Asehuone

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Korppoon kirkon asehuone

Asehuone on vanhojen kirkkojen eteistila. Keskiajan kirkoissa se rakennettiin kirkon eteläseinälle kirkon pääsisäänkäynniksi, useimmiten seinän länsiosaan.

Tenstan kirkon asehuone sisältä. (Ruotsi, Tukholman lääni)

Asehuoneen päätehtävänä oli toimia eteisenä kirkkoa ympäröivän kirkkomaan ja kirkkosalin välillä. Se toimi ennen muuta siirtymis- ja hiljentymistilana siirryttäessä kirkkoon ja se oli myös valmistelutila joissakin kirkollisissa toimituksissa. Kasteen eksorsismiosa toimitettiin asehuoneessa, samoin avioliittoon vihkimisen alku ja synnyttäneen naisen kirkkoon ottamisessa. Asehuone saattoi toimia myös kappelina, joissakin asehuoneissa on itäseinällä muurikomero, jossa on saattanut olla pyhimyksen patsas ja sillä saattoi olla kappelin luonne.[1] Asehuoneet olivat yleensä holvattuja ja holvit saattoivat olla maalauksilla koristeltuja. Suomessa esimerkiksi Lohjan kirkon asehuonetta kattaa ristiholvi.[2]

Asehuoneen nimityksen alkuperäksi on nykyisen tutkimuksen mukaan arveltu saksan kielen sanaa Wappenhusz. Se viitannee enemmän sanaan vaakuna kuin sanaan ase. Nykytutkimusten mukaan kävijät eivät jättäneet omia aseitaan tilaan, joskin sitä on voitu käyttää myös tavaroiden säilytyspaikkana.[1] Se on voinut toimia vartiointipaikkana ja kyläläisten aseiden säilytyspaikkana silloin, kun rauhattomat ajat uhkasivat.[3] Asehuoneen nimen suomen kielessä on 1800-luvulta alkaen ajateltu tulevan siitä, että aseita ei saanut kantaa sisälle kirkkosaliin, vaan ne oli jätettävä jumalanpalveluksen ajaksi asehuoneeseen.[1] Asehuoneessa saattoivat kirkonmenoja seurata kastamattomat ja muut, joilla ei ollut pääsyä kirkkoon sisään.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Markus Hiekkanen: Suomen kivikirkot keskiajalla, s. 18, 93. Kustannusosakeyhtiö Otava, 2003. ISBN 951-1-15126-6.
  2. Markus Hiekkanen: Suomen keskiajan kivikirkot, s. 445. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9.
  3. Svenska kyrkan: Vapenhus (ruotsiksi) Viitattu 28.9.2013.
  4. Kirkon rakentaminen Lohjan seurakunta. Viitattu 31.10.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.