Salaoja
Salaoja on maan alle kaivettu rei’itetty putki, jota käytetään maa- ja talonrakennuksessa rakennettavien alueiden ja peltojen kuivaamiseen. Vesi tihkuu ympäröivästä maasta salaojaputkeen sen kuoressa olevien reikien läpi ja virtaa putkea pitkin joko sadevesiviemäriin, salaojakaivoon tai avo-ojaan.
Rakennussalaojat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rakennussalaojia käytetään rakennusten perustusten ja rakennusta ympäröivän maan kuivana pitämiseen. Salaojaputken tarkoitus on pitää pohjaveden pinta talon perustusten alapuolella myös poikkeuksellisen sateisina vuosina. Salaojan ympärille asennetun salaojasoraksi kutsutun seulotun karkeasoran tarkoituksena on varmistaa veden painuminen syvemmälle maaperään.[1] Salaojajärjestelmä on varustettava purkuputkella, joka ohjaa salaojaan vajoavat vedet kauemmas rakennuksesta.[2] Salaojaputken korkein kohta on asennettava vähintään 40 cm maanvastaisen lattian alapinnan alapuolelle.[3]
Maanalaisen anturan vieressä rakennuksen kiertävä salaoja auttaa estämään sade- ja muiden vesien tulon kellaritiloihin sekä veden pääsyn anturan alle. Salaoja estää näin myös roudan aiheuttamia tuhoja.
Salaojaputket asennetaan maahan yleensä perustusten rakentamisen yhteydessä. On kuitenkin varsin yleistä, ettei ennen 1990-lukua rakennettujen talojen ympärille ole asennettu salaojaa.[4] Ennen 1990-lukua rakennetun omakotitalon salaojat ovat lisäksi hyvin usein tukkiutuneet. Tämä johtuu siitä, että salaojien asennuksessa käytettiin aiemmin usein salaojasoran sijaan hiekkaa tai muuta ainesta, joka saattoi täyttää salaojaputken. Salaoja saattaa myös sortua tai puun juuret voivat tukkia sen.[1]
Salaoja rakennettiin ennen 2000-lukua lähinnä rakennuksiin, joissa oli kellari.[5]
Korkein oikeus katsoi vuoden 2004 ennakkopäätöksessään, että omakotitalon salaojituksen pitää voida edellyttää kestävän omakotitalon koko elinkaaren ilman, että sitä joudutaan välillä uusimaan. Tästä on jouduttu kuitenkin poikkeamaan usein oikeuskäytännössä. Esimerkiksi jos talon sadevesijärjestelmä on rakennettu kulloinkin noudatettavan rakentamistavan mukaisesti, ei oikeuslaitos ole pitänyt järjestelmän toiminnan lakkaamista maakaaressa tarkoitettuna laatuvirheenä. Esimerkiksi vuoden 1998 rakentamismääräysten mukaan toteutettujen salaojajärjestelmien tekninen käyttöikä on ollut keskimäärin vain 50 vuotta. Jos salaojassa ei ole sen huoltamista mahdollistavia tarkastuskaivoja, on todennäköistä, että sen käyttöikä jää vain 30 vuoteen.[5]
Peltosalaojat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maataloudessa salaojia käytetään pelloilla, jotta viljelymaan hyötyala kasvaisi ja kulku pellolla olisi helppoa myös puimureilla ja suurehkoilla traktoreilla työkoneineen.
Salaojitus lisää merkittävässä määrin pellon hyötypinta-alaa, sillä avo-oja vie oman leveytensä lisäksi jonkin verran maa-alaa myös siksi, ettei aivan ojan vieressä voida käyttää maatalouskoneita. Peltoalueilla salaojat kaivetaan koneellisesti ja salaojaputki painetaan kiepistä maan sisään salaojituskoneella.
Peltojen salaojitus alkoi voimakkaasti kasvaa sen jälkeen kun Englannissa oli vuonna 1843 Derbyn näyttelyssä esitelty savesta tiiliputkia puristava kone, joka mahdollisti teollisen tuotannon. Jo vuoteen 1880 mennessä oli Englannissa salaojitettu tiiliputkilla 1,5 miljoonaa hehtaaria peltoa. Valtiomies Robert Peal totesi vuonna 1850 parlamentissa: "salaojitus merkitsee maataloudelle samaa kuin höyrykone teollisuudelle". Sillä hän tarkoitti, että maatalouden ja teollisuuden on tehtävä yhteistyötä salaojituksen hyväksi. Periaatetta ryhdyttiin noudattamaan myös Suomessa.[6]
Pellot oli Keski-Euroopassa laajalti salaojitettu jo 1900-luvun alkupuolella, mutta Suomeen salaojitus levisi varsin hitaasti. Salaojituksen koetoiminta alkoi Mustialassa vuosina 1845-1846. Ensimmäiset tiiliputkisalaojat tehtiin vuonna 1852, mutta yhden hehtaarin laajuisessa kokeessa ei vielä käytetty pyöreitä tiiliputkia, vaan putkisto rakennettiin tavallisista holvitiilistä.
Mustialan opistoon saatiin tiiliputkipuristin vuonna 1857, jonka jälkeen ensimmäinen tiiliputkisalaojitus valmistui vuonna 1859. Ennen näitä kokeita oli salaojitettu 18 ha vuonna 1857 Västankvarnin tilalla Kemiössä. Porvoossa Kiian kartanon lähistöllä valmistettiin pyöreitä tiiliputkia myyntiin ja harjoitettiin salaojitusurakointia vuonna 1857. Samoihin aikoihin sanomalehtiin ja kalentereihin alkoi ilmestyä käytännön ohjeita salaojittamisesta. Valtio kutsui vuonna 1852 skotlantilaisen Henry Gibsonin hoitamaan Suomen ensimmäistä agronomin virkaa. Päätyönä oli laatia salaojasuunnitelmia ja ohjata toimintaa.
Vuonna 1863 Suomessa oli jo kuusi tiiliputkia valmistavaa yritystä. Salaojitus kuitenkin tyrehtyi 1800-luvun loppupuolella, mihin vaikuttivat muun muassa nälkävuodet 1867-68 ja sen jälkeinen keskittyminen maan karjatalouden kehittämiseen, peltoviljelyn jäädessä vähemmälle huomiolle. Lisäksi koetoiminnasta oli saatu huonoja kokemuksia, joiden perusteella salaojituksen ei katsottu soveltuvan Suomen olosuhteisiin. Salaojitus alkoi vilkastua jälleen 1900-luvun alkupuolella muun muassa tiiliputkien laadun parantuessa. Salaojituksen laatuun ja valvontaan alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota. Vuonna 1950 Suomen pelloista oli salaojitettu vasta 5,4 prosenttia, Etelä-Suomessa noin 30. Salaojitus oli yleisempää suurilla tiloilla kuin pientiloilla, vaikka valtio kohdisti taloudellisia tukitoimia erityisesti pienille tiloille.[7]
Materiaalit ja rakenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Salaojaputkia on tehty aikaisemmin savesta ja hiekasta polttamalla tiilien tapaan. Koska itse tiilinen salaojaputki ei läpäise vettä, vesi menee salaojaan putkien välistä. Lisäksi putkien väliin on muodostettu määrävälein putken tai kahden pituinen sorasilmä, mistä vesi pääsee sisälle putkeen. Tätäkin varhaisemmat salaojat olivat puusta tehtyjä putkia tai kivi- ja risusalaojia.
Nykyään salaojaputket valmistetaan muovista, useimmiten PVC-muovista, polypropeenista tai polyeteenistä. Muoviputket voivat olla yksi- tai kaksikuorisia. Kaksikuorisissa sileä sisäputki tehostaa virtausta ja profiloitu ulkoputki antaa rakennelujuutta.
Valmissalaoja on salaojaputki, jonka ympärille asennettu suodatusmateriaali ja suodatinkangas valmiiksi paketiksi. Valmissalaojaa käytettäessä ei tarvitse käyttää salaojasoraa.
Salaojaputki on paineeton ja valuma on varmistettava kaatojen avulla.
Säätösalaoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maataloudessa säätösalaojituksessa salaojaan kerätään sadekaudella vettä, ja sen venttiilit suljetaan kuivalla kaudella. Suomessa menetelmää hyödynnetään erityisesti Länsi-Suomessa tasamaalla, jossa 70–80 prosenttia uusista salaojista on vuoden 2024 tietojen mukaan säätösalaojia. Happamilla sulfaattimailla ne ovat investointituen ehto.[8]
Salaojasora
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Salaojasoraa käytetään salaojaputken eristämiseksi muista maa-aineksista. Sora myös edistää veden läpäisyä ja kulkeutumista salaojaan. Näin eri maa-ainekset eivät pääse sekoittumaan ja siten ehkä tukkimaan salaojaa. Peltojen ojituksessa salaojasoraa käytetään myös maan pintaan asti ulottuvien sorasilmien tekoon, jotka edistävät veden siirtymistä aivan pellon pinnasta asti.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 Simo Ahtee: Ovatko talosi salaojat kunnossa? ts.fi. 17.5.2017. Viitattu 24.4.2025.
- ↑ Antti Kulmanen, LiteIT Oy www.liteit.fi: Blogi: Salaojat oikeudessa | Talojuristit.fi talojuristit.fi. Viitattu 24.4.2025.
- ↑ Rakentajan toimitus: Sadevedet, patolevyt ja salaojat rakentaja.fi. 30.11.2011. Viitattu 24.4.2025.
- ↑ Salaojatec: 7 yleisintä kysymystä salaojista | Salaojatec Salaojatec. 16.10.2022. Arkistoitu 19.11.2024. Viitattu 24.4.2025.
- 1 2 Antti Kulmanen, LiteIT Oy www.liteit.fi: Blogi: Salaojat oikeudessa | Talojuristit.fi talojuristit.fi. Viitattu 24.4.2025.
- ↑ Seppo Simonen: Maatalouden pikkujättiläinen, s. 206, 213. Helsinki: WSOY, 1944.
- ↑ Taneli Juusela: Maanviljelijän tietokirja 1, s. 111. Helsinki: WSOY, 1963.
- ↑ Petra Haavisto, Maatilojen on pakko varautua lisääntyvään kuivuuteen – näin toimii säätösalaoja, joka voi pelastaa sadon, Yle.fi/uutiset 5.6.2024, viitattu 5.6.2024
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Salaojakeskus ry: Salaojien kunnossapito-opas. Helsinki: Salaojakeskus, 2000. ISBN 952-5345-00-9