Suomen kulttuuri- ja urheiluministeri

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kulttuuri- ja urheiluministeri on opetusministeriön toinen ministeri opetusministerin lisäksi. Kulttuuri- ja urheiluministeristä voidaan käyttää myös virallista termiä ministeri opetusministeriössä tai toinen opetusministeri. Kulttuuriministeri johtaa taide-, kulttuuri-, liikunta-, nuoriso-, kirjasto- ja kirkollisasioita sekä tekijänoikeus- ja opintotukikysymyksiä. Suomen uudeksi kulttuuriministeriksi valittiin Stefan Wallin, joka on ensimmäinen kulttuuri- ja urheiluministeri -nimityksellä kulkeva ministeri. Jo aikaisemminkin urheilu kuului osaksi kulttuuriministerin vastuualuetta.

Ensimmäinen kulttuuriministeri valittiin Ahti Karjalaisen toiseen hallitukseen 1970. Tästä lähtien kulttuurilla on ollut oma ministerinsä Liinamaan hallitusta ja Miettusen kolmatta hallitusta lukuun ottamatta.

Vanhasen II hallituksen aikana on suunniteltu tekijänoikeusasioiden siirtämistä opetusministeriöstä laajennetulle kauppa- ja teollisuusministeriölle, 2008 perustettavalle työ- ja elinkeinoministeriölle.

[muokkaa] Suomen kulttuuriministerit

Ministeri Puolue Virassa Hallitus
Meeri Kalavainen Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 15.7.1970–29.10.1971 Karjalaisen II hallitus
Jouko Tyyri Ammattiministeri 29.10.1971–23.2.1972 Auran II hallitus
Pentti Holappa Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 23.2.1972–4.9.1972 Paasion II hallitus
Marjatta Väänänen Suomen Keskusta 4.9.1972–13.6.1975 Sorsan I hallitus
Kalevi Kivistö Suomen Kansan Demokraattinen Liitto 30.11.1975–29.9.1976, 15.5.1977–19.2.1982 Miettusen II hallitus, Sorsan II hallitus ja Koiviston II hallitus
Kaarina Suonio Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 19.2.1982–31.12.1982 Sorsan III hallitus
Arvo Salo Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 31.12.1982–6.5.1983 Sorsan III hallitus
Gustav Björkstrand Ruotsalainen kansanpuolue 6.5.1983–30.4.1987 Sorsan IV hallitus
Anna-Liisa Kasurinen Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 30.4.1987–26.4.1991 Holkerin hallitus
Tytti Isohookana-Asunmaa Suomen Keskusta 26.4.1991–13.4.1995 Ahon hallitus
Claes Andersson Vasemmistoliitto 13.4.1995–4.9.1998 Lipposen I hallitus
Suvi-Anne Siimes Vasemmistoliitto 4.9.1998–15.4.1999 Lipposen I hallitus
Suvi Lindén Kansallinen Kokoomus 15.4.1999–5.6.2002 Lipposen II hallitus
Kaarina Dromberg Kansallinen Kokoomus 5.6.2002–17.4.2003 Lipposen II hallitus
Tanja Saarela Suomen Keskusta 17.4.2003–19.4.2007 Jäätteenmäen hallitus ja Vanhasen I hallitus
Stefan Wallin Ruotsalainen kansanpuolue 19.4.2007– Vanhasen II hallitus


Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut
Muilla kielillä