Lilli Alanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lilli Kristina Alanen (o.s. Gullichsen; 16. lokakuuta 1941 Pori22. lokakuuta 2021 Helsinki[1][2]) oli suomalainen filosofi ja filosofian historian professori. Hän työskenteli Uppsalan yliopiston filosofian laitoksessa Ruotsissa vuodesta 1998 eläkkeelle jäämiseensä saakka, ja sen jälkeen hän työskenteli osan vuotta vierailevana professorina Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä.[3] Hän erikoistui paitsi filosofian historiaan – erityisesti René Descartesiin ja David Humeen – myös feministiseen filosofiaan.

Alanen väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1982. Ennen siirtymistään Uppsalaan hän toimi tutkijana Helsingissä. Descartesin mielenfilosofiaa käsittelevässä teoksessaan Descartes’s Concept of Mind (2003) Alanen noudattaa historiallista lähestymistapaa ja tarkastelee Descartesin edeltäjiä ja hänen mielenfilosofiansa kehitystä. Alanen osoittaa, että sillä, kuinka Descartes pohti ruumiin ja mielen suhdetta, on paljon laajempia seurauksia kuin Descartesiin yleensä liitetty kartesiolainen dualismi antaa ymmärtää.[4]

Alanen oli Academia Europæan jäsen vuodesta 2010.[5] Hän oli myös Suomen Tiedeseuran jäsen[6].

Alanen on taidevaikuttaja Maire Gullichsenin ja vuorineuvos Harry Gullichsenin tytär sekä professoreiden Johan Gullichsenin ja Kristian Gullichsenin sisar. Alanen toimitti Maire Gullichsenin muistelmat Sateenkaaren värejä, tummia sävyjä yhdessä Cita Reuterin kanssa.[2]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. https://www.hs.fi/muistot/art-2000008373005.html
  2. a b Lilli Alanen Tammi. Viitattu 20.2.2011.
  3. Gullichsen Maire: Sateenkaaren värejä, tummia sävyjä Uutuudet. Tammi. Arkistoitu 21.12.2010. Viitattu 20.2.2011.
  4. Crawford, Sean: Descartes's Concept of Mind by Lilli Alanen Metapsychology Online Reviews. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  5. Lilli K. Alanen Academia Europaea - the Academy of Europe. Viitattu 16.5.2017. (englanniksi)
  6. http://scientiarum.fi/fin/wp-content/uploads/sites/2/2019/02/Ordinarie-ledam%C3%B6ter.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]