Törngrenin hallitus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Törngrenin hallitus oli Suomen tasavallan 38. hallitus, jonka muodostivat RKP, SDP ja Maalaisliitto. Se on tähän päivään mennessä ainoa RKP:läisen pääministerin johtama hallitus. Hallitus toimi 169 hallituspäivää 5. toukokuuta 1954 – 20. lokakuuta 1954.

Maaliskuun alussa 1954 pidettyjen eduskuntavaalien jälkeiset hallitusneuvottelut olivat äärimmäisen vaikeat ja kaikki kaavaillut hallitusvaihtoehdot ajautuivat umpisolmuun. SDP ja Maalaisliitto eivät päässeet sopimukseen siitä, kumpi saisi pääministerin paikan. Kokoomus taas tyrmäsi aikaisemman nelinkertaisen pääministerin Urho Kekkosen yrityksen keskusta-oikeisto-akselin rakentamiseksi. Seuraavaksi yritti eduskunnan puhemies Karl-August Fagerholm, mutta porvaripuolueet eivät hyväksyneet asetelmaa, jossa pääministeri olisi vasemmistosta eduskunnan ollessa porvarienemmistöinen. Pari kuukautta kestäneen neuvottelumyllytyksen jälkeen todettiin, että ainoa vaihtoehto pääministeriksi olisi kompromissiehdokas, jonka riitapukarit voisivat edes jotenkin sietää. Sellaiseksi löydettiin Valtiokonttorin pääjohtaja ja edeltäneen Tuomiojan hallituksen ulkoministerinä toiminut Ralf Törngren. Törngrenin hallitus oli parlamentaarisesti vahva, mutta sisäiseltä rakenteeltaan heikko, koska siinä istuivat sekä Urho Kekkonen ulkoministerinä että hänen pahin kampittajansa Väinö Leskinen sisäministerinä.[1]

Törngrenin hallitus jätti eronpyyntönsä presidentti Paasikivelle 14. lokakuuta 1954.[2]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[3]

Salkku Ministeri Aloitti tehtävässä Lopetti tehtävässä Puolue
Pääministeri Ralf Törngren5.5.195420.10.1954Ruotsalainen kansanpuolue
Ulkoasiainministeri Urho Kekkonen5.5.195420.10.1954Maalaisliitto
Oikeusministeri Yrjö Puhakka5.5.195420.10.1954Ammattiministeri
Sisäasiainministeri Väinö Leskinen5.5.195420.10.1954Sosiaalidemokraatit
Puolustusministeri Emil Skog5.5.195420.10.1954Sosiaalidemokraatit
Valtiovarainministeri V. J. Sukselainen5.5.195420.10.1954Maalaisliitto
Ministeri valtiovarainministeriössä Martti Miettunen7.5.195420.10.1954Maalaisliitto
Opetusministeri Johannes Virolainen5.5.195420.10.1954Maalaisliitto
Maatalousministeri Viljami Kalliokoski5.5.195420.10.1954Maalaisliitto
Ministeri maatalousministeriössä Hannes Tiainen5.5.195420.10.1954Sosiaalidemokraatit
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Martti Miettunen5.5.195420.10.1954Maalaisliitto
Ministeri kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriössä Aku Sumu5.5.195420.10.1954Sosiaalidemokraatit
Kauppa- ja teollisuusministeri Penna Tervo5.5.195420.10.1954Sosiaalidemokraatit
Sosiaaliministeri Tyyne Leivo-Larsson5.5.195420.10.1954Sosiaalidemokraatit
Ministeri sosiaaliministeriössä Vieno Simonen5.5.195420.10.1954Maalaisliitto
 Aku Sumu7.7.195420.10.1954Sosiaalidemokraatit

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 206. Helsinki: Otava, 1987.
  2. Harjulehto, Seppo: Mitä Missä Milloin 1956, s. 15. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1955.
  3. Törngrenin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 28.1.2022. Viitattu 28.1.2022.
Suomi Edeltäjä:
Tuomiojan hallitus
Suomen hallitus
5. toukokuuta 195420. lokakuuta 1954.
Seuraaja:
Kekkosen V hallitus