Sanasto (järjestö)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sanasto ry on kirjailijoiden ja kääntäjien tekijänoikeuksia hallinnoiva aatteellinen tekijänoikeusjärjestö. Sanasto solmii teosten kollektiivikäyttöä koskevia, tekijänoikeuslakiin perustuvia lisenssisopimuksia[1]. Sanaston hallinnoimat kirjallisuuden kollektiivikäyttötilanteet ovat yksittäisen tekijän kannalta vaikeita valvoa.

Yhdistys edistää, valvoo ja hallinnoi kirjallisuuden alan tekijöiden tekijänoikeuslakiin perustuvia oikeuksia Suomessa ja ulkomailla sekä työskentelee kirjailijoiden ja kääntäjien oikeuksien kehittämiseksi. Sanasto avustaa asiakkaitaan tekijänoikeusloukkauksissa sekä teosten jälkikäyttötilanteissa ja tarjoaa asiakkailleen lainopillista neuvontaa tekijänoikeuskysymyksissä. Lisäksi Sanasto pyrkii vaikuttamaan tekijänoikeuksista käytävään yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä lainsäädäntöön tekijöille edullisella tavalla.

Sanaston perustivat vuonna 2005 Suomen Kirjailijaliitto ry, Suomen tietokirjailijat ry, Finlands svenska författareförening rf ja Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry. Sanaston puheenjohtaja vuonna 2011 on Suomen tietokirjailijat ry:n Paavo Ahonen ja varapuheenjohtaja Kari Levola Suomen Kirjailijaliitosta. [2] Virpi Hämeen-Anttila valittiin järjestön puheenjohtajaksi vuoden 2012 alusta alkaen. Puheenjohtajakausi on kaksivuotinen.[3]

Sanasto-sopimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanasto-sopimuksella kirjallisuuden alan tekijä voi siirtää tekijänoikeuksiensa valvonnan ja hallinnoinnin Sanastolle haluamassaan laajuudessa. Sanasto-sopimuksen voi solmia kuka tahansa tekijä, jolla on vähintään yksi Suomessa julkaistu kirjallinen teos. Sanaston asiakkuus myös helpottaa käyttäjien mahdollisuutta tavoittaa tekijä teosten käyttölupatiedusteluissa. Myös edesmenneen tekijän oikeudenomistajat voivat solmia Sanaston asiakkuussopimuksen.

Sanasto saa sopimuksen mukaan myöntää oikeuksia valmistaa teoksesta kappaleita sekä oikeuksia saattaa teos yleisön saataville. Sopimus ei rajoita tekijän mahdollisuuksia sopia myös itse teostensa käyttämisestä. Sanasto-sopimus on joustava ja se on mahdollista solmia myös rajoitetusti eli tekijä voi luovuttaa Sanaston hallinnoinnin piiriin vain haluamansa oikeudet. Halutessaan tekijä voi luovuttaa sopimuksella Sanastolle vain esimerkiksi oikeuden hallinnoida teostensa käyttöä kollektiivikäyttötilanteissa. Kollektiivikäyttöoikeuksien osalta Sanasto saa sopimuksella yksinomaisen oikeuden. Kollektiivikäyttötilanteet ovat tekijän näkökulmasta hankalasti hallittavissa. Sanasto hallinnoi kaikkia sopimuksella luovutettavia oikeuksia yhteistyössä tekijän kanssa ja tekijän etujen mukaisesti. Halutessaan tekijä voi irtisanoa Sanasto-sopimuksen ilman seuraamuksia. [4]

Saadakseen korvausta teostensa käytöstä radiossa ja televisiossa, Celian omakirjalainoista ja pakkolisenssin nojalla myydyistä oppikirjoista tekijän tulee solmia Sanasto-sopimus. [5]

Lainauskorvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekijälle kuuluva oikeus saada korvausta teostensa lainaamisesta kirjastoista perustuu Euroopan unionin vuokraus- ja lainausdirektiiviin. Lainauskorvauksesta säädetään tekijänoikeuslain 19 §:n 4 momentissa [6]. Vuonna 2006 tekijänoikeuslakiin tehtiin muutos, joka antoi tekijälle ja hänen tekijänoikeuslain 41 §:n mukaiselle siirronsaajalleen oikeuden saada korvausta teosten lainaamisesta yleisistä kirjastoista. Ennen lainmuutosta Suomessa ei maksettu tekijöille lainkaan kirjastojen lainamääriin perustuvaa korvausta.

Sanasto jakaa lainauskorvausta kirjailijoille, kääntäjille ja toimittajille, Kopiosto kirjallisuuden kuvittajille ja Teosto musiikin tekijöille. Lainauskorvaukset perustuvat Suomessa kirjastoista saatavaan otokseen lainausmääristä. Tekijäkohtainen korvaus määräytyy lainauskertojen perusteella ja pienin maksettava korvaus on 10 euroa[7][8]. Saadakseen korvausta tulee tekijän rekisteröityä Sanaston hallinnoimaan asiakkuusjärjestelmään.

Kirjallisuuden käyttö tv:ssä ja radiossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanasto hallinnoi opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä tekijänoikeuslain 25 f pykälän 1 ja 3 momenttien mukaista sopimuslisenssiä. Lainkohdan nojalla on mahdollista myöntää lupia ja kerätä korvauksia tekijänoikeussuojan alaisten kirjallisten teosten käytöstä radiossa ja televisiossa. Aiemmin Sanaston jäsenjärjestöt ovat tilittäneet korvaukset teosten käytöstä radiossa ja televisiossa. Sopimuslisenssialueen hallinnointi siirtyi jäsenjärjestöiltä Sanastolle 1.5.2010 alkaen.[9]

Omakirjalainakorvaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekijänoikeuslain 17. pykälä mahdollistaa tekijänoikeudella suojattujen teosten saattamisen tietyn erityisryhmän käytettäväksi. Lainkohdan nojalla julkaistusta kirjallisesta teoksesta voidaan ääntä tallentamalla valmistaa kappaleita lukemisesteisten saataville. Kyseinen lainkohta edellyttää, että teoskappale ei saa jäädä pysyvästi käyttäjän haltuun.

Valtion erikoiskirjasto Celialla on käytössä omakirjalainajärjestelmä, jossa lainaajan tulee itse hävittää teoskappale laina-ajan päätyttyä. Celian ja Sanaston välillä solmitun sopimuksen nojalla oikeudenomistajille maksetaan korvausta kirjallisten teosten käytöstä Celian omakirjalainajärjestelmässä. Celia on välittänyt teoksia asiakkailleen omakirjajärjestelmään perustuen vuodesta 2006. [10]

Pakkolisenssin nojalla myydyt oppikirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanasto ja Celia ovat solmineet sopimuksen tekijänoikeuslain 17 pykälän nojalla myytäväksi valmistetuista äänikirjoista suoritettavasta korvauksesta. Tämä pakkolisenssisäännös mahdollistaa kirjallisten teosten saattamisen näkövammaisten ja muiden lukemisesteisten käytettäväksi.

Lainkohtaan perustuen tekijän tulee saada korvaus teostensa myynnistä, mutta tekijä ei voi kieltää teostensa käyttöä pakkolisenssisäädöstilanteessa. Celia on myynyt äänitettyjä oppikirjoja vuodesta 2006.[11][12]

Järjestön perustamisen arvostelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työnantajia edustava Viestinnän keskusliitto kritisoi Sanastoa siitä, että sen ajama "Sanasto-sopimus estää tekijöitä sopimasta vapaasti kustantajien kanssa oikeuksistaan, esimerkiksi uusista digitaalisista palveluista ja tuotteista" ja että uusi väliporras kustantajien ja tekijöiden välillä vain lisää kustannuksia.[13]

Vuoden 2007 alusta Suomessa laajennettiin lakiperustaiset tekijänoikeusmaksut koskemaan myös kirjastotoimintaa. Tätä perusteltiin Euroopan komission uudella tulkinnalla lainausdirektiivistä 92/100/ETY.[14] Itse direktiivi ei ollut muuttunut vaan ainoastaan sen tulkinta. Suomessa lakimuutosta pidettiin outona, koska se lähinnä hyödytti ulkomaisia hyvin menestyviä kirjailijoita. Lisäksi toinen EU-maa, Portugali, jota tulkintamuutos myös koski, piti tarpeettomana muuttaa omia käytäntöjään. Effi-aktivisti Kai Puolamäen mukaan Suomessa muutoksen ajoivat läpi muun muassa Suomen Kirjailijaliitto taustamotiivinaan perustaa Sanaston kaltainen uusi tekijänoikeusjärjestö kaappaamaan hallintaansa uusista tekijänoikeusmaksuista tuleva useiden miljoonien eurojen arvoinen rahavirta.[15][16]

Sittemmin kustannusalan ja Sanaston suhde on normalisoitunut, ja Suomen kustannusyhdistys on mm. tukenut Sanaston lainauskorvausten korottamista ajanutta Kirja elää -kampanjaa.[17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]