Pauli Siljander

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pauli Siljander (s. 11. marraskuuta 1948, Pyhäjärvi Ol[1]) toimii kasvatustieteen professorina Oulun yliopistossa, missä hän on myös aloittanut akateemisen työuransa. Hän on valmistunut kasvatustieteiden, psykologian ja filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta. Tohtorin tutkinnon hän on suorittanut Oulun yliopistossa. Siljander on julkaissut lukuisia kasvatustieteellisiä artikkeleita ja teoksia, joista tunnetuin lienee Systemaattinen johdatus kasvatustieteeseen, jonka ensimmäinen painos on julkaistu 2002. Siljander tunnetaan kasvatustieteilijöiden joukossa myös siitä, että hän on tehnyt mannereurooppalaista hermeneuttista kasvatusfilosofiaa ja henkitieteellistä pedagogiikkaa tunnetummaksi Suomessa.[2]

Työura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1996 lähtien kasvatustieteen professori Oulun yliopistossa
  • 1996-1997 Vieraileva tutkija Göttingenin yliopistossa Saksassa
  • 1990-1996 Vt. kasvatustieteen professori Oulun yliopistossa
  • 1988-1990 Kasvatustieteen dosentti Oulun yliopistossa
  • 1986-1987 Vieraileva tutkija Heidelbergin yliopistossa Saksassa
  • 1983-1988 Kasvatustieteen lehtori Oulun yliopistossa

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1987 Johdatusta henkitieteelliseen pedagogiikkaan : Wilhelm Dilthey, Herman Nohl, Theodor Litt = Introduction to hermeneutic pedagogy
  • 1988 Hermeneuttisen pedagogiikan pääsuuntaukset = Main orientations in hermeneutic pedagogics 
  • 1991 Empiirisen kasvatustieteen perusteita
  • 1996 Syrjäytymisestä selviytymiseen vaikeuksien kautta elämänhallintaan (Siljander Pauli; Ulvinen Veli-Matti)
  • 2000 Kasvatus ja sivistys
  • 2002 Systemaattinen johdatus kasvatustieteeseen 
  • 2008 Kasvatustieteen tila ja tutkimuskäytännöt - Paradigmat katosivat, mitä jäljellä? (Siljander Pauli; Kivelä Ari) 
  • 2012 Theories of bildung and growth - Connections and controversies between continental educational thinking and American pragmatism (Siljander Pauli; Kivelä Ari; Sutinen Ari) 
  • 2014 Systemaattinen johdatus kasvatustieteeseen: peruskäsitteet ja pääsuuntaukset (Uudistettu painos) 

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuka kukin on 2011
  2. Systemaattinen johdatus kasvatustieteeseen. Vastapaino.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]