Tenavat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Otsikkoruutu vuonna 1965 julkaistusta Tenavien sunnuntaistripistä, jossa Jaska Jokusen leija on päätynyt leijoja syövään puuhun. Tämä versio ”Peanuts”-tekstistä oli käytössä sunnuntaistripeissä vuoteen 1987.

Tenavat (engl. Peanuts) on strippimuodossa ilmestynyt sanomalehtisarjakuva, jota kirjoitti ja piirsi yhdysvaltalainen sarjakuvapiirtäjä Charles M. Schulz. Tenavat ilmestyi 2. lokakuuta 195013. helmikuuta 2000 ja se oli vuosien ajan maailman luetuin sanomalehtisarjakuva. Parhaimmillaan sarjaa julkaistiin yli 2 600 sanomalehdessä, sillä oli 355 miljoonaa lukijaa 75 maassa, ja sitä käännettiin 21 eri kielelle. Schulz teki kaikki 17 897 strippiä yksin ilman avustajia.

Tenavien on katsottu esimerkillään mullistaneen sanomalehtisarjakuvan ja lukuisat sarjakuvantekijät ovat julistaneet sen esikuvakseen. Schulz piirsi sarjaa hyvin pelkistetyllä piirrostyylillä ja se ilmestyi alkujaan tavanomaista pienemmässä koossa, joka kuitenkin myöhemmin muodostui alan standardiksi. Tenavien henkilöt ovat lapsia, jotka ilmaisevat usein aikuisten tunteita, ja sarjan huumori syntyy pitkälti hahmojen kärjistetyistä persoonallisuuksista sekä toistuvista aiheista. Sarjan vahvuutena on pidetty sen psykologista tasoa ja se on nähty myös filosofisena. Tenavien merkittävä teema on arkipäiväisten vastoinkäymisten ja epävarmuuden tunteen kuvaus, jotka tulevat esiin varsinkin sarjan päähenkilössä Jaska Jokusessa (Charlie Brown). Myös mielikuvituksellinen ja inhimillisenä kuvattu koira Ressu (Snoopy) on muodostunut hyvin suosituksi hahmoksi. Schulz viittasi Tenavissa usein uskonnollisiin teemoihin, mutta pääsääntöisesti hän vältteli kiistanalaisia aiheita.

Tenavista on tehty 45 televisioanimaatiota, neljä pitkää animaatioelokuvaa ja Broadway-musikaali, jotka ovat kaikki olleet suosittuja varsinkin sarjan kotimaassa Yhdysvalloissa. Tenavat oli myös valtaisa kaupallinen menestys. Se sai oheistuotteiden ja hahmojen mainoskäytön myötä ympärilleen miljardiluokan liiketoiminnan, joka on herättänyt ristiriitaisia tunteita. Tenavia julkaisi vuoteen 2011 saakka United Feature Syndicate -sarjakuvasyndikaatti. Nykyisin sarjan oikeudet omistaa Peanuts Worldwide -niminen yhteisyritys, jonka pääomistaja on Iconix Brand Group.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjan synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Charles M. Schulz piirtämässä Tenavien päähenkilöä Jaska Jokusta vuonna 1956.

Tenavien edeltäjänä oli Li’l Folks (”Pikkuväki”) -niminen sarja, jota Charles M. Schulz piirsi kotikaupungissaan Saint Paulissa ilmestyneeseen St. Paul Pioneer Press -lehteen vuosina 1947–1950. Kyseessä ei ollut varsinainen strippisarja, vaan jokainen Li’l Folksin numero sisälsi neljä erillistä yhden kuvan vitsiä. Sarjan hahmot olivat kaikki lapsia.[1] Schulzilla ei oman kertomansa mukaan ollut alun perin mitään erityistä kiinnostusta tehdä sarjakuvaa nimenomaan lapsista. Kokeiltuaan erilaisia ideoita hän päätyi lapsiin, koska ”ne kävivät kaupaksi”.[2] Li’l Folks sisälsi jo Tenavien lähtökohdan: lapset puhumassa tunteista ja asioista, jotka normaalisti kuuluvat aikuisten eikä lasten maailmaan. Useat Tenavien varhaiset hahmot ja vitsit saivat alkunsa jo Li’l Folksissa. Sarjassa muun muassa esiintyi Charlie Brown -niminen hahmo ja Ressua muistuttanut koira.[1][3] Varhaisissa Li’l Folks -stripeissä lapset näyttivät vielä suhteellisen realistisilta, mutta vuoteen 1949 mennessä ne muuttuivat suuripäisiksi karikatyyreiksi ja ennakoivat näin varhaisten Tenavat-strippien visuaalista ilmettä.[4]

Schulz lopetti Li’l Folksin piirtämisen syksyllä 1949, koska St. Paul Pioneer Pressin päätoimittajalla ei ollut kiinnostusta sarjan kehittämiseen. Vuoden 1950 alussa Schulz tarjosi newyorkilaiselle United Feature -syndikaatille uutta sarjaa, joka olisi muodostunut kahdesta allekkaisesta stripistä. Syndikaatti kiinnostui ja ehdotti, että ylempi strippi kertoisi lapsista ja alempi teineistä. Lopulta kuitenkin sovittiin, että Schulz ryhtyisi piirtämään yhtä neliruutuista strippiä, joka jatkaisi Li’l Folksin lapsiaihetta muutaman vakiohahmon voimin.[5]

Sanomalehdet pyrkivät noihin aikoihin supistamaan sarjakuville varattua palstatilaa. United Featuresin johdossa keksittiin, että pienistä lapsihahmoista kertova vitsisarja voitaisiin räätälöidä tuotteeksi, joka vastaisi lehtien toiveita.[6] Sarja ilmestyisikin tavallista pienikokoisempana, vain kolmen palstan levyisenä neljän sijasta. Sitä markkinoitaisiin lehdille ”tilansäästöstrippinä”, joka kiinnittäisi lukijoiden huomion, mutta veisi vähän palstatilaa. Tenavat-strippi muodostui neljästä suorakulmaisesta ruudusta, joten ne voitiin painaa sanomalehden sivulle kolmessa eri muodossa: vaakasuorassa, pystysuorassa tai kahdella rivillä neliönmuotoisessa tilassa. Schulz sopeutui tähän pelkistämällä piirrostyylinsä mahdollisimman niukaksi, sillä hän toivoi ruutuihin jäävän tyhjän tilan kiinnittävän lukijoiden huomion täyteen ahdetuilla sarjakuvasivuilla. Schulz arveli myöhemmin, että tämä alkujaan tilanpuutteen sanelema ratkaisu oli keskeistä hänen tunnusomaisen piirrostyylinsä kehittymiselle.[7]

Sarjan nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenavien aloittaessa tarkoituksena oli alun perin säilyttää Schulzin edellisen sarjan nimi muutettuna muotoon Li’l Folk. Hieman ennen sarjan julkistamista kuitenkin ilmeni, että sarjakuvapiirtäjä Tack Knightin 1930-luvulla piirtämän Little Folks -sarjan nimi oli rekisteröity tavaramerkki, ja Knight kielsi käyttämästä nimeä, joka muistuttaisi liian läheisesti sitä. Koska Schulz oli tässä vaiheessa jo valinnut sarjansa päähahmolle nimen, hän ehdotti koko stripin nimeämistä sen mukaan ”Charlie Browniksi” tai ”Good ol’ Charlie Browniksi”. Syndikaatti kuitenkin valitsi nimen Peanuts (kirjaimellisesti ”maapähkinät”, tarkoittaa myös jotain pientä tai mitätöntä). Nimen keksi tiettävästi syndikaatin tuotantojohtaja William Anderson. Hänen innoittajanaan toimi suosittu television lastenohjelma The Howdy Doody Show, jossa studion lapsiyleisö istui vaatimattomassa aitiossa (”peanut gallery”) ja sarjassa hahmona esiintynyt intiaanipäällikkö viittasi heihin sanalla ”peanuts”. Anderson ja United Featuresin johto uskoivat sen olevan yleinen puhekielinen nimitys pikkulapsille, vaikka näin ei ollut. Schulz myöntyi vastentahtoisesti ehdotettuun nimeen. Hänelle myös lupailtiin, että nimi voitaisiin ehkä myöhemmin vaihtaa.[8] Sarjan alkuvuosina Schulz pyysi useasti nimen vaihtamista. Siinä vaiheessa, kun Tenavat alkoi menestyä, nimi katsottiin kuitenkin jo niin vakiintuneeksi, ettei sitä enää haluttu muuttaa.[9]

Vielä vuosikymmeniä myöhemmin antamassaan haastattelussa Schulz sanoi sen olevan ”huonoin nimi mitä millään sarjakuvastripillä on ollut” ja pitävänsä loukkaavana sitä, että hänen elämäntyönsä oli saanut tällaisen vähättelevän nimen. Erityisesti häntä turhauttivat valitukset ja kyselyt lukijoilta, jotka eivät ymmärtäneet, mihin tai kehen sarjan nimi viittasi. Schulz vältteli sarjan nimen käyttöä puhuessaan työstään ja sanoi mieluummin piirtävänsä ”Jaska Jokusta ja Ressua”.[10][8] Tenavat-kokoelmakirjojen ja -animaatioiden nimissä (muutamaa varhaista kirjaa lukuun ottamatta) ei koskaan käytetty itse sarjan nimeä, vaan aina jonkin sen hahmon nimeä, useimmiten Jaska Jokusen.[9][11] Sunnuntaistrippien otsikkoruudussa oli marraskuusta 1966 alkaen aina sarjan nimen alapuolella yhtä suuri alaotsikko ”mukana vanha kunnon Jaska Jokunen” (featuring ”Good Ol’ Charlie Brown”). Teksti tosin jäi pois, kun ”Peanuts”-otsikon fonttia muutettiin tammikuussa 1987.

Sarjan alkuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenavat alkoi ilmestyä 2. lokakuuta 1950, aluksi seitsemässä sanomalehdessä, jotka olivat Minneapolis Tribune, Chicago Tribune, Washington Post, The Denver Post, Seattle Times sekä Pennsylvaniassa ilmestyneet Evening Chronicle ja Globe-Times.[12] Sarjassa oli aluksi neljä hahmoa, Jaska Jokunen (Charlie Brown), Kielo (Patty), Pave (Shermy) ja Ressu (Snoopy). Kahden seuraavan vuoden aikana Schulz kuitenkin esitteli neljä uutta hahmoa, Lipen (Violet), Amadeuksen (Schroeder), Tellun (Lucy) ja Epun (Linus).[13] Aluksi sarja ilmestyi kuutena päivänä viikossa. Sunnuntaistripit alkoivat ilmestyä 6. tammikuuta 1952.[14] Syndikaatti markkinoi alkuvaiheessa Tenavia ostamalla mainostilaa sarjaa julkaisemattomista lehdistä ja kannustamalla mainoksissa lehden tilaajia pyytämään toimitusta ottamaan sarjan julkaistavakseen.[14] Syndikaatin aktiivisesta markkinointistrategiasta huolimatta Tenavat ei noussut heti menestykseen, vaan kasvatti suosiotaan hitaasti. Vuoden kuluttua alkamisestaan sarja oli päässyt 36:een lehteen, mutta varsinainen nousu alkoi vuonna 1952. Syndikaatissa laskettiin, että pelkästään markkinointikulujen kattamiseksi sarja olisi myytävä vähintään sataan lehteen. Tämä raja saavutettiin lopulta kesäkuussa 1955.[15][16]

Tenavien kanssa syksyllä 1950 alkaneet Masi- ja Ville Vallaton -sarjakuvat lisäsivät suosiotaan aluksi paljon nopeammin. Ville Vallattoman piirtäjä Hank Ketcham sai National Cartoonists Societyn myöntämän Reuben-palkinnon vuonna 1952 ja Masin piirtäjä Mort Walker vuonna 1953. Schulz palkittiin vasta 1956, mutta vuonna 1965 hänestä tuli ensimmäinen kahdesti Reubenilla palkittu piirtäjä.[17] Tenavien suosio alkoi yhtä kaikki parin alkuvuoden jälkeen nopeasti kasvaa Yhdysvalloissa, ja siitä tuli 1950-luvun puolivälissä suosittu varsinkin opiskelijoiden keskuudessa. Vuoden 1958 lopussa sarja ilmestyi jo neljässäsadassa lehdessä Yhdysvalloissa ja Kanadassa.[18] United Featuresin edustajien ei lopulta tarvinnut mainostaa Tenavia lainkaan, vaan pelkästään vastaanottaa lehtien tilauksia.[16]

Tenavien sisältö oli alkuvaiheessa varsin erilaista kuin myöhemmin. Alkuvuosina hahmot kuvattiin usein tyypillisissä pienten lasten leikeissä ja vitsit olivat enemmän vitsejä hassuja asioita tekevistä lapsista yleisesti eikä niinkään tietyistä erikoisilla luonteenpiirteillä varustetuista hahmoista.[19] Hahmojen alkaessa kehittyä lasten leikit jäivät pikku hiljaa pois tarpeettomina juoniaiheina.[20] Hahmojen persoonallisuudet ja sarjan yleinen tyyli asettuivat vähitellen kohdilleen 1950-luvun aikana. Irtovitsien rinnalle alkoi ilmaantua yhä enemmän toistuvia aiheita sekä useiden päivien ja jopa viikkojen mittaisia jatkotarinoita.[21] Jaska Jokunen kuvattiin sarjan ensimmäisinä vuosina näsäviisaana ja sanavalmiina lapsena, mutta nämä piirteet katosivat vähitellen. Jaska Jokusen alakuloinen ja kärsivä olemus alkoi olla tunnistettava vuonna 1954, minkä jotkut ovat tulkinneet ratkaisevaksi käännekohdaksi Tenavien historiassa, hetkeksi ”jolloin Tenavista tuli Tenavat”.[22][23]

Huippuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ressun mielikuvitusseikkailuja ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankarina esittävä Tenavat-strippi vuodelta 1966. Ressun koirankoppi nähtiin aina samasta kulmasta, ja Schulzin mukaan se muuttui lopulta esineenä varsin epätodelliseksi.

Tenavat kohosi vähitellen ilmiömäisen suosituksi sarjakuvaksi. Se esiintyi Time-lehden kansikuvassa 9. huhtikuuta 1965 ja Life-lehden kannessa 17. maaliskuuta 1967.[24] Merkittävä muutos sarjassa 1960-luvun aikana oli Ressun kohoaminen yhä näkyvämpään ja hallitsevampaan rooliin ja hahmon kehittyminen kokoajan ihmismäisemmäksi.[25] Varsinkin syksystä 1965 alkaen ilmestyneiden ”Ressu ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankarina” -aiheisten strippien on sanottu nostaneen Tenavien suosion aivan uudelle tasolle, jolloin sarjan ympärille syntyi ennennäkemätön villitys.[26] Vuonna 1969 Apollo 10 -kuulennolla komentomoduuli nimettiin Charlie Browniksi ja kuumoduuli Snoopyksi Schulzin hahmojen mukaan, ja lisäksi NASA käytti Ressua astronauttien turvallisuusohjelman virallisena maskottina.[24][27] Vuosien 1968 ja 1972 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa joukko äänestäjiä äänesti Ressua write-in-ehdokkaana. Kalifornian osavaltio sääti tämän jälkeen lain, joka kielsi äänestämästä fiktiivistä hahmoa.[28] Lukijat kiintyivät muutenkin hyvin voimakkaasti Tenavien hahmoihin. Kun Schulz vuonna 1966 piirsi muutaman viikon jatkotarinan, jossa Eppu ja Tellu näyttivät muuttavan pois, hän sai läjittäin lukijakirjeitä, joissa ihmiset anelivat häntä palauttamaan hahmot sarjaan.[29]

Lisätäkseen omaa sananvaltaansa Tenavien lisensoimista koskeneissa asioissa Schulz perusti vuonna 1971 Charles M. Schulz Creative Development Corporationin[30] (nyk. Charles M. Schulz Creative Associates). Vuodesta 1974 alkaen Schulz kävi United Featuresin kanssa nihkeitä neuvotteluja saadakseen itselleen yksinoikeuden Tenavien sisältöön ja viimeisen sanan kaikkien lisenssien hyväkymiseen. Syndikaatti taipui vuonna 1980 Schulzin ehtoihin. Tällöin sovittiin myös, että Schulzin kuollessa tai jäädessä eläkkeelle ketään toista ei palkattaisi piirtämään Tenavia.[31]

Tenavien arkipäivästripit ilmestyivät lähes neljän vuosikymmenen ajan neliruutuisessa formaatissa. Alun perin ruudut olivat hieman korkeuttaan leveämpiä, mutta vuonna 1956 niitä oli kavennettu aavistuksen verran ja 1975 ne muutettiin kokonaan neliönmuotoisiksi. Schulz kasvatti tekstauksen kokoa vuonna 1977.lähde? Schulz hylkäsi helmikuun 1988 lopussa neliruutuisen muodon. Sen jälkeen stripit olivat pääsääntöisesti kolmiruutuisia, mutta Schulz alkoi tehdä myös yksiruutuisia strippejä.[32] Vuodesta 1992 alkaen hän piirsi toisinaan myös strippejä, joissa oli repliikkien sijasta vain selittävä kuvateksti.[33]

Tenavia julkaisevien lehtien määrä nousi tuhanteen vuonna 1969 ja kahteentuhanteen vuonna 1983.[34] Ennen Tenavia vain kaksi muuta sarjaa oli ylittänyt tuhannen lehden rajan, Helmi ja Heikki ja vuonna 1965 Masi. Vuoteen 1984 mennessä Tenavat nousi Helmin ja Heikin ohi kaikkein laajalevikkisimmäksi sanomalehtisarjakuvaksi.[35] Se noteerattiin samana vuonna myös Guinnessin ennätyskirjassa ensimmäisenä kahdentuhannen lehden rajan rikkoneena sarjakuvana.[36] Schulzin kuollessa vuonna 2000 Tenavat ilmestyi noin 2 600 lehdessä 75 maassa 21 eri kielellä.[37] Uudemmista sanomalehtisarjoista ainoastaan Karvinen sekä Lassi ja Leevi onnistuivat yltämään lähelle Tenavien suosiota. Karvinen pääsi 1990-luvun alkuun mennessä melkein samoihin lehtimäärin.[38] Se ohitti Tenavat vasta Schulzin kuoleman jälkeen kymmenen vuotta myöhemmin.[39] Vaikka Tenavat olikin loppuun saakka maailman luetuin sanomalehtisarjakuva, monet arvioivat jo 1980-luvun lopulla sen vaikutuksen vähentyneen 1960-luvun ”hulluista vuosista”, jolloin uutuudenviehätys oli ollut voimakkaampi.[26]

Käytyään vuonna 1981 vaikeassa ohitusleikkauksessa Schulz alkoi kärsiä työkätensä vapinasta.[40] Tämän seurauksena hänen suora viivansa alkoi vähitellen muuttua vapisevaksi. Muutos näkyi 1990-luvulla entistä selkeämmin Tenavien piirrosjäljessä.[41] Schulz piti ainoan tauon sarjan piirtämisestä marras–joulukuussa 1997, ja se kesti viisi viikkoa, minä aikana lehdet julkaisivat vanhoja strippejä uusintoina.[42]

Loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schulz joutui lopettamaan sarjan piirtämisen, kun hänellä marraskuussa 1999 todettiin pitkälle kehittynyt syöpä. Selviämisennuste oli huono, ja syöpähoito vei häneltä voimat työskentelyyn. Schulz julkisti tiedon eläkkeellejäämisestään 14. joulukuuta. Schulzin ennen sairaskohtausta piirtämät Tenavien arkipäivästripit loppuivat 1. tammikuuta 2000 ja sunnuntaistripit 6. helmikuuta. Niiden jälkeen julkaistiin vielä niin sanottu jäähyväisstrippi, josta oli kaksi eri versiota, maanantaina 3. tammikuuta ilmestynyt arkipäiväversio ja 13. helmikuuta kaikkein viimeisimpänä Tenavat-strippinä ilmestynyt sunnuntaiversio. Se sisälsi Schulzin jäähyväisviestin lukijoilleen ja joukon aiemmista stripeistä poimittuja kuvia, jotka Schulzin alainen Paige Braddock yhdisteli Schulzin antamien ohjeiden mukaisesti, koska hän itse ei enää kyennyt piirtämään. Schulz kuoli sattumalta tämän viimeisen stripin julkaisua edeltäneenä yönä, joten se ilmestyi samaan aikaan hänen kuolinuutisensa kanssa.[43]

Jäähyväistripissä ilmestynyt Schulzin viesti lukijoille kuuluu seuraavasti: ”Rakkaat ystävät, minulla on ollut onni piirtää Jaska Jokusta ja hänen ystäviään lähes 50 vuotta. Se on ollut lapsuuteni unelmien täyttymys. Valitettavasti en enää pysty pitämään päivittäisen sarjakuvan vaatimaa aikataulua. Perheeni ei halua kenenkään toisen jatkavan Tenavia, ja sen vuoksi ilmoitan nyt eläkkeellejäämisestäni. Olen ollut vuosien varrella kiitollinen julkaisijoittemme uskollisuudesta ja sarjakuvan ihailijoiden ilmaisemasta rakkaudesta. Jaska Jokunen, Ressu, Eppu, Tellu... kuinka voisinkaan koskaan unohtaa heidät.”. Viimeisen ruudun oikeassa alakulmassa Ressu istuu miettiväisenä kirjoituskoneensa ääressä.[44]

Tenavat-strippejä ilmestyi kaikkiaan 17 897, joista 15 391 oli arkipäivästrippejä ja 2 506 sunnuntaistrippejä.[37] Schulzin kuoltua monet lehdet ovat jatkaneet vanhojen Tenavat-strippien julkaisemista uusintoina. Syndikaatti on tarjonnut lehdille julkaistavaksi strippejä 1960-luvulta alkaen, mutta ei sarjan alkuvuosilta.[45]

United Features luopui Tenavista syksyllä 2010, ja sarjan levittäjäksi tuli 26. helmikuuta 2011 kilpaileva Universal Uclick -syndikaatti.[46] Sarja alkoi tämän jälkeen ilmestyä myös internetissä Univeral Uclickin omistamalla GoComics-sivustolla.[47] Vuoden 2015 ensimmäisellä viikolla GoComics alkoi julkaista Tenavat-strippejä alusta asti sarjan 65-vuotisjuhlan kunniaksi nimellä Peanuts Begins.[48]

Muiden kuin Schulzin piirtämänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Schulz piirsi varsinaiset Tenavien sanomalehtistripit kokonaan itse, on olemassa myös muiden piirtämiä luvallisia Tenavat-sarjakuvia. Vuosina 1957–1964 Dell Comicsin julkaisemissa sarjakuvalehdissä Peanuts, Nancy, Tip Top ja Fritzi Ritz ilmestyi strippimuotoa pidempiä Tenavat-tarinoita. Niitä alettiin tilata, kun Dell Comics kyllästyi vuodesta 1952 jatkuneeseen vanhojen sanomalehtistrippien kierrättämiseen sarjakuvalehdissään. Koska Schulzilla ei riittänyt työaikaa näiden tarinoiden piirtämiseen, hän turvautui vanhojen työtovereidensa apuun, joihin oli tutustunut työskennellessään Art Instruction -piirustuskoulussa. Jim Sasseville, Dale Hale ja Tony Pocrnich toimivat peräjälkeen Schulzin ”haamupiirtäjinä”, ja heidän tekemänsä tarinat julkaistiin Schulzin nimissä. Kaikki kansikuvat sekä muutamat tarinoista olivat Schulzin itsensä piirtämiä. Yksitellen kaikki mainituista lehdistä kuitenkin lakkautettiin, joten erillisten Tenavat-sarjakuvien julkaisu stripin ulkopuolella päättyi 1964.[49][14]

Kiistellessään syndikaattinsa kanssa Tenavien oikeuksista Schulz uhkasi vuonna 1977 jättää sopimuksensa uusimatta, jos hänen ehtoihinsa ei suostuttaisi. Tällöin syndikaatti tilasi salaa sarjakuvapiirtäjä Al Plastinolta Tenavat-strippejä usean kuukauden ajalle, jotta Plastino voisi tarvittaessa korvata Schulzin, jos tämä toteuttaisi uhkauksensa. Kiista kuitenkin sovittiin, eikä Schulzille kerrottu mitään Plastinon piirtämistä stripeistä. Niiden olemassaolo paljastui julkisuuteen vasta vuosia myöhemmin.[31]

Tenavien mainoskäyttö kasvoi ajan myötä niin laajaksi, ettei Schulz voinut tehdä kaikkia mainospiirroksia eikä niissä aina voitu asiakkaiden toiveiden vuoksi käyttää myöskään Schulzin vanhoja piirroksia. Tämän vuoksi Schulz palkkasi studiolleen alaisia, jotka saivat luvan piirtää Tenavat-hahmojen kuvia mainoksiin hänen valvonnassaan.[50] Ennen kuolemaansa Schulz vielä hyväksyi tarkoin valitut taiteilijat, jotka saavat valvonnan alaisena tuottaa rajoitetusti kuvia lisenssituotteita varten.[51]

Yhdysvaltalainen sarjakuvalehtikustantaja Boom! Studios julkaisee nykyään uusia Tenavat-sarjakuvia Peanuts-nimisessä lehdessä, joka alkoi ilmestyä tammikuussa 2012.[52] Käsikirjoittajina ja piirtäjinä ovat toimineet muun muassa Shane Houghton, Vicki Scott, Matt Whitlock ja Paige Braddock. Lehden tekijät ja Schulzin perikunta katsovat, että lehdissä julkaistavat pidemmät sarjakuvatarinat ja strippisarjakuvat ovat kaksi eri ilmaisumuotoa, joten uudet sarjakuvat eivät näin ollen loukkaa Schulzin viimeistä tahtoa. Lisäksi Schulz salli eläessään Sassevillen ja Halen piirtää Tenavia Dell Comicsin lehtiin, ja uusien sarjojen on julistettu jatkavan samaa perinnettä. Itse sanomalehtistrippiä ei ole edelleenkään tarkoitus jatkaa. Uusissa tarinoissa on pyritty mukailemaan Schulzin käyttämiä juoniaiheita.[50] Uusia hahmoja ei ole esitelty. Sen sijaan monia Schulzin hylkäämiä varhaisia hahmoja, kuten Pavea, Kieloa ja Lippeä on käytetty ahkerasti.

Muiden kuin Schulzin piirtämiä Tenavat-sarjoja ei ole suomennettu.

Tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisin kuin useimmat muut sarjakuvapiirtäjät, Schulz teki sarjakuvaansa viisikymmentä vuotta yksin eikä käyttänyt koskaan apulaisia piirrosten tussauksessa tai puhekuplien tekstauksessa, ei edes ruutujen kehysten piirtämisessä.[53][54] Schulz ei tehnyt tarkkoja lyijykynäpiirroksia ennen tussausta, vaan ainoastaan hyvin hentoja luonnoksia, jotta tussilla piirtäminen olisi mahdollisimman spontaania.[21] Myöhempinä vuosina hän käytti joskus myös zipatone-filmiä harmaan rasteriefektin luomiseksi.[55]

Schulz tussasi Tenavat-stripit Easterbrook-merkkisellä ja tekstasi puhekuplat Speedball-merkkisellä mustekynällä.[37] Hän käytti tekstaukseen normaalisti C-5-kynää, paitsi voimakkaisiin huutoihin paksumpaa jälkeä tekevää B-5- ja tarvittaessa B-3-kynää.[56] Hän käytti aina samanmerkkistä kynänkärkeä. Kuultuaan, että niiden valmistaminen oltiin lopettamassa, hän osti koko tehtaan varaston tyhjäksi. Schulz pyrki piirtämään stripit kuudesta kahdeksaan viikkoa ennen niiden julkaisua. Hän piirsi sarjaa aina mustavalkoisena, mutta sunnuntaistripit julkaistiin värillisinä. Schulz valitsi värit syndikaatin lähettämistä värikartoista.[37] Väritys tehtiin käsin vuoteen 1999, jolloin prosessi muutettiin digitaaliseksi.[55] Nykyään myös arkipäivästrippejä julkaistaan uudelleen väritettyinä monissa lehdissä.[14]

Piirrostyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luvulla varsinkin sunnuntaistripit saattoivat sisältää suhteellisen yksityiskohtaisesti piirrettyjä taustoja. Myöhemmin Schulz pelkisti taustat lähes olemattomiin. Ruutu vuodelta 1954.

Sarjan varhaisvuosina Schulzin piirrostyyli oli hyvin selkeä ja puhdaslinjainen, viivat olivat paksuja ja lyhyitä ja hahmot pönäköitä. Varhaisissa stripeissä kaikilla hahmoilla on ylisuuret ja leveät päät.

Hahmojen ulkonäkö kehittyi varsinkin ensimmäisten vuosien aikana nopeasti. Kun Rinehart-kustantamo ehdotti vuoden 1952 alussa ensimmäisen Tenavat-kokoelman julkaisemista, Schulz toivoi, ettei kaikkein varhaisimpia strippejä painettaisi siihen, koska ne näyttivät jo tuolloin hänen mielestään kiusallisen kömpelöiltä. Kaikkein varhaisimmat Tenavat-stripit olivat visuaalisesti vaatimattomia, mutta pian Schulz alkoi lisätä niiden yksityiskohtaisuutta.[57] 1950-luvulla ilmestyneet stripit sisältävätkin suhteellisen paljon taustalle piirrettyjä yksityiskohtia, esineitä ja maisemaa. Myöhemmin Shulz kuitenkin pelkisti taustat lähes olemattomiin, millä hän pyrki oman selityksensä mukaan jättämään pois kaiken, mikä voisi häiritä dialogin ja stripin varsinaisen idean kulkua.[58] Hahmojen ulkonäkö kehittyi vuosien varrella siten, että esimerkiksi Jaska Jokusen pää muuttui 1950-luvun puoliväliin mennessä huomattavasti alkuperäistä kapeammaksi ja pienemmäksi suhteessa vartalon kokoon. Samalla silmät nousivat ylemmäs kasvoissa, minkä myötä hahmo muuttui kypsemmän näköiseksi.[59] Uransa loppuvuosina Schulz pelkisti myös hahmojensa ulkonäköä helpottaakseen piirtämistä.[60]

Tenavissa hahmot on kuvattu aina samalta tasolta ja yleensä samassa kuvakulmassa. Esimerkiksi Ressun koirankoppi, Amadeuksen lelupiano ja Jaska Jokusen syöttökumpu nähdään (sarjan alkuvuosia lukuun ottamatta) aina samasta suunnasta, suoraan sivulta. Schulzin mukaan lukijat voivat näin tunnistaa hahmot ja tutut tilanteet mahdollisimman helposti. Ressun muuttuessa yhä mielikuvituksellisemmaksi hahmoksi koirankopista tuli esineenä koko ajan epätodellisempi, joten Schulzin mielestä sitä ei enää olisi voinut kuvata realistisen näköisenä. Hän oli myös kehittänyt hahmojensa ulkonäön niin karikatyyrimaiseksi, etteivät ne olisi enää toimineet eri kulmista nähtyinä. Samasta syystä hahmot nähtiin toistuvasti tietyissä vakioasennoissa, jotka Schulz oli havainnut toimiviksi.[61] Hahmojen muuttaminen liikkuviksi animaatioissa osoittautui aikanaan haastavaksi.[62]

Monet piirtäjät ovat todenneet, että yksinkertaisuudestaan huolimatta Schulzin piirrostyyli on vaikea jäljitellä.[63][64]

Hahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenavien hahmoja esittäviä patsaita Hongkongin Snoopy’s World -puistossa. Vasemmalta oikealle Piparminttu-Pipsa, Tellu, Maisa, Kaustinen, Ressu, Jaska Jokunen, Salli ja Eppu.

Tenavissa on useita hahmoja, ja päähenkilöksi on yleensä katsottu Jaska Jokunen. Ressu oli kuitenkin melko hallitsevassa roolissa 1960-luvun jälkipuoliskolta alkaen. Esimerkiksi ruotsiksi koko sarjan nimi on sama kuin Ressun (Snobben). Schulz lisäsi hahmojen määrää vähitellen vuosien kuluessa. Toisaalta alkuvuosien keskeisistä hahmoista Lippe, Kielo ja Pave jäivät melko persoonattomina vähitellen syrjään ja katosivat lopulta käytännössä kokonaan sarjasta. Ressu oli pitkään sarjan ainoa eläinhahmo, mutta 1960-luvun lopulla Schulz keksi Ressun ystäväksi Kaustinen (Woodstock) -nimisen linnun sekä myöhemmin joukon Ressun veljiä.[65][13]

Jaska Jokuseen viitataan aina koko nimellä, mutta useimmista muista hahmoista tunnetaan vain etunimi. Hahmojen iät suhteessa toisiinsa muuttuivat vuosien mittaan, ja alkuun vauvoina esitellyt hahmot vanhenivat vähitellen samanikäisiksi muiden kanssa.[66]

Tenavien hahmot asuvat samassa naapurustossa ja suurin osa heistä kuuluu Jaska Jokusen johtamaan baseball-joukkueeseen. Hahmojen välillä on paljon yksipuolisia rakkaussuhteita.

Hahmot on usein kuvattu nojailemassa matalaan tiilimuuriin samalla kun he keskustelevat. Schulz keksi muurin, koska hänen mielestään olisi ollut sopimatonta näyttää lapsia istuskelemassa kadun reunassa, joka on lapsille vaarallinen paikka.[61]

Sarjan myöhempinä vuosina myös elottomat esineet saattoivat ajatella (kuten Sallin koulu[13]) tai liikkua omatoimisesti (kuten Epun riepu eräässä tarinassa[67]). Joitain sivuhahmoja ei koskaan näytetty, esimerkiksi pientä punatukkaista tyttöä tai naapurin kissaa. Schulz oli oman kertomansa mukaan kuvaillut nämä hahmot siten, ettei olisi enää kyennyt piirtämään niitä vastaamaan lukijoiden odotuksia.[68]

Vakiohahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Ensiesiintyminen[13] Luonnehdintaa
Jaska Jokunen (Charlie Brown) 2. lokakuuta 1950 Sarjan päähenkilö. Vastoinkäymisistä ja heikosta itsetunnosta kärsivä antisankari, johon muut suhtautuvat epäkunnioittavasti.
Ressu (Snoopy) 4. lokakuuta 1950 Jaska Jokusen beagle-rotuinen koira. Kuvittelee usein itsensä joksikin muuksi. Ei puhu, mutta ilmaisee itseään ajatuskuplissa.
Tellu (Lucy van Pelt)[h 1] 3. maaliskuuta 1952 Kärttyinen ja itsekäs tyttö, Jaska Jokusen pääasiallinen kiusaaja ja nöyryyttäjä. Sarjan väkivaltaisin hahmo. On rakastunut Amadeukseen.
Eppu (Linus van Pelt) 19. syyskuuta 1952
(nimetty 22.9.1952)
Tellun pohdiskeleva pikkuveli. On sekä sivistynein että lapsellisin sarjan hahmoista. Kuljettaa mukanaan sinistä turvariepua ja imee peukaloaan. Lainaa usein Raamattua ulkomuistista.
Salli (Sally Brown)[h 2] 23. elokuuta 1959
(mainittu 25.5.1959,
nimetty 2.6.1959)
Jaska Jokusen pikkusisko. Kuvattu yleensä laiskana ja itsekeskeisenä, mutta harvoin pahantahtoisena. On ihastunut Eppuun.
Amadeus (Schroeder) 30. toukokuuta 1951 Musiikillisesti lahjakas, soittaa aina lelupianoaan, palvoo Beethovenia. Inhoaa Tellua.
Piparminttu-Pipsa (Peppermint Patty) 22. elokuuta 1966 Rempseä poikatyttö, hyvä urheilussa mutta huono koulunkäynnissä. Asuu eri kaupunginosassa ja käy eri koulua kuin Jaska Jokunen ystävineen. On rakastunut Jaska Jokuseen, vaikka ei yleensä myönnä sitä suoraan.
Maisa (Marcie) 20. heinäkuuta 1971
(nimetty 11.10.1971)
Piparminttu-Pipsan luokkatoveri ja paras ystävä, luonteeltaan monessa suhteessa tämän vastakohta. On myös rakastunut Jaska Jokuseen.
Toisto (Rerun van Pelt)[h 3] 26. maaliskuuta 1973
(mainittu 23.5.1972,
nimetty 31.5.1972)
Tellun ja Epun pikkuveli, nähdään yleensä äitinsä pyörän tarakalla, vasta sarjan loppuvuosina merkittävämmässä roolissa. Nuorin vakiohahmoista, sillä sarjan loppuessakin on vasta leikkikoulussa.
Kaustinen (Woodstock) 4. huhtikuuta 1967
(nimetty 22.6.1970)
Ressun pieni keltainen lintuystävä. Puhuu oudoilla tikkukirjaimilla, jotka Ressu yleensä tulkitsee lukijalle. Sarjassa esiintyy myös lukuisia Kaustisen kanssa identtisiä lintuja, joista osa on nimetty.
Rapa-Ripa (”Pig-Pen”) 13. heinäkuuta 1954 Yltä päältä likainen poika, jota paksu pölypilvi seuraa kaikkialle.
Sami (Franklin) 31. heinäkuuta 1968 Tummaihoinen poika, jolla ei ole selvästi erottuvia luonteenpiirteitä. Piparminttu-Pipsan luokkatoveri.
Lippe (Violet) 7. helmikuuta 1951 Melko ylimielinen tyttö, Tellun jälkeen seuraavaksi ilkein Jaska Jokusen kiusaajista, joskus ilkeämpikin. Kuitenkin Tellua hillitympi. Esiintyi 1970-luvulta alkaen enää hyvin satunnaisesti.
Kielo (Patty) 2. lokakuuta 1950 Varhainen hahmo, jolla ei koskaan ollut mitään hallitsevaa luonteenpiirrettä. Lipen paras ystävä, mutta vähemmän häijy ja värittömämpi hahmo kuin Tellu tai Lippe. Esiintyi 1970-luvulta alkaen enää hyvin satunnaisesti.
Pave (Shermy) 2. lokakuuta 1950 Varhainen hahmo, jolla oli vain niukasti persoonallisuutta. Poistui sarjasta kokonaan 1960-luvun lopussa.
Kutri (Frieda) 6. maaliskuuta 1961 Tyttö, joka mainitsee usein luonnonkiharan tukkansa. Arvostelee aina Ressua tämän laiskuudesta, mutta on ystävällinen muille. Katosi sarjasta 1970-luvun alkupuolella.
Remppu (Spike) 13. elokuuta 1975
(mainittu 4.8.1975)
Ressun veli, asuu Neulalassa (Needles) aavikolla jättikaktuksen kanssa.
Pieni punatukkainen tyttö (mainittu 19. marraskuuta 1961) Jaska Jokusen ihastus, jolle tämä ei kuitenkaan ujouttaan uskalla edes puhua. Oikea nimi tuntematon. Ei koskaan nähdä, paitsi siluettina yhdessä 1998 ilmestyneessä stripissä. Nähtiin myös muutamassa tv-animaatiossa, jossa hahmon nimeksi oli annettu Helena (Heather).
5 (suomennoksissa käytännössä nimetön) 30. syyskuuta 1963 Melko hiljainen poika, ei juuri persoonallisuutta, esiintyi sivuhahmona 1980-luvun alkuun saakka. Pitää usein t-paitaa, jossa on numero 5.
Tepa (Roy) 11. kesäkuuta 1965 Jaska Jokusen ystävä kesäleireillä, sen jälkeen nähtiin lähinnä Piparminttu-Pipsan ystävänä. Poistui sarjasta 1970-luvulla.
Huomautukset
  1. Useimmissa suomennoksissa Tellun perhe on ilman sukunimeä, mutta pari suomentajaa on käyttänyt sukunimeä Peltonen.
  2. Varhaisimmissa suomennoksissa hahmon nimi on Jaana Jokunen (Sanoma Oy:n sarja 1.–4.).
  3. Varhaisimmissa suomennoksissa hahmon nimi on Veikko tai Vili.

Hahmojen esikuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schulz nimesi suuren osan Tenavien hahmoista tuntemiensa ihmisten mukaan. Charlie Brown oli eräs hänen työtovereistaan Art Instructionissa, samoin Epulle nimensä antanut Linus Maurer ja Kutrin esikuva Frieda Rich. Epun ja Tellun sukunimi van Pelt tuli pariskunnalta, joihin Schulz tutustui asuessaan 1950-luvun alussa vuoden ajan Colorado Springsissä Coloradossa.[69] Pave sai nimensä Schulzin lapsuudenystävältä Sherman ”Shermy” Plepleriltä.[70] Amadeuksen nimi tuli eräältä toiselta hänen tuntemaltaan pojalta, jonka sukunimi oli Schroeder (Schulz ei muistanut enää hänen etunimeään). Schulz nimesi monia satunnaisiakin sivuhahmoja tuntemiensa ihmisten mukaan.[66]

Joissain tapauksissa hahmot perustuivat todellisiin henkilöihin enemmän kuin vain nimensä osalta. Alkuperäisiin hahmoihin kuulunut Kielo (Patty) ja myöhemmin sarjaan ilmaantunut Piparminttu-Pipsa (Peppermint-Patty) saivat molemmat sekä nimensä että innoitusta Schulzin serkulta Patty Swansonilta. Piparminttu-Pipsan on sanottu muistuttaneen näistä hahmoista enemmän tosielämän esikuvaansa.[71] Pienen punatukkaisen tytön esikuvaksi mainitaan Donna Mae Johnson, jota Schulz oli kosinut vuonna 1950, mutta joka oli valinnut toisen miehen hänen sijastaan. Schulz itse vahvisti tämän käsityksen vuonna 1990 ilmestyneessä auktorisoidussa elämäkerrassa.[72]

Ressun pääesikuvaksi on mainittu Schulzin perheen 1930-luvulla omistama sekarotuinen Spike-koira.[37][73] Nimensä Spike antoi puolestaan Ressun veljelle (suom. Remppu), jonka Schulz lisäsi sarjaan 1970-luvulla.[74]

Schulz vakuutti julkisuudessa, että hän lainasi todellisilta ihmisiltä vain nimen, mutta hahmot perustuivat hänen omaan luonteeseensa.[14] Myös omia lapsiaan ja perhettään hän käytti hahmojensa esikuvina oman kertomansa mukaan vain hyvin harvoin. Schulzin erään luonnehdinnan mukaan Jaska Jokunen edusti hänen taipumustaan toisaalta lepsuuteen ja toisaalta päättäväisyyteen, Tellu hänen sarkasmiaan, Eppu hänen ”outoja pikku ajatuksiaan”, Amadeus hänen perfektionismiaan ja omistautumistaan omalle taiteelleen ja Ressu hänen omanarvontuntoaan. Lippe edusti hänen ”pahimpia puoliaan”.[75]

Aikuiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjan alkuvuosina Schulz piirsi toisinaan kuvan ulkopuolelle rajatuille aikuisille puhekuplia, mutta luopui myöhemmin tästäkin. Ruutu vuodelta 1953. Tuolloin pienten lasten leikit olivat vielä näkyvä osa Tenavien sisältöä.

Tenavissa ei koskaan näytetty aikuisia eikä yleensä edes aikuisten puhekuplia silloin, kun nämä keskustelivat lasten kanssa. Poikkeuksen muodostavat kolme vuonna 1954 ilmestynyttä sunnuntaistrippiä, joissa Tellu osallistuu golf-turnaukseen ja taustalla näkyy aikuisia.[37][66] Schulzin mukaan kyseessä oli epäonnistunut kokeilu. Hänen mukaansa aikuiset rajautuivat alkujaan pois Tenavista, koska heille ”ei ollut tilaa” stripeissä, joissa lapset kuvattiin aina suoraan sivulta olevassa kuvakulmassa. Hän sanoi kuitenkin sarjan kehittyneen myöhemmin sisällöltään niin abstraktiksi, että aikuisten näyttäminen olisi tuhonnut sen idean kokonaan.[76] Tenavien vakiohahmoihin kuuluu joitain aikuisia, joita ei koskaan näytetä, kuten lasten vanhemmat ja opettajat, mutta sarjan myöhempinä vuosina heistä kerrottiin yhä harvemmin.[77]

Tenavat-animaatioissa kuvan ulkopuolelle rajatut aikuiset puhuvat instrumentaalisella ”kvaa kvaa” -äänellä, jota ainoastaan tarinoiden hahmot ymmärtävät. Ääni on tuotettu vaiennetulla vetopasuunalla.[78] Joissain 1980-luvulta alkaen tehdyissä animaatioissa ei enää oltu niin tarkkoja sarjan sisäisistä lainalaisuuksista, ja aikuisia saatettiin näyttää ohimennen.[79]

Asuinpaikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenavien hahmot asuvat tarkemmin nimeämättömällä esikaupunkialueella Yhdysvalloissa.[80] Sarjasta ei selkeästi ilmene, missä päin maata he asuvat. Schulzin mukaan olisi ollut virhe sijoittaa heidät mihinkään tiettyyn paikkaan.[81] Muutamat stripit sisältävät kuitenkin mainintoja tunnistettavista paikoista. Yhdessä vuonna 1957 ilmestyneessä stripissä Tellu esittelee saamaansa palkintoa ”Hennepinin piirikunnan vuoden kiukkupussi” (Outstanding Fussbudget of Hennepin County). Hennepinin piirikunta on Schulzin tuolloista kotikaupunkia Minneapolisia ympäröivä piirikunta Minnesotan osavaltiossa. Vuonna 1963 ilmestyneessä tarinassa 5-niminen poika kertoo, että hänen isänsä on muuttanut perheen sukunimeksi 95472 postinumeron mukaan. Yhdysvaltain ZIP-koodi-järjestelmässä kyseinen postinumeroalue vastaa Kaliforniassa sijaitsevaa Sebastopolin kaupunkia, johon Schulz oli tuolloin muuttanut.[66]

Sarjassa toistuvia teemoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenavat muistetaan lukuisista toistuvista vitseistään, jotka liittyivät usein hahmojen eksentrisiin persoonallisuuksiin ja esiintyivät loputtomina muunnelmina. Näitä olivat muun muassa Jaska Jokusen vaikeudet leijanlennätyksessä ja hänen baseball-joukkueensa katastrofaalisen huono menestys, Ressun mielikuvitusseikkailut erilaisten alter egojen hahmossa, Epun riippuvuus turvarievustaan ja hänen uskonsa halloween-yönä ilmestyvään ”Suureen kurpitsaan”, Tellun psykiatrin koju sekä Amadeuksen fanaattinen Beethovenin ihailu.[82] Suuri osa toistuvista aiheista ilmaantui sarjaan sen ensimmäisen vuosikymmenen aikana.[83] Kuuluisin toistuva vitsi lienee niin sanottu jalkapallovitsi, josta Schulz piirsi uuden version aina kerran vuodessa syksyllä. Siinä Tellu pyytää Jaska Jokusta potkaisemaan amerikkalaista jalkapalloa, mutta kiskaisee sen viime hetkellä pois.[84] Vitsistä on Tenavissa kaikkiaan 36 versiota.[83] Tenavissa oli myös toistuvia visuaalisia vitsejä, esimerkiksi hahmojen taipumus kiepsahtaa liioitellusti taaksepäin, kun heille huudetaan päin naamaa.[82]

Tenavat-sunnuntaistrippi vuodelta 1961. Jaska Jokunen epäonnistuu jälleen. Koko stripin ainoa repliikki on Tenavien vakiolausahduksiin kuuluva ”sigh” (”huokaus”). Tässä vaiheessa Schulz oli jo pelkistänyt strippien taustat hyvin niukoiksi.

Schulzin mukaan Tenavissa käsiteltiin enemmän epäonnistumista kuin menestystä, koska ”tappio on paljon hauskempi kuin voitto” ja koska siihen on helpompi samaistua.[85] Toistuva aihe oli myös yksipuolinen rakkaus, josta useat hahmot kärsivät, joskin eri tavoin.[86] Schulzin mukaan hänen sarjassaan oli tiettyjä lainalaisuuksia: ”Kaikki rakkaussuhteet ovat yksipuolisia, kaikki baseball-ottelut hävitään, kaikki arvosanat ovat viitosia, Suuri kurpitsa ei koskaan saavu ja jalkapallo kiskaistaan aina pois”.[87] Schulz tosin rikkoi näitä ”lakeja” muutaman kerran varsinkin sarjan loppuvuosina. Esimerkiksi Jaska Jokunen onnistui vuonna 1993 johtamaan baseball-joukkueensa kaksi kertaa voittoon ja jalkapallovitsin viimeisessä versiossa vuonna 1999 jää avoimeksi, onnistuiko hän potkaisemaan palloa vai ei.[66]

Yksi Tenavissa toistuneista teemoista olivat sukupuolien päälaelleen käännetyt suhteet. Sarjassa tytöt olivat dominoivia ja usein ilkeitä, pojat heikkoja uhreja. Schulzin mukaan stereotypioiden kääntäminen päinvastaisiksi teki ilkeydestä hauskaa. ”Jos [sarjakuvassa] pikkupoika on ilkeä pikkutytölle, niin siinä ei ole mitään hauskaa – – mutta jos pikkutyttö on ilkeä pikkupojalle, niin siinä on jotain hauskaa.[88]

Ressun mielikuvitusmaailman kehittyessä Schulz kykeni laajentamaan Tenavien aihepiiriä ja liittämään siihen viittauksia nuoruutensa seikkailusarjoihin ja -elokuviin. Schulzin elämäkerran kirjoittaneen Rheta Grimsley Johnsonin mukaan Schulz loi tällä tavalla ”sarjan sarjan sisälle”.[89]

Schulz ammensi Tenaviin paljon ideoita omasta elämästään ja kokemuksistaan, myös omasta lapsuudestaan. Oman kertomansa mukaan hän esimerkiksi oli lapsena ollut baseball-joukkueessa, joka hävisi kerran ottelun pistein 40–0.[90] Schulzin toisen elämäkerturin David Michaelisin mukaan Schulz pääsi yli nuoruutensa vaikeuksista, mutta ”projisoi nuoruutensa traumat kyllin kauas aikuisuuteensa niin, että niistä lopulta muodostui olennainen osa hänen taidettaan”.[91] Schulz sanoi käyttävänsä sarjassaan ”kaikkea mitä oli kokenut tai tuntenut”.[92] Monissa Tenavat-stripeissä hahmot kertovat vanhemmistaan tai isovanhemmistaan anekdootteja, jotka saivat innoituksensa Schulzin omista kokemuksista tai hänen sukulaisistaan. Esimerkiksi Jaska Jokusen parturi-isä viittaa Schulzin isään, joka myös oli parturi.[93][94] Samoin Schulzia innoittivat hänen lastensa ja perheenjäsentensä harrastukset.[21]

Hokemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenavien monet toistuvat lausahdukset ovat muodostuneet hokemiksi. Niistä tunnetuimmat lienevät päivittely ”Good grief!” (”Hyvä tavaton!”), sadattelu ”Rats!” (”Pahus!”), huokausta kuvaava ”sigh”, haukkumasana ”blockhead” (”pölkkypää”) ja kauhunhuuto ”AAUGH”.

Oman lukunsa muodostaa Tenaviin usein yhdistettävä naiivi elämänviisaus ”Onni on lämmin koirapentu” (Happines is a warm puppy). Lausahdus esiintyi alun perin yhdessä, 25. huhtikuuta 1960 ilmestyneessä Tenavat-stripissä. Noudattaen hänelle tarjottua ehdotusta Schulz julkaisi vuonna 1962 samannimisen, myyntimenestykseksi kohonneen kuvakirjan, joka siirsi Tenavien hahmot uuteen formaattiin ja teki lauseesta sarjan tavaramerkin. Lause muodostui ajan kuluessa lukuisten viittausten ja parodioiden kohteeksi. Schulz piirsi itsekin useita strippejä, joissa pilkattiin alkuperäisen ”Onni on lämmin koiranpentu” -stripin mutkatonta imelyyttä. Happiness is a Warm Puppy -kirjaa seurasi joukko samantyylisiä julkaisuja. Monet Tenavien fanit katsoivat tämän hahmojen ”söpöyden” hyödyntämisen heikentävän sarjan todellisia ansioita, jotka piilivät pikemminkin sen terävyydessä ja armottomuudessa.[95] Happiness is a Warm Puppy -kirja on suomennettu kahdesti, vuonna 1972 nimellä Onni on lämpöinen koira ja vuonna 1984 nimellä Onni on lämpöinen koiranpentu. Otava julkaisi 1970- ja 1980-luvuilla suomeksi myös useita muita saman sarjan kirjoista.[96]

Termi security blanket (turvariepu) levisi ilmeisesti englannin kieleen Schulzin käytettyä sitä sarjassaan 1950-luvun puolivälistä alkaen.[97] Schulz viittasi haastatteluissa ylpeänä siihen, että hänen lanseeraamansa sana oli päätynyt sanakirjaan.[98]

Yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenavat sisälsi monesti humoristisia viittauksia ajankohtaisiin ilmiöihin ja poliittisia kiistoja herättäneisiin aiheisiin, mutta Schulz vältteli aina avointa kannanottoa ja puolen valitsemista, niin sarjassaan kuin sen ulkopuolellakin.[99] Oman kertomansa mukaan hän ei halunnut loukata ihmisiä.[100] Ympäristönsuojelu ja naisurheilun edistäminen olivat niitä harvoja kiistanalaisia aiheita, joita Schulz puolusti avoimesti sarjassaan.[101] Hän otti kuitenkin joskus myös epäsuorasti kantaa joihinkin tärkeäksi kokemiinsa kysymyksiin sarjansa hahmojen kautta. Esimerkiksi tummaihoisen Samin ilmestyminen Tenaviin vuonna 1968 tulkittiin kannanotoksi rotukysymykseen.[24]

Schulz julkaisi vuonna 1963 stripin, jossa viitattiin korkeimman oikeuden päätökseen kieltää yhteisrukoilu kouluissa. Strippi oli tehty siten, että sekä koulurukoilun vastustajat että kannattajat tulkitsivat sen puolustavan omaa kantaansa. Schulzin pyynnöstä strippiä ei saanut julkaista uudelleen kummankaan osapuolen tarkoituksiin.[102]

Toisen maailmansodan kokeneena Schulz halusi pitää sodan ja veteraanien muistoa yllä. Vuodesta 1969 alkaen hän piirsi vuosittain kansallisena veteraanipäivänä 11. marraskuuta stripin, jossa Ressu kertoo juhlivansa veteraanipäivää yhdessä sota-ajan piirtäjäkuuluisuuden Bill Mauldinin kanssa.[103] Vuonna 1998 Schulz jopa kopioi yhteen näistä stripeistä Mauldinin sota-ajan piirroksissa esiintyneet Willie ja Joe -hahmot, mikä lienee ollut ainoa kerta, kun Schulz käytti Tenavissa jonkun toisen piirrosta.[104] Vuodesta 1993 alkaen Schulz piirsi myös joka vuosi Normandian maihinnousun päivänä 6. kesäkuuta niin sanotun D-Day-muistostripin, joissa kehotettiin lakonisesti lukijoita ”muistamaan”.[103]

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenavat sisälsi usein viittauksia Raamatun kertomuksiin ja sananlaskuihin, mikä lisäsi monien vakaumuksellisten kristittyjen kiinnostusta sarjaa kohtaan. Sarjan hahmoista varsinkin Eppu siteeraa usein Raamattua ja evankeliumeja. Schulzin tahdosta ensimmäiseen Tenavat-animaatioon, Jaska Jokusen jouluun liitettiin kohtaus, jossa Eppu selittää joulun merkityksen siteeraamalla Luukkaan evankeliumia.[105]

Schulz oli vakaumuksellinen kristitty, ja hän kuului pitkään Church of God -nimiseen kirkkoon. Muutettuaan Kaliforniaan hän kuitenkin etääntyi kirkostaan ja lopetti kokonaan kirkossa käymisen. Hänen uskonnolliset mielipiteensä muuttuivat 1960–1970-luvuilla paljon aiempaa vapaammiksi.[106] Vuonna 1987 antamassaan haastattelussa hän arveli olevansa tulossa sekulaariksi humanistiksi.[107] Schulzin mukaan Tenavat ei julistanut mitään uskontulkintaa ja oli pikemminkin ”antievankelinen” kuin evankelinen sarjakuva.[106] Hän halusi kuitenkin oman kertomansa mukaan käsitellä Raamattua sarjassaan älykkäällä tavalla.[107] Schulz sanoi myös inhoavansa sitä, kuinka esimerkiksi Ville Vallaton rukoilee sarjakuvassaan ja keskustelee Jumalan kanssa vekkuleista kepposistaan. Tällaiset sarjakuvat olivat Schulzin mielestä hyvin pinnallisia.[108] Tenavien myöhempinä vuosina Schulz piirsi myös monia strippejä, joissa arvosteltiin rahaa kerääviä tv-saarnaajia ja fundamentalistisia lahkoja.[109]

Otsikko Viikkosanomissa 24/1966.

Robert L. Short kirjoitti kaksi kirjaa, The Gospel according to Peanuts (1964) ja The Parables of Peanuts (1968), joissa hän kertoi Tenavista löytämistään teologisista viesteistä. Schulzista ja Shortista tuli ystäviä, mutta Schulzin mukaan Shortin kirjat eivät tosiasiassa analysoineet Tenavien sisältöä eivätkä vastanneet hänen omia uskonnollisia näkemyksiään, vaan Short ainoastaan käytti Tenavia välineenä omien käsitystensä ilmaisemiseen.[110] Shortin ensimmäinen kirja oli välitön myyntimenestys, ja Schulz arveli sen lisänneen myös Tenavien suosiota.[111] Suomessa Tenavia julkaisseessa Viikkosanomissa oli vuonna 1966 heti tuoreeltaan uutinen, joka oli käytännössä suoraa lainausta Shortin kirjasta.[112] Shortin ensimmäinen kirja julkaistiin suomeksi nimellä Tenavat totuuden tiellä vuonna 1967. Vuonna 2008 ilmestyi uusi suomennos nimellä Tenavien evankeliumi.[96]

Tenavien uskontoa käsitelleistä stripeistä julkaistiin vuonna 1984 kokoelma And the beagles and the bunnies shall lie down together: the theology in Peanuts. Se on suomennettu vuosina 2003 ja 2004 nimillä Ressun dogmatiikka ja Tenavien teologia[96].

Jotkut ovat arvelleet, että Tenavissa myös Epun usko Suureen kurpitsaan olisi uskonnon vertauskuva. Kun Schulz sai vuonna 1965 lukijakirjeen, jossa valitettiin Suuren kurpitsan olevan pyhäinhäväistys, Schulz vastasi olevansa samaa mieltä ja että hänen tarkoituksenaan oli itse asiassa vain osoittaa joulupukin olevan täsmälleen samaa.[113]

Näkemyksiä sarjan sisällöstä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olisi hölmöä väittää, että tämä on lapsuudesta kertova sarjakuva; sillä ei ole paljoakaan tekemistä lapsuuden kanssa.

– Charles M. Schulz[114]

Schulz piirsi oman kertomansa mukaan Tenavia nimenomaan aikuisille. Hän sanoi ärsyyntyvänsä aina, kun joku piti sarjaa lapsille kohdistettuna. Hän oli harmissaan jopa siitä, että ensimmäinen Tenavat-animaatio, Jaska Jokusen joulu voitti Primetime Emmy -palkinnon parhaan lastenohjelman sarjassa, koska hänen mielestään se ei ollut lastenohjelma.[115] Tenavien sisältö oli kuitenkin tunnetusti aina kilttiä ja harmitonta.[116]

Robert Harveyn mukaan Tenavien kaavana ensimmäisistä stripeistä alkaen oli se, että lapset joko reagoivat arkisiin tilanteisiin käyttämällä aikuisten kieltä – tekemällä esimerkiksi psykologisia, sosiologisia tai filosofisia huomioita – tai vastaavat aikuisten maailman ongelmiin lapsellisilla reaktioilla. Hahmot puhuttelevat lukijoita, koska ne käsittelevät aikuisuuteen kuuluvia asioita ja tunteita, mutta säilyttävät samalla lasten viattomuuden. Schulz katsoi tuoneensa jotain aivan uutta sarjakuvaan ottaessaan vitsien lähtökohdaksi ”vähäiset sattumukset” (slight incidents), mahdollisimman arkipäiväiset tapahtumat. Vaikka samantapaista huumoria oli ollut jo aiemmin muissakin sarjoissa, Schulz kehitti hahmonsa niin pitkälle, että huumori syntyi enemmän hahmojen persoonallisuuksista kuin itse tilanteista.[82] Aiemmissa vitsisarjoissa huumori oli yleensä ollut enemmän tilannelähtöistä.[63] Tenavien sisältö perustuu myös runsaaseen toistoon, jossa hahmojen huvittavat ongelmat toistuvat yhä uudelleen.[117]

Monien mielestä Tenavat oli 1950-luvulla sanomalehtisarjakuvana edellä aikaansa. David Michaelisin mukaan se oli mullistava sarjakuva, koska se käsitteli sellaisia psykologisia ilmiöitä kuin vieraantumista, epävarmuutta ja alemmuudentunnetta, jotka eivät olleet tyypillisiä teemoja 1950-luvun amerikkalaisessa sanomalehtisarjakuvassa. Varsinkin epävarmuudesta kärsivää Jaska Jokusta pidettiin 1950-luvulla uudenlaisena sarjakuvahahmona, jolla oli aidompi ja puhuttelevampi persoonallisuus kuin yhdelläkään aiemmin nähdyllä. Tenavat kykeni ilmaisemaan hahmojen tunteita tehokkaasti hyvin minimalistisin keinoin, muutamalla sanalla ja tussiviivalla. Sarja myös käsitteli Michaelisin sanoin ”oikeaa tuskaa ja menetystä” ”sydämellisen lempeästi”. Yksi sarjan ensimmäisiä teemoja sen alkuvaiheessa oli lasten keskinäinen julmuus.[117] Sarjakuvapiirtäjä Stephan Pastisin mukaan Schulz irtautui Tenavien ja muiden strippisarjakuvien kaavoista vuonna 1954 alkaessaan tehdä ”rohkealla tavalla ei-hauskoja” strippejä Jaska Jokusen pateettisesta alakuloisuudesta, mistä Tenavat sai uudenlaista syvyyttä.[22] Michaelisin mukaan Tenavilla on lukijoihinsa terapeuttinen vaikutus: sarjan hahmoihin samaistuminen ja niille nauraminen auttaa käsittelemään omia ongelmia. Varsinkin Jaska Jokusta pidetään sellaisena hahmona, johon kaikki voivat samaistua.[117]

Michaelisin mukaan 1950-luvun amerikkalaiset opiskelijat ja nuoret älyköt kiinnostuivat Jaska Jokusen sisäistä ahdistusta ja epävarmuutta kuvaavista repliikeistä, joiden tulkittiin olevan eksistentiaalisia lausuntoja ihmisen osasta maailmassa. Sekä Jaska Jokusta että Schulzia itseään kutsuttiin ”nuorimmaksi eksistentialistiksi”. Jotkut yhdistivät Tenavat myös beat-sukupolven henkiseen maailmaan.[117] Sittemmin sarjasta tuli valtavirtaa. Yhdysvaltain kansallisen yhteisön sirpaloituessa Vietnamin sotaan ja kulttuurin murrokseen liittyneiden kiistojen seurauksena 1960-luvun lopulta alkaen Tenavat muodosti yhteisen nimittäjän ja monille henkisen pakopaikan.[118][119]

Eräs tunnetuimmista Tenavien sisällön analyyseista on italialaisen semiootikon Umberto Econ vuonna 1963 julkaisema essee ”Jaska Jokusen maailma”. Econ mukaan Tenavien lapset kuvaavat nyky-yhteiskunnan aikuisten henkisiä ongelmia. ”Nämä lapset kouraisevat meitä syvältä, koska he ovat tietyssä mielessä hirviöitä: he ovat todellisen sivilisaation nykykansalaisen kaikkien neuroosien hirviömäisiä, infantiileja pienennöksiä”. Hahmojen lapsenomainen vilpittömyys saa lukijan tuntemaan välillä epätoivoa, välillä optimismia. Econ mukaan Tenavat miellyttää niin sivistyneitä aikuisia kuin lapsiakin, siinä missä tietoisesti sivistyneet sarjakuvat kuten Pogo vetoavat vain kapeampaan yleisöön.[120]

Arvostelu tason laskusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisen toimittaja Jussi Karjalaisen mukaan ”Melko jakamaton käsitys on, että Tenavat oli intoutuneimpina vuosinaan 1950-luvun lopusta 1970-luvun puoliväliin paitsi maailman suosituin, myös paras sanomalehtisarjakuva”.[121]

Monet olivat sitä mieltä, että Tenavat muuttui vuosien varrella laimeammaksi ja lapsellisemmaksi pyrkiessään miellyttämään yhä laajempaa yleisöä.[122] Schulz myönsi itsekin vanhoilla päivillään antamissaan haastatteluissa, että Tenavista oli tullut selvästi aiempaa pehmeämpi. Hän selitti tämän sillä, että iän karttuessa näkökulma asioihin muuttui toisenlaiseksi.[123] Samaan aikaan Jaska Jokusen ja hänen ystäviensä psykologinen ”tosimaailma” sekä Ressun höpsö mielikuvitusmaailma alkoivat selvästi sekoittua toisiinsa, jolloin absurdin huumorin määrä sarjassa lisääntyi.[124] Lassin ja Leevin piirtäjä Bill Watterson totesi 1980-luvulla, että Tenavat ei sinällään ollut huonontunut, mutta se oli menettänyt aiemman edelläkävijän asemansa, kun kaikki muutkin piirtäjät olivat oppineet jäljittelemään samoja ideoita.[125] Kriittisemmän tulkinnan esitti vuonna 2000 journalisti Christopher Caldwell, jonka mukaan Tenavat taantui 1970-luvun alun jälkeen loistavasta sarjakuvasta täysin mielenkiinnottomaksi ”kolmannen luokan stripiksi”, koska Ressu sai liikaa tilaa sarjassa ja syrjäytti puhuttelevammat ihmishahmot. Kaustinen ja Remppu olivat Caldwellin mielestä vielä Ressuakin turhempia hahmoja, jotka soveltuivat vain täysin tyhjänpäiväisiin vitseihin.[126] Schulz pohti joskus itsekin, että oli mahdollisesti käyttänyt Ressua liikaa ja Jaska Jokusta liian vähän sarjan myöhempinä vuosina.[127]

Vaikutus muihin sarjakuviin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenavat ja muutamat muut samaan aikaan aloittaneet sarjakuvat, kuten Masi, nostivat vitsisarjat takaisin suosioon Yhdysvalloissa. 1950-luvun alkuun tultaessa jatkuvajuoniset seikkailusarjat olivat hallinneet amerikkalaislehdistön sarjakuvasivuja neljännesvuosisadan ajan. Uuden trendin myötä ne kuitenkin syrjäytyivät nopeasti.[128] Jotkut ovat sanoneet Tenavien olleen myös mukana aloittamassa 1950-luvulla uutta ”älyllisten” sarjojen trendiä, jossa pelkistetty piirrostyyli yhdistyi enemmän tai vähemmän filosofiseen sisältöön.[63] Tenavat menestyi aikana, jolloin sanomalehdet jatkuvasti kutistivat sarjakuville varattua tilaa. Vaikka Tenavat oli aloittaessaan ollut normaalia pienempi ”tilansäästöstrippi”, Tenavien alkuperäisestä koosta oli tullut 1980-luvulla strippisarjakuvien normaalikoko.[129]

Tenavien menestyksen kaava osoittautui yksinkertaisuudessaan helposti kopioitavaksi, joten sarja sai paljon jäljittelijöitä. Juuri tämän seurauksena Tenavien vaikutus sanomalehtisarjakuvan kehitykseen muodostui suuremmaksi kuin monien muiden nerokkaiden ja arvostettujen sarjojen, sillä Tenavien viitoittamaa tietä oli muiden sarjakuvantekijöiden helppo seurata.[130] Varsinkin Tenavien ja Masin pelkistetty piirrostyyli sekä strippien koon pieneneminen innoitti monia piirtäjiä kokeilemaan yhä yksinkertaisempaa ja yksinkertaisempaa tyyliä ja keskittymään pelkästään vitsien hiomiseen. Tämän seurauksena raja hyvin ja keskinkertaisesti piirrettyjen sarjakuvien välillä muuttui häilyvämmäksi, mikä monien mielestä johti sanomalehtisarjakuvan taiteellisen tason laskuun.[129] Schulz oli itse pahoillaan siitä, että jatkuvajuoniset kerronnalliset sarjakuvat kuolivat pois vitsisarjakuvien tieltä ja että sarjakuvien julkaisukoko jatkuvasti kutistui.[131]

Tenavat innoitti kuitenkin myös monia myöhempiä sarjakuvia, jotka on tunnustettu laadukkaiksi klassikoiksi. Doonesburyn piirtäjä Garry Trudeaun mukaan hänen koko uransa oli Tenavien ansiota.[132] Lassin ja Leevin piirtäjä Bill Watterson nimesi Tenavat yhdeksi tärkeimmistä innoittajistaan.[133] Johnny Hartin Pulterin on arveltu saaneen keskeisen innoituksen tyyliinsä Tenavista.[134] Myös Jim Davisin Karvinen, Gary Larsonin Kaukana poissa, Berkeley Breathedin Bloom County ja Patrick McDonnellin Kamut on mainittu sarjakuvina, joita ei luultavasti olisi olemassa ilman Tenavia.[132][135] Vakavista sarjakuvistaan tunnettu Art Spiegelman totesi, että Tenavien kaupallisen imagon vuoksi hänen oli pitkään vaikeaa tunnustaa sarjan vaikutus omaan työhönsä, ”koska yhtä hyvin olisi voinut sanoa ottaneensa vaikutteita aamiaismuroista”, mutta lopulta hän tajusi sen merkityksen ja laadukkuuden.[136] Schulzin perinnön kantajien listalle on liitetty myös Simpsonien ja South Parkin kaltaisia animaatiosarjoja.[132]

Lisäksi Tenavien välittömästä innoituksesta syntyi 1950- ja 1960-luvulla monia sarjakuvia, joiden pääosassa olivat karikatyyrimaiset suuripäiset lapset. Näitä olivat muun muassa Mell Lazarusin Neiti Maikka (Miss Peach) ja Bud Blaken Tiikeri.[137]

»Tenavat pitkälti määrittelee modernin strippisarjakuvan, joten vielä nytkin on vaikea nähdä sitä tuorein silmin. Siistit, minimalistiset piirrokset, sarkastinen huumori, järkähtämätön tunteellinen rehellisyys, lemmikkieläimen sisäinen ajatusmaailma, lasten vakava kohtelu, villit fantasiat, valtaisan mittakaavan kaupallistaminen – lukemattomin tavoin Schulz viitoitti sen lavean tien, jota lähes jokainen sarjakuvapiirtäjä on sittemmin pyrkinyt seuraamaan.»
(Bill Watterson 2007[138])

Sarjan kaupallinen käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvassa Eläköön, Jaska Jokunen! Ressun nähtiin soittavan munniharppua, minkä jälkeen munniharppuja alettiin myydä Yhdysvalloissa ”Ressun harppuina”.

Tenavien noustua menestykseen Schulz alkoi 1950-luvun puolivälissä saada runsaasti tarjouksia yrityksiltä, jotka halusivat käyttää sarjan hahmoja mainonnassaan tai valmistaa oheistuotteita. Oman kertomansa mukaan Schulz oli halukas suostumaan tarjouksiin, koska hänellä oli kasvava perhe elätettävänä eikä hän voinut aluksi tietää kuinka kauan menestys jatkuisi. Ensimmäisen kerran Schulz piirsi hahmojaan mainoskäyttöön vuonna 1955 Kodakin Brownie-kameran mainosesitteeseen Brownie Book of Picture-Taking.[139] Ensimmäiset sarjan hahmoja esittävät nuket tulivat myyntiin 1958. Kansas Cityssä toimiva Hallmark aloitti Tenavat-onnittelukorttien painamisen 1960.[140][37] Mitä erilaisimpien oheistuotteiden määrä alkoi kasvaa varsinkin 1960-luvun alusta alkaen, sillä Schulz suostui helposti hänelle tarjottuihin ideoihin.[141]

Marraskuussa 1959 Schulz teki Ford Motor Companyn kanssa mainossopimuksen, joka takasi Fordille määräajaksi yksinoikeuden Tenavat-hahmojen käyttöön uuden Ford Falcon -automallin mainonnassa kaikissa tiedotusvälineissä, mukaan lukien televisiomainokset. Schulz piirsi lehtimainokset itse. Schulzin mukaan Ford-sopimus oli ensimmäinen kerta, kun hän pääsi käsiksi todella ”isoihin rahoihin” (”a lot of money”). Sopimuksen mukaan Ford maksoi hahmojen käytöstä 75 000 dollaria vuodelta 1959 ja sen jälkeen vuosittain kasvavan summan, joka saavuttaisi 100 000 dollaria vuonna 1963. Kun rahat jaettiin Schulzin ja syndikaatin kesken, Schulz sai viideltä sopimusvuodelta yhteensä 216 750 dollaria. Mainoskampanjan yhteydessä Tenavien hahmot myös animoitiin ensimmäisen kerran tv-mainoksia varten, ja animaatioiden ohjaajaksi palkattiin Bill Melendez. Ford-mainoskampanja nostatti ensimmäisen kerran laajempaa kritiikkiä Tenavien kaupallistamisesta. Jotkut sarjakuvapiirtäjäkollegat syyttivät Schulzia ahneudesta. Samaan aikaan jotkut Tenaviin ihastuneet älyköt valittivat, että sarjan hahmojen käyttäminen kaupallisessa mainonnassa murensi niiden viattomuuteen perustuneen uskottavuuden. Schulz ei nähnyt ongelmaa, sillä hänen mielestään Ford oli kunniallinen ja arvostettu tuotemerkki.[142]

Schulzin mielestä sanomalehtisarjakuvia oli turhaa syyttää kaupallistumisesta, sillä ne palvelivat jo lähtökohtaisesti kaupallista tarkoitusta eli lehtien myynnin lisäämistä.[143] Hän myös sanoi olevansa vastuussa Tenavien oheistuoteteollisuuden luomista työpaikoista. Toisaalta hän ei halunnut puuttua tapauksiin, joissa Tenavat-lisenssiä käyttäneitä yrityksiä syytettiin vaarallisten tuotteiden myymisestä tai työntekijöiden oikeuksien polkemisesta.[144] Schulz noudatti lisenssisopimuksissa periaatetta, jonka mukaan voitot jaettiin tasan kolmeen osaan hänen itsensä, sarjakuvasyndikaatin ja lisenssin hankkijan välillä. Jos mukana oli neljäs osapuoli, voitot jaettiin tasan neljään osaan.[145]

Tenavien oheistuotteita myytiin vuonna 1967 yhteensä 20 miljoonan dollarin, vuonna 1969 yhteensä 50 miljoonan dollarin ja vuonna 1971 jo 150 miljoonan dollarin arvosta.[146] Vuonna 1989 summa oli jo miljardi dollaria. Tenavat jäi oheistuotebisneksessä lopulta toiseksi enää vain Disneylle.[147] Vuonna 2010 oheistuotteiden kokonaismyynnin ilmoitettiin olevan yli 2 miljardia dollaria vuodessa.[148] Schulzin kuoleman aikoihin erilaisia Tenavat-tuotteita oli myynnissä noin 20 000.[74] Hallmarkin painattamia Tenavat-aiheisia postikortteja oli vuoteen 2009 mennessä myyty yli kaksi miljardia kappaletta. Pelkästään Suomessa niitä oli myyty noin 16,5 miljoonaa.[149] Yhdysvaltain ulkopuolella Tenavien oheistuotteiden suurin markkina-alue on perinteisesti ollut Japani. Myös sarjan hahmojen luvaton kaupallinen ja ei-kaupallinen käyttö on aina ollut huomattavan laajaa.[150]

MetLife-vakuutusyhtiön mainosilmalaiva, jonka kyljessä on Ressun kuva.

1980-luvun puolivälistä alkaen näkyvin Tenavia mainonnassaan käyttänyt yritys Yhdysvalloissa on ollut MetLife-vakuutusyhtiö, jolla on kolme Ressun kuvalla varustettua mainoszeppeliiniä.[37] MetLife maksaa hahmojen käyttöoikeudesta arvioiden mukaan 12 miljoonaa dollaria vuosittain ja on siten lisenssinhaltijoiden tuottoisin asiakas. Postikortteja painattava Hallmark maksaa lisenssistään edelleen noin viisi miljoona dollaria vuodessa ja televisiokanava ABC animaatioiden esitysoikeuksista saman verran.[151]

Fordin autojen ja Metlifen vakuutusten lisäksi Tenavien hahmot ovat mainostaneet Yhdysvaltain televisiossa muun muassa Dolly Madison- ja Weber’s Bread -leipää, Chex Mix -aamiaismuroja, Knott’s Berry Farm -huvipuistoa, Friendly’s Family -ravintolaketjua ja Regina-pölynimureita. Bill Meléndez sanoi ohjanneensa vuoteen 2001 mennessä yhteensä 372 Tenavat-animaatiota sisältänyttä mainosta.[79]

Kuudenkymmenen vuoden jälkeen United Features Syndicate ja E.W. Scripps Co. myivät kesäkuussa 2010 omistamansa enemmistön Tenavien julkaisuoikeuksista 175 miljoonan dollarilla. Ostajina olivat Iconix Brand Group ja Schulzin perikunnan hallitsema Charles M. Schulz Creative Associates, jotka muodostivat Tenavien oikeuksia hallitsevan yhteisyrityksen Peanuts Worldwide LLC. Iconix omistaa siitä 80 prosenttia ja perikunta 20 prosenttia.[151][152] Uudet omistajat siirsivät Tenavien levityksen United Featuresilta kilpailevalle Universal Uclick -syndikaatille helmikuussa 2011.[47] Iconix on sittemmin ottanut strategiakseen lisätä huomattavasti brändin tuottoa nykyisestä 80 miljoonasta dollarista vuodessa. Tenavat muodostaa nykyiselläänkin muotibrändeihin erikoistuneen Iconixin suurimman yksittäisen tulonlähteen.[151]

Joko Ressu tai Jaska Jokunen on ollut edustettuna New Yorkin tunnetun Macyn kiitospäivän paraatin jättiläisilmapallojen joukossa joka vuosi vuodesta 1968.[24]

Animaatiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1966 valmistunut It’s the Great Pumpkin, Charlie Brown on Yhdysvalloissa suosituimpia Tenavat-animaatioita, sillä se uusitaan televisiossa joka vuosi pyhäinpäivänä. Kuvassa Eppu ja Salli odottamassa Suurta kurpitsaa.

Luettelo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenavat-televisioanimaatioita on tehty vuoteen 2015 mennessä kaikkiaan 45.[37] Suosituimmiksi ovat Yhdysvalloissa muodostuneet niin sanotut juhlapäiväspesiaalit, jotka esitetään televisiossa säännöllisesti vuosittain tiettyinä juhlapäivinä ja jotka keräävät aina suuret katsojamäärät. CBS omisti niiden esitysoikeudet vuoteen 2001, jolloin ne siirtyivät kilpailevalle ABC-kanavalle.[153] Ensimmäinen televisioanimaatio, vuonna 1965 valmistunut Jaska Jokusen joulu on Yhdysvalloissa kaikkien aikojen pitkäikäisin vuosittain uusittava piirretty ohjelma.[79]

Televisiospesiaalien ohella Tenavista on tehty neljä pitkää animaatioelokuvaa teatterilevitykseen: Eläköön, Jaska Jokunen! (A Boy Named Charlie Brown, 1969), Ressu lähtee maailmalle (Snoopy, Come Home, 1972), Kisa on kova, Jaska Jokunen (Race for Your Life, Charlie Brown, 1977) ja Hyvää matkaa Jaska Jokunen (Bon Voyage, Charlie Brown (and Don't Come Back!!), 1980).[37] Lokakuussa 2012 Blue Sky Studiosin ja 20th Century Foxin kerrottiin tuottavan Tenavista viidennen pitkän animaatioelokuvan. Hankkeen takana on Charles M. Schulzin poika Craig Schulz oman poikansa kanssa.[154] The Peanuts Movie saa ensi-iltansa marraskuussa 2015.[155]

Vuosina 1983–1985 tehtiin myös kahden kauden ajan tv-sarjaa The Charlie Brown and Snoopy Show, jonka jaksot muodostuivat sarjakuvastrippeihin perustuneista lyhyistä sketseistä.[37] Sarjaa ei tehty enempää, koska Schulzin mukaan se tuotti hänelle liikaa ylimääräistä työtä.[156] Lisäksi vuonna 1988 tehtiin Yhdysvaltain historiasta kertonut opetuspainotteinen kahdeksanosainen minisarja This Is America, Charlie Brown.[37] Vuonna 2014 ranskalainen Normaal-animaatiostudio teki 500-osaisen sarjan 90 sekunnin mittaisia Tenavat-lyhytanimaatioita, jotka perustuvat kaikki Schulzin strippeihin.[157]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen kerran Tenavien hahmot animoitiin tammikuusta 1960 alkaen esitettyihin Ford Falcon -tv-mainoksiin ja Fordin sponsoroiman Tennessee Ernie Ford Show -talkshow’n alkutunnukseen vuodesta 1959 alkaen.[158][37] Vuoden 1963 lopulla tuottaja Lee Mendelson teki Charles M. Schulzista kertovan dokumentin työnimellä A Boy Named Charlie Brown ja halusi liittää siihen lyhyen pätkän animaatiota. Animaation toteuttajaksi kutsuttiin aiemmista Ford-mainoksista vastannut Bill Meléndez, ja jazz-säveltäjä Vince Guaraldi sävelsi taustamusiikin. Yhteistyö dokumentin tiimoilta johti siihen, että vuonna 1965 Mendelson tarjoutui tuottamaan Coca-Cola Companyn sponsoroiman joulu-tv-show’n A Charlie Brown Christmas (Jaska Jokusen joulu), jonka Schulz käsikirjoitti, Meléndez ohjasi ja Guaraldi sävelsi. Schulzin vaatimuksesta ohjelmassa ei käytetty taustanaurua ja siihen liitettiin uskonnollinen kohtaus, jossa Eppu siteeraa Luukkaan evankeliumia. CBS:n johto oli tyytymätön ohjelmaan, mutta päätti silti esittää sen. Jaska Jokusen joulu oli kuitenkin jo ensiesityksensä yhteydessä katsoja- ja arvostelumenestys. Se voitti Peabody-palkinnon ja parhaan lastenohjelman Primetime Emmy -palkinnon.[159]

Jaska Jokusen joulun jälkeen Lee Mendelson alkoi tuottaa lisää Tenavat-animaatiota lähes liukuhihnalta. Mendelson tuotti kaikki Tenavat-animaatiot aina vuonna 2006 valmistuneeseen He’s a Bully, Charlie Browniin asti. Ne myös tehtiin Bill Meléndezin animaatiostudiolla, ja hän ohjasi pääosan animaatioista. Lisäksi Meléndez näytteli Ressun ja Kaustisen ääntelyt kaikissa animaatioissa vuonna 2008 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.[37] Meléndez ohjasi animaatiot pitkään itse, mutta studionsa tuotantojen lisäännyttyä hän delegoi televisiospesiaalien ohjauksen 1970-luvulta alkaen pääosin alaisilleen. Ohjaajina toimivat tämän jälkeen Phil Roman, Sam Jaimes ja Larry Leichliter. Tärkein animaattori oli Meléndezin ohella Bill Littlejohn, joka työsti varsinkin Ressu-kohtauksia.[160] Schulz on kreditoitu yksinään lähes jokaisen elinaikanaan tehdyn Tenavat-animaation käsikirjoittajaksi.[161] Schulz ja Meléndez suunnittelivat yleensä animaatioiden juonet yhdessä ja muut tekivät niihin joskus lisäyksiä, mutta käsikirjoitusten on sanottu silti olleen pääosin Schulzin käsialaa. Osa juonista perustui lähes suoraan itse sarjakuvassa ilmestyneisiin tarinoihin, osa oli kokonaan uusia.[162] Viimeiset Schulzin elinaikana tehdyt Tenavat-animaatiot tehtiin 1990-luvulla suoraan videolevitykseen.[79]

Yksi Tenavat-animaatioiden tunnusmerkeistä aina Ford-mainoksista alkaen oli lapsiääninäyttelijöiden käyttö aikuisten sijasta, mikä alkuun oli alalla poikkeuksellista. Koska lapset kasvoivat muutamassa vuodessa ulos hahmoille sopivista äänistä, näyttelijät vaihdettiin yli kahteenkymmeneen kertaan vuosien kuluessa. Jaska Jokusen joulun suosion vuoksi myöhempiin animaatioihin pyrittiin löytämään lapsia, joiden äänet kuulostaisivat samalta kuin siinä käytetyt.[163]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viisi Tenavat-animaatioita on voittanut Emmy-palkinnon: A Charlie Brown Christmas (paras lastenohjelma 1966), A Charlie Brown Thanksgiving (Schulzin tekemä käsikirjoitus palkittiin lastenohjelmien sarjassa 1974), You’re a Good Sport, Charlie Brown (paras lasten spesiaali 1976), Happy Anniversary, Charlie Brown (paras lasten asiaohjelma 1976) ja Life Is a Circus, Charlie Brown (paras animaatio 1981). Myös 23 muuta Tenavat-animaatiota oli Emmy-ehdokkaina. Lisäksi elokuva Eläköön Jaska Jokunen! sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta alkuperäisestä musikaalisävellyksestä.[79]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Animaatioiden myötä Vince Guaraldin jazz-musiikki alettiin yleisesti yhdistää Tenaviin. Erityisesti ”Linus and Lucy” -niminen pianokappale tunnetaan yleisesti Tenavien tunnusmusiikkina. Charles M. Schulz itse ei pitänyt jazzista lainkaan, vaan arvosti enemmän klassista musiikkia.[164] Guaraldi sävelsi musiikin kaikkiaan 15 Tenavat-animaatioon ennen vuonna 1976 tapahtunutta kuolemaansa. Sen jälkeen animaatioiden säveltäjinä toimivat pääasiassa Ed Bogas ja Judy Munsen, kunnes Guaraldin musiikkia alettiin käyttää uudestaan vuodesta 1992 alkaen viimeisimmissä animaatioissa.[37] Ressu lähtee maailmalle -elokuvassa on Shermanin veljesten säveltämä musiikki ja This Is America, Charlie Brown -sarjassa käytettiin jokaisessa jaksossa eri säveltäjää.[165] Toistaiseksi viimeisin animaatio on 2011 valmistunut Happiness Is a Warm Blanket, Charlie Brown, jonka musiikin sävelsi Mark Mothersbaugh.[37]

Muita Tenavien innoittamia teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Clark Gesner sävelsi ja sanoitti Tenavien pohjalta vuonna 1966 suositun You’re A Good Man, Charlie Brown -nimisen musikaalin. Se sai ensi-iltansa Off-Broadwaylla 1967 ja lopulta myös varsinaisella Broadwaylla 1971. Schulz itse piti musikaalista suuresti ja kannusti Gesneriä sen tekemisessä.[166] Siitä tehtiin uusi Broadway-versio vuonna 1999.[167] You’re A Good Man, Charlie Brown on ollut vuosikymmenestä toiseen Yhdysvalloissa varsinkin harrastajateatterien suosiossa. Sen sanotaan olevan yksi eniten esitettyjä musikaaleja Yhdysvalloissa tai jopa kaikkein esitetyin.[37][168] On olemassa myös toinen vähemmän tunnettu Tenavat-musikaali Snoopy! The Musical.[37] Se sai Off-Broadway-ensi-iltansa vuonna 1982.[169] Molemmat musikaalit sovitettiin 1980-luvulla animaatioiksi.[79]

The Royal Guardsmen -niminen floridalainen rock-yhtye levytti vuonna 1966 hitiksi muodostuneen humoristisen kappaleen ”Snoopy vs. the Red Baron”, joka kertoi Ressun kuvitteellisista ilmataisteluista ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankarina punaista paronia vastaan.[170][171] Mauri ”Moog” Konttinen käänsi myöhemmin saman laulun suomeksi ja levytti sen nimellä ”Ressu ja Punainen Paroni”.[172] Yhdysvaltalainen säveltäjä Ellen Taaffe Zwilich sävelsi vuonna 1996 kuusiosaisen kamariorkesterisarjan Peanuts® gallery, joka sai seuraavana vuonna ensi-iltansa New Yorkin Carnegie Hallissa.[173]

Taidemaalari Tom Everhart on tehnyt 1980-luvulta alkaen Tenavien hahmoja esittäviä maalauksia Schulzin piirrosten pohjalta. Schulzin toiveesta hän on ainoa, jolla on virallinen lupa tähän.[174]

Suosionsa vuoksi Tenavia on parodioitu lukemattomia kertoja. Muun muassa sarjakuvalehti MAD kunnostautui julkaisemalla kymmeniä Tenavat-parodioita.[175] Schulz sanoi itse arvostavansa MADin piirtäjien taitoja.[176] Hän myös piirsi vuonna 1973 yhden Tenavat-stripin, jossa esiintyi MADin maskotin Alfred E. Neumanin pää.[175]

Charles M. Schulzin entinen kotikaupunki Saint Paul pystytti vuonna 2003 Landmark Plaza -puistoon joukon suuria pronssipatsaita, jotka esittävät Tenavien hahmoja.[177]

Tenavat Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansikuva Suomessa julkaistusta kokoelmasta Tenavat 52: Onnen vuosikymmenet 1950–2000 (Egmont 2000).

Ensimmäisenä Tenavia julkaisi suomeksi Kuva ja Sana -kustantamon Lasten Kuvalehti -niminen kristillinen lastenlehti, jossa ilmestyi vuonna 1956 muutamia Jaska Jokusta ja Tellua esittäneitä strippejä nimettöminä ja vuonna 1958 nimellä Pirkko ja Pekka.[178][179] Varsinaisesti sarjan toi kuitenkin Suomeen Sanoma-yhtiö. Aloitteentekijä oli Aatos Erkko, joka oli 1950-luvun lopulla Viikkosanomien päätoimittaja ja etsiskeli ulkomailta sopivia sarjakuvia yhtiön lehtiin. Erkon mukaan Tenavien ja sen tuolloisten hahmojen suomenkieliset nimet keksivät hän itse ja Juhana Perkki, Simopekka Nortamo sekä Mary Wuorio. Nimi Jaska Jokunen mainitaan Erkon itsensä keksimäksi, mutta pääosan nimistä keksi Perkki,[180] joka oli tuolloin Sanoma Oy:n talouspäällikkö.[179] Ensimmäiset Tenavat-stripit ilmestyivät suomeksi 30. lokakuuta 1959 samanaikaisesti Ilta-Sanomissa ja Viikkosanomissa.[181] Ilta-Sanomat julkaisee Tenavia edelleen.

Tenavilla on ollut useita suomentajia. Juhani Tolvanen on suomentanut sarjaa vuodesta 1979. Oman kertomansa mukaan hän ei ole halunnut levittää Suomeen sellaisia amerikkalaisia ilmiöitä, joita Suomessa ei ole valmiiksi tunnettu, joten hän muun muassa muutti vuosien ajan dialogissa kaikki ystävänpäiväkortit syntymäpäiväkorteiksi.[182][183] Toisaalta on kuitenkin väitetty juuri Tenavien myötävaikuttaneen siihen, että ystävänpäivän vietto ja ystävänpäiväkortit levisivät myös Suomeen 1980-luvulla.[184]

Sanoma Oy aloitti Tenavat-kirjojen julkaisun suomeksi vuonna 1968. Sarjaa ovat sittemmin jatkaneet Helsinki Media ja Egmont. Vuoteen 1999 mennessä kirjoja oli myyty Suomessa jo yli miljoona kappaletta.[185] Sanoma julkaisi myös vuosina 1990–1992 kerran kuukaudessa ilmestynyttä Ressu-nimistä sarjakuvalehteä.[96] Lapsille markkinoitu lehti sisälsi Tenavat- ja Ulla-strippejä.[186]

Bibliografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen Tenavat-strippejä sisältäneen kokoelman (Peanuts) julkaisi Rinehart-kustantamo vuonna 1952.[14] Erilaisia Tenavat-kirjoja on sittemmin julkaistu hyvin runsaasti. Vuoteen 1999 mennessä kirjoja oli myyty eri maissa yli 300 miljoonaa kappaletta[181].

Yhdysvalloissa Fantagraphics-sarjakuvakustantamo on vuodesta 2004 julkaissut kirjasarjaa The Complete Peanuts, joka valmistuessaan tulee sisältämään kaikki Tenavat-sanomalehtistripit alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä.[187] Kirjasarjasta ilmestyi suomeksi nimellä Täydelliset Tenavat vain kaksi ensimmäistä osaa, jotka käsittivät vuodet 1950–1954.[96] Fantagraphics julkaisee lisäksi Peanuts Every Sunday -nimistä sarjaa, joka tulee sisältämään kaikki sunnuntaistripit värillisinä.[188] Sitä ei ole julkaistu suomeksi lainkaan.

Suomessa Sanoma Oy julkaisi vuosina 1968–1993 yhteensä 38 Tenavat-strippien pokkarikokoelmaa. Helsinki Media jatkoi sarjaa vuosina 1994–1997 ja Egmont vuodesta 1998 alkaen. Osia on toistaiseksi ilmestynyt 61. Lisäksi eri kustantajat ovat julkaisseet suomeksi kahdeksan muuta pokkaria, kuusi albumia, 13 kovakantista sarjakuvakirjaa ja 59 kuvakirjaa tai muuta Tenavat-piirroksilla kuvitettua teosta.[96]

The Complete Peanuts[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Täydelliset Tenavat: 1950–1952. (The Complete Peanuts: 1950 to 1952, 2004.) Suom. Juhani Tolvanen. Tampere: Egmont, 2007. ISBN 978-952-469-737-8.
  • Täydelliset Tenavat: 1953–1954. (The Complete Peanuts: 1953 to 1954, 2004.) Suom. Juhani Tolvanen. Tampere: Egmont, 2008. ISBN 978-952-469-912-9.
  • The Complete Peanuts: 1955 to 1956. Seattle: Fantagraphics, 2005. ISBN 1-56097-647-0.
  • The Complete Peanuts: 1957 to 1958. Seattle: Fantagraphics, 2005. ISBN 1-56097-670-5.
  • The Complete Peanuts: 1959 to 1960. Seattle: Fantagraphics, 2006. ISBN 1-56097-671-3.
  • The Complete Peanuts: 1961 to 1962. Seattle: Fantagraphics, 2006. ISBN 1-56097-672-1.
  • The Complete Peanuts: 1963 to 1964. Seattle: Fantagraphics, 2007. ISBN 1-56097-723-X.
  • The Complete Peanuts: 1965 to 1966. Seattle: Fantagraphics, 2007. ISBN 1-56097-724-8.
  • The Complete Peanuts: 1967 to 1968. Seattle: Fantagraphics, 2008. ISBN 1-56097-826-0.
  • The Complete Peanuts: 1969 to 1970. Seattle: Fantagraphics, 2008. ISBN 1-56097-827-9.
  • The Complete Peanuts: 1971 to 1972. Seattle: Fantagraphics, 2009. ISBN 1-60699-145-0.
  • The Complete Peanuts: 1973 to 1974. Seattle: Fantagraphics, 2009. ISBN 1-60699-286-4.
  • The Complete Peanuts: 1975 to 1976. Seattle: Fantagraphics, 2010. ISBN 1-60699-345-3.
  • The Complete Peanuts: 1977 to 1978. Seattle: Fantagraphics, 2010. ISBN 1-60699-375-5.
  • The Complete Peanuts: 1979 to 1980. Seattle: Fantagraphics, 2011. ISBN 1-60699-438-7.
  • The Complete Peanuts: 1981 to 1982. Seattle: Fantagraphics, 2011. ISBN 1-60699-471-9.
  • The Complete Peanuts: 1983 to 1984. Seattle: Fantagraphics, 2012. ISBN 1-60699-523-5.
  • The Complete Peanuts: 1985 to 1986. Seattle: Fantagraphics, 2012. ISBN 1-60699-572-3.
  • The Complete Peanuts: 1987 to 1988. Seattle: Fantagraphics, 2012. ISBN 1-60699-634-7.
  • The Complete Peanuts: 1989 to 1990. Seattle: Fantagraphics, 2013. ISBN 1-60699-680-0.
  • The Complete Peanuts: 1991 to 1992. Seattle: Fantagraphics, 2013. ISBN 1-60699-726-2.
  • The Complete Peanuts: 1993 to 1994. Seattle: Fantagraphics, 2014. ISBN 1-60699-773-4.
  • The Complete Peanuts: 1995 to 1996. Seattle: Fantagraphics, 2015.
  • The Complete Peanuts: 1997 to 1998. Seattle: Fantagraphics, 2015.
  • The Complete Peanuts: 1999 to 2000. Seattle: Fantagraphics, 2016.

Sanoma Oy:n, Helsinki Median ja Egmontin sarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1. Älä jännitä, Jaska Jokunen (1968)
  • 2. Päivä paistaa, Jaska Jokunen (1969)
  • 3. Ressu ja punainen paroni (1969)
  • 4. Olet söpö, Jaska Jokunen (1969)
  • 5. Jaska Jokusen joulu (1969)
  • 6. Ressu eduskuntaan (1970)
  • 7. Se on rakkautta, Jaska Jokunen (1970)
  • 8. Eläköön Jaska Jokunen (1970)
  • 9. Pelit seis, Jaska Jokunen (1970)
  • 10. Kyllä sinä pärjäät, Jaska Jokunen (1971)
  • 11. Varo laakapalloa, Jaska Jokunen (1971)
  • 12. Ressu ja hänen kaksitasonsa (1971)
  • 13. Kesä on mennyt, Jaska Jokunen (1971)
  • 14. Yrittänyttä ei laiteta, Jaska Jokunen (1971)
  • 15. Hyvä tavaton, Jaska Jokunen (1972)
  • 16. Siinä sitä ollaan, Jaska Jokunen (1973)
  • 17. Ressu kirjoittaa kirjan "Oli synkkä ja myrskyinen yö" (1973)
  • 18. Koeta kestää, Jaska Jokunen (1974)
  • 19. Huipulla tuulee, Jaska Jokunen (1974)
  • 20. Onni suosii rohkeaa, Jaska Jokunen (1976)
  • 21. Varo koiraa, Jaska Jokunen (1976)
  • 22. Pelko pois, Jaska Jokunen (1977)
  • 23. Kaikki ajallaan, Jaska Jokunen (1978)
  • 24. Lyö lennosta, Ressu (1979)
  • 25. Elämä on ihanaa, Ressu (1980)
  • 26. Suu suppuun, Kaustinen (1981)
  • 27. Rima korkealle, Ressu (1982)
  • 28. Suku on rakkain, Ressu (1983)
  • 29. Puhti pellolle, Tellu (1984)
  • 30. Tenavat juhlatuulella (1985)
  • 31. Vauhtia pyttyyn (1986)
  • 32. Pakko kertoa (1986)
  • 33. Kyllä se siitä (1988)
  • 34. Pallo tallella (1989)
  • 35. Sen kunniaksi (1990)
  • 36. Ota ja rutista (1991)
  • 37. Lännen nopein riepu (1992)
  • 38. Kuka pelkää sadetta (1993)
  • 39. Pupu pääsee pakoon (1994)
  • 40. Maailma on sinun (1995)
  • 41. Kuin silloin ennen (1996)
  • 42. Lepopäivän ratoksi (1996)
  • 43. Pallokin on pyöreä (1997)
  • 44. Kesä lyhyt, talvi pitkä (1997)
  • 45. Jaskasta on moneksi (1997)
  • 46. Luovaa työtä (1997)
  • 47. Sano linnunsiemen (1998)
  • 48. Pehmeä lasku (1998)
  • 49. Kaikki peliin! (1999)
  • 50. Juhla-Tenavat (1999)
  • 51. Sankareita kaikki (2000)
  • 52. Onnen vuosikymmenet 1950-2000 (2000)
  • 53. Liput liehumaan (2001)
  • 54. Talvi tulee, Jaska Jokunen (2001)
  • 55. Ressun herkkuhetki (2002)
  • 56. Tauko paikalla, Piparminttu-Pipsa (2002)
  • 57. Pokeri pitää, Ressu (2003)
  • 58. Pettämätön pelisilmä (2003)
  • 59. Palikat paikoilleen, Toisto (2004)
  • 60. Hymy herkässä (2004)
  • 61. Ressu – Kelpo filosofi (2010)

Muita albumeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ressu ja Punainen paroni. Suom. Juhani Tolvanen. Helsinki: Otava, 2003. ISBN 951-1-18658-2.
  • Tenavat: Ystävien kesken: Juhlitaan Tenavia 60 vuotta. Suom. Juhani Tolvanen. Helsingissä: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-24557-5.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Robert C. Harvey: The Art of the Funnies: An Aesthetic History. University Press of Mississippi 1994. ISBN 0-87805-674-2 Google Books
  • M. Thomas Inge (toim.): Charles M. Schulz: Conversations. University Press of Mississippi, 2000. ISBN 9781578063055 Google books
  • Rheta Grimsley Johnson: Good Grief: The Story of Charles M. Schulz. Ravette Books, Sussex 1989. ISBN 1 85304 255 2
  • Chip Kidd (toim.): Peanuts: The Art of Charles M. Schulz. Pantheon Books, New York 2001. ISBN 0-375-71463-4
  • David Michaelis: Schulz and Peanuts: A Biography, pehmeäkantinen laitos. Harper Perennial, New York 2008 (alkuperäinen kovakantinen laitos 2007). ISBN 978-0-06-093799-7
  • Charles Solomon: The Art and Making of Peanuts Animation. Chronicle Books, San Francisco 2012. ISBN 978-1-4521-1091-2 Google Books
  • Täydelliset Tenavat 1950–1952, suom. Juhani Tolvanen ja Veikko Malmberg. Egmont 2007. ISBN 978-952-469-737-8 (alkuteos The Complete Peanuts 1950–1952)
    • David Michaelis: Charles M. Schulzin elämä ja teot, emt. s. 291–303.
    • Rick Marschall & Gary Groth: Charles M. Schulzin haastattelu (tehty 1987, julkaistu ensimmäisen kerran 1992), emt. s. 304–337.
    • Juhani Tolvanen: Charles M. Schulzin haastattelu (tehty 1999), emt. s. IX–XI.
  • Celebrating Peanuts 60 years (toim. Paige Braddock & Alexis E. Fajardo, esipuhe Jean Schulz). Andrews McMeel Publishing, Kansas City 2009. ISBN 0-7407-8548-6 Google Books
  • Yhtä juhlaa, Tenavat!, Ilta-Sanomien erikoisliite 4.11.1999

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kidd (toim.) 2001, Li’l Folksia koskevat sivut.
  2. Michaelis 2008, s. 170.
  3. Charles M. Schulz: Li'l Beginnings (englanniksi) Fivecentsplease.org. Viitattu 8.12.2014.
  4. Michaelis 2008, s. 186.
  5. Michaelis 2008, s. 198–199, 201, 205.
  6. Harvey 1994, s. 212.
  7. Michaelis 2008, s. 208–211.
  8. a b Michaelis 2008, 218–221.
  9. a b Miss Cellania: Why Was Charles M. Schulz's Comic Strip Called Peanuts? (englanniksi) Neatorama 13.2.2014. Viitattu 21.12.2014.
  10. Marschall, s. 317–319.
  11. Derrick Bang: PEANUTS Reprint Books (englanniksi) Fivecentsplease.org. Viitattu 21.12.2014.
  12. Michaelis 2008, s. 220.
  13. a b c d Meet the Gang (englanniksi) Fivecentsplease.com. Viitattu 14.12.2014.
  14. a b c d e f 1950 (englanniksi) Charles M. Schulz -museo. Viitattu 14.12.2014.
  15. Michaelis 2008, s. 243, 277.
  16. a b Johsnon 1989, s. 27–28.
  17. Michaelis 2008, s. 270, 273, 285, 299.
  18. Michaelis 2008, s. 267–269, 277.
  19. On Creativity - Part 1 (englanniksi) Schulz's Beethoven: Schroeder's Muse -verkkonäyttely Viitattu 23.12.2014.
  20. Kidd (toim.) 2001.
  21. a b c Celebrating Peanuts 60 years, Jean Schulzin esipuhe, s. IX.
  22. a b A Turning Point in the Peanuts Strip (englanniksi) Jean Schulzin blogi, Charles M. Schulz -museo. Viitattu 23.12.2014.
  23. Michaelis 2007, s. 295.
  24. a b c d 1960 (englanniksi) Charles M. Schulz -museo. Viitattu 14.12.2014.
  25. Michaelis 2008, s. 387–397, 406.
  26. a b Johnson 1989, s. 81–82.
  27. Michaelis 2008, s. 377, 400.
  28. Michaelis 2008, s. 397.
  29. Michaelis 2008, s. 381.
  30. Michaelis 2008, s. 444.
  31. a b Michaelis 2008, s. 530–531.
  32. Celebrating Peanuts 60 years, s. 326, 415.
  33. Michaelis 2008, s. 554.
  34. Michaelis 2008, s. 441, 531.
  35. Harvey 1994, s. 202, 205, 246.
  36. Megan Friedman: A Brief History of Peanuts (englanniksi) Time 1.10.2014. Viitattu 20.12.2014.
  37. a b c d e f g h i j k l m n o p q r Frequently Asked Questions (englanniksi) Charles M. Schulz -museo. Viitattu 14.12.2014.
  38. Harvey 1994, s. 231, 246.
  39. Jerry LaMartina: Garfield comic strip makes Guinness Book of World Records (englanniksi) Kansas City Business Journal 28.1.2002. Viitattu 20.12.2014.
  40. Michaelis 2008, s. 520–521.
  41. Celebrating Peanuts 60 years, s. 428.
  42. Michaelis 2008, 552–553.
  43. Michaelis 2008, s. 553, 555–556, 559, 564–566
  44. Tenavat 52: Onnen vuosikymmenet 1950–2000 (suom. Juhani Tolvanen), s. 62. Egmont, 2000.
  45. Jarkko Sikiö: Olivatko Tenavat täydellisiä? Kvaak.fi 28.9.2008. Viitattu 31.12.2014.
  46. Michael Cavna: 'Peanuts' comics strip will leave syndicate in February for Universal Uclick (englanniksi) Washington Post 11.9.2010. Viitattu 20.12.2014.
  47. a b Universal Uclick to Distribute Peanuts Globally in Print, Online and Mobile (englanniksi) Universal Uclick 9.9.2010. Viitattu 20.12.2014.
  48. New Comic Alert! Peanuts Begins by Charles Schultz (englanniksi) GoComics 5.1.2015. Viitattu 6.1.2015.
  49. Derrick Bang: Jim Sasseville: The Ghost in the (Peanuts) Machine (englanniksi) Fivecentsplease.org. Viitattu 14.12.2014.
  50. a b Chris Arrant: Are New PEANUTS Comics Nuts For Following Charles Schulz? (englanniksi) New a rama 20.1.2012. Viitattu 20.12.2014.
  51. Charles Schulz Obituary Special (englanniksi) Nightscribe.com. Viitattu 21.12.2014.
  52. Russ Burlingame: Boom! Announces Ongoing PEANUTS Series (englanniksi) Comicbook.com 11.11.2011. Viitattu 20.12.2014.
  53. "Good Ol' Charles Schulz" (englanniksi) PBS 26.10.2007. Viitattu 20.12.2014.
  54. Bill Melendézin esipuhe (s. XI) teoksessa The Complete Peanuts: 1963 to 1964. Fantagraphics Books 2007.
  55. a b About the Strip (englanniksi) Schulz's Beethoven: Schroeder's Muse -verkkonäyttely Viitattu 23.12.2014.
  56. Michaelis 2008, s. 250.
  57. Michaelis 2008, s. 244–245.
  58. Evolution of the Strip - Part 1 (ja Part 3) (englanniksi) Schulz's Beethoven: Schroeder's Muse -verkkonäyttely Viitattu 23.12.2014.
  59. Kidd (toim.) 2000.
  60. Tolvanen 2007.
  61. a b Charles M. Schulz: The Theme of Peanuts, s. 158–160 teoksessa My life with Charlie Brown (toim. Thomas Inge). University Press of Mississippi, Jackson 2010. Alun perin s. 81–100 teoksessa Peanuts Jubilee: My Life and Art with Charlie Brown and Others, 1975.
  62. Solomon 2012, s. 22–23.
  63. a b c Schulz's Contribution to Comic Art (englanniksi) Schulz's Beethoven: Schroeder's Muse -verkkonäyttely Viitattu 23.12.2014.
  64. Michaelis 2008, s. 310–311.
  65. Yhtä juhlaa, Tenavat!, s. 8–11, 20.
  66. a b c d e Peanuts FAQ (koonnut Derrick Bang) (englanniksi) Fivecentsplease.org. Viitattu 12.12.2014.
  67. Linus' security blanket Peanuts Wiki. Viitattu 28.5.2012. (englanniksi)
  68. Celebrating Peanuts 60 years, s. 150, 287.
  69. Michaelis 2008, s. 181, 187–189, 252–253.
  70. Michaelis 2008, s. 33–34.
  71. Michaelis 2008, ens. kuvaliite ja s. 223.
  72. Michaelis 2008, s. 202–203, 214–215.
  73. Michaelis 2008, s. 90–92.
  74. a b Sarah Boxer: Charles M. Schulz, `Peanuts' Creator, Dies at 77 (englanniksi) New York Times 14.2.2000. Viitattu 14.12.2014.
  75. Michaelis 2008, s. 256–258.
  76. Marschall 2007, s. 319.
  77. Johnson 1989, s. 125–126.
  78. FAQS (englanniksi) Peanuts.com. Viitattu 21.12.2014.
  79. a b c d e f Scott McGuire: The Peanuts Animation and Video Page (englanniksi) Fivecentsplease.org. Viitattu 25.12.2014.
  80. Johnson 1989, s. 181–182.
  81. Marschall 2007, s. 307.
  82. a b c Harvey 1994, s. 215–219.
  83. a b Celebrating Peanuts 60 years, s. 4.
  84. Football (englanniksi) Charles M. Schulz -museo. Viitattu 14.12.2014.
  85. Celebrating Peanuts 60 years, s. 81.
  86. Johnson 1989, s. 98–99.
  87. Inge (toim.) 2000, s. 142.
  88. Kidd (toim.) 2001.
  89. Johnson 1989, s. 190–194.
  90. Celebrating Peanuts 60 years, s. 43, 87–88.
  91. Michaelis 2007, s. 297.
  92. Celebrating Peanuts 60 years, s. 241, 399, 436.
  93. Michaelis 2008, mm. s. 70 (ja yleisesti koko kirja).
  94. Johnson 1989, s. 126.
  95. Michaelis 2008, s. 336, 338, 341–344, 398.
  96. a b c d e f Tenavat Sarjakuvat.eurocomics.info. Viitattu 21.12.2014.
  97. security (englanniksi) Online Etymology Dictionary. Viitattu 28.12.2014.
  98. Inge (toim.) 2000, s. 91.
  99. Michaelis 2007, s. 298–299.
  100. Marschall 2007, s. 334.
  101. Social Commentary (englanniksi) Charles M. Schulz -museo. Viitattu 20.12.2014.
  102. Michaelis 2008, s. 354–355.
  103. a b July, 1945 (englanniksi) Charles M. Schulz -museo. Viitattu 14.12.2014.
  104. Todd: Snoopy and Bill Mauldin (englanniksi) Veterans Breakfast Club 10.10.2009. Viitattu 25.12.2014.
  105. Michaelis 2008, s. 351–355, 357.
  106. a b Michaelis 2008, s. 350–355.
  107. a b Marschall 2007, s. 328, 330.
  108. David Templeton: My Lunch with Sparky (englanniksi) Metro Active Art (julkaistu alun perin 1999 Sonoma County Independentissä). Viitattu 20.12.2014.
  109. Johnson 1989, s. 136–137.
  110. Marschall 2007, s. 327–328.
  111. Johnson 1989, s. 132–133.
  112. Viikkosanomat 24/1966, Maunu Sinnemäki
  113. Michaelis 2008, s. 353–354, 371.
  114. Celebrating Peanuts 60 years, s. 228.
  115. Marschall 2007, s. 304–305, 324.
  116. Johnson 1989, s. 128.
  117. a b c d Michaelis 2007, s. 291–294.
  118. Michaelis 2007, s. 299.
  119. Michaelis 2008, s. 387, 398.
  120. Umberto Eco: Charles M. Schulz on runoilija (suom. Erkki Huhtamo ja Jukka Heiskanen), Yhtä juhlaa, Tenavat!, s. 14–17.
  121. Jussi Karjalainen: Charles M. Schulzin muistokirjoitus Helsingin Sanomat 14.2.2000. Viitattu 31.12.2014.
  122. Michaelis 2008, s. 386–387.
  123. Tolvanen 2007, s. X.
  124. Johnson 1989, s. 194–195.
  125. Michaelis 2008, s. 544.
  126. Christopher Caldwell: Against Snoopy (englanniksi) New York Press 4.1.2000. Viitattu 14.14.2014.
  127. Marschall 2007, s. 327.
  128. Harvey 1994, s. 202–203.
  129. a b Harvey 1994, s. 223.
  130. Harvey 1994, s. 214–215.
  131. Marschall 2007, s. 325.
  132. a b c Michaelis 2008, s. 563.
  133. Bill Watterson: Lassi ja Leevi: juhlakirja 4: 10-vuotisjuhlakirja, s. 17. Tampere: Semic, 1996.
  134. Harvey 1994, s. 220.
  135. Inge (toim.) 2001, s. XI.
  136. Art Spiegelman: Abstract Thought is a Warm Puppy (Spiegelmanin sarjakuvamuotoinen analyysi Tenavista) (englanniksi) The New Yorker 14.2.2000 (St. Thomasin yliopiston verkkosivusto). Viitattu 21.12.2014.
  137. Harvey 1994, s. 226.
  138. Bill Watterson: The Grief That Made 'Peanuts' Good (englanniksi) Wall Street Journal 12.10.2007. Viitattu 20.12.2014.
  139. Michaelis 2008, s. 279–280
  140. Michaelis 2008, s. 319.
  141. Michaelis 2008, s. 337, 339–340.
  142. Michaelis 2008, s. 320–326.
  143. Michaelis 2008, s. 355.
  144. Michaelis 2008, s. 470–471.
  145. Michaelis 2008, s. 377–378.
  146. Michaelis 2008, s. 387.
  147. Michaelis 2008, s. 524.
  148. Iconix to buy Peanuts comic strip in $175 mn deal Reuters 27.4.2010. Viitattu 14.12.2014.
  149. Juhani Tolvanen: 50 vuoden ystävyys, Ilta-Sanomat 16.5.2009, s. 32–33.
  150. Johnson 1989, s. 164–165, 168.
  151. a b c You're An Old Brand, Charlie Brown: The $80M Business Of Peanuts Needs a Turnaround Forbes 30.10.2013. Viitattu 14.12.2014.
  152. Iconix Brand Group Closes Acquisition of Peanuts Prnewswire 3.6.2010. Viitattu 14.12.2014.
  153. Michael Schneider: ABC's Peanuts Specials Are a Perennial Ratings Hit, Charlie Brown (englanniksi) Tv Guide 28.11.2012. Viitattu 21.12.2014.
  154. Jaska Jokunen ja muut tenavat valtaavat valkokankaan City.fi 11.10.2012. Viitattu 13.10.2012.
  155. Jessica Goodman: First Official 'Peanuts' Movie Trailer Wants Us To Dream Big (englanniksi) Huffington Post 18.11.2014. Viitattu 22.12.2014.
  156. Solomon 2012, s. 137.
  157. C. Edwards: First Look: French-Produced ‘Peanuts’ Shorts (englanniksi) Cartoon brew. Viitattu 21.12.2014.
  158. Solomon 2012, s. 10, 52.
  159. Michaelis 2008, s. 346–350, 357–360.
  160. Solomon 2012, s. 7, 24–26.
  161. Charles M. Schulz (englanniksi) IMDB. Viitattu 18.1.2014.
  162. Solomon 2012, s. 12–13.
  163. Solomon 2012, s. 18–21.
  164. Michaelis 2008, s. 348.
  165. Solomon 2012, s. 36, 38–40.
  166. Michaelis 2008, s. 411–413.
  167. You’re A Good Man, Charlie Brown (englanniksi) The Broadway Musical Home. Viitattu 21.12.2014.
  168. Charles McGrath: Good Grief! (englanniksi) New York Times 4.10.2007. Viitattu 21.12.2014.
  169. Snoopy!!! - The Musical (englanniksi) The Guide to Musical Theatre. Viitattu 21.12.2014.
  170. The Royal Guardsmen: History (englanniksi) Viitattu 21.12.2014.
  171. Snoopy Vs. The Red Baron (englanniksi) Songfacts.com. Viitattu 21.12.2014.
  172. Kimmo Rantanen: Moogia rockista sarjakuvaan Turun Sanomat 16.11.2007. Viitattu 21.12.2014.
  173. Stephen Thursby: Peanuts® Gallery for Piano and Orchestra, s. 4–5, CD-levyn Ellen Taaffe Zwilich: Millenium Fantasy tekstiliite. Naxos 2010.
  174. Tom Everhart “Rollin With the Homies” (englanniksi) AFA Gallery 2013. Viitattu 30.12.2014.
  175. a b A 'Peanut' For Your Thoughts - Charles Schulz and Mad (englanniksi) Doug Gilford's Mad Cover Site. Viitattu 14.12.2014.
  176. Marschall 2007, s. 314.
  177. Peanuts Characters (englanniksi) Saint Paulin kaupunki. Viitattu 21.12.2014.
  178. Tenavat ja Schulz PopuLAARI-blogi 1.3.2006. Viitattu 21.12.2014.
  179. a b Tenavia muistetaan Päivälehden museossa Kirkko ja kaupunki 12.5.2009. Viitattu 21.12.2014.
  180. Juhani Tolvanen: Aatos Erkko toi Tenavat Suomeen, Yhtä juhlaa, Tenavat!, s. 7–8.
  181. a b Yhtä juhlaa, Tenavat!, s. 2.
  182. Juhani Tolvanen: Vaahtokarkista lenkkimakkaraksi - Ajatuksia sarjakuvan kääntämisestä, s. 207–209 teoksessa Ruutujen välissä: Näkökulmia sarjakuvaan (toim. Juha Herkman). Tampere University Press 1996.
  183. Jaska Jokunen & Ressu 50 vuotta Suomessa Egmont Kustannus 17.9.2009. Viitattu 21.12.2014.
  184. Elina Raunio: Ystävänpäivä tuli almanakkaan vahingossa Esse 9.2.2012. Viitattu 21.12.2014.
  185. Yhtä juhlaa, Tenavat!, s. 8.
  186. Reijo Valta: Ressu -lehti Pois työpöydältä -blogi 14.3.2010. Viitattu 26.12.2014.
  187. The Complete Peanuts by Charles M. Schulz (englanniksi) Fantagraphics Books. Viitattu 21.12.2014.
  188. Peanuts Every Sunday by Charles M. Schulz (englanniksi) Fantagraphics Books. Viitattu 21.12.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]