Ero sivun ”Vihreä liitto” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
p →‎Entiset kansanedustajat: viitteiden tyyli
EmausBot (keskustelu | muokkaukset)
botit
286 036 muokkausta
p r2.7.2+) (Botti lisäsi: cs:Zelená liga
Rivi 424: Rivi 424:
[[ar:الرابطة الخضراء]]
[[ar:الرابطة الخضراء]]
[[ca:Lliga Verda]]
[[ca:Lliga Verda]]
[[cs:Zelená liga]]
[[de:Grüner Bund]]
[[de:Grüner Bund]]
[[et:Roheline Liit]]
[[et:Roheline Liit]]

Versio 4. helmikuuta 2012 kello 22.22

Tämä artikkeli kertoo suomalaisesta puolueesta. Täsmennyssivulta löydät muita vihreitä puolueita.
Vihreä liitto

Vihreä liitto eli vihreät (lyh. Vihr., ruots. Gröna förbundet tai De Gröna) on suomalainen puolue. Puolue näkee juuriensa olevan ”80-luvun alun vihreässä liikehdinnässä, jossa oli mukana ympäristöaktivisteja, feministejä, vammaisjärjestöjen edustajia sekä ’vaihtoehtokulttuurien’ ihmisiä”.[1] Vihreä liitto rekisteröitiin yhdistykseksi vuonna 1987 ja puolueeksi seuraavana vuonna.[2]

Puolueen kannatus on vahvinta suurissa kaupungeissa ja niiden kehyskunnissa. Esimerkiksi Helsingissä se sai vuoden 2008 kunnallisvaaleissa 23,2 %[3] äänistä ja vuoden 2009 eurovaaleissa peräti 24,9 %[4]; vuoden 2011 eduskuntavaaleissa kuitenkin enää 16,7 %[5]. Keskikokoisista paikkakunnista puolueen kannatus on suuri Kaarinassa (7/51 valtuutettua) ja Pirkkalassa (7/43 valtuutettua). Matalimmalla tasolla vihreiden kannatus on puolestaan Kainuussa sekä Lapissa, noin 2 %. Vihreällä liitolla on 10 kansanedustajaa ja kaksi europarlamentaarikkoa.[6]

Puolueen puheenjohtaja on Ville Niinistö[7]. Vihreä Lanka on puolueen omistuksessa oleva lehti, jolle vihreät osoittaa osan puoluetuestaan.[1][8] Vuonna 2010 vihreillä oli noin 4500 jäsentä.

Historia

Vaalimenestys
Eduskuntavaalit
Vuosi Edustajat Äänet
1983 2 43 754 1,47 %
1987 4 115 988 4,03 %
1991 10 185 894 6,82 %
1995 9 181 198 6,52 %
1999 11 194 846 7,27 %
2003 14 223 564 8,01 %
2007 15 234 429 8,46 %
2011 10 213 172 7,25 %
Kunnallisvaalit
Vuosi Valtuutetut Äänet
1984 101 76 441 2,83 %
1988 94 61 581 2,34 %
1992 343 184 787 6,94 %
1996 291 149 334 6,28 %
2000 338 171 707 7,72 %
2004 314 175 933 7,37 %
2008 370 227 999 8,94 %
Europarlamenttivaalit
Vuosi Mepit Äänet
1996 1 170 670 7,59 %
1999 2 166 786 13,43 %
2004 1 172 844 10,43 %
2009 2 206 439 12,40 %
Koijärven padonrakentajien leiri keväällä 1979. Kuvassa Ville Komsi ja Irina Krohn.

Vihreää liittoa edeltäneen vihreän liikkeen voi konkreettisesti sanoa saaneensa alkunsa Koijärveltä ja Helsinki-liikkeestä 1970- ja 1980-luvuilla. Molempiin osallistui merkittävä määrä vihreiden perustajajäseniä ja nykyisiä vaikuttajia, kuten Osmo Soininvaara, Pekka Sauri ja Heidi Hautala. Liike toimi aluksi verkostona ja liikkeenä, eikä sillä ollut yhtä organisaatiota. Tässä muodossa se onnistui myös saamaan kaksi kansanedustajaa vuoden 1983 vaaleissa: Kalle Könkkölän ja Ville Komsin.[9]

1980-luvun puolivälissä kasvoi halu ja tarve organisoitua. Vuonna 1987 perustettiin Vihreä liitto useiden järjestöjen kattojärjestöksi, mutta siitä ei ollut tarkoitus tehdä puoluetta. Puolueeksi järjestäytymisellä oli kuitenkin tukea, ja erityisesti tiukat, niin sanotut ekovihreät alkoivat perustaa puoluetta, joka keskittyisi puhtaasti ekologisiin asioihin. Tämä johti maltillisempien toimijoiden järjestäytymiseen ja jopa kilpailevien yhdistysten perustamiseen samoille paikkakunnille. Vaikka monet ekovihreät palasivat lopulta vuonna 1988 puolueeksi muuttuneeseen Vihreään liittoon, riitely aiheutti vihreille vaalitappion vuoden 1988 kunnallisvaaleissa.[10] Nykyisin Vihreässä liitossa toimii valtakunnallinen ympäristöasioihin keskittynyt jäsenjärjestö Ekovihreät ry, joka on perustettu vuonna 1995.[11].

Puolue kuitenkin toipui sisäisistä riidoistaan, ja eduskuntavaalit 1991 ja kunnallisvaalit 1992 olivat menestys. Esko Ahon hallituksen kaudella puolueesta muodostui lopullisesti yleispuolue: 90-luvun alun lama siirsi ihmisten huomion arkisiin huoliin, joihin vihreidenkin oli otettava kantaa, kun kansakunta oli itsenäisyyden ajan pahimmassa talouskriisissä. Laman keskellä vuonna 1994 Osmo Soininvaara kirjoitti teoksensa ”Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi” ja puheenjohtajana toiminut psykologi Pekka Sauri nosti esille muita aiheita ympäristöasioiden lisäksi.lähde?

Kysymys Euroopan unionin jäsenyydestä jakoi puoluetta selvästi. Eduskuntaryhmä, puolueen johto, äänestäjät ja jäsenet jakautuivat asiassa kahtia. Osa vihreistä vastusti ympäristösyistä kasvuhakuista Euroopan unionia, kun taas toiset kannattivat rajatonta ja yhteistyötä lisäävää EU:ta. Kiihkeimmissä puheenvuoroissa uhkailtiin puolueen hajoamisella, jos puolue ottaisi virallisesti myönteisen kannan Euroopan unioniin. Suomessa EU:n kannatus vihreiden keskuudessa oli kuitenkin suurempaa kuin Itävallan ja Ruotsin vihreissä, jotka pohtivat jäsenyyttä samaan aikaan. Vuonna 1994 puoluekokous päätti kannattaa sitovaa kansanäänestystä EU-jäsenyydestä ja että puolue ei ota virallista kantaa asiaan. Yhdeksän kymmenestä vihreiden kansanedustajasta lupasi ennen vaaleja noudattaa kansanäänestyksen tulosta, ja he äänestivät lopulta jäsenyyden puolesta.[12][13]

Suomen EU-kansanäänestyksen jälkeen puoluehallitus määritteli vihreiden EU-periaatteita, joihin kuuluivat kansanvaltaisuuden ja kansalaisjärjestöjen vaikutusmahdollisuuksien turvaaminen, pohjoismaisen julkisuusperiaatteen käyttöönotto, tuki EU:n laajenemiselle Keski- ja Itä-Eurooppaan sekä ympäristöpolitiikan tukeminen talouden ja markkinoiden keinoin. Vihreät vaati Suomelle ympäristökomissaarin salkkua ja esittivät komissaariksi Sirpa Pietikäistä tai Matti Wuorta.[12] Paavo Lipposen ensimmäisessä hallituksessa vihreät hyväksyi hallitusohjelman mukaisesti Suomen jäsenyyden Euroopan talous- ja rahaliitossa, vaikka kannattajien enemmistö oli kyselytutkimusten mukaan sitä vastaan.[14]

Vihreiden kannatus kunnittain kunnallisvaaleissa 2008.
0 %   0–2 %   2–4 %   4–6 %   6–8 %   8–10 %   10–12 %   12–14 %   14– %

Vuoden 1995 vaalit olivat vihreille lievä vaalitappio ja puolue menetti yhden kansanedustajan. Pääministeriksi noussut sosiaalidemokraattien Paavo Lipponen kokosi kuitenkin laajan sateenkaarihallituksen, jossa vihreät oli mukana. Ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri Pekka Haavistosta tuli Euroopan ensimmäinen vihreä ministeri. Vuoden 1999 vaalit eivät heilauttaneet hallituksen asemaa ja vihreät sai kaksi lisäpaikkaa. Puolue jatkoi hallituksessa kahdella ministerillä, jotka olivat Osmo Soininvaara ja Satu Hassi.[15] Soininvaaran pesti kesti kaksi vuotta, sillä salkkujaossa vihreät jakoi peruspalveluministerin pestin puoliksi RKP:n kanssa.

24. toukokuuta 2002 eduskunta hyväksyi viidennen ydinvoimalan lupahakemuksen. Tämän seurauksena vihreät päätti erota hallituksesta. Puolueen mukaan ydinvoimapäätös oli kestävän kehityksen vastainen, moraaliton ja riskialtis, kun uusiutuvaan energiaan perustuvat vaihtoehdot olisivat olleet turvallisempia ja ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta tehokkaampia. Eropäätöksen seurauksena vihreitä syytettiin laajalti yhteistyökyvyttömyydestä. Puolueen mukaan hallituksesta lähtemättä jättäminen olisi kuitenkin tehnyt puolueesta kansainvälisen ”ekomerkin” ydinvoimalle.[16] Ydinvoimakiistan pohjalla oli se, ettei hallitusohjelmassa ollut sovittu mitään tarkkaa ydinvoiman lisärakentamisen suhteen.[17]

Kun hallitus teki 2010 päätöksen kahden ydinvoimalaitosluvan esittämisestä eduskunnasta, vihreät päätti jäädä hallitukseen. Päätös sai osakseen arvostelua puolueen periaatteiden pyörtämisestä[18][19].

Eduskuntavaaleissa 2003 vihreiden kannatus jatkoi nousuaan ja puolue sai 14 kansanedustajaa, mutta jäi oppositioon. Eduskuntavaaleissa 2007 vihreiden vaaliteemoina olivat ilmastonmuutos, köyhyys ja perustulo. Puolue nosti edelleen paikkamääräänsä eduskunnassa, kun valituksi tuli 15 vihreää. Pohjois-Karjalan vaalipiiristä ehdolle lähtenyt puheenjohtaja Tarja Cronberg ei päässyt eduskuntaan. Helmikuussa 2008 puolue menetti yhden kansanedustajan kokoomukselle loikkauksen takia.[20]

Vuoden 2011 eduskuntavaaleihin Vihreät lähti "Uusi Suomi" -sloganilla ja vihreällä pohjalle sijoitetulla vaakunaleijonalla. Lisäksi puolue korosti tiedemyönteisyyttään Tiedepuolue-sivustolla. Vaaleissa puolue menetti kolmanneksen paikoistaan ja sai 10 edustajaa.

Kesäkuussa 2011 vihreiden puoluekokous äänesti Ville Niinistön puolueen uudeksi puheenjohtajaksi sekä Panu Laturin jatkamaan puoluesihteerinä. Entinen puheenjohtaja Sinnemäki hävisi saaden alle viidenneksen kannatuksen. Puoluekokous äänesti myös mallista, jossa seuraavasta puoluekokouksesta lähtien vihreillä olisi kaksi puheenjohtajaa sekä ravintoloiden oikeudesta myydä viiniä kotiin vietäväksi, joista kumpikaan ei kuitenkaan toteutunut tiukissa äänestyksissä.[21]

Ideologia

Vihreiden vaaliteltta Iso-Roobertinkadulla Helsingissä.

Vihreä liitto ei ole halunnut määritellä itseään perinteisen vasemmisto–oikeisto-jaottelun mukaisesti, vaan käyttää Saksan vihreiden luomaa ajatusta, jonka mukaan ”vihreät eivät ole vasemmalla eivätkä oikealla vaan edellä”.[22][23] Turun yliopistossa vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen mukaan puolueen kannattajat ovat keskimäärin vasemmiston suuntaan kallellaan, jopa aavistuksen enemmän kuin SDP:n kannattajat. Kun puolueet asetettiin vasemmisto-oikeisto-skaalalle niiden kannattajien ideologisten itsearvioiden perusteella, Vihreä liitto oli toiseksi vasemmistolaisin eduskuntapuolue Vasemmistoliiton jälkeen.[24] Tampereen yliopistossa vuonna 2009 tehdyn, ehdokkaiden vaalikonevastauksia koskevan tutkimuksen mukaan vihreät ja kommunistit olivat tietyissä poliittisissa linjauksista ympäristönsuojelussa ja talouden säätelystä lähellä toisiaan, mutta esimerkiksi SDP ja Vasemmistoliitto olivat kumpaakin edellä mainittua jyrkempiä markkinatalouden vastustajia.[25] Ville Niinistö kiisti tulkinnan.[26] Entiset taistolaiset äänestävät Anna Kontulan kyselytutkimuksen mukaan nykyään usein vihreitä (45 % vastaajista).[27]

Periaateohjelmassaan puolue on kritisoinut sekä markkinataloutta että sosialismia, koska vihreiden mielestä kumpikaan talousjärjestelmä ei ota huomioon ympäristöä, kehitysmaita ja tulevia sukupolvia taikka aineettomia, henkisiä arvoja, vaan keskittyy liiaksi rahatalouden kasvuun.[28] Omasta vaihtoehdostaan, jossa yhteiskunta asettaa markkinataloudelle sekä sosiaaliset että ekologiset reunaehdot, puolue käyttää nimitystä ekologinen tasapainotalous.[29][30] Lisäksi puolueen ohjelmassa korostuu kaikille valtion kassasta maksettava perustulo. Vuoden 2006 periaateohjelmassaan Vihreä liitto julistautui feministiseksi ja monikulttuurisuutta kannattavaksi puolueeksi.[31]

Eduskunnan sekä kaupungin- ja kunnanvaltuustojen istuntosaleissa Vihreän liiton edustajat istuvat sosiaalidemokraattien ja keskustan ryhmien välissä.[32][33]

Vihreiden kannattajista puolet ilmoittautuu asevelvollisuuden vastustajiksi.[34]

Jäsenjärjestöjä

Vihreä miesliike

Vihreä miesliike ry on maaliskuussa 2009 perustettu puoluepoliittinen miesliike, jonka tavoitteena on tasa-arvon ajaminen ja miesliikkeessä koettujen epäkohtien[35] esille nostaminen yhteiskunnassa ja niihin vaikuttaminen vihreiden kautta.[36]

Vihreä miesliikkeen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin tutkija ja kolumnisti Jukka Relander.[37]

Yhdistys julkaisi huhtikuussa 2010 miespoliittisen ohjelman[38], jonka tavoitteena on sukupuolten tasa-arvon edistäminen miesten tasa-arvo-ongelmia korjaamalla.[39]

Maaseutu- ja erävihreät

Kuopion puoluekokouksen yhteydessä 12.6.2011 perustettiin uusi valtakunnallinen järjestö, Maaseutuvihreät, joka sittemmin rekisteröityi nimellä Maaseutu- ja erävihreät ry. Yhdistyksen pyrkimys on tavoittaa vihreästä maaseudusta kiinnostuneet ihmiset sekä kehittää vihreän puolueen maaseutupolitiikkaa. Maaseutu- ja erävihreät ilmoittavat tavoitteekseen toiminnan "hyvinvoivan ja monimuotoisen maaseudun puolesta."[40]

Armon vihreät

Loppuvuodesta 2011 käynnisti toimintansa kristinuskoon ja kirkkoon myönteisesti suhtautuvien jäsenyhdistys Armon vihreät. Aloitteellisia asiassa olivat Heikki Hiilamo, Kirsi Ojansuu ja Jukka Relander. Armon vihreät ilmoittaa haluavansa edistää positiivista suvaitsevaisuutta suhteessa uskontoihin. Kirkon pitää yhdistyksen mielestä varjella luomakuntaa oikeilla ympäristöteoilla. Evankelis-luterilaisen kirkon tulee Armon vihreiden mukaan edelleen pitää esillä ihmisoikeus- ja demokratiakysymyksiä.[41]

Kansainväliset yhteydet

Vihreä liitto kuuluu Global Greens -järjestöön sekä Euroopan vihreään puolueeseen. Euroopan parlamentissa puolueen edustajat kuuluvat Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmään. Vuonna 1993 Vihreä liitto oli perustamassa Euroopan Vihreät -puolueliittoa, jonka perustava kokous pidettiin Kirkkonummella. Vuonna 2003 Euroopan Vihreät muutti nimensä Euroopan vihreäksi puolueeksi. Liiton puheenjohtajana toimi vuosina 1994–1997 Pekka Sauri ja 2000–2006 Pekka Haavisto[1][42].

Henkilöitä

Vanhoja tunnuksia
1994−1998
1998−2006

Puoluejohto

Puheenjohtaja valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Vuodesta 2004 lähtien puheenjohtajaksi on voitu valita sama henkilö korkeintaan kolme kertaa peräkkäin, ja tätä ennen kaksi kertaa peräkkäin. Pekka Haavisto oli ensimmäinen puolueen puheenjohtaja, joka oli myös kansanedustaja. Aikaisemmin oli pidetty parempana jakaa valtaa niin, että kansanedustaja ei voisi olla myös puheenjohtaja.[43]

Puheenjohtajan lisäksi puoluekokous valitsee 12-jäseniseen puoluehallitukseen kolme varapuheenjohtajaa ja kahdeksan muuta jäsentä, puoluesihteerin ja puoluevaltuuskunnan, jossa on 40 jäsentä.[44]

vuosi puheenjohtaja puoluesihteeri
1987 Kalle Könkkölä  
1987–1991 Heidi Hautala liittosihteerit Tarja Helanen sekä David Pemberton (1988–1990)
puoluesihteeri Pekka Sauri (1990–1991)
1991–1993 Pekka Sauri David Pemberton
1993–1995 Pekka Haavisto Katariina Poskiparta
1995–1997 Tuija Brax Sirpa Kuronen
1997–2001 Satu Hassi Ari Heikkinen
2001–2005 Osmo Soininvaara
2005–2007 Tarja Cronberg
2007–2009 Panu Laturi
2009–2011 Anni Sinnemäki
2011– Ville Niinistö

Nykyiset kansanedustajat

Europarlamentaarikot

¹ nousi europarlamenttiin Hautalan aloittaessa Kataisen hallituksen kehitysministerinä

Ministerit

Lipposen I hallitus:

Lipposen II hallitus:

Vanhasen II hallitus:

Kiviniemen hallitus:

  • Tuija Brax, oikeusministeri 2010–2011
  • Anni Sinnemäki, työministeri 2010–2011

Kataisen hallitus:

Presidenttiehdokkaat

Entiset kansanedustajat

1 siirtyi kokoomuksen eduskuntaryhmään
2 siirtyi oikeuskansleriksi

Lähteet

  • Anne Brax ja Pauli Välimäki (toim.): Vihreä ABC-kirja. Vihreä liitto, 1991. ISBN 951-95840-1-3.
  • Remes, Tanja & Sohlstén, Jemina (toim.): Edellä! Vihreä liitto 20 vuotta. Helsinki: Vihreä sivistysliitto, 2007. ISBN 978-952-5078-24-4.
  • Rauli Mickelsson: Suomen puolueet: historia, muutos ja nykypäivä. Tampere: Vastapaino, 2007. ISBN 978-951-768-217-6.

Viitteet

  1. ↑ a b c Vihreä liitto lyhyesti (Vihreä liitto 2008)
  2. ↑ Mickelsson 2007, s. 46
  3. ↑ Tulos puolueittain Kunnallisvaalit 26.10.2008 Oikeusministeriö
  4. ↑ Helsinki - Puolueiden kannatus Yleisradio 10.6.2009
  5. ↑ Eduskuntavaalit 17.4.2011 – Tulos – Helsingin vaalipiiri 13.5.2011. Oikeusministeriö. Viitattu 30.12.2011.
  6. ↑ EUROPARLAMENTTIVAALIT 7.6.2009 Oikeusministeriö 7.6.2009
  7. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä Niinistö ei löytynyt
  8. ↑ Esa Lilja: Vihreän Langan päätoimittaja vaihtuu Helsingin Sanomat 23.6.2010
  9. ↑ Mickelsson 2007, s. 253
  10. ↑ Brax ja Välimäki 1991, s. 24-25
  11. ↑ Ekovihreiden alkuvaiheet Ekovihreät ry.. Viitattu 8.6.2010.
  12. ↑ a b Isotalo, Merja (2007) Hallituspuolueeksi EU-maahan. Teoksessa Edellä! Vihreä liitto 20 vuotta. (Toim. Remes, Tanja – Sohlestén, Jemina)
  13. ↑ Pertti Pesonen (toim.) (1994) Suomen EU-kansanäänestys 1994: Raportti äänestäjien kannanotoista, s. 47–60. Verkkoversio
  14. ↑ 4.2 Suomi Euroopan Unionissa Suomen poliittinen järjestelmä - verkkokirja (Helsingin yliopisto)
  15. ↑ Remes & Sohlstén 2007, s. 201
  16. ↑ Satu Hassi: Miksi lähdimme hallituksesta, luettu 8. huhtikuuta 2007
  17. ↑ Pääministeri Paavo Lipposen II hallituksen ohjelma 15.4.1999, luettu 8. huhtikuuta 2007
  18. ↑ Eduskunta kiistelee ydinvoimasta Kansan uutiset. 11.5.2010. Viitattu 11.5.2010.
  19. ↑ Viitanen ihmettelee vihreiden lepsuilua Demari.fi. 23.4.2010. Viitattu 11.5.2010.
  20. ↑ Riita Vihdin vihreiden kanssa ajoi Forsiuksen kokoomukseen Helsingin Sanomat. 14.2.2008. Viitattu 3.3.2009.
  21. ↑ Laturi jatkaa vihreiden puoluesihteerinä yle.fi. 12.6.2011. Viitattu 12.6.2011.
  22. ↑ Brax ja Välimäki 1991, s.56
  23. ↑ Mickelsson 2007, s. 283
  24. ↑ Elo, Kimmo – Rapeli, Lauri (2008): Suomalaisten politiikkatietämys. Oikeusministeriön julkaisuja 2008:6.
  25. ↑ Vihreiden ja kommunistien eurovaaliehdokkailla samoja näkemyksiä YLE.fi. 3.6.2009. Viitattu 3.9.2010.
  26. ↑ Ville Niinistö: Vihreät eivät ole kommunisteja YLE.fi. 3.6.2009. Viitattu 3.9.2010.
  27. ↑ Anna Kontula: Taistolaisuus puberteettikapinasta takinkääntöön. Historiallinen aikakauskirja, 2004, 102. vsk, nro 2, s. 233–243.
  28. ↑ Vihreän liiton periaateohjelma, versio toukokuu 1990. Vihreä liitto, 1990. ISBN 951-95840-2-1. s.7
  29. ↑ Vihreän liiton periaateohjelma, versio toukokuu 1990. Vihreä liitto, 1990. ISBN 951-95840-2-1. s.9
  30. ↑ Vihreän liiton periaateohjelma, versio kesäkuu 1994. Vihreä liitto, 1994. ISBN 952-9760-01-9. s.1-2
  31. ↑ Tehtävänä reilu muutos Vihreän liiton puoluekokouksen 28.5.2006 hyväksymä periaateohjelma
  32. ↑ Istumajärjestys vuoden 2008 valtiopäivillä 10.9.2008. Eduskunta. Viitattu 26.9.2008.
  33. ↑ Heikki Paloheimo ja Tapio Raunio (toim.): Suomen puolueet ja puoluejärjestelmä (WSOY, 2008) s. 38
  34. ↑ Matthew Parry: Support for conscription strong but waning Helsinki Times. 14.5.2009. Viitattu 21.10.2009. (englanniksi)
  35. ↑ Elonen, Piia: Näistä epäkohdista miesliike on huolissaan Helsingin Sanomat. 26.4.2009. Viitattu 9.5.2010.
  36. ↑ Jussila, Noora: Vihreä miesliike järjestäytyy Vihreä Lanka. 6.3.2009. Viitattu 9.5.2010.
  37. ↑ Jukka Relander johtaa nyt vihreitä miehiä Vihreä Lanka. 16.3.2009. Viitattu 9.5.2010.
  38. ↑ Vihreän miesliikkeen Miespoliittinen ohjelma 11.4.2010. Vihreä miesliike ry. Viitattu 9.5.2010.
  39. ↑ Summanen, Reino: Vihreät: Lisää miehiä tasa-arvovirastoon ja sukupuolentutkimukseen Verkkouutiset. 13.4.2010. Viitattu 9.5.2010.
  40. ↑ http://www.vihreat.fi/node/6953
  41. ↑ http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/6567-kirkkomyonteiset-vihreat-jarjestaytyvat
  42. ↑ Edustajamatrikkeli: Pekka Haavisto Eduskunta. Viitattu 3.4.2009.
  43. ↑ Remes & Sohlstén 2007, s. 83.
  44. ↑ Vihreän liiton säännöt vihreat.fi.

Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”Auto1F-1”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.

Aiheesta muualla


 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vihreä_liitto&oldid=11233215”