Stephan Pastis

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Stephan Pastis Helsingin sarjakuvafestivaaleilla vuonna 2011.

Stephan Pastis (s. 16. tammikuuta 1968 San Marino, Kalifornia)[1] on yhdysvaltalainen sarjakuvapiirtäjä, joka tunnetaan strippisarjakuvastaan Helmiä sioille (Pearls Before Swine). Hän esiintyy usein myös itse hahmona omassa sarjakuvassaan.

Pastis on amerikankreikkalaisesta suvusta. Hän on opiskellut valtiotieteitä Berkeleyn yliopistossa, josta valmistui vuonna 1989. Sen jälkeen hän hankki itselleen myös lakimiehen koulutuksen ja työskenteli vuosina 1993–2002 vakuutusasioihin erikoistuneena asianajajana San Franciscon alueella. Samaan aikaan Pastis kuitenkin tähtäsi sarjakuvapiirtäjäksi ja lähetti sarjakuvasyndikaateille useita sarjakuvaideoita, jotka tulivat hylätyiksi. Hassuista eläinhahmoista kertova Helmiä sioille syntyi vuonna 1997. United Features -syndikaatti otti sen levitykseensä vuonna 1999, aluksi vain nettisarjakuvana, mutta joulukuusta 2001 alkaen se alkoi ilmestyä myös lehdissä. Sarja on levinnyt noin 750 lehteen. Syyskuusta 2011 se siirtyi Universal Uclick -syndikaatin levitettäväksi.[1]

Pastis on voittanut National Cartoonists Societyn myöntämän parhaan sanomalehtisarjakuvan palkinnon vuosina 2003, 2006 ja 2014. Hän on ollut myös seitsemän kertaa ehdolla Reuben-palkinnon saajaksi.[2][3] Pastis on nimennyt tärkeimmiksi innoittajikseen Charles M. Schulzin (Tenavat), Scott Adamsin (Dilbert) ja Bill Wattersonin (Lassi ja Leevi). Kesäkuussa 2014 Watterson teki Pastisin kanssa yhteistyötä muutaman Helmiä sioille -stripin piirtämisessä.[1] Pastis on avustanut myös Tenavien lisensoimista koskevaa päätöksentekoa Schulzin kuoleman jälkeen ja käsikirjoittanut 2011 valmistuneen Tenavat-animaation Happiness is a Warm Blanket, Charlie Brown.[4]

Vuodesta 2013 Pastis on julkaissut myös Timmy Failure -nimistä lastenkirjasarjaa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Stephan Pastis (englanniksi) Lambiek Comiclopedia. Viitattu 26.1.2015.
  2. 2014 NCS Cartoonist of the Year Nominees! (englanniksi) National Cartoonists Society 3.3.2015. Viitattu 14.7.2015.
  3. Reuben Awards Winners 2015 (englanniksi) National Cartoonists Society 23.5.2015. Viitattu 14.7.2015.
  4. Jeff Baker: 'Pearls Before Swine' creator Stephan Pastis in Portland to talk about book (englanniksi) The Oregonian 26.20.2011. Viitattu 26.1.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]