Eino Kilpi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo suomalaisesta poliitikosta. Suomalaisesta jalkapalloilijasta kertoo artikkeli Eino Kilpi (jalkapalloilija).
Juho Eino Kilpi
Suomen sisäasiainministeri
Pekkalan hallitus[1]
26.5.194829.7.1948
Edeltäjä Yrjö Leino[2]
Seuraaja Aarre Simonen[3]
Suomen opetusministeri
Pekkalan hallitus[1]
26.3.194626.5.1948
Edeltäjä Eino Pekkala[4]
Seuraaja Lennart Heljas[2]
Suomen sosiaaliministeri
Paasikivi III[1]
17.4.1945 - 26.3.1946
Edeltäjä Ralf Törngren[5]
Seuraaja Matti Janhunen[2]
Ministeri valtioneuvoston kansliassa
Paasikivi III[1]
15.9.194526.3.1946
Kansanedustaja
21.10.193031.8.1933 ja 22.7.194819.2.1962[6]
Tiedot
Syntynyt 7. kesäkuuta 1889[6]
Uusikaupunki[6]
Kuollut 7. kesäkuuta 1963 (74 vuotta)[6]
Helsinki[6]
Puolue SDP ja SKDL
Puoliso Sylvi-Kyllikki Kilpi (1920–)[7]
Ammatti toimittaja

Juho Eino Kilpi (alkuaan Johan Eino Blomros, 7. kesäkuuta 1889 Uusikaupunki7. kesäkuuta 1963 Helsinki) oli suomalainen vasemmistolainen poliitikko ja sanomalehtimies. Hän loi pitkän uran Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) riveissä ja toimi sen pää-äänenkannattaja Suomen Sosialidemokraatin päätoimittajana 1932–1947, kunnes siirtyi vuonna 1948 Suomen Kansan Demokraattiseen Liittoon (SKDL). Hän oli kansanedustajana 1930–1933 ja 1948–1962 sekä useassa eri ministerinvirassa 1945–1948. Yhteensä Kilpi ehti olla ministerinä 1 200 päivää. Hän oli myös SKDL:n presidenttiehdokkaana vuoden 1956 presidentinvaalissa.

Kilven siirtymiseen vasemmalle – ensin sosiaalidemokraatteihin ja myöhemmin kansandemokraatteihin – vaikutti merkittävästi hänen kansanedustajavaimonsa Sylvi-Kyllikki Kilpikenen mukaan?, joka teki samat valinnat jo aiemmin.

Liberaalina porvarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eino Blomros syntyi Uudessakaupungissa ompelija Aina Blomrosin aviottomana lapsena, mutta pääsi kodin köyhyydestä huolimatta opintielle. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1910 ja lähti opiskelemaan yliopistoon Helsinkiin, jossa myös suomensi sukunimensä Kilveksi. Hän joutui keskeyttämään opintonsa kahden vuoden kuluttua lainarahojen loputtua ja ryhtyi toimittajaksi, ensin lyhytaikaisesti kotikaupungissaan ilmestyneeseen Vakka-Suomeen. Kilpi toimi sitten vuosina 1912–1919 toimittajana Turun Sanomissa ja oli lehden tavoin poliittisesti liberaali ja lähellä nuorsuomalaisten vasenta siipeä. Hän pysytteli sivussa sisällissodan tapahtumista. Tavattuaan tulevan vaimonsa Sylvi-Kyllikki Kilven (omaa sukua Sinervo) hän läheni kuitenkin sosiaalidemokraatteja. Pari vihittiin kesällä 1920 ja pari kuukautta Rauman Sanomien päätoimittajana ollut Eino Kilpi siirtyi Tampereelle sosiaalidemokraattisen Kansan Lehden toimittajaksi.[7]

Sosiaalidemokraattina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Anton Huotari siirtyi Helsinkiin, Kilvestä tuli seuraavana vuonna (1921) Kansan Lehden päätoimittaja; hän jatkoi tehtävässä vuoteen 1932. Sosiaalidemokraattisen vakaumuksensa vahvistuttua hän tuli myös mukaan kunnallispolitiikkaan, ja hänet valittiin Tampereen kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäseneksi sekä SDP:n Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi. SDP:ssä Kilvestä tuli vakaa Väinö Tannerin linjan kannattaja. Hänet nimitettiin – jälleen Huotarin seuraajana – myös Suomen Sosialidemokraatin päätoimittajaksi helmikuussa 1932 nimenomaan puolueen ”tannerilaisten” edustajana. Ensimmäisen kansanedustajakautensa päätytttyä vuonna 1933 Kilpi uppoutui päätoimittajan työhönsä, mutta toimi myös Helsingin kunnallispolitiikassa.[7]

Kilpi pysyi puoluejohdon tannerilaisen linjan tukijana läpi 1930-luvun ja sotavuosien, mutta alkoi jatkosodan aikana tukea rauhanoppositiota. Jo tammikuun alussa 1942 hän oli pääkirjoituksessaan ”Lähimmät huolemme” ehdottanut erillisrauhaa Suomen ja Neuvostoliiton välille, minkä sensuuri oli vahingossa päästänyt läpi. Kilpi ei esiintynyt rauhanopposition riveissä yhtä avoimesti kuin vaimonsa ja jätti allekirjoittamatta Kolmenkymmenenkolmen kirjelmän, mutta Tanner ei silti pitänyt häntä enää ”täysin luotettavana”.[7]

Sodan jälkeen Kilpi myötäili SDP:n vasemmalle kallistuvaa puolueoppositiota, mutta yritti yhä välttää konfliktia puolueen johdon kanssa. Hänet valittiin sosiaaliministeriksi Paasikiven III hallitukseen 1945 ja opetusministeriksi Pekkalan hallitukseen 1946. Samana syksynä Sylvi-Kyllikki Kilpi loikkasi SDP:stä SKDL:ään yhdessä kansanedustaja Atos Wirtasen kanssa. Kun Wirtanen maaliskuussa 1947 oli erotettu sosiaalidemokraattien Arbetarbladetin päätoimittajan paikalta, Kilpi puolusti häntä Suomen Sosialidemokraatin sivuilla. Rangaistuksena tästä lehteä julkaisevan Kansanvallan johtokunta päätti 2. huhtikuuta erottaa vuorostaan Kilven päätoimittajan tehtävästä. Kun puolueen johtoa edustava ”asevelijuntta” pudotti hänet myös Helsingin kaupunginhallituksesta, päätti Kilpikin siirtyä kansandemokraatteihin.[7]

Kansandemokraattina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SKDL:ssä Kilvelle tarjottiin heti kätelyssä J. W. Kedon kuoleman jäljiltä vapautunutta puheenjohtajan paikkaa, josta hän kuitenkin kieltäytyi. Sen sijaan hänestä tuli toukokuussa 1948 sisäministeri erotetun Yrjö Leinon tilalle, kun SKDL ei halunnut luopua paikasta, mutta muut hallituspuolueet eivät halunneet uutta kommunistia sisäministeriksi. Sitä ennen hän oli ehtinyt olla lyhyen aikaa valtion tiedotuslaitoksen johtajana. Sisäministerikausi päättyi muutaman kuukauden kuluttua vaaleihin, joissa Kilpi palasi eduskuntaan SKDL:n edustajana. SKDL:ssä hän edusti hyvin maltillista linjaa ja kohosi kesällä 1949 puolueen varapuheenjohtajaksi, jona toimi vuoteen 1962.[7] Eduskunnassa Kilpi oli sivistysvaliokunnan puheenjohtaja 1950–1954 ja 1955–1962.[6] Hän kuului myös Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskuntaan 1956–1962.[7]

Kilpi oli vuoden 1956 presidentinvaalissa SKDL:n ehdokkaana ja sai 18,7 % äänistä ja 56 valitsijamiestä. Kilven valitsijamiehet siirtyivät taktisista syistä kannattamaan vaalin toisella kierroksella osa Fagerholmia ja osa Kekkosta, mikä vaikutti vaalin ratkeamiseen Kekkosen eduksi. Kilpi oli itse ollut presidentin valitsijamiehenä vaaleissa 1931 ja 1950.[7]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eino ja Sylvi-Kyllikki Kilven poika oli toimittaja ja kansanedustaja Kalevi Kilpi. Kirjailija Elvi Sinervo oli Sylvi-Kyllikki Kilven siskona Eino Kilven käly. Sinervon puoliso taas oli poliitikko Mauri Ryömä.

Eino, Sylvi-Kyllikki ja Kalevi Kilpi on haudattu perhehautaan Honkanummen hautausmaalle Vantaalle.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kalevi Kalemaa: Kilpi, Eino Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 4.5.2011. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Eino Kilpi Suomen kansanedustajat. Eduskunta.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Eino Kilpi Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
  2. a b c Pekkalan hallitus Valtioneuvosto. Viitattu 7.7.2011.
  3. Fagerholmin I hallitus Valtioneuvosto. Viitattu 7.7.2011.
  4. Paasikiven III hallitus Valtioneuvosto. Viitattu 7.7.2011.
  5. Paasikiven II hallitus Valtioneuvosto. Viitattu 7.7.2011.
  6. a b c d e f Eino Kilpi Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  7. a b c d e f g h Kalevi Kalemaa: Kilpi, Eino Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 4.5.2011. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Edeltäjä:
Ralf Törngren
Suomen sosiaaliministeri
19451946
Seuraaja:
Matti Janhunen
Edeltäjä:
Eino Pekkala
Suomen opetusministeri
19461948
Seuraaja:
Lennart Heljas
Edeltäjä:
Yrjö Leino
Suomen sisäasiainministeri
1948
Seuraaja:
Aarre Simonen