Tämä on lupaava artikkeli.

Jalkapallo

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 13. kesäkuuta 2010 kello 20.44 käyttäjän Juuso (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli kertoo eurooppalaisesta jalkapallosta. Sanan muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Jalkapallon teemasivu
Jalkapallo klassisessa värityksessään.
Punapaitainen hyökkääjä yrittää tehdä maalia. "Kymppipaidan" kantaja on usein hyökkäävä keskikenttäpelaaja, eräänlainen alin hyökkääjä.

Jalkapallo on enimmäkseen jaloilla pelattava pallopeli, jossa kaksi 11-henkistä (kymmenen kenttäpelaajaa ja maalivahti) joukkuetta pyrkivät tekemään enemmän maaleja kuin vastustaja. Peli kehittyi Britteinsaarilla 1800-luvulla ja on nykyään maailman harrastetuin joukkuelaji sekä suosituin urheilumuoto.[1] Jalkapallo on suosituin urheilulaji jokaisessa Afrikan valtiossa, useimmissa Euroopan ja Etelä-Amerikan valtioissa sekä monissa Aasian ja Väli-Amerikan maissa.

Pelin luonne

Naisten UEFA Cupin vuoden 2005 loppuottelu käynnissä.

Jalkapallo-ottelussa on kaksi 11 pelaajan muodostamaa joukkuetta, jotka yrittävät saada pallon vastustajan maaliin. Kahdesta 45 minuuttia kestävästä puoliajasta koostuvassa ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue on voittaja. Puoliaikojen välillä on 15 minuutin tauko. Jalkapallon olennainen piirre on, että pelin ollessa käynnissä maalivahti on ainoa pelaaja, joka saa koskea palloon käsillään. Poikkeuksena on sivurajaheitto, jota suorittaessa pelaaja saa heittää palloa. Pääasiassa pallon liikutteluun käytetään jalkoja, mutta usein myös esimerkiksi päätä.

Tyypillisesti peliväline pyritään saamaan vastustajan maaliin rakentamalla tilanteita, jossa on mahdollista ohittaa maalivahti. Tavallisesti jalkapalloa joko kuljetetaan potkimalla sitä eteenpäin tai joukkuetovereille syöttämällä joko maata pitkin tai ilmassa. Maalit tehdään tavallisesti potkaisemalla pallo kohti maalia siten, että maalivahti ei kykene sitä torjumaan. Pelaajat tavallisesti pyrkivät ottamaan pallon oman joukkueensa haltuun syötönkatkoilla, pallonriistoilla ja taklaamalla palloa kuljettavaa pelaajaa sekä sijoittumalla siten, että vastapuolen pelaajien on vaikea syöttää palloa tai laukaista.

Jalkapallossa peli on koko ajan käynnissä, paitsi jos pallo menee kentän rajojen ulkopuolelle tai tuomari viheltää pilliin katkaistakseen pelin esimerkiksi sääntörikkomuksen takia. Pelikelloa ei pysäytetä pelikatkojen ajaksi.

Jalkapallo-ottelut käydään jalkapallon sääntöjen mukaan.

Pelipaikat ja taktiikka

Pääartikkeli: Jalkapallon pelipaikat

Kenttäpelaajat jaetaan karkeasti puolustajiin, keskikenttäpelaajiin ja hyökkääjiin sen mukaan, miten lähellä tai kaukana omaa maalia pelipaikka on. Nykyisin käytetyin taktiikka on 4-4-2, joka on jopa muodostunut eräänlaiseksi jalkapallopelin numeraaliseksi symboliksi. Tässä pelijärjestelmässä kentällä on neljä puolustajaa (kaksi laitapuolustajaa ja kaksi keskuspuolustajaa eli topparia), neljä keskikenttäpelaajaa ja kaksi hyökkääjää. 4-4-2:sta on useita variaatioita, kuten "timantti", jossa yksi keskikenttäpelaaja pelaa ylempänä, yksi alempana ja kaksi laidoilla, ja "joulukuusi", jossa kolme keskikenttäpelaajaa pelaa linjassa alempana ja yksi ylempänä toisen hyökkääjän rinnalla.[2]

Toinen nykyisinkin käytetty muodostelma on 4-3-3, jossa keskikentän keskellä saattaa pelata nk. kymppipaikan pelinrakentaja, ja keskushyökkääjän apuna on kaksi hyökkäävää laitapelaajaa. Eräänlainen puolustusvoittoinen muoto 4-3-3:sta on 4-5-1, jota käytetään etenkin vaikeissa vieraspeleissä.[3]

Kolmas tavallinen tapa ryhmittää pelaajat on 3-5-2, johon turvautui esimerkiksi Saksan liittotasavallan vuoden 1990 maailmanmestaruusjoukkue, jossa aiemmin yksi puolustaja pelasi usein alempana, liberona. Viidestä keskikenttäpelaajasta kaksi oli oikeastaan hyökkääviä laitapuolustajia, joten muodostelmaa on kutsuttu myös 5-3-2:ksi.[4]

Nykyjalkapallossa ryhmitys voi vaihtua dynaamisesti pelin aikanakin tilanteen mukaan. Yhdistelmät vaihtuvat pelaajien mukaan kentällä.

Taktiikan historiaa

1900-luvun alussa oli yleistä pelata viidellä hyökkääjällä, kolmella keskikenttäpelaajalla ja kahdella puolustajalla. Tämä vaikutti olennaisesti siihen, että maalimäärät muodostuivat tuolloin usein suuremmiksi kuin tavallisessa nykyjalkapallo-ottelussa; vuoden 1938 MM-kisoissa tehtiin keskimäärin 4,67 maalia ottelua kohden [5], kun taas vuoden 2006 kisoissa tehtiin keskimäärin vain 2,3 maalia yhdessä pelissä [6]. Myös eri pelipaikkojen edustajat nimettiin toisin: oli esimerkiksi rakentajia ja tukimiehiä. Myös välihyökkääjistä saatettiin puhua viiden miehen hyökkäyslinjan myötä. [7]

Brasilia esitteli 1950-luvulla käänteentekevän 4-2-4-taktiikkansa. Noihin aikoihin peli alkoi mennä lähemmäksi nykyisin yleisimpiä taktiikoita, mutta poikkeuksena oli Alankomaiden joukkue, joka kehitti 1970-luvulla totaalisen jalkapallon, jonka ideana oli, että pelaajilla ei ollut vakituisia pelipaikkoja, vaan taktiikka luotti pelaajiin, jotka pystyivät pelaamaan lähes millä paikalla tahansa. Nykyisen 4-4-2-taktiikan kehitti ensimmäisenä AC Milan. Tämän taktiikan perustana on puolustus, johon osallistuvat maalivahdin ja puolustajien lisäksi myös keskikenttäpelaajat. Hyökkäyksessä taas hyökkääjät ja keskikenttäpelaajat yrittävät rakentaa tilanteita lyhyillä syötöillä. [8]

Historia

Pääartikkeli: Jalkapallon historia
Ensimmäisen FA Cupin loppuottelujoukkue Royal Engineers A.F.C. vuodelta 1872.
British Ladies Football Clubin, brittiläisen naisjalkapalloseuran joukkue vuodelta 1895.

Nykymuotoinen jalkapallopeli on lähtöisin Englannista. Samantapaisia pelejä oli jo aiemmin pelattu muun muassa Song-dynastian Kiinassa (ns. tsu chu), Etelä-Amerikan intiaanien parissa, antiikin Kreikassa (ns. episkyros), Rooman valtakunnassa (ns. harpastum), 600-luvulla Japanissa (ns. kemari). [9] Keskiajalla eri puolilla Eurooppaa pelattiin väkivaltaisia pallopelejä. Englannissa pelattiin mob footballia,[10] Ranskassa pelattiin 1100-luvulta lähtien soulea ja Italiassa kansansuosioon nousi gioco de calcio. [11]

Sanan jalkapallo (engl. football) ensimmäinen kirjallinen maininta on vuodelta 1409. Lajin pelivälineeseen viitattiin ensimmäistä kertaa samalla nimellä vuonna 1486. [12] Yhdysvalloissa käytetty sana soccer syntyi 1800-luvun lopulla. Se johdettiin nimen association football alusta. [13]

Jalkapallon nykysäännöt perustuvat vahvasti 1800-luvun puolivälissä laadittuihin määräyksiin, joilla pyrittiin yhdenmukaistamaan eri puolilla Englantia sisäoppilaitoksissa pelattuja jalkapalloa muistuttavia pelejä. Ensimmäiset nykyisenkaltaiset säännöt jalkapallolle laadittiin Cambridgen yliopiston Trinity Collegessa vuonna 1848 kokouksessa, jossa olivat koolla edustajat Etonista, Harrowista, Rugbysta, Winchesteristä ja Shrewsburystä. Merkittävintä kokouksessa laadituissa säännöissä oli tuohon aikaan suositun käsillä pelaamisen kieltäminen. Cambridgessa laaditut säännöt eivät kuitenkaan tulleet heti käyttöön koko maassa, vaan jalkapalloa pelattiin yhä myös monin erilaisin vaihtoehtoisin säännöin. [14]

Vuonna 1863 perustettiin Englannin jalkapalloliitto, Football Association eli FA. [9] Saman vuoden aikana pidettiin vielä viisi muuta kokousta, joissa muotoiltiin ensimmäiset jalkapallon viralliset säännöt. Viimeisessä kokouksessa Blackheathin edustaja ilmoitti seuransa eroavan FA:sta, koska säännöistä oli pudotettu pois kaksi pykälää: jalkapallon kuljettaminen kädessä kiellettiin, samoin kuin vastustajan sääreen potkiminen, kamppaaminen ja kiinnipitäminen. Tämän seurauksena jalkapallo ja rugby lähtivät lajeina ratkaisevasti eri teille: osa seuroista perusti vuonna 1871 Rugby Football Unionin. 11 FA:n jäljelle jäänyttä joukkuetta ratifioivat jalkapallon 14 alkuperäistä sääntöä, vaikkakin kiista Sheffieldin kanssa jatkui vielä 1870-luvulle.

Nykyisin jalkapallon säännöt eli jalkapallon lait (Laws of the Game) määrittää International Football Association Board (IFAB). Sen perustivat vuonna 1882 FA, Skotlannin jalkapalloliitto (Scottish Football Association), Walesin jalkapalloliitto (Football Association of Wales) sekä Pohjois-Irlannin jalkapalloliitto (Irish Football Association). Vuonna 1904 perustettiin Pariisissa kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA (Fédération Internationale de Football Association), joka sitoutui noudattamaan IFAB:n sääntöjä. Jalkapallon kasvavan suosion seurauksena IFAB:iin pääsi edustajia myös FIFA:sta vuonna 1913. Nykyään IFAB:n hallituksessa istuu neljän brittiläisen jalkapalloliiton edustajat sekä neljä FIFA:n edustajaa. [15]

Englannin jalkapalloliitto järjesti vuonna 1871 jäsenseuroilleen cupkilpailun, josta syntyi maailman vanhin jalkapallokilpailu FA Cup. Vuotta myöhemmin alettiin pelata maaotteluita Englannin ja Skotlannin maajoukkueiden välillä. [16]

Jalkapallon kasvava suosio vaikutti nopeasti myös seurojen panostukseen. Parhaille pelaajille alettiin maksaa korvauksia jo 1880-luvulla menetetystä työajasta. Englannin jalkapalloliitto halusi ylläpitää lajin amatööri-imagoa, ja se uhkasi ryhtyvänsä rangaistustoimiin ammattilaispelaajia vastaan. Osa seuroista uhkasi puolestaan perustaa oman lajiliiton, jolloin FA:n oli taivuttava ammattilaisuuden laillistamiseen vuonna 1885. [17]

Englannin liiga (The Football League) perustettiin vuonna 1888 Aston Villan puheenjohtajan William MacGregorin aloitteesta. Liigaa pelattiin ensimmäisen kerran kaudella 1888-89 12 keski- ja pohjoisenglantilaisen joukkueen voimin. Lauantai-iltapäivien otteluista tuli suosittua ajanvietettä erityisesti työväenluokkaisten miesten keskuudessa, ja lajin vetovoimaa kiihdyttivät entisestään sanomalehtien kirjoittelu otteluista sekä vedonlyöntimahdollisuudet. [18]

Naisten jalkapallon historia

Ensimmäinen virallinen naisjoukkueiden välinen jalkapallo-ottelu pelattiin vuonna 1895. Siinä kohtasivat Pohjois- ja Etelä-Englannin joukkueet ja ottelun voitti pohjoinen lukemin 7 - 1. Ensimmäistä kansainvälistä ottelua saatiin odottaa vuoteen 1920 saakka. Tuolloin vastakkain pelasivat englantilainen Dick Kerr's Ladies ja ranskalainen A French XI. Englantilaisjoukkue voitti ottelun numeroin 2 - 0 25 000 katsojan edessä. Vielä myöhemmin samana vuonna pelattiin ottelu, jota oli katsomassa 53 000 katsojaa. Tämä oli siihen mennessä suurin katsojamäärä, joka oli koskaan seurannut naisjoukkueiden välistä ottelua. Vuonna 1921 Englannin jalkapalloliitto FA kielsi jalkapallon naisilta perustellen, että laji ei sovi heille. [19] Naiset perustivat oman liittonsa vuonna 1969. Peli alkoi kehittyä jälleen 1970-luvun vaihteessa ja vuonna 1972 pelattiin ensimmäinen virallinen naisten maaottelu. Ottelussa Englanti voitti Skotlannin 3 - 2. Englannissa alettiin pelata kansallista sarjaa vuonna 1991. [20]

Maanosien sisäisistä mestaruuskilpailuista vanhimmat ovat EM-kilpailut, joita on pelattu vuodesta 1984 alkaen. [21] MM-kilpailuja on järjestetty vuodesta 1991 lähtien. Turnauksen historian menestyneimpiä joukkueita ovat Yhdysvallat ja Saksa kahdella mestaruudellaan. Turnaus järjestetään neljän vuoden välein ja seuraavat kilpailut pelataan Saksassa vuonna 2011. Olympialaisten ohjelmaan naisten turnaus tuli vuonna 1996 ja se on ollut mukana kaikissa kisoissa siitä lähtien. Ensimmäisen turnauksen voitti Yhdysvallat. [22]

Seurajoukkueiden kilpailuista ehkä merkittävin on Mestarien liiga, jota on pelattu vuodesta 2001 lähtien. Menestyneimpiä ovat saksalaiset joukkueet, sillä yhdeksän kauden jälkeen vain kolme voittoa on mennyt muualle kuin Saksaan. [23]

Suomi on menestynyt naisten jalkapallossa paremmin kuin miesten sarjassa, sillä maan maajoukkue on selviytynyt EM-kilpailuihin kahdesti, kun taas miesten joukkue ei ole selviytynyt arvokisoihin. Naisten liigaa on pelattu vuodesta 1971 lähtien ja sarjan historian selvästi menestynein joukkue on HJK, joka on vienyt mestaruuden 22 kertaa.

Säännöt

Pääartikkeli: Jalkapallon säännöt
Keltainen kortti
Vapaapotku

Nykyään jalkapallon viralliset säännöt koostuvat 17 säännöstä. Samojen sääntöjen on suunniteltu sopivan jalkapallon kaikille tasoille, vaikkakin esim. kansallisella tasolla nuorten, ikämiesten, naisten jne. sarjoihin on tehty joitakin muutoksia.

Joukkueet ja pelaajat

Maalivahti on joukkueen ainoa pelaaja, joka saa koskea palloon käsillään (lukuun ottamatta rajaheittoja).

Jalkapallojoukkueesta kentällä saa olla kerrallaan korkeintaan yksitoista pelaajaa. Kentällä olevista pelaajista yksi on maalivahti.[24] Kilpailusäännöt määrittelevät pelaajien minimimäärän, jolla ottelua on vielä mahdollista jatkaa. Ison kentän peleissä erotuomarilla on oikeus lopettaa ottelu, jos joukkueen pelaajien lukumäärä jostakin syystä vähenee alle seitsemän. Ottelun saa aloittaa seitsemällä (7) pelaajalla, jos jostain syystä pelaajia puuttuu.

Kuka tahansa pelaaja saa koskea kädellään palloon sivurajaheittoa suorittaessaan, mutta muulloin vain maalivahti pelatessaan omalla rangaistusalueellaan.

Lisäksi joukkueeseen kuuluu vaihtopelaajia, joita voidaan vaihtaa kentälle esimerkiksi pelaajan loukkaantuessa, väsyessä tai pelitaktisista syistä. Tavallisimmin vaihtoja on kolme, ellei toisin sovita. Kentältä pois vaihdettu pelaaja ei saa enää palata kentälle samassa ottelussa. Jos kaikki vaihdot on käytetty ja maalivahti loukkaantuu, jonkun pelaajan pitää mennä maaliin. Pelipaita pitää vaihtaa tai laittaa maalivahdin paita päälle.

Pelaajien varusteisiin kuuluvat paita, jossa on oltava hihat, lyhyet pelishortsit, sukat, säärisuojat ja kengät. Pelaajat eivät saa käyttää mitään esineitä, jotka voivat olla vaaraksi hänelle tai muille pelaajille mukaan lukien kaikki korut. Sääntö on tehty pelaajien turvallisuuden hyväksi. Koruja ei saa käyttää myöskään teipattuna. Se ei ole riittävä suoja.[25]

Toimitsijat

Jalkapallo-ottelua johtaa erotuomari, jolla on sääntöjen 5. kohdan mukaan täysi toimivalta soveltaa sääntöjä siinä ottelussa, johon hänet on määrätty. Erotuomarin ottelussa tekemät ratkaisut ovat lopullisia. Erotuomarin apuna on kaksi avustavaa erotuomaria sivurajoilla. Monissa suuremman luokan otteluissa on lisäksi neljäs kentän ulkopuolella toimiva erotuomari, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa teknisten alueiden ja vaihtojen valvonta. Jos erotuomari ei kykene jatkamaan ottelua, hänet korvaa joko avustava erotuomari tai neljäs erotuomari, sen mukaan miten on ennalta määrätty.

Jalkapallokenttä

Jalkapallokentän mitat.

Jalkapallokenttää rajoittavat sivuilla sivurajat ja päädyissä pääty- eli maalirajat. Kentän molemmissa päädyissä päätyrajan keskellä sijaitsee maali, jonka edessä on maalialue (5,5 m) ja rangaistusalue (16,5 m). 11 metrin päässä maalista on rangaistuspotkupiste. Kentän alustana on tavallisesti erityisesti korkeampitasoisissa otteluissa lyhyeksi leikattu ruoho, mutta myös hiekka on yleinen pelialusta alemmilla sarjatasoilla. Viime aikoina on yleistynyt keinotekoisen nurmimaton käyttö pelialustana. Sellainen on muun muassa Finnair Stadiumilla.

Kansainvälisissä aikuisten otteluissa kentän tulee olla 100–110 metriä pitkä ja 64–75 metriä leveä. Muissa otteluissa vaatimukset ovat vapaammat: pituus 90–120 metriä ja leveys 45–90 metriä. Kentän tulee olla pitempi pituus- kuin leveyssuunnassa. Pelikenttä merkitään rajoin, jotka kuuluvat alueeseen, jota ne rajoittavat. Rajat saavat olla korkeintaan 12 cm leveitä.

Pelikenttä jaetaan kahteen kenttäpuoliskoon, jotka erottaa toisistaan keskiviiva. Keskiviivan puolivälissä on keskipiste, jota ympäröivän keskiympyrän säde on 9,15 metriä.

Maalit sijaitsevat kummankin päätyrajan keskikohdassa. Maalikehikko koostuu kahdesta pystypylväästä, tolpista, joista kumpikin on yhtä etäällä kentän kulmissa sijaitsevista kulmalipuista. Pystytolppien välillä on vaakasuora poikkipalkki, ylärima. Etäisyys poikkipalkista maahan on 2,44 m (8 jalkaa) ja maalipylväiden välinen etäisyys toisistaan 7,32 m (8 jaardia).

Pelikentän jokaisessa kulmassa on vähintään 1,5 metriä korkea kulmalipputanko, jossa on kulmalippu. Samanlaiset liput ovat joskus myös kentän keskirajan kohdalla molemmin puolin pelikenttää metrin päässä sivurajasta.

Peliaika

Jalkapallo-ottelu kestää kaksi 45 minuutin pituista puoliaikaa, joiden välissä on korkeintaan 15 minuutin mittainen tauko. Ottelun pelikatkojen, kuten maalien, vaihtojen tai muiden viivytysten, mukaan erotuomari voi antaa lisäaikaa, eli pidentää peliaikaa muutamalla minuutilla.

Pelikatkot

Rangaistuspotku

Kumpikin puoliaika alkaa kentän keskipisteestä suoritetusta aloitus- eli alkupotkusta, jonka aikana kummankin joukkueen pelaajien tulee sijaita omalla kenttäpuoliskollaan. Samaten joukkueen, joka ei suorita aloituspotkua, kaikkien pelaajien tulee olla keskiympyrän (säde 9,15 m) ulkopuolella, kunnes aloituspotku on suoritettu. Aloituspotku suoritetaan myös aina hyväksytyn maalin jälkeen sekä tarvittaessa jatkoajan puoliaikojen alussa. Aloituspotkun jälkeen pallo on pelissä, kunnes se menee maaliin, ylittää jonkun pelialueen rajoista tai peli muuten katkaistaan erotuomarin toimesta.

Pelin keskeytyksen jälkeen se voidaan aloittaa uudestaan kahdeksalla eri tavalla:

  • Alkupotku: tapahtuu ottelun alussa, puoliajan alkaessa tai maalin jälkeen keskipisteestä.
  • Rajaheitto: kun pallo on kokonaan ylittänyt sivurajan, viimeksi palloon koskeneen pelaajan vastajoukkue heittää kohdasta, jossa pallo ylitti rajan.
  • Maalipotku: kun pallo on ylittänyt päätyrajan hyökkäävän joukkueen pelaajasta, puolustavan joukkueen pelaaja potkaisee pallon omalta maalialueeltaan rangaistusalueen ulkopuolelle.
Hiekalle ja kovalle tekonurmelle tarkoitetut tiheänappulaiset niin sanotut turffikengät. Perinteisissä kengissä on yleensä isot napit, jotka voivat olla myös vaihdettavia.
  • Kulmapotku: kun pallo on ylittänyt päätyrajan puolustavan joukkueen pelaajasta, potkaisee hyökkäävän joukkueen pelaaja pallon päätyrajan ylityskohtaa lähemmältä kulmalipulta.
  • Epäsuora vapaapotku: tuomitaan sellaisista virheistä kuin sopimaton käytös tai oman maalivahdin käsiin jalalla syötetty pallo. Maalin hyväksyntä edellyttää, että palloa on koskenut potkun suorittajan jälkeen joku muu pelaaja.
  • Suora vapaapotku: tuomitaan rikotulle joukkueelle rangaistusalueen ulkopuolella tapahtuneista rikkomuksista. Pallo voi mennä suoraan maaliin hyväksytysti. Vastapuolen pelaajien on oltava vähintään 9,15 metrin päässä pallosta.
  • Rangaistuspotku: tuomitaan puolustavan joukkueen omalla rangaistusalueella tekemistä rikkeistä, joista muutoin tuomittaisiin suora vapaapotku. Potkaistaan 11 metrin päässä maalista sijaitsevalta rangaistuspotkupisteeltä. Rangaistuspotkua suoritettaessa vain potkaiseva pelaaja, maalivahti ja erotuomari saavat olla rangaistusalueen sisäpuolella. Eikä kukaan myöskään saa olla 16-rajan puolikaaren sisällä. Alle 13-vuotiailla junioreilla rangaistuspotku potkaistaan seitsemästä metristä. Palloa pitää potkaista eteenpäin. Pallo on myös mahdollista syöttää eteenpäin.
  • Erotuomaripallo: peli aloitetaan erotuomaripallolla, kun tuomari on katkaissut pelin syystä, jota ei ole säännöissä erikseen mainittu (esimerkiksi pelaajan vakava loukkaantuminen, pallon puhkeaminen tai muu vastaava syy, jota ei säännöissä ole mainittu). Erotuomari pudottaa pallon kenttään vyötärön korkeudelta. Pallo on pelattavissa, kun se koskettaa maata.

Peliväline

Sääntö numero 2 määrää, että pallo on pyöreä, tehty sopivasta materiaalista, ilmalla täytetty, sen ympärysmitta on 68–70 cm, paino 410–450 g (kuivana) ja paine 0.6–1.1 ilmakehää.[26] Normaalipallokokoa kuvataan numerolla 5. Lasten peleissä käytetään pienempiä kokoja 4 ja 3.

Maantieteellinen sijoittuminen

Jalkapallon suosio maailmalla. Vihreällä valtiot, joissa jalkapallo on suosituin urheilulaji. Värien eri sävyt kuvaavat pelaajien määrää 1 000 asukasta kohti.

Jalkapalloa pelataan ammattimaisesti jokaisella mantereella (pois lukien Etelämanner) ja se on ykköslaji useimmissa Euroopan, latinalaisen Amerikan, Afrikan ja Aasian maissa. Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa seuraavat jalkapalloa paikan päällä erityisillä jalkapallostadioneilla, ja vielä suurempi ihmismäärä seuraa otteluita television välityksellä.

Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n keväällä 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan enemmän kuin 265 miljoona ihmistä yli 200 maassa pelaa jalkapalloa.[27] Jalkapallon yksinkertaiset säännöt sekä muun muassa erikoisvälineiden vähäisyydestä johtuva harrastamisen helppous tekevät siitä erityisen suositun lajin. Englantilaislähtöisen lajin leviämiseen eri puolille maailmaa on epäilemättä vaikuttanut 1900-luvun voimakas brittivaikutus ympäri maailmaa. Laji on levinnyt enemmänkin brittien kansainvälisen kaupan ja merenkulun kuin Brittiläisen imperiumin kautta; monilla brittiläiseen imperiumiin kuuluneilla alueilla, kuten Intiassa ja Etelä-Afrikassa, ovat muut brittilajit (kuten rugby ja kriketti) perinteisesti olleet jalkapalloa suositumpia, kun taas jalkapallon asema on ollut erityisen vahva monilla sellaisilla Manner-Euroopan ja Etelä-Amerikan alueilla, jotka eivät koskaan kuuluneet imperiumiin. Eri puolilla maailmaa, erityisesti Euroopassa, latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa jalkapallo herättää suuria tunteita ja sillä on olennainen merkitys lajin ystävien elämässä ja ihmisten erilaisissa yhteisöissä.

Jalkapallo Yhdysvalloissa

Jalkapallolla on ollut vaikeuksia juurtua Yhdysvaltoihin. Siellä peli on tunnettu nimellä soccer, kun "jalkapallon" nimi on varattu maan toiselle kansallispelille, rugbyyn perustuvalle amerikkalaiselle jalkapallolle. Jalkapalloa yritettiin toisen maailmansodan jälkeen ensi kerran toden teolla tuoda Amerikkaan 1970-luvulla, jolloin Pelén vetoavulla aloitettiin jalkapallon ammattilaisliiga North American Soccer League eli NASL. NASL:ssä tehtiin amerikkalaista yleisöä ajatellen eräitä sääntömuutoksia: pelikello pysäytettiin katkojen ajaksi ja paitsio määriteltiin erillisen paitsiolinjan avulla. Sittemmin myös Yhdysvalloissa on siirrytty käyttämään tavallisia jalkapallon sääntöjä. Nykyisin Yhdysvaltain ja Kanadan ammattilaisliiga jalkapallossa on MLS. Jalkapalloa yritettiin saada suositummaksi Yhdysvalloissa kesällä 2007, kun David Beckham siirtyi Los Angeles Galaxyn riveihin. Siirto herätti hetkellisen buumin Yhdysvalloissa, mutta jo seuraavana vuonna katsojamäärät olivat kääntyneet laskuun. [28]

Yhdysvalloissa on enemmän rekisteröityjä jalkapalloilijoita kuin missään muussa maassa, peräti 18 miljoonaa. Näistä n. 40% on naisia ja tyttöjä.[29] Jalkapallo onkin Yhdysvalloissa naisten urheilulajeista selvästi suosituin. USA:n maajoukkue kuuluu menestyneimpiin maajoukkueisiin naisten jalkapalloilussa.

Kilpailut

Kansainväliset kilpailut

Portugalin kannattajia vuoden 2004 EM-kilpailuissa.

Maajoukkuekilpailut

Merkittävin kansainvälinen jalkapallokilpailu ja maailman seuratuin urheilutapahtuma on jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut, jotka FIFA järjestää neljän vuoden välein. Kilpailua edeltävät alueelliset alkukarsinnat, joiden parhaat pääsevät varsinaiseen lopputurnaukseen. Nykyään lopputurnaukseen osallistuu 32 maata kerrallaan, vuoteen 1998 asti 24, ja vuoteen 1978 asti 16 muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Seuraava miesten MM-jalkapallon lopputurnaus järjestetään Etelä-Afrikassa 11. kesäkuuta – 11. heinäkuuta 2010.[30]

Jalkapallossa on myös kilpailtu olympialaisissa vuodesta 1900, poikkeuksena Los Angelesin kisat 1932. Alun perin olympialaisten maajoukkueisiin pääsivät vain amatöörit, mutta vuoden 1984 kisoista alkaen myös ammattilaisten osallistuminen on sallittu. Vuonna 1992 tehtiin sääntömuutos, jonka mukaan joukkueissa sai olla korkeintaan kolme yli 23-vuotiasta pelaajaa. [31]

Alueelliset kilpailut
Maanosien FIFA:n alaiset jalkapallojärjestöt. Australia siirtyi Oseanian liitosta (OFC) Aasian liittoon (AFC) vuoden 2006 alussa.

Jalkapallossa pelataan alueellisia kilpailuja joka maanosassa. Alueellisista kilpailuista seuratuimpia ovat Euroopan-mestaruuskilpailut ja Etelä-Amerikan Copa América, joka on myös vanhin vielä pelattava kansainvälinen turnaus [32]. Alueellisia kilpailuja järjestetään myös naisille ja junioreille [33] [34].

Seurajoukkuekilpailut

Merkittävin seurajoukkueiden välinen kansainvälinen kilpailu on eurooppalainen Mestarien liiga, joka on vuosina 1955–1992 pelatun vuosittaisen Euroopan cupin jatkaja. Euroopan kakkoskilpailu on UEFA Europa League (aikaisempi UEFA Cup), joka on lähinnä Mestarien liigan ulkopuolelle jääneille joukkueille. Etelä-Amerikassa pelataan Copa Libertadores -kilpailua ja Aasiassa Asian Champions League -kilpailua. 2000-luvulla on ryhdytty järjestämään myös seurajoukkueiden MM-turnauksia, ensimmäisen kerran vuonna 2000. Tätä ennen Euroopan ja Etelä-Amerikan mestarijoukkueet kohtasivat Intercontinental Cupissa. Pohjoismaissa on pelattu 2000-luvulla myös Royal League -kilpailua Norjan, Ruotsin ja Tanskan parhaiden seurajoukkueiden kesken.

Kansalliset kilpailut

Jalkapallosarjoja

Euroopan kovatasoisimpina jalkapallosarjoina pidetään yleisesti Englannin Valioliigaa, Italian Serie A:ta ja Espanjan Primera Divisiónia. Nämä liigat houkuttelevat huippupelaajia ympäri maailmaa ja ovat myös selvästi muita sarjoja edellä eurocupmenestyksen perusteella lasketussa UEFA:n Euroopan sarjojen rankinglistassa. Seuraavana tässä listauksessa kaudella 2007/2008 ovat järjestyksessä Ranskan Ligue 1, Saksan Bundesliiga, Portugalin superliiga, Romanian Liga 1, Hollannin Eredivisie ja Venäjän valioliiga.[35]

Tiedosto:Sfc1971.jpg
Sertanense FC

Raha on tärkeä asia nykypäivän jalkapallossa. Siitä osoituksena on Euroopan Mestarien liiga, jossa liikkuvat isot summat esimerkiksi televisiosopimusten ansiosta. Sen voittaminen onkin huippuseuroille vähintään yhtä tärkeää kuin kotimaisen sarjan voitto.

Toisaalta tasokasta jalkapalloa pelataan Euroopan ulkopuolellakin esimerkiksi Brasiliassa ja Argentiinassa. Näiden sarjojen vertaaminen eurooppalaisiin on vaikeata, sillä eurooppalaiset ja eteläamerikkalaiset joukkueet kohtaavat harvakseltaan.

Suomessa maan korkein sarjataso on Veikkausliiga. Tätä seuraavat Ykkönen ja Kakkonen. Nämä sarjat ovat valtakunnallisia ja niitä johtaa Suomen Palloliitto. Liiton sarjojen alla pelataan vielä Suomen Palloliiton piirien sisäisiä sarjoja.

Jalkapallocupeja

Voittaja jatkaa -periaatteella pelattavien cup-kilpailujen "äiti" on Englannin FA Cup. Se on maan sarjaakin vanhempi kilpailu. Sittemmin cupeja on ryhdytty pelaamaan kaikissa merkittävissä palloilumaissa. Niille ovat tunnusomaisia eri sarjatasoja edustavien joukkueiden kohtaamiset ja pelit, joissa alemmalla sarjatasolla pelaava joukkue voittaa itseään ennakkoon paremman joukkueen. Näistä tapauksista esimerkkinä on vuonna 2009 pelattu Espanjan cupin ottelu, jossa 2. divisioonan joukkue Alcorcón voitti Real Madridin lukemin 4 - 0. [36]

Pelikentät

Katso myös: Jalkapallostadion

Jalkapalloa voidaan pelata lähes millä tahansa aukealla ja tasaisella paikalla ja köyhissä maissa harrastelijat pelaavatkin sitä usein melko heikkolaatuisilla kentillä. Huipputason ottelut pelataan lähes poikkeuksetta hyvin hoidetuilla stadioneilla, joille mahtuu tuhansia katsojia.

Maailman suurin jalkapallostadion on Korean demokraattisen kansantasavallan Pjongjangissa sijaitseva Rŭngrado, jonka kapasiteetti on 150 000. [37] Stadionilla järjestetään jalkapallo-otteluita kuitenkin epäsäännöllisesti, suurin säännöllisessä käytössä oleva jalkapallostadion on Intian Kalkutassa sijaitseva 120 000 -paikkainen [37] Yuva Bharati Krirangan.

Euroopan suurin stadion on Barcelonan Camp Nou, jonka kapasiteetti on 98 787. Camp Nou on FC Barcelonan kotistadion. Suomen suurin varsinainen jalkapallostadion on Helsingin Finnair Stadium, jolle mahtuu 10 770 katsojaa. Suomen suurin stadion on 40 682 -paikkainen Helsingin olympiastadion, jolla Suomen maajoukkue pelaa useimmat kotiottelunsa.

1950-luvulla maailman suurin jalkapallostadion oli Rio de Janeirossa sijaitseva Maracanã-stadion [38], jonka yleisöennätys on arviolta 200 000 katsojaa. [39] Yleisöennätys syntyi vuoden 1950 MM-turnauksen mestaruuden ratkaisseessa ottelussa Uruguay–Brasilia. Tällä hetkellä stadionin kapasiteetti on kuitenkin vain 96 000. Toinen merkittävä ja tällä hetkellä suurin stadion latinalaisessa Amerikassa on Méxicossa oleva Estadio Azteca, jossa on pelattu vuosien 1970 ja 1986 MM-loppuottelut.

Maailman suurimmat jalkapallostadionit

Tiedosto:Camp nou 2.jpg
Camp Nou Barcelonassa
Stadion Kapasiteetti Sijainti Seurajoukkue
Rŭngrado 150 000 Pohjois-Korea Pjongjang, Pohjois-Korea
Yuva Bharati Krirangan 120 000 Intia Kalkutta, Intia East Bengal Club
Estadio Azteca 105 064 [37] Meksiko México, Meksiko CF América, CF Atlante
Melbourne Cricket Ground 100 000 [37] Australia Melbourne, Australia
Azadi 100 000 [37] Iran Teheran, Iran Esteghlal, Pirouzi

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Siukonen, Markku & Rantala, Risto: Kaikki urheilusta, s. 157. Keuruu: Otava, 2006. ISBN 951-1-20841-1.
  2. ↑ 4-3-2-1 Formation Soccermanager. Viitattu 5.7.2008.
  3. ↑ Formations guide: 4-5-1 BBC.
  4. ↑ Formations guide: 3-5-2 BBC.
  5. ↑ FIFA.com - 1938 FIFA World Cup France ™ FIFA. Viitattu 11. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  6. ↑ FIFA.com - 2006 FIFA World Cup Germany ™ FIFA. Viitattu 11. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  7. ↑ Helsingin Jyry (Kappaleessa Reino Fri - viimeinen mohikaani) helsinginjyry.fi. Viitattu 12. kesäkuuta 2010.
  8. ↑ The Hindu: World Cup: Down memory lane 1950 — Brazil hinduonnet.com. Viitattu 18.2.2009. (englanniksi)
  9. ↑ a b FIFA.com - History of Football - The Origins FIFA. Viitattu 11. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  10. ↑ British Mob Football expertfootball.com. Viitattu 12.6.2010. (englanniksi)
  11. ↑ Kanerva ym.: Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 10-11. WSOY, 2003.
  12. ↑ Online Etymology Dictionary etymonline.com. Viitattu 13. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  13. ↑ Online Etymology Dictionary etymonline.com. Viitattu 13. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  14. ↑ Kanerva ym.: Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 12. WSOY, 2003.
  15. ↑ FIFA.com - The International FA Board (IFAB) FIFA. Viitattu 11. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  16. ↑ TheFA.com - Results FA. Viitattu 12. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  17. ↑ History of The Football League football-league.co.uk. Viitattu 12. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  18. ↑ Kanerva ym.: Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 14. WSOY, 2003.
  19. ↑ TheFA.com - History of women's football FA. Viitattu 12. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  20. ↑ Brighton & Hove Albion Girls Centre of Excellence smartwoodflooring.com. Viitattu 12. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  21. ↑ uefa.com - UEFA Women's C'ship UEFA. Viitattu 12. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  22. ↑ Football Women - Olympic.org olympic.org. Viitattu 12. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  23. ↑ UEFA.com - UEFA Women's Champions League UEFA. Viitattu 12. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  24. ↑ Siukonen, Markku & Rantala, Risto: Kaikki urheilusta, s. 160. Keuruu: Otava, 2006. ISBN 951-1-20841-1.
  25. ↑ FIFA
  26. ↑ Palloliitto
  27. ↑ FIFA Big Count 2006 (PDF) 31.5.2007. FIFA. Viitattu 1.7.2008. (englanniksi)
  28. ↑ MLS attendance, TV viewership numbers slip Sports Business Journal. Viitattu 11. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  29. ↑ U.S. Diplomatic Mission to Germany
  30. ↑ Sanomalehti Kaleva 7.6.2006. s. 21.
  31. ↑ Football Tournament of the Olympic Games - Overview rsssf.com. Viitattu 13.6.2010. (englanniksi)
  32. ↑ The Copa America History and Previous Winners napit.co.uk. Viitattu 11. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  33. ↑ uefa.com - UEFA Women's C'ship UEFA. Viitattu 11. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  34. ↑ History on UEFA.COM UEFA. Viitattu 11. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  35. ↑ UEFA association's coefficient ranking for 2008/2009 cups
  36. ↑ Hopsu, Lehtinen, Lehtola, Valkonen, Westö: Intohimona jalkapallo - Keskusteleva kisapäiväkirja Etelä-Afrikka 2010, s. 52. WSOY, 2010.
  37. ↑ a b c d e World Stadiums: Stadium List: 100 000 + Stadiums worldstadiums.com. Viitattu 12. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  38. ↑ Maracanã, the largest stadium of the world - sambafoot.com en.sambafoot.com. Viitattu 12. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  39. ↑ World Stadiums - Stadium Design: Maracanã Stadium in Rio de Janeiro worldstadiums.com. Viitattu 12. kesäkuuta 2010. (englanniksi)

Kirjallisuutta

  • Foer, Franklin: Jalkapallon maailmanselitys: Hutera teoria globalisaatiosta. (How soccer explains the world: An unlikely theory of globalization, 2004.) Suomennos: Petri Stenman. Pystykorvakirja. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2005. ISBN 952-471-426-4.
  • Galeano, Eduardo: Jalkapallo valossa ja varjossa. (El futbol a sol y sombra, 1995.) Suomentanut Jukka Koskelainen. Helsinki: Nemo, 2000. ISBN 952-5180-29-8.
  • Gifford, Clive: Jalkapallo: kuningaslaji. (Fantastic football, 2006.) Suomentanut Sakari Hyrkkö. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31696-2.
  • Nick Hornby: Hornankattila (WSOY 2000)
  • Itkonen, Hannu & Nevala, Arto (toim.): Kuningaspelin kentät: Jalkapalloilu paikallisena ja globaalina ilmiönä. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-003-9.
  • Kanerva, Juha ym.: Jalkapallon pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27037-7.
  • Kuper, Simon: Matka pallon ympäri. (Football against the enemy, 1994.) Käännös: Sami Sillanpää. Helsinki: Nemo, 2000. ISBN 952-5180-26-3.
  • Pakkanen, Jukka & Lahtinen, Esko S. (toim.): 11 & pallo: Jalkapallo elämässä, elämä jalkapallossa. Helsinki: Kirjayhtymä, 1997. ISBN 951-26-4268-9.

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jalkapallo.
  • FIFA, kansainvälinen jalkapalloliitto. (englanniksi)
  • Palloliitto, Suomen palloliiton viralliset sivut.

Malline:Link GA Malline:Link FA Malline:Link GA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA

Malline:Link GA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jalkapallo&oldid=8632485”