtien ollut pyhä Olavi, johon liittyvä traditio vallitsi jo 1429 tuhoutuneessa puukirkossa. Perinteen katsotaan olevan Gotlannista tullutta vaikutetta.[13]

Iänmääritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkeologi Juhani Rinteen 1920-luvulla vahvistaman ajoituksen mukaan kivikirkon oletettiin valmistuneen pian vuonna 1429 tapahtuneen tulipalon jälkeen, minkä vuoksi 1929 suunniteltiin vietettäväksi kirkon 500-vuotisjuhlia.[14] Niitä silmälläpitäen Iikka Kronqvist suoritti vuosikymmenen lopussa lisätutkimuksia, joiden perusteella hän kuitenkin ajoitti kirkon rakennetuksi jo vuosina 1332–1337. Kronqvistin mukaan Liikistön kivikirkon rakentaminen keskeytettiin, ja uutta kirkkoa ryhdyttiin rakentamaan nykyiselle paikalleen vuonna 1332, jolloin piispa Pentti vaati anekirjeessään ”kivisen temppelin rakentamista” Ulvilaan. Kronqvist tulkitsi, että vuoden 1429 palon jälkeen kirkkoa ainoastaan korjattiin ja laajennettiin, ja rakennus viimeisteltiin holvauksilla 1400-luvun lopussa.[3] Hänen tutkimuksiensa perusteella Ulvilan kirkon 600-vuotisjuhlia vietettiin 1932 ja 650-vuotisjuhlia 1982.[14]

Kirkon asehuone.

Markus Hiekkanen kuitenkin esitti vuonna 1994 julkaisemassaan väitöskirjassa, että kirkko olisi rakennettu vasta 1485–1490. Hänen mukaansa Kronqvist oli tulkinnut käyttämiään lähteitä virheellisesti.[3] Vuonna 2007 ilmestyneessä kirjassaan Suomen keskiajan kivikirkot Hiekkanen ajoitti kirkon vielä nuoremmaksi. Rakennuksen piirteiden, kirjallisten lähteiden ja puulustotutkimuksen mukaan sen kaikki osat on rakennettu vuosien 1495 ja 1510 välillä.[2] Kirjallisten lähteiden perusteella Ulvilan kirkko paloi kokonaan vuonna 1429, eikä nykyisessä kirkossa ole havaittavissa jälkiä tulipalosta. Hiekkasen mukaan paikalle rakennettu uusi puukirkko ilmeisesti purettiin vuosina 1495–1510 valmistuneen kivikirkon tieltä. Ajankohtaa tukevat useat rakenteelliset ratkaisut, kuten holvien tukipilarien rakentaminen seinien yhteyteen. Tämä tarkoittaa, että kirkko on holvattu jo rakentamisen yhteydessä. Kronqvistin virheellisen tulkinnan mukaan ensimmäinen kivikirkko oli holvaamaton kapea yksilaivainen kirkko, jota laajennettiin 1400-luvulla ja holvattiin saman vuosisadan lopussa.[3]

Hiekkasen näkemykset herättivät aluksi myös vastustusta, sillä hänen tulkintansa nuorensivat kirkon ikää lähes parillasadalla vuodella. Esimerkiksi kirkkohistoriaa tutkinut Ulvilan entinen kirkkoherra Heikki Huhtala ei uskonut Hiekkasen väitteisiin. Hän perusteli näkemystään muun muassa vuonna 2004 löydetyllä 1300-luvun lopun rahakätköllä, joka sijaitsi seinustalla kirkon perusanturan päällä. Huhtalan mukaan ei ollut mahdollista, että antura olisi voitu kaivaa kätkön alle sitä huomaamatta. Satakunnan historiaa pitkään tutkinut professori Unto Salo sen sijaan piti Hiekkasen tulkintoja luotettavina.[15]

Kirkkorakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkosalia tähtiholveineen 1960-luvulla otetussa kuvassa.

Ulvilan kirkko kuuluu keskiajan lopulla rakennettuihin kolmannen sukupolven kirkkoihin, joita on valtaosa Suomen keskiaikaisista kivikirkoista. Se on yhtenäisen suunnitelman mukaan rakennettu kokonaisuus, joka on säilynyt lähes täydellisesti keskiaikaisessa asussaan. Kirkossa ole myöhemmin valmistuneita lisäosia ja myös runkohuoneen vesikattorakenteet ovat alkuperäisiä. Suunnittelijana oli todennäköisesti Taalainmaalta kotoisin ollut rakennusmestari, jonka Isokartanon omistaja Olof Drake palkkasi 1490-luvulla. Ulvilan kirkko jäi mestarin ainoaksi työksi Suomessa, jonka jälkeen rakennettuja Satakunnan kivikirkkoja urakoi hänen opissaan ollut muurari. Ulvilan kirkon arkkitehtuurilla oli suoraa vaikutusta Lempäälän kirkkoon sekä Rauman Pyhän ristin kirkkoon.[2][3]

Kirkon runkohuone on ulkomitoiltaan noin 37×15 metriä. Sakaristo sijaitsee sen pohjoisseinustalla ja asehuone eteläseinustalla. Asehuone on keskeneräinen, sillä seinissä näkyvistä holvijaloista huolimatta sitä ei ole holvattu.[2] Sakariston alla on viinikellari, jonka rakentamisajankohdasta ei ole tietoa.[16] Kirkon pääsisäänkäynti sijaitsee länsipäädyssä. Sakariston ja asehuoneen ovien lisäksi runkohuoneen eteläsivustalla on yksi ovi. Oviaukot tiilikoristeineen ovat alkuperäisessä asussaan, ja eteläseinustan papinovessa on säilynyt 1500-luvun alusta peräisin oleva ovilevy. Kirkossa on seitsemän goottilaiseen tyylin tehtyä suippokaarista ikkunaa, joista kaksi on runkohuoneen päädyissä. Myös sakaristossa on ikkuna, mutta asehuone on ikkunaton. Ikkuna-aukot ovat pohjoisseinää lukuun ottamatta alkuperäisillä paikoillaan. Kirkon rakenteissa on käytetty 1200–1300-lukujen vaihteesta peräisin olevia kalkkikivisiä hautalaattoja, jotka todennäköisesti ovat peräisin paikalla sijainneesta vanhemmasta kirkosta. Niitä on muurattu muun muassa papinoven vieressä ulkoseinässä olevaan muurikomeroon.[2][17]

Kirkon päätykolmiot on muurattu tiilestä. Ulvilan kirkko on Suomen keskiaikaisista kivikirkoista ensimmäinen, jossa esiintyy päätykoristelua. Vaikutteet ovat tulleet Ruotsista, sillä koristelua esiintyy lähes samanlaisena Upplannin ja Taalainmaan kirkoissa. Ulvilasta puolestaan otettiin mallia Tyrvään Pyhän Olavin ja Huittisten kirkkojen päätyihin.[2] Ulvilan kirkon länsipäädyssä on kulmittain asetetuista tiilistä muodostuva porrasfriisi, joka liittyy samalla tyylillä muurattuun ristiin. Päätykolmion alareunassa on friisi, jonka keskelle on pyöreään komeroon muurattu seitsensakarainen tähti. Friisin molemmissa päädyissä vaakunakilpien muotoiset komeroaiheet. Kirkon itäpäädyssä on valkoinen risti, jonka kulmauksissa on vaakunakilvet. Päätykolmion alapuolella on harmaakiviseinään muurattu länsipäädyn tapainen tähtikuvio. Sakariston päädyssä on suuri kolmiapila ja asehuoneen päädyssä risti. Runkohuoneen ulkoseinissä ja nurkissa on kontreforeja.[1][17]

Sisätilojen koristelu ja esineistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krusifiksi ja seinään maalattu vihkiristi.

Runkohuoneen yksilaivainen kirkkosali on jaettu kolmeen holvialaan eli traveeseen.[2] Kirkon sisäkatto koostuu niin sanotuista Sture-holveista, jotka ovat muunnelma 28- tai 32-jakoisesta tähtiholvista.[3] Suomessa ainutlaatuisten holvien esikuvana oli Sveanmaalla ja Norrlannissa 1480-luvulta lähtien yleistynyt holvimuoto.[13] Sisäseinien ainoat kalkkimaalaukset ovat sakariston holvin kaksi heikosti erottuvaa vaakunamaalauksen osaa sekä runkohuoneen täysi 12 vihkiristin sarja. Keskimmäisen holvivälin eteläseinässä on kuvio, joka ilmeisesti kuului paikalla 1600-luvulle saakka olleen saarnastuolin kehyskoristeluun.[2]

Ulvilan kirkon suojeluspyhimys Pyhä Olavi 1430-luvun veistoksessa.

Kirkon nykyinen saarnastuoli on vuodelta 1659, ja sen on lahjoittanut Porin kreivikunnan läänityksekseen saaneen marsalkka Kustaa Hornin puoliso Barbro Kurck (1615–1658).[18] Saarnastuolin ovi vuodelta 1660. Siihen on maalattu taivaan portinvartijana esiintyvän Pyhän Pietarin kuva sekä jakeita Matteuksen evankeliumista ja psalmista 121.[19] Saarnastuolin luona on ilmeisesti keskiajalta peräisin oleva säilytysarkku. Jeesuksen elämästä kertova keskiaikaistyyppinen alttaritaulu on peräisin 1700-luvun puolivälistä. Sen kehykset ovat vuodelta 1875.[2] Ulvilan kirkkoherran poika Johan Tolpo mainitsee vuoden 1738 väitöskirjassaan sitä edeltäneen keskiaikaisen pyhimyskaapin, jonka toiseen oveen oli kuvattu kuningas miestensä ympäröimänä ja toiseen kuningas johtamassa sotajoukkoaan.[13] Keskiaikaistyyppisen muuratun alttaripöydän molemmilla puolilla on katokselliset kuninkaantuolit. Kirkkosalin penkistö on uudelleenmuotoiltu 1930-luvun restauroinnin yhteydessä.[1] Virsitaulu on 1700-luvulta.[18]

Sisustukseen kuuluvia puuveistoksia on säilynyt 12 kappaletta. Niistä kolme on edelleen kirkossa ja muita säilytetään Porissa sijaitsevan Satakunnan Museon kokoelmissa. Kirkossa ovat 1430–1440-luvuilla Mecklenburgissa veistetyt triumfikrusifiksi ja Pyhä Olavi sekä 1400-luvun puolivälissä valmistettu Pyhä Anna. Veistokset on alun perin tehty vuoden 1429 tulipalon jälkeen rakennettuun puukirkkoon.[2] Valtionarkeologi Carl Axel Nordmanin mukaan krusifiksin ja Pyhän Olavin veistoksen on tehnyt ”Ulvilan mestariksi” nimetty kuvanveistäjä, joka oli kotoisin Lyypekistä tai saanut siellä koulutuksensa. Hänen töitään on myös useissa muissa Satakunnan kirkoissa. Pyhän Annaa esittävässä veistoksessa ”Anna itse kolmantena” ovat mukana myös Kristus ja Neitsyt Maria.[20] Se mahdollisesti tehty Gotlannissa. Satakunnan Museossa säilytettäviä keskiaikaisia veistoksia ovat muun muassa Pyhän Martinuksen, Pyhän Vituksen, Pyhän Erasmuksen, Pyhän Antoniuksen sekä Pyhän Birgitan kuvat. Veistoksista Pyhä Birgitta on ajoitettu noin vuodelle 1500, ja se on ilmeisesti Turussa vaikuttaneen suomalaisen taiteilijan työ.[13]

Kirkossa on myös kaksi maalaamatonta kuninkaanpenkkiä, joista toinen on ajoitettu puulustotutkimuksella 1530-luvulle,[2] ja toinen on valmistettu kuningas Kustaa III:n vierailua varten 1790-luvulla.[18] Penkit ovat täynnä kaiverruksia ja vanhin niissä esiintyvä vuosiluku on 1617.[21] Lisäksi esineistöön kuuluvat keskiajan lopulta oleva ehtoolliskalkki ja jouluaiheinen messukasukka.[2] Ulvilan kirkkoherrana toimineen Gabriel Forteliuksen mukaan kirkossa oli vielä 1730-luvulla arvokas hopeinen öylättiastia, joka oli tehty Fincken sukuhaudasta löydetystä hopeasta, mutta 150 vuotta myöhemmin esinettä ei kirkossa enää ollut.[22][23] Kuorissa säilytettiin aikaisemmin myös Akseli Kurjen haarniskaa, jonka seurakunta lahjoitti Helsingin yliopiston historialliselle museolle vuonna 1875, ja nykyään se on Kansallismuseon kokoelmissa.[18]

Haudat ja hautakivet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akseli Kurjen (kesk.) ja Gödik Fincken (oik.) hautakivet.

Kirkon kuorin alla on viisi hautaa, joista yksi löydettiin vasta vuonna 2004. Kaksi haudoista kuuluu sotapäällikkö Akseli Kurjelle sekä käskynhaltija Gödik Finckelle ja hänen puolisolleen Ingeborg Nilsdotter Boijelle (k. 1580). Niiden hautakiviä pidetään Suomen hienoimpiin kuuluvina 1600-luvun hautapaasina. Kolmen muun haudan vainajien henkilöllisyyttä ei tunneta,[24] mutta kirkkoon on haudattu ainakin Jöns Kurckin puoliso Sofia De la Gardie (1615–1647).[25] Lisäksi asehuoneessa on jollekin Ulvilan kirkkoherralle tarkoitettu tyhjä hauta, jonka käytöstä luovuttiin, kun kirkkoon hautaaminen kiellettiin 1700-luvulla.[26] Noin metrin kirkon lattiapinnan alla sijaitsevat haudat ovat tiilestä tai harmaakivestä muurattuja, ja kooltaan noin 225×150×100 cm.[24]

Hautakivet olivat kuorin lattiapintana vuoteen 1838 asti, jolloin lattiat peitettiin irtolankuilla ja kivet nostettiin pystyyn alttarin viereisille seinustoille. Pahoin vaurioituneet Kurjen ja Fincken hautakivet korjattiin Yrjö Blomstedtin johdolla vuonna 1893 ja viisi vuotta myöhemmin ne siirrettiin näytteille asehuoneeseen. Samaan paikkaan sijoitettiin myös kaksi kynnyksinä toiminutta hautakiveä sekä kellotapulin edessä ollut kivi, jotka ovat peräisin 1200–1300-luvuilta. Hautakiviä on lisäksi ollut läheisten maatalojen rappukivinä, ja asehuoneen ja kirkkosalin välisenä kynnyskivenä on edelleen vaakunakuviolla koristeltu hautakivi.[3]

Asehuoneen keskiaikaisista hautakivistä vanhin on 1290-luvulta.[3] Joukossa ovat muun muassa saksalaisten kauppiaiden Herbordus Wiperenvorden (k. 1313), Tidemannus de Cumen (k. 1318) sekä Arnoldus Stolten (k. 1345) kalkkikivestä veistetyt muistokivet. Neljäs kokonaisena säilynyt keskiaikainen hautakivi kuuluu 1380 kuolleelle Anna-nimiselle naiselle. Aikaisemmin epäiltiin, että hautakivet olisivat peräisin Liikistöstä, josta ne siirrettiin nykyisen kirkon rakennustarpeiksi. Markus Hiekkasen mukaan ei kuitenkaan ole mitään perusteita olettaa niiden olleen muualla.[27]

Urut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urkuparvi ja votiivilaiva.

Ulvilan kirkon ensimmäiset urut valmistettiin Uudessakaupungissa toimineessa Jens Zachariassenin urkutehtaassa vuonna 1889.[28] Nykyiset Kangasalan urkutehtaan valmistamat urut ovat vuodelta 1937.[29]

Muutokset ja restaurointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkon ensimmäiset tunnetut muutostyöt tehtiin 1630–1640-luvuilla, jolloin katolista sisustusta muutettiin luterilaiseksi. Vuonna 1667 alttari siirrettiin kirkkosalin keskeltä nykyiselle paikalleen itäseinustalle. Ennen siirtoa kuorin raja sijaitsi ensimmäisen pilasteriparin kohdalla. Kirkossa oli tuolloin myös kuorilehteri, jonka kautta pääsi ullakolle johtaviin muurinsisäisiin portaisiin. Portaikon oviaukko on edelleen runkohuoneen eteläseinässä noin neljän metrin korkeudella. Samana vuonna kirkon molempia päätyjä korotettiin ja sen eteläsivu rapattiin. Vuoden 1765 piispantarkastuksen jälkeen kirkko maalattiin sisältä, jolloin keskiaikaiset vihkiristit jäivät peittoon. Ne löydettiin jälleen vuonna 1970, jolloin uudemmat maalauskerrokset poistettiin seinästä.[2][3]

1800-luvun aikana kuorin kulmien tukipilareja korotettiin ja niiden tiiliä vaihdettiin kestävimpiin harmaakiviin. Vuonna 1834 kuorin ja sakariston tiili- ja kivilattiat peitettiin irtolankuilla. Samalla lattiapinnasta poistettiin 1600-luvun hautakivet, jotka sijoitettiin pystyasentoon kuorin seinustalle.[3] Vuonna 1912 sakaristoon valettiin sementtilattia, mutta nykyään sen päällä laudoitus.[16] Kirkon nykyinen lattiataso on peräisin vuodelta 1970, jonka jälkeen lattialankkuja on uusittu vielä vuosina 2004–2005.[3] Asehuoneen lattialankut vaihdettiin samassa yhteydessä sementtilaattoihin.[26] Vuonna 1893 kirkkoon asennettiin kolme valurautauunia ja sakaristoon muurattiin tiilinen tulisija. 1930-luvulla ne korvattiin kaminoilla, kunnes vuonna 1970 siirryttiin keskuslämmitykseen.[3] Kynttilävalaistuksen tilalle saatiin ensimmäiset sähkölamput 1930-luvulla ja äänentoistolaitteet asennettiin 1970.[29]

Kirkko kärsi pitkään kosteusvaurioista. Sen ympärille oli vuosisatojen kuluessa muodostunut yli metrin korkuinen kulttuurimaakerros, minkä johdosta sade- ja sulamisvedet valuivat perustuksiin. Maakerrokset kaivettiin vuoden 1970 korjaustöiden yhteydessä alkuperäiseen tasoonsa ja samalla kirkon ympärille asennettiin salaojitus, joka uusittiin perusteellisesti vuosina 2004–2005. Samalla kirkon ulkopuolelle asennettiin rakennusta valaisevat kohdevalot.[3]

Lokakuussa 2004 korjaustöiden yhteydessä kirkon pohjoisseinustalta löytyi maahan haudattuna keskiaikainen rahakätkö. Se sisälsi yhteensä 1474 hopearahaa, joista nuorimmat ovat 1390-luvulta. Rahat oli laitettu sian virtsarakosta ommeltuun pussiin, joka oli sijoitettu tinakannun sisälle. Kolikoita on nähtävillä kirkon asehuoneessa ja niitä on myös Satakunnan Museon sekä Kansallismuseon rahakammion kokoelmissa.[30]

Kirkon ympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kellotapuli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1757 valmistunut kellotapuli.

Kirkon keskiaikaisen kellotapulin olemassaolosta ei ole varmaa tietoa, mutta vuonna 1595 Mattias Benninck valoi Lyypekissä Ulvilaan tarkoitetun kirkonkellon, jonka lahjoittivat Akseli Kurki ja Gödick Fincke. Kello ei saapunut parille, vaan tanskalaisten ryöstettyä sen kello sijoitettiin tuolloin Tanska-Norjaan kuuluneen Knäredin kirkkoon nykyisessä Ruotsissa. Kellon kohtalo tuli julkisuuteen vuonna 1929, jolloin Ulvilan seurakunta pyysi tuloksetta sen palauttamista.[31][32]

Ensimmäinen tunnettu kellotapuli rakennettiin vuonna 1665. 1750-luvun puolivälissä se oli jo niin huonossa kunnossa, että vuonna 1757 tilalle rakennettiin uusi lounaissuomalaista tyyppiä edustava kellotapuli.[3] Sen suunnittelusta ja rakentamisesta vastasi porilainen timpuri Jaakko Winberg.[29] Kellotapulin alaosassa on kolme huonetta, joita käytettiin varastoina sekä ruumiiden säilytystilana. Keskimmäinen huone toimi myös kirkkoon johtavana porttina ja odotushuoneena.[3] Tapulin pienen kellon on valanut Gerhard Horner Tukholmassa vuonna 1812. Suuri kello on valettu Mikael Rostedtin verstaassa Luvialla vuonna 1833.[31] Kelloja soitettaessa ilmenneen heilumisen vuoksi tapulin alkuperäinen sipulikupoli vaihdettiin arkkitehti G. T. Chiewitzin suunnittelemaan terävähuippuiseen torniin vuonna 1862. Tapulia on korjattu 1940–1950-luvuilla.[3]

Hautausmaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulvilan kirkkoa ympäröivä hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1347. Se oli aluksi kooltaan vain noin 50×60 metriä, mutta hautausmaasta ei juurikaan tiedetä mitään ennen 1600-luvun puoliväliä. Esimerkiksi hautojen lukumäärää tai alueen tarkkaa sijaintia ei tunneta. Hautausmaan ympärillä olleesta aidasta ei myöskään ole tietoja ennen 1800-lukua.[30] Nykyään kirkkomaalle haudataan ainoastaan vanhoihin sukuhautoihin.[33] Seurakunnan pääasiallisena hautausmaana toimii 1888 käyttöön vihitty Ulvilan uusi hautausmaa.[34]

Ulvilan kirkkomaalle on haudattu muun muassa professori Gustaf Renvall,[22] ruukinpatruuna Jonas Beckman, lääninrovasti August Lilius ja laulaja Veikko Tuomi.[35] Hautausmaalla ovat myös vuonna 1919 paljastettu Harjakankaan ja Pomarkun taisteluissa kaatuneiden sisällissodan valkoisten muistomerkki,[36] sekä 1939–1945 sankarihauta, jonne on haudattu 101 vainajaa. Sankarihaudan muistomerkki on paljastettu 1949.[37] Lisäksi hautausmaalla on Karjalaan jääneiden vainajien sekä muualle haudattujen muistomerkit.

Historiallinen kirkonseutu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulvilan kirkko kuvattuna Saarenluodosta vuonna 1935. Nykyisen kirkkopuiston paikalla on vielä rakennuksia.

Kirkon länsipuolella virtaa Kokemäenjoen vanha suuhaara Kirkkojuopa.[1] Joen ja kirkon välisessä puistossa on keskiajalla perustetun Lutiskan tilan rakennuksia sekä 1990 paljastettu Aurora Karamzinin muistomerkki.[38] Kirkon pohjoispuolella sijaitseva seurakuntakoti on rakennettu vuonna 1969. Sen kahdessa eri rakennuksessa on muun muassa seurakuntasali ja seurakunnan päiväkerhon tiloja.[39]

Vielä 1900-luvun alussa Ulvilan kirkon vieressä oli kymmeniä rakennuksia, joista suurin osa purettiin uusjaon seurauksena 1960-luvulle mennessä. Lähimmät rakennukset sijaitsivat vain reilun 10 metrin päässä kirkosta ja niitä oli määrätty purettaviksi jo 1700–1800-luvuilla.[40] Kirkon ympäristössä edelleen sijaitsevat kolme kantatilaa ovat Saarenluodolla sijaitseva Saari ja mantereen puolella maantien varressa sijaitsevat Isokartano ja Trumetari. Saaren kartano on Kirkkojuovan toisella puolella Saarenluodossa, jonne johtaa kirkon tuntumasta lähtevä silta. Saaren kaksikerroksinen päärakennus on vuodelta 1805. Kirkon eteläpuolella sijaitsevan Isokartanon kaksikerroksinen päärakennus on peräisin 1700-luvun loppupuolelta. 1600-luvulla Porin rykmentin torvensoittajina toimineista isännistään nimensä saaneen Trumetarin tilan empiretyylinen päärakennus on 1800-luvun puolivälistä.[7] Kirkon pohjoispuolisista maataloista Santerin talo oli ratsutila ja nimismiehen virkatalo. Kappalaisen virkatalona toiminut Lutiskan tila on perustettu jo keskiajalla, ja sen pääkennus on sijainnut samalla paikalla vuodesta 1682 saakka. Nykyinen päärakennus on vuodelta 1802. Lutiskan eteläpuolella oli Mynsterin sotilasvirkatalo.[1]

Ulvilan vanha pappila Gammelgård sijaitsee noin puolitoista kilometriä kirkon eteläpuolella Liikistön muinaismuistoalueen lähistöllä. Pappila on sijainnut samalla paikalla jo keskiajalta lähtien. Sen uusrenessanssityylinen päärakennus on vuodelta 1894.[7] Nykyään pappila toimii vuokrattavana kokous- ja juhlatilana.[41] Ulvilan keskiaikaisen kaupungin paikka on Isokartanon eteläpuolella sijaitsevilla pelloilla Kokemäenjoen Kirkkojuovan varrella.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot. Kolmas täydennetty painos. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014. ISBN 978-952-222260-0-6.
  • Hirsjärvi, Tarmo: Ulvilan seurakunta. Forssa: Ulvilan seurakunta, 1932.
  • Lehtinen, Erkki: ”Ulvila keskiaikana”, Suur-Ulvilan historia I. Pori: Porin maalaiskunnan, Ulvilan, Kullaan ja Nakkilan kunnat, 1967. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Tulkki, Carita: Ulvilan kirkko ja tapuli : Ulvilan kirkon ja tapulin restaurointi- ja korjaustyön arkeologinen valvonta 2004–2005. Pori: Satakunnan Museo, 2006. Teoksen verkkoversio (PDF).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f Ulvila : Ulvilan kirkko Kulttuuriympäristön palveluikkuna. Museovirasto. Viitattu 10.7.2009.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Hiekkanen 2014, s. 266–269.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Tulkki 2006, s. 7–11.
  4. ↑ Ulvilan Pyhän Olavin kirkko Tiekirkot. Viitattu 6.3.2020.
  5. ↑ Häyrynen, Maunu ; Lähteenmäki, Mikael (toim.): Pohjanlahden rantatie : ratsupolusta rannikon matkailutieksi, s. 35. Pori: Turun yliopisto, 2009. ISBN 978-951-29395-0-3. Teoksen verkkoversio (PDF).
  6. ↑ Piltz, Martti ; Soosalu, Laura: Huovintie, Säkylä. Museotien hoito- ja ylläpitosuunnitelma, s. 12. Pori: Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 2016. ISBN 978-952-31453-5-1. Teoksen verkkoversio (PDF).
  7. ↑ a b c d Ulvilan kirkko ja ympäristö Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto. 22.12.2009. Viitattu 16.3.2011.
  8. ↑ Suvanto, Seppo: Satakunnan historia III : keskiaika, s. 19. Pori: Satakunnan maakuntaliitto, 1973. ISBN 951-95095-0-X. Teoksen verkkoversio.
  9. ↑ a b Lehtinen 1967, s. 20–25.
  10. ↑ Lehtinen 1967, s. 16–20.
  11. ↑ Suvanto 1973, s. 280–282.
  12. ↑ Lehtinen 1967, s. 25–31.
  13. ↑ a b c d e Lehtinen 1967, s. 31–36.
  14. ↑ a b Kirkon ikä (arkistoitu sivu) Ulvilan seurakunta. Viitattu 9.12.2006.
  15. ↑ Silvast, Jukka: Ajan odotetaan ratkaisevan Ulvilan kirkon ikäkriisin (arkistoitu sivu) 2007. Lalli. Viitattu 6.8.2007.
  16. ↑ a b Tulkki 2006, s. 20–21.
  17. ↑ a b Rinne, Juhani: ”Läntisen Satakunnan keskiaikaisista kirkoista”, Satakunta : kotiseutututkimuksia I, s. 24–25. Helsinki: Satakuntalainen Osakunta, 1907. Teoksen verkkoversio (PDF).
  18. ↑ a b c d Hirsjärvi 1932, s. 70–87.
  19. ↑ Porin eli Satakunnan museo. Kotiseutu, 1920, nro 1, s. 48. Kansalliskirjasto. Viitattu 6.3.2020.
  20. ↑ Maliniemi, Aarno ; Juva, Mikko ; Pirinen, Kauko: Novella plantatio : Suomen kirkkohistoriallisen seuran juhlakirja Suomen kirkon juhlavuotena 1955, s. 130. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1955. Teoksen verkkoversio.
  21. ↑ Hursti, Terhi: Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 20. Ulvilan kirkko Eksynyt maisemaan. 31.8.2017. Blogspot.com. Viitattu 6.3.2020.
  22. ↑ a b Kiinteitä muinaisjäännöksiä Ulvilan kihlakunnassa. Satakunta, 30.4.1881, s. 1–2. Kansalliskirjasto. Viitattu 6.3.2020.
  23. ↑ Kiinteitä muinaisjäännöksiä Ulvilan kihlakunnassa. Satakunta, 14.5.1881, s. 1–2. Kansalliskirjasto. Viitattu 6.3.2020.
  24. ↑ a b Tulkki 2006, s. 13–18.
  25. ↑ Neovius, Arvid: Suomalainen ajantieto-kokoelma, s. 98. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1911.
  26. ↑ a b Tulkki 2006, s. 12–13.
  27. ↑ Moilanen, Ulla: Keskiajan naisia ja miehiä Suomen kirkkojen vanhimmissa hautakivissä 6.12.2015. Kalmistopiiri. Viitattu 6.3.2020.
  28. ↑ Hirsjärvi 1932, s. 87–92.
  29. ↑ a b c Kirkot ja arkkitehtuuri (arkistoitu sivu) Ulvilan kaupunki. Viitattu 6.8.2007.
  30. ↑ a b Tulkki 2006, s. 25–27.
  31. ↑ a b Hirsjärvi 1932, s. 95–103.
  32. ↑ Miksi ulvilalaiset eivät kuule oman kirkonkellonsa ääntä?. Suomen Kuvalehti, 13.4.1929, nro 15, s. 27. Kansalliskirjasto. Viitattu 6.3.2020.
  33. ↑ Ulvilan vanha hautausmaa Ulvilan seurakunta. Viitattu 6.3.2020.
  34. ↑ Ulvilan uusi hautausmaa. Satakunta, 21.11.1888, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 6.3.2020.
  35. ↑ Niemi, Tapio: Veikko Tuomen tarina : elämäkerta, s. 298. Tampere: Pilot-Kustannus, 2005. ISBN 978-952-46439-3-1.
  36. ↑ Vapaussodan sankarien muiston kunnioittaminen. Tampereen Sanomat, 2.3.1919, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 6.3.2020.
  37. ↑ Tuomisto, Antero: Suomalaiset sotamuistomerkit, s. 292. Espoo: Suomen Mies, 1998. ISBN 952-98720-5-4.
  38. ↑ Lehto, Katri: Karamzin, Aurora (1808–1902) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 16.9.1997. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 6.3.2020.
  39. ↑ Kirkkotupa Ulvilan seurakunta. Viitattu 6.3.2020.
  40. ↑ Tulkki 2006, s. 22, 27.
  41. ↑ Vanha Pappila Ulvilan seurakunta. Viitattu 6.3.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Huomattavia suomalaisia kirkkorakennuksia
Tuomiokirkkoja

Espoo • Helsinki • Kuopio • Lapua • Mikkeli • Oulu • Porvoo • Turku • Tampere

Katedraaleja

Uspenskin katedraali • Pyhän Nikolaoksen katedraali • Pyhän Kolminaisuuden katedraali • Pyhän Henrikin katedraali

Paikkamäärältään suuria

Kerimäki • Lapväärtti • Johanneksenkirkko • Nurmes • Keski-Porin kirkko • Heinävesi

Vanhoja puukirkkoja

Ulrika Eleonoran kirkko • Muhos • Petäjäveden vanha kirkko • Sammatti • Sodankylän vanha kirkko • Uudenkaupungin vanha kirkko • Vöyrin puukirkko

Vanhoja kivikirkkoja

Eckerö • Hammarland • Hattulan Pyhän Ristin kirkko • Hollola • Jomala • Lemland • Nousiainen • Pernaja • Saltvik • Sund • Tyrvään Pyhän Olavin kirkko • Ulvila

Modernistisia

Kannonkoski • Lakeuden Risti • Nakkila • Rajamäki • Temppeliaukion kirkko • Varkauden pääkirkko

Luovutettujen alueiden kirkkoja

Sortavalan apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko • Kristuksen kirkastumisen katedraali • Viipurin tuomiokirkko • Viipurin vanha tuomiokirkko • Terijoen ortodoksinen kirkko

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ulvilan_kirkko&oldid=22249107”