Rapa-Ripa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rapa-Ripa

Rapa-Ripa (engl. ”Pig-Pen”) on hahmo Charles M. Schulzin luomassa Tenavat-sarjakuvassa. Hän on jatkuvasti likainen ja pölypilven ympäröimä poika, jonka lähes kaikki esiintymiset sarjassa liittyvät jollain tavalla hänen likaisuuteensa.

Rapa-Ripan varhaisissa esiintymisissä hänen likaisuutensa johtui yksinkertaisesti sottaisista tavoista. Myöhemmin monissa stripeissä annettiin kuitenkin ymmärtää, että hän vetää magneetin tavoin likaa puoleensa, halusi tai ei. Hän kykenee myös nostattamaan pölypilven mahdottomissakin paikoissa, kuten vesi- tai lumisateen keskellä. Rapa-Ripa pukeutuu aina likaisiin haalareihin. Rapa-Ripa nähtiin muutaman kerran tilapäisesti puhdistautuneena, jolloin häntä oli yleensä vaikea tunnistaa. Muut pääsääntöisesti pitävät Rapa-Ripan likaisuutta häiritsevänä tai vastenmielisenä, mutta hän itse suhtautuu siihen ylpeydellä. Rapa-Ripa kuuluu Jaska Jokusen baseball-joukkueeseen. Hahmon englanninkielinen nimi Pig-Pen on väännös sikolättiä tarkoittavasta sanasta pigpen. Schulzin tekstaamissa stripeissä nimi on aina lainausmerkeissä.

Rapa-Ripa esiintyi Tenavissa ensi kerran 13. heinäkuuta 1954.[1] Schulz sanoi myöhemmin eräässä haastattelussa, että hän oli kyllästynyt Rapa-Ripan hahmoon, koska pelkästä likaisuudesta oli hankala keksiä enempää vitsejä, mutta hahmon suosion vuoksi lukijat toivoivat jatkuvasti Rapa-Ripan esiintyvän sarjassa.[2] Rapa-Ripa esiintyi Tenavissa melko harvakseltaan ja yleensä vain yksittäisissä irtovitseissä. 1970-luvun aikana hahmo oli käytännössä kokonaan poissa sarjasta, mutta palasi myöhemmin monta kertaa takaisin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Meet the Gang (englanniksi) Fivecentsplease.com. Viitattu 27.12.2014.
  2. M. Thomas Inge (toim.): Charles M. Schulz: Conversations, s. 96. University Press of Mississippi, 2000. ISBN 9781578063055 Google books