Aarre Simonen
Sivulta puuttuu | Aarre Simonen | |
|---|---|
 Aarre Simonen pitää vappupuhetta SDP:n vaalijuhlassa Pyynikin kentällä vuonna 1951 |
|
| Sisäasiainministeri | |
|
29.7.1948–17.3.1950 |
|
| Edeltäjä | Eino Kilpi[2] |
| Seuraaja | Urho Kekkonen[3] |
| Kauppa- ja teollisuusministeri | |
|
20.10.1954–3.3.1956 |
|
| Edeltäjä | Penna Tervo[5] |
| Seuraaja | Kauno Kleemola[6] |
| Oikeusministeri | |
|
20.10.1954–6.11.1954 Paasion hallitus[7] 27.5.1966–22.3.1968 Koivisto I[8] 22.3.1968–14.5.1970 |
|
| Edeltäjä | Yrjö Puhakka[9] Johan Otto Söderhjelm[10] |
| Seuraaja | Weio Henriksson[4] Keijo Liinamaa[11] |
| Valtiovarainministeri | |
|
3.3.1956–27.5.1957 |
|
| Edeltäjä | Penna Tervo[4] |
| Seuraaja | Nils Meinander[12] |
| Kansanedustaja[13] | |
|
|
|
| Tiedot | |
| Syntynyt | 18. marraskuuta 1913[13] Helsinki [13] |
| Kuollut | 3. helmikuuta 1977 (63 vuotta)[13] Helsinki [13] |
| Puolue | SDP(1951–1958) TPSL (1959–1962)[13] STP (1973-1977) |
| Ammatti | juristi [13] |
| Puoliso | Leeni Lahja Nikkinen [13] |
Aarre Edvard Simonen (18. marraskuuta 1913 Helsinki – 3. helmikuuta 1977 Helsinki) oli suomalainen poliitikko, joka toimi muun muassa kansanedustajana (1950–1962) ja useiden hallitusten ministerinä. Kansanedustajana Simonen edusti Hämeen läänin pohjoista vaalipiiriä. Sosiaalidemokraatti Simonen riitaantui 1950-luvun lopulla SDP:n tannerilaisen enemmistösiiven kanssa ja liittyi 1959 perustettuun Työväen ja pienviljelijäin sosialidemokraattiseen liittoon, jonka puheenjohtajana hän toimi vuosina 1964–1970.
Aarre Simosen vanhemmat olivat Rautalammilta Helsinkiin muuttanut muurari Edvard Simonen ja Ida Alina Haapala (ent. Hagstedt) ja Aarre oli vanhempiensa ainoa lapsi. Hän tuli ylioppilaaksi Helsingin normaalilyseosta vuonna 1931, suoritti ylemmän oikeustutkinnon sekä valmistui lakitieteen kandidaatiksi ja lisensiaatiksi vuonna 1936 ja sai varatuomarin arvon vuonna 1943. Simonen suoritti Reserviupseerikoulun 32. kurssin parhaana oppilaana vuonna 1936 ja toimi sotien aikana pääasiassa toimistoupseerina merivoimien esikunnassa. Sotilasarvoltaan hän oli kapteeni.
Sisäministerinä ollessaan muun muassa hajotutti lakon Arabian tehtaalla vuonna 1948 ja hän sai tästä lisänimen "Sapeli-Simonen", koska lehtikuvassa ratsupoliisin piiska näytti sapelilta. Elokuussa 1949 Kemin Oy:n lakon aikana Simonen lähetti poliiseja paikalle turvaamaan rikkureitten työrauhaa sen jälkeen kun Fagerholmin I hallitus oli julistanut lakon alaisen Kemijokisuun erottelutyömaan vapaaksi työmaaksi. Lakkolaisten ja poliisien välisessä kahakassa 8. elokuuta 1949 (Kemin veritorstai) kuoli kaksi lakkolaista.
Simonen nousi Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi vuonna 1957 ja varapääjohtajaksi 1972. Presidentin valitsijamiehenä Simonen oli vuosien 1950 ja 1956 vaaleissa.
Kesän 1958 eduskuntavaalien jälkeen Simonen oli mukana SDP:stä irtautuneessa "skogilaisessa" vähemmistöryhmässä, joka halusi puolueen tekevän läheisempää yhteistyötä SKDL:n kanssa. Simosen johtaessa välirikon seurauksena perustettua TPSL:ää puolueen kannattajat tunnettiin "simoslaisina". Simonen putosi eduskunnasta vuoden 1962 vaaleissa eikä onnistunut paluuyrityksessään vuonna 1966 puolueensa hyvästä menestyksestä huolimatta. Simosen ura päivänpolitiikassa päättyi vuoden 1970 vaaleihin, jolloin TPSL ei saanut enää yhtäkään eduskuntapaikkaa. Tämän jälkeen hän toimi vielä TPSL:n puoluevaltuuston puheenjohtajana puolueen lakkauttamiseen saakka.
TPSL:n lakkauttamisen (1973) jälkeen Simonen toimi Sosialistisessa työväenpuolueessa. Hän oli STP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja vuosina 1973–1976. Myös virkaansa Suomen Pankissa Simonen hoiti kuolemaansa saakka.
Poliittisen toimintansa ohella Simonen oli mm. Imatran Voima Oy:n ja Oulujoki Oy:n hallintoneuvostojen puheenjohtaja, Kemijoki Oy:n ja Lännen Tehtaiden hallintoneuvostojen, Autoliiton ja Suomen siviili- ja asevelvollisuusinvalidien liiton varapuheenjohtaja, Rakennuskunta Hakan ja Outokumpu Oy:n hallintoneuvostojen jäsen sekä Helsingin kaupunginvaltuuston, Turun yliopiston valtuuskunnan ja Intimiteatterin kannatusyhdistyksen johtokunnan jäsen.
Syksyllä 1961 Simonen tuomittiin niin sanotussa Kätilöopiston jutussa Valtakunnanoikeudessa rangaistukseen ministerinä tehdystä virkarikoksesta. Simonen selvisi sakoilla jotka ovat valtakunnanoikeuden suurimmat langettamat sakot tähän asti noin 35 000 markkaa (summa ennen euroon siirtymistä)[14] Myöhemmin Simonen nimitettiin oikeusministeriksi, jolloin oikeisto-oppositio teki tämän johdosta välikysymyksen. Välikysymyksen mukaan Simonen täytti perustuslaissa ministereiltä vaadituista ominaisuuksista – syntyperäinen Suomen kansalainen, rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu – vain kansalaisuutta koskevan kriteerin. Koska hallitus sai äänestyksessä eduskunnalta luottamuksen, on Simonen tiettävästi ainoa Suomessa eduskunnan päätöksellä rehelliseksi todettu henkilö. Toisaalta oikeusministeriön hallitusneuvoksena Simosen ministerikaudella toiminut Kai Korte on muistelmissaan luonnehtinut Simosta yhdeksi parhaista esimiehistään, joka "delegoi valtaa, mutta kantoi vastuun itse".
Aarre Simosen puoliso vuodesta 1945 oli sisustustaiteilija Leni Nikkinen (s. 1919). Heillä oli lapset Iiro (s. 1947), Kati (s. 1949) ja Mari (s. 1951).
Ministerikaudet [muokkaa]
- 1948–1950 Sisäasiainministeri
- 1949–1950 2. kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri
- 1954–1956 Kauppa- ja teollisuusministeri
- 1954 vastaava oikeusministeri
- 1956–1957 valtiovarainministeri
- 1957 ministeri valtioneuvoston kansliassa (myös pääministerin sijainen)
- 1966–1970 oikeusministeri
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Fagerholmin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
- ↑ Pekkalan hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
- ↑ Kekkosen hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
- ↑ a b c d Kekkosen V hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
- ↑ Törngrenin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
- ↑ a b Fagerholmin II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
- ↑ Paasion hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
- ↑ Koiviston hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
- ↑ Törgrenin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
- ↑ Virolaisen hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
- ↑ Auran hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
- ↑ Sukselaisen hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
- ↑ a b c d e f g h i Edustajamatrikkeli Aarre Simonen eduskunta.fi. Eduskunta. Viitattu 7.6.2010.
- ↑ Valtakunnanoikeuden tuomioita – Kätilöopiston juttu yle.fi. Elävä arkisto. Viitattu 24.6.2010.
Aiheesta muualla [muokkaa]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aarre Simonen Wikimedia Commonsissa- Aarre Simonen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Peltoniemi, Hannu − Rajala, Pentti: Sapeli-Simonen. Tammi 1981, Helsinki. ISBN 951-30-5234-6.
- Hannu Soikkanen: Simonen, Aarre (1913–1977) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 31.1.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta | Edeltäjä: Eino Kilpi |
Suomen sisäasiainministeri 1948−1950 |
Seuraaja: Urho Kekkonen |
| Edeltäjä: Penna Tervo |
Suomen kauppa- ja teollisuusministeri 1954−1956 |
Seuraaja: Kauno Kleemola |
| Edeltäjä: Penna Tervo |
Suomen valtiovarainministeri 1956–1957 |
Seuraaja: Nils Meinander |
| Edeltäjä: Yrjö Puhakka Johan Otto Söderhjelm |
Suomen oikeusministeri 1954 1966−1970 |
Seuraaja: Weio Henriksson Keijo Liinamaa |
