Pyroklastinen virta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pyroklastinen tuhkapilvi vyöryy alas pitkin Mayonin tulivuoren rinteitä Filippiineillä 1984
Mount Redoubtin purkauksen sienimäinen tefrapilvi 21.4.1990

Pyroklastinen virta[1] tai pyroklastinen virtaus[2] tai pyroklastinen tuhkapilvi (myös ransk. nuée ardente ”hehkuva pilvi”) on kuuman vulkaanisen aineksen ja kaasujen seos, joka liikkuu nopeasti purkautuneen tulivuoren rinnettä alas. Se koostuu sekä karkeasta materiaalista että tuhkasta, ja virtauksen nopeus voi olla 160 kilometriä tunnissa. Tällainen virtaus tuhoaa, hautaa tai vie mukanaan lähes kaiken, ja jo pienikin virtaus voi tuhota rakennuksia, metsiä ja viljelysmaita. Pyroklastisia virtauksia pidetään yhtenä tulivuorten suurimmista uhkista, ja tällainen virta hautasi esimerkiksi Pompeijin kaupungin alleen.

Muodostuminen ja ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyroklastinen virta on kuumien kappaleiden ja kaasujen sekä ilman seos, joka liikkuu nopeasti ruskean harmaana pilvenä maanpinnan tasossa. Pilven vulkaanisten kaasujen lämpötila voi kohota 700 asteeseen, ja sen nopeus on usein yli 100 kilometriä tunnissa ja jopa 160 kilometriä tunnissa.[3]

Pyroklastinen virta on usein kaksiosainen, sillä lähempänä maanpintaa tyvivirta koostuu lähinnä karkeasta materiaalista ja sen päällä oleva virtaus liikkuu tuhkapilvenä. Tuhka voi pyroklastisen virran seurauksena levitä laajalle alueelle tulivuoren alarinteille.[3]

Pyroklastinen virta voi syntyä kolmella eri tavalla. Yleisesti virtaus voi muodostua, kun laavaa, tuhkaa ja kaasuja sisältävä purkauspilvi menettää liike-energiansa ja romahtaa takaisin maanpinnalle.[4] Romahtamiseen vaikuttaa se, että ilmakehään kohoava purkauspilvi alkaa viiletä, jolloin siitä tulee myös tiheämpää eikä se enää säilytä ylöspäin suuntautuvaa liikettänsä. Purkausmateriaali voi erityisesti räjähdyspurkauksissa lähteä virtaamaan myös suoraan alas rinnettä.[5] Pyroklastinen virtaus voi syntyä myös, kun laavakupoli romahtaa.[4]

Nimitys ja tyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyroklastisten virtojen ja vastaavien ilmiöiden nimistö on hieman epäselvää, sillä vaarallista tapahtumaa päästään vain harvoin tutkimaan. Virtauksien luonne selviääkin usein vasta kerrostumista eikä suorasta todisteesta. Ignimbriittikerrostumaksi kutsutaan hohkakivivirtauksen aiheuttamaa paksua muodostumaa. Siinä on erikokoisia palasia huokoista vulkaanista lasia. Tällaisia virtauksia syntyy erityisesti suurista kalderapurkauksista.[3]

Nuée ardente eli ”hehkuva pilvi” jättää jälkeensä tiheämpiä ainetta kuin ignimbriitit. Pyroklastikseksi hyöyksi sanotaan sellaista ilmiötä, jossa virtauksen tiheys on varsin pieni. Hyökykerrostuma on ohut tuhkasta muodostunut tuffikerros.[3]

Uhkat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyroklastisen virtauksen mukana liikkuu materiaalia lohkareista hienoon hiekkaan. Materiaali voi virtauksen mukana kaataa, tuhota, haudata tai viedä mukanaan lähes kaiken sen tielle osuvan. Samalla kuumat kivet ja kaasut sytyttävät tulipaloja sekä sulattavat lunta ja jäätä. Pyroklastiset virtaukset kulkevat usein laaksoja ja muita matalalla olevia alueita pitkin, ja ne voivat peittää alueet paksun kivikerroksen alle. Pyroklastista materiaalia voi olla jopa 200 metrin syvyydeltä. Jopa varsin pieni virtaus voi tuhota rakennuksia, metsiä ja viljelysmaita.[5]

Pyroklastisia virtauksia pidetään tulivuorenpurkauksen tappavimpiin kuuluvana ilmiönä. Sellaisen seurauksena voi kuolla tuhansia ihmisiä. Uhrit kuolevat yleensä kuumuuden aiheuttamaan šokkiin, asfyksiaan, keuhkojen lämpövammoihin tai palovammoihin. Virtauksista selviytyneilläkin on usein vakavia hengitystievaurioita ja palovammoja. Pyroklastisen virtauksen aiheuttama tuho tapahtui esimerkiksi ensimmäisellä vuosisadalla, kun Vesuviuksesta tullut virtaus hautasi alleen Pompeijin ja Herculaneumin kaupungit. Mont Peléen vaatimaton purkaus vuonna 1902 aiheutti puolestaan noin 160 kilometriä tunnissa liikkuneen virtauksen, joka tappoi Martiniquen saarella muutamissa minuuteissa noin 29 000 ihmistä.[6]

Pyroklastiset virtaukset voivat aiheuttaa myös välillisiä hasardeja, erityisesti tulvimista ja lahareita. Lumen ja jään sulaminen sekä rapautuvan aineksen seos voi synnyttää äkkitulvan. Tulva voi syntyä myös, kun virtauksessa liikkuva aines tukkii uomia.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kähkönen, Yrjö & Lehtinen, Martti: ”Geologian peruskäsitteitä”. Teoksessa: Martti Lehtinen, Pekka Nurmi jaTapani Rämö (toim.): Suomen kallioperä: 3000 vuosimiljoonaa, s. 44. Helsinki: Suomen Geologinen Seura, 1998. ISBN 952-90-9260-1. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 25.1.2021).
  2. Vulkanologiaa Oulun yliopisto. Arkistoitu 2.11.2013. Viitattu 25.1.2021.
  3. a b c d Pyroclastic flow Encyclopedia Britannica. 25.1.2018. Viitattu 24.4.2021. (englanniksi)
  4. a b Pyroclastic Flow 5.4.2019. National Geographic Society. Viitattu 25.1.2021. (englanniksi)
  5. a b c Pyroclastic flows move fast and destroy everything in their path USGS. Viitattu 25.1.2021. (englanniksi)
  6. Oppenheimer, Clive: Eruptions That Shook the World, s. 34–35. Cambridge: Cambridge University Press, 2011. ISBN 978-0-521-64112-8.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta pyroklastinen virta.