Tämä on hyvä artikkeli.

Tytärsaari

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 29. kesäkuuta 2011 kello 14.44 käyttäjän Soppakanuuna (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tytärsaari
Tytärsaaren halkaisija on noin kolme kilometriä. Saaren itäosassa näkyy lentohiekkadyyni. Eteläkärjen turkoosi alue on Tytärsaaren kylän aluetta ja länsiosan vihreät alueet mäntyä kasvavaa avokalliota.
Tytärsaaren halkaisija on noin kolme kilometriä. Saaren itäosassa näkyy lentohiekkadyyni. Eteläkärjen turkoosi alue on Tytärsaaren kylän aluetta ja länsiosan vihreät alueet mäntyä kasvavaa avokalliota.
Maantiede
Muut nimet Bolšoi Tjuters
Tyterskär
Sijainti 59°51.2′N, 27°11.3′E
Merialue Suomenlahti
Pinta-ala 8,3 km²
Korkein kohta 50
Valtio
Valtio Venäjä
Kunta Jaaman piiri

Tytärsaari (ven. Большой Тютерс, Bolšoi Tjuters; ruots. Tyterskär; vir. Suur Tütarsaar) on itäisen Suomenlahden ulkosaari, joka kuuluu nykyisin Venäjän Leningradin alueen Jaaman piiriin. Tytärsaari kuului aikanaan Suomen suuriruhtinaskuntaan ja sittemmin itsenäiseen Suomeen, mutta luovutettiin Neuvostoliitolle Moskovan rauhassa vuonna 1940. Tytärsaari oli erillinen Viipurin lääniin kuulunut Suomen kunta vuodesta 1899 alkaen.

Tytärsaari (Tyterskär) ja Pien-Tytärsaari (Lilla Tyterskär) Suomenlahden keskiosassa Suursaaren (Hogland) eteläpuolella ruotsinkielisessä kartassa vuodelta 1926.

Maantiede

Saaren maantiede ja kallioperä

Tytärsaari eli Suur-Tytärsaari on pyöreähkö saari Suomenlahden itäosassa, 75 kilometriä Kotkasta etelään ja noin 18 kilometriä Suursaaresta eteläkaakkoon. Saaren läpimitta on noin 3 kilometriä ja pinta-ala 8,3 neliökilometriä. Saari on suurimmaksi osaksi mäntyä kasvavaa hiekkakangasta. Saaren kosteikot ovat joko kuusta kasvavaa korpea tai puuttomiksi soistuneita. Rannoilla esiintyy leppämetsiköitä.[1] Saaren korkein kohta on Kaunismäki, joka on 50 metriä merenpinnasta [2].

Tytärsaari, kuten muutkin Suomenlahden ulappasaaret, on jäänne noin 1 800–1 700 miljoonaa vuotta sitten syntyneestä Alppien kaltaisesta Svekofennidien poimuvuoristosta. Tämän vuoksi saarten kallioperä poikkeaa Viron ja Suomen rannikon kallioperästä.[3]

Luonto

Saaren itärannikkoa pitkin kulkee leveä lentohiekka-alue, joka siirtyy hitaasti länteen päin. Hiekkadyyni on ihmisten rantahakkuiden synnyttämä. Dyyni liikkuu noin metrin vuodessa sisämaahan päin.[1] Aallokko kasaa suojaisille rannoille kasvismassaa eli hatrua, joka muodostuu pääasiassa rakkolevästä mutta myös muista erilaisista levistä ja kasvisaineksesta. Hatru voi kasautua jopa metriseksi kerrostumaksi rannalla ja on hyvin typpipitoista.[4]

Tytärsaaren länsi- ja luoteisosassa on myös paljasta kalliota. Saaren korkein kohta on noin 50 metrin korkeudella merenpinnasta.[1] Saaresta löytyy myös hiidenkirnuja ja pirunpeltoja.[5]

Tytärsaaresta 15 kilometriä länsilounaaseen sijaitsee yksinäinen ja asumaton Pien-Tytärsaari eli Säyvö (ven. Малый Тютерс, Malyi Tjuters), moreenisoran muodostama 2,5 km pitkä, kapea ja matala asumaton saari. Saaresta ulkonee noin 1,5 km:n mittainen, vain muutaman metrin levyinen hiekkasärkkä.[1] Säyvöstä kerättiin merinätkelmää ja jopa jäkälää rehuksi Tytärsaaren talojen karjalle.[4] Merinätkelmää pidettiin arvossa, koska se kasvoi lähes pelkällä hietikolla ja sitä jopa levitettiin tarkoituksella.[4] Säyvössä kerrottiin kasvavan oma ruusulaji "Säyvön ruusu" saaristossa ja rannikoilla yleisten kurttulehtiruusun ja okaruusun lisäksi, mutta siitä ei löydy mainintaa tieteellisistä kasvioista.[5]

Suomesta oletettavasti hävinneellä tammihiirellä on pieni ja eristynyt, mutta elinvoimainen kanta nykyisin asumattomalla Tytärsaarella.[6][7] Tytärsaarelaiset kutsuivat jyrsijää "mettärotaksi" ja tiesivät sen taitavaksi kiipeilijäksi. Tammihiiren vahva kanta Tytärsaaressa osaltaan estää muiden pikkujyrsijöiden kotoutumisen saarelle. [5] Myös apolloperhoskanta on saarella säilynyt.[8]

Historia

Tytärsaaren solki

Vuonna 1896 löytyi Tytärsaaren itäosan lentohiekka-alueelta, Kaunismäeltä hopeinen kullattu solki. Löytäjä oli tytärsaarelainen kalastaja Emil Perheenmies. Solki on pituudeltaan 174 mm, ja sen on arvioitu olevan noin 500-luvulta jaa. Se on esillä Suomen kansallismuseossa. Kansallismuseon tutkijat kävivät löytöpaikalla ensimmäisen kerran vasta 1909. 75 metrin päästä soljen löytöpaikasta löydettiin kiviaineksinen kumpu, poltettuja luita ja hiiltä sekä poltettujen saviastioiden palasia. Tällöin pääteltiin, ettei solki ole irtolöydös vaan lähtöisin todennäköisesti kalmistosta.[9] Paikalle palattiin uudestaan 1910, mutta löydökset olivat tällöin vaatimattomia, hiiltä ja saviastianpaloja. Kesävieras Greda Holmström löysi kuitenkin vuonna 1926 läheltä soljen löytöpaikkaa heloja, jotka olivat samaa tyyliä Perheenmiehen löytämän soljen kanssa.[10]

1970-luvun tutkimuksissa solki todettiin taiten valmistetuksi, mutta käytössä kuluneeksi ja kömpelösti korjatuksi. Soljessa esiintyy paljon kristillistä symboliikkaa muistuttavaa koristelua, ja se on kuluneisuudestaan päätellen kuulunut mahtihenkilön asustukseen pitkähkön ajan. Tytärsaaresta löytyneet viitteet polttokalmistosta taas viittaavat pakanalliseen hautaustapaan.[11] Solki ajoittuu kansanvaellusaikaan 500-luvun alkupuolelle. Sen alkuperän epäillään olevan ruotsalainen ja sen germaaninen eläinornamentiikka on norlantilaista tyyliä. Pohjanmaan Vöyristä löydetyn Vöyrin Gulldyntin soljen arvellaan myös olevan samaa perua[12].

Tytärsaaren keskiaika

Keskiajalla saksalainen Kalparitaristo valloitti alaa Baltiassa. Tämä ajoi puolestaan tanskalaisia valloittamaan nykyisen Viron alueen, koska he pelästyivät saksalaisten menestystä ja halusivat siksi tukevoittaa valtaansa alueella. Suomenlahden saaret eivät kuitenkaan kiinnostaneet tanskalaisia eivätkä saksalaisiakaan [13]. Novgorodin voimat olivat tuolloin sidotut itäisen mongoliuhkan vuoksi, ja Ruotsi käytti tilaisuutta hyväkseen kasvattaakseen vaikutustaan Suomenlahdella ja riistääkseen sitä Novgorodilta. Pähkinäsaaren rauha vuonna 1323 tunnustikin Suomenlahden saaret Ruotsin valtapiiriin. Asumattomat ulkosaaret piti kuitenkin asuttaa, jotta Ruotsi saisi niistä pitävän otteen[14]. Tytärsaari oli siis asuttu jo Suomen keskiaikana. Vaasa-aikana, 1500-luvun keskivaiheilla, saaren tilat hävitettiin ja itse saari autioitui. Uskonpuhdistus näet murensi kalparitariston mahdin ja vallan ritarikunnan sisäiseen hajaannukseen ja syntynyttä valtatyhjiötä seurasivat epävakaat ja rauhattomat ajat[15]. Tallinnan porvarien palveluksessa ollut kaappari Peter Haapanen pakkoverotti Suomenlahden saarelaisia 1555–1557. Venäläiset taas tekivät vuosina 1570–1590 talvisin neljä hyökkäystä Kymenlaaksoon Suomenlahden yli käyttäen Suomenlahden saaria tukikohtinaan. Vuonna 1590 venäläiset veivät Kymeenlaaksosta viitisensataa Suomalaista vankeuteen ja maaorjuuteen Viroon[15]. Suomenlahden saarten rakennukset venäläiset polttivat joka retken jälkeen Viroon palatessaan. Tytärsaari pysyi asumattomana noin puoli vuosisataa, mutta 1600-luvun alussa se oli jo uudestaan asutettu [14] Ruotsin vallan aikana (1638–1710) Ruotsi hallitsi sekä Suomenlahden etelä- ja pohjoispuolta, Baltiaa sekä Suomenlahden pohjukkaa, joten olosuhteet Suomenlahden saarilla olennaisesti rauhottuivat [14]

Isoviha muutoksen tuojana

Henkikirjoista käy ilmi että Tytärsaaren asukkaat ryhmittyivät ennen isovihaa 4–9 suurtalouteen. Kun tilastointi 1720-luvulla isovihan jälkeen jatkui, oli saaren asujamisto jakautunut 26 perhekuntaan. Asutus ei Tytärsaaressa katkennut isonvihankaan aikana eikä saari siis autioitunut. [16] Mahdollisesti saarelle oli tullut pakolaisia muista saarista, sillä vaikka saaren asukasluku oli isonvihan jälkeen suurin Suomenlahden saarista, se väheni 1730-luvulla. Saari oli kuitenkin karu ja kuiva, eivätkä niityt pitäneet yllä kuin kolmisenkymmentä lehmää, mikä on vain 2/3 Seiskarin vastaavasta karjasta 1500-luvulla. [16]

Perhekuntien määrän muutos Tytärsaaressa[17]

1547 1551 1560 1565 1570 1571 1649 1654 1662 1673 1690 1700 1705 1713-1721 1728 1741 1758 1768 1780 1818
8
9
6
7
7
7
4
4
7
7
6
4
4
isoviha
26
26
36
35
32
54

Henkikirjoitettu aikuisten määrän muutos Tytärsaaressa ennen isovihaa[17]

1656 1662 1673 1680 1690 1700 1702 1705
13
29
31
35
46
42
43
43

Henkikirjoitettu aikuisten määrän muutos Tytärsaaressa isonvihan jälkeen[17]

1728 1731 1741 1747 1750 1757 1758 1764 1766 1768 1770 1776 1778 1780
61
60
59
61
79
71
73
83
81
75
75
79
80
91

1700- ja 1800-luku

Tytärsaaren asutus lisääntyi 1700-luvun alussa, jolloin Suuri Pohjan sota levitti rauhattomuutta Baltiaan, Viroon ja Suomeen. Silti olot Suomenlahden ulappasaarilla säilyvät tänä aikana rauhallisina.[18] Pietari Suuri antoi Suursaaren, Tytärsaaren ja Lavansaaren läänitykseksi hovinarrilleen Johan (Jan) da Costalle jo vuonna 1718. Da Costa asui Lavansaarella rakennuttamassaan kartanossa ja verotti saarelaisia ankarasti. Läänitys oli ilmeisesti Pietari Suuren pila narrilleen.[19]

Kun Suomi oli siirtynyt vuonna 1809 Suomen sodassa Ruotsin valtakunnasta Venäjän osaksi, Suursaari liitettiin muun Vanhan Suomen kanssa Suomen suuriruhtinaskuntaan ja vuonna 1812 muodostettuun Viipurin lääniin. Vuonna 1817 Tytärsaari liitettiin Kymin pitäjään. Kymin kirkon palon jälkeen vuonna 1837 sekä Suursaaren että Tytärsaaren asukkaat eivät halunneet osallistua Kymin uuden kirkon rakentamiseen, koska molemmissa saarissa oli jo oma kirkko.[20]

Suursaari itsenäistyi Kymistä vuonna 1838 omaksi pitäjäkseen, johon myös Tytärsaari tuli kuulumaan. Tytärsaari itsenäistyi Suursaaresta 1899. [20] Kunnalle on jälkikäteen (1991) suunniteltu vaakuna, joka esittää Tytärsaaren majakan yläosaa.[21]

Suomen sisällissota 1918

Toisin kuin Suursaaressa ja Lavansaaressa, Tytärsaaressa ei ollut merkittävää punaista tai valkoista liikehdintää. Saksalaisilta valtuudet saanut Toivo Ketonen pyysi 5. maaliskuuta 1918 tytärsaarelaisia osallistumaan Suursaaren vapauttamiseen siellä olevasta venäläisestä varuskunnasta, jossa oli enintään 20 miestä, mutta kukaan ei lopulta lähtenyt mukaan.[22]

Toinen maailmansota

Ennen talvisotaa Neuvostoliitto oli vaatinut Suomenlahden ulkosaarten luovuttamista. Saaren asukkaat evakuoitiin ennen sodan alkua 11. lokakuuta 1939. Kotieläimet haettiin proomulla pari viikkoa myöhemmin.[23]

Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksensä aamulla 30. marraskuuta 1939 ja valtasi samana päivänä ulkosaarista Seiskarin, Peninsaaren ja Lavansaaren[24] Seuraavana päivänä neuvostojoukot miehittivät Somerin ja Narvin luodot, nousivat maihin Suursaarelle 3. joulukuuta ja viimeiseksi valtasivat sotilaallisesti vähemmän tärkeän Tytärsaaren 4. joulukuuta. Saari jäi Neuvostoliitolle Moskovan rauhassa 1940.

Jatkosodan aikana suomalaiset pitivät saata hallussaan lyhyen aikaa joulukuussa 1941.[25] Saksalaiset sen sijaan valloittivat Tytärsaarta yli kahden vuoden ajan 9.4.1942-18.9.1944,[26] kun Suursaari puolestaan oli suomalaisten hallussa. Evakot eivät päässeet tuolloin palaamaan Suomenlahden ulkosaarille.

Neuvostoliittolaiset polttivat saaren koulut perääntyssään 1942.[8] Saksalaiset linnoittivat saaresta vahvan rannikkotykistötukikohdan, jossa oli noin 70 tykkiä ja yli 3000 miestä ja runsaasti ammusvaroja. Linnoitusten ulkopuoliset alueet miinoitettiin. Suomen irrottauduttua sodasta syksyllä 1944 saksalaiset poistuivat saarelta ilman vastarintaa ja jättivät jälkeensä räjähteet ja miinoitetun saaren.[25] Saari jäi Neuvostoliitolle Pariisin rauhassa 1947.

Sodan jälkeen

Räjähde- ja miinavaaran takia koko saari jäi Neuvostoliitossa käytännössä autioksi ja käyttämättömäksi vuosikymmenten ajaksi, lukuun ottamatta saarella elänyttä majakanvartijaa. Räjähteiden raivaukseen ryhdyttiin useaan otteeseen, mutta kuolemantapausten takia kaikki yritykset keskeytettiin; miinoitetut saaret tunnettiin "kuoleman saarina". Vasta toista kymmentä vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen räjähteitä ryhdyttiin laajassa mitassa raivaamaan vuonna 2005 yhdessä ruotsalaisten asiantuntijoiden kanssa. Räjähteitä arvioitiin olevan neljättä kymmentä tuhatta.[25][27][28]

Kylän kirkko on nykyään romahtamaisillaan. Ainoastaan satamasta majakalle johtava tie on jäljellä, muut ovat kasvaneet umpeen.[8]

Useita Suomenlahden ulkosaaria, mukaan lukien Pieni ja Suuri Tytärsaari, on kaavailtu sisällytettäväksi suunniteltuun Inkerinmaan luonnonpuistoon, jota koskeva hanke on ollut vireillä jo vuodesta 1989. Tiukasti suojellun luonnonsuojelualueen on määrä kattaa noin 190 neliökilometriä itäisen Suomenlahden vesialueita ja mm. turvata harvinaistuvien norppien ja harmaahylkeiden lisääntymismahdollisuuksia.[29]

Tytärsaaren kunta

Tytärsaari
Tyterskär
Entinen kunta – luovutettu Neuvostoliitolle
Sijainti 59°51′N, 27°12′E
Lääni Viipurin lääni
Kihlakunta Kymin kihlakunta
Kuntanumero 862
Perustettu 1899 erotettu Suursaaresta
Lakkautettu 1948
(luovutettu Neuvostoliitolle 1944)
Pinta-ala  km²
(1938)
– maa 8,3 km²
Väkiluku 436  [30]
(1939)
– väestötiheys 52,53 as./km²

Suurtytärsaari ja Pientytärsaari eli Säyvö muodostivat Suomelle kuuluessaan Viipurin läänin eteläisimmän kunnan, erottuaan Suursaaresta 1899. Tytärsaaren kunta kuului Kymin kihlakuntaan ja tuomiokuntaan,[31] Kymin–Haapasaaren–Suursaaren–Tytärsaaren käräjäkuntaan[32] ja Suursaaren–Tytärsaaren nimismiespiiriin.[33] Tytärsaaren asukasluku vuonna 1939 oli 436. Lähimmät naapurikunnat Suomenlahdella olivat Suursaari pohjoispuolella ja Lavansaari itäpuolella. Tytärsaaren luterilainen seurakunta kuului Viipurin hiippakunnan Haminan rovastikuntaan.[31]

Tytärsaaren kylä

Tytärsaaren ainoa kylä sijaitsi Suurtytärsaaren etelärannalla. Kylän itäosassa sijaitsi vuonna 1772 valmistunut Tytärsaaren kirkko. Kirkko oli rakennettu Tytärsaarelle 1700-luvulla ajautuneista tukeista.[8] Tytärsaaren kansakoulu perustettiin vuonna 1900,[33] ja koulurakennukset valmistuivat vuosina 1901 ja 1933.[34] Saaressa oli ilmatieteen laitoksen havaintoasema ja merivartioasema. Tytärsaaressa toimi vuodesta 1895 tulliasema, joka oli alistettu Kotkan tullikamarille. Aseman miehitys oli tullipäällikkö ja kaksi tullimiestä.[35] Vuonna 1919 valmistunut nuorisoseurantalo sijaitsi koulujen vieressä.[34] Tytärsaaren kylässä oli 101 asuintaloa vuonna 1939.[8]

Liikenne

Suomenlahden keskiosassa noin 75 kilometrin päässä Manner-Suomesta sijainnut Tytärsaari oli liikenneyhteyksien kannalta hyvin eristyksissä. Saaren etelärannalla Tytärsaaren kylässä sijaitsi Tytärsaaren satama, jonka alue oli 230 metriä pitkä ja 80 metriä leveä. Satama-altaan erottaa merestä vedenpäällinen kiviriutta, jossa on vain yksi noin 10 metriä leveä ja vain puoli metriä syvä aukko, jonka vuoksi sataman liikennöinti on hankalaa.[33] Postilähetykset Tytärsaarelle kulkivat Suursaaren kautta, mistä oli säännöllinen postiyhteys Kotkaan. Kevättalvien kelirikkoaikaan Tytärsaari oli kuitenkin olosuhteiden pakosta lyhemmän tai pidemmän ajan eristettynä.[36].

Sisäistä liikennettä varten saarella risteili noin 10 kilometrin verran pikkuteitä, jotka eivät tosin kokonaisuudessaan vastanneet nykykäsitystä tiestä.[37] Kyläteiksi näistä luokiteltiin 1920-luvun alkupuolella noin viisi kilometriä.[33] Saaren päätie oli 2,4 kilometrin mittainen satamasta majakalle johtava Majakantie, jota kutsuttiin humoristisesti myös Valtakaduksi.[37] Majakalta tie jatkui Kuokkamaantienä Kuokkaniemeen saaren pohjoiskärkeen.[34] Tytärsaaren tärkein väylä oli kuitenkin Rantamaantie, joka kulki rannan suuntaisesti Tytärsaaren sataman ja kylän välistä ja kaartoi lenkin nuorisoseuran talolle. Luonnollisesti myös Tytärsaaren poliisi- ja merivartioasema sijaitsi sataman tuntumassa tämän tien varrella.[38] Tytärsaaren kirkko sijaitsi Niitunkujan ja Koppelkujan risteyksessä kylästä itään ja hautausmaa Koppelkujan pohjoispuolella.[38] Koulut ja pappila sijaitsivat kylästä pohjoiseen.[38] Käytännössä kylän asutus mahtui 50 hehtaarin alalle.[38]

Saarella oli myös kapearaiteinen rautatie, joka kulki saaren luoteisrannikolla sijaitsevan Antiniemen eteläpuolelta saaren sisäosaan majakalle[39]. Radan pituus oli noin kilometri.[38] Radalla kulki kesäisin lomajunia.

Majakka

Tiedosto:Tytarsaari.jpg
Tytärsaaren majakka tyyliteltynä Tytärsaaren Kalastajain Ry:n vaakunassa.[21]

Venäläiset rakensivat saaren luoteisosaan 24 metriä korkean Suur-Tytärsaaren tiilimajakan vuonna 1904. Majakan loiston korkeus merenpinnasta oli 75 metriä. Majakan miehitys oli majakkamestari ja neljä majakanvartijaa.[35] Tytärsaaren majakan valonlähteenä toimi petrolilamppu, jossa oli kaksi sydäntä. Vilkkulaitteena toimi neljään pääilmansuuntiin erilaista valomerkkiä lähettävä, ruotsalainen von Otterin tekniikasta kopioitu monimutkainen laitteisto. Se vaati jatkuvaa valvontaa, ja venäläiset sijoittivatkin majakkamestariksi eläkkeellä olevan kenraalin. [40] Vuonna 1918 majakkamestari korvattiin suomalaisella, ja 1930-luvulta majakkaa hoitivat tytärsaarelaiset eikä ulkopaikkakuntalaisia enää käytetty. Nykyisin venäläisten sähköistämän majakan valotunnus on 360 astetta kattavat, 15 sekunnin välein näkyvät kolme valkoista vilkkua. Näkyvyys on käytännössä 20 meripeninkulmaa.[40]

Elinkeinot

Tytärsaarelaisten elinkeinoja olivat kalastus ja hylkeenpyynti. Vientitavaroita olivat silakka, hylkeenrasva ja hylkeennahat. Keskiajalta asti harjoitettu tavaranvaihtoon perustuva, Suomenlahden yli käyty seprakauppa oli tytärsaarelaisille tärkeää. Tytärsaarelaiset olivat suursaarelaisten ohella aktiivisimpia suomalaisia seprakaupassa ja kävivät "Viron seproissa" syksyyn 1939 asti [41]. Vaihtokauppaa käytiin sepramarkkinoilla joille Tytärsaarelaiset purjehtivat kolmasti vuodessa. Vuoden ensimmäinen tehtiin ennen juhannusta jolloin kauppatavarana oli vähärasvainen kutusilakka. toinen sepramatka tehtiin marraskuussa Martin päivän aikoihin ja viimeinen marras- joulukuun vaihteessa Katariinan päivän tienolla. Seprakaupankäyntiin kuuluivat vakiokauppakumppanit, jotka vaihtoivat keskenään tavaraa kiinteiden vaihtosuhteiden mukaan vuodesta ja jopa sukupolvesta toiseen. Saarelaisten tärkein vaihtotavara olivat suolasilakat, joita vaihdettiin muun muassa viljaan, lähinnä rukiiseen, mutta myös perunoihin. Saarelaisten taiten parkitsemat hylkeennahat olivat myös arvossaan ja samoin naisväen pitsityöt [41]..

Vuoden 1889 Haapasaaren tullitilaston perusteella tytärsaarelaiset suosivat sepramatkoja Viron pohjoisrannikon vanhimpaan kylään, Mahuun. Tytärsaaelaiset kävivät seprakauppaa säännöllisesti myös Viron Purtseassa ja Ontikkaassa.[42]

Hylkeenpyynti

Tytärsaari oli tärkein itäisen Suomenlahden hylkeenpyyntisaarista.[43] Suomenlahdella käytettiin ampumispyynnin lisäksi useita hylkeiden avantopyyntitapoja. Yli puolet tytärsaarelaisten hyljesaaliista vielä 1920-1930-luvuilla saatiin harppuunalla avantopyynnistä.[43] Ensimmäiset kiväärit ja hyljepyssyt saatiin Tytärsaareen vasta 1917. Aseiden leviämistä hidasti Venäjän tiukentunut valvonta Suomenlahdella, jonka takana oli mm. SS John Grafton-aselaivan yritys vuonna 1905 tuoda aselastia aktivisteille.[44] Tytär- ja Lavansaaressa olivat Suomenlahden puhdasrotuisimmat hyljekoirat.[45]

Tytärsaaren murre

Saarelaisten murre luetaan nykyisin suomen kielen itämurteisiin, vaikka joissakin murrekartoissa Suomenlahden saarelaismurteet on jätetty määrittelemättä länsi- tai itämurteisiin.Viittausvirhe: Kelpaamaton <ref>-elementti: virheelliset nimet, esim. liian monta

Esimerkki Tytärsaaren murteesta: :Jok kell om monta? (Paljonko kello on?).[46]

Lähteet

  • Aalberg, Aleksander F.: Tytärsaari. Kotka: Tytärsaaren kalastajain seura r.y, 1963.
  • Anttila, Risto: Lavansaari Seiskari Tytärsaari Haapasaari 1918. Humppila: KR-kirjat OY, 2006. ISBN 951-9387-60-9.
  • Erä-Esko, Aarni: Mitä Tytärsaaren solki kertoo. (julkaistu ensimmäisen kerran Uudessa Suomessa 14.3.1973) Meienmaa, 2010, nro 1, s. 1–32. Tytärsaariseura. ISSN 1459-1448.
  • Hamari, Risto, Korhonen, Martti, Miettinen, Timo, Talve, Ilmar: Suomenlahden ulkosaaret - Lavansaari, Seiskari, Suursaari, Tytärsaari. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1996. ISBN 951-717-879-4.
  • Hanski, Jari: Juutalaisvastaisuus suomalaisissa aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa 1918—1944. Helsingin yliopisto, väitöskirja, 2006. ISBN 952-10-3015-1.
  • Jaatinen, Martti (toim.): Karjalan kartat. Helsinki: Tammi & Karjalan Liitto ry, 1997. ISBN 951-31-0972-0.
  • Kallio, Veikko: Kymin historia 2. WSOY, 1990. ISBN 952-90-2478-9.
  • Kannari, Maija: Tytärsaari, Meienmaa. Elävien runoilijoiden seura, 1997. ISBN 951-97149-3-6.
  • Kaukiainen, Yrjö: Rantarosvojen saaristo – Itäinen Suomenlahti 1700-luvulla. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-735-4.
  • Laurell, Seppo: Suomen majakat. Kustannusosakeyhtiö Nemo/Merenkulkulaitos, 1999. ISBN 952-5180-21-2.
  • Metso, Juha & Röyhkä, Kauko: Suursaari. Johnny Kniga, 2009. ISBN 978-951-0-35355-4.
  • Päiviö, Raimo: Mikä tappoi seprakaupan? – Suomalaisten ja virolaisten harjoittamasta vaihto- eli seprakaupasta, sen hiipumisesta 1800-luvun lopulta ensimmäiseen maailmansotaan ja sen loppumisesta 1920- ja 1930-luvuilla.. Turun Yliopisto, 2009. ISBN 978-951-29-4055-4.
  • Rosberg, J. E. et al (toim.): Suomenmaa: maantieteellis-taloudellinen ja historiallinen tietokirja. 5. osa, Viipurin lääni, s. 92–95. Helsinki: Tietosanakirja-Osakeyhtiö, 1923.
  • Siilahti, Pertti: Karjalan luonto: Kannas ja Laatokan Karjala, s. 34. Jyväskylä: Gummerus, 2008. ISBN 978-952-5671-10-0.
  • Syrjälä Kari, Björklund Marjut ja Terkki Viljo (toim.): Tytärsaaren talo- ja asukasluettelo vuosi 1939. Meienmaa, 2003, nro 1, s. 1–40. Tytärsaariseura. ISSN 1459-1448.
  • Tytärsaari Tervetuloa tutustumaan luovutettuun Karjalaan. toim. Repo, Seppo. 1999. Luovutetun Karjalan Internet-sivusto. Viitattu 27.2.2011.
  • Tytärsaariseura - historia Tytärsaariseuran kotisivut. Tytärsaariseura ry. Viitattu 27.2.2011.
  • Ylimaunu Juha: Itämeren hylkeenpyyntikulttuurit ja ihminen-hylje-suhde. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-156-9.

Viitteet

  1. ↑ a b c d Anttila 2008, s. 131
  2. ↑ Hamari 1996 s.117-125
  3. ↑ Suursaari,Metso&Röyhkä 2009, s. 19
  4. ↑ a b c Hamari 1996 s.35-38
  5. ↑ a b c Hamari 1996 s.43-44
  6. ↑ Myyränmetsästäjä Metlan julkaisut, Asiakaslehti. toim. Mirja Vuopio. 2006. Metsäntutkimuslaitos. Viitattu 27.2.2011.
  7. ↑ Siilahti 2008, s. 34
  8. ↑ a b c d e Kannari 1997, s.236-238
  9. ↑ Erä-Esko 2010, s. 15-16
  10. ↑ Erä-Esko 2010, s. 16
  11. ↑ Erä-Esko 2010, s. 19
  12. ↑ Hamari 1996 s.62-65
  13. ↑ Hamari 1996 s.69-80
  14. ↑ a b c Hamari 1996 s.69-80
  15. ↑ a b Hamari 1996 s.80-83
  16. ↑ a b Hamari 1996 s.97-116
  17. ↑ a b c Hamari 1996 s.78-116
  18. ↑ Kaukiainen 2006, s. 55
  19. ↑ Hanski 2006, s. 47
  20. ↑ a b Tytärsaari Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”LuovutettuKarjala” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  21. ↑ a b 476 Tytärsaaren kalastajain seura r.y. heraldica.fi. 2005. Suomen Heraldinen Seura. Viitattu 2.4.2009.
  22. ↑ Anttila 2006, s. 134-135
  23. ↑ Tytärsaariseura
  24. ↑ Sotatieteen laitos: Talvisodan historia 4, s. 129. WSOY, 1979. ISBN 951-0-08149-3.
  25. ↑ a b c Взрывной Тютерс MK v Pitere 7.9.2005 (venäjäksi)
  26. ↑ Inselkommandant Groß-Tütters www.axishistory.com (englanniksi)
  27. ↑ Russische und schwedische Rettungseinheiten suchen Munition aus der Zeit der Zweiten Weltkriegs russland.RU 9.8.2005(saksaksi)
  28. ↑ На острове Большой Тютерс нашли более 30 тысяч боеприпасов fontanka.ru 1.9.2005
  29. ↑ Ингерманландский заповедник будет создан в течение года 24.03.2010 Новости об Охоте, Рыбалке и Туризме - ebftour.ru (venäjäksi)
  30. ↑ Suomen virallinen tilasto VI. Väestötilastoa 93. Väestösuhteet vuonna 1939. SVT VI:93
  31. ↑ a b Iso tietosanakirja, osa 14, s. 429. Helsinki: Otava, 1938.
  32. ↑ Iso tietosanakirja, osa 7, s. 508. Helsinki: Otava, 1934.
  33. ↑ a b c d Rosberg 1926, s.92-94
  34. ↑ a b c Karjalan kartat 1997, s. 177
  35. ↑ a b Anttila 2008, s. 132
  36. ↑ Anttila 2006, s. 133
  37. ↑ a b Karjalan kartat 1997, s. 176-177
  38. ↑ a b c d e Asukasluettelo 1939 Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”Kartat” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  39. ↑ Tytärsaaren kartta Seppo Rapo, 2001. luovutettukarjala.fi (huom. mittakaavavirhe)
  40. ↑ a b Laurell 1999, s. 300
  41. ↑ a b Hamari 1996 s.225-229
  42. ↑ Päiviö 2009, s. 131
  43. ↑ a b Ylimaunu 2000, s.214
  44. ↑ Ylimaunu 2000, s.122-123
  45. ↑ Ylimaunu 2000, s.154-155
  46. ↑ Branch, H. Montako ja pleonasmi Virittäjä 2005 (1), s. 5

Aiheesta muualla


Suomen Neuvostoliitolle 1940-luvulla luovuttamat alueet
Kokonaan luovutetut kunnat
kaupungit

Käkisalmi | Sortavala | Viipuri

kauppalat

Koivisto | Lahdenpohja

maalaiskunnat

Antrea | Harlu | Heinjoki | Hiitola | Impilahti | Jaakkima | Johannes | Kanneljärvi | Kaukola | Kirvu | Kivennapa | Koiviston maalaiskunta | Kuolemajärvi | Kurkijoki | Käkisalmen maalaiskunta | Lavansaari | Lumivaara | Metsäpirtti | Muolaa | Petsamo | Pyhäjärvi Vpl | Rautu | Ruskeala | Räisälä | Sakkola | Salmi | Seiskari | Soanlahti | Sortavalan maalaiskunta | Suistamo | Suojärvi | Suursaari | Terijoki | Tytärsaari | Uusikirkko | Valkjärvi | Viipurin maalaiskunta | Vuoksela | Vuoksenranta | Äyräpää

Osin luovutetut kunnat
sodan jälkeen muihin kuntiin yhdistetyt

Jääski | Korpiselkä | Pälkjärvi | Säkkijärvi | Vahviala

toimintaansa vuoden 1948 jälkeen jatkaneet

Ilomantsi | Inari | Kitee | Kuusamo | Lappee | Nuijamaa | Parikkala | Rautjärvi | Ruokolahti | Saari | Salla | Simpele | Tohmajärvi | Vehkalahti | Virolahti | Uukuniemi | Värtsilä | Ylämaa

Vuokra-alueeseen sisältyneet kunnat
kokonaan

Hanko

osin

Bromarv | Degerby | Espoo | Inkoo | Kirkkonummi | Siuntio

Yksittäisiä mainittavia paikkoja luovutetuilla alueilla
 

Elisenvaara | Enso | Ihantala | Ilmee | Kolosjoki | Konevitsa | Kyyrölä | Liinahamari | Pitkäranta | Pölläkkälä | Uuras | Valamo

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tytärsaari&oldid=10364560”