Rauhanoppositio

Rauhanoppositio oli jatkosodan loppuvaiheessa Suomen polittikassa toiminut sodan jatkamista vastustanut ryhmä.

Rauhanopposition toiminta sai alkunsa Stalingradin taistelun jälkeen tammikuussa 1943 ruotsalaisen Nyliberala studentförbundetin jäsenten keskuudessa. Oppositioon kuuluuneet halusivat Suomen hallitus aloittavan rauhanneuvottelut Neuvostoliiton kanssa ja irtautuvan sodasta jo ennen syksyä 1943. He harkitsivat jopa varjohallituksen perustamista Lontooseen ja Tukholman käyttämistä tällöin väliasemana. Rauhanoppositio laajeni pian muihinkin poliittisiin ryhmiin ja siihen kuului lopulta muun muassa SAK:n puheenjohtaja Eero A. Wuori, K. A. Fagerholm, Eino Kilpi, Sakari Tuomioja, Urho Kekkonen, Åke Gartz, J. O. Söderhjelm, Ralf Törngren, Nils Meinander ja C. O. Frietsch. Eduskunnassa siihen kuului pääasiassa SDP:n, RKP:n ja edistyspuolueen kansanedustajia.

Rauhanoppositioon kuuluneet luovuttivat jatkosodan aikana 5. elokuuta 1943 presidentti Risto Rytille niin sanotun Kolmenkymmenenkolmen kirjelmän, johon kaikki jälkeenpäin ryhmään luetut eivät tosin osallistuneet. Esimerkiksi Urho Kekkonen ei allekirjoittanut. Rauhanoppositio ei kuitenkaan kyennyt painostamaan Suomen hallitusta, joka sodan jatkamisesta ja siitä aikanaan irtautumisesta päättäessään piti silmällä enemmän Suomen riippuvuutta Saksasta. Jatkosodan jälkeen monet rauhanoppositioon kuuluneet nousivat Suomen politiikan tärkeimpiin johtoasemiin.

Aiheesta muualla

• Urho Kekkonen: Rauhan presidentti ja rauhan hallitus (muistio rauhanopposition puolesta Suomen Marsalkalle : 29/6 1944) 29.6.1944. Viitattu 2.12.2009.
• Paavo Rantanen: Suomen mutkikas tie rauhaan kesällä 1944 Vanhat Toverit. 14.12.2005. Viitattu 2.12.2009.