Kustaa Tapola

Kustaa Tapola
Henkilötiedot
Syntynyt	29. maaliskuuta 1895 Lempäälä
Kuollut	2. huhtikuuta 1971 (76 vuotta) Helsinki
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)	Suomi
Taistelut ja sodat	Suomen sisällissota Talvisota Jatkosota
Sotilasarvo	Jalkaväenkenraali
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Kustaa Anders (K. A.) Tapola (29. maaliskuuta 1895 Lempäälä – 2. huhtikuuta 1971 Helsinki) oli suomalainen jalkaväenkenraali, armeijakunnankomentaja ja Mannerheim-ristin ritari.

Tapola oli maailmansotien välisenä aikana merkittävimpiä suomalaisen taistelutaktiikan kehittäjiä ja kouluttajia sekä kirjoittajana (mm. myös venäjäksi käännetty teos Talvitaktiikkaa) että Sotakorkeakoulun taktiikan opettajana ja RUK:n johtajana. Talvi- ja jatkosodassa hän saavutti menestystä Karjalan armeijan ja Kannaksen armeijan esikuntapäällikkönä sekä myöhemmin jatkosodassa 5. divisioonan komentajana, ja sai ansioistaan 2. luokan Mannerheim-ristin. Sotien jälkeen hän keskittyi erityisesti Puolustusvoimien koulutus- ja kehittämiskysymyksiin.

Tapola oli Mannerheim-ristin ritari numero 160. Mannerheim-ristin ritarin arvon hän sai 18. marraskuuta 1944 ylipäällikkö Mannerheimilta yhdessä kenraali Aksel Airon (numero 159) kanssa Mikkelin päämajassa. Sotilasarvoltaan Tapola oli tuolloin kenraalimajuri. Nimitysperusteluissa sanotaan: Kenraalimajuri K. A. Tapola on komentanut 5. Divisioonaa kesä–heinäkuun raskaissa puolustustaisteluissa Syväriltä Pitkärantaan. Hän on divisioonansa kanssa koko taisteluvaiheen ajan saanut kestää vihollisen Aunuksen voimaryhmän raskaimman painostuksen, ankarimmat iskut. Hänen taitavalla johdollaan divisioona tuotti jatkuvissa, sitkeissä taisteluissa viholliselle huomattavat tappiot ja pysäytti viimein vihollisen etenemisen Pitkärannan seuduilla torjuttuaan sen useita päiviä kestäneet, suurin voimin tekemät läpimurtoyritykset, sille mitä raskaimpia tappioita aiheuttaen. Näin hän vakiinnutti tilanteen Laatokan Karjalan tärkeimmällä operaatiosuunnalla sodan loppuun saakka. (Nimitysperustelut kenraalimajuri K. A. Tapolan nimittämiseksi 18. marraskuuta 1944 Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi.)

Jalkaväenkenraaliksi hänet ylennettiin vuonna 1955.

Perhetausta

Kustaa Tapola oli syntyisin talonpoikaisperheestä Lempäälän Kuokkalan Tapolasta. Perheessä oli kymmenen lasta, joista Kustaa Anders oli kolmanneksi nuorin. Koulussa hän menestyi niin hyvin, että ainoana sisaruksista hänet lähetettiin oppikouluun. Kustaa Tapolan isä Kustaa Evert Tapola oli syntyjään Näsärö, mutta otti vaimonsa sukunimen tullessaan vävyksi Tapolan taloon. Äiti, Matilda Tapola, oli syntyjään Sääksmäen Bergmaneja. Bergman-suku on sääksmäkeläisen Sexmontanus-Montanus suvun talonpoikaistunut haara. Matildan vanhemmat olivat ratsutilallinen Kustaa Kustaanpoika Tapola ja Kustaava Heikintytär. Kustaa Kustaanpoika syntyi Gustaf Gustafsson Bergmanina jouluaattona vuonna 1823 Sääksmäellä Häkärlässä, jossa hänen isänsä oli rusthollari. Perhe muutti vuonna 1845 Lempäälään isän ryhtyessä tilalliseksi Kuokkalan Tapolaan.

Kustaa Tapola pääsi ylioppilaaksi 1916 Tampereen klassillisesta lyseosta. Samana vuonna hän aloitti lääketieteen opinnot Helsingin yliopistossa.

Oma perhe

Tapola meni vuonna 1920 Viipurissa naimisiin Emilia Sopasen (s. 1899) kanssa. Hänen vanhempansa olivat laivanvarustaja Alexander Sopanen ja Katri o.s. Hara. Puolisot saivat kaksi poikaa.

Tie sotilasuralle

Kesällä 1917 Tapola lähti ystävänsä pyynnöstä Mouhijärvelle Selkeen kartanoon auttamaan kylvötöissä talon isäntää ja poikaa. Pellolle saapui myös joukko lakkolaisia, jotka käskivät heitä lopettamaan työt ja poistumaan. Kun käskyjä ei noudatettu, olivat miehet hyökänneet kimppuun. Sama toistui seuraavana päivänä, mutta nyt joukko käsitti jo nelisenkymmentä miestä ja mukana oli ilmeisesti tukkilaisia läheiseltä joelta. Tapola ja hänen ystävänsä pahoinpideltiin. Tapolaa muun muassa lyötiin päähän niin, että hänelle jäi pysyvä arpi päänahkaan. (Loppukesästä 1917 Helsingissä otetuissa valokuvissa hänellä on side päänsä ympärillä.) Hänen ylioppilaslakkinsa turmeltiin, lyyra revittiin irti ja pistettiin hänen niskaansa. Tapahtumat johtivat oikeudenkäyntiin. Lakkorettelöiden loppuselvitys suoritettiin saman vuoden elokuussa Karkun käräjillä. Koska kesän kuluessa oli kuulunut huhuja siitä, että lakkolaiset aikovat väkivalloin pakottaa oikeuden tekemään heidän mieleisensä päätöksen, ryhdyttiin lähipitäjissä tavallaan suojeluskuntien perustamiseen ja kokoamiseen ja niin saapuikin käräjäpäivää edeltävänä päivänä 300 tai 400 miestä. Tilanne pysyi hallinnassa. ”Varovaisuustoimenpiteet olivat olleet riittävät ja joukkomme päättävän rauhallinen, melkeinpä sanaton”, kirjoitti Tapola myöhemmin.

Syksyllä 1917 Tapola ja hänen lapsuudenystävänsä Wäinö Havas alkoivat keskustella suojeluskunnan perustamisesta Lempäälään. Se perustettiin lokakuussa 1917. Tapola oli myös perustamassa suojeluskuntia muuallakin Hämeessä sekä opiskelijapiireissä Helsingissä. Joululomallaan 1917 Tapola osallistui Vimpelin sotakoulun (Vimpelin koulu) kurssille, joka kesti 17 päivää. Vimpelin sotakoulun jälkeen Tapola komennettiin Helsinkiin kouluttamaan suojeluskuntalaisia. Samalla Tapola tuli tammikuun 25. päivänä 1918 järjestäneeksi sen, että Vaasaan matkanneet senaattorit Renvall, Frey ja Pehkonen jäivät junasta Lempäälässä ja matkasivat hevoskyydillä Kangasalle välttäen näin mahdollisen pidätyksen punakaartin haltuunsa ottamalla Tampereen asemalla. Kangasalta senaattorit jatkoivat kohti Vaasaa junalla, jonka valkoiset suistivat kiskoilta tammisunnuntaina 27. tammikuuta 1918 Munakan pysäkin lähistöllä Ylistarossa.

Tammikuun lopulla 1918 Tapola lähti Helsingistä Mikkeliin ja osallistui sisällissodassa Mikkelin komppanian varapäällikkönä ja päällikkönä Mäntyharjun, Mouhun, Heinolan, Sysmä-Asikkalan ja Muttala-Vierumäen taisteluihin ja haavoittui Vierumäen taistelussa 20. huhtikuuta. Hänen omien sanojensa mukaan alkoi näyttää siltä, että oli ”korkea aika” poistua. Hänet oli aluksi määrätty ilmoittautumaan Sortavalassa, mutta määräyksen muututtua hän toimi ensin (29. tammikuuta – 6. helmikuuta). Mikkelin harjoituskoulun päällikkönä. Kun hänen kouluttamansa komppania oli saatu valmiiksi, se lähti heti liikkeelle. Etelä-Savon Rykmentti perustettiin huhtikuun alussa ja Tapola toimi sen Mikkelin pataljoonassa komppanian varapäällikkönä, päällikkönä ja kohosi pataljoonaa vastaavan osaston komentajaksi. Hän osallistui Mäntyharjun, Mouhun, Heinolan, Sysmä - Asikkalan ja Muttala - Vierumäen taisteluihin. Kun Tapola kutsuttiin Suomen Sotatieteellisen Seuran kunniajäseneksi 75-vuotispäivänsä yhteydessä vuonna 1970, K. J. Mikola kirjoitti: ”Tapola kohosi lyhyen sodan aikana pataljoonaa vastaavan osaston johtajaksi Savon rintamalla. Tämä todistaa myös hänen luontaisista johtajanominaisuuksistaan ja selkeästä taktillisesta näkemyksestään.”

Tiedot Etelä-Savon Rykmentin taisteluista ja Kustaa Tapolan osallistumisesta sotaan ovat melko vähäisiä. Sodan jälkeen kantahenkilökunnalta kerätyssä kokoelmassa Vapaus- ja heimosota muistelmat ei ole Tapolan kirjoitusta ilmeisesti siitä syystä, että hän ei vielä tuolloin ollut aktiiviupseeri. Sen sijaan Savon rintaman taisteluja käsittelevässä kokoelmassa Puolesta Savon ja syntymämaan (1919) on myös Tapolan kirjoitus. Luvussa ”Savon rintaman oikealta siiveltä” on ensin Tapolan teksti ”Päijänteen oikean rannan puhdistus ja Vierumäen taistelu” ja toisena Antti Valveen ”Taistelut Heinolan kaupungista”.

Tapolan kirjoitus alkaa: ”Noin 3 viikkoa Mouhun valloituksen jälkeen, maaliskuun 20 päivän tienoissa, saavuin ”kreivin aikaan” Sysmän Karilanmaalle.” Piirroksen avulla Tapola kuvaa taisteluita Sysmän–Vierumäen rintamaosalla. Huhtikuun ensimmäisenä päivänä hän otti eversti Londénin määräyksestä vastaan koko rintaman (25 kilometriä) johdon. Vihollisilla oli yli kaksinkertainen miesylivoima ja aseistus. Ratsailla olevan Tapolan joukot etenivät tästä huolimatta ja muun muassa Muttala ja Urajärvi valloitettiin. Seuraavaksi taistelut etenivät Härkälän kylään. Tapolalla oli 20. huhtikuuta komennossaan Mikkelin toinen ja kolmas komppania sekä Sysmän viides komppania. Hänen joukkonsa hyökkäsivät kohti Vierumäkeä ja taistelu jatkui iltaan saakka. Kustaa Tapola kirjoittaa: ”Taisteltiin pussipimeässä. Haavoituin. Taistelu jatkui. (…) Voitto oli meidän! Tie Heinolaan oli vapaa.”

Kapteeni Gösta Wahlgren on kuvannut julkaisemattomissa muistelmissaan Savon rintaman taisteluja. Hän kirjoittaa Vierumäen taistelusta: ”Levittäytyneinä ketjuun molemmin puolin maantietä hyökkäsi osastomme Tapolan johdolla 20 pnä huhtikuuta aamupäivällä Vierumäen kylää vastaa”. Wahlgrenin mukaan iltaan saakka jatkuneissa taisteluissa kaatui seitsemän miestä ja 30 haavoittui. Yksi haavoittuneista oli Tapola. Luoti lävisti hänen vasemman jalkansa aivan polvinivelen alapuolelta, kaikeksi onneksi nivel ei kuitenkaan rikkoutunut. (Jo tätä ennen Tapola oli saanut luodin päähänsä, mutta ranskalainen sotakypärä pelasti hänet. Kypärään jäi kuitenkin painauma.) Ruotsalaisen ambulanssin henkilökunta antoi Tapolalle ensiavun ja huolehti kuljetuksesta Mikkeliin sairaalaan. Tähän päättyi vapaussota hänen kohdaltaan.

Ura ennen talvisotaa

Toukokuussa 1918 Tapola ylennettiin luutnantiksi ja hän toimi kesästä 1918 alkaen Etelä-Savon rykmentissä ja Karjalan Kaartin rykmentissä. Vuonna 1920 hän kävi kadettikurssin ja hänet ylennettiin kapteeniksi 1922. Vuosina 1924–1926 Tapola kävi Sotakorkeakoulun sen ensimmäisellä kurssilla. Sotakorkeakoulun jälkeen Tapola palveli Yleisesikunnassa ja ylennettiin majuriksi 1926. Sotakorkeakoulun taktiikan opettajana hän toimi heti Sotakorkeakoulun käytyään 1926–30. Tapola oli taktikko ja strategioiden laatija sekä kouluttaja. Ennen talvisotaa hän oli kirjoittanut kirjan Talvitaktiikkaa, jota talvisodan aikana löytyi venäjäksi käännettynä kaatuneiden venäläisten upseerien taskusta. Hän oli osaltaan laatimassa myös suomalaisten taktiikan ohjeita. Tutkijat ovatkin todenneet, että pitkälti Tapolan oppien mukaan suomalaiset pärjäsivät niin hyvin talvisodassa. Tapolahan oli myös kouluttamassa suomalaista upseeristoa Sotakorkeakoulun taktiikan opettajana ja RUK:n johtajana ennen sotia. Vuonna 1930 Tapola siirrettiin Viipuriin 2. divisioonan esikuntapäälliköksi. Vuonna 1934 Tapola nimitettiin Haminan varuskunnan päälliköksi ja Reserviupseerikoulun johtajaksi. Vuonna 1937 Tapola ylennettiin everstiksi ja hän siirtyi Yleisesikunnan komento- ja koulutusosaston päälliköksi. Tällöin hän oli suunnittelemassa ja järjestämässä ainoita talvisotaa edeltäviä suuria sotaharjoituksia elokuussa 1939.

Sotavuodet

Tapola määrättiin 10. lokakuuta 1939 Kannaksen armeijan esikuntapäälliköksi, missä tehtävässä hän toimi koko talvisodan ajan. Maaliskuussa 1940 Tapola laati yhdessä komentaja Erik Heinrichsin kanssa niin sanotun pessimistisen raportin, joka meni creed-sanomana marsalkalle päämajaan ja johon perustuen talvisodan lopettamista kiirehdittiin. Hänen käsin kirjoittamansa paperia säilytetään Heinrichsin kokoelmassa.

Välirauhan aikana Tapola toimi ensin maavoimien esikuntapäällikkönä Mikkelissä ja joulukuusta 1940 alkaen pääesikunnan operatiivisen osaston päällikkönä, jossa ominaisuudessa osallistui kenraali Heinrichsin komentaman upseerivaltuuskunnan matkaan toukokuussa 1941 Salzburgiin ja Berliiniin. Valtuuskunta tapasi matkan aikana muun muassa sotamarsalkka Wilhelm Keitelin ja kenraali Alfred Jodlin sekä muuta Saksan korkeimman sotilasjohdon jäsenistöä. Varsinaisia sopimuksia valtuuskunta ei ohjeittensa mukaisesti matkalla tehnyt. Hän suunnitteli Laatokan Karjalan valtaus 1941 -operaation operatiivisen osaston päällikkönä.

Jatkosodan alettua Tapola määrättiin Karjalan armeijan esikuntapäälliköksi. Hyökkäysvaiheessa Karjalan armeija eteni Aunuksen läpi Syvärille. Vuoden 1941 viimeisenä päivänä Tapola ylennettiin kenraalimajuriksi ja toukokuussa 1942 hänet nimitettiin Hämeestä kootun 5. divisioonan komentajaksi. Asemasotavaiheessa divisioonan komentopaikka oli lähes kaksi vuotta Uutujärvellä Aunuksessa.

Syvärin Lotinanpellossa venäläisten suurhyökkäys alkoi 21.kesäkuuta 1944. Lotinanpelto oli 5. divisioonan lohkolla ja 5. Divisioona osallistui torjuntataisteluihin Syväriltä aina Nietjärvelle asti, jossa 5. divisioona saavutti U-asemassa 16.–17. heinäkuuta 1944 tärkeän torjuntavoiton. Nietjärven suurtaistelun voitto vakiinnutti tilanteen tällä suunnalla. Syyskuusta 1944 alkaen Tapola toimi oman toimensa ohella myös VI armeijakunnan komentajana ja määrättiin marraskuun lopulla 1944 Etelä-Hämeen sotilasläänin komentajaksi. 18. marraskuuta 1944 Tapolalle myönnettiin Mannerheim-risti no 160.

Sodan jälkeen

Syksyllä 1945 Tapola nimitettiin Sotakorkeakoulun johtajaksi ja sotakoulujen tarkastajaksi ja heinäkuussa 1948 jalkaväen tarkastajaksi. Eläkkeelle Tapola jäi täyttäessään 60 vuotta 29. maaliskuuta 1955, ja 4. kesäkuuta 1955 hänet ylennettiin jalkaväenkenraaliksi. Hänen eläkevuotensa olivat täynnä toimintaa. Joulukuussa 1955 valtioneuvosto kutsui hänet Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan puheenjohtajaksi, mistä tehtävästä Tapola pyysi eron toukokuussa 1958. Tapola toimi myös Puolustusrevision jäsenenä ja valtakunnallisen aluejaon kehittäjänä. Hän oli Sotatieteellisen ja Sotilaspsykologisen seuran perustajia ja Korkeimman oikeuden sotilasjäsen 18 vuotta. Poliittisista syistä häntä ei koskaan valittu Puolustusvoimain komentajaksi, johon hän oli ehdolla useita kertoja.

Lukuisissa kirjoituksissaan ja puheissaan Tapola käsitteli varsinkin moraalisia ja historiallisia kysymyksiä. Hän toimi aktiivisesti myös monissa järjestöissä kuten Suomen ladussa yhdessä ystävänsä Tahko Pihkalan kanssa sekä Mannerheim-ristin ritarien säätiössä varapuheenjohtajana, Työterveyslaitoksen neuvottelukunnassa ja Partiojärjestöjen aatteellisessa neuvottelukunnassa (PAN). Hän oli myös Jousiampujainliiton puheenjohtaja. Tammi–helmikuussa 1951 Tapola sai yhdessä Albert Puroman kanssa kunniatehtävän noutaa Suomen marsalkka Mannerheimin ruumis kotimaahan.

Kustaa Tapola kuoli Tilkan sotilassairaalassa Helsingissä 2. huhtikuuta 1971. Hänet on haudattu Lempäälän kirkkomaalle. Tapolan hautamuistomerkin reliefin on tehnyt kuvanveistäjä Jussi Pohjonen vuonna 1943.

Kustaa Tapolasta sanottua ja kirjoitettua

Tapolan persoona ja toiminta ovat inspiroineet useita kirjoittajia. Kirjailija Jalmari Finne kuvasi häntä Isänmaan tähden -näytelmänsä päähenkilönä, ehdottoman rehellisenä, luotettavana ja oikeudenmukaisena majuri Urho Talolana. 5. Divisioonan pastori, runoilija Jaakko Haavio kirjoitti teoksessaan Ajalla vaaran, vaivan, että ”Tapola oli hyvä mies”, joka toi ”joukkonsa pois surmanloukusta”. Haavio sanoi myös, että Tapola oli ”tarkka kaikissa toimissaan” ja ”miehet pitivät kenraalistaan”.

Kirjailija Martti Santavuori kuvasi Tapolaa teoksessaan Miesten taistelu. Hän kirjoitti tämän ”poikamaisista, älykkäistä ja rauhallisista kasvoista”. Santavuori myös ihaili hänen kykyään ”työskennellä herkeämättä” ja hallita yhtäältä kokonaisuuksia ja toisaalta yksityiskohtia, siirtyen asiasta toiseen ”keveydellä ja helppoudella”. Santavuoren ohella toisetkin kaunokirjailijat kuten Jukka L. Mäkelä ja Reino Lehväslaiho kirjoittivat kuvauksia Tapolasta sotaa käsittelevissä teoksissaan. Mannerheim-ristin ritareita esittelevässä kirjassaan Taistelujen miehet Joppe Karhunen luonnehti Tapolaa osuvasti: ”Määrätietoisuus, harkinta, rauhallisuus ja sitkeys kovissakin koettelemuksissa olivat hänelle luonteenomaisia.”

Myös työtoverit ovat muistelmissaan kirjoittaneet hänestä: kenraali Armas Martolan mielestä hän oli ”viisas ja sitkeä”, kenraali Harald Öhquist kiitti häntä ”vuosikymmenten hyvästä yhteistyöstä ja uskollisesta toveruudesta”, kenraali Hugo Österman kehui häntä ”taitavaksi ja tarmokkaaksi”. Poikansa menettänyt jalkaväenkenraali Erik Heinrichs kirjoitti kirjeessään Tapolalle, miten hänen ”sydämensä täyttyi rauhalla” hänen tietäessään, että ”teltan ulkopuolella odotti minua ystävä, jonka luja rauhallinen mieli ja ymmärtäväinen asenne oli ennenkin elämäni raskaimpina hetkinä ollut lähellä minua ja antanut minulle tukea”. Teoksessa Sotakorkeakoulu suomalaisen sotilastaidon kehittäjänä (Siltala, 209) kenraalimajuri, FT Vesa Tynkkynen kirjoittaa Tapolasta muun muassa, että ”Talvisotaan mentiin pitkälti Tapolan taktisilla opeilla.”

Kunniamerkit ja muut kunnianosoitukset

• Vapauden Risti 4.lk miekkojen kera (1918)
• Vapaudenmitali 1.lk (1918)
• Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki 2.lk (1921) (KAT palautti R SVR 1.lk 1934)
• Muistomitali (1918)
• Talvisodan muistomitali/solki Karjalankannas, miekkojen kera 2 kpl
• Jatkosodan muistomitali
• RUK:n muistomitali (myös pienoismitali)
• Helsingin valloituksen muistomitali
• Keski-Kannaksen muistoristi
• Summan risti
• Karjalan risti (myös pienoisristi)
• Päämajan muistoristi
• Ilves-divisioonan muistoristi. (myös pienoisristi)
• Aunuksen risti VI AK 1941-44 (myös pienoisristi)
• Upseeriliiton kultainen ansiomerkki. (myös pienoismerkki)
• Vapauden Risti 1.lk (17. kesäkuuta 1940) miekkojen kera
• Vapauden Risti 1.lk rintatähden kera (1. lokakuuta 1941) (Harvinainen everstille!)
• Saksan Kotkan 1.luokan ansioristi 1938
• Saksan Rautaristi 2.lk (5. lokakuuta 1941)
• Ruotsin Miekkaritarikunnan 1.lk:n komentaja (10. marraskuuta 1942)
• Saksan Rautaristi 1.lk 1943
• 2.lk Mannerheim-Risti (annettu 18. marraskuuta 1944) n:o 160
• Urheilun hopeinen ansioristi. Urheilu – Isänmaa
• Suojeluskuntaristi (1917–1918)
• Hämäläisosakunnan Ilves-merkki. K.A. Tapola 1955.
• K.A. Tapola 1955. Vimpelin koulu 1917, numerot 83 ja 140, myös pienoismerkki,
• Sotakorkeakoulun merkki. 1924–1926 Y1 Kapteeni K.A. Tapola Vierumäki Mouhu Tuohikotti (Valtionhoitajan vahvistama merkki määrätyistä taisteluista)
• K. Tapola Sotainvalidimerkki n:o 1052 1918 Vapaussota,
• Puolan Sotakorkeakoulun merkki, RUK 29 Kapt. Tapola, K 86,1 P KKK, Hiihdon MM-kilpailut 1938 2 kpl I p 2 km juoksu 18. kesäkuuta 1911, 3 p hiihdosta
• Puolustusvoimain kultainen ansiokilpi (29. 3.1965) Jalkaväenkenraali Kustaa Anders Tapola (Puolustusvoimain korkein kunniamerkki)

Julkaisut

• Tapola, K. A.: Päijänteen oikean rannan puhdistus ja Vierumäen taistelu, teoksessa Puolesta Savon ja syntymämaan, Muistelmia ja kuvia vapaustaistelusta, toim. Karttunen, K. I., Valve, Antti ja Simonen, Vihtori, Jakaja: K. I. Karttunen. 1919.
• Tapola, K. A.: Talvitaktiikkaa, teos, Yleisesikunnan julkaisu, 1929.
• Tapola, K. A.: Karjalan Kannas – Kannaksen Armeija, teoksessa W. E. Tuompo ja V. A. M. Karikoski (toim.): Kunnia – isänmaa, Miten Suomi taisteli s. 38–99, Kustannusosakeyhtiö Kivi, Helsinki, 1941.
• Tapola, K. A.: Kannaksen taistelut 1939–40, Uusi Suomi, Karjala-liite, 17.5.1942.
• Tapola, K. A.: Tutkimus ja esitys valtakunnallisista alueellisista jaoista vuodelta 1946.
• Tapola, K. A.: Kenraalimajuri K. A. Tapolan puhe Sotakorkeakoululle sen 25-vuotisjuhlassa 7.1.1949. Tiede ja ase, Sarja: Suomen sotatieteellisen seuran julkaisuja N:o 7, s. 9, Otava, Helsinki, 1949.
• Tapola, K. A.: Mistä on kysymys, teoksessa Peruskalliomme - Maanpuolustus, Suomen Reserviupseeriliitto 1931–1951, s. 21–26, Weilin & Göös, Helsinki, 1951.
• Tapola, K. A.: Hämäläisistä sodissamme 1939 – 40 ja 1941 – 44, teoksessa Hetemäki, Eero ja Suvanto, Pekka (toim.): Kaikuja Hämeestä XI, Hämäläis-osakunta 1954, s. 260–292, Tampere, 1954. (myös erillispainos)
• Tapola, K. A.: Karjalan kannas – Suomen lukko (s. 40), Suomalainen sotilaana ja taistelijana (s. 291) teoksessa Suomi tahtoi elää I, Toimituskunta, jossa K. A. Tapola mukana, Sanoma Oy, 1955.
• Tapola, K. A.: Jalkaväen tarkastajan julkaisut, muun muassa teokset Harva puolustus (1950) ja Jalkaväen tulen käytöstä (1952).

Lähteet

• Hurmerinta, Ilmari (toim.): Mannerheim-ristin ritarit: Ritarimatrikkeli. Helsinki: Mannerheim-ristin ritarien säätiö, 2008. ISBN 978-952-92-3268-0.
• Tapola, Päivi: Ajan paino. Jalkaväenkenraali K. A. Tapolan elämä. Tammi, Helsinki, 2004. ISBN 951-31-3037-1
• Tapola, Päivi: Kenraalien kirjeet. Tammi, Helsinki, 2007. ISBN 978-951-31-4012-0.
• Tapola, Päivi: Marsalkan kotiinpaluu, Gummerus, 2010, ISBN 978-951-20-8250-6
• Sotakorkeakoulu suomalaisen sotilastaidon kehittäjänä, toim. Heikki Tilander ym., Siltala, 2009, ISBN 978-952-234-023-8

Kirjallisuutta

• Tapola, Päivi - Karjalainen, MIkko: Mannerheimin haastaja. Kenraali Harald Öhquist, Otava, 2013, ISBN 978-951-12-6880-2.
• Tapola, Päivi: Sodista, suvusta, sotilaista, ntamo, 2015, ISBN 9789522156013
• Aarne Långfors (toim.): Isänmaan vangit, Otava, 1997.