Suomalaisen filosofian historia

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sanzio 01 cropped.png
Länsimaisen filosofian
historia
Antiikin filosofia
Keskiajan filosofia
Renessanssifilosofia
1600-luvun filosofia
1700-luvun filosofia
1800-luvun filosofia
1900-luvun filosofia
Nykyfilosofia
Katso myös:
Juutalainen filosofia
Kristillinen filosofia
Islamilainen filosofia
Itämainen filosofia
Suomalainen filosofia

Suomalaisen filosofian historia esihistorialliselta ajalta nykyfilosofiaan.

Filosofia on Suomen samoin kuin maailmankin ensimmäinen akateeminen oppiaine. Turun Akatemiaa perustettaessa vuonna 1640 sen opettajakuntaan nimitettiin oikeustieteen, lääketieteen ja kolmen teologian professorin lisäksi kuusi filosofisen tiedekunnan professoria. 2000-luvun filosofialla on Suomessa kaikki tieteen ulkoiset tunnusmerkit: vakiintunut asema akateemisena oppiaineena, omat julkaisusarjat, tieteelliset seurat, kongressit ja kansainvälisen yhteistyön järjestöt.

Suomalaisen filosofian suuria nimiä ovat olleet muun muassa 1800-luvulla G. W. F. Hegelin ajattelua edustanut ja saksalaisesta idealismista vaikutteita saanut J. V. Snellman, jota on pidetty Suomen kansallisfilosofina[1], sekä 1900-luvulla Edvard Westermarck, Eino Kaila, Georg Henrik von Wright ja Jaakko Hintikka, jotka ovat liittäneet suomalaisen filosofian ennen kaikkea anglosaksisen eli brittiläisen ja amerikkalaisen filosofian yhteyteen.

Esihistoriallisen ajan ajattelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joutsen ja muna. Linnut liittyvät monella tavalla itämerensuomalaisten uskomuksiin. Oli esimerkiksi monta käsitystä siitä, miten lintu oli luonut maailman.
Pääartikkeli: Suomalainen muinaisusko

Esihistoriallisena aikana suomalaista kaikkeutta ja elämää koskevaa ajattelua esitettiin erilaisina myytteinä ja kansanrunoina. Esihistoriallisen Suomen elämästä ja ajattelusta on säilynyt tietoa ainoastaan myöhemmin muistiin kirjoitettujen kansanrunojen kautta. Esimerkiksi Kalevalasta voidaan löytää kuvauksia ajan taruista ja käsityksistä, kuten erilaisia selvityksiä kaikkeuden rakenteesta sekä sen ensimmäisistä tapahtumista. Henkilökuvauksista voidaan puolestaan päätellä ajan moraali- ja yhteiskuntakäsityksiä.[2]

Ruotsin vallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katolinen keskiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun katolinen kirkko vakiinnutti itsensä Suomessa 1200-luvulla, se liitti maan samalla keskiajan eurooppalaiseen yhtenäiskulttuuriin, jonka yhteinen katolinen uskonto ja latinan kieli saivat aikaan. Samalla Suomi liitettiin katolisen kirkon filosofiseen järjestelmään. Sitä hallitsi skolastiikka, joka yhdisteli antiikin filosofiaa kirkon oppeihin. Skolastiikkaa korosti erityisesti logiikkaa. Metafyysiset opit perustuivat Aristoteleen ja kirkkoisien ajatusten pohjalle.

Keskiajalla sekä kirkollisiin että myös korkeisiin hallinnollisiin virkoihin pyrkivältä vaadittiin jonkinlaisia opintoja myös filosofian alalla. Filosofian opinnot olivat edellytyksenä varsinkin etenemiselle teologian opintoihin. Yhtenäiskulttuuri mahdollisti sen, että suomalaiset saattoivat lähteä opiskelemaan eurooppalaisiin yliopistoihin. Opiskelu oli kuitenkin hyvin kallista, ja niin Suomesta ulkomaille lähteneet opiskelijat kuuluivat yläluokkaan. Heistä tuli piispoja ja pappeja Suomen katolisen kirkon palvelukseen. Suosituimpia kohteita olivat Pariisi, Rostock ja Leipzig.

Tiedetään, että keskiajalla ainakin 150 suomalaista suoritti tutkintoja ja luennoi yliopistoissa eri puolilla Eurooppaa. Heiltä ei ole kuitenkaan säilynyt heidän kirjoittamikseen tunnistettuja kirjoituksia. Opiskelijoita on saattanut olla huomattavasti enemmän, sillä yliopistojen kirjoihin on usein kirjattu vain tutkinnon suorittaneet opiskelijat. Johannes Flicke tiedetään ensimmäiseksi teologisen tutkinnon Pariisissa suorittaneeksi suomalaiseksi. Tunnetuin Euroopassa opiskelleista on Olavi Maununpoika (-1460).[3]

Keskiajan Suomessa korkeampi koulutus oli puolestaan keskittynyt Turun katedraalikouluun. Siellä harjoitettiin skolastisen filosofian opetusta koko sen toiminnan ajan. Opetukseen kuului muun muassa aristotelisen ja ramistisen logiikan perusteita. Vuonna 1630 katedraalikoulun perintö siirtyi Turun kymnaasille.

Katso myös: keskiajan yliopisto

Reformaation aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reformaation jälkeen suomalaiset hankkivat koulutusta ennen kaikkea Saksasta, jossa Wittenbergin yliopistosta tuli protestanttisen teologian keskus.

Aikakauden merkittäviä suomalaisia teologeja olivat:[2]

1600-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun akatemia perustettiin vuonna 1640. Akatemian filosofisessa tiedekunnassa oli alussa neljä professuuria: 1) etiikka, valtio-oppi ja historia; 2) logiikka ja runous; 3) matematiikka; sekä 4) retoriikka. Kaksi ensin mainittua käsittivät filosofian tutkimuksen ja opetuksen, ja niiden voidaan katsoa vastaavan nykyisiä käytännöllisen ja teoreettisen filosofian aloja.[2]

Turun akatemiassa harjoitettu filosofia oli pitkään hyvin konservatiivista niin sanottua uusskolastista filosofiaa. Aikakauden vaikuttajia olivat muun muassa:[2]

1700- ja 1800-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1700- ja 1800-luvuilla Turun Akatemiassa vaikuttivat muun muassa:[2]

Akatemian ulkopuolella vaikuttivat muun muassa:[2]

Venäjän vallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun palon jälkeen Turun akatemia siirtyi Helsinkiin. 1800-luvun suomalaista filosofiaa hallitsi hegeliläisyys. Filosofian professorina toimi J. V. Snellmanin jälkeen Thiodolf Rein, joka perusti Suomen filosofisen yhdistyksen vuonna 1873. Hänen seuraajakseen siirtyi vuonna 1905 uuskantilainen Arvi Grotenfelt. Vuonna 1906 oppituoli jaettiin (uudelleen) teoreettiseen ja käytännölliseen filosofiaan.

Vuosisadan vaihteen merkittävin filosofi oli moraalin tutkija ja sosiaaliantropologi Edvard Westermarck, josta tuli käytännöllisen filosofian professori 1906 ja joka oli myös professorina London School of Economicsissa vuosina 1907–1930.

Hegeliläisiä filosofeja olivat muun muassa:[2]

Muita suuntauksia edustivat:[2]

Itsenäisyyden aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edvard Westermarck on vaikuttanut suomalaiseen filosofiaan ennen kaikkea moraalin syntyä ja kehitystä koskevilla tutkimuksillaan.[4] 1800- ja 1900-lukujen vaihteen ja 1900-luvun alun suomalaisessa filosofiassa vaikuttivat erityisesti kolme Westermarckin oppilasta:[2]

Itsenäisyyden ajan ensimmäiset merkittävät ammattifilosofit olivat:[2]

Näistä suurin vaikutus on ollut Eino Kailalla, joka oli yhteyksissä Wienin piiriin ja toi Suomeen logiikan ja tieteenfilosofian harrastuksen ja saattoi suomalaisen filosofian näin nousevan loogisen empirismin yhteyteen.[4] Kaila oli Suomen kaikkien aikojen merkittävimpiä kulttuurivaikuttajia. Hän toimi filosofian professorina Turun yliopistossa 1921–1930, teoreettisen filosofian professorina Helsingin yliopistossa 1930–1948 ja Suomen Akatemian jäsenenä vuodesta 1948 kuolemaansa saakka (1958). Kailan vaikutus suomalaisen hengenelämän kehitykseen oli ratkaiseva. Vahvemmin kuin kukaan muu yksityinen henkilö Kaila kytki suomalaisen filosofian eurooppalaiseen perinteeseen luomalla yhteydet Wienin piiriin. Siten hän ”toi Suomeen” nykyaikaisen logiikan ja empiristien korostaman tieteellisen todellisuuskäsityksen.[5]

Kailan voidaan katsoa perustaneen suomalaisen analyyttisen filosofian perinteen. Jo varhainen analyyttinen filosofia edustajinaan Bertrand Russell ja G. E. Moore suhtautui hyvin arvostelevasti saksalaisperäiseen, hegeliläisesti suuntautuneen idealismin perinteeseen, jolla oli myös suomalaiset edustajansa. J. E. Salomaan filosofian historiaa käsittelevissä teoksissa näkyy saksalaisen idealismin vaikutus, ja myös Erik Ahlmanin töissä on idealistinen painotus. Ahlmanin oppilas Sven Krohn piti yllä idealistisen filosofian perinnettä. Samansuuntaista idealistisesti virittynyttä ajattelua antroposofiaan ulotettuna on edustanut Reijo Wilenius. Wileniuksen oppilaat, kuten lukuisia kansantajuisia teoksia julkaissut Kari E. Turunen, ovat olleet syrjässä suomalaisesta filosofiyhteisöstä.[6]

Kailan oppilaisiin ja vaikutuspiiriin kuuluivat:[2]

Fenomenologiaa ovat edustaneet:[2]

Muita filosofisia toimijoita olivat muun muassa:[2]

Suomalainen nykyfilosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen filosofia on ollut maailmalla arvostettua, ja useat suomalaiset filosofit ovat toimineet luottamustehtävissä filosofian alan kansainvälisissä järjestöissä.[7]

1900-luvun jälkimmäisen puoliskon suomalaista filosofiaa on hallinnut loogis-analyyttinen filosofia. Tutkimus on keskittynyt ennen kaikkea logiikkaan, induktiivisen tiedon teoriaan sekä tieteellisen selittämisen ja teorianmuodostuksen ongelmiin.[7] Suomalaiset filosofit ovat olleet hyvin perillä analyyttisen filosofian tieteenfilosofisesta ja tieto-opillisesta keskustelusta, jossa usein sovelletaan logiikan välineitä filosofisten ongelmien täsmentämisessä ja ratkaisemisessa.

Jaakko Hintikalla on ollut erittäin keskeinen rooli suomalaiseen nykyfilosofiaan toisaalta oppilaidensa ja toisaalta avaamiensa tutkimusaiheiden kautta. Hintikka aloitti von Wrightin oppilaana, ja vakiinnutti Suomen johtavaksi filosofiseksi suuntaukseksi juuri logiikkaan keskittyneen analyyttisen koulukunnan. Hintikka itse on tutkinut etenkin mahdollisten maailmojen semantiikkaa, kysymisen logiikkaa ja peliteoriaa. Hän toimii nykyään professorina Bostonin yliopistossa.[2]

Suomalainen mannermainen filosofia on jatkanut ennen kaikkea J. E. Salomaan, Erik Ahlmanin ja Sven ja Eino Krohnin fenomenologisia perinteitä. Muun muassa Esa Saarinen on harrastanut eksistentialismia.

1980-luvulta alkaen on alettu puhua ”postanalyyttisestä” ajattelusta. Tähän liittyy myös pragmatismin nousu Suomessa. Vuonna 1994 ilmestymisensä aloittanut filosofinen aikakauslehti Niin & näin on julkaissut varsinkin mannermaista filosofiaa edustavia artikkeleita. Toinen kotimainen filosofinen aikakausjulkaisu, Königsberg, perustettiin Tampereella 1996.

Erityisesti 1990-luvulla muutamat suomalaiset filosofit ryhtyivät aktiivisiksi julkisuuden henkilöiksi. Filosofia tuli takaisin lukioiden pakolliseksi oppiaineeksi. Avointen yliopistojen filosofian kurssit olivat 1990-luvun loppupuolella suositumpia kuin koskaan.[8]

Filosofian professuurit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsin monet yliopistojen filosofian alan professorit ovat Jaakko Hintikan entisiä oppilaita:[2]

Muut nykyiset professuurit:

Aiempia professuureja:

Ulkomailla vaikuttavia:

Muita filosofian tutkijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muiden tieteiden filosofisesti suuntautuneita tutkijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofisia ajattelijoita ja esseistejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Niiniluoto 1999, s. 492.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o Suomalaisen filosofian kronikka Niin & näin – filosofinen aikakauslehti. Viitattu 23.3.2010.
  3. Lehtinen 1979, s. 13–32.
  4. a b von Wright 1986, s. 245.
  5. Pihlström 2001, s. 26.
  6. Pihlström 2001, s. 28.
  7. a b von Wright 1986, s. 251.
  8. Pihlström 2001, s. 31.
  9. a b c d Helsingin yliopiston filosofian laitoksen henkilökunta helsinki.fi. Viitattu 13. syyskuuta 2007.
  10. a b c Tampereen yliopiston matematiikan, tilastotieteen ja filosofian laitoksen henkilökunta uta.fi. Viitattu 13. syyskuuta 2007.
  11. a b Turun yliopiston filosofian laitoksen henkilökunta .soc.utu.fi. Viitattu 13. syyskuuta 2007.
  12. Risto Hilpinen, Miamin yliopisto as.miami.edu. Viitattu 13. syyskuuta 2007.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]