Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto
Sivulta puuttuu 
Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto (engl. United Nations Security Council, ransk. Conseil de sécurité des Nations unies, ven. Cовет Безопасности Организации Объединённых Наций, esp. Consejo de Seguridad de las Naciones Unidas, kiin. 联合国安全理事会, arab. مجلس أمن الأمم المتحدة) on Yhdistyneiden kansakuntien päättävistä elimistä voimakkain. Turvallisuusneuvosto päättää muun muassa rauhanturvaoperaatioista, boikoteista ja saarroista. Äärimmäisessä tapauksessa turvallisuusneuvosto voi julistaa myös sodan. (kts. esimerkiksi Korean sota)
Turvallisuusneuvosto kokoontui ensimmäisen kerran 17. tammikuuta 1946 Church Housessa, Lontoossa.[1]
Suomi kuului turvallisuusneuvostoon vuosina 1969-1970 ja 1989-1990.
Turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat [muokkaa]
| valtio | edustaja | vuodesta | edeltäjä maa |
|---|---|---|---|
 Kiina |
Li Baodong[2] | 1971 |  Kiinan tasavalta (1946–1971) |
 Ranska |
Gérard Araud[2] | 1946 | — |
 Venäjä |
Vitaly Churkin[2] | 1992 |  Neuvostoliitto (1946–1991) |
 Yhdistynyt kuningaskunta |
sir Mark Lyall Grant[2] | 1946 | — |
 Yhdysvallat |
Susan Rice[2] | 1946 | — |
Ainoastaan pysyvillä jäsenillä on veto-oikeus turvallisuusneuvoston päätöslauselmiin. Pysyviksi jäseniksi nimettiin Yhdistyneitä kansakuntia perustettaessa toisen maailmansodan voittajavaltiot. Kiinan kansantasavalta tuli sen jäseneksi vuonna 1971, tosin ennen sitä Kiinaa edusti Kiinan tasavalta vuodesta 1945. Venäjä taas peri Neuvostoliiton paikan vuonna 1991.
Pysyvien jäsenmaiden lisäksi neuvostossa on 10 kahden vuoden välein vaihtuvaa jäsentä, joiden tulee edustaa jokaista maailman mannerta. Vaihtuvilla jäsenmailla ei ole veto-oikeutta. Vuonna 2012 vaihtuvat edustajat ovat:[3]
|
1.1.2011 - 31.12.2012 |
1.1.2012 - 31.12.2013 |
1.1.2013 - 31.12.2014 |
Turvallisuusneuvoston jäsenmaiden edustajien on oltava tavoitettavissa New Yorkin päämajasta koko kautensa ajan 24 tuntia vuorokaudessa, jotta hätätilanteessakin pystytään järjestämään neuvoston istuntoja.
Pysyvien ja vaihtuvien edustajien lisäksi turvallisuusneuvoston istuntoihin osallistuvat usein myös tiettyjen valtioiden tai organisaatioiden edustajat, joilla on perusteltuja syitä olla mukana istunnoissa. Näillä edustajilla ei kuitenkaan luonnollisesti ole virallista valtaa neuvostossa vaan he osallistuvat kokouksiin lähinnä asiantuntijoina ja keskustelun ylläpitäjinä.
Turvallisuusneuvoston pysyvillä jäsenmailla on oikeus estää minkä tahansa päätöksen syntyminen veto-oikeudellaan neuvostossa. Myös vaihtuvilla jäsenmailla on valtaa, sillä jokainen neuvoston päätöslauselma vaatii taakseen vähintään yhdeksän neuvoston jäsenen hyväksynnän. Näin varmistetaan etteivät viisi pysyvää jäsenvaltiota pysty keskenään tekemään päätöslauselmia. Vaihtuvilla jäsenmailla ei kuitenkaan ole varsinaista veto-oikeutta neuvoston päätöksiin.
Veto-oikeutta on käyttänyt useimmin pysyvistä jäsenmaista nyt jo hajonnut Neuvostoliitto joka aikanaan käytti oikeuttaan 122 kertaa. Muut maat ovat käyttäneet oikeuttaan seuraavasti: Yhdysvallat 80 kertaa, Iso-Britannia 32 kertaa, Ranska 18 kertaa, Kiina 5 kertaa ja Neuvostoliiton perillinen Venäjä 4 kertaa.[4] Kuitenkin turvallisuusneuvostossa on turha edes käsitellä esityksiä, joita jokin pysyvä jäsenmaa on ilmoittanut vastustavansa.
Viime aikoina turvallisuusneuvostoa on kritisoitu kyvyttömyydestä saada aikaan päätöksiä. Ehdotuksia turvallisuusneuvoston uudistamisesta on näkynyt julkisuudessa. Neuvoston uudistamisen oleellisimpana osana pidetään pysyvien jäsenmaiden määrän lisäämistä. Nykyiset pysyvät jäsenmaat eivät vastaa aikamme voimatasapainoa; neuvoston pysyvien jäsenmaiden kokoonpano on yhä sama kuin 65 vuotta sitten, kun se koottiin toisen maailmansodan voittajista. Näin ulkopuolelle jäivät juuri esimerkiksi Saksa ja Japani.
Pysyvää jäsenyyttä ovat tavoitelleet toisen maailmansodan häviäjämaat Saksa (YK:n kolmanneksi suurin rahoittaja) ja Japani (YK:n toiseksi suurin rahoittaja). Muita pysyviksi jäsenmaiksi haluavia ovat Intia (maailman toiseksi väkirikkain maa) ja Brasilia (Latinalaisen Amerikan taloudellisesti ja väestöllisesti suurin maa). Käytännössä niiden alueelliset kilpailijat vastustavat tätä. On myös puhuttu Euroopan unionin yhteisestä edustajasta, jolloin Ranskan ja Ison-Britannian paikat voitaisiin yhdistää ja myös Saksa pääsisi tätä kautta mukaan neuvoston päätöksentekoon. Monet haluavat Afrikalle oman edustajansa neuvostoon. Tällöin todennäköisimmät vaihtoehdot Afrikan edustajiksi olisivat Etelä-Afrikka, joka on Afrikan taloudellisesti kehittynein valtio, tai Nigeria, jolla on Afrikan maista suurin väkiluku. Myös islamilaisen maailman yhteisestä edustajasta on käyty keskusteluja.
Katso myös [muokkaa]
- Luettelo YK:n turvallisuusneuvoston kiertävistä jäsenvaltioista
- Luettelo Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston puheenjohtajista
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Marcel Bolomey: First Session of the United Nations Security Council (Photo # 74158) United Nations Photo. 17 January 1946. United Nations. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d e {{List of heads of missions|60.1 KB}}
- ↑ UN Security Council Members United Nations. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
- ↑ Changing Patterns in the Use of the Veto in the Security Council Global Policy Forum. Viitattu 12.2. 2008. (englanniksi)
