Wienin piiri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Wienin piiri (saks. der Wiener Kreis) oli 1920–1940-luvulla kokoontunut joukko filosofeja ja tieteentekijöitä, jotka edustivat loogista empirismiä ja muodostivat erään ajan merkittävimmistä filosofisista suuntauksista. Piirin perustajan Moritz Schlickin lisäksi piiriin kuuluivat muiden muassa Rudolf Carnap, Herbert Feigl, Philipp Frank, Kurt Gödel, Hans Hahn, Victor Kraft, Karl Menger, Otto Neurath ja Friedrich Waismann. Piirin vaikutukseen kuului muun muassa suomalainen Eino Kaila. Piiri kokoontui nimensä mukaisesti Wienissä.

Piirin jäsenillä oli enimmäkseen yhtäläinen asenne filosofiaa kohtaan: sitä luonnehtivat käsitys, että tietoa voi saada vain kokemuksen kautta, ja että paras menetelmä ratkaista filosofisia ongelmia oli symbolista logiikkaa hyödyntävä looginen analyysi. Piiri tunnetaan arvostelevasta suhtautumisestaan Immanuel Kantin filosofiaa ja vastustavasta asenteesta metafysiikkaa kohtaan.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wienin piirin perustaja Moritz Schlick.

Wienin piiri varhaiseen historiaan kuuluvat Philipp Frankin, Hans Hahnin ja Otto Neurathin tieteenfilosofiaa ja tietoteoriaa käsitelleet kokoontumiset vuodesta 1907 eteenpäin. Näistä kolmesta vanhin, Hans Hahn (1879–1934), oli matemaatikko. Hän opiskeli valmistumisensa jälkeen Ludwig Boltzmannin alaisuudessa Wienissä ja David Hilbertin, Felix Kleinin ja Hermann Minkowskin alaisuudessa Göttingenissä. Vuonna 1905 hän sai habilitaation matematiikassa. Hän opetti Innsbruckissa (1905–1906) ja Wienissä (vuodesta 1909).

Otto Neurath (1882–1945) opiskeli sosiologiaa, taloustiedettä ja filosofiaa Wienissä ja Berliinissä. Vuosina 1907–1914 hän opetti Wienissä Neuen Wiener Handelsakademiessa. Hän nai Hahnin sisaren Olgan vuonna 1911.

Philipp Frank, ryhmän nuorin (1884–1966), opiskeli fysiikkaa Göttingenissä ja Wienissä Boltzmannin, Hilbertin ja Kleinin kanssa. Vuodesta 1912 hän hoiti teoreettisen fysiikan oppituolia Prahan saksalaisessa yliopistossa.

Ryhmä kokoontui vuodesta 1907 wieniläisissä kahviloissa. Frank muistelee:

»Vuoden 1910 jälkeen Wienissä sai alkunsa liike, joka katsoi Machin positivistisella tieteenfilosofialla olevan suuri merkitys yleiselle älylliselle elämälle – – Ryhmä nuoria miehiä pyrki säilyttämään Machin positivismin oleellisimmat puolet, erityisesti hänen metafysiikan väärinkäyttöä tieteessä koskevan kantansa. – – Tähän ryhmään kuuluivat matemaatikko H. Hahn, poliittinen taloustieteilijä Otto Neurath, sekä tämän kirjan kirjoittaja [eli Frank], joka toimi tuolloin teoreettisen fysiikan opettajana Wienissä. – – Pyrimme täydentämään Machin ajatuksia Henri Poincarén ja Pierre Duhemin ranskalaisella tieteenfilosofialla, sekä yhdistämään ne sellaisten kirjoittajien kuin Couturat, Schröder, Hilbert, jne. logiikan tutkimuksiin.[1]»

Kokoontumiset oletettavasti keskeytyivät vuonna 1912, kun Frank muutti Prahaan oppituolin vapautuessa Albert Einsteinilta. Hahn jätti Wienin ensimmäisen maailmansodan aikana ja palasi vuonna 1921. Seuraavana vuonna Hahn ja Frank saivat ryhmään mukaan Moritz Schlickin, joka hoiti induktiivisten tieteiden filosofian oppituolia Wienin yliopistossa. Schlick oli jo julkaissut kaksi pääteostaan, Raum und Zeit in die gegenwärtigen Physik (Avaruus ja aika nykyaikaisessa fysiikassa) vuonna 1917 ja Allgemeine Erkenntnislehre (Yleinen tietoteoria) vuonna 1918. Keskeinen teos tuoreelle keskusteluryhmälle oli Ludwig Wittgensteinin vuonna 1918 julkaisema Logisch-Philosophische Abhandlung eli Tractatus Logico-Philosophicus.

Uudet säännölliset kokoontumiset alkoivat Schlickin johdolla. Ne tapahtuivat torstaisin Wienin yliopiston matematiikan laitoksen seminaarihuoneessa.[2] Vuonna 1926 Schlick ja Hahn järjestivät Rudolf Carnapin Wienin yliopistosta mukaan ryhmään. Vuonna 1928 perustettiin Verein Ernst Mach (Ernst Mach -yhdistys), jonka johdossa toimi Schlick. Vuonna 1929 julkaistiin Wienin piirin julistus Wissenschaftliche Weltauffassung. Der Wiener Kreis (Tieteellinen maailmankäsitys: Wienin piiri). Julistus oli omistettu Schlickille ja sen esipuheen olivat allekirjoittaneet Hahn, Neurath ja Carnap. Liitteessä oli luettelo Wienin piirin jäsenistä.

Wienin piiri hajautui kun kansallissosialistit tulivat valtaan Saksassa. Wienin piiriin ajattelijoihin suhtauduttiin usein vihamielisesti muun muassa kansallissosialistien ja konservatiivisen filosofian edustajien taholta. Kurt Grelling kuoli Auschwitzin keskitysleirillä, ja useimmat muut piirin jäsenistä joutuivat pakenemaan natseja ulkomaille. Monet piirin jäsenistä muuttivat Yhdysvaltoihin ja opettivat siellä eri yliopistoissa. Schlick jäi Itävaltaan, mutta vuonna 1936 hänet surmasi Wienin yliopistolla kansallissosialisteja sympatisoinut opiskelija.

Filosofi Jaakko Hintikka on todennut, että Schlickin murha havainnollistaa Wienin piiriä kohtaan tunnettua vihamielisyyttä. Tämä murha on usein kuitattu sanomalla, että murhaaja, Johann Nelböck, oli mielisairas opiskelija. Nelböck ei kuitenkaan ollut niin sairas, että hänet olisi jätetty panematta syytteeseen. Oikeudenkäynnissä ilmeni, että häntä oli yllyttänyt valheellisin syytöksin Schlickiä vastaan konservatiivinen filosofi Leo Gabriel, josta myöhemmin tuli Wienin vanhoillisen filosofian keulakuva. Gabriel itse kieltäytyi todistamasta oikeudenkäynnissä ja pakeni piiloon erääseen luostariin. Vasta natsien valtaantulo, ei syytetyn mielentila, katkaisi oikeudenkäynnin kesken.[3]

Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wienin piirin ohjelmajulistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wienin piirin julkaisema ohjelmajulistus esitteli piirin tieteellisen maailmankäsityksen, jota luonnehtii ennen kaikkea kaksi piirrettä. Ensiksi se oli empiristinen: tietoa oli olemassa vain kokemuksen kautta. Toiseksi tieteellistä maailmankäsitystä leimasi tietyn menetelmän, loogisen analyysin, käyttäminen.[4]

Looginen analyysi on menetelmä filosofisten ongelmien selventämiseksi. Se käyttää symbolista logiikkaa laajalti ja erottaa Wienin piirin empirismin aiemmista empirismin versioista. Filosofian tehtävänä oli ongelmien ja väitteiden selventäminen loogista analyysiä käyttäen.

Looginen analyysi osoittaa, että on olemassa kahdenlaisia väittämiä: toisen tyyppiset ovat pelkistettävissä yksinkertaisemmiksi väitteiksi empiirisesti koetusta, kun taas toisen tyyppisiä ei voida pelkistää kokemusta koskeviksi väitteiksi ja siksi ne ovat merkityksettömiä. Metafyysiset väitteet kuuluvat jälkimmäiseen tyyppiin ja ovat siksi mielettömiä. Näin monet perinteiset filosofiset ongelmat paljastuvat näennäisongelmiksi, jotka ovat seurausta loogisista virheistä, kun taas toiset ongelmat voidaan tulkita uudelleen empiirisiksi väittämiksi ja niistä tulee näin tieteellisen tutkimuksen kohteita.

Yksi syy loogisiin virheisiin, jotka ovat saaneet aikaan metafysiikan, on luonnollisen kielen monitulkintaisuus. ”Luonnollinen kieli muun muassa käyttää samaa puheen osaa, substantiivia, asioista (’omena’), kvaliteeteista (’kovuus’), suhteista (’ystävyys’) ja prosesseista (’uni’): näin se johtaa harhaan kuvittelemaan funktionaalisia käsitteitä kappaleina”.[5] Toinen syy virheisiin on ”ajatus siitä, että ajattelu voi joko johtaa tietoon omista lähtökohdistaan ilman empiiristä ainesta, tai ainakin saada uutta sisältöä tekemällä johtopäätöksiä annetuista asiantiloista”.[6] Viimeksi mainittu ajatus on tyypillinen Immanuel Kantin ajattelulle, jonka mukaan on olemassa synteettisiä apriorisia väittämiä, jotka laajentavat tietämystä ilman kokemuksen käyttöä. Wienin piiri hylkäsi synteettisen apriorisen tiedon kokonaan. Matematiikka, joka aluksi vaikuttaa välttämättä pätevältä esimerkiltä synteettisestä pelkästään puhtaalla järjellä johdetusta tiedosta, on sen sijaan luonteeltaan tautologista, ja siten sen väittämät ovat analyyttisiä ja siten hyvin erilaisia kuin kantilaiset synteettiset väittämät. Wienin piiri hyväksyi ainoastaan synteettiset aposterioriset väittämät (eli tieteelliset väittämät) ja analyyttiset aprioriset väittämät (eli loogiset ja matemaattiset väittämät).

Metafysiikan asema ei ole kuitenkaan yhteyksissä pelkästään loogisiin virheisiin vaan myös ”yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin kamppailuihin”.[7] Metafysiikka ja teologia ovat liittoutuneet perinteisten yhteiskunnallisten muotojen kanssa, kun taas ihmiset, jotka ”kohtaavat nykyajan kasvoista kasvoihin, hylkäävät nämä näkemykset ja ottavat pohjaksi kokemusperäiset tieteet”[7]. Näin metafysiikan ja Wienin piirin tieteellisen maailmankäsityksen välinen taistelu ei ole ainoastaan erilaisten filosofioiden välinen taistelu, vaan myös taistelu erilaisten poliittisten, yhteiskunnallisten ja taloudellisten asenteiden välillä. Tietenkään, kuten ohjelmajulistus itsekin myöntää, ”jokainen tieteellisen maailmankäsityksen kannattaja ei tule olemaan taistelija”.[7] Monet Wienin piiriä tutkineet historioitsijat ovat nähneet viimeksi mainitussa lauseessa julkilausumattoman viittauksen vastakkainasetteluun Wienin piirin ”vasemmiston”, jota edustivat ennen kaikkea Neurath ja Carnap, ja Moritz Schlickin välillä. Vasemmiston tavoitteena oli mahdollistaa tieteellisen maailmankäsityksen läpimurto ”yksityisen ja julkisen elämän muodoissa, koulutuksessa, kasvatuksessa, arkkitehtuurissa sekä taloudellisen ja yhteiskunnallisen elämän muotoilemisessa”.[8] Vastakohtana Schlick oli kiinnostunut ensi sijassa tieteiden ja filosofian teoreettisesta tutkimuksesta.

Yhtenäistiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wienin piirin tavoitteena oli yhtenäistiede, sellaisen järjestelmän muodostaminen, jossa jokainen oikeutettu väitelause voitiin pelkistää alemman tason käsitteitä käyttäväksi väitelauseeksi niin, että jokainen jäljelle jäävä käsite viittaa suoraan kokemukseen. Tästä seurasi selkeän, eri ihmisten väliseen viestintään sopivan ja puolueettoman symbolisen kielen tavoittelu, kielen, joka poistaisi luonnollisen kielen monimerkityksellisyydestä seuraavat ongelmat. Wienin piiri julkaisi kirjoituskokoelmaa nimeltä Einheitswissenschaft (Yhtenäistiede), jota toimittivat Rudolf Carnap, Philipp Frank, Hans Hahn, Otto Neurath, Jørgen Jørgensen (Hahnin kuoltua) ja Charles W. Morris (vuodesta 1938). Sen tavoitteena oli esittää yhtenäinen näkemys tieteestä. Kokoelman julkaiseminen kuitenkin pysähtyi toisen maailmansodan aiheuttamien ongelmien vuoksi. Vuonna 1938 aloitti Yhdysvalloissa toinen julkaisusarja nimeltään International Encyclopedia of Unified Science (Kansainvälinen yhtenäistieteen ensyklopedia), mutta hanke ei koskaan valmistunut. Sarjassa julkaistiin vain ensimmäinen osa, Foundations of the Unity of Sciences (Yhtenäistieteen perusteet). Se käsitti kaksi osaa, joissa oli yhteensä kaksikymmentä tutkielmaa, jotka julkaistiin vuosien 1938 ja 1969 välillä. Rudolf Carnap ja Charles Morris muistelevat vuoden 1969 painoksen esipuheessa:

»’Encyclopedia’ oli alun perin Otto Neurathin ajatus. Se oli tarkoitettu tieteiden yhtenäisyyden liikkeen ilmentymäksi – – Alkuperäiset tavoitteet ensyklopedialle olivat kunnianhimoiset. Kahden johdanto-osan lisäksi siinä oli tarkoitus julkaista osa tieteiden menetelmäopista, toinen tieteiden yhdistämisen tämänhetkisestä tilasta, ja mahdollisesti osa tieteiden soveltamisesta. Suunnitelmissa oli, että teos kokonaisuudessaan käsittäisi noin 26 osaa (260 tutkielmaa).[9]»

Metafysiikan eliminointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wienin piirin asenne metafysiikkaa kohtaan ilmenee hyvin Carnapin artikkelissa ”Überwindung der Metaphysik durch Logische Analyse der Sprache”, joka julkaistiin Erkenntnis -julkaisun toisessa osassa vuonna 1932. Carnapin mukaan kieli koostuu sanastosta eli joukosta merkityksellisiä sanoja, sekä syntaksista eli lauseopista, eli joukosta sääntöjä, jotka määräävät, kuinka sanaston sanoista voi muodostaa lauseita. Näennäisväitteet eli peräkkäisten sanojen jaksot, jotka ensi näkemältä muistuttavat väitteitä mutta joilla ei ole todellisuudessa merkitystä, muodostuvat kahdella tavalla: joko väitteissä on merkityksettömiä sanoja, tai ne on muodostettu rikkomalla syntaksia. Carnapin mukaan metafysiikassa esiintyi kummankin tyypin näennäisväittämiä.

Sanalla W on merkitys, jos kaksi ehtoa täyttyy. Ensiksi W:n esiintymisen tapa peruslauseissa (eli yksinkertaisimmissa lauseissa joiden osana W voi olla) tulee olla kiinnitetty. Toiseksi, jos W esiintyy peruslauseessa S, tulee voida antaa vastaus seuraaviin kysymyksiin (jotka ovat Carnapin mukaan saman kysymyksen eri muotoiluja):

  1. Mistä lauseista S voidaan johtaa, ja mitä lauseita siitä voidaan johtaa?
  2. Missä olosuhteissa S olisi totta, ja missä olosuhteissa epätotta?
  3. Kuinka S:n totuus todennettaisiin?
  4. Mikä on S:n merkitys?[10]

Carnap käytti esimerkkinä sanaa ’niveljalkainen’. Lause muotoa ”olio x on niveljalkainen” on peruslause, joka on johdettavissa lauseista ”x on eläin”, ”x:llä on jaokkeellinen ruumis” ja ”x:llä on nivelikkäät jalat”. Vastaavasti nämä lauseet voidaan johtaa lauseesta ”olio x on niveljalkainen”. Näin sanan 'niveljalkainen' merkitys on määrätty.

Carnapin mukaan monet metafysiikan sanat eivät täytä näitä vaatimuksia ja ovat siksi merkityksettömiä. Esimerkkinä Carnap mainitsee sanan 'prinsiippi', ’alkuperuste’ tai ’perusajatus’. Sanalla on määrätty merkitys, jos lauseen ”x on y:n prinsiippi” on tarkoitus olla sama kuin lauseen ”y on olemassa x:n ansiosta” tai ”y saa alkunsa x:stä”. Jälkimmäinen lauseista on täysin selvä: y saa alkunsa x:stä jos x:ää seuraa aina poikkeuksetta y ja x:n ja y:n välinen poikkeukseton suhde on empiirisesti todennettavissa. Carnapin mukaan metafyysikot eivät kuitenkaan tyydy tähän sanan ’prinsiippi’ merkitykseen. He katsovat, ettei mikään x:n ja y:n välinen empiirinen suhde voi täysin selittää lauseen ”x on y:n prinsiippi” merkitystä, koska on olemassa jotain, mitä ei voida tavoittaa kokemuksen keinoin, jotain, mihin ei voida soveltaa empiirisiä arviointiperusteita. Carnapin mukaan tällaisen empiirisen perusteen puuttuminen vie Carnapin mukaan sanalta ’prinsiippi’ merkityksen, kun se esiintyy metafysiikassa. Siksi sellaiset metafyysiset näennäisväitteet kuten ”vesi on maailman prinsiippi” tai ”henki on maailman prinsiippi” ovat merkityksettömiä ja mielettömiä, koska niissä esiintyy merkityksetön ja mieletön sana.

On kuitenkin olemassa myös näennäisväitteitä, joissa esiintyy pelkästään merkityksellisiä sanoja. Nämä väitteet muodostuvat syntaksia rikkomalla. Esimerkkinä on lause ”Caesar on alkuluku”. Lauseen jokainen sana on mielekäs ja jokaisella on määrätty merkitys, mutta lauseessa ei ole mieltä. Ongelma on siinä, että ’alkuluku’ on lukujen predikaatti, ei ihmisyksilöiden predikaatti. Esimerkissä lauseen mielettömyys on ilmeinen, mutta luonnollisessa kielessä kieliopin säännöt eivät estä vastaavanlaisten mutta vaikeammin tunnistettavissa olevien mielettömien sanayhdistelmien muodostamista. Luonnollisessa kielessä jokainen sanojen yhdistelmä muotoa ”x on y”, jossa x on substantiivi ja y on predikaatti, on hyväksyttävissä. Luonnollisessa kielessä ei itse asiassa tehdä eroa predikaatteihin, joita voidaan soveltaa ihmisyksilöihin, ja predikaatteihin, joita voidaan soveltaa lukuihin. Näin ”Caesar on sotilas” ja ”Caesar on alkuluku” ovat yhtä lailla syntaksiltaan oikein muodostettuja, päinvastoin kuin esimerkiksi ”Caesar on ja”, joka on muodostettu väärin. Johdonmukaisesti muodostetussa kielessä erityyppisten predikaattien ero on Carnapin mukaan määritelty täsmällisesti, ja sellaiset näennäisväitteet kuin ”Caesar on alkuluku” ovat syntaksiltaan väärin muodostettuja. Metafyysiset väitteet, joissa ei esiinny mielettömiä sanoja, ovat mielettömiä siksi, että ne on muodostettu tavalla, joka on luvallinen luonnollisissa kielissä, mutta ei loogisesti muodostetuissa kielissä.

Carnap pyrki osoittamaan yleisimmät syyt virheisiin, joista metafyysiset näennäisväitteet voivat saada alkunsa. Eräs syy virheisiin oli verbin ’olla’ monimerkityksellisyys, koska sitä käytettiin joskus kopulana eli yhdistäjänä (”Minä olen nälkäinen”) ja joskus osoittamassa olemassaoloa (”Minä olen”). Jälkimmäinen lause vihjaa virheellisesti predikaattimuodosta, ja tästä seuraa vihjaus, että olemassaolo olisi predikaatti. Ainoastaan nykyaikainen logiikka, joka esitteli erityisen merkinnän tarkoittamaan olemassaoloa (merkintä ), joka esiintyy ainoastaan sellaisissa väitteissä kuin , ei koskaan predikaattina, on osoittanut, ettei olemassaolo ole predikaatti, ja näin paljastanut loogisen virheen, josta sellaiset näennäisväitteet kuin ”cogito ergo sum” ovat saaneet alkunsa.

Toinen syy virheisiin oli tyyppien sekoittaminen niin, että toisen lajin predikaattia käytetään toisen lajin predikaattina. Esimerkiksi näennäisväittämä ”tiedämme ei-mitään” on analoginen lauseen ”tiedämme sateen” kanssa, mutta siinä missä jälkimmäinen on oikein muodostettu, ensin mainittu on väärin muodostettu, ainakin loogisesti muodostetussa kielessä, koska käsitettä ’ei-mitään’ käytetään väärin substantiivina. Formaalissa kielessä ’ei-mitään’ tarkoittaa vain samaa kuin , kuten ”ei ole olemassa mitään mikä on ulkona”, eli , ja näin 'ei-mitään' ei koskaan esiinny substantiivina eikä predikaattina.

Carnapin mukaan metafysiikalla ei ole teoreettista sisältöä. Sen sijaan metafyysiset väitteet ilmaisevat ihmisten asenteita elämää kohtaan, Tämä tehtävä on taiteella ja runoudella, mutta metafyysikko käyttää välineenään teoretisointia taiteen keinojen sijaan. Metafyysikko sekoittaa taiteen ja tieteen, elämää koskevan asenteen ja tiedon, ja saa siten aikaan epätyydyttäviä ja riittämättömiä tuloksia. Kuten Carnap kirjoitti, ”Metafyysikot ovat muusikoita ilman musikaalisia kykyjä”.[11]

Kongressit ja julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wienin piiri järjesti useita filosofisia kongresseja yhdessä Berliinin piirin kanssa. Ensimmäiset alustavat kongressit järjestettiin Prahassa (1929), Königsbergissä (1930) ja Prahassa (1934). Ensimmäinen tieteellisen filosofian kongressi järjestettiin Pariisissa (1935), ja sitä seurasivat kongressit Kööpenhaminassa (1936), Pariisissa (1937), Britannian Cambridgessa (1938) ja Massachusettsin Cambridgessa (1939). Königsbergin kongressi (1930) oli hyvin tärkeä, koska Kurt Gödel ilmoitti todistaneensa ensimmäisen kertaluvun logiikan täydellisyyden ja formaalin aritmetiikan epätäydellisyyden. Toinen keskeinen kongressi oli Kööpenhaminan kongressi (1936), joka oli omistettu kvanttifysiikalle ja syysuhteelle.

Vuosien 1928 ja 1937 välillä Wienin piiri julkaisi kymmenen teosta Schlickin ja Frankin toimittamassa kokoelmassa nimeltä Schriften zur wissenschaftlichen Weltauffassung (Kirjoituksia tieteellisestä maailmankäsityksestä). Muun muassa Karl Popperin teos Logik der Forschung julkaistiin tässä kokoelmassa. Seitsemän teosta julkaistiin toisessa kokoelmassa nimeltä Einheitswissenschaft (Yhtenäistiede). Vuonna 1930 Rudolf Carnap ja Hans Reichenbach alkoivat toimittaa julkaisua Erkenntnis, jota julkaistiin vuoteen 1940 saakka. Vuodesta 1939 sitä toimittivat Otto Neurath, Rudolf Carnap ja Charles W. Morris.

Seuraavassa on luettelo Wienin piirin kahdessa kokoelmassaan julkaisemista teoksista:

Schriften zur wissenschaftlichen Weltauffassung, toimittajat Schlick ja Frank:

  • Richard von Mises, Wahrscheinlichkeit, Statistik und Wahrheit, 1928
  • Rudolf Carnap, Abriss der Logistik, 1929
  • Moritz Schlick, Fragen der Ethik, 1930
  • Otto Neurath, Empirische Soziologie, 1931
  • Philipp Frank, Das Kausalgesetz und seine Grenzen, 1932
  • Otto Kant, Zur Biologie der Ethik, 1932
  • Rudolf Carnap, Logische Syntax der Sprache, 1934
  • Karl Raimund Popper, Logik der Forschung, 1934
  • Josef Schächeter, Prolegomena zu einer kritischen Grammatik, 1935
  • Victor Kraft, Die Grundlagen einer wissenschaftliche Wertlehre, 1937

Einheitswissenschaft, toimittajat Carnap, Frank, Hahn, Neurath, Joergensen (Hahnin kuoltua), Morris (vuodesta 1938):

  • Hans Hahn, Logik, Mathematik und Naturerkennen, 1933
  • Otto Neurath, Einheitswissenschaft und Psychologie, 1933
  • Rudolf Carnap, Die Aufgabe der Wissenschaftlogik, 1934
  • Philipp Frank, Das Ende der mechanistischen Physik, 1935
  • Otto Neurath, Was bedeutet rationale Wirtschaftsbetrachtung, 1935
  • Otto Neurath, E. Brunswik, C. Hull, G. Mannoury, J. Woodger, Zur Enzyklopädie der Einheitswissenschaft. Vorträge, 1938
  • Richard von Mises, Ernst Mach und die empiristische Wissenschaftauffassung, 1939

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britanniassa Alfred J. Ayer tutustutti akateemiset piirit Wienin piirin töihin. Myös Itävallasta Britanniaan siirtynyt Karl Popper oli tärkeässä asemassa Wienin piirin ajatusten vastaanoton ja arvostelun kannalta, vaikka hän ei koskaan osallistunutkaan piirin kokouksiin.

Suomalainen Eino Kaila (1890–1958) osallistui Wienin piirin kokouksiin ja toi loogisen empirismin Suomeen.

Looginen empirismi levisi Yhdysvalloissa 1920- ja 1930-luvuilla. Schlick toimi vierailevana professorina Stanfordin yliopistossa vuosina 1929 ja 1932, kun taas Feigl, joka oli muuttanut Yhdysvaltoihin vuonna 1930, toimi lehtorina (1931) ja professorina (1933) Iowan yliopistossa. Loogisen empirismin leviämiseen Yhdysvaltoihin vaikuttivat huomattavasti myös Carl Gustav Hempel, Hans Reichenbach, Rudolf Carnap ja Philipp Frank[12][13][14] Toinen linkki Yhdysvaltoihin oli Willard Van Orman Quine joka matkusteli vuosina 1932–1933 Wienissä, Prahassa ja Varsovassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Carnap, Rudolf: The Elimination of Metaphysics Through Logical Analysis of Language. (Überwindung der Metaphysik durch Logische Analyse der Sprache”, Erkenntnis, 2, 1932.) Teoksessa Parrini & Salmon & Salmon 1996, s. 12. Myös teoksessa Sarkar, Sahotra: Logical empiricism at its peak. Schlick, Carnap, and Neurath, s. 10–31. New York: Garland, 1996. (englanniksi)
  • Parrini, Paolo & Salmon, Wesley C. & Salmon, Merrilee H. (toim.): Logical Empiricism. Historical and Contemporary Perspectives. Pittsburgh: University of Pittsburgh Press, 2003. (englanniksi)
  • Sarkar, Sahotra: The Emergence of Logical Empiricism. From 1900 to the Vienna Circle. New York: Garland, 1996. (englanniksi)
  • Uebel, Thomas: On the Austrian Roots of Logical Empiricism. Teoksessa Parrini & Salmon & Salmon 1996, s. 76–93.
  • The Scientific Conception of the World. The Vienna Circle. (Wissenschaftliche Weltauffassung. Der Wiener Kreis, 1929.) Teoksessa Sarkar 1996, s. 321–340.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Uebel 2003, s. 70.
  2. John L. Casti ja Werner DePauli: Kurt Gödel – elämä ja matematiikka s. 73
  3. Hintikka, Jaakko: Looginen empirismi 58 vuotta myöhemmin. Teoksessa Hintikka, Jaakko: Filosofian köyhyys ja rikkaus. Nykyfilosofian kartoitusta. Helsinki: Art House, 2001. ISBN 951-884-302-3.
  4. The Scientific Conception of the World, s. 331.
  5. The Scientific Conception of the World, s. 329.
  6. The Scientific Conception of the World, s. 330.
  7. a b c The Scientific Conception of the World, s. 339.
  8. The Scientific Conception of the World, s. 339–340.
  9. Foundations of the Unity of Sciences, vol. 1. Chicago: The University of Chicago Press, 1969, s. vii. (englanniksi)
  10. Carnap, Rudolf: The Elimination of Metaphysics Through Logical Analysis of Language. Teoksessa Sarkar 1996, s. 12.
  11. Carnap, Rudolf: The Elimination of Metaphysics. Teoksessa Sarkar, Sahotra, cit., s. 30.
  12. Nagel, Ernst: Nature and Convention. The Journal of Philosophy, 26, 1929. (englanniksi)
  13. Hook, Sidney: Personal Impression of Contemporary German Philosophy. The Journal of Philosophy, 27, 1930. (englanniksi)
  14. Blumberg, A. E. & Feigl, Herbert: Logical Positivism: A New Movement in European Philosophy. The Journal of Philosophy, 28, 1931. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muilla kielillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ayer, Alfred J.: Logical Positivism. Glencoe, Illinois: Free Press, 1959. (englanniksi)
  • Barone, Francesco: Il neopositivismo logico. Roma Bari: Laterza, 1986. (italiaksi)
  • Bergmann, Gustav: The Metaphysics of Logical Positivism. New York: Longmans Green, 1954. (englanniksi)
  • Cirera, Ramon: Carnap and the Vienna Circle: Empiricism and Logical Syntax. Atlanta: Rodopi, 1994. (englanniksi)
  • Edmonds, David: The Murder of Professor Schlick. The Rise and Fall of the Vienna Circle. Princeton: Princeton University Press, 2020. ISBN 978-0-6911-6490-8. (englanniksi)
  • Friedman, Michael: Reconsidering Logical Positivism. Cambridge, UK: Cambridge University Press, 1999. (englanniksi)
  • Gadol, Eugene T.: Rationality and Science. A Memorial Volume for Moritz Schlick in Celebration of the Centennial of his Birth. Wien: Springer, 1982. (englanniksi)
  • Geymonat, Ludovico: La nuova filosofia della natura in Germania. Torino, 1934. (italiaksi)
  • Giere, Ronald N. & Richardson, Alan W.: Origins of Logical Empiricism. Minneapolis: University of Minnesota Press, 1997. (englanniksi)
  • Kraft, Victor: The Vienna Circle. The Origin of Neo-positivism, a Chapter in the History of Recent Philosophy. New York: Greenwood Press, 1953. (englanniksi)
  • McGuinness, Brian: Wittgenstein and the Vienna Circle. Conversations Recorded by Friedrich Waismann. Käännös Joachim Schulte ja Brian McGuinness. New York: Barnes & Noble, 1979. (englanniksi)
  • Reisch, George: How the Cold War Transformed Philosophy of Science. To the Icy Slopes of Logic. New York: Cambridge University Press, 2005. (englanniksi)
  • Salmon, Wesley & Wolters, Gereon (toim.), Logic, Language, and the Structure of Scientific Theories. Proceedings of the Carnap-Reichenbach Centennial, University of Konstanz, 21–24 May 1991. Pittsburgh: University of Pittsburgh Press, 1994. (englanniksi)
  • Sarkar, Sahotra: Logical Empiricism and the Special Sciences. Reichenbach, Feigl, and Nagel. New York: Garland, 1996. (englanniksi)
  • Sarkar, Sahotra: Decline and Obsolescence of Logical Empiricism. Carnap vs. Quine and the Critics. New York: Garland, 1996. (englanniksi)
  • Sarkar, Sahotra: The Legacy of the Vienna Circle. Modern Reappraisals. New York: Garland, 1996. (englanniksi)
  • Spohn, Wolfgang (toim.): Erkenntnis Orientated. A Centennial Volume for Rudolf Carnap and Hans Reichenbach. Boston: Kluwer Academic Publishers, 1991. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]