Monografia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Monografia on yhden tai useamman kirjoittajan tiettyyn tutkimukseen perustuvasta aiheesta laatima teos, joka julkaistaan useimmiten yhtenä niteenä, mutta voi joskus sisältää useammankin niteen. Tavanomaisin monografia on opinnäyte ja erityisesti väitöskirja. Kokoomateoksesta kuten artikkelikokoelmasta monografia eroaa juuri aiheen käsittelyn yhtenäisyyden vuoksi.

Umberto Econ mukaan monografian vastakohtia sisällön rajauksen ja käsittelytavan kannalta ovat esimerkiksi käsikirjat ja tietosanakirjat.[1]

Koska monografia on tutkimusjulkaisuna yhtenäinen ja itsenäinen, siinä pitää tarkastella tutkimukseen liittyvät menetelmät ja tulokset kokonaisuudessaan, samoin yleensä aiemmat tutkimukset samasta aiheesta pääpiirteissään. Monografian julkaisijoiden ei silti tarvitse referoida erityisesti omia aiempia samaa aihetta koskevia tutkimuksiaan, vaan viitata niihin tarvittaessa samoin kuin muihinkin lähteisiin.kenen mukaan?

Monografia kirjastotieteessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjastotieteessä monografialla on laajempi merkitys, tarkoittaen julkaisua, joka on yhdessä tai useammassa nidoksessa. Täten se eroaa jatkuvasta eli sarjajulkaisusta kuten sanomalehdestä, aikakauslehdestä tai aikakausjulkaisusta. Tässä yhteydessä monografia on siis sama asia kuin kirja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aulo, Thea et al.: Monografioiden kuvailu. Helsinki: Luettelointisääntötyöryhmä, Kirjastopalvelu, 1989. ISBN 951-692-226-0.
  • Eco, Umberto: Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään. 3. painos, alkuteos Come si fa una tesi di laurea, 1977. Suomentanut Pia Mänttäri. Tampere: Vastapaino, 1995. ISBN 951-9066-29-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Eco 1995. 28-29

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.