Suomen tietokirjailijat

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen tietokirjailijat ry on Suomen suurin kirjailijajärjestö. Se on tietokirjailijoiden kulttuuri- ja edunvalvontajärjestö,[1] jolla on yli 3 100 jäsentä.

Yhdistyksen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen tietokirjailijat ry edistää suomalaista tietokirjallisuutta, valvoo tietokirjailijoiden tekijänoikeudellisia ja taloudellisia etuja, tukee tietoteosten kirjoittajia sekä edistää jäsentensä ammattitaitoa ja -etiikkaa. Yhdistyksen toimintaa johtaa kymmenhenkinen hallitus, jonka jäsenet valitaan kolmivuotiskausiksi syyskokouksessa. Yhdistyksen puheenjohtaja on Markku Löytönen, toiminnanjohtaja on Jukka-Pekka Pietiäinen.

Yhdistys on perustettu vuonna 1983, jolloin Tietokirjailijain Liitto ja Oppikirjantekijät ry yhdistettiin yhdeksi järjestöksi. Yhdistyksen jäsenet ovat muun muassa yleisten tietokirjojen, oppimateriaalien, oppaiden, sanakirjojen ja tietokirja-artikkeleiden kirjoittajia ja edustavat asiantuntijoina useita eri aloja. Suomen tietokirjailijat ry:n verkkosivuilta löytyy yli 1 100 asiantuntijan rekisteri, jonka kautta voi hakea esimerkiksi puhujaa, luennoitsijaa tai kirjoittajaa.

Palkinnot ja apurahat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen tietokirjailijat ry myöntää vuosittain useita palkintoja. Palkinnoista suurin on Warelius-palkinto, joka myönnetään tietokirjailijalle, jolla on laaja ja korkealaatuinen tietoteostuotanto tai jolla on ollut merkittävä vaikutus suomalaiseen tietokirjallisuuteen. Tämä yhdistyksen merkittävin palkinto on nimetty Antero Wareliuksen (1821–1904) mukaan – häntä pidetään ensimmäisenä varsinaisena suomenkielisenä tietokirjailijana.[2] Muut yhdistyksen jakamat palkinnot ovat Tietopöllö-palkinto, Tietokirjailijapalkinto sekä Oppikirjailijapalkinto. Lisäksi yhdistys rahoittaa Tieto-Finlandia- ja J. A. Hollon palkintoa.

Apurahoja yhdistys jakaa vuosittain yli kaksi miljoonaa euroa.[3] Apurahoja myönnetään luovaan kirjalliseen työskentelyyn. Kevään apurahat ovat haettavissa maaliskuussa, syksyn apurahat syyskuussa.

Suomen tietokirjailijat ry on Kopioston ja Sanaston jäsenjärjestö. Yhdistyksen jakamat apurahat ja palkinnot on rahoitettu Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen tietokirjailijat ry - Esittely Suomen tietokirjailijat ry. Viitattu 27.9.2011.
  2. Suomen tietokirjailijat ry - Palkinnot Suomen tietokirjailijat ry. Viitattu 27.9.2011.
  3. Suomen tietokirjailijat ry - Apurahat Suomen tietokirjailijat ry. Viitattu 27.9.2011.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hiidenmaa, Pirjo & Jussila, Raimo & Nissinen, Annika (toim.): Hyvä kirja. Helsinki: Suomen tietokirjailijat, 2006. ISBN 951-96737-7-6.
  • Hiidenmaa, Pirjo & Maasalo, Katri (toim.): He kirjoittavat öisin – mutta miksi? Tietokirjailijat kertovat. Suomen tietokirjailijat ry:n 25-vuotisantologia. Helsinki: Suomen tietokirjailijat, 2008. ISBN 978-951-96737-9-0.
  • Jokinen, Heikki: Tietokirjailijan eväät. Tekijänoikeus, sopimukset, apurahat. 2. uudistettu painos. Helsinki: Suomen tietokirjailijat, 2010. ISBN 978-952-67356-0-3.
  • Kalalahti, Mira: Asiantuntijakirjailijat. Suomen tietokirjailijoiden jäsentutkimus 2004. Helsinki: Suomen tietokirjailijat, 2004. ISBN 951-96737-6-8.
  • Linko, Maaria: Asiantuntija vai julkkis? Tietokirjallisuus ja tietokirjailijat mediassa. Helsinki: Suomen tietokirjailijat, 2010. ISBN 978-952-67356-1-0.
  • Palmu, Pentti & Sinerma, Martti: Tiedon ja taidon arvot. Suomen tietokirjailijat ry. 1983–1993. Espoo: Suomen tietokirjailijat, 1993. ISBN 951-96737-0-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä järjestöön, yhdistykseen tai organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.