Hatsinan palatsi
| Hatsinan palatsi | |
|---|---|
| Большой Гатчинский дворец | |
 Hatsinan palatsin pohjoinen julkisivu |
|
| Sijainti | Leningradin alue, Pietari, Venäjä |
| Koordinaatit | |
| Rakennustyyppi | palatsi, paraati- ja edustuslinna |
| Valmistumisvuosi | 1781 |
| Suunnittelija | Antonio Rinaldi |
| Rakennuttaja | Grigori Orlov |
| Runkorakenne | tiili |
| Julkisivumateriaali | kalkkikivi |
| Kerrosluku | 3 + 1 |
 |
|
Hatsinan palatsi (ven. Большой Гатчинский дворец) on 1700-luvulta peräisin oleva entinen keisarillinen palatsi Hatsinassa, Leningradin alueella, Venäjällä.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hatsinan palatsin suunnitteli ja rakennutti vuosina 1766–1781 arkkitehti Antonio Rinaldi kreivi Grigori Grigorjevitš Orloville, Katariina II:n suosikille Hatsinaan (ven. Га́тчина, Gattšina) Pietarin esikaupunkiin.
Palatsissa yhdistyvät klassinen arkkitehtuuri ja keskiaikainen linnoitustyyli venäläiselle klassismille tyypilliseen koristeelliseen sisustukseen. Palatsi sijaitsee kukkulalla Hatsinan keskustassa Serebriani-järven ('Hopeajärven') rannalla. Hatsinan palatsista tuli yksi keisarillisen perheen suosikkiasunnoista, ja 1800-luvulla se oli tärkeä paikka Venäjän politiikassa. Helmikuun 1917 vallankumouksesta lähtien se on ollut museo ja julkinen puisto, ja pääsi Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1990.[1]
Pietari I rakennutti maa-alueelle pienen puisen kolmikerroksisen palatsin ja lahjoitti maa-alueen sisarelleen suuriruhtinatar Natalia Aleksejevalle vuonna 1712. Sittemmin omistus siirtyi Kurakinin ruhtinasperheelle. Vuonna 1760 Katariina Suuri antoi sen lahjaksi suosikilleen kreivi Grigori Orloville, joka rakennutti Hatsinaan italialaisen Antonio Rinaldin suunnitteleman palatsin. Siihen kuuluu 600 huonetta ja englantilaistyylinen puisto.
Keisarinna asui kreivi Orlovin kanssa yhdessä 15 vuotta ja ihastui palatsiin. Tunteiden viilennyttyä Grigori Orlov syrjäytettiin suosikinasemastaan. Hän meni naimisiin vuonna 1777 ja sai tehtävän suurlähettiläänä Italiassa. Orlovin kuoleman jälkeen vuonna 1783 keisarinna osti palatsialueen Orlovin veljiltä ja lahjoitti sen pojalleen, tulevalle keisari Paavalille. Paavali I sisusti palatsia uudelleen uusklassiseen tyyliin; linna muutettiin paraati- ja edustuslinnaksi. Paavalin kuoleman jälkeen vuonna 1801 Hatsina ei ollut keisarien suosiossa, ennen kuin Aleksanteri III teki siitä terrorismin pelossa pääasuntonsa vuonna 1882. Viimeinen keisari Nikolai II vietti nuoruutensa Hatsinassa, jonne hänet myös vangittiin syrjäyttämisensä jälkeen vuonna 1917.
Valkoisen armeijan kenraali Judenitšin joukot etenivät Venäjän sisällissodan aikana myöhäissyksyllä 1919 Virosta kohti Petrogradia aina Hatsinaan asti, ennen kuin Lev Trotskin johtama puna-armeija sai torjuttua valkoisten joukot. Toisen maailmansodan aikana Hatsinan palatsin tuhosivat vetäytyvät saksalaiset joukot vuonna 1944. Hatsinan palatsia on restauroitu vuodesta 1976 lähtien. Se on ollut vuodesta 1990 lähtien yksi Venäjän maailmanperintökohteista.
Rakennusvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1765 Katariina II osti ruhtinas Boris Kurakinilta pienen Hatsinan kartanon, 40 kilometriä etelään Pietarista, keisarillisesta pääkaupungista. Katariina lahjoitti kartanon kreivi Grigori Grigorjevitš Orloville, joka oli tiettävästi kolme vuotta aiemmin järjestänyt keisari Pietari III:n salamurhan, jonka seurauksena hänestä tuli keisarinna. Orlov oli Katariinan suosikki, ja Hatsinan kartano annettiin hänelle kiitokseksi osuudestaan vallankaappauksessa.
30. toukokuuta 1766 aloitettiin uuden klassisen arkkitehtuurityylisen palatsin rakentaminen Serebriani-järven vieressä olevalle kukkulalle Hatsinan puukartanon tontille. Katariina ja Orlov tilasivat uuden palatsin suunnittelijaksi Antonio Rinaldin, italialaisen arkkitehdin, joka oli tuolloin erityisen suosittu Venäjällä. Rinaldin suunnitelma sisälsi venäläisiä arkkitehtonisia aiheita yhdistettyinä keskiaikaisen linnan ja englantilaisen metsästyslinnan tyyliin. Palatsi verhottiin lähellä sijaitsevista kylistä louhitulla kivellä, Paritsin kalkkikiveä julkisivuun ja Pudostin kalkkikiveä pääportaikkoon ja seiniä kiertävien kattolistojen yläosan eli korniisin yläpuolella olevaan ylimpään listaan eli simaan.
Hatsinan palatsi oli ensimmäinen palatsi Pietarin esikaupungissa, sillä suuret kartanot rakennettiin tyypillisesti lyhyen matkan päähän kaupungin keskustasta. Rakentaminen oli hidasta: päärakennus valmistui vasta vuoden 1768 loppuun mennessä ja ulkokoristelutyöt valmistuivat vasta vuonna 1772, sisätilojen valmistuminen viivästyi 1770-luvun lopulle saakka. Hatsinan suuri palatsi valmistui lopulta vuonna 1781, melkein 15 vuotta rakentamisen aloittamisen jälkeen. Kreivi Grigori Orlov kuoli vain kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1783.
Orlovin kuoleman jälkeen Katariina II ihastui Hatsinan palatsiin ja sen puistoon niin paljon, että osti sen kreivin veljiltä. Hän lahjoitti sen vuonna 1783 poikansa suuriruhtinas Pavel Petrovitsin ja suuriruhtinatar Maria Fjodorovnan kolmannen lapsen ja ensimmäisen tyttären Aleksandran syntymän kunniaksi. Pariskunta oli vuodesta 1777 rakennuttanut itselleen puiset asuinkartanot Pavlovskiin ja Pavlovskin palatsin rakentaminen oli jo alkanut. Valtaistuimelle nousemistaan edeltäneiden vuosien aikana Paavali käytti jäljellä olevaa rajoitettua budjettiaan investoimalla Hatsinan kaupungin rakentamiseen uuden palatsinsa ympärille ja käytti Euroopan-matkoilla saatua tietämystään tehdäkseen siitä esimerkillisen palatsin ja kaupungin.
Vasta 1790-luvulla kun Pavlovskin palatsin rakennustyö oli valmistunut, Paavali pystyi rahoittamaan Hatsinan palatsin laajentamisen ja uudelleen rakentamisen ja tilasi suunnittelijoiksi arkkitehti Vincenzo Brennan ja Andrejan Zaharovin. Sisätilat uusittiin vuosina 1796-1798 uusklassiseen tyyliin, jossa käytettiin koristeaiheina ritariuteen, rohkeuteen ja urheuteen liittyviä attribuutteja,[2] puistoon lisättiin vuosina 1792-1801 siltoja, portteja, lintutarha ja paviljonkeja, puistoalueille annettiin nimet "Rakkauden saari", "Yksityispuutarha", "Hollantilainen puutarha" ja "Labyrintti". Järven rantaan rakennettiin myös kivinen muuripengermä ja maihinnousulaituri.[3] Vuonna 1796 Paavalista tuli äitinsä kuoleman jälkeen keisari Paavali I, ja hän myönsi Hatsinalle keisarillisen kaupungin aseman ja nimityksen Venäjän keisarikunnan hallitsijan viralliseksi residenssiksi eli asuinpaikaksi.
Paavalin kuoleman jälkeen vuonna 1801 Hatsinan palatsi siirtyi leskikeisarinna Maria Fjodorovnan omistukseen, joka vuonna 1809 tilasi arkkitehti Andrei Nikiforovitš Voronihinin tekemään palatsiin sisustustöitä ja pieniä muutoksia mukauttaakseen sitä "talvisasumiseen sopivaksi". Vuonna 1835 Nikolai I:n aikana yhteen torneista, Signaali-torniin asennettiin signaalioptinen lennätin.
1800-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1840-luvulla Hatsinan palatsi oli keisari Nikolai I:n omistuksessa, joka aloitti palatsin, erityisesti sitä ympäröivän alueen, suuret jälleenrakennustyöt. Keisarillisen hovin ministeriön pääarkkitehti Roman Ivanovits Kuzmin johti vuosina 1845-1860 hanketta, jonka keskipisteenä oli palatsin pääaukio, joka kaivettiin auki, korotettiin ja alle lisättiin kellaritiloja. Arsenaali eli talli-siivessä olleisiin asuintiloihin uusittiin sisustuksia, ja niihin asennettiin kuumailmalämmitys, vesijohto ja -klosetit ja henkilönostin keisarinna Aleksandra Fjodorovnalle.[4] Myös viereisiä rakennuksia korotettiin yhdellä kerroksella, ja koska keskiosa ei enää hallinnut rakennuskokonaisuutta, Kuzmin korotti sen torneja yhdellä ylimääräisellä kerroksella. Paraatialueelle avautuvalle parvekkeelle lisättiin uusi katos, jonka pylväät oli ensin tarkoitus tehdä marmorista, mutta tehtiin myöhemmin valuraudasta. Palatsin ympärillä olevat rappeutuneet linnakkeet ja tukimuurit purettiin ja rakennettiin uudelleen.
Paraatipaikalle pystytettiin 1. elokuuta 1850 muistomerkki keisari Paavali I:lle. Toinen rakennettiin myöhemmin Priorin palatsiin, Mustan järven Serebrjani-järven pienemmän eteläinen järven rannalla sijaitsevaan pienoispalatsiin, joka oli rakennettu Venäjän Pyhän Johanneksen ritarikunnan suurpriori Paavali I:n asetuksella 23. elokuuta 1799.[5]
Vuonna 1854 avattiin Hatsinan ja Pietarin yhdistävä rautatie, ja Hatsinan aluetta laajennettiin liittämällä kaupunkiin useita lähistöllä olevia kyliä.[4] Seuraavana vuonna palatsi siirtyi keisari Aleksanteri II:n omistukseen, joka käytti sitä toisena asuinpaikkanaan. Aleksanteri rakensi metsästyskylän ja muita lisäyksiä keisarilliselle metsästysseurueelleen ja muutti Hatsinan eteläisen alueen pakopaikaksi, jossa hän ja hänen vieraansa pystyivät nauttimaan Luoteis-Venäjän koskemattomasta erämaasta. Aleksanteri II teetti myös palatsissa uudistuksia ja kunnostuksia, kunnes hänet salamurhattiin Pietarissa vuonna 1881.
Hatsinan palatsi luovutettiin hänen järkyttyneelle pojalleen, uudelle keisari Aleksanteri III:lle, jolle kerrottiin, että hänen ja hänen perheensä olisi turvallisempi elää palatsissa, toisin kuin Talvipalatsissa Pietarissa, ja Hatsina tuli tunnetuksi "Itsevaltiuuden linnoituksena" keisarin taantumuksellisen politiikan vuoksi. Aleksanteri III asui suurimman osan ajastaan Hatsinan palatsin keskiosan ylimmän kerroksen yksityisasunnossa, jossa hän allekirjoitti säädöksiä, piti diplomaattien vastaanottoja, palatsissa järjestettiin teatteriesityksiä, naamiaisia ja pukujuhlia sekä tapahtumia ja muuta viihdytystä. Aleksanteri III toi Hatsinan palatsiin teknisiä uutuuksia, kuten sisälämmityksen, sähkövalon, puhelinverkon, eristetyt vesijohdot ja viemäröinnin. Hänen poikansa, tuleva keisari Nikolai II vietti nuoruutensa Hatsinan palatsissa ja hänen perheensä koti oli Aleksanterin palatsissa Tsarskoje Selossa. Nikolai II:n äiti leskikeisarinna Maria Fjodorovna oli Hatsinan kaupungin, palatsin ja sen puistojen suojelija.
1900-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keisarivallan loputtua palatsi siirtyi valtion omaisuudeksi ja uuden hallituksen päätöksellä 27. toukokuuta 1917. Hatsinan inventointi- ja vastaanottokomissiota johti Valentin Platonovitš Zubov, tunnettu taidekriitikko ja Venäjän taidehistoriallisen instituutin perustaja, joka muutti palatsin museoksi ja tuli sen ensimmäiseksi johtajaksi. Lokakuun vallankumouksen ja sitä seuranneen Venäjän sisällissodan puhkeamisen jälkeen Hatsinan palatsi toimi valkoiselle armeijalle uskollisten joukkojen paikallisena päämajana.
Aleksandr Kerenski ja Pjotr Krasnov, jotka komensivat 3. ratsuväkijoukon 700 kasakkaa, kulkivat 9. marraskuuta 1917 Hatsinan läpi matkalla Tsarskoje Seloon yrittäessään pysäyttää lokakuun vallankumouksen. Kerenski ja Krasnov joutuivat vetäytymään takaisin Hatsinaan, kun punaisten joukot pysäyttivät heidät Pulkovon kukkulalla 12. marraskuuta. Pavel Jefimovitš Dybenko suostutteli 14. marraskuuta kasakat luovuttamaan Kerenskin, mutta Kerenski pakeni palatsista merimieheksi naamioituneena. Bolševikkien joukot saapuivat Hatsinaan 15. marraskuuta ja pidättivät Krasnovin.[6]
Museo avattiin 19. toukokuuta 1918. Hatsinan palatsi oli taistelupaikka myös vuonna 1919, kun Nikolai Judenitšin johtamat valkoisen armeijan joukot saapuivat Hatsinaan yrittäessään vallata kaupungin punaisten joukoilta. Valkoisten joukot kukistettiin ja taistelussa kuolleet punaiset sotilaat haudattiin paraatialueelle.
Neuvostoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjän sisällissodan päätyttyä Neuvosto-Venäjän voittoon Hatsinan palatsi palasi museotehtäväänsä. Avaamisen jälkeisten vuosien kävijämäärät osoittivat, että siellä vieraili eniten kävijöitä, kuten vuonna 1921 yli 21 000 kävijää. Vuonna 1926 Hatsinan palatsista vietiin pois kaikki tarpeettomat tavarat, joilla ei katsottu olevan "taiteellista arvoa", kuten huonekaluja, pronssiesineitä ja mattoja, jotka myytiin rahan saamiseksi neuvostohallinnolle. Se oli suurin Petrogradin esikaupunkien palatseista ja museoista, ja sitä kutsuttiin usein "esikaupunkien Eremitaašiksi".
Vuonna 1941, kun Neuvostoliitto liittyi toiseen maailmansotaan Saksan hyökkäyksen jälkeen, Hatsinan palatsin museo evakuoitiin rakennuksen ja arvoesineiden suojelemiseksi ilmapommituksista. Luftwaffen pudottama pommi räjähti palatsin vieressä 15. elokuuta 1941, ja elokuun lopussa kaupunki oli saksalaisten tykistön ulottuvilla. Tykistöammukset vaurioittivat aukiota 24. elokuuta ja 3. syyskuuta ilmapommi aiheutti huomattavia vahinkoja pihalle.
Palatsin arvoesineiden täydellistä evakuointia ei voitu suorittaa, vain neljä joukkuetta arvokkaimpien näyttelyesineiden kanssa lähetettiin itään ja yksi ryhmä lähetettiin Leningradiin. Jäljelle jäänyt omaisuus sijoitettiin palatsin kellariin, osa suurista veistoksista haudattiin puistoon ja loput vietiin yhdelle alueella peitettyinä hiekkasäkeillä. Syyskuun 9. päivänä 1941 museon jäljellä oleva henkilökunta evakuoitiin, ja samana päivänä yksi torni sai vaurion ammuksesta ja toinen ammus räjähti puistossa palatsin lähellä.
Wehrmacht miehitti Hatsinan palatsia tammikuuhun 1944 asti, jolloin se hylättiin Saksan vetäytymisen aikana. Saksalaiset sytyttivät palatsin tuleen, joka tuhosi historiallisen sisustuksen ja palatsin osia, sekä veivät osan jäljellä olevista arvoesineistä sotasaaliina. Saksalainen sotilas jätti seinälle kirjoituksen, jossa luki: "Olimme täällä. Emme enää palaa. Jos Ivan tulee, kaikki on tyhjää".
Kun puna-armeija valtasi Hatsinan takaisin, palatsin jäännökset suojattiin väliaikaisesti, kunnes peruskunnostustyöt voitiin aloittaa vuonna 1948. Museotoiminnan palauttamista ei suunniteltu, koska sitä pidettiin kannattamattomana, ja kokoelmista tallennetut esineet siirrettiin Neuvostoliiton kulttuuriministeriön ja SNTL:n määräyksellä varastoitaviksi 24 museoon eri puolille maata,[7] joista niitten palautuminen on osoittautunut hyvin vaikeaksi. Palatsin 2 500 huonekalusta alle 300 säilyi sodan yli varastoituina. Suurin osa oli tuhoutunut väärän ja huolimattoman varastoinnin ja kuljetuksien vuoksi. Keskusmuseovaraston inventaariossa vuodelta 1941 valtaosa huonekaluista oli peräisin Hatsinan palatsista. Palatsimuseoon on saatu takaisin vain 180 alkuperäistä huonekalua, joissa vain 134 on merkitty keskusmuseovaraston inventointinumerolla.[8]
Vuosina 1950-1959 palatsissa toimi Neuvostoliiton puolustusvoimien laivastokoulu ja sitten Yleisvenäläinen sähköstandardin tutkimusinstituutti. Vuonna 1960 palatsirakennus poistettiin Leningradin alueen Valtion historiallisten ja kulttuurimonumenttien valvonnan, käytön ja suojelun komitean (GIOP) luettelosta.[7]
Hatsinan palatsin asema historiallisena ja kulttuurimonumenttina palautettiin 1970-luvulla. Vuonna 1961 arkkitehti Mihail Plotnikov oli jo aloittanut Hatsinan palatsin entisöintiprojektin kehittämisen, johon sisältyi arkkitehtonisten mittausten tekeminen ja arkistomateriaalien etsiminen. Ensimmäisestä ja toisesta kerroksesta tehtiin sisustuspiirustukset, joissa sisätilat tultaisiin ennallistamaan ennen vuotta 1890 edustaneeseen asuun. Kunnostettua Hatsinan palatsia ei ollut tarkoitus palauttaa museoksi, vaan se oli sähkötutkimuslaitoksen pysyvässä käytössä. Selvitystyöstä huolimatta Plotnikovin suunnitelmaa ei lopulta toteutettu, ja se peruttiin vuonna 1963.[7]
Museo avattiin lopulta uudelleen palatsissa sähkötutkimuslaitoksen rinnalle, ja rakennuksen entistämistä jatkettiin vuosina 1968–1998 pääkuraattorina toimineen Adelaide Jolkinan ponnistelujen ansiosta. Jolkina vetosi kahdeksan vuoden ajan eri tason virkamiehiin kunnostustöiden aloittamiseksi, ja Elektrostandard sähkötutkimuslaitos luopui lopulta rakennuksen käytöstä.[7]
Vuonna 1976 arkkitehti Mihail Plotnikov kutsuttiin uudelleen ennallistamaan Hatsinan palatsi, ja hän teki uuden suunnitelman keskiosan toisessa kerroksessa sijaitsevien pääsalien entistämiseksi palatsin loistokauden, 1700-luvun lopun asuun. Stukkokoristeiden entistämisen teki kuvanveistäjä-mallintaja L. A. Strižova, entistämistöitä tehtiin V. F. Kirpitševin johdolla ja maalaustyöt suoritti restauraattoriryhmä johtajanaan Leningradin taiteilijaliiton jäsen, entistämistyöstään Leningradin alueen palatseissa vuonna 1986 Lenin-palkittu Jakov Aleksandrovitš Kazakov. Palatsin ensimmäiset valmistuneet sisätilat avattiin yleisölle 8. toukokuuta 1985 toisen maailmansodan voiton 40-vuotispäivän kunniaksi.[7] Perestroikan jälkeen 1980-luvun lopulta lähtien palatsin entisöintiin osoitetut varat olivat minimaalisia ja työ hidastui.
Venäjän federaation aika, 2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Neuvostoliiton hajoaminen 1990-luvun alussa merkitsi sitä, että entistämiseen varatut varat olivat edelleen vähäisiä. Vuonna 2006 Venäjän hallitus lisäsi varoja merkittävästi. Palatsin ja puiston täydellinen entistäminen suunniteltiin aloitettavaksi vuoteen 2012 mennessä 1,3 miljoonan ruplan budjetilla, mutta taloudellisten ongelmien vuoksi rahoitusta lykättiin ja entistämistyöt hidastuivat jälleen.
Arsenaali- eli tallisiiven marmoriportaikon entistämistyöt alkoivat vuonna 2013 ja saatiin päätökseen vuonna 2016, kuten myös Kreikkalainen galleria, joka valmistui vuonna 2016.[9][10] Vuonna 2015 aloitetut laajamittaiset entisöintityöt jatkuvat. Julkisivujen kunnostustöiden oli suunniteltu valmistuvan vuonna 2022, ja kestää jopa 10 vuotta, ennen kuin sisätilat on palautettu historialliseen asuunsa.[11] Vuonna 2023 entistetään Paavali I:n yksityishuoneita pohjakerroksessa.[12]
Hatsinan palatsista on tullut suosittu elokuvien kuvauspaikka, erityisesti periodidraamoissa, kuten Bednyy, bednyy Pavel (ven. Бедный, бедный Павел, 'Paavali-rukka') vuonna 2003 ja BBC Cymru Walesin tuottama Leo Tolstoin Sota ja rauha romaaniin pohjautuva kuusiosainen tv-sarja War & Peace vuonna 2016.
Asiasta lisää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hatsinan palatsin kotisivu (englanniksi)
- Historical Magazine «Gatchina Through the Centuries» 1988 - Kuvia Hatsinan palatsin alkuperäisistä sisätiloista, akvarellimaalauksia 1870-luvun lopulta (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ "Historic Centre of Saint Petersburg and Related Groups of Monuments". UNESCO World Heritage Centre. 2019. whc.unesco.org.
- ↑ Anteroom : First floor : Gatchina palace : Gatchina state museum gatchinapalace.ru. Viitattu 4.6.2023.
- ↑ Suburbs of St. Petersburg - Gatchina
- ↑ The Rooms of Nicholas I in the Gatchina Palace : Events : Gatchina state museum The Rooms of Nicholas I in the Gatchina Palace. Viitattu 4.6.2023. (englanniksi)
- ↑ Priori palatsin kotisivu (en)
- ↑ Chamberlin, William: The Russian Revolution, 1917-1921. New York: The Macmillan Company, 1935. Ss. 328–332
- ↑ a b c d e Jolkina, Adelaide. S.: Gatchina. My palace. Publishing House TONCHU, Moskova 2014. Ss. 19, 29-34, 44, 145. ISBN 978-5-912-15-098-2
- ↑ About us - Collections - Furniture gatchinapalace.ru. Viitattu 4.6.2023.
- ↑ Second Floor of the Arsenal Wing : Second floor : Gatchina palace : Gatchina state museum gatchinapalace.ru. Viitattu 4.6.2023.
- ↑ history : About us : Gatchina state museum gatchinapalace.ru. Viitattu 4.6.2023.
- ↑ Renovation of the facades of the Gatchina Palace is planned to be completed in 2022 . "Culture News" 6.4.2021. [ru] Arkistoitu 17.4.2021. (linkki ei toimi)
- ↑ Paul I’s Private Rooms : Ground floor : Gatchina palace : Gatchina state museum gatchinapalace.ru. Viitattu 4.6.2023.
| ||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
