Kekkosen V hallitus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kekkosen V hallitus oli Suomen tasavallan 39. hallitus. Se oli Maalaisliiton ja SDP:n muodostama punamultahallitus. Hallitus toimi 501 hallituspäivää: 20. lokakuuta 1954 – 3. maaliskuuta 1956. Pääministeri Kekkonen valittiin Tasavallan presidentiksi 15. helmikuuta 1956, minkä jälkeen hän erosi pääministerin paikalta. Hallitus jatkoi sen jälkeen vielä yli kaksi viikkoa toimitusministeristönä.

Edellisen pääministerin Ralf Törngrenin ollessa lomamatkalla Tanskassa syyskuussa 1954 Maalaisliitto ja sosialidemokraatit ryhtyivät hänen tietämättään pystyttämään uutta hallitusta. Ratkaisevaa tukea hallituksen vaihtamiseen antoi Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, joka oli kyllästynyt pääministerin saamattomuuteen. SAK:n tavoitteena oli saada elinkustannukset alenemaan vakauttamisneuvottelujen alkutasolle subventioiden avulla, ja Törngrenin yrittäessä kompromissiratkaisua SAK esitti yleislakkouhkauksen. Aikaisempi nelinkertainen pääministeri Urho Kekkonen, jonka neljäs hallitus oli syksyllä 1953 kaatunut tiukkaan talouspolitiikkaan, taivutti nyt oman puolueensa Maalaisliiton suostumaan SAK:n vaatimuksiin. Kulissien takana Maalaisliitto ja SDP sopivat palatsivallankumouksesta Törngrenin syrjäyttämiseksi. Törngren yritti vielä kotimaahan palattuaan pelastaa hallituksensa, mutta turhaan.[1]

Maalaisliiton eduskuntaryhmä hyväksyi SAK:n saneleman hallitusohjelman äärimmäisen niukalla enemmistöllä. Uuden hallituksen talouspoliittinen linja merkitsi kulutuksen lisäämistä ja oli siten täysin päinvastainen kuin vuotta aikaisemmin esillä ollut ns. K-ohjelma, johon Kekkosen neljäs hallitus oli kompastunut. Joulukuussa 1954 porvarilliset oppositiopuolueet Kokoomus, Ruotsalainen Kansanpuolue ja Suomen Kansanpuolue estivät eduskunnassa taloudellisen valtalain julistamisen kiireelliseksi. Kaikki hallituksen talouspoliittiset valtuudet perustuivat tähän lakiin, ja sen kaatuminen olisi merkinnyt vuokrien, ulkomaankaupan, hintojen ja palkkojen säännöstelyvaltuuksien raukeamista. Pääministeri Urho Kekkonen esitti hallituksensa eronpyynnön ja presidentti J. K. Paasikivi antoi uuden hallituksen muodostamisen Suomen Pankin pääjohtajan, aikaisemman pääministerin Sakari Tuomiojan tehtäväksi. Tuomioja ei kuitenkaan saanut sosialidemokraatteja ja Maalaisliittoa mukaansa ja luopui yrityksestä, minkä jälkeen Paasikivi kehotti Kekkosen hallitusta jatkamaan. Tämän jälkeen eduskunta hyväksyi valtalain opposition saatua siihen muutoksia säännöstelyn asteittaiseksi purkamiseksi.[2]

Ulkopoliittisesti Kekkosen hallituksen kausi oli sadonkorjuun aikaa. Neuvostoliiton ulkopolitiikka muuttui Stalinin kuoleman jälkeen aikaisemmasta eristyneisyydestä aloitteellisemmaksi, ja uusi asennoituminen näkyi mm. siinä, että Moskova lopetti hyökkäykset Suomen sosialidemokraatteja vastaan. Huhtikuussa 1955 liittoutuneet lopettivat miehityksensä Itävallassa ja tunnustivat Itävallan pysyvästi puolueettomaksi maaksi. Neljän suurvallan ulkoministerit kokoontuivat huippukokoukseensa Sveitsin Geneveen kesällä 1955, mikä vahvisti kansainvälispoliittista "suojasäätä". Pääministeri Urho Kekkonen otti elokuussa 1955 aloitteen käsiinsä kysymyksissä Porkkalan vuokra-alueen palauttamisesta ja Suomen jäsenyydestä Pohjoismaiden neuvostossa. Sopimus Porkkalan palauttamisesta allekirjoitettiin Moskovassa syyskuussa 1955, ja palautus toteutui tammikuussa 1956. Eduskunta hyväksyi Suomen jäsenyyden Pohjoismaiden neuvostossa lokakuussa 1955. Joulukuussa 1955 Suomi, jonka jäsenyys Yhdistyneissä Kansakunnissa oli aiemmin kolmesti evätty, hyväksyttiin vihdoin maailmanjärjestön jäseneksi yhdessä 15 muun valtion kanssa.[3]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[4]

Salkku Ministeri Aloitti tehtävässä Lopetti tehtävässä Puolue
Pääministeri Urho Kekkonen20.10.195415.2.1956Maalaisliitto
Ulkoasiainministeri Johannes Virolainen20.10.19543.3.1956Maalaisliitto
Oikeusministeri Aarre Simonen20.10.19546.11.1954Sosiaalidemokraatit
 Weio Henriksson6.11.19543.3.1956Ammattiministeri
Sisäasiainministeri Väinö Leskinen20.10.195430.9.1955Sosiaalidemokraatit
 Valto Käkelä30.9.19553.3.1956Sosiaalidemokraatit
Puolustusministeri Emil Skog20.10.19543.3.1956Sosiaalidemokraatit
Valtiovarainministeri Penna Tervo20.10.195426.2.1956Sosiaalidemokraatit
Ministeri valtiovarainministeriössä Veikko Vennamo20.10.19543.3.1956Maalaisliitto
Opetusministeri Kerttu Saalasti20.10.19543.3.1956Maalaisliitto
Maatalousministeri Viljami Kalliokoski20.10.19543.3.1956Maalaisliitto
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Martti Miettunen20.10.19543.3.1956Maalaisliitto
Ministeri kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriössä Hannes Tiainen20.10.19543.3.1956Sosiaalidemokraatit
Kauppa- ja teollisuusministeri Aarre Simonen20.10.19543.3.1956Sosiaalidemokraatit
Sosiaaliministeri Onni Peltonen20.10.19543.3.1956Sosiaalidemokraatit
Ministeri sosiaaliministeriössä Tyyne Leivo-Larsson20.10.19543.3.1956Sosiaalidemokraatit
 Hannes Tiainen22.10.19543.3.1956Sosiaalidemokraatit

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Seppo Zetterberg (toim.): Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 836. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0.
  2. Zetterberg 1987, s. 837.
  3. Zetterberg 1987, s. 837–840.
  4. Kekkosen V hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 28.1.2022.
Suomi Edeltäjä:
Törngrenin hallitus
Suomen hallitus
20. lokakuuta 19543. maaliskuuta 1956
Seuraaja:
Fagerholmin II hallitus