Ero sivun ”Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Rivi 135: Rivi 135:




Kaupungin eskusta syttyi pommin kuumuuden takia tuleen.
Kaupungin keskusta syttyi pommin kuumuuden takia tuleen.
Pommin tuhoalueella henkiin jääneet muistuttivat [[palovamma|palovammojen]] takia kauhukertomusten hahmoja: iho paloi valtaville rakoille, nahkaa roikkui ja uhreilla oli valtava jano. Paineaalto saattoi kuoria vaatteet pois<ref name="NHK_1983_8">Hiroshiman tuli, 1983, s. 8</ref>. Ihmiset huusivat ”vettä!” viimeisiksi sanoikseen. Elävillä oli valtavia tuskia palohaavojen ja paineaallon aiheuttamien vammojen takia<ref name="NHK_1983_8"/>. Monilta paineaalto kuori vaatteet pois. Joiltakin paloi päälaki mustaksi. Monien sukupuolta oli vammojen takia vaikea tunnistaa. Vammautuneilta saattoi puuttua leuka ja jotkut raahasivat paineaallon kuorimaa ihoa perässään. Paineaalto repi uhreilta ihon ja kuumuus puhkaisi silmät. Vaatteet paloivat kiinni ihoon. [[Kimono]]jen kuviot syöpyivät ruumiiseen.<ref>Thomas & Witts: s. 344</ref>. Tuli levisi puutaloissa räjähdysmäisen nopeasti. Romahtaneissa taloissa loukkuun jääneet ihmiset huusivat apua, kunnes tuli poltti heidät<ref name="Hamai_2015_29">Hamai 2015, s 29</ref>. Monet läntisllä alueilla juoksivat veteen helpotusta saadakseen, mutta hukkuivat. Kuolemaisillaan olevia ihmisiä makasi maassa. Kuolevissa kuhisi toukkia<ref name="NHK_1983_8"/>Elävät lapset huusivat kuolleiden äitiensä sylissä. Ruumiita oli joka puolella.
Pommin tuhoalueella henkiin jääneet muistuttivat [[palovamma|palovammojen]] takia kauhukertomusten hahmoja: iho paloi valtaville rakoille, nahkaa roikkui ja uhreilla oli valtava jano. Paineaalto saattoi kuoria vaatteet pois<ref name="NHK_1983_8">Hiroshiman tuli, 1983, s. 8</ref>. Ihmiset huusivat ”vettä!” viimeisiksi sanoikseen. Elävillä oli valtavia tuskia palohaavojen ja paineaallon aiheuttamien vammojen takia<ref name="NHK_1983_8"/>. Monilta paineaalto kuori vaatteet pois. Joiltakin paloi päälaki mustaksi. Monien sukupuolta oli vammojen takia vaikea tunnistaa. Vammautuneilta saattoi puuttua leuka ja jotkut raahasivat paineaallon kuorimaa ihoa perässään. Paineaalto repi uhreilta ihon ja kuumuus puhkaisi silmät. Vaatteet paloivat kiinni ihoon. [[Kimono]]jen kuviot syöpyivät ruumiiseen.<ref>Thomas & Witts: s. 344</ref>. Tuli levisi puutaloissa räjähdysmäisen nopeasti. Romahtaneissa taloissa loukkuun jääneet ihmiset huusivat apua, kunnes tuli poltti heidät<ref name="Hamai_2015_29">Hamai 2015, s 29</ref>. Monet läntisllä alueilla juoksivat veteen helpotusta saadakseen, mutta hukkuivat. Kuolemaisillaan olevia ihmisiä makasi maassa. Kuolevissa kuhisi toukkia<ref name="NHK_1983_8"/>Elävät lapset huusivat kuolleiden äitiensä sylissä. Ruumiita oli joka puolella.
Ruumiit alkoivat pian mädätä ja löyhkätä, joten ruumiita polttohaudattiin röykkiöittäin useita päiviä.<ref>Hautamäki: s. 14-16</ref> Kuolleita kasattiin ja ruumiskasat sytytettiin tuleen öljyllä<ref name="NHK_1983_8"/>.
Ruumiit alkoivat pian mädätä ja löyhkätä, joten ruumiita polttohaudattiin röykkiöittäin useita päiviä.<ref>Hautamäki: s. 14-16</ref> Kuolleita kasattiin ja ruumiskasat sytytettiin tuleen öljyllä<ref name="NHK_1983_8"/>.

Versio 15. marraskuuta 2017 kello 12.37

Nagasakin pommin aiheuttama sienipilvi

Hiroshima ja Nagasaki ovat kaksi japanilaista kaupunkia, joita kumpaakin vastaan Yhdysvallat hyökkäsi atomipommilla elokuussa vuonna 1945 (Hiroshima 6. elokuuta ja Nagasaki 9. elokuuta). Ne ovat ainoat kohteet ihmiskunnan historiassa, joita vastaan ydinpommia on käytetty sodassa. Iskujen katsotaan olleen merkittävä tekijä toisen maailmansodan päättymisessä.

Pommit pudotettiin varta vasten muodostetun 509. pommitus- ja kuljetuslentorykmentin (engl. 509th Composite Group) B-29 Superfortress -pommikoneista. Rykmentti oli sijoitettu Tinianin saarelle Mariaaneille. Hyökkäykseen osallistui aina kolme konetta, itse pommikone, mittauskone ja valokuvauskone. Niiden edellä kohteissa kävivät säätiedustelukoneet, sillä pommit piti pudottaa selkeällä säällä.[1]

Ensimmäinen pudotettiin Hiroshimaan Enola Gay -nimisestä koneesta, jota ohjasi lentorykmentin komentaja, eversti Paul Tibbets. Pommi pudotettiin 9 450 metrin korkeudesta, ja pommi räjähti 6. elokuuta 1945 kello 8.15 (JST) pudottuaan vapaasti 550 metrin korkeuteen. Pommin teho oli noin 13 TNT-kilotonnia, mikä on nykyisiin ydinaseisiin verrattuna varsin vähän, mutta se tappoi välittömästi noin 75 000 ihmistä. Tämän Little Boy -nimisen pommin paino oli 4 000 kiloa, ja siinä käytettiin uraani-235-isotooppia. Vastaavaa pommia ei ollut koskaan ennen testattu.

Hiroshiman ja Nagasakin kaupungit kartalla.

Nagasakin yllä 9. elokuuta 1945 räjäytetty pommi (Fat Man) oli täysin toisenlainen, sillä siinä käytettiin fissioituvana aineena plutoniumia. Tämäntyyppinen pommi oli jo kerran räjäytetty 16. heinäkuuta Trinity-koealueella New Mexicossa. Pommi painoi 4 545 kiloa, ja se pudotettiin Bockscar -nimisestä B-29-koneesta, jota ohjasi majuri Charles Sweeney. Pommin teho oli noin 20 kilotonnia ja räjähdyskorkeus sama 550 metriä. Nagasakin mäkisen maaston ansiosta tuhovaikutus jäi jonkin verran Hiroshimaa pienemmäksi, mutta pommi tappoi noin 73 900 ihmistä. Pommituksissa käytettiin juuri B-29 Superfortress -pommikoneita, koska ainoastaan ne kykenivät lentämään Mariaaneilta Japaniin ja takaisin.

Yhdysvaltain päätöstä käyttää atomipommia on arvosteltu jälkeenpäin. Jopa presidentti Dwight D. Eisenhower ja kenraali Douglas MacArthur ovat jälkeenpäin sanoneet Japanin olleen käytännössä lyöty. Japani olisi neuvotellut sodan lopettamisesta ja sen ehdoista, mutta Potsdamin julistus määritteli ehdot Japanin antautumisen hyväksymiselle, mikä sitoi myös Yhdysvaltoja.

Pommien käytön tukijat väittävät ihmishenkiä ennemminkin säästetyn, sillä tavanomaisissa pommituksissa ja Yhdysvaltain maihinnousussa olisi todennäköisesti kuollut enemmän ihmisiä. Samoin on väitetty, että Japanin pääministeri kenraali Hideki Tōjō olisi myös määrännyt liittoutuneiden 100 000 sotavankia teloitettavaksi jos maihinnousu Japanin pääsaarille tapahtuu; väite on todistamaton koska japanilaiset tuhosivat elo-syyskuussa 1945 systemaattisesti sodanaikaiset arkistonsa [2]. Hiroshiman ja Nagasakin pommit näyttivät, miten voimakas ase atomipommi on: yksi pommikone kykeni tuhoamaan kokonaisen kaupungin, kun siihen aiemmin tarvittiin satojen koneiden hyökkäys ja jopa yli 20 prosentin kalusto- ja miehistötappiot sitä suoritettaessa.

Lento kohti Hiroshimaa ja atomipommin pudottaminen

Little Boy
Enola Gay miehistöineen

Hiroshiman pommin pudotti Tinianin saarelta lähtenyt, eversti Paul Tibbetsin äitinsä mukaan Enola Gayksi nimeämä Boeing B-29 Superfortress -kone. Mittauskoneena oli Great Artiste (suom. Suuri Taituri) ja valokuvauksen hoiti kone #91, Necessary Evil (suom. Tarpeellinen Paha).

Kohteena ollut kaupunki Hiroshima oli tavallinen japanilainen satamakaupunki, joka oli ollut vanhastaan merkittävä varuskuntakaupunki. Siinä oli myöskin merkittävää sotavarusteluun liittyvää tehdastuotantoa. Amerikkalaiset välttivät kaupungin pommittamista ennen atomipommin käyttöä, sillä he halusivat tutkia pommin aiheuttamia tuhoja.[3] Lisäksi kaupungin lähettyvillä ei ollut tiedustelutietojen pohjalta kyseltynä, Liittoutuneiden sotavankileiriä.[4]

Japanin yllä kävi ennen Tibbetsin konetta kolme tiedustelukonetta, joiden saamien tulosten perusteella suositeltiin Hiroshimaa.

Hiroshiman räjähdyksen aiheutti aiemmin testaamaton uraanipommi Little Boy (”Pikkupoika”), jonka massa oli 4 000 kilogrammaa ja voima 15 kilotonnia. Pommi oli kolme metriä pitkä ja 71 senttimetriä leveä. Siinä oli sisällä tykki, joka ampui uraanimöhkäleen uraanirenkaiden sisässä olevaan koloon, niin että uraanimassa tuli kriittiseksi ja pommi räjähti. Pommi oli pitkulainen, hieman tavanomaista lentopommia muodoltaan muistuttava. Räjäytysmekanismi oli kolmivaiheinen: ensin oli sekuntiajastin, sitten neljä barometria, joista kahden oli oltava samaa mieltä ensin sytytyksen edetessä kohti finaalipistettä. Lopuksi oli lyhytaaltotutka, joka mittasi etäisyyttä maanpinnasta. Koska ydinlataus laukaistiin sähköisesti, eli sähköisellä sytytyksellä, tarvitsi se virtalähteekseen 24V pariston.[5] Nykymittapuiden mukaan Hiroshiman pommi ei ollut kovin turvallinen, sillä teoreettisesti katsoen oli mahdollisuudet subkriittisten uraanipalojen ennenaikaiseen yhtymiseen, mikä olisi aiheuttanut fission liian aikaisin ja tappaen samalla koneen miehistön.[6]

Turvallisuutta lisättiin sillä, että pommi viritettiin räjähdyskuntoon vasta lennon aikana. Sähkösytytin asennettiin paikoilleen noin neljää tuntia ennen pommitusta. Tämän jälkeen oli olemassa mahdollisuus, että läheisen ukkosen sähkökenttä räjäyttäisi pommin. Viimeisenä pommiin kierrettiin vihreiden tulppien tilalle punaiset tulpat, jotka tekivät siitä käyttökuntoisen aseen. Koneen miehistöstä suurin osa ei tiennyt lastina olevan atomipommi,[7] he tiesivät ainoastaan, että pommin teho vastasi noin 20 000 tonnia trotyyliä.

Juuri ennen Japanin rannikolle saapumista miehet pukivat ylleen tulenkestävästä kankaasta ja terässuomuista tehdyt erikoispuvut joiden piti suojata heitä mahdolliselta ilmatorjuntatulelta. Lisäksi joka miehelle oli luovutettu erityiset polaroidut hitsaajanlasit, jotka suojaisivat heidän näkönsä pommin kirkkaalta valonvälähdykseltä. Koneen navigaattorin ranteessa oli erityinen koneen nimellä varustettu erikoisrannekello, joka oli asetettu näyttämään Hiroshiman aikaa.[8]

Miehistö veti suojalasit silmilleen hieman ennen pommin räjähdystä. Pommi irtosi kiinnikkeistään kello 08.15, ja huomattavasti kevyempänä kone hypähti noin kolme metriä korkeammalle. Pommi näytti hetken aikaa vaappuvan ilmassa ennen kuin alkoi pudota. Pommi lensi ilmassa yhdeksän kilometriä. 43 sekunnin kuluttua pommin ujeltaessa kohti maata sen ilmanpainevipu toimi.

Kun pommi oli pudotettu, koneen ohjaaja Tibbets käänsi koneen takaisinpäin ja syöksyyn, että päästäisiin mahdollisimman kauas kun pommi räjähtäisi. Seuraavaksi näkyvä välähdys sokaisi, vaikka miehistöllä oli suojalasit päällä. Pommi räjäytettiin tarkoituksella ilmassa noin 560 metrin korkeudessa kello 8.16 aamulla 6. elokuuta 1945, jolloin ihmiset olivat kodeissaan. Toinen kone kierteli jonkin aikaa Hiroshiman yllä kuvaamassa, jolloin sen miehistö näki tuhon valtavuuden ja oli kauhuissaan siitä. Tulipaloja syttyi joka puolella.[9]

Atomipommin vaikutus kaupunkiin

 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Hiroshima ennen pommia.
Atomipommin jälkeen.

Pommi osui noin 300 metrin päähän kohteestaan Aioin sillasta. Pienellä heitolla ei ollut tässä merkitystä. Pommin räjähdyskohdalla oli Shiman sairaala.

Kun pommi räjähti, välähti kirkas sinivalkoinen valo, ja sitten kuultiin ukkosen jyrähdys.

Pommi tappoi heti noin 75 000 ihmistä ja tuhosi 90 prosenttia kaupungista. Noin kolmasosa kuolleista oli sotilaita. Pommin aiheuttama tuho kaupungissa oli valtava. Ensin tuli sokaiseva välähdys ja valtava kuumuus. Jonkin ajan kuluttua paineaalto kaatoi ihmisiä ja tuhosi rakennuksia. Lopuksi radioaktiivinen säteily tappoi monia niistä jotka selvisivät hengissä räjähdyksestä.

Hiroshima atomipommin jäljiltä.
Pommin tuhoympyrät. Complete täydellinen, Severe paha, Moderate kohtalainen, Light vähäinen tuho. Hiroshiman 5 PSI tuhoympyrä, jossa 50% kuolee, oli 1,67 km etäisyydellä. Tämä vastaa täydellistä tuhoa. Ihmiset selvisivät yleensä hengissä 3,2 km päässä.


Yleisesti ottaen pommi teki tulella ja paineaallolla pahaa tuhoa noin 2-2,5 km säteellä[10]. Monet selvisvät täällä alueella hengissä.

Pommin räjähdyksessä syntyneen tulipallon lämpötila oli yli miljoona astetta. Pommin kehittämä kuumuus oli niin suuri, että kattotiilet sulivat 600 metrin päässä, mikä vaatii 2 000 astetta. 510 metrin päässä sulivat savitiilet yli 1300 asteessa. Hautakivien kiille suli 380 metrin päässä 900 asteen lämpötilassa[11]. Kiillotettu graniitti muuttui karkeaksi suorasta säteilystä.

Pommin räjähdyspaikan kohdalla maanpinnassa lämpötila oli noin 3 000–4 000 tai 5 000–6 000 celsiusastetta, mikä sulatti raudan. Lähellä räjähdyksen maanpintakeskustaa ihmisistä jäi vain varjokuvia asfalttiin noin 500 metriin asti, kun ruumis höyrystyi ja luut jäivät jäljelle.lähde? Yhden kilometrin päässä vallitsi seitsemän kertaa mustan paperin polttamiseen tarvittava lämpötila. Noin yhden kilometrin säteellä suojaamattomat ihmiset paloivat kolmannen asteen palovammoihin, jotka tappoivat heidät viikossa. Palovammat tappoivat käytännöllisesti kaikki suojattomat noin 2 km säteellä.[12] 1,2 kilometrin säteellä ihmisten sisäelimet paloivat suorasta lämpöaallosta.

Varjovaikutukset olivat tavallisia, tummat kuviot paloivat puhki ja kasvojen toinen puoli saattoi palaa. Laajalla alueella tapahtui hiiltymistä tyypillisesti tulipalloon päin olevilla paljailla pinnoilla, sillä räjähdysenergia vapautui lyhyessä ajassa. Vielä 2,9–3,2 kilometrin päässä puhelinpylväät hiiltyivät mutta tavallisempaa tämä oli 1,65–2,4 kilometrin päässä. Puiden lehdet muuttuivat ruskeiksi vielä 2,4 kilometrin päässä. Iho paloi vielä 3,5–4 kilometrin päässä. Tyypillinen paloetäisyys oli 2,3 kilometriä. Tulipallon läpimitta oli lopulta yksi kilometri. phelinpylväät hiiltyivät 240 asteessa noin 4 km päässä[13].

Hiroshiman pommin vaikutukset kartalla. Punaisella merkitty alue kuvaa tulipalojen laajuutta.

Laajeneva tulipallo käynnisti paineaallon. Shiman sairaalan kivipylväät upposivat paineen voimasta maahan. Paine räjähdyksen alla oli 4,5–6,7 tonnia/m². Betonirakennukset tuhoutuivat noin 500 metrin päässä ja tiilirakennukset vielä 1,5 kilometrin päässä[14]. Tuho oli täydellistä 750 metrin säteellä, kaikki rakennukset tuhoutuivat kokonaan. Pahoja tuhoja oli 1,5 kilometriin asti, ja siitä kahteen kilometriin saakka kohtalaista. 1.8-2 km päässä rakennusvauriot olivat vakavia. Kolmen kilometrin päässä tuho oli osittaista. Mutta puurekennuksia ei pystytty täällä jälkikäteen korjaamaan. Paineaalto eteni 3 km päähän alle 6 sekunnissa[15]. Paineaallon jälkeen tuli ulospäin puhaltava tuuli, jonka voima 1,5 km pääsäs oli 90 m/s. Tuuli kuljetti avomaalla ihmisiä, ja ihmisiin pirstaleita, jotka vammauttivat ja tappoivat[15]. Paineaalto ja tuuli sortivat rakennuksia. Niinpä paine tappoi lähes kaikki noin 1,5 km säteellä[16].

Paineaalto ja tuuli kaatoivat rakennuksia vielä 3,5 kilometrin päässä. Tällä etäisyydellä puurakennukset olivat myöhemmin korjatatvissa. Ilmassa lenteli tuulen mukana tappavan tehokkaasti esineitä. Ikkunoita särkyi ja seiniä halkeili 12 kilometriin asti. Sienipilvi, joka nousi 13 kilometrin korkeuteen, näkyi jopa 600 kilometrin päähän.

Lentokoneesta katsoen kaupunki näytti pyörteiseltä ja pölyn seasta välähti liekkejä. Pölykerroksen halkaisija oli yli viisi kilometriä. Pommin synnyttävästä pilvestä satoi maahan mustaa, radioaktiivista, tappavaa sadetta. Pommin ylöspäin nouseva tulipallo synnytti pian räjähdyksen keskipisteeseen päin puhaltavan tuulen, joka kiskoi puita juurineen.

Pommin tuhoa lisäsi tulimyrsky. Se syntyi, kun suuri määrä paineaallon rikkomia puutaloja syttyi tuleen noin 20 minuutin kuluttua pommin räjähdyksestä. Osin tulipalot syttyi pommin lämmöstä, osin paineaallon rikkomista liesistä jne.

Näin kävi monissa palopommituksissakin: kohoava kuuma ilma sai aikaan sen, että paloalueelle syntyi tulimyrsky, joka levitti tulta laajemmalle kuin alun perin olikaan. Näin tapahtui muun muassa Hampurissa sotatoimi Gomorran yhteydessä. Hiroshiman tulimyrsky kesti noin kaksi vuorokautta.

Noin 11 km2 kaupungista paloi[17].

Pommin alkusäteily tappoi alle 1,3 - 1,4 km päässä kuukauden kuluessa. Mutta 1,8 km päässä alkusäteily oli merkityksetön[18]. Alkusäteily aiheutti tajuttomuuden noin 800 m päässä maanpintakeskipisteetstä, mutta tällä aluella tappoivat enemmän paineaalto ja kuumuus.

Välitöntä tuhoa seurasi hitaammin puhkeava säteilysairaus, ”atomirutto”, joka kauempana räjähdyskeskipisteestä puhkesi myöhemmin. Kymmeniätuhansia kuoli säteilyyn muutaman viikon kuluessa räjähdyksestä. Säteily aiheutti ripulia, hiusten irtoamista ja ihoon violetteja läiskiä.

Noin 0,8 kilometrin päässä suurin osa säteilyn uhreista kuoli kuukauden kuluessa. 90 prosenttia ihmisistä noin kilometrin päässä räjähdyksen maanpintakeskipisteestä kuoli. 1,3 kilometrin päässä ihmisistä kuoli kaksi kolmasosaa. 1,5 km päässä kuoli noin kolmasosa-puolet yliesti ottaen. Ulkona oli hyvin vaarallista olla vielä 2 km päässä. Avomaalla kuoli puolet vielä 2,25 km päässä, ja rakennuksissa puolet kuoli 800 metrin päässä. Betonirakennuksissa olevista puolet ei kuollut vielä 100-200 m päässä, vaikka ulkone ei kuoolut sillä etäiyydellä vain muutama prosentti. 2,0 km päässä kuoli noin 1/4-1/5. 2,5-5 km päässä oli shokkiaallon paine noin 0,75-2 PSI. Tällä alueella 3/4 selvis vammoitta, ja vain pari prosenttia kuoli[19]. Ihmiset selvisvät yleensä hengissä, jos etäisyys räjähdyspaikasta oli yli 3 km[20]. 3,5 km päässä kuolleisuus oli enää ulkona 1/200, eikä sisällä kuollut kukaan.

Hiroshiman 90 000 rakennuksesta noin 60 000 tuhoutui kokonaan ja noin 18 000 osittain. 180 Hiroshiman 200:sta lääkäristä kuoli tai haavoittui, sairaanhoitajia oli 1 780, joista kuoli tai haavoittui 1 654. 55 sairaalasta tai ensiapuasemasta jäi toimintakuntoon vain kolme. Palovammoja sai 25 prosenttia uhreista. Räjähdyksen keskipisteen lähellä olleessa Hiroshiman linnassa olleista ihmisistä jäi henkiin 10 prosenttia.

Heti sodan jälkeen Yhdysvallat pyrki muun muassa salaamaan radioaktiivisuuden aiheuttamaa säteilysairautta, muttei onnistunut tässä.

Ihmisiä kuoli eniten säteilyyn Hiroshimassa ja Nagasakissa noin viikossa, monia 3-4 viikon kuluessa täjähdyksestä. Mutta 2 kuukauden kuluttua suorat säteilykuolemat loppuivat. Kilpirauhassyöpä, harmaakaihi ja leukemia yleistyivät[21].

Hiroshimassa oli räjähdyshetkellä noin 255200 asukasta, koska paljon ihmisä oli evakuoitu pois[22].

Hiroshimassa oli 90 000 rakennusta 26 km2 alalla. Räjähdys ja tulipalot tuhosivat näistä 13,75 km2 eli noin 60000 taloa[22].

Pommi tuhosi vain 26% Hiroshiman teollisuudesta[22]. Se tappoi noin 20000 sotilashenkilöä.

Uhreista 20 % kuoli säteilyyn, 25 % palovammoihin ja noin puolet muihin vaikutuksiin[23].


Vuoden loppuun mennessä oli kuollut 140 000. Viiden vuoden kuluessa säteilysairauksiin ja muihin jälkivaikutuksiin oli kuollut yhteensä 200 000–250 000. Kaupungissa oli kaikkiaan noin 350 000 asukasta, vaikkakin heti räjähdyksen jälkeen väkimäärä huomattavasti pienentyikin.

Hiroshimassa kuoli heti 70000 ja 80000 haavoittui. 1 km säteellä kuoli väestöstä 95%. Joulukuuhun menessä pommi oli tappanut jälkivaikutuksillaan 130000-150000, ja vuoteen 1950 mennesä 200000. Yhteensä pommi vaikutti 310000-320000 ihmiseen[24].

Nagasakissa kuoli heti 40000, haavoittui 20000. Joulukuuhin 1945 mennessä Nagaskin pommi tappoi yhteensä 60000-80000 ja vuoteen 1950 mennessä 100000. Täällä pommi vaikutti 270000-280000 ihmiseen[15].

Nagasakin atomipommitus

Nagasaki atomipommin jäljiltä
Nagasakin kaupunki ennen atomipommia
Nagasakin kaupunki pommin jälkeen

9. elokuuta 1945 Nagasakiin pudotettiin ”The Gadgetin” tyyppinen, noin 20 kilotonnin imploosiopommi, jonka paino oli noin 4600 kglähde? ja joka sai lempinimekseen Fat Man (”Lihava mies”). Pommi oli hieman Little Boyta pidempi – 3,25 metriälähde? – mutta sen paksuus oli 1,52 metriälähde? ja muodoltaan se oli kuin muna, jonka perässä oli laatikkomainen siivekerakennelma.

Fat Man

Pommin pudotti Charles Sweeneyn ohjaama B-29 nimeltään Bockscar. Pommituslennolla oli vaikeuksia. Aluksi toinen konetta saattavista, mittalaitteita mukanaan kuljettavista koneista eksyi pilveen. Sitä odotettiin turhaan 40 minuuttia, mikä kulutti polttoainetta. Operaation ensisijainen kohde oli Kokuran kaupunki, mutta pilvipeite esti kohteen pommittamisen. Bockscarin polttoainesäiliön pumppu meni rikki, ja yli 2 000 kg polttoainetta menetettiin, mikä lyhensi lentoaikaa. Bockscar joutuikin palatessaan turvautumaan varalaskupaikkaan Okinawalla muiden koneiden palatessa Tinianille.[25]

Lennettyään kolme kertaa Kokuran kaupungin yli se suuntasi vaihtoehtoiseen kohteeseen Nagasakiin. Aluksi myös Nagasakin yllä oli pilviä, mutta ne rakoilivat viime hetkellä. Tämä mahdollisti visuaalisesti kohteen pommittamisen. Pommi pudotettiin noin kolme kilometriä kaupungin keskustasta – aiotusta kohteesta – luoteeseen olevalle teollisuusalueelle. Se räjähti 43 sekuntia myöhemmin 469 metrin korkeudessa. Nagasakin pommi (22 kilotonnia) aiheutti tuhoa vähemmän kuin Hiroshiman pommi vaikka se oli voimakkaampi, sillä maasto oli mäkisempää. Kumpuileva maasto toisaalta suojasi, toisaalta keskitti ja voimisti räjähdyksen voimaa suppealla alueella jonka koko oli noin 11 neliökilometriä. Tämän pommituksen valokuvauskoneessa oli mukana Kuninkaallisten ilmavoimien edustajat Leonard Cheshire ja William Penney. Bockscarin tutkaupseerina (elektroniset vastatoimet - ELSO) oli luutnantti Jacob Beser[26], joka oli ollut myös Enola Gayn lennolla. Hän on siis maailman ainoa kahteen ydinasehyökkäykseen osaa ottanut.[27] Pommi tuhosi eniten rakennuksia noin 3.8 km alalal Urakamin laaskossa. Pommi tappoi heti noin 35 000–70 000 ihmistä ja vammautti 41 000. Uusimpien tutkimusten mukaan Nagasakissa kuoli 87 000. Nagasakin pommin suurempi voima näkyi sen tuhoalueessa. Paineaalto tuhosi rakennuksia ainakin vielä 2,4 km päässä. Graniitti muuttui karkeaksi 1,5 kertaa kauempana kuin Hiroshimassa ja hiiltymistä tapahtui 3,35 kilometrin päässä. Tulipaloja oli 3.2 km päässä keskipisteestä[28]. Ihmisiä paloi Nagasakissa 4,2 kilometrin päässä, Hiroshimassa 2,4 kilometrin päässä. Tiiliä siirtyili paikoiltaan keskimäärin kolmen kilometrin päässä, mutta joissain tapauksissa jopa 4,9 kilometrin päässä.lähde?

Nagasakin pommi tuhosi paikan teollisuusalasta 68,3%, paljon enemmän kuin Hiroshiman pommi siellä[29].

Atomipommin vaikutus ihmisiin

Kimonon tummemmat kuviot ovat palaneet ihoon.


Kaupungin keskusta syttyi pommin kuumuuden takia tuleen. Pommin tuhoalueella henkiin jääneet muistuttivat palovammojen takia kauhukertomusten hahmoja: iho paloi valtaville rakoille, nahkaa roikkui ja uhreilla oli valtava jano. Paineaalto saattoi kuoria vaatteet pois[30]. Ihmiset huusivat ”vettä!” viimeisiksi sanoikseen. Elävillä oli valtavia tuskia palohaavojen ja paineaallon aiheuttamien vammojen takia[30]. Monilta paineaalto kuori vaatteet pois. Joiltakin paloi päälaki mustaksi. Monien sukupuolta oli vammojen takia vaikea tunnistaa. Vammautuneilta saattoi puuttua leuka ja jotkut raahasivat paineaallon kuorimaa ihoa perässään. Paineaalto repi uhreilta ihon ja kuumuus puhkaisi silmät. Vaatteet paloivat kiinni ihoon. Kimonojen kuviot syöpyivät ruumiiseen.[31]. Tuli levisi puutaloissa räjähdysmäisen nopeasti. Romahtaneissa taloissa loukkuun jääneet ihmiset huusivat apua, kunnes tuli poltti heidät[32]. Monet läntisllä alueilla juoksivat veteen helpotusta saadakseen, mutta hukkuivat. Kuolemaisillaan olevia ihmisiä makasi maassa. Kuolevissa kuhisi toukkia[30]Elävät lapset huusivat kuolleiden äitiensä sylissä. Ruumiita oli joka puolella. Ruumiit alkoivat pian mädätä ja löyhkätä, joten ruumiita polttohaudattiin röykkiöittäin useita päiviä.[33] Kuolleita kasattiin ja ruumiskasat sytytettiin tuleen öljyllä[30].

Hengissä säilyneillä harvoilla alueen lääkäreillä ja sairaanhoitajilla oli jättiurakka. Sairaaloista ja tilapäisistä kouluihin perustetuista ensiapupisteistä loppuivat lääkkeet nopeasti.[34]

Välittömästi kuollaiden lisäksi säteilysairaus alkoi tappaa. Tuohon aikaan sitä sanottiin "atomirutoksi", Sen oireita olivat ripuli, hiusten lähtö ja iholla olevat violetit läiskät.[30]

Japanilainen Tsutomu Yamaguchi on ainoa ihminen, joka on selvinnyt hengissä molemmista iskuista.

Hiroshiman ja Nagasakin pommit tappoivat ja vammauttivat myös amerikkalaisia sotavankeja[35]. Japanilaiset siviilit tappoivat pommien jälkeen kuoliaaksi monia lentäjiä, jotka pelastautuivat Hiroshiman jälkeen[35].

Jälleenrakentaminen

Hiroshima jälleenrakennettiin toisen maailmansodan jälkeen. Kaupunki sai lahjoituksena suuren määrän raitiovaunuja. Kaupungissa onkin nykyään Japanin laajamittaisin raitiovaunuverkosto. Vuonna 1949 Japanin parlamentti julisti Hiroshiman rauhankaupungiksi kaupungin pormestarin Shinzō Hamain aloitteesta. Kaupungista tuli suosittu rauhaa ja yhteiskunnallisia kysymyksiä käsittelevien konferenssien pitopaikka.[36] Hiroshiman rauhantutkimuslaitos perustettiin vuonna 1998 Hiroshiman yliopiston yhteyteen.

Nagasakissa[37] on nykyisin huomattavaa lentokone-, silkki- ja puuvillateollisuutta sekä useita terästehtaita sekä yliopisto[38]. Asukkaita Nagasakissa on nykyisin noin 455 000 (2006).

Atomipommitusten jälkipuinti

Hiroshiman ja Nagasakin pommit herättivät loputtoman keskustelun siitä, oliko aiheellista käyttää atomipommia japanilaisia kaupunkeja vastaan.

Japanin antautuminen

Keväällä käydyn Iwo Jiman taistelun jälkeen alkoivat Japanin tavanomaiset lentopommitukset olivat hyvin tuhoisia. Niissä käytetiiin palopommeja. Tokion pommitukset olivat luultavasti historian pahin pommitus. Ne olivat tietoista totaalista sotaa[39]. Palavien puutalojen tulimyrsky tappoi yli 100000 siviiliä. Jo vuodenvaihteessa oli selvää ettei Japani kestäisi sotaa kovin kauan [40]. Japanin hallinnossa kilpailivat sotaa kannattavat "haukat" ja sitä vastustavat "kyyhkyt". Jatkuvat tappiot veivät siihen, että rauhanpuolueen kannatus kasvoi keväästä lähtien [41] . Entinen pääministeri Konoe ehdotti keisarille rauhaa helmikuussa 1945. Tämä hylkäsi ajatuksen ehkä siksi, että uskoi Japanin voittoon. Pääministeri Suzuki jatkoi sotaa, mutta koetti myös etsiä tietä rauhalle. Maltilliset pelkäsivät haukkojen sotilaskaappausta. Japani tunnusteli jo kesällä rauhaa, muttei halunnut antautua ehdoitta. Suzukin hallitus piti rauhaa yhtenä vaihtoehtona, muttei halunnut keisaria pois maan johdosta Toisaalta Japanin sotaministeri ja monet isänmaalliset kannattivat yhä viivytystaistelua. Se tulisi päättymään Japanin tappioon. Mutta silloin Japani ei antautuisi kunniattomalla tavalla. Liittoutuneet uhkasivat Potsdamissa Japania ja sen armeijaa tuholla, mutteivat maininneet atomipommia. Länsimaiden lehdistö vaati Hirohitoa vastuuseen. Toisaalta liittoutuniden hallitukset eivät suoraan vaatineet keisarikunnan lakkauttamista. Japanin täytyi antautua ehdoitta. koska Potsdamissa ei sanottu keisarin asemasta mitään, mutta vaadittiin ehdotonta antautumista, japani jatkoi sotaansa[42].


Japani ei suostunut antautumaan 27. heinäkuuta[43]. Keisari oli yhä viivytystaistelun kannalle.. Hiroshiman pommin jälkeen Yhdysvaltain presidentti Truman uhkasi Japania ennen näkemättömän tuhoisalla atomisateella.

Saarrettua Japania uhkasi ruokapula. Pääministeri Suzuki Kantaro ehdotti aamulla 9. elokuuta rauhaa, kun Neuvostoliitto hyökkäsi. Jo aamupäivällä saapui uutinen Nagasakin pommituksesta. Kabinetti jakautui melko tasan sodan jatkajien ja antautumisen kannattajiin. Sodan jatkajat olisivat halunneet mm välttää Japanin miehityksen. Keisari päätti antautua päivänä, jos keisarin aseman ei kajottaisi[44]. Itkevä keisari ilmoitti kabinetille, että huolimatta sotilaiden päättäväisyydestä sodan jatkamine aiheuttaisi satojen tuhansien ihmisten kuoleman. Ainoa mikä merkitsi keisarille, on kansan elämä. Sotaministeri Anami siirtyi rauhan puolelle. Tähän oli syynä vain se, että hänen oli toteltava keisaria.

Mutta muutamat nuoret upseerit aloittivat majuri Hanatakan johdolla palatsikaappauksen. He meihittivät suurimman osan palatsia, mutteivat saaneet keisaria käsiinsä. He tappoivat yhteistyöstä kieltäytyneen henkivartiokaartin johtajan Morin. Kapinalliset etsivät tuloksetta keisarin antautumispuheen sisältävää äänilevyä. Sitä ei löytynyt[45]. Kapinallisten vastustajat myös sabotoivat antautumisen kumoavan radiolähetyksen. Kapinan johtajat tappoivat itsensä heitettyään ensin sotaa kannattavia lentolehtisiä[46]. Toisaalla kapinaupseerit yrittivät murhata rauhaan 14. elokuuta suostuneen pääministeri Suzukin. Myös muut kapinayritykset epäonnistuivat. [47] Tämäkin epäonnistui. Japani antautui 15. kesäkuuta, sallien miehityksen, muttei keisarin asemaan kajottu. Sotaministeri ja monet sotilasjohtajat tappoivat kunniattoman antautumisen takia itsensä.

Pommitusten puolesta

Yhden näkemyksen mukaan pommit olivat kosto japanilaisille, jotka aloittivat sodan Yhdysvaltoja vastaan. Yhdysvaltain sotilaita kuoli jatkuvasti taisteluissa. Japainilaiset kiduttivat ja tappoivat sotavankejaan. Mutta vain 10-20% amerikkalaisista kannatti jokaisen japanilaisen tappamista. Trumanin erään lausuman mukaan "japanilaiset ovat kuin petoja ja heitä täytyy kohdella kuin petoja",

Trumanin perustelu atomipommin käytölle oli se, että Japani saataisiin antautumaan nopeasti. Näin pelastettaisiin monen amerikkalaissotilaan henki.

Arvion mukaan miljoona amerikkalaissotilasta ja 250000 brittisotilasta kuolisi maihinnousussa. Japanilaiset olivat taistelleet sitkeästi Iwo Jiwassa ja Okinawassa, ja harvoin antautuivat. Upseerit mieluummin tappoivat itsensä kivuliaasti kuin antautuivat. Tämä johtui sotilasperinteestä, jonka mukaan antautuminen oli suuri häpeä ja sotilaan tuli taistella kuolemaansa asti. Myös pommiprojektissa mukana olelen Comptonin mukaan pommien käyttö lopetti nopeasti sodan, jolloin ihmishenkiä loppujen lopuksi säästyi. Esimerkksi sodan pitkittymine ja Japanin merisaarto olis saattanut tapapa 10 miljoonaa nälkään. Jotkut amerikkalaiset tukivat siviilien pommittamamista, koska monet siviilit auttoivat Japanin armeijaa mm. tekemällä työtä sotatarviketehtaissa ja - pajoissa.

Jälkikäteen pommituksia on puolusteltu Japanin omalal ydinaseohjelmalla, joka oli jo melko pitkällä, tosin kuin esimerkiksi Saksan ydinaseohjelma.

Erään näkemyksen mukaan pomit pudotettiin, koska haluttiin tutkia niiden vaikutusta. Armeija säästi Hiroshiman, Nagasakin, Kokuran ja Niigatan tavanomaislta pommituksilta, kun atomipommi oli valmistumassa.

Toisten mukaan pommeilla haluttiin antaa viesti Neuvostoliitolle, eteti se alkaisi sotia länttä vastaan.

Pommituksia vastaan

Monet taas ovat olleet alusta lähtien sitä mieltä, että Japani olisi antautunut pian ilman pommeja lähde?. Useat korkeat Yhdysvaltain sotilasjohtajat pitivät atomipommejaa jälkikäteen sotilaallisesti turhina. Yhdysvaltain kenraali Dwight D. Eisenhower kertoi muistelmissaan vastustaneensa atomipommien pudotatmista Japaniin. Samoin sotilasarvoltaan korkein Tyynenmeren puolella toiminut henkilö, kenraali Douglas MacArthur, jolta ei ennen pommituksia kysytty mitään, sanoi jälkeenpäin, että pommitukset eivät olleet oikeutettuja sotilaallisin perustein lähde?. Mutta MacArthur toisaalta kannatti maihinnousua Japaniin niin kuin Nimitzkin[48].

Näin totesivat myös laivaston amiraali William D. Leahy, Tyynellämerellä Yhdysvaltain strategisia ilmavoimia komentanut kenraali Carl Spaatz, prikaatinkomentaja kenraali Carter Clarke sekä muutamat muut korkea-arvoiset Yhdysvaltain sotilaskomentajat lähde? .

Jälkikäteen useat ovat tuominneet pommien käytön Japania vastaan, oli niillä sotilaallista merkitystä tai ei, moraalittomana siviilien murhaamisena. Joidenkin mielestä vaikka Hiroshimaa saattoikin pommittaa, Nagasakin pommitus oli tarpeetonta.

Japanissa pommituksia pidetään suurena vääryytenä. Pommitusten selviytyjät ja heidän tukijansa ovat ehdottomasti sitä mieltä, ettei ydinaseiden käyttö ole koskaan oikeutettua. Japanilainen poliitikko Fumio Kyuma joutui 2007 eroamaan puolustusministerin paikalta lausuntonsa vuoksi, jossa hän sanoi Hiroshiman ja kotikaupunkinsa Nagasakin pommituksia ”väistämättömiksi” toisen maailmansodan lopettamiseksi.[49]

Sodan jälkeen

Sodan jälkeen uudesta aseesta ja sen synnyttämistä vaikutuksista johtuvat, eli kaikki tiedot sekä uhrien haastattelut oudosta "atomirutosta" eli säteilysairaudesta vaiennettiin niin tiukasti, että jopa termit Genbaku ja Genshi Bakudan, jotka kuvaavat atomipommia japaniksi, olivat sensuroidutlähde? . Ennen vuotta 1952 tuhoalueilta otettuja valokuvia ei saatu julkaista.[50]

Sodan jälkeen Yhdysvallat alkoi kehitellä atomipommia edelleen, atomipommien räjähdysvoiman lisäämiseksi ja painon pienentämiseksi. Haluttiin myös valmistaa räjähdysvoimaltaan pieniä taktisisia ydinaseita esimerkiksi tykistön käyttöön. Vuonna 1946 suoritettiin kaksi ydinkoetta Bikinin atollilla. Ydinkokeissa tutkittiin myös pommin vaikutuksia ympäristöön.

Kirjallisuutta

  • Herlin, Hans: Hiroshiman lentäjät. Jyväskylä: Gummerus, 1961.
  • Hersey, John: Hiroshima. Helsinki: Tammi, 1947.
  • Michihiko, Hachiya: Hiroshiman päiväkirja – Hiroshimalaisen lääkärin päiväkirja 6. elokuuta – 30. syyskuuta 1945. WSOY, 1967.
  • Nakazawa, Keiji: Hiroshiman poika. Kustannus Jalava, 1985.
  • Zinn, Howard: Hiroshima – Hiljaisuuden muuri murtuu. Helsinki: Rauhankirjallisuuden edistämisseura, 1996. ISBN 951-9457-33-X.
  • Morris, Edita: Hiroshiman kukat, 1959

Lähteet

  • Hans Herlin: Hiroshiman lentäjät. Gummerus, 1961.
  • Gordon Thomas & Max Morgan Witts: Enola Gay - pommikone Hiroshiman yllä. WSOY, 1981. ISBN 951-0-10695-X.
  • Silvennoinen, Martti: Sydämenlyöntejä jälkeen Hirošiman. Kirjapaja, Helsinki, 1973. ISBN 951-621-070-8.
  • Hautamäki, Soili: Ydintrauma – Ihminen Hiroshiman jälkeen (Prometheus-sarja). Kustannus Oy Pohjoinen, Oulu, 1988. ISBN 951-749-081-X.
  • Cramer, Ben: Ydinaseiden hinta. Rauhankirjallisuuden Edistämisseura ry., Helsinki, 2011. ISBN 978-951-9457-43-7.
  • Cancel, Claus: Hiroshiman perikato. Tieteen kuvalehti Historia, 2015, nro 12, s. 32-41. Helsinki: Bonnier publications oy. ISSN 0806-5209.
  • Shinso Hamai: Atomipommipormestari kuinka rakensimme Hiroshiman uudelleen. Suomentanut Eila Salomaa. Helsinki: , 2015. ISBN 978-952-264-452-7. [www.intokustannus.fi Teoksen verkkoversio] (viitattu 4.9.2017). <
  • YK: Kokonaistutkimus ydinaseista. Strategian asiatietoa , julkaisusarja 3, numero 8, alkuteos YK:n pääsihteerin raportti a 35/392/12.9.1980. Suomentanut Martti Miekkavaara. Helsinki: Sotatieteen laitos, 1983. ISBN 951-25-0273-9. suomi

Viitteet

  1. ↑ Herlin s. 85
  2. ↑ Edward Drea RESEARCHING JAPANESE WAR CRIMES: s.9-10,20
  3. ↑ Thomas & Witts: s. 173, 192
  4. ↑ Thomas & Witts: s. 284
  5. ↑ Thomas & Witts: s. 305
  6. ↑ Thomas & Witts: s. 270-271
  7. ↑ Herlin s. 89
  8. ↑ Herlin s. 128
  9. ↑ Herlin s. 125
  10. ↑ Hamai 2015, s. 1
  11. ↑ Hershey 20015, s 120
  12. ↑ Kokonaistutkimus ydinaseista 1983, s 78
  13. ↑ Hershey 2005, s 120
  14. ↑ Hamai 2015, s 1
  15. ↑ a b c Kokonaistutkimus ydinaseista 1983, s 79
  16. ↑ Kokonaistutkimus ydinaseista 1983, s 80
  17. ↑ [1]
  18. ↑ Kokonaistutkimus ydinaseista 1983, s 81
  19. ↑ nukefix
  20. ↑ [2]
  21. ↑ Bauer 1976, s. 213s 214-215
  22. ↑ a b c Bauer 1976, s. 210
  23. ↑ johnn Hershey, like 2005, hiroshima, s. 119
  24. ↑ Kokonaistutkimus ydinaseista 1983, s. 85 s 85
  25. ↑ Herlin s. 155
  26. ↑ Thomas & Witts: s. 175-176
  27. ↑ Thomas & Witts: s. 360
  28. ↑ [3]
  29. ↑ Bauer 1976. s 211
  30. ↑ a b c d e Hiroshiman tuli, 1983, s. 8
  31. ↑ Thomas & Witts: s. 344
  32. ↑ Hamai 2015, s 29
  33. ↑ Hautamäki: s. 14-16
  34. ↑ Thomas & Witts: s. 343
  35. ↑ a b Howard Zinn, Hiroshima hiljaisuuden muuri murtuu, Rauhankirjat 1995, s. 21
  36. ↑ Silvennoinen: s. 15
  37. ↑ http://www.japan-guide.com/e/e2162.html
  38. ↑ http://www.nagasaki-u.ac.jp/en/
  39. ↑ Häikäilemätön pommitus muutti Tokion liekkimereksi Historie fi. 18.11.2016. Viitattu 22.9.2017.
  40. ↑ Suuri maailmanhistoria, Sodasta toiseen 1914-1945, 1982, isbn 951-864-001-7, 951-864-000-9, Henning Poulsen, Leis Steffen Danielsen toim., suom Matti Hossa, s. 257
  41. ↑ Poulsen 1982, s. 260
  42. ↑ Toinen maailmansota 6, Eddy Bauer, WSOY 1976, ISBN 951-0-05846-7, s. 217
  43. ↑ Surrender of Japan. Wikipedia, 17.9.2017. Artikkelin verkkoversio. en
  44. ↑ {{[4]}}
  45. ↑ Kyūjō incident. Wikipedia, 1.9.2017. Artikkelin verkkoversio. en
  46. ↑ Upseerien kapina oli tuhota Japanin Historie fi. 5.10.2015. Viitattu 22.9.2017.
  47. ↑ Poulsen 1982, s. 261
  48. ↑ Toinen maailmansota - historiallinen atlas, Alexander Swanston, readme.fi 2013, ISBN 978-952-220-702-9, s. 370
  49. ↑ Japanese minister resigns over Hiroshima comments Independent. Viitattu 03.07.2007.
  50. ↑ Cramer: s. 57

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset.

Yle Elävä arkisto: Hiroshima – yhden päivän historiaa

Yle Elävä arkisto: Kaksi Nagasakin päivää

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hiroshiman_ja_Nagasakin_pommitukset&oldid=16899137”