Yrjö Puhakka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yrjö Puhakka
Suomen oikeusministeri
Törngrenin hallitus
5.5.1954–19.10.1954
Edeltäjä Urho Kekkonen
Johan Otto Söderhjelm
Seuraaja Reino Kuuskoski
Antti Hannikainen
Suomen sisäasiainministeri
Kivimäen hallitus
14.12.1932–6.10.1936
Kallion IV hallitus
7.10.1936–11.3.1937
Edeltäjä Ernst von Born
Seuraaja Urho Kekkonen
Kansanedustaja
2.9.1927–31.1.1928
1.8.1929–20.10.1930
Ryhmä/puolue Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Viipurin läänin itäinen vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 5. syyskuuta 1888
Juuka
Kuollut 28. helmikuuta 1971 (82 vuotta)
Helsinki
Puolue Kansallinen Kokoomus

Yrjö Wilhelm Puhakka (5. syyskuuta 1888 Juuka28. helmikuuta 1971 Helsinki) oli suomalainen poliitikko. Hän oli koulutukseltaan molempien oikeuksien tohtori. Hän toimi kokoomuksen kansanedustajana Viipurin läänin itäisestä vaalipiiristä vuonna 1927 sekä uudelleen vuosina 1929–1930.

Puhakka pääsi ylioppilaaksi vuonna 1907. Hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1909 ja maisterin tutkinnon seuraavana vuonna. Puhakka opiskeli myöhemmin lakia valmistuen molempien oikeuksien kandidaatiksi 1913, lisensiaatiksi 1920 ja lopulta väitellen molempien oikeuksien tohtoriksi vuonna 1920. Hän toimi Sortavalassa asianajajana vuosina 1913–1918. Sortavalan kaupunginvaltuuston jäsenenä toiminut Puhakka oli kaupungin pormestarin virassa vuosina 1918–1919, jonka jälkeen hän jatkoi asianajajana vuoteen 1922 saakka.[1] Karjalan sotilaspiirin esikunnan jäsen sisällissodan aikana.

Puhakka valittiin kansanedustajaksi vuoden 1927 eduskuntavaaleissa Viipurin läänin itäisestä vaalipiiristä. Hänet valittiin eduskunnan oikeusasiamieheksi 1. helmikuuta 1928, jolloin hän lakkasi olemasta kansanedustaja. Hänen seuraajanaan eduskunnassa aloitti Antti Vainio. Puhakka palasi eduskuntaan vuoden 1929 vaaleissa. Vuosina 1925–1937 Puhakka toimi valtio- ja hallinto-oikeuden opettajana Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa, vuosina 1930–1932 ja 1937–1942 eduskunnan lakivaliokunnan sihteerinä, vuosina 1937–1958 Suomen Työnantajain Keskusliiton lainopillisena neuvonantajana ja vuosina 1945–1958 Liiketyönantajain Keskusliiton toimitusjohtajana.[1]

Puhakka toimi kahteen otteeseen ministerinä, ensin sisäasiainministerinä Kivimäen hallituksessa ja sitä seuranneessa Kallion neljännessä hallituksessa, sitten oikeusministerinä Törngrenin hallituksessa 169 päivän ajan vuonna 1954.[2]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yrjö Puhakan vanhemmat olivat kappalainen Tapani Puhakka ja Jenny Sofia Fredrika Vilskman. Hän meni vuonna 1914 naimisiin Ester Amalia Oeschin kanssa.[1] Yrjö Puhakan poika Olli Puhakka oli suomalainen hävittäjälentäjä ja Mannerheim-ristin ritari.[3] Puhakka kuoli Helsingissä helmikuussa 1971, jolloin hän oli 82-vuotias.[1]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomalaisvenäläisen valtioyhdistyksen viimeiset vaiheet ja purkautuminen (1919)
  • Ministerien vastuunalaisuus nykyajan valtioissa (1923)
  • Laki ja asetus Suomen oikeudessa (1925)
  • Työaikalainsäädäntö (1946)
  • artikkeleja Isoon Tietosanakirjaan oikeustieteen ja -historian alalta (1931–1939)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Yrjö Puhakka Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Yrjö Puhakka Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
  3. Puhakka, Risto Olli Petter Mannerheim-ristin ritarit. Viitattu 15.5.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Ernst von Born
Suomen sisäasiainministeri
1932−1937
Seuraaja:
Urho Kekkonen
Edeltäjä:
Reino Kuuskoski
Suomen oikeusministeri
1954
Seuraaja:
Aarre Simonen