Syyskuun 11. päivän terroritekojen salaliittoteoriat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Syyskuun 11. päivän iskujen salaliittoteoriat ovat New Yorkin World Trade Center -torneja ja Pentagonia kohti Yhdysvalloissa syyskuussa 2001 tehtyjen terrori-iskujen tapahtumia ja taustoja selittäviä teorioita, joiden mukaan iskuja ei järjestänyt Al-Qaida vaan joukko henkilöitä Yhdys­valtain hallituksessa, ase­voimissa ja viran­omaisissa, tai että tällaiset tahot tavalla tai toisella myötä­vaikuttivat asiaan.

Syyskuun 11. tapahtumien virallisesta teoriasta poikkeavaa todistusaineistoa tutkivaa ja uutta virallista tutkimusta ajavaa kansanliikettä kutsutaan yleisesti nimellä 9/11-totuusliike. Se koostuu muun muassa arkkitehdeista, insinööreistä, professoreista, iskujen uhrien omaisista, iskujen silminnäkijöistä ja tiedustelupalvelun ja armeijan työntekijöistä.[1] Totuusliikkeen edustajien julkaisemien tutkimusten[2] mukaan New Yorkin World Trade Centerin tuho ei ollut mahdollista pelkän lentokoneen osuman ja tulipalon takia, vaan lukuisat todisteet[3][4][5] viittaavat siihen, että rakennusten tuhoamisessa käytettiin räjähteitä ja United Airlinesin lento 93 ammuttiin alas. Totuusliikkeen mukaan reittiliikennelentokoneen syöksy Pentagoniin onnistui vain ajamalla Washingtonin ilmapuolustus alas.[6] Totuusliikkeen mukaan iskuihin syyllistyi henkilöitä Bushin hallinnon johdossa, kuten Dick Cheney, Donald Rumsfeld ja Paul Bremer, jotka olivat avainasemassa mahdollistamassa iskujen toteutumisen, estämässä iskujen kunnollisen tutkimisen ja hyötymässä iskujen verukkeella aloitetuista sodista[7]. Totuusliikettä yhdistää virallisen selityksen, erityisesti Yhdysvaltain hallituksen näkemysten, torjuminen.

Alkuperät ja vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuun 11. päivän iskuista lähtien monet silminnäkijät, tiedustelupalvelun työntekijät, pelastushenkilöt, arkkitehdit ja insinöörit ym. ovat kertoneet tapahtumista, jotka poikkeavat virallisesta teoriasta[8]. Salaliittoteoriat väittävät virallisen teorian Al Qaidan olemisesta iskujen takana olevan valheellinen, epätarkka tai vaillinainen. Virallisen teorian (josta totuusliikkeen edustajat ajoittain käyttävät tohtori David Ray Griffinin käsitettä “virallinen salaliittoteoria”) haastavat monet ryhmät ja yksittäiset henkilöt.[9]

Alusta lähtien syyskuun 11. päivän iskujen salaliittoteoriat ovat saaneet valtamediassa vähän huomiota. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush arvosteli puheessaan Yhdistyneille Kansakunnille 10. marraskuuta 2001 ”törkeiden salaliittoteorioiden” ilmaantumista: ”Salaliittoteoriat yrittävät siirtää syyllisyyden pois terroristeilta itseltään, pois syyllisiltä.”[10] Kun syyskuun 11. päivän tapahtumien salaliittoteorioiden mediapaljastukset myöhemmin lisääntyivät, Yhdysvaltain hallituksen virastot ja Bushin hallinto julkistivat vastauksia teorioille, mukaan lukien NIST:n muodollisen analyysin World Trade Centerin romahtamisesta.[11] Presidentti Bush piti elokuussa 2006 puheen, johon viittaava strategia-asiakirjaselvennä julisti, että terrorismi saa jalansijaa ”salaliiton ja väärän tiedon alakulttuurista” ja että ”terroristit värväävät tehokkaammin niitä ihmisiä, joiden tieto maailmasta on valheiden saastuttamaa ja salaliittoteorioiden korruptoimaa.” Asiakirjan mukaan ”vääristymät pitävät epäkohtia elossa ja suodattavat tosiasioita, jota haastaisivat suositut ennakkoasenteetselvennä ja itseään palvelevaa propagandaa.”[12]

Monia mielipidekyselyjä toteutettiin, koska haluttiin selvittää, kuinka moni ihminen epäilee virallista teoriaa ja kuinka laajalle levinneitä salaliittoteoriat ovat. Juuri ennen hyökkäysten viidettä vuosipäivää valtamedian uutiset ilmoittivat syyskuun 11. päivän salaliittoteorioita koskevien artikkeleiden yleistyneen valtavasti.[13] Time-lehti totesi, että “Tämä ei ole marginaalinen ilmiö. Se on valtavirtapolitiikan todellisuus.”[14] Tornien tuhosta räjähteiden avulla esitelmöineen Architects & Engineers for 9/11 Truth-järjestön Richard Gagen mukaan virallisen teorian kannattajista noin 70–90 % muuttaa näkemystään tornien tuhosta kuultuaan esitelmän.[15]

Pääasialliset lähestymistavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmat syyskuun 2001 tapahtumia koskevat sala­liitto­teoriat saavat alkunsa tyytymättömyydestä viralliseen teoriaan kuvaukseen syyskuun 11. päivän tapahtumista.[16] Teorioista on kolme pääasiallista hahmotelmaa:

  • Epäpätevyys – heikoin versio väittää salajuonen olleen olemassa hallituksen virheiden peittämiseksi; salatut asiat saattavat rajoittua riittämättömiin terrorismin vastaisiin strategioihin sekä suhteettomiin vastareaktioihin tiedustelu- sekä turvallisuuspalveluilta saatuihin varoituksiin tai se saattaa mennä pitemmälle väittäessään, että sotilaallinen vastareaktio hyökkäysten aikaan hoidettiin myös taitamattomasti[17]
  • Let it happen eli “sallia iskut” – tämä mukaelma väittää, että hallituksen avainhenkilöillä oli vähintäänkin jotain ennakkotietoa hyökkäyksistä, mutta tarkoituksellisesti he eivät ottaneet huomioon niitä tai jopa aktiivisesti heikensivät Yhdysvaltain puolustusta, jotta kaapattuja lentoja ei pysäytettäisi. Tämä näkemys oli alkuun suosittu varsinkin tiedustelupalvelun työntekijöiden keskuudessa jotka olivat tietoisia iskujen ennakkotiedoista, mutta joiden työtä iskujen estämiseksi häirittiin tai ei noteerattu.[16]
  • Make it happen eli “aiheuttaa iskut” – vahvin versio väittää, että hallituksen avainhenkilöt suunnittelivat hyökkäykset ja työskentelivät Al-Qaidan kanssa niiden toteuttamiseksi. Totuusliikkeen tutkimusten edetessä valtaosa on päätynyt tämän näkemyksen kannalle, kun todisteet räjähdysaineiden käytöstä WTC-tornien tuhoamisessa alkoivat kasaantua, eikä Al-Qaidaa enää pystytty yhdistämään niihin.[16]

Syyskuun 11. päivän tapahtumat aloittivat terrorismin vastaisen sodan ja johtivat suoraan Yhdysvaltain Afganistanin valloittamiseen ja epäsuorasti vuoden 2003 Irakin valloittamiseen. Salaliittoteoreetikot puhuvat hyödyistä, joita nämä seuraukset olisivat antaneet Yhdysvaltain hallitukselle, yhtiöille ja niissä toimiville yksittäisille henkilöille. Näiden tahojen saamia hyötyjä olivat esimerkiksi parantunut geo­poliittinen tilanne, öljyn­tuotannon hallinta, ase- ja turvallisuus­teollisuuden kasvaneet voitot sekä kansalais­oikeuksia kaventavan politiikan saama entistä suurempi kannatus.

Teoriat on yleisesti rakennettu julkisesti saatavilla olevien tieto­lähteiden pohjalta soveltaen “yhdistä pisteet” -lähestymistapaa.kenen mukaan? Nämä lähteet sisältävät silminnäkijähaastatteluita, uutisraportteja tapahtumapäivältä, tieteellisiä julkaisuja, uutisraportteja hallituksen toimista, terroristien toimeliaisuudesta ja fyysistä tapahtumista sekä suuren määrän videotallenteita. Osassa näitä perusteluita arvostellaan valtavirtamediaa yksittäisten faktojen tiedottamisesta erikseen ilman niiden välisiä yhteyksiä.kenen mukaan?

Totuusliikkeen tutkimusten mukaan WTC-tornien tuho räjähteiden avulla on fyysisesti sekä olosuhteisiin nähden ainoa mahdollinen vaihtoehto, ja virallinen kuvaus on fyysisesti ja olosuhteisiin nähden mahdoton. Totuusliike vaatii uutta riippumatonta tutkimusta hyökkäyksistä, koska virallisissa tutkimuksissa on ohitettu suuri määrä oleellisia kysymyksiä, todisteita ja todistajanlausuntoja.[18]

Loput tästä artikkelista antaa selonteon perusteluista.

Yhdysvaltain puolustuksen alasajoa koskevat väitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monien hallituksen sekaantumiseen viittaavien teorioiden keskiössä on idea siitä, että Yhdysvaltain ilmapuolustusjärjestelmä NORAD oli tarkoituksellisesti ajettu alas tai että sen oli annettu olla tehottomana. Tämä idea saa tavallisesti alkunsa epäuskosta 9/11-komission raportin selostuksesta liittovaltion ilmailuhallinnon (FAA) ja NORAD:in ja muiden armeijan henkilöiden toimista huomauttamalla, että edeltäneiden 12 kuukauden aikana hävittäjälentokoneet olivat reagoineet 67 kertaa lentokoneen poiketessa reitiltään, mutta epäonnistuivat tässä tuona päivänä jokaisessa neljässä tapauksessa. Jotkut teoreetikot myös esittävät, että 11. syyskuuta 2001 pidetyt sotaharjoitukset oli tarkoituksellisesti ajoitettu hyökkäysten kanssa samaan aikaan sekaannuksen luomiseksi. Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen Cynthia McKinney, taloustieteilijä Michel Chossudovsky ja From the Wilderness -lehden kustantaja/toimittaja Michael Ruppert ovat mm. kyseenalaistaneet nämä harjoitukset. Tuoreessa tutkimuksessaan Anomalies of The Air Defense On 9/11 Paul Schreyer käy läpi miten ainoat kaappauksia pysäyttämään lähetetyt hävittäjät ohjattiin Atlantin valtamerelle päinvastaiseen suuntaan kuin missä lentokoneet lensivät.[19]

Pian tapahtumien jälkeen NORAD:in julkaisema tapahtumien aikajana on ristiriidassa FAA:n ja NORAD:in tapahtumien aikajanaa koskevan 9/11-komission raportin kanssa. Washington Post raportti 3. elokuuta 2006:

”Hyökkäysten jälkeen yli kahden vuoden ajan todistajanlausunnoissa ja mediaesiintymisessä NORAD:in ja FAA:n virkailijat tarjosivat epätarkkaa tietoa kaappauksiin reagoinnista… Syyskuun 11. päivän tapahtumia koskeneen paneelin jotkut jäsenet ja komissaarit päätyivät sellaiseen lopputulokseen, että Pentagonin alkuperäinen selostus siitä, kuinka se reagoi vuoden 2001 terrorihyökkäyksiin, on saattanut olla osittain tarkoituksellista komission ja yleisön harhaanjohtamista... Epäilys väärin­käytöksistä oli niin syvällä mielissä, että kymmenhenkinen komissio väitteli salaisessa tapaamisessaan kesällä 2004 siitä, pitäisikö aiheesta ehdottaa oikeus­ministeriölle rikostutkinnan aloittamista. Lopulta paneeli hyväksyi kompromissin päättäen, etteivät he valita puolustus- ja liikenneministeriöistä tarkastajille, jotka voivat tehdä rikosilmoituksia, jos he uskovat olevansa vakuuttuneita.”[17]

Professori David Ray Griffin on kyseenalaistanut sen, miksi Yhdysvaltain armeija olisi valehdellut viraston tekemien virheiden peittelemiseksi, koska 9/11-komissio pitää tärkeänä FAA:n syyttämistä yhteydenpitovirheistä.[20]

Sotaharjoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain ilmavoimat, NORAD, CIA, NRO, FAA ja FEMA panivat toimeen seuraavat sotaharjoitukset:[21]

  • Northern Vigilance (”Pohjoinen valppaus”): venäläisten hyökkäystä simuloiva ilmavoimien harjoitus, jossa koillista normaalisti partioivat puolustuslentokoneet sijoitetaan uusiin asemiin Kanadaan ja Alaskaan. Tuona aikana venäläiset pitivät Jäämerellä ja pohjoisella Tyynellämerellä omia harjoituksiaan, ja harjoitus perustui tämän harjoituksen tarkkailuun.[lähde? ]
  • Northern Guardian ilmaistuna Toronto Star 09Dec.2001[lähde? ]
  • Richard Clarkin mainitsema Vigilant Warrior.[lähde? ]
  • Vigilant Guardian: NORAD:in harjoitus, joka esittää kuvitteellista Pohjois-Amerikan kansakunnan laajuisten ilmapuolustuksen etuvartioiden kriisiä simuloidulla ilmasodalla ja hyökkäystä Yhdysvaltoihin simuloivalla ilmapuolustusharjoituksella.[lähde? ]
  • Syyskuun 11. päivän aamuna, 50 minuuttia ennen kuin lento 77 törmäsi Pentagoniin, Yhdysvaltain tiedustelusatelliittien toiminnasta vastuussa oleva NRO oli määrännyt ajankohdan harjoitukselle, joka simuloi lentokoneen törmäämistä heidän neljän mailin päässä Dullesin lentokentästä sijaitsevaan rakennukseen.[22]
  • Syyskuun 12.:na oli tarkoitus pitää FEMA:n Tripod 2 –harjoitus, joka olisi simuloinut biologisin asein tapahtuvaa hyökkäystä New Yorkiin.[lähde? ]

Väitteet sisäpiiritiedosta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuun 11. tapahtumien komission raportti, joka viittaa ennen hyökkäyksiä tapahtuneeseen epäonnistuneeseen tiedusteluun, päätyi sellaiseen lopputulokseen, etteivät CIA ja FBI ”palvelleet hyvin” Bushin ja Clintonin hallintoja. Monia paljastuksen tekijöitä ja virkailijoita on tullut esiin väittäen, että korkean tason virkailijat olivat tarkoituksellisesti ehkäisseet al-Qaidan tutkimisen. Entinen Yhdistyneen kuningaskunnan ympäristöministeri Michael Meacher on väittänyt, että Yhdysvaltain hallituksen ja yksityisen sektorin yksittäiset henkilöt tiesivät lähestyvistä hyökkäyksistä ja tarkoituksellisesti epäonnistuivat iskujen vaikutusten rajoittamisessa. Hän myös mainitsee Yhdysvaltain saaneen monia varoituksia ulkomaisilta tiedustelupalveluilta korostaen, että ne olisi tarkoituksellisesti saatettu jättää huomioon ottamatta.[23]

Sisäpiirikaupat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On myös väitetty, että monet sijoittajat tiesivät iskusta etukäteen, mikä teki heille mahdolliseksi tehdä osakkeilla sisäpiirikauppoja. Syyskuun 18. päivänä The Times raportoi, että käynnissä olleet tutkimukset viittasivat siihen, että ennen hyökkäyksiä Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Italiassa, Saksassa, Japanissa, Sveitsissä, Ranskassa ja Yhdysvalloissa oli myyty pois epätavallisen suuria määriä vakuutus- ja lentoyhtiöiden osakkeita.[24] Seuranneina viikkoina uutislähetykset raportoivat huomattavasta United ja American Airlinesin optioiden kaupankäynnin kuviosta[25] sekä Morgan Stanleyn ja[26] muiden markkinatoimijoiden aktiivisuudesta.[27] Vuonna 2006 The Journal of Business -lehdessä julkaistu artikkeli antaa tilastollisia väitteitä epätavallisesta myyntioptioiden markkina-aktiviteetista juuri ennen syyskuun 11. päivää:

Syyskuun 11. edeltävän ajan optiokaupankäyntiä koskeva tutkimus paljastaa, että myyntioptioita ostettiin epätavallisen paljon. Tämä löytö on yhdenmukainen sen kanssa, että tietoiset sijoittajat olisivat käyneet kauppaa optioilla ennen hyökkäystä.[28]

Vuonna 2003 9/11 Family Steering Committeen Mindy Kleinberg sanoi lausunnossaan 9/11-komissiolle:

Koskaan aikaisemmin ei ole Chicagon pörssissä käyty kauppaa näin suurilla määrillä United ja American Airlinesin optioita. Syyskuun 11. päivän hyökkäysten jälkeen nämä sijoittajat saivat voittoa vähintään viiden miljoonan dollarin verran. Mielenkiintoisesti sijoittajien nimet jäävät paljastumatta ja Chicagon pörssin tilinteossa viidelle miljoonalle dollarille ei löydy omistajaa.[29]

9/11-komissio ei löytänyt näistä kaupoista merkkejä virka-aseman väärinkäytöstä:

Ilman ajateltavissa olevia yhteyksiä al-Qaidaan yksittäinen yhdysvaltalainen institutionaalinen sijoittaja hankki syyskuun 6. päivänä 95 prosenttia United Airlinesin myyntioptioista osana kaupankäyntistrategiaa, joka myös sisälsi 115 000 American Airlinesin osakkeen ostamisen syyskuun 10:ntena… hyvin epäilyttävältä näyttävä kaupankäynti American Airlinesin osakkeilla syyskuun 10:ntena oli jäljitetty erityiseen yhdysvaltalaiseen optioiden kaupankäyntiin liittyvään jäsenkirjeeseen, joka oli faksattu sen tilaajalle sunnuntaina 9. syyskuuta ja kirje suositteli näitä kauppoja.[30]

9/11-totuusliikkeen jäsenet Jim Hoffman, Michael Ruppert ja David Ray Griffin ovat niiden joukossa, jotka kritisoivat 9/11-komissiota kiertelevien perustelujen käyttämisestä päätellessään sitä, että kaupat olivat harmittomia ensisijaisesti siksi, ettei niillä ollut yhteyksiä al-Qaidaan.[20][31][32] Ruppert myös väittää, että tiedustelupalvelut valvovat toistuvasti osake­pörssejä ja että niiden olisi pitänyt ”yhdistää johtolangat” tajuten, että American Airlinesia, United Airlinesia ja World Trade Centeriä koskeva tapahtuma oli tulossa.

Yksittäisille henkilöille annetut varoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On väitetty, että jotkut henkilöt saivat etukäteen varoituksia hyökkäyksistä. Jotkut väittävät, että Pentagonin virkailijat ja muut hallituksen jäsenet, mukaan luettuna San Franciscon pormestari Willie Lewis Brown Jr., peruuttivat syyskuun 11. päivälle tekemänsä lentosuunnitelman.[33] Kehotuksestaan Brown sanoi, että se ”ei tullut missään hälyttävässä muodossa, mikä on syynä siihen, että miksi olen epäröivä tekemään hälyttäviä lausuntoja. Se ei ollut epänormaali kehotus. Olen aina huolestunut siitä, jos lentoni on ajallaan ja he aina varoittavat minua, kun minun pitäisi olla varovainen.”[34] Israelin pääministeri Ariel Sharonin on sanottu peruuttaneen hyökkäysten ajaksi suunnitellun matkansa New Yorkiin. Kirjassaan Extreme Prejudice Susan Lindauer kertoo kuinka häntä varoitettiin matkustamasta New Yorkiin syksyllä 2001 iskujen läheisyyden takia.[35]

Kaksi tuntia ennen hyökkäyksiä kaksi israelilaisen Herzliyassa sijaitsevan yhtiön Odico Inc:n työntekijää sai hyökkäyksestä varoittavan pikaviestin. Työntekijät ilmoittivat Odigolle, joka ilmoitti israelilaiselle turvallisuuspalvelulle, joka sitten ilmoitti FBI:lle viestistä, joka ilmoitti hyökkäysten ajankohdan. Heti hyökkäysten jälkeen Odigo jäljitti lähettäjän Internet-osoitteen ja antoi sen FBI:lle.[36] Varoitukset eivät erityisesti maininneet iskujen kohdistuvan World Trade Centeriin, mutta ne sanoivat, että ”jotain suurta” oli tapahtumassa tiettynä ajanhetkenä, joka karkeasti ottaen sopii yhteen hyökkäysten ajankohdan kanssa, ja viesti päättyi juutalaisvastaiseen herjaan.[37]

Salaliittoteorioita kannattava web-sivu väittää, että New Yorkin pormestaria Rudolph Giuliania olisi varoitettu etukäteen siitä, että kaksoistornit olivat romahtamassa.[38]

Alkuperäinen WTC7 oli maaliskuussa 1987 valmistunut teräsrunkoinen 47-kerroksinen rakennus, jossa piti toimistoaan muun muassa CIA, Yhdysvaltain puolustusministeriö ja rahoitustarkastus sekä verovirasto. Rakennus sijaitsi noin 110 metrin päässä kaksoistorneista.

WTC 7 tuhoutui seitsemän tuntia kaksoistornien jälkeen. Architects & Engineers for 9/11 Truth-liikkeen David Chandler on videoillaan osoittanut romahduksen edenneen lähes vapaan pudotuksen nopeudella (174 metriä 6,5 sekunnissa).[39] Myöhemmin myös NIST myönsi, että 2,25 sekunnin ajan rakennus romahti vapaapudotuksella.[40] Totuusliikkeen tutkijoiden mukaan rakennus romahti lähes pystysuoraan, ja heidän mukaansa symmetrinen romahdus vapaapudotuksella ei voi johtua epäsymmetrisistä vaurioista ja yksittäisen pilarin pettämisestä rakennuksen toisessa päässä. Symmetrinen romahtaminen vapaan pudotuksen kiihtyvyydellä on mahdollinen vain, jos apuna käytetään räjähteitä.

Totuusliikkeen edustajien mukaan rakennuksen purkamista räjäyttämällä tukevat lisäksi seuraavat argumentit:

  • Romahtaneiden WTC-tornien kohdalle syntyi valtavat määrät sulaa terästä, mikä on ilmiö, jota ei tapahdu normaaleissa paloissa eikä romahduksissa.
  • WTC-pölystä löytyi metallihiukkasia, joka professori Niels Harritin ja Steven E. Jonesin mukaan on reagoimatonta nanotermiittiä eli räjähtäen palavaa teräspalkkien leikkaamiseen soveltuvaa räjähdettä. Nanotermiittilöytö selittäisi myös romahduskasassa esiintyneen valtavan määrän sulaa terästä ja kasojen kuukausia kestäneen kytemisen[41].
  • Sortumisvideoissa näkyy räjäytyspurkamiselle tyypillinen katon luhistuminen keskeltä kasaan ennen rakennuksen sortumista. Räjäytyspurkamisessa tällä varmistetaan rakennuksen luhistuminen sisäänpäin mahdollisimman pienelle pinta-alalle.
  • WTC 7 sortui suoraan alaspäin yhdeksi kasaksi sille paikalle, jossa se oli, vaikka se oli saanut vain toispuolisia vaurioita. Tulipaloista aiheutuneiden sortumisten ominaispiirteenä on rakennuksen kaatuminen, eikä suinkaan luhistuminen, jolla tavalla WTC 7 sortui.[lähde? ]
  • Tulipalojen vuoksi sortuneet rakennukset pysyvät usein varsin hyvin kasassa, toisin kuin WTC 7, joka hajosi kokonaan pieniksi paloiksi, mikä tosin on yleistä hallitusti räjäytettyjen rakennusten kohdalla.
  • Rakennuksen omistaja Larry Silverstein sanoi PBS:n dokumentin America Rebuilds haastattelussa: ”Maybe the smartest thing to do is to pull it”.[42] Ilmaisu pull tulee perinteisestä tavasta purkaa rakennuksia vetämällä ja tarkoittaa nykyään alan kielessä räjäytyspurkua. Ilmaisu "pull them out" voisi tarkoittaa joukkojen pois vetämistä, tässä tapauksessa palomiesten poistamista palavasta rakennuksesta sortumisvaaran vuoksi. Rakennuksessa ei tosin ollut moneen tuntiin yhtään palomiestä.[43]

Mahdolliseksi syyksi rakennuksen hävittämiseen on spekuloitu rakennuksessa sijainneen rahoitustarkastuksen tilojen ja mahdollisten talousrikosten todisteiden hävittämistä, sillä suurin osa tutkimusaineistosta tuhoutui romahduksen syystä. Toisena syynä pidetään Larry Silversteinin halua saada vakuutusrahat rakennuksesta.

Monien viivytysten jälkeen NIST julkaisi WTC 7 -raporttinsa marraskuussa 2008. NIST päätyi loppupäätelmään, jonka mukaan rakennuksessa riehuneet tulipalot kuumensivat muutamaa teräspalkkia niin, että ne työnsivät toisen palkin sijoiltaan niin, että pylväs 79 menetti tukensa. Sen takia pylväs notkahti ja aloitti koko rakennuksen tuhonneen ketjureaktion.[44][45] NIST ei tutkinut räjähteiden mahdollisuutta, ei pyrkinyt selittämään vapaapudotusta tai antanut selvitystä sulasta metallista. NIST pyrki selvittämään romahdusta tietokonemallinnuksella, jonka data julistettiin salaiseksi vedoten kansalliseen turvallisuuteen.

American Airlines lento 77 – Virginia, Pentagon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pentagon, pari päivää iskun jälkeen.

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon on laaja, mutta matala, 5-kerroksinen rakennus lähellä Washingtonia. Virallisen teorian mukaan Hani Hanjour, jolla oli huono lentotaito,[46] ohjasi Boeing 757:n ensin rakennuksen ohi välttäen suoran osuman siipeen, jossa oli Donald Rumsfeldin ja kenraalien toimistot, teki syöksykierteen ja osui juuri remontoituun siipeen, jossa kirjanpito-osasto tutki 2,3 biljoonan dollarin puuttumista kirjanpidosta. Vaikka maa oli hyökkäyksen kohteena, kaapattu AA 77 sai lentää rauhassa kohti Washingtonin keskustaa, sillä Langleyn tukikohdasta lähetetyt kaupunkia puolustaneet hävittäjät lensivät Washingtonin sijaan päinvastaiseen suuntaan Atlantin valtamerelle.[47] Salaliittoteorioita kiihdytti muun muassa se, että alueella olevien valvontakameroiden nauhoja ei julkaistu tuoreeltaan. Ainoastaan viisi Pentagonin porttikameran ottamaa yksittäistä kuvaa julkaistiin, eikä niiden perusteella voitu sanoa, mikä rakennukseen osui. Toukokuussa 2006 Yhdysvaltain oikeusministeriö kuitenkin julkaisi kaksi videota koneen törmäyksestä Pentagoniin, joiden se toivoi ”vihdoin laittavan lopun American Airlinesin lento 77:ä koskeville salaliittoteorioille”.[48] Näissäkään Pentagonin porttikameroiden videoissa ei silti näy, mikä rakennukseen osui. Lähistöllä oli muita kameroita, muun muassa liikennevalvontakameroita sekä läheisen hotellin katolla olleita kameroita, joiden filmit viranomaiset takavarikoivat, joten ne jäivät julkaisematta. Ne kuitenkin julkaistiin myöhemmin.

Teorioiden mukaan Pentagonin piha-alue oli törmäyksen jälkeen aivan liian siisti, jos siihen tosiaan osui tyhjänäkin 60 tonnin painoinen liikennekone.[49] Jos Pentagoniin osui lentokone, se ei siis osunut nurmikolle vaan rakennuksen seinään. Niin ikään koneen siivistä, moottoreista tai pyrstöstä ei näy jälkeäkään. (Toisaalta joissakin kuvissa on näkyvissä koneen rungon jäänteitä,[50] joita väitettiin olleen myös rakennuksen sisältä otetuissa kuvissa.[51]) Lisäksi Pentagonin julkisivun vauriot eivät vaihtoehtoteoreetikkojen mielestä muodoltaan, sijainniltaan ja kooltaan vastaa Boeing 757:n törmäystä. Salaliittoteoreetikoiden mukaankenen mukaan? Pentagonin uloimpaan seinään jäi ainoastaan yksi muutaman metrin halkaisijaltaan oleva reikä, josta Boeing 757:n olisi vaikeaa mahtua jopa ilman siipiä ja pyrstöä. Rakennuksen vaurioista laadittu raportti[52] ei salaliittoteoreetikoiden mielestäkenen mukaan? pysty selittämään vähäisiä vaurioita tyydyttävästi.[53]

Viralliselle 9/11-komissiolle[54] Washingtonissa 23. toukokuuta 2003 pidetyssä kuulemistilaisuudessa[55] todistaneen Yhdysvaltain liikenneministeri Norman Minetan mukaan Pentagoniin iskeytyneen koneen lähestymistä seurattiin Valkoisen talon komentokeskuksessa viimeistään noin kello 9:20 alkaen. Samassa komission kuulemistilaisuudessa luettiin pöytäkirjaan ilmailuhallinto FAA:n lausunto, jonka mukaan kaikista poikkeavasti käyttäytyneistä koneista (myös lennosta 77) jaettiin reaaliaikaista tietoa myös ilmavoimille jo muutama minuutti ensimmäisen WTC-törmäyksen jälkeen (eli noin kello 08:50) aloitetuissa puhelinkonferensseissa. Ihmetystä on siksi herättänyt, että 9/11-komissio lausui loppuraportissaan (s. 27),[56] että ilmavoimissa ylipäätään tiedettiin koneen poikkeamisesta reitiltään vasta kello 09:34 ja silloinkin täysin sattumalta.

”Ei lentokonetta” -teoria ei ole kovin laajalti uskottu edes vaihtoehtoteoreetikkojen keskuudessa.[lähde? ] Pentagonin pihalta ja raunioista löytyi lentokoneen osia ja sadat ihmiset näkivät hyvinkin läheltä American Airlinesin Boeing 757:n lähestyvän rakennusta matalalla.[57][58][59][60]

Kaksoistornit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
WTC-torninen kaaviokuva.

World Trade Centerin tornit WTC 1 ja WTC 2 olivat molemmat 63 metriä leveitä, 417 metriä korkeita, ja niissä oli 110 kerrosta. Pilvenpiirtäjien teräksestä ja betonista rakennetussa[61][62] ydinrungossa oli 47 teräspilaria, jotka oli kiinnitetty toisiinsa I-palkein. Julkisivun jokaisella sivulla oli 57 pilarista muodostuva verkkomainen ristikkorakenne, joka muodosti jäykän piirin rakennuksen ulkokehälle. Ulko- ja sisärungon välillä välipohjia kannattelivat 33-tuumaiset teräsristikot ilman välitukia. Välipohjina olivat teräsbetoniset liittolaatat: alla teräsprofiililevy, päällä 100 mm betoni. Teräsosat oli paloeristetty ruiskupinnoitteella kestämään laskennallisesti kahden tunnin paloa.

Virallisen kuvauksen mukaan Boeing 767 -koneiden törmäys ja siitä seurannut kerosiinipalo aiheuttivat tukirakenteen pettämisen ja rakennusten sortumisen. Räjähdysmäinen kerosiinipalo pyyhki teräsosia puhtaaksi paloeristeestä.[lähde? ] Törmäys aiheutti välittömästi rakenteeseen muodonmuutoksia, ja sen jälkeinen tulipalo lisäsi niitä, kunnes julkisivukehä pullistui ulospäin ja liittolaattaa kannattelevat palon heikentämät teräskonsoliliitokset pettivät. Tähän liittyvän ”pannukakkuteorian"” mukaan kerroslaatat luhistuivat alemman tason päälle, mistä seurasi aina alemman laatan putoaminen kerrosta alaspäin. Jo parin kerroksen luhistumisen jälkeen alas putoava massa oli moninkertainen kuhunkin välipohjalaattaan verrattuna, joten luhistuminen pääsi tapahtumaan lopulta lähes esteettä.[63][64][65]

Epäilijöiden mielestä seuraavat asiat sotivat kuitenkin tätä vastaan (Virallisen teorian mukaiset vastaukset kursiivilla):

  • WTC-tornit rakennettiin 1970-luvulla kestämään silloisen Boeing 707 -lentokoneen törmäys. Konetyyppi ei ole merkittävästi pienempi kuin törmäyskoneiksi väitetyt B767-koneet. Itse törmäyksen tornit kestivätkin varsin hyvin ja sortuivat vasta noin tunnin kestäneen tulipalon jälkeen. Tornien normaalitulipalolle suunniteltu palonkestoaika oli kuitenkin kaksi tuntia.
Väite tornien törmäyskestävyydestä perustuu kertomukseen, jonka mukaan törmäyskestävyyttä analysoitiin tornien rakentamisen jälkeen.[lähde? ] Analyysiä tai todisteita sen olemassaolosta ei ole löydetty, eikä sen tarkkuutta siten ole siten voitu arvioida.kenen mukaan? Koska teräs heikkenee huomattavasti kuumennettaessa, teräsrakenteet ympäröidään palonsuojausmateriaalilla. Lentokoneiden törmäykset vaurioittivat suojauksia, mikä heikensi kestävyyttä suunnitellusta.
  • Lentokerosiini palaa vapaasti ihanteellisissa olosuhteissa noin 825 asteen liekillä. Tämä ei ole lähelläkään rakenneteräksen sulamispistettä, joka on hieman yli 1 500 °C. WTC:n pilvenpiirtäjien varmuusmarginaali oli salaliittoteorioiden mukaan kuusinkertainen suhteessa rakenteiden omaan painoon, ja samaten pilvenpiirtäjän teräksinen tukirakenne johtaa lämpöä tehokkaasti pois palopesäkkeestä.
FEMA:n , NIST:in sekä MIT:n (Massachusetts Institute of Technology) simulaatioissa yhden tornin tulipalon tehoksi on saatu jopa 1,5 gigawattia, mikä nostaisi lämpötilan yli 1 000 °C.[lähde? ] Teräs menettää tulipalossa 600 °C:n lämpötilassa kantavuudestaan 50 % jo tunnin palon jälkeen.
  • Salaliittoteoreetikkojen mukaan kuumista tulipaloista WTC 1:ssä tai WTC 2:ssa ei ole näyttöä. Heidän mukaansa palot eivät saaneet happea ,ja ne rajoittuivat kerroksissa vain rakennuksen toiselle puolelle. Palo ei myöskään edennyt ylempiin kerroksiin, vaikka lämpö kohoaa aina ylöspäin. Lämpö ei myöskään ole riittänyt rakennuspaloissa tavanomaiseen ikkunalasien rikkoontumiseen ylemmissä kerroksissa.
  • Palomiesten radiokeskusteluissa kävi ilmi, että torneissa oli ”pari pientä toimistopaloa”. Kyseiset keskustelut käytiin 78. kerroksen ”Sky Lobbyssa”, kun törmäys tapahtui kerroksia ylempänä. Useat ihmiset hyppäsivät alas torneista tulipalon tieltä, mutta tämä tapahtui palon alkuvaiheessa, kun kerosiini vielä paloi[lähde? ]. Myöhemmissä kuvissa ja videoissa nähdään ihmisiä huitomassa apua itse koneiden törmäysaukoissa. Tämä puoltaa teoriaa siitä, että palot olivat jo lähes sammuneet, eivätkä suinkaan palaneet suunnattoman kuumina.
  • WTC 2 romahti ensin, vaikka joutui myöhemmin törmäyskohteeksi ja oli salaliittoteoreetikkojen mukaan vähemmän vaurioitunut. Lisäksi iskeytymiskohdan yläpuolinen osa oli jo kaatumassa huipulta. Yht'äkkiä sortuva yläosa katosi tomupilveen ja alapuolinen osa romahti.
  • Aiemmin mainitun WTC 7:n lisäksi myös kaksoistornit romahtivat salaliittoteoreetikkojen mukaan symmetrisesti omille jalustoilleen, vaikka vain reilusti alle puolet tukipilareista vahingoittui törmäyksissä edes jossain määrin. Kaikki 283 pilaria siis olisivat pettäneet saman­aikaisesti, ja tornit pudonneet käytännöllisesti katsoen vapaalla pudotuksella, molemmat noin kymmenessä sekunnissa.
Virallisen tapahtumien kuvauksen mukaan rakenteessa eivät kuitenkaan pettäneet pilarit vaan välipohjien ristikoita kannattelevat teräskonsoliliitokset. Lisäksi ”siisti symmetrinen romahdus” on kyseenalainen kuvaus tapahtumasta; muun muassa rakennukset WTC 4, WTC 5 ja WTC 6 purettiin myöhemmin, koska kaksoistornien sortumamassa oli vaurioittanut ne korjauskelvottomiksi. Salaliittoteoreetikot ovat kehittäneet "vapaa pudotus" -teorian katsomalla videokuvia, joissa romahdukset eivät pölyn vuoksi näy kokonaan; seismiset mittaukset osoittavat romahdusten todellisuudessa kestäneen 42–58 % vapaata pudotusta kauemmin.[66] Seismisten havaintojen mukaan romahdukset kestivät ainakin 25 sekuntia. Videokuvien perusteella iso osa rakennusten keskuspilareista alkoi sortua vasta 25 sekuntia romahduksen alun jälkeen.[11] Kokonaisaikaa ei tiedetä luotettavasti, koska romahdus peittyi pölypilveen.
  • Tornien romahduksen aikaan havaittiin paikallista seismistä toimintaa. New York ei ole maanjäristys­herkkää aluetta, joten epäilijöiden mukaan ainoa syy on tornien kontrolloitu purkaminen räjähtein. Samaan aikaan havaittiin 2,3 Richterin järistys.
2,0 Richterin richterin järistys vastaa noin 907 kilogramman TNT:n sisältämää energiaa, ja 2,5 richterin järistys vastaa noin 4172 kilogramman TNT:n sisältämää energiaa.[67]
  • Rakennusten raunioista sanotaan löytyneen vielä viikkoja sortumisten jälkeen erittäin kuumaa sulaa metallia. Tämä sekä ennen romahdusta rakennuksista suihkunnut keltainen sula metalli viittaa vahvistetun termiitin käyttöön rakennusten teräspalkkien räjäyttämisessä. Asiaa on tutkinut laajasti professori Steven Jones.[68] Sen enempää kerosiinin kuin rakennuksesta normaalisti löytyvän palavan materiaalin ei missään oloissa pitäisi sulattaa metallia. Vielä epätodennäköisempää on, että metalli pysyy sulassa tilassa viikkojen ajan.
  • Tutkittaessa satelliitista otettuja lämpötilamittauksia WTC:n raunioista voitiin mittauksista tulkita useita pieniä, läpimitaltaan kymmenestä sentistä metriin kokoisia yli 700 °C:n lämpötilassa säteileviä pisteitä vielä viisi päivää romahduksen jälkeen.[69] Virallinen tapahtumien kuvaus ei ota asiaan mitään kantaa.
  • WTC 1 ja WTC 2 romahtivat tavalla, jossa rakenteiden luhistuminen eteni yläosasta alaosaan.[70] Salaliittoteoreetikkojen mukaan tällainen pelkästään oman massan avulla tapahtuva rakenteiden luhistuminen on edelleen todistamatta.
Virallisen tapahtumien kuvauksen mukaan kysymyksessä oli niin sanottu pannukakkuluhistuminen ulkoseinäkehän pullistuessa ulospäin ja välipohjien kannatinkonsolien pettäessä.

Pannukakkuluhistumisteoria ei kuitenkaan selitä, miten rakennuksen ytimessä olevat tukirakennepalkit pilkkoutuivat kasaan.

  • Sortumislinjan alapuolella nähdään videoissa lukuisia rakennuksesta ulospäin tupsahtavia teräviä savupilviä. Kun rakennuksen yläkerrokset putoavat alempien päälle, rakennuksen sisällä syntyvä ilmanpaine puhaltaa pölyä ja muuta materiaalia ulospäin. Tämä ilmiö tapahtuu muun muassa silloin, kun rakennus puretaan räjähteillä. Tästä salaliittoteoreetikot päättelevät, että pölypilvi on todiste räjähteiden käytöstä.
  • Salaliittoteoreetikot sanovat, että lähes kaikki rakennuksissa ollut betoni pulveroitui eli muuttui pölyksi. Betoni voi salaliittoteoreetikkojen mukaan pulveroitua vain kulumalla tai kuumuudessa, joka haihduttaa veden pois.
  • Lähes kaikki teräsrakenteet kuljetettiin Kaukoitään sulatettavaksi – salaliittoteoreetikkojen mukaan epäilyttävän nopeasti. Heidän mukaansa rakenteiden tutkimiseen ei jäänyt aikaa. 236 teräs­kappaletta säilytettiin ja annettiin tutkittavaksi.
  • Ylen TV-uutisten 11. syyskuuta 2001 mukaan lentokoneiden törmätessä torneihin tapahtui räjähdyksiä, ja ennen kuin tornit romahtivat, niissä sattui vielä kaksi muuta räjähdystä.
  • YouTubessa olevan videon 2nd hit - ”laser dot shot” mukaan ennen toisen lentokoneen törmäämistä WTC 2:een rakennuksen seinää pitkin liikkui punertava piste.[71] Piste saattaa olla peräisin laserista. Laseria käytetään muun muassa asetähtäimissä ja kohteiden määrittämisessä. Videon mukaan törmäyksestä kuluu kahdeksan sekuntia ennen kuin törmäyksen äänet kuuluvat. Kamera on ollut noin 2,5 kilometrin päässä torneista kaakkoon. Google Earthin mukaan tämä paikka sijaitsee maalla, kuten videokuva antaa olettaa. Törmäyksen äänet kuuluvat kolmena erillisenä räjähdyksenä. Kaksi ensimmäistä räjähdystä on kuultavissa lähes samanaikaisesti, kun taas kolmanteen räjähdykseen kuluu enemmän aikaa kuin on ensimmäisen ja toisen räjähdyksen välillä. Törmäyksen jälkeen tornien länsipuolitse lentää suuri valkoinen lentokone, joka saattaa olla nk. tuomiopäivän lentokone eli Yhdysvaltain sotilasjohdon liikkuva komentokeskus. Samaisen lentokoneen on väitetty nähdyn 11. syyskuuta 2001 Valkoisen talon yläpuolella.[72]
  • YouTubessa olevassa videossa 9/11 Home Video of 2nd Airplane hit[73] kamera on ollut noin 5,3 kilometrin etäisyydellä torneista koilliseen. Google Earthin mukaan tämä paikka sijaitsee maalla, kuten videokuva antaa olettaa. Videon mukaan törmäyksen seurauksena syntyy iso tumma pilvi, joka saattaa tarkoittaa sitä, että suuri osa mahdollisen lentokoneen polttoaineesta olisi palanut saman tien. Törmäyksen jälkeen on nähtävissä, että WTC 2:n tulipalot ovat heikommat kuin WTC 1:n.
  • YouTubessa olevassa videossa ”September 11 2001 Video.” kuuluva naisääni sanoo, että etelästä tullut lentokone olisi ollut armeijan lentokone.[74] Tämä tapahtuu ajanhetkellä 12.17.
  • YouTubessa olevan videon ”THIRD soundtrack on ParkForeman & passing plane airbrushed” mukaan toisen lentokoneen törmätessä WTC 2:een törmäyksestä kuluu kahdeksan sekuntia ennen kuin on kuultavissa kolme erillistä, voimakasta pamahdusta.[75] Videon perusteella kamera on ollut noin 2,7 kilometrin etäisyydellä torneista itään.
  • YouTubessa olevan 9/11 North Tower by Etienne Sauret -videon mukaan juuri ennen WTC 1:n sortumista sen pohjoisella julkisivulla on nähtävissä tummia reikiä, jotka näyttävät olevan suorassa rivissä koko tornin leveydeltä.[76] Myös tornin kulmissa on pystysuunnassa reikiä. Nämä reiät saattavat olla pommien aiheuttamia. Videokuva tärähtää noin kymmenen sekuntia ennen tornin romahtamisen alkamista. Tämä saattaa olla seurausta maanalaisten räjähteiden käytöstä. Myös September 11 2001 Video. -videossa reikien rivi on nähtävissä WTC 2:n sortumisen jälkeen ajanhetkellä 18.11.
  • Www.prisonplanet.com -nettisivulla olevassa videossa New 911 Footage Shows Demolition Truck Near WTC voi ennen toisen lentokoneen törmäämistä WTC 2:een ajanhetkellä 4.26 tornien välistä nähdä valkoisen lentokoneen lentävän.[77] Tämä saattaa olla Yhdysvaltain sotilasjohdon lentävä komentokeskus.

United Airlines lento 93 – Shanksville, Pennsylvania

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

9/11 Komission raportin mukaan United Airlinesin lento 93 syöksyi maahan Pennsylvaniassa, kun ohjaamoon oli yritetty hyökätä. Kuitenkin on ollut väitteitä siitä, että tosiasiassa Yhdysvaltain hävittäjälentokoneet olisivat ampuneet sen alas.[78]

Paul Thompsoniin viitaten kirjailija David Ray Griffin suosii tätä ideaa kirjassaan The New Pearl Harbor. Thompson ja muut salaliittoteoreetikot sanovat, että tämän lento­koneen pirstaleita löydettiin kolmen mailin päästä putoamispaikasta[79] ja esittävät, että tämä saattaa olla todisteena alasampumisesta.[80] On myös joitakin silminnäkijähavaintoja siitä, että pirstaleet olisivat pudonneet taivaalta kuin konfetit.[81] Kuitenkin NTSB:n tutkijat sanovat, etteivät ole löytäneet todisteita lentokoneen alasampumisesta, ja Popular Mechanics kirjoitti, että pirstaleiden räjähtäminen ja laskeutuminen maahan kaukana putoamispaikasta ei ole ainutlaatuinen tapahtuma matkustajalentokoneonnettomuuksissa.[82]

Thompson myös tarkasteli monia valtavirtamedian raportteja ja sanoi, että hävittäjälentokoneet itse asiassa olivat paljon lähempänä lentoa 93 törmäyksen aikaan kuin virallisessa asiakirjassa sanotaan.[83] Hän mainitsee todistajia, jotka huomasivat putoamispaikan lähellä pian törmäyksen jälkeen pienen valkoisen suihkukoneen.[84] Kuitenkin jotkut sanovat, että tämä oli todennäköisesti liikelentokone ATC, jota oli pyydetty tutkimaan putoamispaikkaa ja joka laskeutui suunnilleen 1 500 jalan korkeudelle selvittämään törmäystä. Ben Sliney, joka oli FAA operaatiojohtaja syyskuun 11:ntenä vuonna 2001, sanoo, ettei lennon 93 lähellä ollut sotilaslentokonetta.[85] Thompson on kyseenalaistanut sen, että olisi uskottavaa, ettei armeija tiennyt lennon 93 olevan poissa lentoreitiltään ja ilman yhteyttä, ja esittää, että hänen väitteensä osoittaa heidän olleen tietoisia ja lähettäneen suihkukoneita tutkimaan ja mahdollisesti ampumaan se alas.[86]

Jim Hoffman huomauttaa kolmen minuutin eroavuudesta ohjaamon äänityksessä välittömästi ennen lennon putoamista.[80] Ohjaamon puheäänittäjän puhtaaksikirjoitettu teksti päättyy kello 10.03 aamupäivällä, mutta Clevelandin lennonjohto raportoi, että lento 93 hävisi tutkasta kello 10.06 aamupäivällä sekä FAA:n tutkanauhoitteet myös toteaa ajankohdan 10.06 aamupäivällä.[80] Seismologit kirjaavat törmäyksen tapahtuneen kello 10.06.05 aamupäivällä muutaman sekunnin poikkeamalla.[87] Tästä huolimatta 9/11 Komission Raportti tuli sellaiseen johtopäätökseen, että putoaminen tapahtui 10.03 aamupäivällä.

Salaliittoteoreetikot tarttuivat myös Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeldin sitaattiin, jossa hän huomautti lennon 93 olleen ”lentokoneen, jonka he ampuivat alas Pennsylvanian yllä.” Pentagonin virkailija myöhemmin sanoi, että Rumsfeld oli puhunut väärin.[88]

Jotkut internetvideot, kuten Loose Change, pohdiskelevat, että lento 93 laskeutui turvallisesti Ohioon ja että sen sijasta toinen lentokone pudotettiin Pennsylvaniaan.[89] Usein viitattu esiuutislähetys siitä, että lento 93 laskeutui Clevelandin lentoasemalle;[90] myöhemmin opittiin, että Delta lento 1989 sekoitettiin lentoon 93, ja raportti vedettiin pois virheellisenä. Useat 9/11 Totuusliikkeen nettisivut kumoavat tämän väitteen, viitaten tapahtumapaikan romuihin, silminnäkijälausuntoihin sekä siihen, kuinka vaikeata olisi ollut vaihtaa lentokone salaisesti toiseen.[78][91]

Suomen entisen suojelupoliisipäällikön Seppo Nevalan väittää Yhdysvaltain myöntäneen sen ilmavoimien ampuneen koneen alas. Suomen Ulkoasianministeri Erkki Tuomioja on kysynyt asiaa ministerin ominaisuudessaan ja mainitsee siitä muun muassa päiväkirjateoksessaan.

Kysyn vielä, mitä hän tietää neljännen amerikkalaiskoneen pudottamisesta ja hän vastaa, että senhän ampuivat amerikkalaiset itse alas, he kertovat sen itse täysin avoimesti. Se ei silti estä heitä levittämästä valheellista sankarimyyttiä siitä, miten matkustajien vastarinta johti koneen putoamiseen, Erkki Tuomioja on kirjoittanut Seppo Nevalan sanomaksi.[92]

Presidentin käyttäytyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuun 11. päivän aamuna presidentti Bush oli Emma E. Booker Elementary School -koululla Floridan Sarasotassa edistämässä uuden opetus­suunnitelmansa hyväksymistä. Hän oli ilmeisesti jo tietoinen ensimmäisen lentokoneen törmäyksestä, ennen kuin hän astui luokkahuoneeseen lukemaan lasten kanssa kirjaa The Pet Goat. Kello 9.05 aamupäivällä paikallista aikaa Andrew Card kuiskasi hänen korvaansa, että toiseen torniin oli osuttu ja että Amerikka oli hyökkäyksen kohteena. Kun presidentti päätti jäädä luokkahuoneeseen kysymättä lisätietoa henkilöstöltään, eikä henkilöstö vapaaehtoisesti antanut lisätietoa tai vienyt häntä turvapaikkaan, on tämän perusteella väitetty, että Bush tiesi ennalta, että hyökkäykset olivat tulossa, että hän itse oli turvassa ja että tilanne oli hallinnassa.[93][94] Tähän on vastattu, että Bushin tarkoituksena oli “heijastella vahvuutta ja rauhallisuutta”, toisin sanoen hän ei halunnut aiheuttaa lisää paniikkia pakenemalla huoneesta, mistä tehtyä nauhoitusta olisi todennäköisesti pyöritetty uudestaan ja uudestaan uutislähetyksissä.[95]

Presidentin vierailu koululla oli julkinen tilaisuus ja presidentin sijainti tapahtumahetkellä oli julkisessa tiedossa. Vaikka maa oli terroristien hyökkäyksen kohteena ja yksi todennäköisistä iskukohteista olisi voinut olla presidentti Bush, ei hän kuitenkaan pitänyt mitään kiirettä hakeutua suojaan, vaan viipyi koululla saatuaan tiedon toisesta iskusta vielä 28 minuutin ajan. Myöskään Salaisen palvelun agentit, joiden tehtävänä on suojella presidenttiä, eivät nähneet syytä viedä presidentti Bushia suojaan ja samalla teoriassa vaaransivat presidentin, oman ja koko koulun väen hengen.[96]

Presidentti Bush myös tiedotti kahdessa eri yhteydessä vuoden 2001 lopulla ja vuoden 2002 alussa, että hän näki ensimmäisen lentokoneen osuvan World Trade Centeriin ja hän oletti sen olevan onnettomuus. Hän ei ole voinut nähdä ensimmäisen lentokoneen osumista torniin kaupallisesta televisiosta, koska yksikään televisioasema ei lähettänyt suoraa kuvaa alueelta silloin, kun ensimmäinen lentokone osui.[97][98] Uudesta palomiehestä dokumenttia tehnyt elokuvantekijä Jules Naudet taltioi ainoan tunnetun nauhoituksen ensimmäisen lentokoneen törmäyksestä.[99] Videota näytettiin ensin CNN:llä myöhemmin samana päivänä, ja myöhemmin se julkaistiin 9/11-dokumenttielokuvassa. Valkoinen talo selitti hänen kommenttiaan “väärällä muistikuvalla”,[100] ja jotkut kritisoijat inttävät, että presidentti Bush viittasi jälkiseurauksiin eikä todelliseen suihkukoneen törmäykseen kello 8.46 aamulla paikallista aikaa.

Kaappauksia koskevat väittämät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Törmäystä edeltävät tapahtumat lentokoneissa ovat olleet kiivaan väittelyn kohteena. Joidenkin salaliittoteoreetikoiden mukaankenen mukaan? lento 77 suoritti Pentagonia lähestyessään toimenpiteen, joka olisi vaatinut joko erittäin kokeneen lentäjän tai tietokoneella säädetyn lentoradan. 9/11-komission raportti huomauttaa, että lennon 77 raportoidun pilotin, Hani Hanjourin, opettaja kuvaili häntä “kauheaksi lentäjäksi”.[101]

Väitteet lentokoneiden lennättämisestä kohteisiinsa tietokoneavusteisesti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jim Hoffman ja Scholars for 9/11 Truth and Justice -liike ovat sanoneet, että lennoilla 11, 175 ja 77 olleisiin tietokonejärjestelmiin on voitu ladata esiasetettu reitti, joka ohjasi lentokoneet kohteisiinsa.[102] Hoffman väittää, että tämä on todennäköisempi skenaario kuin lentojen 11, 175 ja 77 kaappausten virallinen kuvaus siitä, miten lento 77 hänen mukaansa lähestyi Pentagonia.[103] Hän huomauttaa lennon 93 osoittautuvan poikkeukseksi ja väittää lennolta 93 soitetun suuren määrän puheluita verrattuna kolmeen muuhun lentoon.[104]

Jotkut teoriat olettavat, että sen sijaan, että lentokoneiden mukana olleissa tietokoneissa olisi ollut esiasetetut reitit, lentokoneet olisi muunnettu lentämään kauko-ohjatusti. Lentokoneiden ohjaajat ovat saattaneet olla maan päällä tai kuten “Tuomionpäivän lentokone” –teoriassa, toisessa lentokoneessa. Tämä teorian mukaan World Trade Center –videoiden taivaalla nähty epämääräinen valkoinen kohde oli lentokone, jonka kyydissä oli lentojen 11 ja 175 kauko-ohjaajat ja että Pentagon-iskun jälkeen paikalta pois lentäneen lentokoneen kyydissä oli lennon 77 kauko-ohjaajat.[105] Pentagonin lähistöllä ollut lentokone tunnistettiin myöhemmin Global Guardian –harjoitukseen osallistuneen Boeing 747-200:n sotilasversioksi eli E-4B kansalliseksi lentäväksi operaatiokeskukseksi (NAOC).

Kaappaajia koskevat väitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuun 23. päivänä BBC ja Daily Telegraph raportoivat, että neljä FBI:n nimeämistä 19:stä kaappaajasta oli mahdollisesti elossa ja hyvässä kunnossa.[106][107] Yksi heistä oli Waleed al-Shehri, jonka toimittajat olivat löytäneet Casablancasta, Marokosta. Kolmen muun kaappaajan, Abdulaziz Al Omarin, Saeed Alghamdin ja Khalid al-Midharin sanottiin asuvan Lähi-idässä. Syyskuun 19. päivänä FDIC jopa julkaisi “erityisvaroituksen”, joka listasi al-Midharin eläväksi (oikeusministeriö myöhemmin sanoi tämän olleen painovirhe). Nämä raportit ovat johtaneet väitteisiin, että kaappaajien nimet saattavat olla vääriä, tai että 9/11-komission raportissa hahmotellut kaappausskenaariot eivät mahdollisesti ole totuudenmukaisia. Myöhemmin BBC luopui väitteestä ja korjasi uutistaan.[108] BBC ilmoitti, että sekaannus on saattanut johtua siitä, että FBI:n nimet olivat yleisiä arabialaisia ja islamilaisia nimiä.[108] Vuonna 2002 Saudi-Arabia vakuutti kaappajien nimien olevan oikein.[109]

Jotkut seikat viittaavat siihen, että kaappaajat eivät olleet tyypillisiä ääri-islamisteja tai tyypillisiä itsemurhaterroristeja. Esimerkiksi Mohammed Atta söi sianlihaa, joi alkoholia, pelasi uhka­pelejä kasinoissa ja kävi strippiklubeilla.[110]

Väitteet koskien kännykkäpuheluita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustuen vuonna 2003 Kanadassa toimeen pantuun tutkimukseen matemaatikko A.K. Dewdney olettaa, että syyskuun 11. päivän hyökkäysten yhteydessä käydyt puhelut olisivat olleet erittäin vaikeita toteuttaa.[111] Dewdney perustaa väitteensä olettamukseen, että puhelut olivat kännykkäpuheluita. Perustuen telecom-alan asiantuntijalausuntoihin, taloustieteilijä Michel Chossudovsky väittää, että ainakin osa puhelinkeskusteluita sisältävästä 9/11-komission raportin ensimmäisestä luvusta on tekaistu.[112] Myös Chossudovsky perustaa väitteensä olettamukseen, että puhelut olivat kännykkäpuheluita. 9/11-komission raportin mukaan lennon 93 kolmetoista matkustajaa soittivat yhteensä yli 30 puhelua perheilleen ja pelastusviranomaisille. Salaliittoteoreetikot väittävät, että puhelut soitettiin matka­puhelimista; todellisuudessa kahta lukuun ottamatta puhelut soitettiin satelliitteja käyttävistä lentopuhelimista. Alkuperäisten raporttien mukaan United 93-lennolta soitettiin 10 kännykkäpuhelua.[113] American Airlinesin mukaan heidän Boeing 757-koneissaan ei kuitenkaan ollut matkustajien lentopuhelimia[114]. Raporttien mukaan lennolta 11 soitettiin kolme puhelua, viisi lennolta 175 ja kolme lennolta 77. Näiden lentojen puheluista lennon 11 lentoemännät Madeleine Sweeney ja Betty Ong nauhoittivat kaksi. Puheluiden puhtaaksikirjoitetun tekstin luonteeseen on väitetty liittyvän erilaisia epäsäännöllisyyksiä.[115]

World Trade Centerin iskuihin liittyvät väitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salaliittoteoreetikot ovat esittäneet erilaisia väitteitä World Trade Centerin torneihin törmänneistä lentokoneista. Nämä väitteet vaihtelevat Boeingin lentokoneiden muuntelusta (kotelo lentokoneen alapuolisella rungolla) väitteisiin, että asiaan liittyy erilaisia lentokoneita tai että torneihin ei osunut ollenkaan mikään (’Ei Boeingia -teoriat’ tai ’Ei lentokoneita -teoriat’). Kaikki 9/11-totuusliikkeen jäsenet eivät kannata näitä teorioita,[116] ja enemmistö uskoo lentojen 11 ja 175 osuneen torneihin virallisen selostuksen mukaisesti.[117][118]

Valokuvatodisteisiin perustuva 911: In Plane Site -internetvideo on levittänyt väitettä, että lennon 175 alapuolisella rungolla olisi ollut jonkinlainen kotelo. Tämän väitteen perusteena käytettyyn valokuvaan viitaten Popular Mechanics -lehti lainaa jutussaan Debunking 9/11 Myths Arizonan valtionyliopiston avaruusvalokuvauslaboratorion johtajaa Ronald Greeleytä, joka sanoi, että ”valokuva paljastaa vain Boeingin laskutelineen sisältävän oikeanpuoleisen tuulisuojuksen”.[119] Koteloteoriaa kannattavia henkilöitä on kutsuttu koteloihmisiksi.[120][121] Tämä väite on usein yhdistetty toiseen väitteeseen, jonka mukaan lentokoneen törmätessä eteläiseen torniin tapahtui poikkeava leimahdus. Teorian mukaan lentokoneen alapuolelta laukaistiin juuri ennen törmäystä ohjus.[122]

Bushin hallinnon entinen pääekonomisti Morgan Reynolds, joka myöntää olevansa niin sanotusti 9/11-totuusliikkeen musta lammas,[123] uskoo, että lentojen 11 ja 175 Boeingin lentokoneet eivät ole voineet törmätä torneihin. Hän on esittänyt, että on saattanut tapahtua “lentokoneiden vaihto“, joissa väitetyt törmäyskoneet vaihdettiin toisiin, tai törmäyksiä ei välttämättä ole tapahtunut ollenkaan. Osa 9/11-totuusliikkeen jäsenistä ei kannata tätä teoriaa,[124] vaikkakin Totuusliike väittelee vielä asiasta keskuudessaan.[125][126]

Salailun syytökset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salaliittoteoreetikot sanovat, että he havaitsevat osassa virallisessa syyskuun 11. päivän hyökkäysten tutkimuksessa käyttäytymis­kaavan, jonka tarkoituksena olisi vaientaa ”virallisen selostuksen” kanssa mahdollisesti ristiriidassa olevan todisteiden ilmaantumisen.[127][128] He yhdistelevät uutisjuttuja useista eri lähteistä tällä kaavalla.[129][130][131][132][133][134]

Ohjaamotappelu ja tallentimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

9/11-komission raportin mukaan lentojen 11 ja 175 ohjaamon äänittäjiä tai lentotietotallentimia tai mustia laatikoita ei löydetty WTC-hyökkäyksen jäänteistä. Kuitenkin kaksi World Trade Centerin raunioilla kattavasti työskennellyttä miestä sanoi, että he auttoivat liittovaltion agentteja löytämään reittilentokoneiden neljästä mustasta laatikosta kolme:[135][136]

Kerran minut määrättiin opastamaan liittovaltion agentteja ympäri paikkaa lentokoneiden mustien laatikoiden etsimiseksi. Olimme valmiita lähtemään pois. Maastoautoni oli pysäköity portaiden yläpäähän Brooks Brothersin sisääntuloalueelle. Me lastasimme tarvikkeita suunnilleen miljoonan dollarin arvosta ja kiinnitimme sen maastoautoon. Oli yhteensä neljä mustaa laatikkoa. Me löysimme kolme.

Kansallisen liikenneturvallisuushallituksen edustaja Ted Lopatkiewicz huomautti: “On erittäin harvinaista, ettemme saa tallentimia takaisin. Minulle ei tule mieleen toista kotimaista tapausta, jossa emme olisi löytäneet tallentimia.“[137]

Huolimatta lennon 93 ohjaamon tallenninta, lentojen 77 ja 93 mustia laatikoita joko ei koskaan löydetty tai niiden sanottiin olleen liian vahingoittuneita sisältämään tietoa. Huhtikuun 18. päivänä 2002 FBI salli lennon 93 uhrien perheiden kuunnella äänitteitä.[138] Huhtikuussa 2006 ohjaamotallentimen puhtaaksikirjoitettu teksti julkaistiin osana Zacarias Moussaouin oikeudenkäyntiä. Jotkut salaliittoteoreetikot eivät usko mustien laatikoiden olleen vahingoittuneita, vaan heidän mukaansa todisteita on salailtu.

Kesäkuussa 2007 Pilots for 9/11 Truth -liikkeen tutkija Calum Douglasin väitetään esitelleen analyysin lennon 77 mustan laatikon tiedoista.[139] Douglas sanoo hankkineensa tiedon kansallisesta liikenneturvallisuushallituksesta (NTSB) anomuksella vedoten tiedonvapauslakiin. Hän tekee johtopäätöksen, että lähestymisreitti ja korkeus lentoreittianimaatiossa poikkeaa virallisesta lennon 77 reitin selostuksesta.

“Pax Americana“

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esittäessään motiiveja sille, miksi Yhdysvaltain hallitus olisi suorittanut hyökkäykset professori David Ray Griffin vakuuttaa, että monet Bushin hallinnon jäsenet elättelivät mielessään unelmaa maailmanlaajuisesta ”Pax Americanasta”. Ensin tämä unelma oli puettu sanoiksi Paul Wolfowitzin luonnostelemassa vuoden 1992 puolustuksen suunnittelun ohjauksessa sittemmin puolustusministeri Dick Cheneyn nimissä, dokumentissa, jota on kutsuttu ”Yhdysvaltain maailmanlaajuisen hegemonian[140] luonnokseksi” ja sitä on toisteltu uuskonservatiivien kirjoituksissa. Luennossaan 9/11: The Myth and the Reality Griffin toteaa seuraavaa:

Tämän tavoitteen saavuttamiseksi (Yhdysvaltain maailmanlaajuisen hegemonian) tarvittaisiin neljää asiaa.
1. Yksi näistä olisi maailman öljyn saaminen hallintaan, erityisesti Keski-Aasian ja Lähi-idän, ja Bushin ja Cheneyn hallitus tuli valtaan valmiine suunnitelmineen hyökätä Afganistaniin ja Irakiin.
2. Toinen vaatimus olisi armeijan teknologinen muodonmuutos, jonka seurauksena keskiöön tulisi taistelu avaruudessa.
3. Kolmas vaatimus olisi asevarustelun rahoittamisen valtava lisääminen näiden uusien sotien ja avaruuden aseistamisen maksamiseksi.
4. Neljäs tarve olisi ennaltaehkäisevän hyökkäyksen doktriinin määrittäminen, jotta Yhdysvaltain olisi mahdollista hyökätä muihin maihin, vaikkeivät nämä osoittaisi olevansa välitön uhka.
Nämä neljä elementtiä vaatisivat lisäksi viidennen: tapahtuman, joka saisi amerikkalaiset hyväksymään nämä imperialistiset politiikat.“[141]

Jotkut laajimmin viitatut uuskonservatiivien kirjoituksista ovat kotoisin Project for the New American Century – ajatushautomosta (PNAC, “Uuden amerikkalaisen vuosisadan projekti“). Tähän ryhmään kuuluivat monet Bushin hallinnon jäsenet mukaan lukien Dick Cheney, Donald Rumsfeld, Paul Wolfowitz ja Jeb Bush. Vuonna 2000 julkaistu Rebuilding America's Defenses -dokumentti vaatii lisäpanostusta armeijan muuttamiseksi. Se jatkuu seuraavasti:

“Tämä muodonmuutosprosessi…tulee todennäköisesti olemaan pitkä ilman jotakin katastrofaalista ja aktivoivaa tapahtumaa – kuten uutta Pearl Harboria.“[142][143]

Vuonna 1997 ilmestyneessä kirjassaan The Grand Chessboard Jimmy Carterin presidenttikauden aikainen turvallisuuspoliittinen neuvonantaja, geostrategi Zbigniew Brzezinski ryhtyy laatimaan ”kokonaisvaltaista ja yhdistyvää euraasialaista geostrategiaa… on välttämätöntä, ettei ilmaannu Euraasiaa dominoimaan kykenevää euraasialaista haastajaa, joka näin ollen haastaisi myös Yhdysvallat.“ Myöhemmin kirjassaan hän sanoo, että:

“Yhdysvaltain muuttuessa lisääntyvässä määrin moni­kulttuuriseksi yhteiskunnaksi sen on entistä vaikeampaa saavuttaa konsensusta ulkopolitiikassa, paitsi todella massiivista ja laajasti ymmärrettyä suoran ulkoisen uhan olosuhteissa.“

Monien mielestä terrorismin vastainen sota on tekosyy uuskonservatiivien tavoitteiden saavuttamiseksi. Jim Hoffman on yksi niistä, jotka väittävät, että avainmotiivi syyskuun 11. tapahtumille on saattanut olla ”jatkuvan uhan”, terrorismin, luominen toimimaan samalla tavalla kuin kommunismi kylmän sodan aikana.[144] Hän viittaa Washington Post –lehdessä ilmestyneeseen artikkeliin, jossa Dick Cheney sanoo terrorismin vastaisesta sodasta seuraavaa: “Se ei välttämättä pääty koskaan. Ainakaan ei meidän elinaikanamme."[145]

Syyskuun 11. päivän tapahtumista lähtien Yhdysvaltain hallitus on esittänyt kongressille monia lakialoitteita, joiden ainakin jotkut ihmiset väittävät olevan kansalais­oikeuksien loukkauksia ja suorassa ristiriidassa Yhdys­valtain perustus­lain kanssa. Näin on väitetty varsinkin USA PATRIOT Actisa, the Homeland Security Bill’istä, poliisijoukkojen militarisoinnistä, Posse Comitatus Act mitätöinnistä sekä Guantanamo Bayssä olevien vankien oikeuksia koskevista lain­muutoksista.[146]

Uusi maailmanjärjestys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanpankin ja kansallisten keskuspankkien on sanottu olevan uuden maailman järjestyksen työkaluja The Money Masters -dokumentissa; sota luo massiivisia voittoja keskuspankeille hallituksen kulutuksen (johtuen korkoperusteisesta lainaamisesta keskuspankista) lisääntyessä dramaattisesti sodan aikana.[147]

Öljy- ja osakeyhtiöiden voitot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entinen huumepoliisi Michael Ruppert on pääasiallisesti ”Öljyhuippu”-kriisistä raportoivan vaihtoehtoisen “From the Wilderness” –uutisjärjestön luoja. “The Truth and Lies of 9/11” –luennossaan hän väittää, että pääasiallinen motiivi syyskuun 11. päivän tapahtumille ja sitä seuraaville sodille oli tarve saada tekosyy sodan käynnistämiseksi viimeisistä jäljellä olevista öljylähteistä. Hän myös korostaa huumeiden salakuljetus­teollisuuden tärkeyttä ja arvoa maailman taloudelle, arvioiden huumebisneksen olevan melkein 600 miljardin dollarin arvoinen Wall Streetille ja bisneksen luomaa rahaa peseville yhdysvaltalaisille pankeille. Ruppert pohdiskelee, että vuosien 2000 ja 2001 aikana Talibanin käytännöllisesti katsoen hävittämä Afganistanin oopiumiteollisuus on saattanut olla syy siihen, että maa valittiin Lähi-idän ”öljysotien” aloituspaikaksi.[148]

Terrorismin vastainen sota, erityisesti Afganistanin ja Irakin miehitykset luovat massiivisia voittoja öljy-, turvallisuus-, ase-, vakuutus- ja puolustussopimusteollisuudelle. Sota-, tiedustelu- ja turvallisuusbudjetit ovat nousseet huimasti syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen. Lisäksi on myös väitetty, että huumeiden salakuljettajat ja rahan­pesijät ovat hyötyneet suuresti Afganistanin ja sen oopiumipeltojen miehittämisestä. Kaikkien näiden tekijöiden on ajateltu saattavan olla merkittäviä selostettaessa operaation ja sen jatkuneen salassapidon menestystä.[149][150]

On myös väitetty, että World Trade Centerin omistaja Larry Silverstein on saattanut hyötyä vakuutuskorvauksista. Silverstein hankki omistukseensa 99-vuotisen sopimuksen kompleksista vuoden 2001 heinäkuussa. Hyökkäysten jälkeen hän vaati 7,1 miljardin dollarin korvausta väittäen, että kaksi lentokonetörmäystä oli kaksi erillistä hyökkäystä.[149][151] World Trade Center myös sisälsi suuren määrän asbestia, jota vaadittiin poistettavaksi; jotkut väittävät, että tämän homman suorittamisen kustannukset olisivat olleet yli miljardi dollaria. On myös väitetty, että rakennuksessa oleva toimistotila oli tuottamatonta ja alue oli kaupunkiuudistuksen tarpeessa.

Hyökkäyssuunnitelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On myös väitteitä, että suunnitelma Afganistanin valloittamisesta olisi tehty ennen syyskuun 11.päivän tapahtumia. Heinäkuun 26:ntena vuonna 2001 intialainen julkisten tapausten aikakauslehti News Insight paljasti Yhdysvaltain ja Venäjän yhteisistä suunnitelmista hyökätä Afganistaniin Taleban-hallinnon syrjäyttämiseksi. Se raportoi, että Intia ja Iran helpottaisivat hyökkäystä.[152] BBC raportoi syyskuun 18:ntena vuonna 2001, että heinäkuun puolessa välissä yhdysvaltalaiset vanhemmat virkailijat olisivat kertoneet Pakistanin entiselle ulko­ministeri Niaz Niakille, että sotilaalliset toimet Afganistania vastaan tapahtuisivat lokakuun puoli­välissä.[153] MSNBC raportoi 16. toukokuuta 2002, että kaksi päivää ennen iskuja 9. syyskuuta 2001, presidentti Bush sai suunnitelmia maailmanlaajuisen sodan Al-Qaidaa vastaan aloittamiseksi.[154]

Salaliittoteoreetikot ovat kyseenalaistaneet sen, antoiko syyskuun 11. tapahtumat Yhdysvalloille ja Yhdistyneelle kuningaskunnalle syyn laukaista sota, jota nämä olivat halunneet joitakin aikoja, ja väittävät, että tämä antoi heille vahvan motiivin hyökkäysten suorittamiseen tai niiden tapahtumisen sallimiseen. Heinäkuussa 2002 Tony Blair sanoi Commons Liaison Committeelle: ”Ollakseni rehellinen asian tiimoilta, ei ole keinoa, jolla olisimme saaneet julkisen hyväksynnän yhtäkkiä laukaistulla kampanjalla koskien Afganistania, mutta minkä vuoksi syyskuun 11. hyökkäykset tapahtuivat”.[23]

On myös väitetty, että vuoden 2003 Irakin valloitus oli presidentti Bushin toiminta­suunnitelma­listalla listalla siitä lähtien, kun hänet valittiin ja jopa ennen. Vaikka tekosyy sodalle oli se, että Saddam Husseinilla oli hallussaan joukkotuhoaseita, jotkut sanovat, että syyskuun 11. päivän tapahtumat olivat osa suunnitelmaa luoda “pelon ilmapiiri” kannatuksen saamiseksi hyökkäykselle, jota seuraisi pitkä­aikainen miehitys. George Bushin ensimmäinen valtiovarainministeri Paul O’Neill raportoi, että tapaamisessa 2001 vuoden tammikuussa presidentti keskusteli hyökkäyksestä Irakiin ja sen miehittämisestä. “Kaikessa oli kyse keinon löytämisestä sen tekemiseksi. Sellainen oli äänensävy. Presidentti sanoi, että mene ja keksi keino tämän tekemiseksi” O’Neill kertoi CBS:lle.[155]

Ehdotetut historialliset ennakkotapaukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

9/11 Totuusliikkeen jäsenet toisinaan ottavat esille historiallisia esimerkkejä, joissa hallitus on tai ainakin sen on väitetty joko suorittaneen valehyökkäyksen tai tarkoituksella sallineen todellisen hyökkäyksen tapahtua. Jotkut sanovat, että

  • näiden hyökkäysten motiivien ja 9/11 tapauksen väitettyjen motiivien välillä on huomiota herättäviä yhtäläisyyksiä – etenkin sodan julkisen kannatuksen luomiseksi ja/tai kansalaisoikeuksien rajoittamiseksi.
  • nämä osoittavat, että hallitukset pitävät tärkeämpänä pitkän aikavälin toimintasuunnitelmiaan kuin omien kansalaistensa fyysisen turvallisuuden suojelemista. Todisteena tästä on pidetty erityisesti John F. Kennedyn hallinnon jäsenten operaatio Northwoods -suunnitelmaa.
  • nämä osoittavat, että jopa sellaisia salaliittoja, joissa on ollut mukana paljon ihmisiä kuten operaatio Gladiossa, on pystytty pitämään menestyksekkäästi salassa monia vuosia.

Tapahtumia, jotka joko ovat osoittautuneet eri maiden hallitusten salaisesti toimeenpanemiksi tai joita ainakin jotkut salaliittoteoreetikot ovat sellaisiksi väittäneet, ovat esimerkiksi:[156]

Valtavirtamedia usein kiinnittää huomiota syyskuun 11. päivän tapahtumien ja vuoden 1941 Yhdysvallat toiseen maailmansotaan vetäneen, japanilaisten Pearl Harboriin tekemän hyökkäyksen välisiin yhtäläisyyksiin. Syyskuun 11. päivän iltana presidentti George W. Bush itse kirjoitti päiväkirjaansa: ”21. vuosisadan Pearl Harbor tapahtui tänään.”[157] Jotkut 9/11 Totuusliikkeen jäsenistä ovat myös osoittaneet kahden tapahtuman välisiä rinnakkaisuuksia. David Ray Griffin on väittänyt, että presidentti Franklin D. Roosevelt ei ainoastaan yllyttänyt japanilaisia hyökkäämään vaan että hän ei myöskään ottanut huomioon varoituksia siitä, että hyökkäys oli tulossa ja että hän jopa aktiivisesti vaikutti siihen, että hyökkäys onnistui. Hänen motiivinaan olisi ollut saada Yhdysvallat mukaan sotaan ilman, että se näyttäisi sodan aloittajalta. Toinen tapahtumien välinen yhtäläisyys on uhrien lukumäärä, suunnilleen kolme tuhatta molemmissa tapauksissa, jotka väitetysti olivat kuolleet heidän omien hallitustensa valtuuttamissa tapahtumissa.

  • 1953: Operaatio Ajax kannattaa Iranin vallankumousta. Tähän malliin perustuvia operaatiota käytettiin samanlaisten vallankumousten kannattamiseksi muissa maissa.
  • 19541982: Operaatio Gladio, enimmäkseen Italiassa ja Länsi-Euroopassa tapahtunut sarja koordinoituja valeterroristihyökkäyksiä. Monet asiantuntijat kuitenkin kiistävät teoriat iskujen laajasta koordinoinnista ja huomauttavat, että väitteille ei ole pitäviä todisteita.[158]
  • 1962: Presidentti John F. Kennedy kieltäytyy valtuuttamasta Operaatio Northwoods’ia.

Operaatio Northwoods oli Yhdysvaltain puolustusministeriön johtajien vuonna 1962 Kennedyn hallinnon aikana ehdottama suunnitelma, jonka tarkoituksena oli saada Yhdysvaltojen yleinen mielipide kannattamaan sotilaallisia toimia Fidel Castron johtamaa Kuuban hallitusta vastaan..[159] Suunnitelmassa ehdotettiin erilaisia valehyökkäystoimia kuten simuloituja tai todellisia valtion rahoittamia terroritekoja Yhdysvaltain ja Kuuban maaperällä. Tämä sisälsi suunnitelman laittaa lentokoneeseen CIA:n agentteja, jotka esittäisivät collegeopiskelijoita lentämässä Kuuban yli matkalla lomakohteeseen. Lentokone oli määrä korvata kesken lennon räjähteillä täytetyllä kauko-ohjatulla lentokoneella, jonka oli määrä lentää Kuuban ilmatilan yli ja räjäyttää teeskennellen sitä, että Castron hallintojärjestelmä olisi ampunut alas collegeopiskelijoita täynnä olleen lentokoneen. Suunnitelmalla oli kaikkien Joint Chiefs of Staff kirjallinen hyväksyntä ja se esiteltiin presidentti Kennedyn puolustusministerille, Robert McNamaralle maaliskuussa 1962. Kennedyn hallinto hylkäsi suunnitelman.[160]

Antisemiittiset teoriat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkut salaliittoteoriat toteavat, että Israelilla oli rooli syyskuun 11. päivän hyökkäysten toteuttamisessa. Muut menevät pitemmälle väittäessään, että 9/11 oli osa kansainvälistä siionistista salaliittoa. Anti-Defamation Leaguen mukaan “antisemiittisiä salaliittoteorioita ei ole hyväksytty Yhdysvaltain valtavirtapiireissä.”, mutta ”tämä ei ole asianlaita arabi- ja muslimimaailmassa."[162] Anti-Defamation League on julkistanut Unraveling Anti-Semitic 9/11 Conspiracy Theories -asiakirjan Unraveling Anti-Semitic 9/11 Conspiracy Theories, joka tunnistaa tehdyt väitteet ja vastaa niihin.

Yksi näiden teorioiden kuuluisin väite on, että 4 000 juutalaista työntekijää eivät menneet töihin WTC:hen syyskuun 11. päivänä. Libanonilaisen Hizbollahin omistama satelliittitelevisiokanava Al-Manar raportoi tästä ensiksi syyskuun 17:ntenä. Tämä osoittautui vääräksi: hyökkäyksissä kuolleiden juutalaisten määrä on tyypillisesti arvioitu olevan suunnilleen 400[163][164][165]: juutalaisten uhrien osuus kaikkien WTC-uhrien määrästä vastaa siis melko tarkkaan juutalaisten osuutta New Yorkin asukasluvusta. Viisi Israelin kansalaista kuoli hyökkäyksessä.[166]

Useat 9/11-totuusliikkeen nettipaikat ovat työskennelleet anti­semiittisten väitteiden kumoamiseksi ja juutalaisvastaisuuteen kytköksissä olevien – mukaan lukien holokaustin kieltämiseen kytköksissä olevien – nettipaikkojen ja yksittäisten henkilöiden paljastamiseksi.[167][168][169]

Median reaktio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuussa 2006 Le Monde diplomatiquen norjalainen painos sai aikaan kiinnostusta, kun se julkaisi kolmen sivuisen artikkelin syyskuun 11. päivän hyökkäyksistä ja esitti lyhyesti eri salaliittoteorioita (joita lehti ei varsinaisesti tukenut).[170] Voltaire Network muutti asennettaan syyskuun 11. päivän hyökkäysten jälkeen, ja sen johtajasta Thierry Meyssanista tuli syyskuun 11. päivän salaliittoteorian johtava kannattaja. Vaikka Le Monde diplomatiquen norjalainen versio oli sallinut kääntää ja julkaista tämän artikkelin nettipaikassaan, emoyhtiö Ranskassa ehdottomasti kieltäytyi tästä oikeudesta, kuitenkin esitellen avointa väittelyä eri maiden painosten välillä.[171] Joulu­kuussa 2006 Le Monde diplomatique'n ranskalainen painos julkaisi toimittaja Alexander Cockburnin artikkelin, CounterPunch joka voimakkaasti arvosteli Yhdysvaltain vasemmistoa salaliittoteorioiden kannattamista, väittäen sen olleen merkki ”teoreettisesta tyhjyydestä.”[172][173]

Time Magazinen vuoden 2006 syyskuun 11. päivän artikkeli huomauttaa, että pääasialliset syyskuun 11. päivän salaliittoteoriat ”riippuvat olosuhteista riippuvasta todisteesta, faktoista ilman analyysiä tai dokumenteista, lainaten asiayhteydestä poisotettuna ja traumatisoituneiden silminnäkijöiden hajanaisista todistajanlausunnoista” ja nauttivat jatkuvaa suosiota siksi, että ”idea siitä, että on pahansuopa hallitseva voima, joka kontrolloi maailmanlaajuisia tapahtumia, järjettömällä tavalla lohdullinen”. Artikkelissa tullaan johtopäätökseen, jonka mukaan “salaliittoteoriat ovat osa sitä prosessia, jolla amerikkalaiset käsittelevät traumaattisia julkisia tapahtumia” ja muodostavat ”kansallisen suremisen amerikkalaisen muodon.”[174]

The Daily Telegraph julkaisi “The CIA couldn’t have organised this…” –artikkelin, jonka mukaan “Samat ihmiset, jotka aiheuttavat sotkua Irakissa eivät olleet koskaan niin viisaita tai ovelia, että he olisivat lavastaneet monimutkaisen hyökkäyksen kahteen kapeaan teräs- ja lasitorniin” ja ”jos tämän pahan suunnittelussa on rikollinen juoni, se on typerysten konfederaation improvisoima”. Tämä artikkeli pääasiassa hyökkäsi Scholars for 9/11 Truth –liikettä vastaan, johon kuuluu ryhmä tutkijoita, joita tuolloin johti professori Steven E. Jones. He sanoivat “useimmat heistä eivät ole tieteilijöitä vaan opettajia toisen asteen collegeissa”.[175]

Merkittävä australialainen sanomalehti The Daily Telegraph julkaisi toukokuussa 2007 artikkelin, joka arvosteli ankarasti syyskuun 11. päivän salaliittoteorioita.[176]

Elokuun 20. päivänä 2007 The History Channel esitti dokumentin syyskuun 11. päivän salaliittoteorioista, joita se kritisoi.[177]

Muita huomioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Yhdysvaltain ilmapuolustus NORAD reagoi viiveellä, koska samaan aikaan oli käynnissä lukuisia harjoituksia, joissa simuloitiin konekaappauksia. Tämän vuoksi ilmapuolustuksen tutkissa näkyi moninkertainen määrä kaapattuja koneita todellisiin kaappauksiin verrattuna, joka sekaannutti puolustusta luulemaan kaikkea harjoitukseksi. Teorioiden mukaan ilmapuolustus sai lisäksi erityisiä käskyjä olla puuttumatta tilanteeseen.[178]kenen mukaan?
  • Teoreetikkojen mukaan osa väitetyistä kaappareista on myöhemmin löydetty elossa.[179] Tähän on kuitenkin huomautettu, että osa tai kaikki ”elossa olevista” ovat osoittautuneet kaappaajien kaimoiksi tai nimien kirjoitusvirheiksi, ja teorian alkulähteenä toiminut BBC on sittemmin perunut väitteen elossa olevista kaappareista. Yhtäkään kaapparia ei ole todistettavasti löydetty elossa.[180][181][108]
  • Helmikuussa 2005 Madridissa paloi 32-kerroksinen toimistorakennus, Windsor Tower. 18 tuntia kestäneen tulipalon jäljiltä osa teräksisistä tukirakenteista romahti, osa jäi betonivahvistusten tukemina pystyyn. Tulipalo ei sortanut rakennusta kokonaan, vaan noin kuusi ylintä kerrosta. Salaliittoteorian kannattajat kysyvätkin, mikä tuhosi WTC-pilvenpiirtäjät, jos näin paha palo[182] ei saa rakennusta romahtamaan täysin.[183] Osin teräsbetonisen Windsor Towerin rakenne oli kuitenkin täysin toisentyyppinen WTC-tornien varsin poikkeukselliseen teräsrunkoon verrattuna.
  • Alkuperäinen FEMA:lle tapahtumien tutkintaan annettu budjetti oli vain 600 000 Yhdysvaltain dollaria. Kokonaisuudessaankin tutkimuksiin budjetoitiin vain 15 miljoonaa dollaria. Vertailun vuoksi presidentti Clintonin seksielämän tutkimuksiin käytettiin 40 miljoonaa dollaria.[184]
  • Osama bin Ladenin Yhdysvalloissa asuneet sukulaiset lennätettiin pois maasta kuulustelujen sijasta.[185][186] Teoreetikkojen mukaan tämä tapahtui kiireesti ja vaikka maassa vallitsi lentokielto, muiden lähteiden mukaan vasta muutamien päivien kuluttua lentokiellon loputtua.[187]
  • Salaliittoteoreetikot ihmettelevät, miten korkealla lentävistä lentokoneista voi soittaa matkapuhelimilla. Puheluita soitettiinkin todellisuudessa Verizonin AirFone-satelliittipuhelimilla, jollaisia on useiden yhdysvaltalaisten lentoyhtiöiden matkustajakoneissa.[188]
  • On esitetty, että Yhdysvaltain hallinto olisi rahoittanut 100 000 dollarilla pääterroristina pidettyä Muhammed Attaa Pakistanin sotilastiedustelun ISI:n silloisen päällikön kenraali Mahmoud Ahmadin kautta, joka oli iskujen aikaan Yhdysvalloissa.[189][190] Yhdysvaltojen hallinto on kieltänyt asian.[191][192]
  • 9. helmikuuta 2009 paloi Pekingissä vielä rakentamisasteella oleva WTC 7:n korkuinen TVCC-pilvenpiirtäjä. Koko rakennuksen tuhonnut palo ei saanut aikaan romahdusta. Teräsrunko itse asiassa säilyi niin hyvin, että se voitiin sellaisenaan käyttää rakennuksen uudelleenrakennuksessa.[193][194]
  • FBI:n mukaan Osama Bin Ladenia ei koskaan etsintäkuulutettu virallisesti koskien 9/11 terroristi-iskuja. Yhdysvaltain viranomaisten mukaan heillä ei ollut tarpeeksi todisteita, jotta bin Ladenia voitaisiin virallisesti syyttää iskuista. Etsintäkuulutuksessa bin Ladenin osuus iskuihin selitettiin lauseella ”Lisäksi, bin Laden on syyllistynyt muihin terrori-iskuihin ympäri maailmaa”. FBI kuitenkin nosti bin Ladenista saatavan palkkion syyskuun 11. iskujen jälkeen aiemmasta 5 miljoonasta 25 miljoonaan dollariin.[195]

Vaihtoehtoisten teorioiden kritiikkiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuumuuden vaikutus teräsrunkoon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teräsosat oli alun perin suojattu keskimäärin 20 mm (½–¾ tuuman) vahvuisella, ruiskutettavalla vermikuliitti-paloeristeellä, sisärungossa osin kipsilevyin. Eriste oli virheellisesti ruiskutettu primer-käsitellylle teräspinnalle, mikä vähensi eristemassan tartunnan voiman alle puoleen suunnitellusta.[63]

Paloeristettä oli 1990-luvulla lisätty useimpiin kerroksiin, vahvuudeksi uusituilla osilla tuli 25–38 mm (1–1½ tuumaa). Tällä vahvuudella oikein suoritetulla paloeristyksellä rakenteiden laskennallinen palonkestoaika olisi ollut kaksi tuntia.[63] Eristeen irtaantuessa törmäyksen ja paineaaltojen voimasta palonkestoaika pieneni huomattavasti. Teräs menettää tulipalossa jo 600 °C:n lämpötilassa kantavuudestaan 50 % tunnin palon jälkeen.

Luhistumisen nopeus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös salaliittoteorioiden väitteet vapaan pudotuksen nopeudella tapahtuvista sortumisista on kiistetty. Videokuvista näkyy, että kerroksissa etenevä sortuma etenee hitaammalla nopeudella kuin se romu, joka vyöryy rakennusten ulkoseinälinjan ulkopuolelle ja lähtee putoamaan vapaasti kohti maata. Lisäksi videokuvista myös selviää, että molemmissa rakennuksissa ulkoseinäkehän huipulla pilarit olivat nurjahtaneet ennen välipohjasortuman alkamista.[64][65]

Sortuman eteneminen läpi rakennuksen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaihtoehtoteoreetikot ovat myös ihmetelleet, miten sortuma pääsi etenemään painovoimaisesti maahan saakka. Tähän on vaihtoehtoteorioiden kriitikoiden mukaan luonnollinen selitys. Sortumisen alkamiskohdan yläpuolinen massa oli moninkertainen välipohjien rakenteiden kantokykyyn nähden, sillä rakenteet oli suunniteltu kannattamaan yhtä kerrosta. Kun sortuminen oli alkanut tornin yläosasta, sen eteneminen alas asti laaja-alaisissa ja kevytrakenteisissa kerroksissa oli väistämätöntä. Putoavan massan liike-energia lisäsi luhistuvien rakenneosien painon vaikutuksen moninkertaiseksi. Osassa kerroksia kuumuus ja räjähdys olivat heikentäneet teräksisten kevytrakenteisten välipohjaristikoiden ja niitä kannattavien teräskonsolien kantokykyä. Pystysuuntaisten seinä- ja keskirunkopalkkien sinänsä suurella kantokyvyllä ei ollut sortumisen etenemisen kannalta paljonkaan merkitystä, koska kerroksissa edennyt sortuma kulki niiden ohitse ja tuhosi samalla niiden poikittaistuennan, jolloin ne luhistuivat.[63][64][65][196]

Poikittaistuennan menetys koitui myös sinänsä järeätekoisten keskirunkojen kohtaloksi. Keskirungot oli suunniteltu kantamaan pystysuuntaisia kuormia, joten niistä puuttui tyystin vinotuenta. Kun sortuminen käynnistyi, myös sortumisen alkamiskohdan yläpuolinen osa keskirungoista sortui muun tornin mukana alaspäin. Tämä väitettiin johtaneen siihen, että itsensä sisään työntyvän keskirungon sisäinen poikittaistuenta tuhoutui tai ainakin pahoin vaurioitui, ja koska ulkoinen poikittaistuenta meni kerrosten mukana, niin keskirunkojen sortuminen oli fysikaalisesti vääjäämätöntä.[65] Keskirunkojen pystypalkkien päittäishitsausliitokset eivät myöskään kuvien perusteella olleet palkkien ainevahvuuteen nähden kovinkaan vahvoja.

Rakennuksen luhistumisen rakennusteknisestä puolesta on suomalaisen rakennustekniikan diplomi-insinöörin Risto Koivulan kirjoittama selostus. Kirjoittaja ymmärtää pilvenpiirtäjien teräsrakenteiden ominaisuuksia. Hänen mukaansa tornit oli suunnitellut rakenteellisen kuormituslujuuksien ylittyessä luhistumaan paikoilleen. Se myös järkevä ajatus maalaisjärjelläkin ajateltuna: pitkälleen rojahtava puoli kilometriä pitkä pilvenpiirtäjä keskellä maailman tiheimmin rakennettua aluetta ei kuulosta hyvältä idealta. DI Risto Koivulan mukaan rakennusten nähdyssä sortumisessa ei ole mitään merkillistä eikä siihen tarvittu räjähdysaineita.[197]

Vertaukset Madridin Windsor Towerin paloon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaihtoehtoteoreetikot vertaavat WTC-tornien tulipaloja esimerkiksi Madridissa palaneeseen Windsor-torniin. Rakennuksen runko oli kuitenkin julkisivun teräspilareita lukuun ottamatta teräsbetoninen (kantavat seinät ja pilarit, vohvelilaatasto) ja välipohjissa oli tuki myös keskellä.[lähde? ] Rakenne oli täysin erilainen kuin WTC:n teräsrunko.[63] Myös Windsor Towerin palossa rakennuksen huipun teräsrakenteisten ulkokehän pilareiden nurjahtaessa luhistui välipohjalaatastosta huomattava osa läpi 18.–22. kerrosten, mutta 16.–17. kerrosten massiiviset jäykistävät teräsbetonirakenteet pysäyttivät luhistumisen.[lähde? ]

Vaihtoehtoteoreetikkojen vastaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentokoneiden polttoaineen palamisesta rakennuksissa on esitetty laskelmia, joiden mukaan palava polttoaine olisi voinut nostaa rakennuksen runkorakenteiden keskimääräisen lämpötilan korkeintaan 250 °C. Tämä ei olisi riittänyt teräsrungon nurjahtamiseen. Laskelmat eivät huomioi polttoaineen lisäksi muuta palokuormaa tai rakennusosakohtaisia lämpötiloja.[198]

On esitetty laskelma,kenen mukaan? joiden mukaan WTC-1 ja WTC-2 sortumisen itsenäinen jatkuminen olisi edellyttänyt myös alapuolisilta rakenteilta 750 °C kuumentumista, mutta myös siinä tapauksessa sortuminen olisi kestänyt huomattavasti kauemmin kuin se noin 15 sekuntia, minkä salaliittoteoreetikot ajattelevat sortumisen kestäneen. Laskelmassa koko rakennusrunko on yksinkertaistettu poikkileikkaukseltaan neliömäiseksi, materiaaliltaan homogeeniseksi tangoksi.[199]

FEMAn raportin mukaan British Steel ja brittiläinen Building Research Establishment Limited -yhtiöt suorittivat kuuden kokeen sarjan Cordingtonissa 1990-luvun puolivälissä tutkiakseen teräsrunkoisten rakennusten käyttäytymistä. Nämä kokeet suoritettiin simuloidussa kahdeksankerroksisessa rakennuksessa. Teräksisiä apupalkkeja ei suojattu. Vaikka lämpötila teräspalkeissa saavutti 800–900 °C kolmessa testissä, mikä reilusti ylittää perinteisesti oletetun kriittisen 600 °C:n lämpötilan, mitään romahduksia ei havaittu yhdessäkään kuudesta kokeesta.[200][201]

9-11 Research sivustolla väitetään tulipalon kuumuutta ja kestoa riittämättömäksi, jotta se olisi voinut oleellisesti heikentää teräsrunkoa:

  • Tulipalo pohjoistornissa ulottui laajalle alueelle, ainakin lähelle ulkoseiniä, noin kolmessa kerroksessa. Tulipalot etelätornissa myös ulottuivat noin kolmeen kerrokseen, mutta olivat enemmän sijoittuneet rakennuksen yhdelle sivulle.
  • Tulipalot eivät olleet riittävän kuumia aiheuttaakseen huomattavaa ikkunoiden rikkoutumista kummassakaan tornissa. Suurissa toimistopaloissa ikkunoita yleensä särkyy runsaasti, erityisesti lämpötilan ylittäessä 600 °C.
  • Liekit pysyivät enimmäkseen rakennusten sisällä. Merkittävää liekkien työntymistä ulos rakennuksista, mikä on toinen tavallinen ominaisuus suurissa toimistopaloissa, havaittiin vain rajoitetulla alueella pohjoistornissa.
  • Tulipalot eivät levinneet merkittävästi törmäysalueen ulkopuolelle. Pohjoistornissa 10 kerrosta törmäyskohdan yläpuolelle muodostunutta paikallista paloaluetta lukuun ottamatta tulipalot pysyttelivät törmäysalueiden ympäristössä.
  • Tulipalot eivät saaneet rakennuksen osia hehkumaan. Yli 700 °C:n lämpötiloissa teräs hehkuu punaisena, mikä on havaittavissa päivänvalossakin.[202][203]

9-11 Research sivustolla Jim Hoffman väittää, että räjähdysten tuottamat paineaallot rikkoivat ympäröivien talojen ikkunoita yli 120 metrin etäisyydellä.[204][205]

9-11 research -sivustolla väitetään, että historia tuntee muitakin korkeiden teräsrunkoisten talojen tulipaloja, mutta ennen 11.9.2001 tapahtumia yksikään niistä ei johtanut rakennuksen täydelliseen sortumiseen.[206] Yhtenä esimerkkinä on käytetty First Interstate Bankin tulipaloa Los Angelesissa vuonna 1988.[207]

Killtownin sivulla on kiinnitetty huomiota Pentagonin törmäyskohdan edustalla seinän vieressä olleiden kaapelikelojen ja nurmikon hyvään kuntoon Boeing 757 -matkustajalentokoneen törmäyksen jälkeen.[208][209]

  1. Senior Military, Intelligence, Law Enforcement, and Government Officials Question the 9/11 Commission Report Patriotsquestion 911. Viitattu 18.2.2013. (englanniksi)
  2. The Journal of 9/11 Studies Journalof911studies.com. Viitattu 19.8.2012. (englanniksi)
  3. The Missing Jolt: A Simple Refutation of the NIST-Bazant Collapse Hypothesis journalof911studies.com. Viitattu 16.2.2014. (englanniksi)
  4. David Chandler: Destruction of the World Trade Center North Tower and Fundamental Physics journalof911studies.com. Viitattu 16.2.2014. (englanniksi)
  5. Frank Legge, PhD (Chemistry), Tony Szamboti, Mechanical Engineer: 9/11 and the Twin Towers: Sudden Collapse Initiation was Impossible journalof911studies.com. Viitattu 16.2.2014. (englanniksi)
  6. The 9/11 Stand Down
  7. Kevin Ryan: Another Nineteen another19.com. Viitattu 19.8.2012. (englanniksi)
  8. Graeme MacQueen, Tony Szamboti: Patriots Question journalof911studies.com. Viitattu 10.9.2012. (englanniksi)
  9. David Ray Griffin: Debunking 9/11 Debunking: An Answer to Popular Mechanics and Other Defenders of the Official Conspiracy Theory. Olive Branch Press. ISBN 1-56656-686-X. (englanniksi)
  10. Bush, George Walker: Remarks by the President To United Nations General Assembly 10. marraskuuta 2001. Valkoinen talo. (englanniksi)
  11. a b National Institute of Standards and Technology (NIST) Federal Building and Fire Safety Investigation of the World Trade Center Disaster: Answers to Frequently Asked Questions NIST. (englanniksi)
  12. Strategy for Winning the War on Terror September 2006. Valkoinen talo. Arkistoitu 12.1.2009. Viitattu 12.11.2007. (englanniksi)
  13. Jim Wolf: U.S rebuts 9/11 homegrown conspiracy theories September 2, 2006. Reuters. (englanniksi)
  14. Lev Grossman: Why The 9/11 Conspiracies Won't Go Away September 3, 2006. Time Magazine. Arkistoitu marraskuu 4, 2006. Viitattu marraskuu 12, 2007. (englanniksi)
  15. Speakings AE911truth. Viitattu 19.8.2012. (englanniksi)
  16. a b c Sales, Nancy Jo: Click Here For Conspiracy The Internet. 10.10.2006. Vanity Fair. Viitattu 29.10.2007. (englanniksi)
  17. a b Eggen, Dan: 9/11 Panel Suspected Deception by Pentagon (Keskiviikon 2.8.2006 lehden sivu A03) National News Special Reports. 2.8.2006. Washington Post. Viitattu 29.10.2007. (englanniksi)
  18. David Ray Griffin: The 9/11 Commission Report: Omissions And Distortions. Olive Branch Press, 2004. (englanniksi)
  19. Paul Schreyer: Anomalies of the air defense on 9/11 Journal of 9/11 Studies. Lokakuu 2012. Viitattu 24.11.2012. (englanniksi)
  20. a b Griffin, David Ray: The 9/11 Commission Report: A 571-page Lie Articles. 22.5.2005. 911Truth. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  21. Multiple War Games Were Being Conducted on 9/11/01 2006-12-03
  22. Agency planned exercise on Sept. 11 built around a plane crashing into a building Associated Press. (englanniksi)
  23. a b Michael Meacher: This war on terrorism is bogus The Guardian Unlimited - Comment. 6.9.2003. Guardian Newspapers Limited. Viitattu 11.6.2006. (englanniksi)
  24. Doran, James: Stocks Inquiry: Millions of shares sold before disaster The Times. 18.9.2001. 911Research. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  25. Winokurr, Scott: SEC wants data-sharing system: Network of brokerages would help trace trades by terrorists Business. 19.10.2001. SF Gate. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  26. Bogdanowicz, Tom & Jackson, Brooks: Probes into 'suspicious' Trading World News. 24.9.2001. CNN. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  27. Sherwell, Philip: Bin Laden rigged oil and gold prices - bank chief News. 23.9.2001. The Telegraph. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  28. Poteshman, Allen M.: Unusual Option Market Activity and the Terrorist Attacks of September 11, 2001 (79. vuosikerta, numero 4) Journal of Business. 2006. The University of Chicago. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  29. Statement of Mindy Kleinberg to the National Commission on Terrorist Attacks Upon the United States Hearings. 31.3.2003. The National Commission on Terrorist Attacks Upon the United States. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  30. Notes (PDF) (Sivu 51) Commission Report. The National Commission on Terrorist Attacks Upon the United States. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  31. Insider Trading: Pre-9/11 Put Options on Companies Hurt by Attack Indicates Foreknowledge Stockputs. 17.1.2007. 911Research. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  32. Flocco, Tom: Profits of Death - Insider Trading and 9-11 Publications. 6.12.2001. From the Wilderness. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  33. Matier, Phillip Matier & Ross, Andrew: Willie Brown got low-key early warning about air travel Matier and Ross. 12.9.2001. San Francisco Chronicle. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  34. The 9/11 FAQ September 11 Questions and Answers. Liberalconspiracy. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  35. Susan Lindauer: Extreme Prejudice. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio (viitattu 24.11.2012). (englanniksi)
  36. Dror, Yuval: Odigo says workers were warned of attack 26.9.2001. Haaretz. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  37. Interview with Odigo's vice president, Alex Diamandis, The Washington Post, 4. lokakuuta 2001: sivu 24
  38. Giuliani Warned Attack. 911Research. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  39. Jim Hoffman: The Vertical Collapse of Building 7 9-11 Research Talks Archives. 17.10.2003. San Francisco, California, USA: 9-11 Research. Viitattu 16.9.2008. (englanniksi)
  40. Final Report on the Collapse of World Trade Center Building 7 nist.gov. Viitattu 28.11.2012. (englanniksi)
  41. Niels H. Harrit, Jeffrey Farrer, Steven E. Jones, Kevin R. Ryan, Frank M. Legge, Daniel Farnsworth, Gregg Roberts, James R. Gourley, Bradley R. Larsen: Active Thermitic Material Discovered in Dust from the 9/11 World Trade Center Catastrophe. The Open Chemical Physics Journal, 2009, nro Volume 2, s. 7-31. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.9.2018.
  42. Youtube-Video:"Pull it" (Arkistoitu – Internet Archive)
  43. Google-video:"Pull it" (Arkistoitu – Internet Archive)
  44. Faq about the NIST WTC 7 Investigation
  45. Kuva pylvään 79 taipumisesta (Arkistoitu – Internet Archive)
  46. A Trainee Noted for Incompetence Archive.org
  47. Paul Schreyer: Anomalies of the air defense on 9/11 journalof911studies.com. Viitattu 15.12.2012. (englanniksi)
  48. US releases 9/11 Pentagon video World: Americas. 16.5.2006. BBC. Viitattu 17.5.2006. (englanniksi)
  49. A PHANTOM PLANE THE ATTACKS OF 11 SEPTEMBER. The Catholic Counter-Reformation (CRC). Viitattu 17.5.2006. (englanniksi)
  50. Post 9/11: Dubious Claims (Kuvassa koneen osia nurmikolla) publiceye.org. Viitattu 17.5.2006.
  51. Roberts, Sarah: Photos Of Flt 77 Wreckage Inside The Pentagon Rense. Viitattu 17.5.2006. (englanniksi)
  52. Pentagon Building Performance Report Tammikuu 2003. American Society of Civil Engineers (ASCE). Viitattu 3.6.2006. (englanniksi)
  53. Yli-Karjanmaa, Sami: Pentagonin vauriotutkimus: Ylimielistä huijausta - vai yritys paljastaa virallinen valhe? 29.6.2004. 11syyskuu.net. Viitattu 3.6.2006.
  54. About the Commission National Commission on Terrorist Attacks. Viitattu 3.6.2006. (englanniksi)
  55. Public Hearing (9/11-komission julkinen kuuleminen 23.5.2003) Archives. 23.5.2003. 9–11. Viitattu 3.6.2006. (englanniksi)
  56. 9-11 Commission Report (9/11-komission loppuraportti) National Commission on Terrorist Attacks. Viitattu 3.6.2006. (englanniksi)
  57. Eyewitness Discusses Pentagon Plane Crash BREAKING NEWS. 11.9.2001. CNN. Viitattu 6.10.2006. (englanniksi)
  58. Pentagon - Witness accounts EricBart. Viitattu 6.10.2006. (englanniksi)
  59. Schoner, Penny: Analysis of Eyewitness Statements on 9/11 American Airlines Flight 77 Crash into the Pentagon Joulukuu 2003. Ratville Times. Viitattu 6.10.2006. (englanniksi)
  60. Youtube: Pentagon Witnesses
  61. Finniston, Monty & Williams, Trevor & Bissell, Christopher: ”Skyscraper”, Oxford Illustrated Encyclopedia of Invention and Technology, s. 322. ("Modern skyscrapers such as the World Trade Center, New York, have steel and concrete hull-and-core structures. The central core–a reinforced concrete tower–contains lift shafts, staircases, and vertical ducts. From this core, the concrete and steel composite floors span on to a steel perimeter structure; a lightweight aluminium and glass curtain wall encloses the building. This type of construction is the most efficient so far designed against wind forces.") Oxford University Press, 1992. ISBN 0-19-869138-6. (englanniksi)
  62. Stroup, Katherine: ‘Painful and Horrible’ (Still, Robertson, whose firm is responsible for three of the six tallest buildings in the world, feels a sense of pride that the massive towers, supported by a steel-tube exoskeleton and a reinforced concrete core, held up as well as they did—managing to stand for over an hour despite direct hits from two massive commercial jetliners.) MSNBC. 13.9.2001. Newsweek. Arkistoitu 6.3.2007. Viitattu 1.8.2009. (englanniksi)
  63. a b c d e Dunn (2006)
  64. a b c Bailey (2005 b)
  65. a b c d NIST (2005)
  66. Zdeněk P. Bažant, Jia-Liang Le, Frank R. Greening and David B. Benson: Collapse of World Trade Center Towers: What Did and Did Not Cause It? 27.5.2007. Department of Civil and Environmental Engineering, Northwestern University, Evanston, Illinois 60208, USA. Viitattu 17.9.2007. (englanniksi)
  67. What is Richter Magnitude. Archive.org
  68. Steven E. Jones: Why Indeed Did the WTC Buildings Completely Collapse? (PDF) (sivulla 2) www.journalof911studies.com. syyskuu 2006. Journal of 9/11 Studies. Viitattu 9.9.2008. (englanniksi)
  69. Images of the World Trade Center Site Show Thermal Hot Spots on September 16 and 23, 2001 OFR 01-0429: World Trade Center USGS Thermal. U.S. Geological Survey (USGS). Viitattu 1.8.2007. (englanniksi)
  70. WTC North Tower Collapse youtube.com
  71. http://www.youtube.com/watch?v=xB0msfbPecE [vanhentunut linkki]
  72. http://www.youtube.com/watch?v=lKJ3W0X3tXA [vanhentunut linkki]
  73. 9/11 Home Video of 2nd Airplane hit youtube.com
  74. September 11 2001 Video "What we saw" youtube.com
  75. THIRD soundtrack on ParkForeman & passing plane airbrushed youtube.com
  76. http://www.youtube.com/watch?v=Ujw1FPq0pNM (Arkistoitu – Internet Archive)
  77. Demolition Truck Near WTC Articles. 29.9.2007. Viitattu 19.10.2007. (englanniksi)
  78. a b The Crash of Flight 93: Evidence Indicates Flight 93 Was Shot Down Analysis. 20.12.2006. 911Research. Viitattu 5.11.2007. (englanniksi)
  79. The Story of Flight 93 September11News.com. Viitattu 5.11.2007. (englanniksi)
  80. a b c The Crash of Flight 93: Crashing Plane Leaves Debris Field Miles Wide Misinformation. 5.5.2006. 911Research. Viitattu 5.11.2007. (englanniksi)
  81. Eyewitness Reports: Many Eyewitnesses Saw Flight 93 Planes: Evidence. 16.4.2006. 911Research. Viitattu 5.11.2007. (englanniksi)
  82. Debunking The 9/11 Myths Tecnology: Military Law. Maaliskuu 2005. Popular Mechanics. Viitattu 5.11.2007. (englanniksi)
  83. Context of '(Before 10:06 a.m.)' History Commons. Cooperative Research. Viitattu 5.11.2007. (englanniksi)
  84. Context of '(Before and After 10:06 a.m.)' History Commons. Cooperative Research. Viitattu 5.11.2007. (englanniksi)
  85. Williams, Andrew: 60 Seconds: Ben Sliney Fame Interviews. 4.10.2006. Metro (UK). Viitattu 5.11.2007. (englanniksi)
  86. Was Flight 93 Shot Down? Flight93Crash. Viitattu 5.11.2007. (englanniksi)
  87. Won-Young, Kim & Baum, Gerald R.: Seismic Observations during September 11, 2001, Terrorist Attack 11.4.2006. Maryland Geological Survey. (englanniksi)
  88. McIntyre, Jamie: Pentagon: Rumsfeld misspoke on Flight 93 crash U.S.. 28.12.2004. CNN. Viitattu 5.11.2007. (englanniksi)
  89. Frequently Asked Questions section Physics911. Viitattu 5.11.2007. (englanniksi)
  90. Plane Lands In Cleveland; Bomb Feared Aboard (Arkistoitu versio) America Attacked. 11.9.2001. WCPO. Arkistoitu 9.11.2002. Viitattu 5.11.2007. (englanniksi)
  91. ERROR: 'Flight 93 Didn't Crash in Shanskville, PA' Errors: Phantom. 911Review. Viitattu 5.11.2007. (englanniksi)
  92. Verkkouutiset: Supon päällikön mukaan USA pudotti 9/11 itse matkustajakoneen. Verkkouutiset, 9.10.2019. Verkkouutiset. Artikkelin verkkoversio.
  93. George W. Bush: Cover Stories of the People in Charge 2007-07-28
  94. An Interesting Day: President Bush's Movements and Actions on 9/11 cooperativeresearch.org. (englanniksi)
  95. Achenbach, Joel. On 9/11, a Telling Seven-Minute Silence." Washington Post, Saturday, June 19, 2004, Page C01.
  96. Complete Timeline historycommons.org. Arkistoitu 30.12.2010. Viitattu 16.10.2010. (englanniksi)
  97. President Meets with Displaced Workers in Town Hall Meeting 2001-12-04
  98. President Holds Town Hall Forum on Economy in California 2002-01-05
  99. WTC film-makers still positive 4 September, 2002
  100. Paltrow, S. (2004) "Day of Crisis: Detailed Picture of U.S. Actions on Sept. 11 Remains Elusive." Wall Street Journal March 22
  101. [9/11 Commission Report, page 520, footnote 56]
  102. Programmed Flight Control 911research.wtc7.net.
  103. Jim Hoffman: ERROR: 'Pentagon Attack Maneuvers Preclude a 757' 911review.com. (englanniksi)
  104. Jim Hoffman: Flight 93 911review.com. (englanniksi)
  105. "Doomsday plane" CNN Video
  106. Hijack 'suspects' alive and well 23 September, 2001
  107. Revealed: the men with stolen identities 23/09/2001 David Harrison
  108. a b c Herrmann, Steve: 9/11 conspiracy theory The Editors. 27.10.2006. BBC News. Viitattu 9.3.2007. (englanniksi)
  109. Saudis Arabia Admit Hijackers of Sept. 11 Attacks were Citizens February 06, 2002
  110. Strange behaviour of Mohammad Atta
  111. Project Achilles Report physics911.net.
  112. More Holes in the Official Story: The 9/11 Cell Phone Calls 10 August 2004
  113. Debunking 9/11 Debunking - Let's Get Empirical - Pt.4 of 9 youtube.com. Viitattu 28.2.2010. (englanniksi)
  114. David Ray Griffin: Ted Olson’s Report of Phone Calls from Barbara Olson on 9/11: Three Official Denials unansweredquestions.org. Viitattu 28.2.2010. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  115. Phone Call Oddities 911research.wtc7.net. (englanniksi)
  116. A Critical Review of WTC 'No Plane' Theories, and Letters to the Journal of 911 Studies (Arkistoitu – Internet Archive) (look under No Planes Hit Towers?)
  117. ERROR: 'A Pod Was Attached to the South Tower Plane' 911review.com.
  118. Analysis of Flight 175 "Pod" and related claims 9 September 2004] questionsquestions.net. (englanniksi)
  119. Popular Mechanics, Debunking the 9/11 Myths popularmechanics.com. (englanniksi)
  120. Pod People hijack the 9/11 truth movement
  121. The "Pod People" And The Plane That Crashed Into the Pentagon whatreallyhappened.com. Arkistoitu 18.10.2007. Viitattu 14.11.2007. (englanniksi)
  122. 911 In Plane Site, Debunking the Debunkers 911inplanesite.com. (englanniksi)
  123. Reynolds Booted from No Plane Club Inducted into 'Dirty Liars Club' nomoregames.net. (englanniksi)
  124. A Critical Review of WTC 'No Plane' Theories 911research.wtc7.net. (englanniksi)
  125. A Critical Review of Eric Salter's Rebuttal acebaker.com.
  126. A Critical Review of WTC 'No Plane' Theories. (updated) questionsquestions.net. (englanniksi)
  127. "The Coverup", 911review.com 911review.com. (englanniksi)
  128. "9/11 Commission: The official coverup guide", 911truth.org 911truth.org.
  129. "Bush asks Daschle to limit Sept. 11 probes" (Arkistoitu – Internet Archive) CNN.com
  130. "Bush Opposes 9/11 Query Panel" CBS News
  131. "Whistleblower Complains of FBI Obstruction" FOX News
  132. "9-11 Commission Funding Woes" (Arkistoitu – Internet Archive) Time.com
  133. "Bush: Documents sought by 9/11 commission 'very sensitive'" CNN.com
  134. "9/11 commission finishes Bush, Cheney session" MSNBC
  135. Dave Lindorff: 9/11: Missing Black Boxes in World Trade Center Attacks Found by Firefighters, Analyzed by NTSB, Concealed by FBI A CounterPunch Special Report - Did the Bush Administration Lie to Congress and the 9/11 Commission?. 19.12.2005. CounterPunch. Viitattu 7.10.2006.
  136. Steven E. Jones: FAQ: Questions and Answers (pdf) Journalof911studies.com Journal Of 9/11 Studies. Arkistoitu 10.9.2008. Viitattu 13.11.2007. page 181.
  137. Voice recorders could provide crucial 9/11 clues USAToday.
  138. Families hear tape from hijacked Flight 93 (Arkistoitu – Internet Archive) April 18, 2002
  139. Calum Douglas: Flight 77: The Flight Data Recorder Investigation Files June, 2007. Google Video.
  140. [Andrew J. Bacevich, American Empire: The Realities and Consequences of U.S. Diplomacy (Cambridge: Harvard University Press, 2002), 44]
  141. Griffin, David Ray: The Myth and the Reality Reform. 30.3.2006. Mindfully. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  142. Rebuilding America's Defenses: Strategy, Forces and Resources For a New Century Syyskuu 2000. New American Century. Arkistoitu 23.9.2002. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  143. The 9/11 Reichstag Fire What Really Happened. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  144. 9/11/01 and the Perpetual and So-Convenient Al Qaeda Threat Motive. 911Review. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  145. Woodward, Bob: CIA Told to Do 'Whatever Necessary' to Kill Bin Laden Special Reports. 21.10.2001. The Washington Post. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  146. Senate Reaches "Compromise" on Habeas Corpus that Could Still Strip Guantanamo Detainees of any Trial Articles. 17.11.2005. Democracy Now. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  147. The Money Masters: How International Bankers Gained Control Of America (Arkistoitu – Internet Archive)
  148. [Michael Ruppert Lecture "The Truth & Lies of 9/11"]
  149. a b The Motive for the 9/11 Attack Motive. 29.12.2006. 911Review. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  150. 9/11: the American Reichstag Fire Oil Empire U.S.. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  151. Gov. Pataki, acting gov. DiFrancesco laud historic Port Authority agreement to privatize World Trade Center Press Center. 24.7.2001. The Port Authority of NY & NJ. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  152. India in anti-Taliban military plan Special Reports. 26.6.2001. News Insight Magazine. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  153. US 'planned to attack Taleban' South Asia News. 18.9.2001. BBC. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  154. Miklaszewski, Jim & Johnson, Alex: U.S. sought attack on al-Qaida: White House given plan days before Sept. 11 U.S. News. 16.5.2002. MSNBC News. Viitattu 30.10.2007. (englanniksi)
  155. Leung, Rebecca: Bush Sought ‘Way’ To Invade Iraq? O'Neill Tells '60 Minutes' Iraq Was 'Topic A' 8 Months Before 9-11. 9.1.2004. CBS News. ”"It was all about finding a way to do it. That was the tone of it. The president saying ‘Go find me a way to do this,’" says O’Neill.” Viitattu 30.10.2007.
  156. Historical Precedents of 9/11, by Jim Hoffman 911Review. Viitattu 29.10.2007. (englanniksi)
  157. Williard, David: Pearl Harbor and 9/11: Stuck in a Recurring Narrative News. 16.10.2003. The College of William & Mary. Viitattu 29.10.2007. (englanniksi)
  158. The Intelligence Officer´s Bookshelf - Central Intelligence Agency Viitattu 20.1.2013
  159. Pentagon Proposed Pretexts for Cuba Invasion in 1962 (Asiakirja Operaatio Northwoodsista) News. 30.4.2001. The National Security Archive. Viitattu 29.10.2007. (englanniksi)
  160. Ruppe, David: U.S. Military Wanted to Provoke War With Cuba US. 1.5.2001 (verkossa 7.1.2006). ABC News. Viitattu 29.10.2007. (englanniksi)
  161. The Kuwaiti Incubator Baby Hoax Precedent. 911Review. Viitattu 29.10.2007. (englanniksi)
  162. Unraveling Anti-Semitic 9/11 Conspiracy Theories (Sivu 1) Anti-Semitism. 2003. New York: Anti-Defamation League (ADL). Viitattu 29.10.2007. (englanniksi)
  163. The Mitzvah To Remember (09/05/2002) Gary Rosenblatt, August 3, 2007
  164. The Resuscitation of Anti-Semitism: An American Perspective: An Interview with Abraham Foxman 1 October 2003
  165. The 4,000 Jews Rumor: Rumor surrounding Sept. 11th proved untrue January 2005
  166. Greer Fay Cashman: Five Israeli victims remembered in capital s. 3. The Jerusalem Post. 12.9.2002. The Jerusalem Post. Arkistoitu 4.11.2002. Viitattu 17.10.2006.
  167. Muslim-Jewish-Christian Alliance for 9/11 Truth mujca.com.
  168. "No Planes and No Gas Chambers" oilempire.us.
  169. Holocaust Denial Versus 9/11 Truth 911review.com.
  170. 11.September - an innsidde jobb? (Arkistoitu – Internet Archive), Norwegian edition of Le Monde diplomatique, July 2006. See also English translation: Kim Bredesen, Was 9/11 an inside job? and other links
  171. Pour le Monde diplomatique norvégien, le 11 septembre est un complot intérieur US, Voltaire Network El 11 de septiembre fue un complot interno estadounidense, estima la prensa noruega
  172. Distractions from awful reality - US: the conspiracy that wasn’t, by Alexander Cockburn in Le Monde diplomatique, December 2006 (ranskaksi)Scepticisme ou occultisme? Le complot du 11-Septembre n’aura pas lieu, by Alexander Cockburn in Le Monde diplomatique, December 2006 Iranian translation Poderes Imaginaros - A "conspiração" das Torres Gêmeas (Arkistoitu – Internet Archive)
  173. Debunking the Myths of 9/11, by Alexander Cockburn and Jeffrey St. Clair, CounterPunch (newsletter), CounterPunch, November 28, 2006
  174. Grossman, Lev. (2006) Time.com (Arkistoitu – Internet Archive) – Why The 9/11 Conspiracies Won't Go Away
  175. The CIA couldn't have organised this... 08/09/2006
  176. The Daily Telegraph "Virgin's 9/11 Farce"
  177. The History Channel "9/11 Fact or Fiction"
  178. Jones, Alex & Watson, Paul Joseph: Wargames Were Cover For the Operational Execution of 9/11 Articles. 20.9.2004. Prison Planet. Viitattu 3.8.2006. (englanniksi)
  179. http://whatreallyhappened.com/hijackers.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  180. http://service.spiegel.de/cache/international/spiegel/0,1518,265160-2,00.html [vanhentunut linkki]
  181. Sack, Kevin: AFTER THE ATTACKS: MISSED CUES; Saudi May Have Been Suspected in Error, Officials Say Abstract. 16.9.2001. The New York Times. Viitattu 17.5.2006. (englanniksi)
  182. The Madrid Skyscraper Fire 13.2.2005. What Really Happened. Viitattu 17.5.2006. (englanniksi)
  183. The Collapse of WTC 1: Madrid Exposes a Fundamental Flaw What Really Happened. Viitattu 17.5.2006. (englanniksi)
  184. Open Letter from Jimmy Walter, Founder & President of Reopen9/11.org Letter from Mr. Walter. Reopen911.org. Arkistoitu 5.4.2006. Viitattu 26.6.2007. (englanniksi)
  185. http://select.nytimes.com/gst/abstract.html?res=F60F14F63F88590C738FDDA00894D9404482 [vanhentunut linkki]
  186. Bin Laden Family Evacuated News. 30.9.2001. CBS. Viitattu 31.8.2007. (englanniksi)
  187. Tyler, Patrick E.: Fearing Harm, bin Laden Kin Fled From U.S. A NATION CHALLENGED: THE FAMILY. 30.9.2001. The New York Times. Viitattu 9.3.2007. (englanniksi)
  188. United States v. Zacarias Moussaoui Notable Cases. United States District Court Eastern District of Virginia. Viitattu 9.3.2007. (englanniksi)
  189. Joshi, Manoj: India helped FBI trace ISI-terrorist links India News. 9.10.2001. The Times of India (Delhi). Viitattu 12.8.2007. (englanniksi)
  190. AFP, 10.10.2001
  191. CNN:n ohjelma "Sisäpiiripolitiikkaa" 16. toukokuuta 2002 kello 16.00. Tekstinnös no 051600CN.V15
  192. Federal News Service, 16. toukokuuta 2002, Valkoisen talon erikoistiedonanto
  193. http://www.propagandamatrix.com/articles/february2009/020909_not_collapse.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  194. http://911research.wtc7.net/wtc/analysis/compare/mandarin.html
  195. Bin Laden, Most Wanted For Embassy Bombings? Washington Post. Viitattu 10.4.2011. (englanniksi)
  196. Wilkinson (2002)
  197. WTC torneja ei räjäytetty. DI Risto Koivula.
  198. The Jet Fuel; How Hot Did It Heat The World Trade Center? 05.01.2007. 9-11 Research. Viitattu 8.9.2008. (englanniksi)
  199. Heikki Kurttila, TkT: WTC-tornien painovoimaisen romahtamisen yksinkertaistettu luonnontieteellinen tarkastelu (PDF) Syyskuun 11. ja "terrorismin vastainen sota". 26.4.2005. www.11syyskuu.org. Arkistoitu 18.2.2011. Viitattu 9.9.2008. (suomeksi)
  200. James Milke et al: Appendix A of the FEMA WTC-Report: Overview of Fire Protection in Buildings. (A.3.1.3) 9-11 Research. Viitattu 13.9.2008. (englanniksi)
  201. James Milke et al: Appendix A: Overview of Fire Protection in Buildings (PDF) (sivuilla 9-10) FEMA 403 WTC-Report / May 2002. 14.5.2002. New York, New York: Federal Emergency Management Agency. Arkistoitu 24.7.2008. Viitattu 13.9.2008. (englanniksi)
  202. The Fires' Severity - How Intense and Extensive Were the Twin Towers' Fires? 5.12.2007. 9-11 Research. Viitattu 13.9.2008. (englanniksi)
  203. Tampereen teknillinen yliopisto|Tampereen teknillisen yliopiston julkaisussa mainitaan myös lämpötilan ja punahehkun yhteys:"On havaittu, että lämmetessään metallikappale hehkuu aluksi punaisena ja lopuksi valkoisena, kuten esimerkiksi lampun hehkulanka. Alhaisissa lämpötiloissa intensiteettimaksimi osuu pidemmille aallonpituuksille. Esimerkiksi 1000 K ≈ 730 °C lämpötilassa intensiteettimaksimin aallonpituus on noin 2,9 μm, joka on selvästi infrapuna-alueella. Tällöin kappale hehkuu kirkkaanpunaisena."(Valjakka, Jukka: 3.3 Lämpösäteily (PDF) (sivulla 2) Fysiikan työkurssi 1, kurssin moniste. 10.11.2007. Tampere: Tampereen teknillinen yliopisto, Fysiikan laitos. Viitattu 13.9.2008. (suomeksi)[vanhentunut linkki])
  204. Jim Hoffman: Evidence: Explosive Events ("Blast waves broke hundreds of windows in buildings over 400 feet away.") 2003. 911research.wtc7.net. Viitattu 14.9.2008. (englanniksi)
  205. Jim Hoffman: Powerful Blast Waves ("Blast waves broke hundreds of windows in buildings over 400 feet away.") 11.11.2006. U.C. Berkeley: 911research.wtc7.net. Viitattu 14.9.2008. (englanniksi)
  206. Other Skyscraper Fires 04.09.2008. 9-11 Research. Viitattu 8.9.2008. (englanniksi)
  207. Executive summary: First Interstate Bank building fire Los Angeles Fire Department Historical Archive. 4.5.1988. Los Angeles, USA: Los Angeles Fire Department. Viitattu 15.9.2008. (englanniksi)
  208. Introducing the amazing new Penta-Lawn 2000! 11.9.2006. Killtown. Arkistoitu 15.9.2008. Viitattu 16.9.2008. (englanniksi)
  209. The indestructible Pentanium Cable Spools! 7.12.2005. Killtown. Viitattu 16.9.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viralliset dokumentit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virallista selitystä kritisoiva media

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]