Lars D. Eriksson
Lars David Eriksson (s. 10. marraskuuta 1938 Maarianhamina) on suomalainen oikeustieteilijä ja Helsingin yliopiston julkisoikeuden emeritusprofessori.[1]
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eriksson valmistui ylioppilaaksi vuonna 1957. Hän opiskeli oikeustiedettä Helsingin yliopistossa, josta hän valmistui oikeustieteen kandidaatiksi ja lisensiaatiksi. Hän väitteli oikeustieteen tohtoriksi vuonna 1980 Turun yliopistossa väitöskirjallaan Marxistisk teori och rättsvetenskap, joka oli ensimmäinen oikeustieteellinen artikkeliväitöskirja Suomessa ja jota Helsingin yliopisto ei ollut tähän vedoten hyväksynyt[2]. Lisäksi hän opiskeli 1960-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa sekä vietti lyhempiä ajanjaksoja muun muassa Jugoslaviassa ja Italiassa. Eriksson toimi Helsingin yliopiston hallinto- ja finanssioikeuden assistenttina vuosina 1964–1965, Suomen Akatemian yhteiskuntatieteellisen toimikunnan tutkimusassistenttina vuosina 1967–1972, Helsingin yliopiston julkisoikeuden ruotsinkielisenä apulaisprofessorina ensin virkaa tekevänä vuosina 1972–1982 ja sitten vakinaisena vuodesta 1982 alkaen sekä lopulta Helsingin yliopiston julkisoikeuden professorina vuosina 1998–2001. Yliopiston ulkopuolella Eriksson toimi muun muassa Oikeus- ja yhteiskuntatieteellisen yhdistyksen puheenjohtajana vuonna 1973 ja uudestaan vuosina 1984–1986, Suomen valtiosääntöoikeudellisen seuran puheenjohtajana vuosina 1988–1993, Suomen oikeusfilosofisen yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1992–1994 sekä Oikeus-lehden toisena päätoimittajana vuosina 1976–1978. Vuonna 1989 hänelle myönnettiin Kööpenhaminan yliopiston kunniatohtorin arvo.[3][4]
Eriksson on ollut aktiivinen myös yhteiskunnallisena keskustelijana ja poliittisena osallistujana. Hän oli jo varhaisessa vaiheessa näkyvästi mukana 1960-luvun opiskelijaradikalismissa ja toimitti hallinnollista vapaudenriistoa kritisoineen teoksen Pakkoauttajat (1967), joka loi lähtökohdat Marraskuun liikkeelle ja vaikutti suomalaisen sosiaalilainsäädännön uudistamiseen.[2][4] Eriksson oli 1960-luvulla Ruotsalaista Kansanpuoluetta lähellä olleen Nyliberala studentförbundet -opiskelijajärjestön hallituksen puheenjohtajana, mutta hän siirtyi ensin SDP:hen, jossa hän toimi muun muassa ruotsinkielisen työväenliiton varapuheenjohtajana, ja sitten SKDL:ään, jossa hän toimi liittohallituksen jäsenenä ja vuosina 1982–1988 Suomen Kommunistisen Puolueen keskuskomitean jäsenenä.[5][2]
Oikeustiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Erikssonin oikeustieteellinen tutkimus sijoittuu pääasiassa oikeusteorian alalle, jossa hän on toiminut ensisijaisesti keskustelun avaajana ja jättänyt teoreettis-metodisten lähtökohtiensa käytännön soveltamisen muille. Hänen tuotantonsa koostuu monografioiden sijasta etupäässä artikkeleista, mikä oli aikanaan poikkeuksellista suomalaisessa oikeustieteessä. Eriksson on edustanut oikeusteoriassa marxilaista oikeusteoriaa, yhteiskuntasuuntautunutta oikeustiedettä ja vaihtoehtoista lainoppia, ja hänen tuotantonsa keskeisiä teemoja ovat muun muassa oikeuden yhteiskunnallinen luonne, oikeustieteen tehtävä sekä oikeuden ja moraalin suhde. Eriksson on korostanut tavoite- ja tarverationaalisuutta oikeuden soveltamisessa, ja vaatinut oikeuden taustalla olevien poliittisten ja moraalisten arvojen ja tavoitteiden käyttämistä oikeudellisessa keskustelussa. Hän osallistui Suomessa 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa käytyyn keskusteluun oikeustieteen metodologiasta, lakimiesten asemasta sekä oikeuden ja politiikan välisistä suhteista, mutta ei koskaan yhtynyt niihin äärimmäisiin puheenvuoroihin, joissa kiistettiin oikeustieteen oikeutus itsenäisenä tieteenalana. Hän myös ennakoi suomalaisen oikeusteorian 1900-luvun lopun argumentaatioteoreettista painotusta.[6][7][4]
Eriksson tunnetaan etenkin kehittämästään vaihtoehtoisesta lainopista. Vaihtoehtoisessa lainopissa on muun lainopin tavoin kyse oikeudellisesta argumentaatiosta, mutta standardilainopista poiketen se perustuu tietoisiin metodisiin sääntöihin ja periaatteisiin, arvolähtökohtiin ja yhteiskuntateoreettiseen näkemykseen oikeuden asemasta yhteiskunnassa. Erikssonin vaihtoehtoinen lainoppi sai vaikutteita etenkin Italiassa tuomareiden keskuudessa kehittyneestä l'uso alternativo del diritto -ajattelutavasta, jonka mukaan oikeutta tuli tulkita työväenluokan etujen mukaisesti ja jonka käytännölliset teesit Eriksson muotoili lainoppiin soveltuviksi. Erikssonin vaihtoehtoinen lainoppi on sittemmin vaikuttanut esimerkiksi Thomas Wilhemssonin kehittelemään sosiaaliseen siviilioikeuteen.[8][7][4]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Marxistisk teori och rättsvetenskap. Väitöskirja. Juridiska föreningens i Finland publikationsserie n:o 48. Juridica, Helsingfors 1980.
- Åbo nation: Historik. Del I: 1956–1981 (Gustav Elfving), Del II: 1982–1986 (Lars D. Eriksson). Åbo Nation, helsingfors 1988.
- Ålandsfrågan. Kirjoittaneet Lars D. Eriksson, Urpo Kangas. Juristförbundets förlag, Helsingfors 1988.
- Kritik, moral och rätt: Artiklar och diskussionsinlägg. Helsingin yliopiston julkisoikeuden laitoksen julkaisuja. D 11. Helsingfors 1992.
- Maktdelning, intressen och social förändring. Yleisen oikeustieteen laitoksen julkaisuja 15. Helsingfors universitet, Helsinki 1998.
- Oikeuden kielet: Oikeus ja oikeudellinen ajattelu monikielisessä maailmassa. Toimittanut Antero Jyränki. Kirjoittajat Lars D. Eriksson ym. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja, Kokoomateosten sarja B 7. Turku 1999.
- Motströms. Texter av Lars D. Eriksson i urval av Marcus Floman, Markus Haakana och Dan Eskil Jansson. Åbo nation vid Helsingfors universitet, Helsingfors 2002.
- Otänkta tankar. Illustrationer Kaj Lindström. PQR-kultur, Mariehamn 2002.
- Carl Wargh: Maalaus ja piirustus - måleri och teckning. Toimitus Dan Holm. Kuvat Erkki Salminen. Tekstit Lars D. Eriksson, Erik Kruskopf, Dan Holm. Skrifter utgivna av Österbottens museum nr 36. Pohjanmaan museo, Vaasa 2007.
- Motströms. Texter av Lars D. Eriksson i urval av Marcus Floman, Markus Haakana och Dan Eskil Jansson. Åbo nation vid Helsingfors universitet, Helsingfors 2002.
- Otänkta tankar. Illustrationer Kaj Lindström. PQR-kultur, Mariehamn 2002.
Toimitteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Front mot kärnvapen. Redaktion Lars D. Eriksson, Pär Stenbäck och Henrik Westman. Söderström, Helsingfors 1963.
- Varning för vård: En bok om frihetsberövande, vårdsanstalter och vårdideologi. Söderström & Co, Helsingfors 1967.
- Pakkoauttajat. Tammi 1967.
- Dialectic of law and reality: Readings in Finnish legal theory. Edited by Lars D. Eriksson and Samuli Hurri. University of Helsinki, Faculty of Law, Helsinki 1999.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kangas, Urpo (toim.): Oikeustiede Suomessa 1900–2000. Juva: WSOY, 1998.
- Siltala, Raimo: Oikeudellisen ajattelun perusteet - Pääsykoekirja 2/2010. Turku: Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2010.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 109. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
- ↑ a b c Mölsä, Ari: Partaradikaali Lars D Eriksson heristää yhä sormeaan Juristiuutiset. 14.12.2016. Viitattu 30.10.2023.
- ↑ Kangas (toim.) 1998, s. 467
- ↑ a b c d Tuori, Kaarlo: Eriksson, Lars David (1938 – ) Kansallisbiografia. 6.6.2003. Viitattu 30.10.2023.
- ↑ Eriksson, Lars hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
- ↑ Kangas (toim.) 1998, s. 183
- ↑ a b Siltala 2010, s. 290
- ↑ Kangas (toim.) 1998, s. 175
| ||||||||||||||
