Ero sivun ”Kalevi Sorsa” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [arvioimaton versio] |
p →SDP:n puoluesihteeriksi ja puheenjohtajaksi: missä->jossa; pari erisnimen korvaamista pronominillä |
→Teokset: "Vankempi poika", Erkki Raatikainen, 1985, Tammi |
||
| Rivi 107: | Rivi 107: | ||
* ''Ihmisiä, ilmiöitä.'' Otava 2000, Helsinki. ISBN 951-1-16797-9. |
* ''Ihmisiä, ilmiöitä.'' Otava 2000, Helsinki. ISBN 951-1-16797-9. |
||
* ''Kansankoti ja punamulta: Politiikan kuvioita 1972–1976.'' Otava 2003, Helsinki. ISBN 951-1-13266-0. |
* ''Kansankoti ja punamulta: Politiikan kuvioita 1972–1976.'' Otava 2003, Helsinki. ISBN 951-1-13266-0. |
||
Kalevi Sorsasta ovat myös muut kirjoittaneet kirjoja: |
|||
* ''Vankempi poika'', [[Erkki Raatikainen]], 1985, [[Tammi (kirjankustantamo)|Kustannusosakeyhtiö Tammi]], Helsinki, painopaikka Painokaari Oy, Helsinki. ISBN 951-30-6353-4. |
|||
==Kunnianosoituksia== |
==Kunnianosoituksia== |
||
Versio 13. marraskuuta 2019 kello 00.46
| Kalevi Sorsa | |
|---|---|
.jpg) Kalevi Sorsa vuonna 1975. |
|
| Eduskunnan puhemies | |
| Edeltäjä | Matti Ahde |
| Seuraaja | Esko Aho |
| Suomen pääministeri[1] | |
|
Sorsan I hallitus[2]
4.9.1972–13.6.1975 Sorsan II hallitus[3] 15.5.1977–26.5.1979 Sorsan III hallitus[4] 19.2.1982–6.5.1983 Sorsan IV hallitus[5] 6.5.1983–30.4.1987 |
|
| Edeltäjä |
Rafael Paasio Martti Miettunen Mauno Koivisto |
| Seuraaja |
Keijo Liinamaa Mauno Koivisto Harri Holkeri |
| Suomen pääministerin sijainen | |
| Edeltäjä |
Olavi J. Mattila Paavo Väyrynen |
| Seuraaja |
Ahti Karjalainen Pertti Paasio |
| Suomen ulkoasiainministeri | |
|
Paasion II hallitus[6]
23.2.1972–4.9.1972 Miettusen II hallitus[7] 30.11.1975–29.9.1976 Holkerin hallitus[8] 30.4.1987–31.1.1989 |
|
| Edeltäjä |
Olavi J. Mattila[9] Olavi J. Mattila[10] Paavo Väyrynen[11] |
| Seuraaja |
Ahti Karjalainen[2] Keijo Korhonen[12] Pertti Paasio[8] |
| Kansanedustaja[13] | |
|
23.3.1970–21.3.1991
|
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 21. joulukuuta 1930 Keuruu |
| Kuollut | 16. tammikuuta 2004 (73 vuotta) Helsinki |
| Puoliso | Elli Irene Sorsa[14] |
| Tiedot | |
| Puolue | SDP |
| Koulutus | yhteiskuntatieteiden maisteri[15] |
Taisto Kalevi Sorsa (21. joulukuuta 1930 Keuruu – 16. tammikuuta 2004 Helsinki) oli suomalainen poliitikko, Suomen pitkäaikaisin pääministeri, SDP:n puoluesihteeri ja puheenjohtaja, ulkoministeri, eduskunnan puhemies sekä Suomen Pankin johtokunnan jäsen.[14]
Elämäkerta
Lapsuus ja nuoruus
Taisto Kalevi Sorsa syntyi 21. joulukuuta 1930 Keuruulla. Kansakoulun Sorsa kävi Joutsassa, keskikoulun hän aloitti Jyväskylässä ja suoritti loppuun Lappeenrannassa. Koulut vaihtuivat, sillä tiemestari-isän työn takia perhe joutui muuttamaan aika ajoin paikkakunnalta toiselle. Koulunkäynnin ohella Sorsa kävi uitto- ja metsätöissä.[13][16]
Kirjalliset harrastukset johtivat Sorsan harjoittelijaksi sanomalehteen, ja vuonna 1949 hän aloitti sanomalehtitutkinnon opinnot Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa Helsingissä. Sanomalehtitutkinnon Sorsa sai valmiiksi vuonna 1957. Sorsa rahoitti opintonsa työskentelemällä toimittajana Työväen Sanomalehtien Tietotoimistossa, Suomen Sosialidemokraatissa ja Työläisnuoriso-lehdessä (myöhemmältä nimeltään Vihuri).[13] Lisäksi Sorsa kävi töissä rakennustyömailla, ja hän oli rakentamassa muun muassa Olympiakylää, Koskelan kisakylää ja Salmisaaren voimalaa.[17] Sorsa suoritti vuonna 1963 yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinnon Tampereen yliopistossa pääaineenaan kotimainen kirjallisuus.[18] Sorsan pro gradu -tutkielman aiheena olivat sisällissodan syyt Joel Lehtosen Putkinotko-romaanin valossa.[19]
Asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen Sorsa sai vuonna 1956 Kustannus Oy Tammesta kirjallisen toimittajan paikan. Sorsa toimitti muun muassa entisen sisäministerin Yrjö Leinon muistelmateoksen Kommunisti sisäministerinä[18] sekä torjui Kalle Päätalon yrityksen julkaista ensimmäinen romaaninsa Tammella.[20]
Sorsa oli ”vanhan työväenliikkeen” ja Suomen sosialidemokraattisen nuorisoliikkeen kasvatti. Hän oli aktiivisesti mukana nuoriso-osastojen toiminnassa aina sillä paikkakunnalla, jolla asui.[18]
Pariisin vuodet 1959–1965
Tammen kauden jälkeen Kalevi Sorsa muutti vuosiksi 1959–1965 puolisonsa Irenen kanssa Pariisiin YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCOn virkamieheksi. Tutkija Simo Laaksovirran mukaan Pariisissa vietetty aika oli Sorsalle erittäin merkittävä ajanjakso: hän oppi tuntemaan hyvin ranskalaisen kielen ja kulttuurin, tutustui ranskalaisiin poliitikkoihin sekä solmi läpi elämän jatkuneita ystävyyssuhteita. Ranskassa asuessaan Sorsa sai etäisyyttä kotimaan politiikkaan ja pysyi sosialidemokraattisen puolueriidan ulkopuolella. Pariisista Sorsa siirtyi Suomen Unesco-toimikunnan pääsihteeriksi ja opetusministeriön kansainvälisten asiain osaston apulaisosastopäälliköksi.[21]
SDP:n puoluesihteeriksi ja puheenjohtajaksi
Sorsan elämä sai uuden suunnan vuoden 1969 puoluekokouksessa, jossa hänet valittiin Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen puoluesihteeriksi. Vaikka Sorsa oli ollut sosialidemokraattisen puolueen aktiivijäsen jo nuoruusvuosistaan lähtien, oli puoluesihteeriksi valinta yllätys hänelle itselleenkin. Valinnan takana oli puolueen puheenjohtaja Rafael Paasio, joka etsi kielitaitoista, puolueriidassa ryvettymätöntä, uutta kasvoa.[21]
Historioitsija Jukka Seppisen mukaan Kalevi Sorsan nousu tuntemattomuudesta SDP:n puoluesihteeriksi ei tapahtunut sattumalta tai yllättäen. Seppisen mukaan Sorsan nousun takana olivat muiden muassa Neuvostoliiton kommunistinen puolue ja KGB.[22]
Uudessa asemassaan Sorsa sai nopeasti paljon kannatusta. Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa hän sai tukiryhmänsä ja suosittelijoidensa avulla (muun muassa Mauno Koivisto, R.H. Oittinen ja Keijo Liinamaa) suuren äänisaaliin, 17 311 ääntä. Kannatusta kertyi sosialidemokraattisen puolueen perusjäsenistöltä. SDP oli selvästi suurin puolue, ja Sorsa valittiin heti ensimmäisen kauden kansanedustajana ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi. Hän toimi SDP:n Helsingistä valittuna kansanedustajana tasan 20 vuotta, vuodet 1970–1990.[14]
Sorsasta tuli Paasion ”pari piirua vasemmalle” -linjan toteuttaja, mutta aluksi hän joutui kuitenkin selvittämään rajalinjoja puolueen vasemmistosuuntauksen eli pälkäneläisten kanssa. Puoluejohto ja Sorsa puuttuivat liikkeeseen tiukoin ottein puolueen yhtenäisyyden palauttamiseksi. Toinen uuden puoluesihteerin koetinkivi oli EEC– vapaakauppasopimuksen läpivieminen, mutta voimakkaasta vastustuksesta huolimatta presidentti Urho Kekkonen ja Sorsa ajoivat sopimuksen läpi. EEC-sopimuksen solmimiseen kytkeytyi tiiviisti Zavidovo-vuoto, sekä presidentti Urho Kekkosen toimikauden jatkaminen poikkeuslain avulla.[14]
Puoluesihteerin paikalta Sorsa valittiin puolueen puheenjohtajaksi vuonna 1975, ja tässä toimessa hän oli vuoteen 1987 eli yhteensä 12 vuotta [23]. Sorsan nimi oli esillä presidenttiehdokaskaavailuissa 1970-luvun lopulta lähtien, mutta lähimpänä presidenttiehdokkuus oli vuonna 1994. Tuolloin SDP järjesti kaikille avoimen esivaalin puolueen presidentinvaaliehdokkaan valitsemiseksi. Sorsa hävisi esivaalin Martti Ahtisaarelle, joka oli Suomen presidenttinä vuosina 1994–2000.[14]
Pääministerinä neljässä hallituksessa
Kalevi Sorsa toimi pääministerinä neljässä hallituksessa: Sorsan I hallitus istui vuosina 1972–1975, Sorsan II hallitus vuosina 1977–1979, Sorsan III hallitus vuosina 1982–1983 ja Sorsan IV hallitus vuosina 1983–1987. Kaikkiaan Sorsa oli pääministerinä 3653 päivän eli noin 10 vuoden ajan. Samaan aikaan suomalaista yhteiskuntaa kehitettiin hyvinvointivaltioksi, maa muuttui perinteisestä maatalousyhteiskunnasta teollisuus- ja palveluyhteiskunnaksi, julkisia palveluja kehitettiin ja sosiaaliturvaa parannettiin. Muita suuria yhteiskunnallisia ratkaisuja olivat peruskoulun toteuttaminen, päivähoidon kehittäminen ja kansanterveyslain laatiminen. Lisäksi yhteiskunnan ohjailua varten perustettiin uusia virastoja, muun muassa Työsuojeluhallitus.[14] Suomi muuttui sosiaalisesti ja koulutuksellisesti tasa-arvoisemmaksi ja vaurastui. Erityisesti Sorsan I hallitus harjoitti voimallista reformipolitiikkaa johtokaksikkonaan pääministeri ja varapääministeri, valtiovarainministeri Johannes Virolainen. Öljykriisin jälkeisestä lamasta noustiin Sorsan II hallituksen elvytyksellisin toimin. Kansallista talkoohenkeä nostatettiin vuonna 1977 kokouksessa, joka ”Korpilammen hengessä” eli konsensuksen hengessä kokosi yhteen elinkeinoelämän, työnantajien, ay-liikkeen ja julkisen vallan edustajia. Ympäristöministeriön perustaminen valmisteltiin ja käynnistettiin Sorsan 1980-luvun hallitusten aikana.[21]
1970-luvun lopulla Sorsa joutui ankaran ryöpytyksen kohteeksi Valcon, valtion kuvaputkitehtaan hallintoneuvoston puheenjohtajan ominaisuudessa tehtaan heikon tuotannon takia[14]. Kiistan taustalla saattoi näkyä myös heijastuma sosialidemokraattisen teollisuuspolitiikan ja yksityisen elektroniikka-alan yritystoiminnan välisestä kamppailusta.[24] SMP:n kunniapuheenjohtaja Veikko Vennamo antoi Kalevi Sorsalle tapauksen vuoksi pilkkanimen "Valco-Sorsa", jota hän viljeli ahkerasti pitkin 1980-lukua. Lähipiirilleen Sorsa tunnusti myöhemmin Valcoon liittyneiden tapahtumien olleen hänen poliittisen uransa raskain koettelemus ja kokeneensa elämänsä syvimmän masennuksen Valcon jälkipuinnin aikana.[25] Samaan aikaan lehdistössä liikkui väitteitä Sorsan tekemään asuntokauppaan liittyvistä epäselvyyksistä. Väitteet osoittautuivat perättömiksi, ja Sorsa itse piti tapausta häneen kohdistuneena ajojahtina.[26]
Sorsa piti vuoden 1984 SDP:n puoluekokouksessa kuuluisaksi tulleen Infokratia-puheen, jossa hän syytti tiedotusvälineitä epäolennaisuuksiin puuttumisesta ja epä-älyllisyydestä. Sorsan mielestä tiedotusvälineet eivät kirjoittaneet yhteiskunnallisista ongelmista vaan keskittyivät pinnallisiin asioihin.[27]
Eduskunnan puhemies ja Suomen Pankin johtokunnan jäsen
Kalevi Sorsan parlamentaarikon ura huipentui kahteen vuoteen eduskunnan puhemiehenä vuosina 1989–1990.[13]
Aktiivisen poliittisen uransa päätteeksi Sorsa nimitettiin Suomen pankin johtokuntaan 1987. Hän työskenteli johtokunnassa vuoteen 1996, jolloin jäi eläkkeelle. Sorsan toimikaudelle Suomen Pankissa osuivat 1990-luvun syvä lama ja pankkikriisi, joka johti monen pankin lakkauttamiseen ja fuusioihin.[21]
Kalevi Sorsa kuoli 73-vuotiaana pitkän sairauden jälkeen kotonaan Helsingissä tammikuussa 2004.[28]
Ulkopoliittinen vaikuttaja
Sorsa oli kiistatta merkittävä suomalainen ulko- ja turvallisuuspoliittinen vaikuttaja. Pääministerinä ja puoluejohtajana Sorsa joutui automaattisesti mukaan ulkopoliittiseen päätöksentekoon. Ulkoministerinä Sorsa toimi kolmesti, vuosina 1972, 1975–1976 ja 1987–1989, sekä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana vuosina 1970–1972, 1976–1977 ja 1979–1982.[13]
On arvioitu, ettei Kekkonen olisi 1970-luvulla voinut toteuttaa ulkopolitiikkaansa ilman sosialidemokraatteja; Kekkonen tarvitsi sosialidemokraattien laajoja kansainvälisiä yhteyksiä. Toisaalta SDP:n sisäpoliittinen vallankäyttö ei olisi onnistunut ilman presidentin myötävaikutusta. Kekkosen ja Sorsan luottamukselliset suhteet konkretisoituvat esimerkiksi ETYK-neuvotteluprosessissa ja Saksojen tunnustamiskysymyksessä.[14]
Toisen maailmansodan jälkeen Suomen ulkopolitiikan hoidon tärkeimpiä tehtäviä on ollut järjestää suhteet itäiseen naapurimaahan, Neuvostoliittoon, ja sen hajottua Venäjään. Näiden suhteiden hoitamisessa Sorsa oli poliittisten tehtäviensä kautta Kekkosen jälkeen ja presidentti Koiviston ohella ehkä keskeisin henkilö. Neuvostosuhteiden hoitaminen alkoi puoluesihteerinä ja jatkui Paasion niin sanotun nappulaliigan ulkoministerinä, ja myöhemmin niin puheenjohtajan, pääministerin kuin ulkoministerinkin ominaisuudessa. Yhteydenpito koski erilaisia asioita, joista keskeisimpiä olivat ulko- ja ulkomaankauppapolitiikka.
Suomalais-neuvostoliittolaisen taloudellisen yhteistyökomission puheenjohtajana Sorsa toimi vuosina 1983–1989.[21] Suomalainen historiantutkimus on osoittanut, että kaikki merkittävät suomalaiset poliitikot presidenttejä myöten ja Sorsa mukaan lukien pitivät yhteyksiä neuvostodiplomaatteihin ja KGB:n edustajiin. ”Kotiryssä”-järjestelmä oli ajalle tyypillistä neuvostosuhteiden ylläpitoa ja ajatustenvaihtoa, eikä mitään raskauttavaa tai luotettaviin lähteisiin perustuvaa näyttöä toiminnan lainvastaisuudesta ole kenenkään merkittävän poliitikon osalta tullut ilmi.
Sorsa toimi jo varhain aktiivisesti eurooppalaisen integraation puolesta. Suomen EU-ratkaisua selviteltiin muun muassa integraationeuvottelukunnassa, jonka jäsen Sorsa oli vuosina 1990–1994. Ammattipolitiikan jätettyään hän oli mukana EU:n jäsenyyskampanjassa.[18] Itämeren parlamentaarikkokonferenssi perustettiin Sorsan aloitteesta Helsingissä vuonna 1991.[29]
Kansainväliset tehtävät
Nuoruudessaan Sorsa osallistui lukuisiin kansainvälisiin tilaisuuksiin. Työskentely Pariisissa Unescon alaisuudessa entisestään syvensi Sorsan kansainvälisyyttä ja suhteita Euroopan suuntaan.[21]
Kansainvälisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ”raskassarjalainen” Sorsasta tuli vuonna 1978, jolloin hänet valittiin vetämään Sosialistisen Internationaalin aseistariisuntatyöryhmää. Sorsa toimi muun muassa 1978 Helsingissä järjestetyn SI:n aseidenriisuntakonferenssin isäntänä.[30] Aseistariisuntatyöryhmän puheenjohtajana Sorsa toimi 1978–1980 ja neuvoa-antavan aseistariisuntaneuvoston (SIPSAD) puheenjohtajana 1980–1996. Sorsan johtama aseistariisuntatyöryhmä tapasi Yhdysvaltain presidentin Jimmy Carterin vuonna 1980. Syksyllä 1981 työryhmä, joka oli tällä välin muuttunut neuvostoksi, pyrki uuden presidentin Ronald Reaganin puheille, mutta suurvaltapoliittinen ilmapiiri oli edellisen käynnin jälkeen voimakkaasti kiristynyt eikä neuvosto päässyt tapaamaan yhtäkään Reaganin hallituksen ministeriä. Tapaaminen Yhdysvaltain johdon kanssa toteutui vain virkamiestasolla Pentagonissa. Neuvoston saamasta kohtelusta perin pohjin loukkaantuneena Sorsa totesi, etteivät liennytys ja kansainvälinen yhteistyö etene niin kauan kuin Reagan on Yhdysvaltain presidenttinä. Sorsa hämmästyi vilpittömästi, kun hänen lausunnostaan nousi kohu ja Yhdysvaltain Helsingin-suurlähettiläs esitti vastalauseensa. Sorsa itse katsoi esittäneensä vain totuudenmukaisen arvion.[31]
Samaan aikaan Sorsa oli myös Sosialistisen Internationaalin varapuheenjohtaja, kunniapuheenjohtajaksi hänet nimitettiin vuonna 1996.[13] Aseistariisuntatyöryhmän puheenjohtajana Sorsa oli turvallisuuspoliittisen keskustelun ytimessä, ja hänen ystäväpiiriinsä kuului merkittäviksi eurooppalaisiksi johtajiksi nousseita sosialidemokraatteja kuten Willy Brandt, Harold Wilson ja Olof Palme. Sorsalla oli myös korkean tason henkilöyhteyksiä niin Moskovassa kuin Washingtonissakin. Erityisen tiivistä yhteyttä Sorsa piti pohjoismaisiin veljespuolueisiin.[21]
Toinen merkittävä kansainvälinen järjestö, jossa Sorsa toimi aktiivisesti, oli InterAction Council. Tähän kansainvälisen solidaarisuuden puolesta toimivaan eräänlaiseen entisten valtiomiesten neuvostoon Sorsa kutsuttiin jäseneksi vuonna 1994, ja hän säilytti jäsenyytensä kuolemaansa saakka. Järjestö valmisteli merkittävän ”Ihmisen velvollisuuksien yleismaailmallisen julistuksen”, jonka se pyrkii saamaan hyväksytyksi YK:n ihmisoikeuksien julistuksen rinnalle. Sorsa osallistui aktiivisesti järjestön toimintaan ja kokouksiin eri puolilla maailmaa.[21]
Syksyllä 1982 Sorsa sai ajatuksen Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n johtajan Jasser Arafatin kutsumisesta vierailulle Suomeen tarkoituksenaan osoittaa solidaarisuutta palestiinalaisille Sabran ja Shatilan verilöylyn jälkeen. Saatuaan presidentti Mauno Koiviston hyväksynnän asialle Sorsa otti yhteyttä silloin Parlamenttienvälisen liiton kokouksessa olleeseen Johannes Virolaiseen ja pyysi tätä tunnustelemaan asiaa. Ulkoministeri Pär Stenbäck sattui kuitenkin samalla hetkellä olemaan YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa, ja kuultuaan asiasta hän katsoi pahastuneensa tulleensa sivuutetuksi. Jupakan lopputuloksena kukaan ei kutsunut Arafatia Suomeen.[32] Arafatin vierailu Helsingissä toteutui lopulta tammikuussa 1989 Holkerin hallituksen ulkoministerin Kalevi Sorsan toimiessa vierailun isäntänä.[33]
Sorsa oli tunnustettu ja arvostettu luennoitsija monilla kansainvälisillä foorumeilla. Vielä eläkkeellä ollessaankin häntä kutsuttiin luennoimaan ulko- ja turvallisuuspoliittisista sekä talouspoliittisista aiheista esimerkiksi Intiaan, Itävaltaan ja Japaniin. Viimeinen virallinen kansainvälinen tehtävä Sorsalla oli ulkoministeriön mandaatilla julkisuudelta piilossa toteutettu neuvottelutoiminta Kyproksen kysymyksen ratkaisemiseksi.[34]
Teokset
Sorsa oli kiinnostunut kirjoista ja kirjoittamisesta jo nuoresta lähtien. Päiväkirjan kirjoittamisen ohella hän kirjoitti runoja ja osallistui runokilpailuihin. Yliopistossa Sorsa paneutui erityisesti kirjallisuuden opintoihin. Kustannusosakeyhtiö Tammen palveluksessa hän luki, toimitti ja arvosteli kotimaisia käsikirjoituksia. Aktiivisesta päivänpolitiikasta ja työelämästä jäätyään Sorsalla oli aikaa omistautua uudelleen kirjallisiin harrastuksiinsa.[34]
Kalevi Sorsan teokset:
- Kansanvallan kysymyksiä. Tammi 1974, Helsinki. ISBN 951-30-3240-X.
- Paikallisjunalla Eurooppaan. Otava 1991, Helsinki. ISBN 951-1-11461-1.
- Uusi itsenäisyys. Otava 1992, Helsinki. ISBN 951-1-11462-X.
- Vallan muuttuvat kuviot: Näkökohtia Suomen valtiosääntöön ja presidentin valtaoikeuksiin. Snellman-instituutti 1993, Kuopio. ISBN 951-842-132-3.
- Muistikuvia, mielikuvia. Otava 1995, Helsinki. ISBN 951-1-11463-8.
- Sisäänajo: Politiikan kuvioita 1969–1972. Otava 1998, Helsinki. ISBN 951-1-13265-2.
- Ihmisiä, ilmiöitä. Otava 2000, Helsinki. ISBN 951-1-16797-9.
- Kansankoti ja punamulta: Politiikan kuvioita 1972–1976. Otava 2003, Helsinki. ISBN 951-1-13266-0.
Kalevi Sorsasta ovat myös muut kirjoittaneet kirjoja:
- Vankempi poika, Erkki Raatikainen, 1985, Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki, painopaikka Painokaari Oy, Helsinki. ISBN 951-30-6353-4.
Kunnianosoituksia
Kalevi Sorsalle ehdotettiin useaankin otteeseen valtioneuvoksen arvonimeä, mutta hän kieltäytyi vastaanottamasta sitä vedoten taustaansa työväenliikkeessä, jossa oli perinteisesti pidättäydytty kunnianosoituksista.[35] Sorsa siis kaihtoi koko elämänsä ajan julkisia tunnustuksia työstään ja saavutuksistaan, mutta hän suostui promovoitavaksi Tampereen teknillisen korkeakoulun kunniatohtoriksi vuonna 1987 ja Tampereen yliopiston hallintotieteiden kunniatohtoriksi vuonna 1992.[13] Vuonna 1985 Kalevi Sorsa suostui ottamaan vastaan Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristin presidentti Koivistolta, vaikka suhtautui kielteisesti kunniamerkkeihin.[36] Presidentti Tarja Halonen palkitsi Sorsan Vapaudenristin ritarikunnan 1. luokan Vapaudenristillä rintatähtineen, jonka Sorsa otti myös vastaan.[37]
Suomen Sosialidemokraattisen Sanomalehtimiesliiton järjestämässä juhlatilaisuudessa Sorsan pitkäaikaisen kotitalon seinään Helsingin Merihaassa kiinnitettiin Kansanvallan päivänä 17.7.2005 muistolaatta.[38] Hietaniemen hautausmaalla (U25-12-1) paljastettiin Kimmo Pyykön veistämä Sorsalle omistettu hautamuistomerkki nimeltään Elämäkaari.[39]
Kalevi Sorsan arkisto
Työväen Arkistoon luovutettuun Kalevi Sorsan arkistoon sisältyy asiakirjoja Sorsan nuoruus- ja opiskeluvuosilta lähtien vuoteen 2004 saakka. Aihepiireiltään arkisto käsittää Sorsan koko työ- ja luottamustoimihistorian sekä elämänkaaren. Paperiaineistoja on noin 35 hyllymetrin verran ja valokuvia tuhansia kappaleita. Kalevi Sorsan arkisto avautuu tutkijoiden käyttöön vuonna 2019, jolloin hänen kuolemastaan tulee kuluneeksi 15 vuotta ja salassapitoaika päättyy. Tämä kulttuuriarvoltaan merkittävä kansallinen arkisto tulee olemaan avauduttuaan Urho Kekkosen, J. K. Paasikiven ja Johannes Virolaisen henkilöarkistojen ohella tärkeimpiä lähteitä omasta lähihistoriasta.[40]
Suomen arkistoyhdistys myönsi Kalevi ja Irene Sorsalle Vuoden arkistoteko -kunniamaininnan vuonna 2004.[41]
Kalevi Sorsa -bibliografia
Kalevi Sorsa -bibliografia[42] sisältää Kalevi Sorsan eri elämänvaiheissaan ja erilaisissa työ- ja luottamustehtävissään kirjoittamat kirjat, artikkelit ja puheet. Bibliografiaan on luetteloitu myös tärkeimpien päivä- ja aikakauslehtien julkaisemat haastattelut Sorsasta sekä muut Sorsaa käsittelevät artikkelit ja kirjoitukset. Aineistoa on vuosilta 1951–2005, ja se on luetteloitu ARTO-tietokantaan[43]
Lähteet
- ↑ Suomen hallitukset hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 22.6.2010.
- ↑ a b Sorsan hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 22.6.2010.
- ↑ Sorsan II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 22.6.2010.
- ↑ Sorsan III hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 22.6.2010.
- ↑ Sorsan IV hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 22.6.2010.
- ↑ Paasion II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 22.6.2010.
- ↑ Miettusen II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 22.6.2010.
- ↑ a b Holkerin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 22.6.2010.
- ↑ Auran II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 22.6.2010.
- ↑ Liinamaan hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 22.6.2010.
- ↑ Sorsan IV hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 22.6.2010.
- ↑ Miettusen III hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 22.6.2010.
- ↑ a b c d e f g Kalevi Sorsa Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- ↑ a b c d e f g h Soikkanen, Hannu: Sorsa, Kalevi (1930–2004). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 2.2.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Suomen valtiokalenteri 1988.
- ↑ Kalevi Sorsan nuoruusajan päiväkirjat 1940-luvulta. Kalevi Sorsan arkisto, Työväen arkisto
- ↑ Artikkeli Pääkaupunki-lehdessä: "Pääministeri muisteli Pääkaupungille: Opiskelijakortteerista vintille ja Merihakaan". Pääkaupunki 1983
- ↑ a b c d Kalevi Sorsan arkisto: Henkilötiedot, Työväen Arkisto
- ↑ Blåfield − Vuoristo: Kalevi Sorsan suuri rooli, s. 20. Kirjayhtymä 1982, Helsinki.
- ↑ Kalle Päätalo: Hyvästi, Iijoki, s. 558.
- ↑ a b c d e f g h Laaksovirta, Simo: Kalevi Sorsa – Kansainvälinen valtiomies, julkaisematon käsikirjoitus pienoiselämäkerraksi, 2006. Käsikirjoitus on osa Kalevi Sorsan arkistoa, Työväen Arkisto.
- ↑ KGB valmisti 1969 tietä Kalevi Sorsalle Ilta-Sanomat. 23.10.2008. Viitattu 21.12.2017.
- ↑ http://www.eduskunta.fi/thwfakta/hetekau/hex/hxent.htm
- ↑ Kalevi Sorsan arkisto: Valcoa koskeva asiakirjakokonaisuus, Työväen Arkisto.
- ↑ Olavi Jouslehto ja Jaakko Okker: Tamminiemestä Mäntyniemeen, s. 150. Porvoo-Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24355-8.
- ↑ Antti Blåfield ja Pekka Vuoristo: Kun valta vaihtui: mitä todella tapahtui presidentinvaalissa 1982, s. 35. Helsinki: Kirjayhtymä, 1982. ISBN 951-26-2316-1.
- ↑ Yle Areena [1]
- ↑ Kalevi Sorsa kuollut 17.1.2004. Yle Uutiset. Viitattu 18.5.2017.
- ↑ Itämeren parlamentaarikkokonferenssin Suomen valtuuskunta Eduskunta. Viitattu 3.5.2019.
- ↑ Väänänen, Pentti: Purppuraruusu ja samettinyrkki, s. 185. Kellastupa Oy, 2012. ISBN 978-952-5787-11-5.
- ↑ Blåfield & Vuoristo: Kalevi Sorsan suuri rooli, s. 169–172.
- ↑ Blåfield & Vuoristo: Kalevi Sorsan suuri rooli, s. 184.
- ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1990, s. 46. Helsinki: Otava, 1989.
- ↑ a b Kalevi Sorsan arkisto, Työväen arkisto.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin: Kansalaisen vuosikirja 2005, s. 63. Otava 2004, Helsinki.
- ↑ Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikunnat, s. 345. Helsinki: Edita Publishing, 2017.
- ↑ Vapaudenristin ritarikunta – Isänmaan puolesta, s. 253. Helsinki: WSOY, 2014.
- ↑ MTV uutiset. 2005.
- ↑ Kimmo Pyykkö: CV, Galeriat.net
- ↑ Kalevi Sorsan arkisto, Työväen Arkisto.
- ↑ Suomen arkistojen päivä
- ↑ Kalevi Sorsa -bibliografia, Työväen Arkisto
- ↑ Linneanet.fi
Kirjallisuutta
- Blåfield, Antti − Vuoristo, Pekka: Kalevi Sorsan suuri rooli. Kirjayhtymä 1985, Helsinki. ISBN 951-26-2801-5.
Aiheesta muualla
- Kalevi Sorsan muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
- Ylen Kansallinen äänigalleria
- Kalevi Sorsa — aatteen mies. Ylen elävä arkisto
- Kalevi Sorsa sai ohjeita suoraan Neuvostoliiton politbyroolta (Pekka Virkki | 24.11.2017 | Suomen Sotilas)
| Edeltäjä: Rafael Paasio Martti Miettunen Mauno Koivisto |
Suomen pääministeri 1972−1975 1977−1979 1982−1987 |
Seuraaja: Keijo Liinamaa Mauno Koivisto Harri Holkeri |
| Edeltäjä: Olavi J. Mattila Olavi J. Mattila Paavo Väyrynen |
Suomen ulkoministeri 1972 1975–1976 1987–1989 |
Seuraaja: Ahti Karjalainen Keijo Korhonen Pertti Paasio |
| Edeltäjä: Matti Ahde |
Eduskunnan puhemies 1989−1991 |
Seuraaja: Esko Aho |
| Edeltäjä: Erkki Raatikainen |
Sosialidemokraattisen puolueen puoluesihteeri 1969–1975 |
Seuraaja: Ulf Sundqvist |
N. R. af Ursin | J. A. Salminen | K. F. Hellsten | Taavi Tainio | Emil Perttilä | Edvard Valpas-Hänninen | Matti Paasivuori | Otto Ville Kuusinen | Jussi Pietikäinen | Kullervo Manner | Väinö Tanner | Kaarlo Harvala | Väinö Salovaara | Onni Hiltunen | Emil Skog | Rafael Paasio | Kalevi Sorsa | Pertti Paasio | Ulf Sundqvist | Paavo Lipponen | Eero Heinäluoma | Jutta Urpilainen | Antti Rinne | Sanna Marin
| ||||||||||||||||||
