Tämä on hyvä artikkeli.

Suomen poliittinen järjestelmä

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 30. lokakuuta 2017 kello 09.28 käyttäjän Tappinen (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katsottu versio tästä sivusta, joka hyväksyttiin 30. lokakuuta 2017, perustui tähän versioon.

Osa artikkelisarjaa
Suomen politiikka
Suomen vaakuna
Tämä artikkeli käsittelee Suomen poliittista järjestelmää. Suomen politiikan vaiheita eri vuosikymmeninä käsitellään artikkeleissa Suomen historia ja Suomen poliittinen historia.

Suomen poliittinen järjestelmä on hallintomuodoltaan parlamentaarinen demokratia. Suomessa on käytössä monipuoluejärjestelmä. Vallan kolmijako-opin mukaan lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, parlamentaarista toimeenpanovaltaa edustaa pääministerin johtama valtioneuvosto ja oikeuslaitos on riippumaton toimeenpano- ja päätösvallasta.

Poliittiset voimat

Puolueet

Pääartikkeli: Luettelo Suomen puolueista
Suurimpien puolueiden kannatus eduskuntavaaleissa 1945 - 2015 (%).[1][2]

Suomessa on ollut puolueita noin sadan vuoden ajan. Niiden asema määriteltiin 1969, kun säädettiin puoluelaki. Oikeusministeriön määritelmän mukaan puolueita ovat puoluerekisteriin merkityt yhdistykset. Niillä oikeus asettaa ehdokaslistoja kunta-, eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa. Puolueen jäseneksi liitytään yleensä puolueen paikallisyhdistyksen kautta.[3]

Ensimmäisiä puolueita olivat 1860-luvun suomalainen ja ruotsalainen puolue. Työväen järjestäytyessä syntyi 1899 Suomen työväenpuolue, nykyinen SDP.[4] Suomen itsenäisyyden alkuvuosina erot puolueiden ideologioiden välillä olivat vielä hyvin suuret. Vuosikymmenten saatossa erot ovat kuitenkin kaventuneet huomattavasti, eikä yksikään pääpuolueista ole enää 1980-luvulta lähtien esittänyt radikaaleja yhteiskunnallisia muutoksia.[5]

Toisen maailmansodan jälkeen eduskunnan suuret puolueet olivat maalaisliitto eli nykyinen keskusta, SDP ja nykyisen vasemmistoliiton edeltäjä SKDL. Kokoomuksen kannatus oli 5-7 prosenttia niiden alapuolella aina 1970-luvulle asti. Vasemmistoliitto lähti jyrkkään laskuun 1980-luvulla ja samaan aikaan Vihreät toi ympäristöaatteen osaksi suomalaista politiikkaa. Vihreät ja perussuomalaiset ohittivat vasemmistoliiton kannatuksessa 2000-luvulla. Perussuomalaiset nousi suurten puolueiden joukkoon 2011. Vakiintunut eduskuntapuolue vuodesta 1966 on myös kristillisdemokraatit,[1][2] mutta se ei ole noussut koskaan suureksi puolueeksi.[6]

Etujärjestöt

Pääartikkeli: Tulopolitiikka
Ammattiliittojen toimistotorni Helsingin Merihaassa 1993.

Tärkeitä poliittisessa järjestelmässä vaikuttavia ryhmiä ovat keskeiset taloudelliset järjestöt, jotka neuvottelevat sekä keskenään että yhdessä valtiovallan edustajien kanssa intressiensä yhteensovittamisesta. Taloudellisista etujärjestöistä tärkeimpiä ovat perinteisesti olleet työnantajia ja työntekijöitä edustavat työmarkkinajärjestöt sekä eräiden tuotannonalojen järjestöt, erityisesti Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto.[7]

Suomessa on jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan solmittu keskitettyjä tulopoliittisia ratkaisuja. Niissä on käsitelty palkkoja, työaikoja, sosiaalipolitiikkaa, finanssipolitiikkaa, veropolitiikkaa ja työllisyyspolitiikkaa. Jopa kirkollisia pyhiä on tulopolitiikan nimissä siirretty arkipäiviltä viikonloppuihin ja takaisin. Työmarkkinajärjestöt olivat 1970- ja 1980-luvuilla mukana myös kauppapolitiikassa.[8]

Suomen työmarkinamallin keskeisiä ominaispiirteitä ovat kaikenkattavuus, keskittyneet neuvottelurakenteet ja kolmiportaisuus eli malli, jossa neuvotteluja käydään ensin keskusjärjestöjen kesken, sitten alakohtaisesti ja lopulta liittotasolla. Suomessa on korkea järjestäytymisaste: palkansaajista noin 75 % kuuluu ammattiliittoihin. Julkishallinnon työntekijöitä kohdellaan monissa asioissa samoin kuin yksityistä sektoria. Laki takaa palkansaajille oikeuksia suoraan vaikuttamiseen, ja suurissa yrityksissä on erityisiä työnantajan ja työntekijöiden välisiä yhteistoimintakomiteoita, jotka käyvät neuvotteluita esimerkiksi irtisanomisista. Kaikkiaan suomalaisella palkansaajalla on suuremmat vaikutusmahdollisuudet työelämässä kuin monissa muussa Pohjoismaiden ulkopuolisissa maissa.[8][9]

Markkinavoimat

Poliittisen ja taloudellisen järjestelmän välinen suhde on keskeinen kysymys kaikissa yhteiskunnissa. Eräänlaisina ääripäinä voidaan ajatella, että kapitalistisessa järjestelmässä useimmat tärkeimmät taloudelliset toiminnot hoidetaan yksityisten omistamien ja kontrolloimien yritysten välityksellä ja sosialistisessa järjestelmässä vastaavasti valtion omistamien ja kontrolloimien yhtiöiden kautta. Suomalaisessa yhteiskunnassa ja talouselämässä historiallisesti olennaisia rakenteellisia tekijöitä ovat olleet etenkin maatalouden pitkään jatkunut suhteellisen suuri merkitys ja pientilavaltaisuus sekä teollistumisen keskittyminen vientipainotteiselle metsäsektorille ja puunjalostusteollisuuteen.[10] Varsinkin sotakorvauksien maksaminen kohotti maahan raskasta metalliteollisuutta kuten laivanrakennusta.[11]

Suomi kävi Neuvostoliiton kanssa poliittisiin sopimuksiin perustunutta kaupankäyntiä, eli niin kutsuttua idänkauppaa, aina Neuvostoliiton romahtamiseen asti. Idänkaupan päätyttyä 1990-luvun alussa Suomen taloudellinen kasvu tuli entistä riippuvaisemmaksi kansainvälisistä markkinoista, joita ei enää voitu ohjailla poliittisilla sopimuksilla.[12]

Informaatioteknologiasta tuli 1900-luvun lopulla uusi merkittävä Suomen vientiteollisuuteen.[13] Yksi yritys, Nokia alihankkijoineen, vaikutti Suomen bruttokansantuotteen kehitykseen merkittävästi 1990- ja 2000-luvulla. Parhaimmillaan, vuonna 2000, Nokia lisäsi Suomen bruttokansantuotetta 2,4 prosenttiyksiköllä.[14]

Kansalaisjärjestöt

Pääartikkeli: Vapaaehtoissektori

Rekisteröityjen puolueiden ja taloudellisten etujärjestöjen lisäksi Suomen politiikassa toimii lukuisia muita ryhmiä, yhdistyksiä, liikkeitä ja järjestöjä, jotka pyrkivät vaikuttamaan poliittiseen järjestelmään saavuttaakseen tavoitteitaan tai edistääkseen asiaansa. Kansalaisjärjestöllä voidaankin tarkoittaa yleisesti sellaisia pääsääntöisesti yhdistyspohjaisesti toimivia järjestöjä, jotka toimivat monella eri tasolla, yhä useammin myös kansainvälisesti. Osalle näistä järjestöistä on delegoitu perinteisesti valtiovallan piiriin kuuluvia tehtäviä ja niitä voidaankin kutsua toimeenpaneviksi järjestöiksi. Osa järjestöistä puolestaan tukee aatteellisesti tai ideologisesti valtion virallista linjaa, osa suhtautuu avoimen kriittisesti viralliseen politiikkaan ja pyrkii vaikuttamaan sekä yleiseen mielipiteeseen että poliittiseen päätöksentekoon.[15] Kansalaisjärjestöistä käytetään nimitystä kolmas sektori toimijana yksityisen ja julkisen sektorin ohella.[16]

Joukkoviestintävälineet

Suomen sanomalehdistö on edelleen monipuolinen. 4-7 päivää viikossa ilmestyviä varsinaisia sanomalehtiä on 53. Suurin niistä on Helsingin Sanomat. Suomessa neljä viidestä aamulehdestä kuuluu varhaisjakelun piiriin. Vain 11 prosenttia sanomalehdistön tuloista tulee irtonumeroiden myynnistä. Tätä pidetään yhtenä syynä lehdistön menestykseen. Sanomalehdistöllä on edelleen vahva asema viestintäkentässä myös verrattuna muihin viestintävälineisiin. Vuonna 2004 kahdeksan kymmenestä 12-69 -vuotiaasta suomalaisesta luki päivittäin sanomalehteä.[17]

Maakunnallinen lehdistö on perinteisesti vahva vaikuttaja. Sen sijaan puoluepoliiittisesti sitoutuneen lehdistön asema on heikentynyt radikaalisti.[18]

Suomen aikakauslehdistön laajuus on poikkeuksellista. Yleisradiotoiminta perustuu erityiseen lakiin Yleisradiosta, joka säädettiin vuonna 1993. Laki määrittelee Yleisradion julkisen palvelun tehtävän hyvin laajaksi.[17]

Vahvoihin perinteisiin pohjautuva viestintäjärjestelmän perusrakenne, jossa tilauspohjainen sanomalehdistö ja julkisen palvelun sähköinen viestintä ovat pysyneet keskeisessä roolissa, heijastuu myös viestinnän sisällöissä. Suomessa journalistiikan normit perustuvat alan itselleen luomaan eettiseen normistoon, journalistin ohjeisiin ja Yleisradion ohjelmatoiminnan säännöstöön. Käytännön eettisiä ongelmia käsittelee julkisen sanan neuvosto, johon kuuluu toimittaja- ja julkaisujärjestöjen edustajien lisäksi juridista asiantuntemusta ja alasta riippumattomia jäseniä.[17]

Niin sanottu median murros ja sosiaalinen media vaikuttavat viestintään 2010-luvulla.[19]

Valtiolliset instituutiot

Eduskunta

Pääartikkeli: Eduskunta
Eduskuntatalo.

Suomen kansanedustuslaitos eli parlamentti on eduskunta. Sen tärkein tehtävä on säätää lakeja. Uusi laki säädetään tai vanhaa lakia muutetaan hallituksen esityksestä tai kansanedustajan aloitteesta.[20]

Valtioneuvoston on valmisteltava eduskunnalle esitys seuraavan vuoden talousarvioksi. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta käsittelee yksityiskohtaisesti talousarviota ja kansanedustajien talousarvioon tekemiä aloitteita.[21] Eduskunnan tärkeisiin tehtäviin kuuluu myös toimintakykyisen hallituksen ylläpitäminen.[22]

Vuoden 2015 vaaleissa valitussa eduskunnassa suurin puolue on Suomen keskusta 49 edustajallaan. Sitä seuraavat Perussuomalaiset (38), Kokoomus (37) ja Sosiaalidemokraatit (34 edustajaa). Kaikkiaan eduskunnassa on edustajia kahdeksasta puolueesta.[23]

Valtioneuvosto

Pääartikkeli: Suomen valtioneuvosto

Suomen pääministeri johtaa valtioneuvostoa, joka edustaa parlamentaarista toimeenpanovaltaa. Valtioneuvostolla on lain sallimissa rajoissa mahdollisuus antaa asetuksia, jotka täydentävät voimassa olevaa lainsäädäntöä.[24][25]

Toukokuun 29. päivästä 2015 alkaen valtioneuvoston muodostaa Sipilän hallitus. Pääministerinä toimii Suomen Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, ja siihen kuuluu keskustan lisäksi Perussuomalaiset ja Kansallinen kokoomus.[26]

Tasavallan presidentti

Pääartikkeli: Suomen tasavallan presidentti

Suomen tasavallan presidentti on Suomen kansan valitsema valtionpäämies. Hän johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa ja on puolustusvoimien ylipäällikkö.[27] Hän nimittää myös eräät korkeimmat virkamiehet ja korkeimman oikeuden tuomarit. Presidentin ollessa estyneenä hänen tehtäviään hoitaa pääministeri ja tämänkin ollessa estyneenä pääministerin sijaisena toimiva ministeri.[28]

Presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö ja nimittää upseerit. Presidentti päättää hallituksen esityksestä puolustusvoimien liikekannallepanosta. Sodasta ja rauhasta presidentti päättää eduskunnan suostumuksella.[29]

Ennen uutta perustuslakia, joka valmistui vuonna 1999 ja astui voimaan 2000, presidentillä oli huomattavasti nykyistä enemmän valtaoikeuksia. Näitä valtaoikeuksia tosin käytettiin täysivaltaisesti vain Paasikiven ja Kekkosen presidenttikausilla (1946-81), jolloin Suomea pidettiin semipresidentialistisena valtiona.[30] Presidentillä on yhä veto-oikeus, tosin eduskunta voi ylittää presidentin veton.[31]

Oikeuslaitos

Korkeimman oikeuden rakennus Helsingin Pohjoisesplanadilla.

Oikeuslaitos on riippumaton toimeenpano- ja päätösvallasta.[32] Tasavallan presidentti nimittää tuomarit.[33]

Ensimmäinen oikeusaste on käräjäoikeus, sen päätöksestä voi valittaa hovioikeuteen. Ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa käyttää Korkein oikeus. Hallintoasioita käsitellään hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.[33]

Valtiontalous

Pääartikkeli: Suomen valtiontalous

Suomen valtion budjettitalouden tulopuolesta verot ja veronluonteiset tulot kattavat noin 40 miljardia euroa. Tästä tuloveroa on noin 13 miljardia ja liikevaihtoveroja noin 18 miljardia. Menopuolella suurimmat pääluokat ovat valtiovarainministeriön (17,5 mrd.), sosiaali- ja terveysministeriön (13 mrd.) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (6,7 mrd.) hallinnonaloihin kuuluvat menot.[34]

Julkisten menojen osuus on Suomessa lähes puolet bruttokansantuotteesta. Poliittisen päätöksenteon kautta määrätään siten huomattavalta osin siitä, kuinka voimavarat hyödykkeiden ja palvelujen tuottamiseen ja hankintaan saadaan. Verotuloista ja muista julkisen sektorin tuloista käytetään nykyisin valtion omiin kulutusmenoihin ja investointimenoihin selvästi vähemmän kuin kuntien vastaaviin menoihin. Valtiovalta vaikuttaa silti muita julkisen sektorin päätöksentekijöitä vahvemmin talousyksiköiden väliseen voimavarojen jakoon.[35]

Valtionhallinto

Pääartikkeli: Suomen hallinto

Valtionhallinto voidaan käsittää on vallan kolmijaossa joko osaksi toimeenpanovaltaa, tai negaation kautta määritellen siihen voidaan lukea kaikki se valtiokoneiston toiminta, joka ei ole lainsäädäntöä tai lainkäyttöä.[36]

Valtionhallinto muodostuu valtion keskushallinnosta, aluehallinnosta ja paikallishallinnosta. Muuhun julkiseen hallintoon kuuluvat kunnallishallinto, kirkollishallinto sekä välillinen julkinen hallinto. Välilliseen julkiseen hallintoon kuuluvat itsenäiset julkisoikeudelliset laitokset (kuten Kansaneläkelaitos tai Suomen Pankki) ja muut tahot jotka käyttävät julkista valtaa lain tai asetuksen määräämässä tehtävässä (kuten eläinsuojeluvalvojat).[37]

Kunnallinen ja alueellinen itsehallinto

Suomessa kaksi kolmasosaa julkisesta palvelutuotannosta on kunnallisen itsehallinnon hoidossa. Harvassa maassa on kunnallisen itsehallinnon vastuu yhtä suuri. Perustuslakiin on kirjattu kuntien oikeus kerätä kunnallisveroa. Valtion ja kuntien välinen työnjako on varsin epäyhtenäinen.[38] 2010-luvulla valmistellun sosiaali- ja terveydenhoitoalan uudistuksen odotetaan vievän valtaa ja vastuuta etenkin pieniltä kunnilta.[39]

Itsehallintolaki antaa ahvenanmaalaisille oikeuden säätää lailla omista sisäisistä asioistaan ja päättää maakunnan tulo- ja menoarviosta.[40]

Puolustusvoimat

Pääartikkeli: Suomen puolustusvoimat

Puolustusvoimien tärkein tehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Tämän lisäksi puolustusvoimien tehtävä on tukea muita viranomaisia yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisessa sekä osallistua kansainväliseen kriisinhallintaan.[41] Puolustusvoimien rauhan ajan organisaatio koostuu Pääesikunnasta ja sen alaisesta viidestä laitoksesta, maa-, meri- ja ilmavoimista sekä Maanpuolustuskorkeakoulusta.[42] Puolustusvoimien ylipäällikkönä toimii tasavallan presidentti.[43]

Kansainväliset suhteet

Ulkopolitiikka

Pääartikkeli: Suomen ulkopolitiikka

Suomen ulkopolitiikkaa määritteli 1900-luvulla – ja erityisesti jatkosodan jälkeen – pitkälti suhtautuminen Neuvostoliittoon. Paasikiven ja Kekkosen yli 30-vuotisen presidenttijakson aikana esimerkiksi hallitukseen ei haluttu sellaisia puolueita, jotka eivät hyväksyneet Paasikiven-Kekkosen linjaa. Neuvostoliiton tehdessä 1900-luvun lopulla kuolemaa se menetti merkityksensä Suomen ulkopolitiikkaa määritelleenä valtiona. Tällöin Suomi liittyi moniin eurooppalaisiin ylikansallisiin järjestöihin kuten Euroopan neuvostoon (1989), Euroopan talousalueeseen (1992) ja Euroopan unioniin (1995)[44] ja epäviralliseen Euroryhmään (2002)[45].

Vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain mukaan Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Eduskunta hyväksyy kuitenkin kansainväliset velvoitteet ja niiden irtisanomisen sekä päättää kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamisesta. Valtioneuvosto vastaa puolestaan Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan suostumusta.[46]

Suomi on jäsenenä Euroopan unionissa, Yhdistyneissä kansakunnissa, Maailmanpankki-ryhmässä ja monissa niiden jäsenorganisaatioissa.[47]

Suomi EU:ssa

EU:n ja Pohjoismaiden liput.

Euroopan unionin (EU) politiikka vaikuttaa niin suorasti kuin epäsuorasti jäsenvaltioiden kansalliseen politiikkaan. Unionin jäseniksi hyväksytyt valtiot luopuvat vapaaehtoisesti suuresta osasta itsemääräämisoikeuttaan ja sitoutuvat noudattamaan jo voimassa olevaa sekä tulevaisuudessa säädettävää ylikansallista lakinormistoa. Euroopan yhdentyminen on osoittautunut vaikeaksi puolueille.[48]

Liittyessään EU:n jäseneksi vuonna 1995 Suomi liittyi suoraan Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU) toiseen vaiheeseen. Kolmannessa vaiheessa, vuoden 1999 tammikuusta, euroa voitiin käyttää tilirahana. Vuoden 2002 alussa eurosetelit ja -kolikot korvasivat Suomen markan.[49]

EU:n toimivalta on rajattua ja sen laajuus vaihtelee suuresti toimialoittain. Euroopan unionin ja sen jäsenmaiden vallanjaon perusperiaate on niin kutsuttu annetun toimivallan periaate eli jäsenvaltiot ovat tietyillä aloilla antaneet päätöksentekovaltaansa unionille.[50]

Lähteet

  • Pasi Saukkonen, Tuomas Leikkonen ja Kari Paakkunainen: Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja 2008. Helsingin yliopisto. Viitattu 25.12.2015.
  • Pasi Saukkonen: Suomalaisen yhteiskunnan poliittinen kulttuuri, s. 27–52. (kokoelmateoksessa Suomalaisen politiikan murroksia ja muutoksia, toim. Kari Paakkunainen) Helsinki: Helsingin yliopisto, 2012. ISBN 978-952-10-8197-2
  • Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle – Mikä perustuslaki on?. (joka kotiin jaettu esite) Oikeusministeriö, 2012. Tiivistelmä (viitattu 30.10.2017).
  • Raija Banerjee: Yhteiskuntaoppi: suomalainen kansanvalta Etälukio. Opetushallitus. Viitattu 13.7.2015.

Viitteet

  1. ↑ a b Suurimpien puolueiden kannatus eduskuntavaaleissa 1945 – 2003 (%) Tilastokeskus. Viitattu 3.12.2015.
  2. ↑ a b Puolueiden kannatus eduskuntavaaleissa 1991–2015 (%) Tilastokeskus. Viitattu 3.12.2015.
  3. ↑ Puolueet Vaalit.fi. Oikeusministeriö. Viitattu 13.12.2015.
  4. ↑ Puoluehistoriaa Vaalit.fi. Oikeusministeriö. Viitattu 13.12.2015.
  5. ↑ Saukkonen, Pasi (2012). s. 30, 35–37.
  6. ↑ Saukkonen, Pasi (2012). s. 35–37.
  7. ↑ Saukkonen P: Etujärjestöt Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja. 2008. Viitattu 26.12.2015.
  8. ↑ a b Kauppinen T: Suomen työmarkkinamalli Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja. 2008. Viitattu 26.12.2015.
  9. ↑ Ammattijärjestöihin ja työttömyyskassoihin kuuluvat 2002-2014 Findikaattori. Viitattu 26.12.2015.
  10. ↑ Saukkonen P: Markkinavoimat Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja. 2008. Viitattu 26.12.2015.
  11. ↑ Sotakorvaukset nostivat Suomen telakkateollisuuden kukoistukseen Uudenkaupungin Sanomat. 2007. Viitattu 14.4.2016.
  12. ↑ Saukkonen, Pasi (2012). s. 38–39
  13. ↑ Saukkonen, Pasi (2012). s. 39
  14. ↑ Sajari P: Nokia nousi jälleen Suomen talouden vahvistajaksi Helsingin Sanomat. 28.8.2015. Viitattu 26.12.2015.
  15. ↑ Saukkonen P: Kansalaisjärjestöt ja yhteiskunnalliset liikkeet Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja. 2008. Viitattu 26.12.2015.
  16. ↑ Ritva Pihlaja: Kolmas sektori ja julkinen valta Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusjulkaisut, nro 61. Viitattu 21.2.2016.
  17. ↑ a b c Moring T: Joukkoviestintävälineet Suomen poliittisessa järjestelmässä Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja. 2008. Viitattu 26.12.2015.
  18. ↑ Lehdistön tehtävät ja toimintaperiaatteet Internetix. Viitattu 21.2.2016.
  19. ↑ HS-raadin vastaukset kysymykseen "Parantaako median murros tiedonvälityksen laatua?" Helsingin Sanomat. 2012. Viitattu 21.2.2016.
  20. ↑ Eduskunta säätää lait Perustuslaki-esite. Viitattu 26.12.2015.
  21. ↑ Eduskunta päättää valtion varoista Perustuslaki-esite. Viitattu 26.12.2015.
  22. ↑ Eduskunta Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja
  23. ↑ Eduskuntavaalit 2015. Tulos Koko maa vaalit.fi. Viitattu 6.1.2016.
  24. ↑ Valtioneuvosto Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja
  25. ↑ Suomen perustuslaki Finlex
  26. ↑ Sipilä pääministeriksi, Soini ulkoministeriksi ja Stubb valtiovarainministeriksi Yle. 27.5.2015. Viitattu 6.1.2016.
  27. ↑ Suomen perustuslaki 128 § Finlex
  28. ↑ Suomen perustuslaki 59 § Finlex
  29. ↑ Jokainen on velvollinen puolustamaan Suomea Perustuslaki. Oikeusministeriö. Viitattu 14.4.2016.
  30. ↑ Saukkonen Pasi (2012). s. 29.
  31. ↑ Jaakko Nousiainen: Suomen hallitusjärjestelmä: sekoittuneesta valtiomuodosta parlamentaariseen Oikeusministeriö. Viitattu 13.7.2015.
  32. ↑ Oikeuslaitos Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja
  33. ↑ a b Tuomioistuimet ovat riippumattomia Perustuslaki
  34. ↑ Julkinen talous Suomi lukuina. Tilastokeskus. Viitattu 25.3.2016.
  35. ↑ Puoskari P: Valtiontalous Suomen poliittisessa järjestelmässä Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja. 2008. Viitattu 26.12.2015.
  36. ↑ Valtionhallinto Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja
  37. ↑ Valtion hallintojärjestelmä Suomi.fi. Valtiokonttori. Viitattu 25.3.2016.
  38. ↑ Ryynänen A: Kunnallinen itsehallinto Suomen hallintojärjestelmässä Verkkokirja. Viitattu 6.1.2016.
  39. ↑ Hallitus vie pieniltä kunnilta valtaa Helsingin Sanomat. 2012. Viitattu 6.1.2016.
  40. ↑ Ahvenanmaan itsehallintolaki Finlex. 1991. Viitattu 6.9.2015.
  41. ↑ Ossi Kervinen: Suuri rakennemuutos puolustusvoimissa, s. 226. Mitä Missä Milloin 2008: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21207-2
  42. ↑ Puolustusvoimien rauhan ajan organisaatio vuonna 2015 Pirkanviesti. Pirkanmaan reservipiirit. Viitattu 28.4.2016.
  43. ↑ Suomen perustuslaki 128 § Finlex
  44. ↑ Saukkonen Pasi (2012). s. 32, 38–39.
  45. ↑ History of the Eurogroup Eurozone.europa.eu. Viitattu 7.7.2014. (englanniksi)
  46. ↑ Suomen kansainväliset suhteet ja ulkopolitiikka Verkkokirja
  47. ↑ Finland The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  48. ↑ Suomi EU:ssa Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja
  49. ↑ Suomen tie EU:n jäseneksi Eurooppatiedotus. Viitattu 17.1.2016.
  50. ↑ EU-lakien suhde Suomen lakiin Eurooppatiedostus. Viitattu 14.4.2016.

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_poliittinen_järjestelmä&oldid=16863499”