Oiva Ketonen
| Oiva Ketonen | |
|---|---|
 Oiva Ketonen vuonna 1966. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 21. tammikuuta 1913 Teuva |
| Kuollut | 3. syyskuuta 2000 (87 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Koulutus ja ura | |
| Instituutti | Helsingin yliopisto |
| Tutkimusalue | filosofia |
| Palkinnot |
akateemikon arvonimi 1980 Warelius-palkinto 1985 |
Oiva Toivo Ketonen (21. tammikuuta 1913 Teuva – 3. syyskuuta 2000 Helsinki) oli suomalainen filosofi, joka toimi Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian professorina vuosina 1951–1977.[1] Filosofina Ketonen oli Eino Kailan oppilas.[2] Hänen oma tutkimustyönsä liittyi matematiikkaan ja teoreettiseen filosofiaan. Ketonen sai akateemikon arvonimen vuonna 1980.[3][4]
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ketonen syntyi Teuvalla ja opiskeli ensin Helsingin yliopistossa matematiikkaa mutta kiinnostui filosofiasta kuultuaan Eino Kailan luentoja.[5][6] Filosofiaa hän opiskeli samaan aikaan Erik Steniuksen ja G. H. von Wrightin kanssa. Ketonen oli nykyaikaisen logiikan uranuurtajia Suomessa.[7] Hänen väitöskirjansa Predikaattikalkyylin täydellisyydestä valmistui 1943.[6] Ketonen oli useita kertoja vierailevana tutkijana Englannissa ja Yhdysvalloissa.[7]
Ketonen kirjoitti ennen kaikkea tieteenfilosofiasta ja -historiasta sekä myös laajemmalle yleisölle suunnattuja filosofiaa ja etiikkaa käsitteleviä teoksia.[2] Luonnontieteellisen todellisuuskäsityksen kehitystä Ketonen kuvasi erityisesti teoksissaan Suuri maailmanjärjestys ja Eurooppalaisen ihmisen maailmankatsomus. Tämän lisäksi Ketonen oli merkittävä yliopistopoliittinen vaikuttaja ja korkeakoulututkimuksen kehittäjä.[3] Hän osallistui Suomen korkeakoulu- ja tiedehallinnon kehittämiseen muun muassa toimimalla korkeakoulujärjestelmän kehittämiseen tähtäävän työryhmän puheenjohtajana sekä korkeakouluneuvoston ensimmäisenä puheenjohtajana.[8] Työ johti korkeakoulujen kehittämislain säätämiseen, mikä takasi kunkin korkeakoulun määrälliset vähimmäistavoitteet vuosiksi 1967–1981.[5]
Eläkevuosinaan Ketonen oli aktiivinen kulttuurikeskustelija. Hän laati teräviä puheenvuoroja Suomen 1980-luvun henkisestä tilasta. Suomen sisällissodan ongelmaa ja sen kipupisteitä hän analysoi teoksessa Kansakunta murroksessa (1983). Hän tulkitsi sodan osoittaneen suomalaisen sivistyksen ohueksi myös sivistyneistön piirissä. Myös teos Kohtalon vaihtoehdot (1989) liikkui sivistyneistön ja siltä vaadittavan kansalaisrohkeuden aiheessa.[5]
Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Predikaattikalkyylin täydellisyydestä. Porvoo: Erip. Filosofisen yhdistyksen vuosikirjasta Ajatus X, 1941.
- Suuri maailmanjärjestys: Tutkimus maailmankuvan historiasta. Helsinki: Otava, 1948.
- Suomalainen tiedeakatemia 1908–1958 1959
- Eurooppalaisen ihmisen maailmankatsomus. Helsinki: Otava, 1961.
- Valkolakista väitöskirjaan: Korkeakoulupolitiikan näköaloja. Porvoo Helsinki: WSOY, 1964.
- Tiede ja ylin opetus tulevien vuosien Suomessa tasavallan presidentin helmikuun 4. päivänä 1965 asettaman työryhmän lausunto 1965
- Yliopistopolitiikkaa tutkimassa. Helsinki: WSOY, 1967.
- Yliopiston tie. Helsingissä: Otava, 1971. ISBN 951-1-03543-6.
- Kuinka poliittinen saa yliopisto olla, 1971
- Tavoitteena jaksoittaiskoulutus, 1974
- Se pyörii sittenkin: Tieteenfilosofian peruskysymyksiä. Porvoo Helsinki: WSOY, 1976. ISBN 951-0-07353-9.
- Rajalla: Ihmisen kohtalon pohdinta. Helsingissä: Otava, 1980. ISBN 951-1-05726-X.
- Tulevaisuudesta tietäminen. Turku: Tulevaisuuden tutkimuksen seuran julkaisu A1, 1981. ISBN 951-95696-0-X.
- Ihmisenä olemisesta. Helsingissä: Otava, 1981. ISBN 951-1-06540-8.
- Kansakunta murroksessa: Kesää 1918 ja sen taustaa. Helsinki: WSOY, 1983. ISBN 951-0-11907-5.
- From transfer to transference seven essays on the human predicament 1983
- Mikä on todellista 1985
- Arvovallan politiikkaa: Suomalainen korkeakoulu ja korkeakoulupolitiikka: Näkökulma suomalaiseen kulttuuriin. Helsinki: WSOY, 1986. ISBN 951-0-13442-2.
- Kansallinen julkisivu keskustelun kohteena. Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14748-6.
- Kohtalon vaihtoehdot: Aleksis Kivi, August Ahlqvist ja sivistyneistön vähäinen kansalaisrohkeus. Helsinki: WSOY, 1989. ISBN 951-0-16013-X.
- Juhlien jälkeen: Helsingin yliopiston 350-vuotisjuhlien herättämiä mietteitä. Helsinki: WSOY, 1991. ISBN 951-0-17433-5.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 290–291. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
- ↑ a b Suomalaisen filosofian kronikka (Arkistoitu – Internet Archive). Niin & näin.
- ↑ a b Lampinen, Osmo: Oiva Ketonen korkeakoulupolitiikan vaikuttajana.[vanhentunut linkki]
- ↑ STT: Akateemikko Oiva Ketonen kuollut. MTV3.fi 6.9.2000. Viitattu 3.6.2014.
- ↑ a b c Kolbe, Laura (päätoim.): Suomen kulttuurihistoria: 5. Viisisataa pienoiselämäkertaa, s. 135–136. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-1846-0.
- ↑ a b Rintamaa, Tuomo: Korkeakoulutuksen kehittäjä Oiva Ketosen syntymästä 100 vuotta 21.1.2013. Yle Uutiset. Viitattu 3.6.2014.
- ↑ a b Rintamaa, Tuomo: Ketonen, Oiva Toivo Suomalaisen filosofian henkilögalleria. 21.1.2013. Filosofia.fi. Arkistoitu 6.6.2014. Viitattu 3.6.2014.
- ↑ Hosia, Matti: Korkakouluneuvosto 1966–1995: Toimintahistoriikki ja pääsihteerin muistoja, s. 11. Helsinki: Opetusministeriö, 2009. ISSN 1458-8110. ISBN 978-952-485-800-7.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pihlström, Sami: Oiva Ketosen pragmatismi- ja naturalismivaikutteista. (Arkistoitu – Internet Archive) Ajatus 59, 2002, s. 27–44.
- Pihlström, Sami: Ketonen, Oiva (1913–2000). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 14.3.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- Uusikulku, Reetta: Akateemikko Oiva Ketosen matkassa. Suomen Kulttuurirahasto, 2013.
- Oiva Ketonen -juhlaseminaari 21.1.2013. Suvimediatv/Vimeo.
- Oiva Ketonen. 375 humanistia. Helsingin yliopisto.
| ||||||||||||||
