Siirry sisältöön

Pompeji

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Pompeiji)
Tämä artikkeli kertoo antiikin aikaisesta kaupungista. Muista merkityksistä, katso täsmennyssivu.
Pompeji
Colonia Cornelia Veneria Pompeianorum
Pompejin arkeologista aluetta, taustalla Vesuvius.
Pompejin arkeologista aluetta, taustalla Vesuvius.
Sijainti

Pompeji
Koordinaatit 40°44′58″N, 14°29′6″E
Valtio Italia
Paikkakunta Pompei, Napoli, Campania
Historia
Tyyppi kaupunki
Ajanjakso –79 eaa.
Kulttuuri antiikki
Valtakunta Rooman valtakunta
Alue Campania, Regio I Latium et Campania, Italia
Aiheesta muualla

Pompeji Commonsissa

Pompeji (lat. Pompeii, m.kreik. Πομπηΐα, Pompēïa, Πομπήιοι, Pompēioi) oli antiikin aikainen kaupunki Campaniassa Italiassa.[1][2] Se sijaitsi Vesuviuksen juurella lähellä nykyistä Pompein kaupunkia.[3][4][5]

Pompejia asuttivat alun perin oskit, etruskit ja samnilaiset. Se sai myös paljon kreikkalaisia vaikutteita. Kaupunki tuli osaksi Rooman valtakuntaa roomalaisten vallattua Campanian samnilaisilta. Sullan aikana vuonna 80 eaa. Pompejista tuli roomalainen colonia eli sotilassiirtokunta. Viimeisen vuosisatansa aikana Pompeji oli Napolinlahden eteläpuoliskon tärkein satama ja kaupunki. Sen asukasluvuksi on arvioitu suurimmillaan noin 20 000. Kaupankäynnin ja maatalouden lisäksi kaupungin elinkeinoihin lukeutuivat muun muassa kankaiden valmistus ja garumin tuotanto.[1]

Pompeji hautautui Vesuviuksen purkauksessa vuonna 79. Samalla tuhoutuivat myös Herculaneumin, Stabiaen ja Oplontiksen kaupungit sekä nykyisessä Boscorealessa ollut huvila-alue.[6][7] Pompeji on ollut laajojen arkeologisten tutkimusten kohteena vuodesta 1748 lähtien.[6] Vaikka itse kaupunki ei noussut antiikin aikana koskaan erityisen merkittäväksi, sen hautautuneiden jäännösten uudelleenlöytäminen ja pitkäkestoiset kaivaukset ovat tehneet siitä kuuluisan tavalla, joka ylittää monien suurempienkin kaupunkien maineen. Kaupungin tuhoutumisen olosuhteet olivat erityisen suotuisat jäännösten säilymiselle, sillä sitä ei tuhonnut laavavirta, vaan se vain hautautui suureen määrään keveää vulkaanista hiekkaa, tuhkaa ja hohkakiveä.[2] Seurauksena Pompeji on paras säilynyt todiste roomalaisesta elämästä ensimmäisellä vuosisadalla,[1] ja parhaiten tunnettu antiikin aikainen maaseutukaupunki.[6]

Merkittävä osa kaupungista on kuitenkin yhä tutkimatta.[8] Sen kaivaukset jatkuvat edelleen ja uusia löytöjä tehdään usein. Pompejin arkeologinen alue on osa Unescon maailmanperintökohdetta Pompejin, Herculaneumin ja Torre Annunziatan arkeologiset alueet.[9]

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pompejin kaupunki sijaitsi Campaniassa Cumaenlahden (Sinus Cumanus, nyk. Napolinlahti) itärannalla koilliseen Sarnus (nyk. Sarno) -joen suusta ja aivan Vesuviuksen juurella siitä eteläkaakkoon. Kaupunki sijaitsi luoteenpuoleisen Herculaneumin ja etelänpuoleisen Stabiaen välissä. Pompejista itään sijaitsi Nuceria eli Nuceria Alfaterna.[1][2][10][11] Strabonin mukaan Pompeji toimi satamana paitsi Nucerialle myös muun muassa Vesuviuksen toisella puolella sijainneille Acerraelle ja Nolalle.[1][10] Sarnus-joki oli purjehduskelponen kaupungille saakka ja Strabonin mukaan myös kaupungista yläjuoksulle päin.[1]

Pompejin raunioita, taustalla Vesuvius.
Pienoismalli Pompejin raunioista. Napolin arkeologinen museo.

Kaupunki oli rakennettu vanhan laavakerrostuman päälle noin 30 metriä korkealle kielekkeelle.[6] Seutu oli vulkaanisen maaperän vuoksi erittäin hedelmällistä aluetta ja hyvää maanviljelylle. Cumaenlahdesta saatiin paljon kalaa.[12]

Vuoden 79 tulivuorenpurkaus muutti seudun maantiedettä: Sarno-joki muutti uomaansa ja virtaa nyt jonkin matkan päässä Pompejista, ja samalla rannikkolinja siirtyi eteenpäin, niin että kaupungin paikka on nykyisin melkein kahden kilometrin päässä merestä, kun antiikin aikana merenranta oli heti kaupungin länsipuolella.[2]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaishistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pompejin alueesta pohjoiseen tehdyt kaivaukset osoittavat, että Vesuvius oli purkautunut tuhoisasti aiemminkin ainakin niin kutsutussa Avellinon purkauksessa noin vuoden 1995 eaa. tienoilla.[13]

Antiikin aikaiset kirjailijat olivat yksimielisiä siitä, että Pompeji oli hyvin vanha kaupunki. Solinuksen tallentaman perimätiedon mukaan kaupungin perustajana pidettiin Heraklesta eli roomalaisittain Herculesta;[2][14] mutta Dionysios Halikarnassoslainen, joka nimenomaisesti mainitsee Herakleen läheisen Herculaneumin perustajana, ei sano mitään tästä Pompejin suhteen.[2][15]

Strabonin mukaan Pompejia asuttivat ensin oskit, sitten tyrrheenit eli etruskit ja pelasgit, ja myöhemmin samnilaiset.[1][2][10] Tämä vaikuttaa pitävän tutkimustiedon valossa pääosin paikkansa.[1] Ensimmäiset arkeologiset löydöt Pompejin seudulta ovat 900–800-luvuille eaa. ajoitetut hautalöydöt. Tällöin alueella ei ilmeisesti vielä ollut pysyvää asutusta, vaan se toimi tilapäisenä kauppapaikkana. Se toimi jo vanhastaan kreikkalaisten ja foinikialaisten merimiesten satamana. Pompejista kehittyi satamakaupunki 600-luvulla eaa.[6] On todennäköistä, että kaupunki nousi kukoistukseen jo varhain, kiitos sen edullisen sijainnin Sarnuksen suulla, minkä ansiosta siitä tuli Nolan, Nucerian ja koko tuon joen ravitseman rikkaan tasangon satama.[2][10]

Asukkaat Pompejissa puhuivat ilmeisesti oskia.[6] Kaupungin nimen alkuperää ei tunneta, mutta sen arvellaan olleen oskilainen.[1] 500-luvulla eaa. kreikkalainen ja etruskivaikutus kilpailivat kaupungissa.[6] Vanhimmat löydetyt kaupunkiin liittyvät jäänteet ovat kreikkalaisia ja peräisin 500-luvulta eaa.[1] Niihin lukeutuvat Apollonille ja Herakleelle omistettujen temppeleiden jäänteet[6] sekä attikalaisen mustakuviokeramiikan sirpaleita forumin alueen kerrostumissa.[1] Kaupunki toimi välittäjänä seudun kreikkalaisten siirtokuntien ja etruskien välillä.[6] Se oli osa kauppareittiä, joka kuljetti etruskien metallia Poseidoniaan ja kreikkalaisia tuotteita takaisin Capuaan. Näin on arveltu, että temppelin rakentaneet kreikkalaiset olisivat tulleet ennemmin Poseidoniasta kuin Kymestä.[1]

Pompejin asutusvaiheet.
  Samnilaiskaupunki
  Ensimmäinen laajenemisvaihe, 300-luku eaa.
  Toinen laajenemisvaihe
  Roomalaisvaihe vuodesta 89 eaa.

Samnilaiset valloittivat alueen todennäköisesti 400-luvun eaa. lopulla muiden Campanian kaupunkien tavoin. Vuoristosta saapuneet kansat olivat tuolloin tavoiltaan jo melko hellenisoituneita, ja luultavasti suuri osa kaupungin varhaisemmasta väestöstä sulautui uusien tulokkaiden yhdyskuntaan. Kaupankäyntiyhteydet vaikuttavat säilyneen katkeamattomina.[1] Ajan kuluessa seudun samnilaiset omaksuivat campanialaisten nimen.[2] Kaupungin asukkaasta käytettiin kreikaksi etnonyymiä Pompēïanos (Πομπηΐανος), myöhemmin latinaksi Pompeianus.[2]

Samnilaisvalloituksen jälkeen Campaniaan muodostui kolme kaupunkiliittoa, joita johtivat Capua, Nola ja Nuceria. Pompeji kuului näistä Nucerian kaupunkiliittoon.[16] Pompeji mainitaan ensimmäisen kerran antiikin historiassa liittyen vuoteen 310 eaa., jolloin Publius Corneliuksen (Arvina, Scapula tai Scipio Barbatus?) johtama roomalainen laivasto pysähtyi siellä, ja sieltä siirrettiin joukkoja tuhoamaan Nucerian aluetta.[2][17] Vuoteen 290 eaa. mennessä Pompeji oli liittoutunut Rooman kanssa osana Nucerian kaupunkiliittoa.[1][6] Sen roolista toisen puunilaissodan aikana ei tiedetä mitään, mutta todistusaineisto viittaa siihen, että se selvisi sodasta vaurioitta.[1]

Samnilaisella kaudella Pompeji kukoisti ja se saavutti huippunsa 100-luvun eaa. niin kutsutulla tuffikaudella.[1] Tuolloin se on ollut koko Italian vauraimpia ja tyylikkäimpiä kaupunkeja, johon hellenistiset vaikutteet saapuivat aikaisemmin kuin Roomaan.[16] Kaupunkia laajennettiin ja linnoitettiin, ja sinne tuli Juppiterin ja Venuksen temppelit.[6] Kaupungin samnilainen kausi kesti yhteensä kolme vuosisataa.[6] Se pysyi samnilaisten hallussa aina siihen saakka, kunnes se se siirtyi Rooman vallan alle.[2]

Roomalaisaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tasavallan aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pompeji mainitaan seuraavan kerran historiassa vasta, kun liittolaissota puhkesi vuonna 91 eaa.[2] Kyseisessä sodassa Pompeji liittoutui muiden campanialaisten kaupunkien kanssa Roomaa vastaan,[1] ja sillä vaikuttaa olleen huomattava rooli, sillä Appianos mainitsee pompejilaiset erikseen muista campanialaisista luetellessaan kapinaan liittyneitä kansoja.[2][18] Sodan toisena vuonna 89 eaa. Pompeji oli edelleen kapinallisten hallussa, ja vasta useiden taistelujen jälkeen Lucius Cornelius Sulla, voitettuaan samnilaiset Lucius Cluentiuksen johdolla ja ajettuaan heidät pakoon Nolan muureille, pystyi aloittamaan Pompejin piirityksen.[2][19]

Katua Pompejissa.

Tämän piirityksen lopputulosta ei mainita missään. On varmaa, että Pompeji joutui lopulta Sullan käsiin; mutta tapahtuiko se voimakeinoin vai antautumisen kautta, siitä meillä ei ole tietoa; jälkimmäinen vaihtoehto on kuitenkin todennäköisempi, sillä kaupunki säästyi Stabiaen kohtalolta. Vuonna 80 eaa. Sulla perusti Pompejiin roomalaisen colonian eli sotilassiirtokunnan sukulaisensa, Publius Cornelius Sullan, johdolla ja suojeluksessa. Sen nimi oli Colonia Cornelia Veneria Pompeianorum. Johto kaupungissa siirtyi roomalaisille. Samalla pompejilaiset menettivät osan alueestaan, kun maita annettiin siirtokuntaan asettuneille veteraaneille.[1][2][3][20] Kaupungin asukkailla oli Rooman kansalaisoikeudet, ja heidät otettiin Menenian tribuksen jäseniksi. Tämän myötä kaupunki alkoi roomalaistua.[1]

Roomalaisten alaisuudessa Pompeji säilyi merkittävänä satamana ja kauppakaupunkina.[1] Kaupungin väkiluku kasvoi, ja se saattoi olla suurimmillaan lähes 20 000.[6] Tasavallan loppuaikoina Pompejin seudusta tuli monien muiden Campanian rannikkoalueiden tavoin Rooman ylimystön suosima lomanviettopaikka, ja monilla heistä oli huviloita kaupugin välittömässä läheisyydessä. Muun muassa Cicerolla oli siellä huvila, josta hän käyttää usein nimeä ”Pompeianum”, ja joka vaikuttaa olleen huomattava rakennus ja yksi hänen mielipaikoistaan.[2][21] Myös Juliusten-Claudiusten hallitsijasuvulla oli siellä omaisuutta.[1]

Varhainen keisariaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sama suosio jatkui keisariajalla. Seneca nuorempi ylistää kaupungin miellyttävää sijaintia, ja sekä hän että Tacitus kuvaavat sitä väkirikkaaksi ja kukoistavaksi kaupungiksi (”celebre oppidum”).[2][22] Pompeji sai keisariajalla uuden colonian; todennäköisesti tämä tapahtui Augustuksen aikana. Plinius vanhempi ei tosin mainitse kaupunkia coloniana, mutta sillä esiintyy tämä nimitys useissa piirtokirjoituksissa.[2]

Neron hallituskaudella vuonna 59 jaa. Pompejin amfiteatterissa puhkesi mellakka, joka sai alkunsa kiistasta kaupungin asukkaiden ja sinne vastikään asettuneiden nucerialaisten siirtolaisten välillä. Se päättyi yhteenottoon, jossa moni sai surmansa tai haavoittui. Pompejilaisia rangaistiin tästä välikohtauksesta kieltämällä kaikki gladiaattori- ja teatteriesitykset kymmeneksi vuodeksi.[1][2][23]

Helmikuussa vuonna 62 jaa. Pompeji kärsi pahoin maanjäristyksestä.[1][24] Sekä Senecan että Tacituksen käyttämät ilmaisut antavat ymmärtää, että kaupunki tuhoutui suurelta osin kokonaan, ja olemassa oleva näyttö osoittaa kiistattomasti, että vahingot olivat erittäin suuret. Erityisesti maanjäristyksestä kärsivät kaupungin julkiset rakennukset.[2][25] Tämän jälkeen kaupunki jälleenrakennettiin entistä laajemmassa mittakaavassa.[1] Vaurioiden korjaaminen kesti kuitenkin vuosikausia.[24] Alkuvuodesta 79 jaa. tapahtui uusi maanjäristys, jonka tuhoja oltiin vielä korjaamassa Vesuviuksen suuren purkauksen aikoihin.[24]

Vesuviuksen purkaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Vesuviuksen tulivuorenpurkaus 79
Vesuviuksen purkauksessa syntyneen tuhkapilven leviäminen: Pompeji jäi suoraan tuhkapilven alle.

Pompeji oli tuskin toipunut näistä onnettomuuksista, kun se kohtasi vielä paljon suuremman: se tuhoutui täysin kuuluisassa, syksyllä 79 jaa. tapahtuneessa voimakkaassa Vesuviuksen purkauksessa.[1][2] Purkaus tapahtui keisari Tituksen hallintokaudella, ja se hautasi alleen sekä Pompejin että muun muassa Herculaneumin.[2] Purkauksen alkamispäiväksi mainitaan yleensä 24. elokuuta, mikä perustuu Plinius nuoremman silminnäkijäkertomukseen hänen Kirjeissään. Joidenkin tutkijoiden mielestä purkaus olisi kuitenkin tapahtunut vasta loka–marraskuussa.[8] Vuonna 2022 monitieteellinen tutkijaryhmä tuli tulokseen, että purkaus olisi alkanut 24. lokakuuta.[26]

Ihmiset eivät olleet tietoisia Vesuviuksen luonteesta tai edes siitä, mikä tulivuori on, joten purkaukseen ei ollut osattu varautua. Tulivuori oli oireillut jo pitemmän aikaa, ja maanjäristyksiä oli esiintynyt, mutta merkkejä ei osattu tulkita oikein.[27]

Purkaus alkoi räjähdyksellä. Vesuvius syyti ainakin sata miljoonaa tonnia tuhkaa ja hohkakiveä ilmaan arviolta jopa 15 kilometrin korkeuteen. Aurinko peittyi näkyvistä. Luoteistuuli levitti materiaalia ja myrkyllisiä kaasuja kohti vuoren eteläpuolella sijainnutta Pompejia, joka hautautui jopa viiden metrin hohkakivi- ja tuhkakerroksen alle. Häiriintymättömissä kerrostumissa on 2–4 metrin paksuinen pohjakerroksen pientä hohkakiveä (lapilli) ja sen päällä ohuempi, 1–2 metriä paksu kerros tuhkaa. Kaupunkiin ei tullut laavaa.[1]

Kipsivaloksia purkauksen uhreista.

Näyttää siltä, että vaaratilanne ei ollut akuutti useaan tuntiin, ja kaupungista alkuvaiheessa paenneet ihmiset pystyivät pelastautumaan hyvin, sillä satanut tuhka ja hohkakivi ovat suhteellisen kevyttä materiaalia ja ulkona liikkuminen oli mahdollista. Enemmän kuin tulivuorta itseään oli pelättävä kattojen sortumista sekä tulipaloja, joita syttyi hylätyissä tulisijoissa. Kaupunkia evakuoitiin, ja suurin osa kaupunkilaisista vaikuttaakin päässeen pakoon.[1] Monet eivät kuitenkaan ymmärtäneet tai halunneet paeta.

Sitten tuulen suunnan muutos toi mukanaan pyroklastisen virtauksen eli myrkyllisellä kaasulla kyllästetyn tuhkapilven, joka tappoi kaupungista kaiken siellä vielä olleen elollisen. Kaupunkiin tuli myös rankkasade.[1] Pompejissa arvellaan kuolleen noin 2 000 ihmistä.[28]

Dion Kassios sanoo, että Pompejissa ihmishenkien menetys olisi ollut Herculaneumia suurempi, koska asukkaat olivat juuri teatterissa katastrofin tapahtuessa.[2][29] Plinius nuorempi ei edes mainitse Pompejin tai Herculaneumin tuhoutumista; hänen huomionsa kohdistuu pääasiassa hänen setänsä Plinius vanhemman kuoleman olosuhteisiin ja niihin luonnonilmiöihin, jotka hän itse oli nähnyt.[2][30]

Purkauksen päätyttyä eloonjääneet ryöstelivät raunioita. Esimerkiksi kun kaupungin forum kaivettiin, havaittiin, että kaikki sen patsaat oli riisuttu arvomateriaaleista jo antiikin aikana. Yksityistaloista etsittiin arvoesineitä seinien läpi kaivetuilla tunneleilla tai ylhäältä päin tehdyillä kaivoilla. Jäljelle jääneet kaasupussit surmasivat useita pelastajia näihin kaivauksiin. Titus antoi ilman perillistä kuolleiden omaisuuden selviytyneille, mutta tämä vaikuttaa toteutuneen vain satunnaisesti.[1]

Myöhempi antiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuhon jälkeen Pompejin nimi lähes katoaa historiasta. Klaudios Ptolemaios ei mainitse sitä; ja on varmaa, ettei kaupunkia koskaan rakennettu uudelleen.[1][2] Nimi esiintyy kuitenkin jälleen Tabula Peutingerianassa; näin näyttää siltä, että haudatun kaupungin paikalle tai todennäköisemmin sen läheisyyteen oli noussut jokin pieni asutus.[2] Vesuvius purkautui myöhemmän antiikin aikana vielä kolmesti, vuosina 202, 472 ja 512.[24] Tämä peitti kaupungin raunioita yhä enemmän. Paikka tunnettiin kuitenkin vielä myöhemminkin nimellä ”Civitas”, 'Kaupunki', tai vain ”Vallis”, 'Laakso'.[8]

Löytäminen ja tutkimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki jäljet Pompejista hävisivät ajan kuluessa, ja keskiajalla itse kaupungin sijaintikin oli täysin unohtunut.[2] Kaupungin tuhoutumisen olosuhteet olivat kuitenkin erityisen suotuisat jäännösten säilymiselle. Kaupunkia ei ollut tuhonnut laavavirta, vaan se yksinkertaisesti hautautui suureen määrään vulkaanista hiekkaa, tuhkaa, hohkakiveä ja lapillia, joka muodostaa hyvin kevyen, kuivan ja huokoisen massan.[2]

Arkkitehti Domenico Fontana kaivautti 1595–1600 alueen halki pienen kanavan, jolloin tuli näkyviin seinämaalauksia. Fontana kuitenkin peitätti maalaukset.[8] Philipp Clüver yritti löytää Pompejin sijainnin 1600-luvun alussa, mutta sijoitti sen nykyiseen Scafatiin Sarnon varrelle, noin kolme kilometriä sen todellisesta sijainnista itään. Tämä virhe johtui niistä aiemmin kuvatuista suurista maantieteellisistä muutoksista, jotka vuoden 79 katastrofi sai aikaan.[2]

Pompejin kaivauksia. François-Louis Françaisin maalaus vuodelta 1886.

Naapurikaupunki Herculaneum löydettiin vuonna 1738.[7] Vuonna 1748 sattumanvarainen löytö kiinnitti huomion Pompejin jäännöksiin. Vuonna 1755 Napolin kuningaskunnan hallitus aloitti kaivaukset Pompejin alueella. Tuon aikaiset kaivaukset olivat vielä lähinnä arvokkaiden ja kauniiden taide-esineiden etsimistä hoville ja aatelisille.[1][2][6] Kaivaukset liittyivät myös monelta osin Napolin kuningaskunnan valtiolliseen imagonparannukseen. Kaivaukset olivat monilta osin tunnelikaivauksia. Tunnelit täytettiin kaivausten jälkeen uudelleen, eikä alueesta saatu kokonaiskuvaa. Alueesta piirrettiin monia kauniita kuvia, jotka eivät kuitenkaan täyttäneet tieteellisiä vaatimuksia.[31]

Ranskalaiset arkeologit työssään Pompejissa vuonna 2015.

Samalla paljon arvokasta tietoa menetettiin menetelmien karkeuden vuoksi. Kaivaukset koituivat osittain suorastaan tuhoksi kaupungin jäänteille, sillä niiden seinämaalauksia lohkottiin aateliskotien koristeiksi ja esineistöä ryöstettiin. Ensimmäisiä huolestuneita arvioita tuhosta esitti Suomenlinnan pääsuunnittelijan poika, amiraali, arkkitehti ja taiteilija Carl August Ehrensvärd jo vuonna 1782.[8] Myös muun muassa Johann Winckelmann vastusti tätä kaivaustyyliä. Pompejin löydöt herättivät mielenkiintoa ympäri Eurooppaa valistusajalla, ja Winckelmannin julkaisujen kautta ne vaikuttivat merkittävästi uusklassismin syntyyn. Myös antiikintutkimus virisi uudelleen. Arkeologia kehittyi ja monia muitakin antiikin aikaisia kohteita löydettiin.[31]

Kun ranskalaiset hallitsivat Napolia 1806–1815, muuttuivat myös kaivausmenetelmät järjestelmällisempään suuntaan. Parhaimmillaan ranskalaisten palveluksessa oli 1 500 kaivajaa. Myös ensimmäinen turistikartta piirrettiin. Ranskalaiskauden loputtua määrärahat vähentyivät ja kaivaukset hidastuivat.[32]

Vuodesta 1861 lähtien Pompejin kaivauksia on suoritettu yhä kasvavalla tieteellisellä tarkkuudella.[1][2] Vuonna 1863 kaivauksia alkoi johtaa italialainen ammattiarkeologi Giuseppe Fiorelli.[8] Hän teki yhä käytössä olevan jaon regioihin eli kaupunginosiin ja insuloihin eli kortteleihin.[8] Fiorelli myös otti käyttöön uusia, nimenomaan Pompejiin sopivia menetelmiä, jotka muun muassa säilyttivät löydöt paremmin. Hän kehitti myös menetelmän, jolla vainajista jääneet kivettyneet tuhkaontelot täytettiin kipsillä.[8][16] Fiorellin seuraajat alkoivat suojata kaivettuja taloja uusilla katoilla. Silti suurin osa freskoista ja mosaiikeista siirrettiin yhä Napoliin. Vuonna 1882 August Mau loi pompejilaisten maalaustyylien luokittelujärjestelmän, joka on edelleen roomalaisten seinämaalausten luokittelun perusta.[33]

Uusia löytöjä tehtiin edelleen ja vanhojen löytöjen tutkimusta jatkettiin läpi 1900-luvun. Rahapulan takia Pompejin ylläpitämiseen ei ole ollut riittävästi mahdollisuuksia. Toisaalta Italia ei myöntänyt vuosikymmeniin tutkimusoikeuksia kenellekään helposti, vaikka ei kyennyt itsekään tekemään juurikaan kaivauksia 1960-luvun jälkeen. Vuonna 1997 Italia kuitenkin suostui myöntämään lupia ulkomaisille tutkijoille. Silvio Berlusconin hallitus julisti heinäkuussa 2008 Pompejin hätätila-alueeksi ja kaivausten johtoon määrättiin commissario straordinario eli laajoin erityisvaltuuksin toimiva poikkeustilajohtaja, niin että Pompejiin pääsi vihdoin työskentelemään parikymmentä tutkimusryhmää eri puolilta maailmaa.[34]

Nykyisin tutkimusryhmien on suhteellisen helppo saada kaivauslupia, kunhan ne suostuvat yhteistoimintaan muiden ryhmien ja italialaisten kanssa. Paikalla on yhteensä parikymmentä kansainvälistä tutkimusryhmää. Kaivausalueeksi annetaan usein jo aiemmin esiinkaivettuja, mutta puutteellisesti dokumentoituja alueita. Niistä on onnistuttu saamaan merkittävästi lisätietoa. Kun aiemmin tutkimukset ylsivät vain vuoden 79 katutasoon, on nykyisin alettu tehdä kaivauksia myös varhaisimmista kerroksista.

Pompejin 66 hehtaarin alueesta on edelleen esiinkaivamatta noin kolmasosa. Kaivauksia on haluttu useaan otteeseen nopeuttaa, mutta tähän ei ole ryhdytty. Tuhkakerros suojaa kaivamattomia osia hyvin ja työssä on haluttu edetä huolellisesti. Kaupunki on nykyisin myös merkittävä turistikohde. Turistien suuri määrä on samanaikaisesti sekä tärkeä tulonlähde että vaara. Suurten ihmisvirtojen myötä löytöjen turmeltumisen riski kasvaa.

Pompejin arkeologinen alue liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1997 osana samaa maailmanperintökohdetta, johon kuuluvat myös Herculaneumin ja Oplontiksen (nyk. Torre Annunziata) jäännökset.[9]

Suomalainen tutkimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisella Pompejin tutkimuksella on pitkät perinteet. Suomalaisia matkailijoita on vieraillut alueella 1700-luvulta lähtien ja ensimmäinen matkaopas suomalaisille julkaistiin jo 1820-luvulla.[35]

Varsinaista Pompejia koskenutta tieteellistä tutkimusta alettiin Suomessa harjoittaa 1930-luvulla, jolloin myöhempi Helsingin yliopiston roomalaisen filologian professori Veikko Väänänen julkaisi väitöskirjan vulgaarilatinasta eli tavallisen kansan kielimuodosta. Pohjautuen Pompejin piirtokirjoituksiin Väänänen osoitti, että latinassa oli jo tuolloin piirteitä, joiden luultiin ilmestyneen vasta romaanisiin kieliin. Väänäsen väitöskirja oli hyvin suosittu myös ulkomailla, ja hän tiettävästi lanseerasi termin vulgaarilatina tutkijapiirien käyttöön.[35]

Marcus Lucretiuksen talon raunioita.

Sotavuodet haittasivat suomalaista tutkimusta, mutta 1960-luvulta lähtien se vilkastui uudestaan Väänäsen tultua Suomen Rooman-instituutin johtajaksi. Suomalaiset toisen polven Pompejin tutkijat perehtyivät muun muassa Pompejin keramiikkaan, piirtokirjoituksiin ja väestöön sekä kunnallispolitiikkaan. Myöhemmin kolmannen polven tutkijat tarkastelivat esimerkiksi naisten asemaa Pompejissa, lintuaiheita mosaiikeissa ja esiroomalaisia piirtokirjoituksia. 2000-luvulla Pompejia tutkii jo neljäs suomalainen tutkijasukupolvi.[35]

Vaikka Suomessa on tutkittu Pompejia jo suhteellisen pitkään, kaivauksia paikan päällä ei juurikaan ole tehty. Suomalaisia oli tiettävästi toivottu myös tekemään kaivauksia, mutta asiassa ei pitkään aikaan edetty. Lopulta vuonna 1998 heräsi ajatus suomalaisista kaivauksista. Vuonna 2001 Helsingissä järjestetyn Pompeji-seminaarin yhteydessä asiasta keskusteltiin jo vakavasti ja suomalaisille tarjottiin kaupungin keskellä sijaitsevan regio (alue) IX:n insulaa (korttelia) 3. Kun kaivausluvat ja rahoitus onnistuttiin järjestämään, kaivaukset päästiin aloittamaan emeritusprofessori Paavo Castrénin johdolla vuonna 2002.[34]

Eroottien symposion, seinämaalaus Marcus Lucretiuksen talosta ensimmäiseltä vuosisadalta.

Helsingin yliopiston Pompeji-tutkimusprojektin nimenä on Expeditio Pompeiana Universitatis Helsingiensis (EPUH). Suomalaisten tutkima insula IX.3 oli kaivettu alun perin esiin 1800-luvulla. Löytöä ei kuitenkaan ollut koskaan kunnolla dokumentoitu, ja kaivaukset olivat jääneet keskeneräisiksi. Tärkein osa insulaa on ylellinen niin kutsuttu Marcus Lucretiuksen talo. Se kaivettiin esiin jo vuosina 1846–1870, mutta oli jäänyt silloin melko lailla tutkimatta. Se oli vilkas kaupan, liikenteen ja sosiaalisen toiminnan keskus. Siinä oli asuntoja, työ- ja liiketiloja, kuten kaksi leipomoa, kauppoja ja pesula. Lähistöllä oli kaupungin pääkylpylä eli niin kutsuttu Keskuskylpylä ja kaupungin valtaväylä Via Stabiana.[34] Suomalaiseen ryhmään kuuluu noin 20 henkeä, muun muassa arkeologeja, taidehistorioitsijoita, mittausryhmä ja valokuvaajia. Helsingin yliopiston lisäksi tutkimuksessa on mukana Metropolia-ammattikorkeakoulun muotoiluinstituutti.[35] Kaikkiaan suomalaisten tutkimuksen kohteina on ollut parikymmentä taloa ja niiden yli 150 huonetta. Suomalaiset työskentelivät Emil Aaltosen säätiön antaman apurahan turvin ainakin vuoteen 2012 saakka.[34]

Tutkimus on tuottanut runsaasti tietoa, joka täydentää kuvaa Pompejin historiasta. Tutkimuksen yhteydessä on tehty esimerkiksi tarkempia karttoja ja kolmiulotteisia malleja korttelista.[35] Vuonna 2008 Amos Andersonin taidemuseossa järjestettiin suurempi Pompeji-aiheinen näyttely nimellä Domus Pompeiana – Talo Pompejissa.[36]

Uhat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pompejin raunioiden nykyinen selviytymiskamppailu alkoi jo siitä, kun kaupunkia alun perin alettiin kaivaa esiin. Seinämaalaukset ovat kärsineet auringonvalosta ja kosteudesta, ne ovat haalistumassa udunomaisiksi. Myös happamat sateet tekevät tuhojaan. Rikki- ja typpioksidit irrottavat ja murentavat maalausten värejä, eivät ainoastaan haalista. Alkuvuosien kaivaukset olivat melkein silkkaa ryöstöä, marmoria vietiin uusien talojen seiniksi ja freskoja hakattiin. Arvokkaita rakennuksia ja seinämaalauksia tuhottiin. Freskoja vietiin Napolin kuninkaan kokoelmiin. Monet rakennusten ja maalausten suojaksi tehdyt rakennelmat ovat lahonneet ja monet rakennukset ovat romahtamaisillaan. Esineitä katoaa jatkuvasti. Varovaisen arvion mukaan jopa viidennes löydöistä on joutunut vääriin käsiin.[34]

Myös lisääntyvä turistien määrä vaurioittaa tätä tunnetuinta antiikin elämästä kertovaa kohdetta. Kävijöitä voi olla sama määrä päivittäin kuin kaupungissa aikanaan oli asukkaita, vuodessa ehkä lähes 3 miljoonaa kävijää. Menneiden vuosien tutkijat olivat sangen suurpiirteisiä, joten dokumentointi on ollut osittain hyvin puutteellista. Myös vartijoita Pompejissa on liian vähän. Toisaalta tulivuoritutkijoiden mukaan Manner-Euroopan ainoan aktiivisen tulivuoren olisi pitänyt purkautua rajusti jo vuosikymmeniä sitten.[34]

Pompejin esineistön tärkein säilytyspaikka on Napolin arkeologinen museo, missä esillä on 2–4 % muinaisista aarteista. Kaikki muu on varastojen kätköissä, joten on vaikea tietää, mitä on tallessa ja mikä kadonnut tai jopa varastettu.[37]

Yhteiskunta, kulttuuri ja talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaalimainos Asellinan thermopoliumin seinällä: C(aium) Lollium / Fuscum II vir(um) v(iis) a(edibus) s(acris) p(ublicis) p(rocurandis) / Asellinas rogant / nec sine Zmyrina, (”Asellinan tytöt, mukaan lukien Zmyrina, pyytävät Gaius Lollius Fuscuksen valitsemista duoviriksi”).[38]

Pompejin asukasluvusta voidaan esittää vain arvioita, mutta kaupungin koko ja sen talojen luonne huomioiden vaikuttaa varmalta, ettei sen asukasluku ole voinut ylittää noin 20 000 henkeä.[2][6] Tämä sopii yhteen antiikin aikaisten kirjailijoiden mainintojen kanssa, sillä yksikään heistä ei anna syytä pitää Pompejia muuna kuin toisen tai kolmannen luokan maakuntakaupunkina.[2]

Samnilaisaikaisen Pompejin hallinnosta tiedetään vain vähän.[1] Roomalaista siirtokuntaa hallitsi kaksi duoviriä (duoviri jure dicundo) ja kaksi ediiliä (aediles).[1] Nämä kaikki valittiin vuosittain järjestetyissä paikallisvaaleissa.[1][39] Äänestyksiä varten kaupungin muurin sisäpuolelle jäänyt alue oli jaettu 4–5 äänestyspiiriin (tribus) ja noin 40 kortteliin (vicus).[6] Joka viidennen vuoden duovireillä oli sensuurivalta ja vastuu lectio senatuksesta. Ediileillä oli vastuu julkisista kaduista ja toreista, temppeleistä ja kylpylöistä.[1][6]

Kaupungin korkein neuvosto oli ordo decurionum. Lisäksi oli avustavia virkamiehiä (apparitor, mon. apparitores).[1][6] Pompejin vaalit olivat kiivaasti kilpailtuja, kuten kaduille maalattujen ohjelmajulisteiden runsaus todistaa.[1] Virkamiesten nimistä tunnetaan 150 vuotta kestäneeltä roomalaisajalta noin puolet. Lisäksi tunnetaan suuri määrä vaalimainoksissa esiintyneiden ehdokkaiden nimiä.[39] Toisinaan kaupungissa järjestettiin kansanäänestyksiä.[1]

Seinäfresko uskonnollisista initiaatiomenoista, Mysteerien huvila.

Pompeji oli kauppa- ja satamakaupunki sekä paikallinen maatalouskeskus.[6] Kaupungin varallisuus oli monilta osin lähtöisin lähiseutujen oliiviöljyn ja viinin kaupasta. Pompejissa oli myös teollisuutta. Siellä valmistettiin muun muassa maatyökaluja, kuten viinin- ja oliivinpuristimia sekä myllynkiviä.[6] Vanuttamot olivat tärkeä ala. Vanuttajat valmistivat villavaatteita polkemalla ja hakkaamalla. He myös kunnostivat vanhoja vaatteita. Vanuttajat käyttivät toiminnassaan potaskan ja kuohusaven sekoitusta sekä virtsaa liuottimena. Vanuttamoiden ulkopuolelle oli sijoitettu ruukkuja, joihin ohikulkijat lahjoittivat vanuttamon tarvitsemaa nestettä. Vanuttamonomistaja saattoi suorastaan rikastua elinkeinollaan. Pompejissa oli 30 rekisteröitynyttä leipomoa.[40] Lisäksi kaupunki oli kuuluisa garumistaan. Se oli kaloista auringossa mädättämällä ja niistä sitten mehut puristamalla tehty käynyt kastike, joka oli keskeinen aines monissa roomalaisruoissa.[41] Edellä mainittujen alojen lisäksi tuotettiin amforoita maataloustuotteiden kuljetukseen. Tämä teollisuus saattoi kuitenkin olla jo vähenemässä purkauksen aikoihin.

Pompejissa nähdään todisteita roomalaisesta uskonnonharjoittamisesta. Mysteerien huvilaksi (Villa dei Misteri) nimetyn rakennuksen seinillä on kuvattu nuorten naisten uskonnollisia initiaatioseremonioita Bacchuksen eli Dionysoksen kulttiin.[42] Jo roomalaiset pitivät Bacchuksen palvontamenoja ja niihin liittyneitä orgioita rappiollisina. Talon freskoissa nähdään esimerkiksi siivekäs olento ruoskimassa nuoria tyttöjä ja hysteerisesti tanssivia alastomia naishahmoja. Pompejissa nähdään myös ensimmäisellä vuosisadalla suosittujen muiden uskontojen vaikutusta. Kaupungissa oli esimerkiksi egyptiläisen Isis-jumalattaren kultin temppeli.

Ainakin ylimysperheiden arkeen kuului paljon nykyajankin mukavuuksia: hanasta juokseva vesi, vesivessa, kuuma kylpy, valaistus, viihde- ja tietokirjallisuus, teatteriesitykset, pikaruoka ja orjalähetit.[34]

Rakennukset ja löydökset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pompejin pinta-ala oli noin 66 hehtaaria, ja näin se oli roomalaiseksi kaupungiksi suhteellisen pieni.[12] Tästä noin 45 hehtaaria eli lähes 70 % on kaivettu esiin. Suurin osa katujen ja talojen nimistä on keksitty kaivausten aikana tai jälkeenpäin.[8]

Pompejin alueet (regio).

Arkeologinen alue on jaettu yhdeksään alueeseen (regio), jotka on numeroitu roomalaisin numeroin. Regio I käsittää alueen kaupungin eteläosan keskellä. Muut regiot kiertävät tästä vastapäivään regioon VIII saakka; regio IX käsittää kaupungin keskiosan. Jokainen regio on jaettu kortteleihin (insula), joihin viitataan region ja insulan numerolla, esim. IX.3. Numeroinnin kehitti alun perin Fiorelli, mutta se on muuttunut jonkin verran tutkimuksen edetessä.[43][44] (Katso: Luettelo Pompejin regioista ja insuloista.)

Yleiskuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laajan arkeologisen tutkimuksen avulla on pystytty muodostamaan hyvä kuva Pompejin rakenteesta ja siellä eläneiden ihmisten elämästä. Kaupunki oli rakennettu tavalliseen roomalaiseen asemakaavaan. Rakentaminen oli melko matalaa, mutta siellä oli joitain kerrostalojakin. Kadut oli päällystetty ja katujen varsilla oli korotetut jalkakäytävät. Vuoden 62 maanjäristyksessä tuhoutuneiden rakennusten tilalle oli rakennettu runsaasti uusia rakennuksia.[1][2][12]

Kaupungissa oli forum, jonka välittömässä läheisyydessä olivat monet tärkeimmät julkiset rakennukset. Kaupungissa oli kaksi teatteria, useita kylpylöitä, temppeleitä, kauppahalli (macellum) ja amfiteatteri. Lisäksi oli palaestra eli pylväskäytävien ympäröimä harjoituskenttä. Oli myös kauppoja, leipomoita, kapakoita ja bordelleja[1][2][12] sekä pikaruokaloita, thermopoliumeja, ja ravintoloita, tabernoja.[45] Monista kohteista näkyy, että kaupungin rakennukset kävivät historiansa aikana läpi useita muutoksia, ja että nämä muutokset olivat yhä käynnissä kaupungin tuhoutumisen aikaan.[2]

Pompejin pohjakaava ja tärkeimpiä kohteita.
Pompejin kaivausten vaiheet.

Pompejin merkittävimpiä rakennuksia ja muita kohteita ovat:

Temppelit ja pyhäköt

Muut julkiset ja kaupalliset rakennukset yms.

Yksityistalot

Kaupunginmuurin portit

Kaupunginmuuri ja portit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupunki oli ympäröity muurilla, jonka pituus oli noin 3 220 metriä.[46] Se ajoitetaan 200–100-luvuille eaa.[1] Muuri on säilynyt koko mitaltaan lukuun ottamatta meren puoleista sivustaa, joka selvästikin purettiin jo antiikin aikana, jotta kaupunki saattoi laajeta aivan merenrantaan saakka.[2]

Muuri on rakennettu lujasti suurista travertiinikivistä vaakasuorissa kerroksissa, mutta rakennustavassa on huomattavaa epäsäännöllisyyttä: ylin osa on viimeistellympi ja koostuu peperinokivestä.[2] Muuri oli vahvistettu ulkopuolelta pengerryksellä (agger), joka oli verhoiltu kivimuurauksella ja jossa oli ulkosivussa rintavarustus tai ulompi muuri. Lisäksi muuri oli vahvistettu neliskulmaisilla torneilla, joita on erityisesti koillis- ja lounaissivuilla säännöllisesti noin 100 metrin välein, mutta toisissa paikoissa huomattavasti harvemmin. Nämä tornit vaikuttavat olleen myöhempiä lisäyksiä muuriin, sillä niiden rakennustyyli on erilainen ja ne ovat vähemmän vankkoja.[2] Arvellaan, että ne tehtiin ennen Sullan piiritystä.[1] Sekä muureja että torneja on monin paikoin paikattu karkeammalla muurauksella ja opus reticulatumilla; tämä osoittaa, että niitä on korjattu usein ja pitkän ajan kuluessa.[2]

Nucerian portti.

Kaupungissa oli yhdeksän porttia. Niistä seitsemän on kaivettu esiin ja tunnetaan paremmin. Luoteessa sijaitsi niin kutsuttu Herculaneumin portti, josta kulki Herculaneumista tullut tie. Muille on annettu tutkimuksessa seuraavat nimet (alkaen Herculaneumin portista myötäpäivään): Vesuviuksen portti, Nolan portti, Sarnuksen portti, Nucerian portti, Stabiaen portti ja Meriportti. Kaksi huonommin tunnettua ovat pohjoissivun Capuan portti ja länsisivun Länsiportti.[47] Mikään portti ei ole selvästi toista tärkeämpi.[1] Useimmat portit on rakennettu säilyneessä muodossaan samaan aikaan tornien kanssa.[1]

Via dell’Abbondanza -nimellä nykyisin tunnettua katua.

Muuri ja sen tornit ovat monin paikoin varsin raunioituneet. Vaikka tämä saattaa osittain johtua vuoden 62 maanjäristyksestä sekä vuoden 79 purkauksesta, vaikuttaa siltä, että kaupungin puolustus oli jo tätä ennen päästetty rapistumaan, ja mahdollisesti muuria oli jopa tarkoituksella purettu liittolaissodan jälkeen.[2]

Asemakaava

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muurien ympäröimä kaupunkialue on muodoltaan jotakuinkin soikiomainen ja sen suurimmat mitat ovat itä-länsisuunnassa noin 1 200 metriä ja pohjois-eteläsuunnassa noin 720 metriä.[1] Kaupungissa oli roomalaisille kaupungeille tyypillinen ruutuasemakaava, jossa suurin osa kaduista kulkee suorina linjoina.[2] Kaikki alla mainitut kadunnimet ovat nykyaikaisia ja annettu tutkimuksessa.[1]

Kaupungin itä-länsisuuntainen tai tarkemmin koillis-lounaissuuntainen pääkatu eli decumanus maximus tunnetaan nykyisin nimellä Via dell’Abbondanza (Runsauden katu).[1][6] Se päättyi koillispäässä Sarnuksen portille. Lounaispäässä katua jatkoi Via Marina, joka kulki Meriportille. Via dell’Abbondanzasta pohjoiseen kulki toinen suuri, samansuuntainen decumanus-katu, Via di Nola, joka päättyi koillisessa Nolan portille. Kaupungingin pohjois-eteläsuuntaisena tai oikeammin luoteis-kaakkoissuuntaisena pääkatuna eli cardo maximuksena pidetään Via Stabiana -nimen saanutta katua. Sen kaakkoispäässä oli Stabiaen portti ja luoteispäässä Vesuviuksen portti.[1]

Herculaneumin portilta forumin suuntaan johti niin kutsuttu Via Consolare. Se on muista kaduista poiketen epäsäännöllinen, mutkitteleva ja hyvin kapea. Vaikka sen on epäilemättä täytynyt olla yksi kaupungin pääväylistä ja Capuasta, Neapoliista ja Roomasta tulleen valtaväylän linja, sen leveys oli vain noin 3,5–4 metriä, mukaan lukien kummallakin puolella olevat korotetut jalkakäytävät, joten ajotielle mahtui vain yksi ajoneuvo kerrallaan. Jotkut muut kadut ovat leveämpiä; mutta harva niistä ylittää kuuden metrin leveyden, ja leveimmät ovat noin yhdeksän metriä. Kadut on kauttaaltaan päällystetty suurilla monikulmaisilla kovasta laavasta tai basaltista tehdyillä katukivillä samalla tavoin kuin Rooman kadut sekä Via Appia ja muut tärkeät valtaväylät tässä osassa Italiaa.[2]

Julkiset rakennukset ryhmittyvät kolmeen alueeseen: lounaassa forumin ympärille, etelässä Forum Triangularella ja kaakossa amfiteatterin ympärille.[1]

Forumin alue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pompejin forumia.

Forum sijaitsi kaupungin lounaisosassa, ja paikan arvellaan olleen alkuperäisen kaupungin keskus, josta se myöhemmin laajeni pohjoiseen ja itään päin. Forum oli roomalaisen mallin mukaisesti pitkä ja kapea;[1] varsinainen avoin tila (pois lukien sitä ympäröivät pylväskäytävät) oli kooltaan vain noin 146 × 32 metriä, ja osan tästä tilasta vei Juppiterin temppeli.[2] Forumia ympäröivät tavan mukaan kaupungin tärkeimmät julkiset rakennukset. Ajan kuluessa forum oli menettänyt markkinapaikkaluonteensa, paitsi markkinapäivänä. Sen ainoat varsinaiset kaupparakennukset oli erotettu pohjoispäähän. Varsi­naista forumia käytettiin uskonnollisen, poliittisen, oikeudellisen ja muun julkisen elämän näyttämönä, samoin kuin Forum Romanumia Roomassa.[1]

Apollon temppeli.

Forumia hallitsee sen pohjoisosassa oleva temppeli, joka rakennettiin noin vuonna 150 eaa. ja oli alun perin Juppiterin temppeli ja myöhemmin roomalaisen siirtokunnan vaiheessa oikeammin Capitolium eli Juppiterille, Junolle ja Minervalle omistettu temppeli. Temppeli oli rakennettu korkealle podiumille,[1] ja sen julkisivussa oli kuusi korinttilaista pylvästä.[2] Temppelissä oli syvä pronaos ja sisäiset sivukäytävät.[1] Temppeli vaikuttaa kärsineen suuria vaurioita vuoden 62 maanjäristyksessä niin, että se täytyi suurelta osin rakentaa uudelleen, ja tämä näyttää olleen yhä kesken rakennuksen lopullisen tuhoutumisen aikaan.[2]

Forumin länsilaidalla oli Apollon temppeli. Paikalla oli kulttikeskus jo 500-luvulla eaa. Viimeisessä muodossaan se oli 100-luvulta eaa., ja se kunnostettiin vuoden 62 jaa. jälkeen. Myös tämä temppeli oli rakennettu korkealle podiumille ja edusti korinttilaista tyyliä. Sitä ympäröi joonialaistyylinen pylväspiha.[1] Forumin luoteisnurkan rakennuksilta puuttuu arkkitehtoninen luonne, ja ne ovat ilmeisesti toimineet esimerkiksi julkisina vilja-aittoina.[2]

Forumin koillisnurkassa sijaitsi Macellum. Sen eteläpuolella forumin itälaidalla oli kolme huomattavampaa rakennusta. Niistä pohjoisin oli pyhäkkö, joka on tulkittu Laarien pyhäköksi (Sacellum Larum Publicorum), mutta tunnistus on epävarma. Sen eteläpuolella oli Genius Augustin temppeli eli keisarin suojelushengen temppeli, joka tunnetaan myös Vespasianuksen temppelinä. Se oli alun perin todennäköisesti omistettu ennemmin Nerolle kuin Vespasianukselle. Sen alttari oli koristeltu reliefeillä.[1]

Eumachian rakennus.

Genius Augustin temppelin eteläpuolella sijaitsi niin kutsuttu Eumachian rakennus (Aedificium Eumachiae), joka oli suurikokoinen kauppatalo,[1] mahdollisesti villapörssi tai villanvärjääjien ammattiyhdistyksen talo. Se on saanut nimensä piirtokirjoituksen mainitsemasta rakennuttajastaan, papittaresta nimeltä Eumachia. Rakennuksen koko oli noin 40 × 20 metriä. Sitä ympäröi pylväskäytävä, ja sen itäpäässä oli korotettu tasanne ja puolikaaren muotoinen syvennys, joka muistuttaa yleensä basilikoista löytyvää rakennetta. Rakennusta on aiemmin kutsuttu myös nimellä Chalcidicum, mutta kyseinen termi, joka esiintyy samassa piirtokirjoituksessa, viittasi ilmeisesti vain osaan rakennuksesta.[2]

Forumin eteläpäässä on kolme suurta salia, jotka ovat muodoltaan hyvin samanlaisia: kukin niistä koostui yhdestä salista, jonka toisessa päässä oli apsis eli puolipyöreä syvennys. Ne on perinteisesti tunnistettu curiaksi sekä duovirien ja ediilien (aediles) toimitiloiksi (tai tabulariumiksi). Rakennusten arkkitehtuuri ei kuitenkaan tue näitä tunnistuksia. Forumin kaakkoiskulmassa on neliömäinen rakennus, joka on tulkittu comitiumiksi, mutta tätäkin pidetään epätodennäköisenä.[1]

Basilika.

Forumin lounaiskulmassa oli suuri Basilika, joka ajoitetaan noin vuoteen 125 eaa. Se oli forumin alueen suurin rakennus: se oli pitkänomainen, noin 67 metriä pitkä ja 24 metriä leveä. Sen sisäänkäynti oli forumilta joonilaistyylisen eteishallin kautta, jossa oli viisi oviaukkoa. Kattoa kannatteli suuri peristyyli, jossa oli 28 suurikokoista joonialaista pylvästä, 12 pitkillä ja neljä lyhyillä sivuilla. Pylväiden korkeus oli 11 metriä, ja ne oli rakennettu tiilestä ja päällystetty stukolla. Alemman kerroksen pylväät olivat joonialaisia ja ylemmän korinttilaisia. Toisessa päässä oli korotettu tribunaali eli oikeussali, jossa oli korinttilaiset pylväät kahdessa päällekkäisessä tasossa, mutta ei apsista, joka yleensä esiintyy tämän tyyppisissä rakennuksissa.[1][2] Rakennus on vanhimpia tunnettuja basilikoja. Sitä käytettiin kauppa- ja oikeustalona.[1][48]

Forumin avoin alue oli päällystetty, kuten Roomassakin, leveillä marmorilaatoilla, mikä osoittaa, ettei sitä koskaan ollut suunniteltu minkäänlaista ajoneuvoliikennettä varten. On lisäksi todennäköistä, että koko aukio voitiin sulkea öisin tai aina silloin, kun se oli tarpeen, rautaporteilla useista sisäänkäynneistä.[2] Purkauksen aikaan forumin ympärille rakennettiin pylväskäytävää. Sen oli tarkoitus kattaa koko länsisivu ja itäsivun eteläosa Genius Augustin temppelille saakka. Alaosan pylväät olivat doorilaiset ja yläosan joonialaiset.[1]

Forumin ympäriltä on löydetty yli 50 patsaan jalustat.[1] Ne kaikki ovat valkoista marmoria, mutta itse patsaat ovat järjestään kadonneet. Todennäköistä on, ettei patsaita ollut vielä pystytetty uudelleen forumin kunnostustöiden aikana tai että ne oli etsitty ja viety pois pian kaupungin tuhoutumisen jälkeen tehdyissä pelastuskaivauksissa.[2] Forumia ympäröivät insulat ovat yleensä pieniä ja neliömäisiä, kun taas muualla kaupungissa ne ovat yleensä pitkiä ja kapeita.[1]

Venuksen temppelin rauniot.

Forumista lounaaseen, kaupungin lounaiskulmassa, sijaitsi Venuksen temppeli.[1] Se rakennettiin joskus vuoden 80 eaa. jälkeen.[49] Rakennus oli peripteraalitemppeli, jonka pieni cella oli korotetulla noin 29 × 15 metrin kokoisella podiumilla,[2][49] ja jota ympäröi huomattavasti suurempi pylväskäytävä, ja koko rakennus oli vielä suljettu muurilla, joka muodosti periboloksen eli pyhäkköalueen. Rakennuksen kaikki osat oli runsaasti koristeltuja maalauksilla. Itse temppeli edusti korinttilaista tyyliä, mutta portiikin pylväät vaikuttavat alun perin olleen doorilaisia, jotka myöhemmin muutettiin kömpelösti korinttilaisiksi tai oikeastaan tyylin epäonnistuneeksi jäljitelmäksi.[2]

Pääkatujen risteyksessä noin 60 metriä forumista pohjoiseen sijaitsi Fortuna Augustan temppeli. Temppelin nimen mainitsevan piirtokirjoituksen mukaan sen oli pystyttänyt eräs Marcus Tullius, Pompejin kansalainen ja virkamies, jonka on joskus oletettu kuuluneen Ciceron sukuun, mutta tämä lienee epätodennäköistä. Lisänimi Fortuna Augusta osoittaa, että temppeli ja kyseinen piirtokirjoitus eivät ole Augustuksen aikaa varhaisempia. Temppeli on pahoin raunioitunut, luultavasti kärsittyään suuresti vuoden 62 maanjäristyksessä.[2]

Forum Triangularen alue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niin kutsuttu Forum Triangulare sijaitsi kaupungin eteläosassa itään varsinaisesta forumista. Se oli kaupungin kulttuurielämän keskus. Paikka on saanut nykyisen nimensä sen kolmikulmaisesta muodosta.[1]

Forum Triangularea.

Alueen vanhin rakennus on kolmion eteläosassa oleva niin kutsuttu Doorilainen temppeli.[1] Se on selvästi huomattavasti vanhempi kuin mikään muu Pompejin temppeli; se edusti tutkimuksessa annetun nimensä mukaisesti doorilaista tyyliä ja puhdasta kreikkalaista arkkitehtuuria, mutta hyvin vanhaa tyyppiä, muistuttaen paljon Paestumin Heran temppeliä II sekä Selinuksen vanhimpia temppeleitä. Temppelistä on jäljellä vain perusta sekä muutamia kapiteeleja ja muita arkkitehtonisia sirpaleita. Temppeliä on aiemmin kutsuttu Herculeen (Herakleen) temppeliksi, mutta tämä on pelkkää arvailua.[2] Temppelissä oli 7 × 11 pylvästä ja hyvin pieni cella.[1]

Itse kolmiomainen alue on selvästi rakennettu paljon temppeliä myöhemmin, eikä siinä ole otettu huomioon temppeliä, joka on sijoitettu siihen hyvin kömpelösti.[2] Tuffikaudella Forum Triangularen kahdelle sivulle, koillis- ja länsisivuille, rakennettiin doorilaistyyliset pylväskäytävät.[1] Pohjoispäässä oli kahdeksanpylväinen joonialaistyylinen propylon, joka oli tehty tuffista ja päällystetty stukolla.[1][2] Koillispylväikön sisäpuolella oli kilparata, joka liittyi Forum Triangularen koilliskulmassa olleeseen niin kutsuttuun Samnilaiseen palaestraan, joka tunnetaan myös Pienenä palaestrana.[1]

Pompejin teatteri.

Heti kolmikulmaisen alueen itäpuolella oli Pompejin (suurempi) teatteri, joka rakennettiin alun perin 100-luvulla eaa.[1] Sitä käytettiin varsinaisiin teatteriesityksiin ja myöhemmin myös roomalaisen maun mukaisiin gladiaattoriesityksiin. Piirtokirjoituksen perusteella teatterin rakennuttivat Marcus Holconius Rufus ja Marcus Holconius Celer, jotka molemmat näyttävät toimineen korkeissa siviiliviroissa Pompejin paikallishallinnossa.[2]

Teatteri on suurelta osin louhittu luonnonrinteeseen, jolla se sijaitsi, mikä säästi huomattavan määrän rakennuskustannuksia. Ulkopuolella teatteria ympäröi kuitenkin edelleen muuri, josta osa oli aina maanpinnan yläpuolella, minkä vuoksi onkin erikoista, ettei se jo aiemmin johdattanut hautautuneen kaupungin löytymiseen. Teatterirakennuksen sisäinen rakenne ja järjestelyt, vaikkeivät täysin vastaa Vitruviuksen esittämiä sääntöjä, ovat kuitenkin riittävän lähellä niitä osoittaakseen, että kyseessä oli roomalainen teatteri, ei kreikkalainen teatteri. Sen arkkitehtinä toimi erään piirtokirjoituksen mukaan vapautettu orja nimeltä Marcus Artorius Primus.[2]

Teatterissa oli tyypillinen puoliympyrän muotoinen katsomo (cavea). Teatteriin tehtiin myöhempiä muutoksia ja lisäyksiä, kuten näyttämörakennus (scaena), tribunalit ja ylägalleria. Viimeisessä vaiheessa siihen lisättiin laitteet vesiesityksiä varten.[1] Rakennuksen sisähalkaisija on noin 68 metriä. Katsomossa siinä oli 29 penkkiriviä, jotka oli jaettu kolmeen kerrokseen käytävien (praecinctiones) avulla, ja siinä oli tilaa noin 5 000 hengelle. Teatteri näyttää olleen lähes kokonaan verhottu marmorilla, mutta suurin osa tästä sekä muista rakennuksen koristeluista on viety pois kaupungin tuhoutumisen jälkeen tehdyissä pelastuskaivauksissa.[2]

Teatterin quadriporticus, joka toimi myös luduksena.

Teatterin näyttämörakennuksen takana on suuri niin kutsuttu Teatterin quadriporticus, doorilaistyylisen quadriporticus-pylväskäytävän ja pienten huoneiden ympäröimä piha tai kenttä, jonka koko on noin 56 × 45 metriä.[1][2] Sitä käytettiin viimeisinä päivinä ainakin luduksena eli gladiaattoreiden harjoitussalina.[1]

Pompejin odeion.

Teatterin itäpuolella oli Odeion tai Pompejin pienempi teatteri (myös katettu teatteri, theatrum tectum), joka rakennettiin roomalaisen siirtokunnan perustamisen jälkeen. Sitä käytettiin odeionina eli musiikkiteatterina.[2] Odeion oli yhteydessä suurempaan teatteriin katetun pylväskäytävän kautta orchestran tasolla. Se oli kooltaan vain noin neljännes suuremmasta, ja sinne mahtui noin 1 500 henkeä. Sen merkittävin arkkitehtoninen erityispiirre on se, että molempien sivujen seinät katkaisevat istuinrivit niin, että vain katsomon alemmat penkkirivit ovat muodoltaan täysiä puolikaaria. Eräästä piirtokirjoituksesta ilmenee, että rakennus oli katettu tai pysyvästi kattoverhottu, mikä oli harvinaista antiikin teattereissa ja johtui epäilemättä sen pienestä koosta.[2] Katon rakenteessa oli käytetty suuren jännevälin kattoristikoita.[1]

Suuremman teatterin pohjoispuolella oli Isiksen temppeli. Erään piirtokirjoituksen mukaan Numerius Popidius Celsinus rakennutti sen uudelleen ”perustuksista lähtien” vuoden 62 maanjäristyksen jälkeen.[1][2] Temppeli oli pienikokoinen. Kuten useimmat Pompejin temppelit, se koostui cellasta, joka on kohotetulla podiumilla, ja ulkopuolella sitä ympäröi laajempi portiikki.[2] Pohjapiirros oli kuitenkin omalaatuinen ja siihen kuului järjestelyjä teatraalisia tehosteita varten; näihin lukeutuu aedicula, jossa Niiliä symboloivaa vettä säilytettiin maanalaisessa säiliössä.[1] Temppeli oli rakennettu pääasiassa tiilestä, joka oli päällystetty stukolla. Vain pylväiden kapiteelit ja varret olivat pehmeää kiveä.[2]

Isiksen temppelin koillispuolella oli toinen, vielä pienempi temppeli, jota kutsutaan Aesculapiuksen (Asklepioksen) temppeliksi.[2]

Amfiteatterin alue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pompejin amfiteatteri.
Suuri palaestra eli harjoituskenttä.

Aivan kaupungin itänurkassa oli Pompejin amfiteatteri. Se ajoitetaan noin vuosiin 80–70 eaa., mikä tekee siitä varhaisimman tunnetun amfiteatterin.[1][6] Rakennus ei poikkea erityisesti muiden samankaltaisten rakennusten arkkitehtuurista; sen mitat, noin 135 × 104 metriä, eivät riitä nostamaan sitä edes oman provinssinsa amfiteattereista merkittävimpiin; ja koska se on suurelta osin louhittu maahan, siltä puuttuu Veronan, Nemausuksen tai Polan amfiteatterien vaikuttava arkkitehtoninen ilme.[2][50]

Amfiteatterissa oli 24 penkkiriviä ja siinä oli tilaa noin 20 000 katsojalle.[2][50] Katsomon pohja oli tehty areenan kohdalta kaivetusta maasta. Koillis- ja kaakkoispuolella amfiteatteri oli kiinni kaupunginmuurissa, joka toimi samalla sen tukirakenteena. Muilta sivuilta amfiteatteria ympäröi seinämä, jossa oli suurikokoisia holvikaaria. Sen päälle johtivat kaksoisportaikot. Sisäänkäynti areenalle oli sen pitkän akselin kummastakin päästä.[1]

Amfiteatterin länsipuolella oli niin kutsuttu Suuri palaestra, joka rakennettiin Augustuksen aikana. Se oli laaja kenttä, jota reunustivat pylväskäytävät kaikilta muilta paitsi koillissivulta. Kentän keskellä oli suuri uimallas.[1]

Kylpylät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pompejista tunnetaan kuudet suuremmat termit eli roomalaiset kylpylät;[51] lisäksi useissa suurissa taloissa oli omat kylpylät.[1]

Keskuskylpylän tepidariumia.

Kaupungin vanhin kylpylä oli Stabiaen kylpylä (Thermae Stabianae), joka rakennettiin alun perin 300-luvulla eaa. ja perustui alun perin kaivoveteen. Se rakennettiin perusteellisesti uudelleen 100-luvulla eaa., ja siellä oli paitsi erilliset tilat miehille ja naisille, myös yksityiskylpyhuoneita miehille, jotka halusivat kylpeä rauhassa. Suurissa kuumissa huoneissa oli hypokaustit ja lämmitetyt seinät.[1][51]

Stabiaen kylpylän frigidariumia.

Tasavallan ajan kylpylä on tutkimuksessa käytetty nimi kylpylälle, joka ajoitetaan 100-luvulle eaa. Se oli pieni, muodoltaan epäsäännöllinen ja vain vähän koristeltu. Forumin kylpylä sijaitsi heti forumin pohjoispuolella. Se rakennettiin joskus vuoden 80 eaa. jälkeen. Niin kutsuttu Esikaupunkikylpylä sijaitsee kaupungin lounaisosassa Meriportin ulkopuolella. Se rakennettiin varhaisella keisarikaudella ensimmäisen vuosisadan alussa.[51]

Sarnuksen kylpylä sijaitsi kaupungin itäosassa lähellä Sarnuksen porttia. Sitä alettiin rakentaa vain vähän ennen vuoden 79 purkausta, ja se oli tuolloin kesken. Niin kutsuttu Keskuskylpylä sijaitsee nimensä mukaisesti kaupungin keskellä.[51] Siinä oli kuumissa huoneissa suuret lounaaseen päin avautuneet ikkunat ja laconicum.[1] Myös se oli vasta rakenteilla vuonna 79.[51]

Pompejin kylpylät eivät pysty kilpailemaan Roomassa ja muissa suurkaupungeissa sijainneiden loisteliaiden kylpyläkompleksien kanssa, mutta ne ovat mielenkiintoisia siinä mielessä, että ne käsittävät täydellisen sarjan kaikkia kylpemiseen tarvittavia huoneita, ja niiden hyvä säilyneisyys antaa paljon tietoa kaikista vastaavista jäännöksistä.[2]

Yksityistalot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pompeji tunnetaan ehkä parhaiten yksityistaloistaan ja niiden koristelusta.[1] Kaupungin yksityistalojen kaivaukset ovat valaisseet huomattavasti asukkaiden kotielämää, tapoja ja käytäntöjä sekä taidetyylejä ja taiteen monimuotoisuutta.[2]

Pompejin talot olivat suhteellisen matalia, harvoin kahta kerrosta korkeampia; ja jopa näistä ylempi kerros näyttää koostuneen usein huonommista huoneista, eräänlaisista ullakkokamareista, jotka luultavasti palvelivat perheen naisväen tai orjien huoneina. Kaupungin tuhoutumistavan vuoksi ylemmät kerrokset ovatkin miltei poikkeuksetta täysin tuhoutuneet; mutta tämäkin seikka, samoin kuin satunnaisesti säilyneet vähäiset jäänteet, näyttävät todistavan, että ne oli rakennettu kokonaan puusta eivätkä ne koskaan olleet talojen merkittävä osa. Lähinnä kaupungin länsilaidalla, missä maa viettää jyrkästi mereen päin, löytyy taloja, joissa oli kolme tai useampia kerroksia.[2]

Faunin talo.

Ulkoapäin taloissa ei ollut juuri lainkaan koristeellista luonnetta. Kadulle päin ne näyttivät joko umpinaisilta seiniltä, joissa siellä täällä oli joitakin pieniä ja harvoja aukkoja ikkunoina, tai kauppojen riveiltä, jotka useimmiten olivat matalia ja vaatimattomia, vaikka ne sijaitsivatkin usein suurten ja sisältä hienojen yksityistalojen julkisivussa.[2]

Menandroksen talon tablinum.

Varakkaamman luokan talojen sisätilat oli järjestetty ilmeisesti samaan malliin kuin Rooman kaupungin domuksissa. Suurimmillaan, kuten Pansan talossa, yksi talo puutarhoineen ja siihen kuuluvine tiloineen, mukaan lukien tavanomaisesti useita liiketiloja, kattoi koko insulan eli neljän kadun tai kujan rajoittaman alueen tai suuren osan siitä.[1][2] Useimmissa tapauksissa jokaisessa insulassa oli kuitenkin useita taloja, jopa silloin kun ne olivat laadukkaampia ja niissä asui varakkaita henkilöitä. Eräitä esimerkkejä ovat Sallustiuksen talo, Tragediarunoilijan talo, Dioskuurien talo (Kastorin ja Polydeukeen talo) ja Labyrintin talo.[2]

Näissä taloissa sääntönä on Vitruviuksen kuvaama atrium-peristyyli -perusratkaisu.[1][52] Myös talojen koristelutyyli on hyvin yhtenäinen. Seinät oli lähes poikkeuksetta koristeltu maalauksin, atrium ja peristyyli pylväin; mutta nämä pylväät oli tehty vain pehmeästä ja karkeasta kivestä, vulkaanisesta tuffista, joka oli päällystetty stukolla. Marmoripylväiden ja seinien verhoiluun käytettyjen marmorilevyjen runsas käyttö, joka tuli Roomassa yleiseksi ensimmäisten keisarien aikaan, ei ilmeisesti ollut vielä saapunut Pompejiin. Lattiat oli yleensä koristeltu mosaiikein, joista jotkut ovat erittäin ansiokkaita taideteoksia.[2]

Pompejin yksityistalojen koristelutavat on jaettu neljään tyyliin tai historialliseen kehitysvaiheeseen, joita kutsutaan pompejilaisiksi maalaustyyleiksi. Tuffikaudella käytetyssä niin kutsutussa ensimmäisessä pompejilaisessa tyylissä seinät koristeltiin stukolla, joka maalattiin jäjittelemään eri kivilajeja.[1][33] Marmorisilppua käytettiin tuomaan hohdetta. Lattiat päällystettiin värikkäillä mosaiikeilla. Talojen arkkitehtuuriin pompejilaiset omaksuivat peristyylin lähiseudun kreikkalaisilta, ja lisäsivät siihen atriumin. Usein yksi atrium oli toskanalaista tyyliä, ja sen vieressä oli toinen joonialais- tai korinttilaistyylisin pylväin koristeltu atrium. Peristyylit olivat doorilaisia tai joonialaisia, tai doorilaisia ala- ja joonialaisia yläkerroksessa. Tämän kauden hienoimpiin taloihin lukeutuu niin kutsuttu Faunin talo,[1] joka on saanut nimensä sieltä löytyneen tanssivaa faunia esittävän pronssipatsaan mukaan.[2]

Fresko Mysteerien huvilasta.

Roomalaisen siirtokunnan aikoihin ilmaantui uusi koristelutyyli, niin kutsuttu toinen pompejilainen tyyli. Siinä seinät peitettiin maalatuilla arkkitehtonisilla näkymillä käyttäen renessanssin perspektiiviä muistuttavaa esitystapaa. Myös hahmoja esitettiin. Lattiat päällystettiin mustavalkoisilla mosaiikeilla, joiden reunuksissa saattoi olla väriä, tai cocciopestolla, johon oli upotettu esimerkiksi marmorinpaloista tehtyjä viivoja.[1][33] Talojen arkkitehtuuri ei muuttunut suuresti edelliseen kauteen verrattuna, mutta epätavallisia muotoja, kuten holvattuja kattoja, rhodoslaisia portiikkeja sekä erilaisia oecuksia käytettiin enemmän.[1] Esimerkki kaudesta on Mysteerien huvila.[33]

Vettiusten talon ennallistusta.

Niin kutsuttu kolmas pompejilainen tyyli on Augustuksen aikainen ja egyptiläistyylinen. Siinä maalauksissa on pienikokoisia hahmoja, ja ne on kehystetty teennäisen arkkitehtuurin esityksillä. Hahmoja on yksittäin, friisinauhoina ja ryhmissä.[1][33] Tyyli sopi parhaiten pieniin huoneisiin ja pieniin taloihin. Joskus sitä sovellettiin isompiin huoneisiin lisäämällä panoraamamaisemia, joissa esitettiin myyttejä käyttäen tyylille ominaisia pieniä hahmoja. Kolmas tyyli näyttäytyy pohjimmiltaan poikkeamana muihin verrattuna.[1] Esimerkki kaudesta on Marcus Lucretius Fronton talo.[33]

Viimeinen, niin kutsuttu neljäs pompejilainen tyyli, palasi toisen tyylin arkkitehtonisiin näkymiin, mutta lisää niihin näyttävää teatraalista arkkitehtuuria ja täyttää jokaisen arkkitehtonisen kehyksen osan hahmoilla, patsailla, esineillä ja muilla pienillä kuvilla.[1][33] Keskuskuvien aihe on yleensä peräisin kreikkalaisesta mytologiasta; ne toistuvat talosta taloon ja niiden arvellaan olleen kopioita kuuluisista tauluista, vaikkakin kaukana alkuperäisistä. Roomalaisia aiheita esiintyy lähinnä maisemissa.[1]

Talojen arkkitehtuuri korosti tässä vaiheessa ikkunoita ja puutarhoja, jotka oli usein täytetty pienillä pronssi- ja marmoripatsailla. Vettä hyödynnettiin arkkitehtuurissa laajalti. Peristyylien kapiteelit ja friisit oli koristeltu stukolla ja maalattu, ja talot suuntautuivat niin voimakkaasti puutarhoihin, että tablinumista, joka oli aikoinaan talon keskipiste, tuli helposti merkityksetön tai se jätettiin kokonaan pois. Tässä vaiheessa rakennettiin myös puutarhataloja ja terassimaisia huviloita, joissa oli usean kerroksen portiikkeja näkymän suuntaan. Kuitenkin myös atrium-talo säilyi Pompejin loppuun saakka.[1] Esimerkki kaudesta on Vettiusten talo.[53][54]

Diomedeen huvilan raunioita.

Herculaneumiin johtavan portin ulkopuolella, eräänlaisessa esikaupungissa, sijaitsi toisentyyppinen rakennus, joka oli huomattavan laaja esikaupunkihuvila ja sopinut hyvin varakkaan henkilön asunnoksi. Sitä on perinteisesti kutsuttu Diomedeen huvilaksi, mutta ainoastaan siksi, että sen sisäänkäynnin läheltä löydettiin Arrius Diomedeen hautakammio; varsin heikko perustelu, kun lähes koko katu on reunustettu haudoilla. Tilavamman tontin ansiosta tämä huvila käsittää paljon sellaista, mitä kaupungin sisäpuolella olevista taloista ei löydy, kuten suuren pihan tai puutarhan (xystus) sekä täydellisen yksityisten kylpylätilojen sarjan. Tämän huvilan jäänteet ovat hyödylliset, sillä sitä voidaan verrata lukuisiin muualta löydettyihin samanlaisten rakennusten raunioihin, jotka ovat usein huomattavasti suurempia, mutta paljon huonommin säilyneitä. Se myös auttaa ymmärtämään Pliniuksen ja Vitruviuksen kuvauksia vastaavista rakennuksista.[2]

Vesi- ja viemärijärjestelmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pompejin suuri Aqua Augustaan liittynyt vesisäiliö (castellum aquae).

Pompejin vesi saatiin alun perin joesta, julkisista ja yksityisistä kaivoista, jotka oli kaivettu laavatasanteen läpi, sekä sadevedestä, jota kerättiin sisterneihin. Varhaisella keisarikaudella rakennettiin akvedukti, Aqua Augusta, joka tuli kaupunkiin korkeimmasta kohdasta Vesuviuksen portin kohdalta ja jaettiin kolmeen kanavaan portin sisäpuolella sijainneessa suuressa vesisäiliössä (castellum aquae). Vesi johdettiin koko kaupunkiin lyijyputkiverkoston välityksellä. Suurin osa vedestä meni julkisille lähdekaivoille, joita oli katujen risteyksissä, sekä kylpylöille, mutta myös yksityistaloissa oli lähdekaivoja, jotka saivat vetensä akveduktista. Lähdekaivojen ylijäämävettä käytettiin katujen huuhteluun. Kaupungissa oli laaja viemärijärjestelmä, joka laski ilmeisesti Sarnukseen.[1][12]

Satama

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pompejin satama oli Sarnus-joen jokisatama. Sen arvellaan sijainneen kaupungin eteläpuolella niin, että sinne kuljettiin kaupungista Stabiaen portin kautta.[1][55] Erään hypoteesin mukaan kaupungilla olisi voinut olla kaksi satamaa, joista toinen olisi sijainnut Meriportin ja joen suun lähellä.[55]

Esikaupungit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Herculaneumin portin ulkopuolelta on löydetty kauppojen ja pienten talojen jäänteitä, ja näyttää siltä, että tällä puolella kaupunkia oli huomattava esikaupunki. Se mainitaan Arrius Diomedeen hautakirjoituksessa nimellä Pagus Augustus Felix suburbanus. Muiden porttien ulkopuolella mahdollisesti olleista esikaupungeista tiedetään vähemmän.[2][6]

Nekropoliit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Herculaneumin portin nekropolia.
Nucerian portin nekropolia.

Herculanumin portille johtavaa tietä reunustavat molemmin puolin hautojen tai hautamonumenttien rivit, jotka jatkuvat vain satunnaisin keskeytyksin yli 400 metrin matkan. Monet niistä ovat hyvin huomattavia sekä koonsa että arkkitehtonisen luonteensa puolesta; ja vaikka ne eivät vedä vertoja valtaville mausoleumeille, jotka samalla tavoin reunustavat Via Appiaa Rooman lähellä, ne saavat erityistä mielenkiintoa siitä, että ovat säilyneet niin hyvin, ja Hautojen katu, joksi sitä tavallisesti kutsutaan, on ehkä yksi Pompejin mielenkiintoisimmista kohteista. Monumentit kuuluvat enimmäkseen henkilöille, jotka ovat olleet virkamiehinä tai muissa toimissa Pompejin kaupungissa, ja monissa tapauksissa paikka on myönnetty heille julkisen vallan toimesta. Onkin todennäköistä, että tätä hautapaikkaa aivan portin ulkopuolella, yhdellä tärkeimmistä kaupungin tulo- ja lähtöteistä, pidettiin erityisen kunniallisena.[2]

Toinen merkittävä nekropoli on Nucerian portin ulkopuolella. Sieltä on kaivettu hautoja noin 250 metrin matkalta tien varrelta. Alueella on muun muassa forumin laidan Eumachian rakennukselle nimensä antaneen Eumachian eksedran muotoinen hauta. Alueella on myös muun muassa Flaviusten sukuhauta, jossa on useita rintakuvilla ja piirtokirjoituksilla koristettuja syvennyksiä, sekä korkealle podiumille rakennettu Publius Vesonius Phileroksen hauta.[56] Kolmas nekropoli on Vesuviuksen portin ulkopuolella.[57]

Esine- ja taidelöydöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pompejista on löytynyt useita hämmästyttävän hyvin säilyneitä freskoja ja mosaiikkeja. Lisäksi on löydetty lukematon määrä esineitä. Yhdessä läheisten Herculaneumin ja Stabiaen rauniokaupunkien löytöjen kanssa Pompejin taide tarjoaa edustavan näytteen ensimmäisen vuosisadan roomalaisesta taiteesta.

Tanssivaa faunia esittävän veistoksen nykyaikainen kopio Faunin talossa.

Suurin osa Pompejista tehdyistä esinelöydöistä, erityisesti varhaisemmista kaivauksista peräisin olevat, on Napolin arkeologisessa kansallismuseossa. Pompejin Antiquariumissa on pieni antiikkikokoelma.[1]

Uhrit ja tavarat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Purkaukseen kuolleiden ihmisten, eläinten ja tavaroiden laavan sisään jättämiin onkaloihin on kaadettu kipsiä, jonka seurauksena niistä on saatu dramaattisia kipsivaloksia. Monet vainajat näyttävät pyrkineen peittämään suunsa. Tästä on päätelty, että he kuolivat purkauksen kaasuihin.[58]

Tuhka säilytti monia muualla huonosti säilyneitäkin esineitä, kuten lasia. Löytöjä tehdään yhä edelleen. Esimerkiksi heinäkuussa 2005 paljastettiin Pompejista löydetty hopeinen ruokailuastiasto. Yhteensä noin neljän kilon painoinen astiasto oli näyttävästi koristeltu ja hyvin säilynyt.[59]

Freskot ja mosaiikit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Pompejilaiset maalaustyylit
Sapfoksi kutsuttu fresko.

Tuon ajan taiteelle tyypillistiä olivat illusionistiset arkkitehtimaalaukset, joilla pyrittiin luomaan rakennukseen tilan tuntua tai esimerkiksi syvyysvaikutelmaa. Tässä käytettiin erilaisia pylväs-, palkisto- ja arkkitehtuuriaiheita. Arkkitehtuuritaiteessa käytettiin hyväksi Rooman teatterien lavastetaiteessa kehittynyttä perspektiivijärjestelmää. Varakkaiden taloissa maalaukset, mosaiikit, veistokset, vesialtaat ja puutarhat muodostivat harkittuja taiteellisia kokonaisuuksia. Usein talon jokaisella huoneella oli myös oma tyylinsä ja värisävynsä.[60]

Koiraa esittävä mosaiikki Tragediarunoilijan talosta. Alla lukee ”Cave canem”, ”varo koiraa”.
Lintuaiheinen mosaiikki Faunin talosta.

Eräinä esimerkkeinä mainittakoon niin kutsutut Faunin talo ja Mysteerien huvila. Faunin talo on esiroomalaisen kauden suurin talo Pompejissa. Sen ala noin 3 000 neliömetriä. Talo on nimetty sieltä löydetyn tanssivaa faunia esittävän patsaan mukaan. Rakennus on säilynyt noin vuoden 110 eaa. asussaan. Talon lattiassa on Aleksanteri-mosaiikki, joka esittää Aleksanteri Suurta Issoksen tai Gaugamelan taistelussa. Mosaiikin koko noin 3 × 5 metriä. Se on todennäköisesti kopio kreikkalaisesta alkuperäismaalauksesta. Mosaiikki löydettiin vuonna 1831 ja se on näytteillä Napolin arkeologisessa museossa.[61] Mysteerien huvilan seinissä on kuvattu esimerkiksi Dionysoksen kulttiin liittyviä uskonnollisia seremonioita, joiden merkitystä ei ole täysin pystytty tulkitsemaan.[42]

Eroottinen taide

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet Pompejista löydetyistä freskoista, symboleista ja jopa käyttötavaroista ovat luonteeltaan eroottisia tai suorastaan pornografisia. Roomalaisen kulttuurin käsitys seksuaalisuudesta poikkesi nykyisestä huomattavasti ja tämä on aiheuttanut joitakin ongelmia tutkimusten yhteydessä. 1700- ja 1800-luvulla Pompejista tehtyjä eroottisia löytöjä jopa peitettiin tai piilotettiin yleisöltä. Tämän jälkeen esineet ovat olleet esillä vaihtelevasti. 1960-luvulla ne olivat näytteillä lyhyen aikaa, ja uudestaan vuodesta 2000.[62]

Yksi mielenkiintoisimmista rakennuksista tässä suhteessa on Lupanar eli bordelli, joka sijaitsee Via della Augustalin varrella. Siinä on kymmenen huonetta kahdessa kerroksessa. Sen vuoteet ovat kivestä. Seinät oli kattavasti koristeltu eroottisella taiteella ja piirtokirjoituksilla.[63][64]

Piirtokirjoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pompejista on löydetty lukuisia piirtokirjoituksia. Osa niistä on tavanomaisia julkisia piirtokirjoituksia, osa taas tilapäisiä kirjoituksia, jotka oli maalattu tai kaiverrettu karkeasti talojen ja julkisten rakennusten seinille. On huomionarvoista, että useat näistä ovat oskin kielellä, ja ne näyttävät todistavan, että tuon muinaisen kielen käyttö jatkui kaupungissa varsin pitkään. Kielen julkinen tai virallinen käyttö näyttää kuitenkin loppuneen liittolaissodan jälkeen, ja lukuisten julkisten kirjoitusten, jotka kuuluvat Augustuksen ja hänen seuraajiensa aikakauteen, on todettu olevan järjestään latinankielisiä.[2]

Latinankieliset piirtokirjoitukset ovat antaneet korvaamatonta tietoa tavallisten ihmisten puhumasta latinasta varhaisella keisariajalla. Ne osoittavat, että tuon ajan latinassa oli jo joitakin romaanisille kielille myöhemmin tyypillisiä piirteitä.[6] Lisäksi niistä on voitu selvittää pienen maaseutukaupungin elämää. Esimerkiksi roomalainen kunnallispolitiikka, kunnallisvaalit ja vaalimainokset tunnetaan lähes yksinomaan Pompejista.[58]

Muutamiin viiniruukkuihin oli kirjoitettu nykyistä mainoskieltä muistuttava sanaleikki Vesuvinum[65] (yhdistelmä sanoista Vesuvius ja vinum, ’viini’). Seiniin kirjoitetuissa graffiteissa saatetaan ylistää kirjoittajan suosikkigladiaattoria. Kapakoiden seinissä saatetaan mainostaa, että tarjolla on myös prostituoituja. Kauppias oli kirjoittanut talonsa lattiaan ”Salve, lucru”, ”Terve, raha”. Erään talon seinissä on annettu ohjeita oikeaoppiseen juhlanviettoon:

Utere blandiis odiosaque iurgia differ, si potes, aut gressus ad tua tecta refer.
Keskustele miellyttävästi ja jätä ikävät riidat mielestäsi, jos voit, tai saat mennä takaisin kotiisi.[66]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • A Guide to the Pompeii Excavations. Board of Cultural Heritage of Pompeii, 2015. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Carcopino, Jérôme: Sellaista oli elämä keisarien Roomassa. WSOY, 2001. ISBN 951-0-19874-9
  • Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
  • Castrén, Paavo: Pompejin-tutkimus ajankohtaista aina. Tieteessä tapahtuu, 2004, nro 4, s. 32–38. Artikkelin verkkoversio.
  • Harris, Nathaniel: Antiikin Rooma. Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6709-9

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd be bf bg bh bi bj bk bl bm bn bo bp bq br bs bt bu bv bw bx by bz ca cb cc cd ce cf cg ch ci cj ck cl cm cn co cp cq cr cs ct Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”POMPEII Italy”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd be bf bg bh bi bj bk bl bm bn bo bp bq br bs bt bu bv bw bx by bz ca cb cc cd Smith, William: ”Pompeii”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. ↑ a b Pompeii Pleiades. Viitattu 11.11.2025. (englanniksi)
  4. ↑ Pompeii (Italy) 61 Pompei - Πομπηία ToposText. Viitattu 11.11.2025. (englanniksi)
  5. ↑ ”44 F4 Pompeii”, Barrington Atlas of the Greek and Roman World. Princeton University Press, 2000. ISBN 978-0691031699
  6. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x Castrén & Pietilä-Castrén 2000, ”Pompeji”, s. 441–443.
  7. ↑ a b Castrén & Pietilä-Castrén 2000, ”Boscoreale”, ”Herculaneum”, ”Oplontis”, ”Stabiae”.
  8. ↑ a b c d e f g h i Pesonen, Hannu: Pompeji tuhoutui äkisti – Ja löytyi hitaasti. Tiede, 2011, nro 3, s. 47.
  9. ↑ a b Archaeological Areas of Pompei, Herculaneum and Torre Annunziata Unesco. Viitattu 24.11.2025. (englanniksi)
  10. ↑ a b c d Strabon: Geografika 5.4.8 (5.247).
  11. ↑ Plinius vanhempi: Naturalis historia 3.5 s. 9; Pomponius Mela: De situ orbis 2.4.9.
  12. ↑ a b c d e Dearling, Harison: Pompeii and Herculaneum Summary Geographical Context Academia.edu. Viitattu 11.11.2025. (englanniksi)
  13. ↑ Sevink, Jan et ak.: Robust date for the Bronze Age Avellino eruption (Somma-Vesuvius): 3945 ± 10 calBP (1995 ± 10 calBC). Quaternary Science Reviews, 2011, 30. vsk, nro 9–10, s. 1035–1046. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  14. ↑ Solinus: De mirabilibus mundi 2.5.
  15. ↑ Dionysios Halikarnassoslainen: Rooman muinaishistoria (Antiquitates Romanae) 1.44.
  16. ↑ a b c Castrén 2004, s. 33.
  17. ↑ Livius: Rooman synty 9.38.
  18. ↑ Appianos: Sisällissota (Bellum civile) 1.39.
  19. ↑ Appianos: Sisällissota (Bellum civile) 1.50; Orosius: Historiae adversus paganos 5.18; Velleius Paterculus: Rooman historia (Historiae Romanae) 2.16.
  20. ↑ Cicero: Sullan puolesta (Pro Sulla) 21.
  21. ↑ Cicero: Academica 2.3.9, Kirjeet Atticukselle (Epistulae ad Atticum) 1.20, Kirjeet ystäville (Epistulae ad familiares) 7.3, 12.20.
  22. ↑ Tacitus: Keisarillisen Rooman historia (Annales) 15.22; Seneca nuorempi: Naturales quaestiones 6.1.
  23. ↑ Tacitus: Keisarillisen Rooman historia (Annales) 14.17.1.
  24. ↑ a b c d Castrén & Pietilä-Castrén 2000, ”Vesuvius”, s. 625.
  25. ↑ Seneca nuorempi: Naturales quaestiones 6.1.1; Tacitus: Keisarillisen Rooman historia (Annales) 15.22.4.
  26. ↑ Doronzo, Domenico M. et al.: The 79 CE eruption of Vesuvius: A lesson from the past and the need of a multidisciplinary approach for developments in volcanology. Earth-Science Reviews, August 2022, 231. vsk. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  27. ↑ Dion Kassios: Rooman historia (Historia Romana) 66.22 (engl. käännös).
  28. ↑ DJangi, Parissa: Did anyone survive Pompeii? National Geographic. 12.8.2025. Viitattu 11.11.2025. (englanniksi)
  29. ↑ Dion Kassios: Rooman historia (Historia Romana) 66.23 (engl. käännös).
  30. ↑ Plinius nuorempi: Kirjeet 6.16, 6.20.
  31. ↑ a b Taiteen pikkujättiläinen, s. 772–773. WSOY, 1991. ISBN 951-0-16447-X
  32. ↑ Nappo, Salvatore Ciro: Pompeii: Its Discovery and Preservation BBC. Viitattu 11.11.2025. (englanniksi)
  33. ↑ a b c d e f g Castrén & Pietilä-Castrén 2000, ”pompejilaiset maalaustyylit”, s. 443–444.
  34. ↑ a b c d e f g Pesonen, Hannu: Pompeji tekee uutta kuolemaa. Tiede, 2011, nro 3, s. 42–48.
  35. ↑ a b c d e Castén 2004, Castrén et al. 2005
  36. ↑ Tammisto, Antero: Domus Pompeiana – Talo Pompejissa. Näyttely Amos Andersonin taidemuseossa 1.3.-25.5.2008 Expeditio Pompeiana Universitatis Helsingiensis. Viitattu 18.1.2010.
  37. ↑ Pesonen, Hannu: Hukka perii jopa museossa. Tiede, 2011, nro 3, s. 48.
  38. ↑ IX.11.2 Thermopolium of Asellina Pompeii in Pictures. Viitattu 24.11.2025. (englanniksi)
  39. ↑ a b Castrén 2004, s. 32.
  40. ↑ Harris 2004, s. 101.
  41. ↑ Castrén & Pietilä-Castrén 2000, ”garum”, s. 187.
  42. ↑ a b Castrén & Pietilä-Castrén 2000, ”Villa dei Misteri”, 632.
  43. ↑ Pompeii Pompeii in Pictures. Viitattu 11.11.2025. (englanniksi)
  44. ↑ Pompeii Regio, Insula and Entrance Numbering Pompeii in Pictures. Viitattu 11.11.2025. (englanniksi)
  45. ↑ Everyone in Pompeii Got Takeout, Too Jstor Daily. Viitattu 11.11.2025. (englanniksi)
  46. ↑ Fortifications and Gates of Ancient Pompeii Pompeiin. Viitattu 11.11.2025. (englanniksi)
  47. ↑ City Gates of Ancient Pompeii Madain Project. Viitattu 11.11.2025. (englanniksi)
  48. ↑ Basilica Planet Pompeii. Viitattu 11.11.2025. (englanniksi)
  49. ↑ a b Temple of Venus Pompeii Pompeii Travel. Viitattu 11.11.2025. (englanniksi)
  50. ↑ a b Amphitheatre of Pompeii Madain Project. Viitattu 11.11.2025. (englanniksi)
  51. ↑ a b c d e Roman Baths of Pompeii Madain Project. Viitattu 11.11.2025. (englanniksi)
  52. ↑ Vitruvius: Arkkitehtuurista 6.3.
  53. ↑ A Guide to the Pompeii Excavations 2015, s. 66.
  54. ↑ Casa dei Vettii Planet Pompeii. Viitattu 26.2.2026. (englanniksi)
  55. ↑ a b The Port of Pompeii Roman Ports. Viitattu 11.11.2025. (englanniksi)
  56. ↑ Necropoli di Porta Nocera Planet Pompeii. Viitattu 11.11.2025. (englanniksi)
  57. ↑ Necropoli di Porta Vesuvio Planet Pompeii. Viitattu 11.11.2025. (englanniksi)
  58. ↑ a b Grimberg, Carl: Kansojen historia. Osa 6. Rooma, s. 244–258. WSOY, 1980. ISBN 951-0-09734-9
  59. ↑ Rare Pompeii dinner set unveiled 18.7.2005. BBC News. (englanniksi)
  60. ↑ Taiteen pikkujättiläinen, s. 513–514. WSOY, 1991.
  61. ↑ Castrén & Pietilä-Castrén 2000, ”Faunin talo”, s. 169; ”Aleksanteri-mosaiikki”, s. 27.
  62. ↑ Pompeii erotica on display 17.4.2000. BBC News. (englanniksi)
  63. ↑ Lupanar of Pompeii: What to See in the City’s Most Famous Ancient Brothel Pompeii Travel. Viitattu 11.11.2025. (englanniksi)
  64. ↑ Lupanare prostitution Pompei.it. Viitattu 11.11.2025. (englanniksi)
  65. ↑ Vesuvius. Encyclopaedia Britannica Online. 1.7.2007
  66. ↑ Carcopino 2001, s. 318.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Italia
Unescon maailmanperintökohteet Italiassa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pompeji&oldid=23896859”