Karikatyyri

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hieronymus Bosch, karikatyyrien yksityiskohtia maalauksesta Kristuksen ristiltäotto, 1515–1516.

Karikatyyri (ital. caricare=lastata), joskus myös pilakuva, on tarkoituksellisesti liioiteltu kuva, jolla kiinnitetään huomiota joko todellisen tai mielikuvituksellisen henkilön johonkin ominaisuuteen tai toimintaan. Pilapiirroksissa esiintyy usein visuaalisesti karrikoituja hahmoja.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karikatyyrin groteski alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Groteskin käsitettä pidetään karikatyyrin alkujuurena. Antiikin pienveistoksissa on joskus henkilön joitain vartalon osia liioittelevia piirteitä. Myös vedensyöksijät eli gargoilit, goottilaisten kirkkojen kattokourujen nokat muotoiltiin liioitteleviksi ja tahallisen kauhistuttaviksi. Khimairat olivat mielikuvitusolentoja, joita saatettiin tyylitellä voimakkaasti. Renessanssin taiteilijoilla, kuten Leonardolla tavataan tavallisesti henkilön kasvoja ja vartalon yläosia liioittelevia piirteitä korostavia piirustustutkielmia. Tässä yhteydessä groteski tarkoittaa irvokasta, outoa, rumaa, naurettavaa tai luonnottomasti liioiteltua.

Oman taiteenalan karikatyyristä kehitti bolognalainen historiamaalari Annibale Carracci (1560–1609). Hänen mielestään karikatyyri on kauneuden äärimmäinen vastakohta ja kuten kauneus taiteessa, se perustuu valintaan ja synteesiin. Ajatuksena oli tarjota katsojalle vaikutelma alkuperäisestä, joka on sykähdyttävämpi kuin muotokuva.

Hoveista sanomalehtiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräs karikatyyrin edelläkävijöistä, Gian Lorenzo Bernini (1598–1680) tuli suosituksi paavin hovissa, koska hänellä oli kyky kuvata henkilön olemus kolmella tai neljällä viivanvedolla. Tästä juontuu karikatyyrin italiankielinen sana caricare, lastata tai ladata, jolla tarkoitetaan sitä, että karikatyristin tavoite on panostaa kuvaansa niin paljon merkitystä kuin mahdollista.

Karikatyyrit kohtasivat ensimmäiset menestyksensä Ranskan ja Italian suljetuissa ja aristokraattisissa hoveissa, joissa kierteli pilakuvia henkilöistä. Laajempi menestys karikatyyrillä oli Englannissa 1700-luvulla, jossa julkaistiin ensimmäinen kirja aiheesta, Mary Darlyn A Book of Caricaturas (n. 1762). James Gillray (1757–1815) on eräs 1700-luvun suuria englantilaisia pilapiirtäjiä.

Karikatyyrit yleistyivät tullessaan sanomalehtiin 1800-luvun alussa, jolloin suosioon tulivat poliittiset pilapiirrokset. Karikatyyrien kohteet saattoivat olla suuria vallanpitäjiä, jotka eivät useinkaan pitäneet piirustuksista. Pilakuvista tuli näin kepposten, kujeiden ja ilkikurisuuden temmellyskenttä.

Pilalehdet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri maissa julkaistut kuuluisat pilalehdet alkoivat ilmestyä 1800-luvulla. Ranskan La Caricature alkoi ilmestyä 1830, Englannin Punch 1841 ja Saksan Fliegende Blätter 1844 ja Simplicissimus (ilmestyi 1896–1944) ja Ruotsin 1862 perustettu Söndags-Nisse.

Taiteenala koki renessanssin ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Pilapiirroksiin tuli myös hauskuutta, väriä ja viehkeyttä aikaisempien rujojen ja ilkeiden sävyjen lisäksi.

Karikatyyri ja taide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Claude Monet, Henri Cassinellin karikatyyri, n. 1855–1856

Karikatyyri on ollut kautta historian läheisesti tekemisissä muun kuvataiteen kanssa. Esimerkiksi ekspressionistit 1900-luvun alussa käyttivät maalauksissaan liioittelua ja vahvoja ääriviivoja, siis samoja tehokeinoja kuin karikatyristit. Claude Monet aloitti taiteilijauransa karikatyristinä.

Helene Schjerfbeck ihaili ranskalaista 1800-luvun kuvittajaa Constantin Guysia ja teki muutamia maalauksiaan hänen piirustustensa mukaan. Suomalainen ekspressionisti Tyko Sallinen toimi Hancockissa, Michiganissa vuosina 1912–1913 amerikansuomalaisen lehden pilapiirtäjänä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Karikatyyri.