Rauhanoppositio
Rauhanoppositio oli jatkosodan loppuvaiheessa Suomen politiikassa toiminut sodan jatkamista vastustanut ryhmä.
Rauhanopposition toiminta sai alkunsa Stalingradin taistelun jälkeen tammikuussa 1943 ruotsalaisen Nyliberala studentförbundetin jäsenten keskuudessa. Oppositioon kuuluneet halusivat Suomen hallituksen aloittavan rauhanneuvottelut Neuvostoliiton kanssa ja irtautuvan sodasta jo ennen syksyä 1943. He harkitsivat jopa varjohallituksen perustamista Lontooseen ja Tukholman käyttämistä tällöin väliasemana. Rauhanoppositio laajeni pian muihinkin poliittisiin ryhmiin ja siihen kuului lopulta muun muassa SAK:n puheenjohtaja Eero A. Wuori,[1] K. A. Fagerholm, Eino Kilpi, Sakari Tuomioja, Urho Kekkonen, Åke Gartz, J. O. Söderhjelm, Ralf Törngren, Nils Meinander ja C. O. Frietsch. Eduskunnassa siihen kuului pääasiassa SDP:n, RKP:n ja edistyspuolueen kansanedustajia.
Rauhanoppositioon kuuluneet luovuttivat jatkosodan aikana 5. elokuuta 1943 presidentti Risto Rytille niin sanotun Kolmenkymmenenkolmen kirjelmän, johon kaikki jälkeenpäin ryhmään luetut eivät tosin osallistuneet. Esimerkiksi Urho Kekkonen ei allekirjoittanut. Rauhanoppositio ei kuitenkaan kyennyt painostamaan Suomen hallitusta, joka sodan jatkamisesta ja siitä aikanaan irtautumisesta päättäessään katsoi liittolaissuhteen ylläpitämisen Saksan kanssa olleen vallinneissa oloissa Suomen etujen mukaista. Pienin osin rauhanopposition vaatimusten mukaista politiikkaa kuitenkin toteutettiinkin, sillä esimerkiksi kotiuttamalla vapaaehtoisen SS-pataljoonan Saksasta vuonna 1943 ja perustamalla arvovaltaisten kansalaispiirien tukemana kesällä 1944 amerikkalais-suomalaisen yhdistyksen[2] Linkomiehen hallitus pyrki varautumaan Saksan ja Suomen liittosuhteen päättymisen jälkeiseen aikaan.
Jatkosodan jälkeen monet rauhanoppositioon kuuluneet nousivat Suomen politiikan tärkeimpiin johtoasemiin.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Unto Hämäläinen: Sota-ajan hallituksen sisäpiiriläinen vuoti tietoja Neuvostoliitolle. Helsingin Sanomat, 16.6.2009. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.12.2009.
- ↑ ”Pataljoonan hajottaminen”, Jatkosodan pikkujättiläinen, s. 68. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-28690-6.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Fagerholm, K-A.: Puhemiehen ääni. S. 155-175. Tammi, 1977. ISBN 951-30-3980-3.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Urho Kekkonen: Rauhan presidentti ja rauhan hallitus (muistio rauhanopposition puolesta Suomen Marsalkalle : 29/6 1944) hdl.handle.net. 29.6.1944. Viitattu 2.12.2009.
- Paavo Rantanen: Suomen mutkikas tie rauhaan kesällä 1944 Vanhat Toverit. 14.12.2005. Viitattu 2.12.2009.