Kotiryssä
Kotiryssä oli suomalaisten poliitikkojen ja yhteiskunnallisten vaikuttajien neuvostoliittolainen yksityinen yhteyshenkilö.
Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yleensä kotiryssät olivat Neuvostoliiton suurlähetystön diplomaatteja. Arvokkaina yhteyshenkilöinä pidettiin erityisesti niin sanotun ”puoluelinjan” edustajia. Nämä diplomaattiasemassa toimivat KGB:n upseerit tarjosivat suoran yhteyden Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen ja sen keskuskomiteaan.[1] Suomen presidenteistä Urho Kekkonen ja Mauno Koivisto hoitivat yhteytensä Moskovaan suoraan KGB:n kulloisenkin Helsingin-päällikön eli residentin kautta.[1]
Nimityksen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
”Kotiryssä”-nimityksen alkuperää tai keksijää ei tiedetä. Joskus Paasikivi-seuran toiminnan alkuvuosina lainsäädäntöneuvos Lars Dufholmin kerrotaan kysyneen Jan-Magnus Janssonilta ”Har du någon hemryss?” (Onko sinulla kotiryssää?). Toimittaja Erkki Raatikaisen on myös väitetty olleen ensimmäisiä sanaa käyttäneitä.[2]
Suuren yleisön tietoon sana ”kotiryssä” tuli luultavasti ensi kerran vuonna 1981 salanimellä Lauantaiseura julkaistussa kirjassa Tamminiemen pesänjakajat.[2] Kirja paljasti suurelle yleisölle kotiryssäinstituution laajuuden ja järjestelmällisyyden. Kirjan mukaan kotiryssäjärjestelmän synnyn taustalla oli suomalaisten poliitikkojen huono omatunto Neuvostoliiton suurlähetystön lähetystösihteerin Boris Jartsevin ennen talvisotaa vuosina 1938–1939 osakseen saamasta kohtelusta.[3]
» Jokainen eteenpäin pyrkivä puolue- ja teollisuusjohtaja, kansanedustaja, muu poliitikko tai nuorisojohtaja yrittää hankkia itselleen oman yhteyshenkilön Tehtaankadulta. Tärkeimmät saavat sellaisen yrittämättä, Lähetystön aloitteesta. Poliitikot kutsuvat noita yhteysmiehiään kotiryssiksi. – – – Kotiryssän kanssa käydään säännöllisin välein lounaalla, ja hänet kutsutaan saunomaan Palacen, Hesperian tai puoluetoimiston saunaan ja joskus myös kotiin, kesähuvilalle tai hiihtämään Lapin kelopirtille. Kotiryssä puolestaan varmistaa sen, että Lähetystön vastaanotolle ja saunaan tulee kutsu säännöllisesti.»
(Tamminimen pesänjakajat)
Kotiryssäorganisaation luonne ja toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tutkija Kimmo Rentolan laskelmien mukaan Tehtaankadun kotiryssäorganisaatiossa toimi 1970-luvun lopulla kymmenen kontaktien ylläpitäjää, joiden kohteina oli lähes 70 suomalaista. Listassa on päällekkäisyyksiä, sillä yksi Tehtaankadun yhteysupseeri saattoi hoitaa useaa suomalaiskohdetta. Aktiivisin oli lähetystösihteeri Albert Akulov, jolla oli 24 suomalaista yhteyshenkilöä.[4][5] Kenties kuuluisin kotiryssä oli Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystön KGB-residenttinä pitkään toiminut ministerineuvos Viktor Vladimirov, joka piti yhteyttä muun muassa presidentti Kekkoseen ja muutamaan muuhun huippupoliitikkoon ja vaikuttajaan. Myös Vladimirivon nimi tuli Suomessa suuren yleisön tietoon Tamminiemen pesänjakajat -kirjasta.[2]
Suojelupoliisin 1970-luvulla tekemän arvion mukaan virkamiehen oli ”Suomen allergisessa ilmastossa” usein ylivoimaisen vaikea torjua kohteliaasti painostavan keskustelukumppanin ehdotuksia toimia Neuvostoliittoa myötäilevällä tavalla. Toisaalta KGB:n kanssa asioineet suomalaiset saattoivat helposti kuvitella voivansa vastavuoroisesti vaikuttaa Moskovan päätöksiin.[4][5] Tamminiemen pesänjakajat -kirjan mukaan 1980-luvun alussa suomalaisen poliittisen johtokerroksen tiedotushalukkuus oli ”niin vuolasta, että Suojelupoliisin päällikön Seppo Tiitisen täytyi pitää nuhteleva puhuttelu Supossa vierailleelle eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle kotiryssäjärjestelmän ja hölöttämisen vaaroista”.[6]
Ulkoministeriön alivaltiosihteerinä toimineen Keijo Korhosen luonnehdinnan mukaan Helsingissä toimineet KGB:n edustajat olivat käyneet Moskovassa läpi erittäin tiukan karsinnan ja huolellisen koulutuksen. Heidän oli tinkimättä noudatettava Neuvostoliiton hallituksen virallista linjaa, ja itsenäiseen ajatteluun taipuvat lienee Korhosen arvion mukaan karsittu pois jo varhaisessa vaiheessa. Korhosen mukaan keskusteltaessa näiden kanssa kansainvälisestä politiikasta suomalaisesta osapuolesta tuntui kuin olisi lukenut Pravdaa tai itäsaksalaista Neues Deutschlandia. Kotiryssien ja heidän suomalaisten yhteyshenkilöidensä kanssakäyminen jäi diplomaattiselle tasolle, henkilökohtainen ystävyys ei Korhosen mukaan tullut kysymykseenkään.[7]
Tohtori Jukka Tarkan mukaan taitavasti hoidetuista kotiryssäkeskusteluista oli parhaimmillaan hyötyä myös Suomelle. Korkean tason KGB-miehet välittivät suomalaisille keskustelukumppaneilleen ensi käden tietoa neuvosto-osapuolen ajattelutavasta ja suunnitelmista. Tällaista poliittista ennakointimahdollisuuksia parantavaa näkemystä tuottivat esimerkiksi Suomen Työnantajain Keskusliiton puheenjohtajan Päiviö Hetemäen keskustelut Suomen läntisistä integraatioratkaisuista ja puolueettomuuspolitiikasta Albert Akulovin ja Mihail Kotovin kanssa sekä Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtajan Max Jakobsonin yhteydenpito Viktor Vladimiroviin 1980-luvun alun presidenttipelin aikana.[8]
Kotiryssäinstituution hiipuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 2015 Helsingin Sanomissa kerrottiin, että kotiryssäinstituutio on suuressa määrin lakannut olemasta. Venäjän suurlähetystön väki ei enää pidä yhteyttä sen paremmin suomalaisiin poliitikkoihin kuin toimittajiinkaan.[9] Max Jakobsonin mukaan muutos alkoi vuoden 1984 lopulla, kun näkyvästi julkisuudessa ollut Viktor Vladimirov kutsuttiin takaisin Moskovaan ja hänen tilalleen nimitettiin näkymätön Feliks Karasev.[10]
Tunnettuja kotiryssiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Viktor Vladimirov — KGB upseeri [11]
- Felix Karasev — KGB upseeri tuli Vladimirovin tilalle 1985.
- Vladimir Stepanov — KGB upeeri ja suurlähettiläs [12]
- Sergei Ivanov — KGB upseeri [13]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Miettunen, Hannu: Venäjän edusmiehissä ollut sekä sooloilijoita että tsaarin kuriireja. Turun Sanomat, 19.10.2007. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.2.2010. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c Saari, Heikki: Kotiryssät: Suomalaista suhdetoimintaa neuvostoaikaan, s. 10–11, 16, 18–19. Minerva, Helsinki 2014.
- ↑ Lauantaiseura: Tamminiemen pesänjakajat, s. 142–147. Tampere: Kustannus-Vaihe Ky, 1981.
- ↑ a b Rentola, Kimmo: Vallankumouksen aave, s. 135–136. Helsinki: Otava, 2005.
- ↑ a b Simola, Matti (toim.): Ratakatu 12: Suojelupoliisi 1949–2009, s. 90. Porvoo-Helsinki: WSOY, 2009.
- ↑ Tamminiemen pesänjakajat, s. 144.
- ↑ Korhonen, Keijo: Sattumakorpraali, s. 124–125. Helsinki: Otava, 1999.
- ↑ Tarkka, Jukka: Karhun kainalossa: Suomen kylmä sota 1947–1990, s. 338. Helsinki: Otava, 2012.
- ↑ Konttinen, Jussi: ”Minne katosivat kotiryssät?” Helsingin Sanomat, 31.10.2015, s. C 13.
- ↑ Jakobson, Max: Tilinpäätös, s. 243. Helsinki: Otava, 2003. ISBN 951-1-18856-9.
- ↑ Seppo Varjus: Kirja: KGB:n miehet kehuskelivat värvänneensä Supo-pomo Tiitisen – Supo pohti Helsingin KGB-pomon värväämistä Ilta-Sanomat. 1.4.2022. Viitattu 2.6.2023.
- ↑ Vanha kulttuuri kestää huonosti päivänvaloa Kaleva. Viitattu 2.6.2023.
- ↑ Sergei Ivanov töötas KGB agendina aastaid Helsingis Maailm. 1.4.2007. Viitattu 2.6.2023. (viroksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ovatko kotiryssät palaamassa Suomen politiikan kulisseihin? Ylen A-piste-arkisto.
- Kotiryssä. Yleisradio.
- Husryss hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
|
