Suomen ilmavoimien hävittäjähankinnat 1940–1944

Suomen ilmavoimien hävittäjähankinnat tarkoittaa Suomen ilmavoimien hävittäjälentokoneiden valintakriteerien asettamista, vertailua, valintaa, ostamista ja rakennuttamista vuosina 1940–1944 eli talvisodan ja jatkosodan sekä niiden välisen välirauhan aikana.

Talvisodan hävittäjähankinnat

Talvisodan syttyminen 30. marraskuuta 1939 pakotti Suomen yrittämään koneiden hankintaa mistä hyvänsä. Katseet suunnattiin erityisesti Isoon-Britanniaan, Ranskaan ja Yhdysvaltoihin, joissa oli herännyt voimakas Suomi-sympatia.

Reaalipolitiikassa Ison-Britannian ja Ranskan toiminnan vaikuttimina oli natsi-Saksan toimintamahdollisuuksien heikentäminen. Niille oli tärkeää, ettei Saksa päässyt hallitsemaan Itämerta. Tämän vuoksi Iso-Britannia oli pyrkinyt lähentämään suhteitaan Neuvostoliittoon ja tästä näkökulmasta Neuvostoliiton toimet vuonna 1939 Baltian maita ja Suomea kohtaan olivat olleet jopa toivottavia. Molotov–Ribbentrop-sopimus ja erityisesti Saksan hyökkäys Puolaan syyskuussa 1939 muutti tilanteen. Joulukuussa 1939 Iso-Britannia asettui tukemaan Ranskaa Neuvostoliiton erottamiseksi Kansainliitosta. Kansainliitto puolestaan sitoutui tukemaan Suomen taistelua Neuvostoliittoa vastaan.

Talvisodan loppupuolella Iso-Britannia ja Ranska suunnittelivat avustusretkikunnan lähettämistä Norjan ja Ruotsin kautta Suomeen. Ranska oli ehdottanut maihinnousua Petsamoon ja 20 000–30 000 liittoutuneen sotilaan apuuntuloa. Koska Ranskalla ei ollut omia voimavaroja toteuttaa operaatiota, päävastuu operaation suunnittelusta annettiin Isolle-Britannialle. Iso-Britannia muutti Ranskan ehdottamaa toimintasuunnitelmaa ja asetti Pohjois-Ruotsin malmikentät päätavoitteekseen. Suomen avustaminen jäi vasta toiselle sijalle. Avustusretkikunnan tarkoituksena oli miehittää Pohjois-Ruotsin malmikentät ja näin estää Ruotsin malmikuljetukset Saksaan. Toimenpide olisi saattanut provosoida Saksan sotatoimiin Pohjois-Euroopassa, jolloin kiinnostus Ranskaa ja Isoa-Britanniaa kohtaan olisi vähentynyt, mikä oli erityisesti Ranskan tavoite.

Kokemukset ensimmäisestä maailmansodasta olivat ajaneet Yhdysvallat eristäytymään erityisesti Euroopasta ja sen kriiseistä. Tämän eristäytymispolitiikan eli isolationismin tueksi oli säädetty puolustuslakeja, jotka asettivat sotatarvikkeet valtion valvontaan ja estivät niiden toimittamisen sotaa käyviin maihin. Suomen kannalta kuljetukset Yhdysvalloista olivat pitkät ja kalliit ja dollarivaluuttaa oli niukasti. Suomen kiinnostus aseiden ostoon Yhdysvalloista virisi vuonna 1938, jolloin marsalkka Mannerheim esitti sotilasasiamiehen viran perustamista Washingtonin suurlähetystöön. Tämä toteutuikin niin, että Suomen Selluloosayhdistyksen apulaisjohtaja, eversti Paavo Talvela jäi keväällä 1939 suurlähettiläs Hjalmar Procopén käytettäväksi.

Joulukuussa 1939 hävittäjälaivueiden tavoitemäärä nostettiin neljään.

30 Gladiatoria ja 12 Hurricanea Isosta-Britanniasta - Blacburn Roc jää saamatta

Ruotsin ilmavoimien Gloster Gladiator Suomen ilmavoimien tunnuksilla kesällä 1976.

Entisöity Hawker Hurricane I (UP-W) lennolla elokuussa 2006.

Talvisodan sytyttyä Suomi pyysi aseita ja lentokoneita Ison-Britannian hallitukselta. Sen ilmailuministeriö ei kuitenkaan ollut halukas myymään uudempia Supermarine Spitfire- ja Hawker Hurricane -hävittäjiään. Sotakabinetti antoi luvan vanhentuneiden Gloster Gladiator -hävittäjien myynnille 5. joulukuuta 1939, ja viikkoa myöhemmin suurlähettiläs Gripenberg allekirjoitti Gloster Aircraft Corporationin kanssa sopimuksen 20 Gladiatorista. 28. joulukuuta 1939 Gloster ilmoitti, että koneet on koelennetty. Suomen pyydettyä lisää lentokoneita Iso-Britannia lahjoitti kymmenen Gladiatoria. Nämä koneet kerättiin huoltoyksiköistä ja kaikki koneet kuljetettiin Bergenin kautta Malmöhön, jossa koneet koottiin ja lennettiin Barkarbyhyn, josta suomalaiset lentäjät noutivat koneet Suomeen 18. tammikuuta – 16. helmikuuta 1940. Koneet annettiin aluksi Utissa toimineelle Lentolaivue 26:lle. Gripenberg neuvotteli myös toisen 30 Gladiatorin erän mutta koneita ei saatu Suomeen.

Suomen 9. tammikuuta 1940 Isolle-Britannialle esittämällä tarvelistalla oli 30 tai mieluummin 60 Supermarine Spitfire- tai Hawker Hurricane -hävittäjää. Ison-Britannian ilmavoimien johto samoin kuin ilmailuministeriö olivat koneiden myyntiä vastaan. Laivastoministeri Winston Churchill puolsi kuitenkin Hurricane-koneiden myyntiä. 17. joulukuuta 1940 suurlähettiläs Gripenberg teki toisen hankintasopimuksen Glosterin kanssa ostaen Suomelle 12 Hawker Hurricane -hävittäjää. Vaikka sopimus tehtiin Glosterin kanssa, koneet olivat käytettyjä ja kunnostettuja RAF:n koneita. Koneet koelennettiin 21–27. helmikuuta 1940 ja luovutettiin Suomelle. Koneet lennettiin 25–28. helmikuuta 1940 Västeråsiin Edinburghin, Wickin, Stavangerin ja Oslon kautta. Yksi koneista vaurioitui laskussa Wickiin (ja lunastettiin Ison-Britannian ilmavoimille) ja yksi tuhoutui 28. elokuuta 1940 Norjan rannikolla. Loput 10 konetta saapuivat Suomeen vasta 7–10. maaliskuuta 1940, joten ne eivät ehtineet osallistua talvisodan taisteluihin.

Iso-Britannia vapautti myös 30 Blackburn B-25 Roc -hävittäjää Suomeen myytäviksi. Kyseessä oli kaksipaikkainen Skua-syöksypommittajasta kehitetty tukialushävittäjä, jonka toimitukset laivaston ilmavoimille olivat alkaneet huhtikuussa 1939. Suomi hyväksyi 27. helmikuuta 1940 Blackburnin tarjouksen 33:sta Roc Mk I -koneesta. Koneista neljä ehdittiin lentää Dyceen Skotlantiin Suomeen lennettäviksi ja varustaa Suomen ilmavoimien tunnuksilla (RO-141…144), mutta 13. maaliskuuta 1940 päättynyt talvisota pysäytti koneet sinne. Roc jäi saamatta, mikä ei liene ollut suuri vahinko, sillä tämän hävittäjäkoneen huippunopeus oli vain 359 km/h ja sen kaikki neljä 7,7 mm konekivääriä sijaitsivat ohjaajan takana sijaitsevassa konekivääritornissa. Koneella ei voinut tulittaa eteenpäin.

30 Morane-Saulnieria ja 6 Caudronia Ranskasta

Morane-Saulnier M.S.406 (MS-215)

Ennen talvisotaa Ranska oli ollut haluton myymään aseitaan Suomeen. Talvisodan aikana pääministeri Édouar Daladier pyrki paikkaamaan huonoa kannatustaan toimimalla Suomen hyväksi. Ranska sähkötti 28. joulukuuta 1939 Suomeen, että Ranska lahjoittaa Suomelle 50 Morane-Saulnier M.S. 406 -hävittäjää. Koneita saatiin lopulta vain 30 ja ne laivattiin Ruotsiin koottaviksi. Koneet lennettiin Suomeen helmikuun 1940 aikana. Koneet sai Lentolaivue 28, joka ehti talvisodan aikana tehdä Moraneilla 288 sotalentoa saavuttaen 14 ilmavoittoa.

Myöhemmin lahjoitettiin 80 Caudron C.714 ja 46 Koolhoven F.K.58 -hävittäjää. Alun perin oli tarkoitus koota ja lähettää toimintavalmis Caudron-laivue lentäjineen ja mekaanikkoineen Suomeen. Tämä ei kuitenkaan toteutunut ja vain kuusi Caudronia saapui Suomeen. Koolhovenit jäivät kokonaan saamatta. Ranska oli tilannut suuren määrän Caudroneita 5.10.1938 mutta tuotanto lopetettiin maaliskuussa 1940 90:n rakennetun Caudronin jälkeen. Caudron C.714 vedettiin pois aktiivipalvelusta Ranskassa helmikuussa 1940 huonojen suoritusarvojen vuoksi. Suomeen saapuneet kuusi konetta (valmistusnumeroltaan 2-7) luovutettiin lentokonetehtaalle toukokuussa 1940 ja ne oli tarkoitus antaa Porissa toimivalle Lentolaivue 30:lle. Laivue hyväksyi koneista vain kaksi. Caudron C.714 asetettiin pysyvään lentokieltoon syyskuussa 1940. Ranskaan jääneistä koneista 40:llä varustettiin puolalaislentäjistä koottu ns. Varsovan ryhmä, joka taisteli Saksaa vastaan 2–13. kesäkuuta 1940. Loput koneet jäivät Vichyn Ranskan ja Saksan käyttöön, joka lienee ollut vähäistä.

Koolhoven F.K.58 lensi ensilentonsa 17. heinäkuuta 1938. Tammikuussa 1939 Ranska tilasi 50 konetta ja Hollanti 36. Vain 18 konetta kahden prototyypin lisäksi valmistui. Koneilla tehtiin 47 sotalentoa ennen Ranskan kukistumista. Jäljelle jääneet koneet romutettiin.

44 Brewsteriä Yhdysvalloista

Yhdysvaltain laivaston Brewster F2A-3 lennolla elokuussa 1942

Eversti Paavo Talvela otti keväällä 1939 yhteyttä useisiin ase- ja lentokonetehtaisiin Yhdysvalloissa. Hän kävi neuvotteluja muun muassa Douglasin ja Curtiss-Wrightin kanssa. Jälkimmäinen tarjosi Model 75A -hävittäjiä 3-8 kuukauden toimitusajalla; Curtiss oli myös valmis tekemään sitovan sopimuksen sen varalta, että Suomi joutuu sotaan.

7. heinäkuuta 1939 nimitettiin eversti Per Zilliacus Suomen sotilasasiamieheksi Yhdysvalloissa. Hän ja suurlähettiläs Hjalmar Procopé aloittivat elokuussa 1939 korkean tason neuvottelut asehankinnoista Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Wellesin kanssa. Procopén priorisoimaton ostolista oli pitkä sisältäen muun muassa 230 hävittäjäkonetta. Lisäksi Procopé pyysi 60 miljoonan dollarin luottoa Suomen puolustuskyvyn kohentamiseen.

Ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Lundqvist sähkötti 17. lokakuuta 1939 Washingtonin suurlähetystöön. Sähkeessään hän kertoi tilanteen Neuvostoliiton kanssa kärjistyneen niin, että tarvittiin hävittäjäkoneita merkistä välittämättä. Marraskuun alussa tutkittiin kolmea vaihtoehtoa, jotka olivat Grumman F4F Wildcat, Seversky EP-1 ja Brewster F2A ”Buffalo”.

F4F:n kolmas prototyyppi, XF4F-3, oli lentänyt ensilentonsa maaliskuussa 1939 ja 8.8.1939 Grumman oli saanut Yhdysvaltain laivastolta 78 koneen tilauksen. Tuotantoa oltiin siis vasta käynnistämässä; ensimmäiset koneet toimitettiin vasta helmikuussa 1940.

Ruotsi oli tilannut kesällä 1939 15 Seversky EP-1:tä ja myöhemmin 120 lisää vieden Severskyn tuotantokapasiteetin. Ruotsi sai 135 tilatusta Severskystään 62 keväällä ja kesällä 1940. Lopuista 60 otettiin Yhdysvaltain armeijan ilmavoimille tunnuksella P-35A. 48 koneista osallistui taisteluihin Japania vastaan Filippiineillä; koneista 40 menetettiin kahden päivän taisteluissa. Loput 12 konetta toimitettiin Ecuadoriin.

Brewster ei ollut aluksi lainkaan potentiaalinen toimittajaehdokas. Se oli pieni ja tuntematon ja sen ensimmäinen hävittäjätoimitus Yhdysvaltain laivastolle oli myöhässä. Koneen prototyyppiin XF2A-1 oli kuitenkin tehty muutoksia, muun muassa moottori oli vaihdettu tehokkaampaan, ja se oli lentänyt muutettuna ensilentonsa kesällä 1939 tunnuksella XF2A-2. Koska tilatuista 54 koneesta vain 11 oli toimitettu, Yhdysvallat katsoi voivansa myydä loput 43 Suomelle ja tilata niiden tilalle saman määrän suorituskykyisempää F2A-2:ta. Kaupat tehtiin 16. joulukuuta 1939 jostain syystä 44 koneesta, joista 38 (valmistusnumerot 18-55) otettiin Yhdysvaltain laivastolle tarkoitetusta erästä ja kuusi (valmistusnumerot 57-62) Belgian 48 koneen tilauksesta. Suomi neuvotteli myös 60 lisäkoneesta, jotka olisi valmistettu heti 44:n tilatun perään. Se olisi edellyttänyt Belgian toimitusten siirtämistä; Suomi neuvottelikin asiasta Belgian kanssa mutta kauppaa ei syntynyt. Syynä saattoi olla myös moottorien puute.

Tilatut 44 Brewster Model 239:ää lähetettiin New Yorkista Bergenin kautta Ruotsiin koottaviksi; vain kolme konetta koottiin ja koelennettiin Yhdysvalloissa. Ensimmäinen 11 koneen erä lähti New Yorkista 13. tammikuuta 1940 ja viimeinen erä saapui Bergeniin 13. maaliskuuta 1940. Koneet koottiin SAAB:in tehtailla Trollhättanissa. Ensimmäiset koneet saatiin Suomeen 1. maaliskuuta 1940 ja ennen talvisodan päättymistä ehdittiin saada kuusi konetta. Koneet eivät kuitenkaan ehtineet mukaan taisteluihin. Viimeinen kone saapui Suomeen 1. toukokuuta 1940. Koneet sai Lentolaivue 22, joka kuitenkin joutui jo huhtikuussa 1940 luovuttamaan koneensa Fokkereilla taistelleelle Lentolaivue 24:lle.

Maaliskuun alussa 1940 marsalkka Mannerheim lähetti presidentti Rooseveltille henkilökohtaisen kirjeen, jossa hän pyysi Suomelle 150 hävittäjäkonetta ja 36 pommikonetta miehistöineen. Roosevelt kehotti ilmavoimia tutkimaan mahdollisuutta koneiden lähettämiseen. Yhdysvaltain ilmavoimat kuitenkin katsoi, ettei sillä ollut tarpeeksi koneita omaakaan tarvetta varten, joten asia raukesi.

Fokker G.1 jää saamatta

Fokker suunnitteli omalla riskillään kaksimoottorisen Fokker G.1 -hävittäjän, joka lensi ensilentonsa maaliskuussa 1937. Kone oli esitelty edellisvuoden ilmailunäyttelyssä Pariisissa, jossa siihen kohdistui suurta huomiota. Koneessa oli alun perin Hispano-Suiza 14Ab -moottori, joka kuitenkin vaihdettiin Pratt & Whitney R-1535 Twin Wasp Junior -moottoriin. Konetta myytiin vuonna 1937 26 Espanjalle, mutta sisällissodan syttymisen vuoksi koneet jäivät toimittamatta. Hollannin ilmavoimat tilasivat lokakuussa 1937 36 Bristol Mercury -moottorilla varustettua konetta, joiden mallimerkinnäksi tuli G.1A – ja samalla Espanjalle rakennettavalle mallille tuli mallinmerkinnäksi G.1B.

Ensimmäiset keskustelut Fokkerin ja Suomen viranomaisten välillä koskien Fokker G.1 -hävittäjää käytiin toukokuussa 1937, jolloin ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Jarl Lundqvist oli kiinnostunut ostamaan yhden valmiin koneen ja 23 koneen valmistuslisenssin. Ilmeisesti Fokker G.1:llä oli tarkoitus korvata Bristol Blenheimin lisähankinnat. Suomalaiset kävivät syksyllä 1937 koelentämässä G.1:n. Huhtikuussa 1938 Fokkerille ilmoitettiin, että kaksimoottorihävittäjäasia ei ollut ajankohtainen.

Fokker kutsui suomalaisen koelentäjän lentämään Fokker G.1:llä helmikuussa 1939 mikä toteutuikin. Koneesta käytiin edelleen kauppaa ja syksyllä 1939 Fokker tarjosi Suomelle Espanjalle tarkoitettuja G.1B -koneita. Komentaja Lundqvist piti pyydettyä hintaa korkeana eikä kauppaa syntynyt.

Talvisodan sytyttyä Fokker G.1 kelpasi Suomelle. Tammikuussa 1940 yritettiin ostaa 18 G.1A:ta. Fokker olisi pystynyt toimittamaan koneet 4–6 kuukauden toimitusajalla mutta helmikuussa 1940 asia raukesi potkureiden ja Bristol Mercury -moottorien saantivaikeuksien vuoksi.

Koneita ja apua muista maista

Iso-Britannia painosti Etelä-Afrikan lahjoittamaan Suomelle 29 Gloster Gauntlet -konetta. Koneet laivattiin Britteinsaarilta Ruotsiin 10. maaliskuuta 1940, jossa yhdeksän koottiin ja lennettiin Suomeen 12. huhtikuuta 1940 mennessä. Loput laivattiin Suomeen 17. toukokuuta 1940. Gauntlet oli kuitenkin vanhentunut hävittäjänä ja saapunutta 24 konetta käytettiin harjoituskoneina.

Ruotsi lahjoitti Suomelle 8. joulukuuta 1939 kahdeksan konetta. Kaksi Bristol Bulldog ja kolme J6B Jaktfalken -konetta saapui 15. joulukuuta 1939. Bulldogit olivat Suomen vastaavia vanhempaa IIA-mallia ja niitä käytettiin Jaktfalkenien tapaan harjoituskoneina. 23. joulukuuta 1939 Suomeen saapui kolme Fokker C.V.D -konetta, joita käytettiin yhteyskoneina.

Näitä kahdeksaa konetta merkittävämpi apu oli ruotsalaisista vapaaehtoisista koostuva lentolaivue Flygflottilj 19, joka lensi 12:lla ruotsalaisella Gloster Gladiator -hävittäjällä, neljällä Hawker Hart -tiedustelukoneella sekä muutamalla yhteistoimintakoneella 10. tammikuuta 1940 alkaen vastaten käytännössä Lapin ilmapuolustuksesta. Yksikkö sai seitsemän ilmavoittoa menettäen kolme Gladiatoria ja kolme Hartia ilmataisteluissa ja onnettomuuksissa. Kolme ruotsalaislentäjää kaatui.

Merkittävä apu oli myös ruotsalaisten järjestämä lentokoneiden kokoamistoiminta. Koneita koottiin AB Aerotransportissa Bulltoftassa lähellä Malmötä, Centrala Flygverkstadenilla Malmslättissä lähellä Linköpingiä sekä Götaverkenillä Torslandassa ja SAABilla Trollhättanilla, molemmat lähellä Göteborgia. Nämä yksiköt kokosivat 157 konetta (muun muassa Brewsterit, Moranet, Gladiatorit ja Fiatit) joulukuun 1939 ja huhtikuun 1940 välillä.

Oma lentokoneenrakennustoiminta

9. syyskuuta 1939 tehtiin Valtion lentokonetehtaalle 50 Fokker D.XXI -hävittäjän ennakkotilaus. Lopullinen tilaus tuli 22. tammikuuta 1940. Koska Bristol Mercury -moottoreiden saanti oli tyrehtynyt, koneisiin päätettiin hankkia Pratt & Whitney R-1535 Twin Wasp Junior -moottorit. 13. joulukuuta 1939 ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Lundqvist priorisoi lentokonetehtaan toiminnassa Fokker D.XXI -sarjan vasta kolmannelle tilalle (ensisijalle tuli sotakoneiden kunnostus, toiselle sijalle harjoitus- ja koulukoneet pl. VL Pyry, joka priorisoitiin neljännelle tilalle). VL Myrskyn työt keskeytettiin.

Sotasaaliskoneet

Suomi sai talvisodassa sotasaaliiksi useita Polikarpov I-15bis- ja Polikarpov I-153 -hävittäjiä sekä muutamia Polikarpov I-16 -hävittäjiä. Polikarpov I-15bis- -koneista saatiin kaksi lentokuntoon talvisodan aikana ja kolme korjattiin välirauhan aikana. Polikarpov I-153 -koneista kahdeksan ja Polikarpov I-16 -koneista yksi korjattiin lentokuntoon välirauhan aikana.

Sotasaaliskoneiden korjaus ja huolto kuluttivat koneiden käyttöarvoon verrattuna kohtuuttomasti resursseja. Vain Polikarpov I-153 -koneilla oli todellista merkitystä; niitä oli talvi- ja jatkosodan sotasaalis sekä hankinnat Saksasta huomioiden käytössä 21. Konetta käytettiin hävittäjänä jatkosodan alussa. I-15bis -koneita käytettiin lähinnä jatkokoulutuskoneina täydennyslaivueissa ja I-16-konetta käytettiin vertailukoneena Lentolaivue 24:ssä.

Välirauhan lentokonehankinnat

Talvisota päättyi Moskovan rauhaan 13. maaliskuuta 1940, jolloin alkoi välirauhaksi kutsuttu ajanjakso. Ajanjaksoa leimasi ankara painostus sekä Neuvostoliiton että Saksan taholta. Huhtikuussa 1940 Saksa hyökkäsi Tanskaan ja Norjaan ja sulki näin Suomelta pääsyn Pohjanmerelle. Ainoa henkireikä oli Petsamo, jota kautta kuljetettiin muun muassa Ruotsin tilaamat 62 Seversky EP-1 -konetta. Neuvostoliitto sai uhkavaatimuksillaan Viron, Latvian ja Liettuan liitettyä itseensä elokuussa 1940.

Syyskuussa 1940 tehtiin laaja lentokaluston hankintaohjelma, johon kuului muun muassa kuusi 30-koneista hävittäjälaivuetta. Hankinnat päätettiin tehdä 90 %:sti ulkomailta; joko Saksasta tai sen välityksellä muista maista. Lentokoneita yritettiin ostaa sekä joulukuussa 1940, jolloin kenraali Talvela tapasi marsalkka Göringin että maaliskuussa 1941, jolloin sotataloustarkastaja Grandellin tapasi kenraali Thomasin. Valtakunnanmarsalkka Adolf Hitler päätti 9. maaliskuuta 1941 etteivät suomalaisten toiveet muun muassa lentokoneiden saamiseksi olleet ”toistaiseksi täytettävissä”.

Loppuvuodesta 1940 kävi saksalainen lentäjäryhmä tutustumassa venäläisiin sotasaaliskoneisiin. Joulukuussa samana vuonna saksalainen lentäjä kävi koelentämässä Polikarpov I-153 -koneen (VH-14) Malmilla. Keväällä 1941 Suomi luovutti Saksalle koelennettäväksi muun muassa yhden Polikarpov I-16 -koneen, jota ei saatu takaisin.

50 Fokker D.XXI:tä Valtion lentokonetehtaalta

Puolustusministeriö onnistui hankkimaan Fokker D.XXI -koneisiin uudet Pratt & Whitney R-1535 Twin Wasp Junior -moottorit ja käytetyt potkurit Yhdysvalloista. Koneet rakennettiin Kolhossa. Koneista ensimmäinen valmistui 29.10.1940 ja loput yhtä lukuun ottamatta tammi–kesäkuussa 1941. Twin Wasp Junior oli Mercuryä painavampi ja ahdettu matalammalle lentokorkeudelle. Koneeseen tilattiin panssari-istuin sekä bensiini- ja öljysäiliöiden kumitus. Muutokset nostivat painoa ja sen seurauksena koneen suorituskyky huononi harjoituskoneluokkaan. Koneet menivät tiedustelulaivueille.

Myrskyn prototyyppi tilataan

VL Myrsky -hävittäjän suunnittelu aloitettiin huhtikuussa 1940 kiireellisenä. Moottoritehoa pyrittiin nostamaan ja koneen spesifikaatiota muutettiin. Prototyyppi tilattiin 20. joulukuuta 1940 ja se lensi ensilentonsa vasta 23. joulukuuta 1941.

25 Morane-Saulnieria ja 29 Curtiss Hawkia Saksan sotasaalisvarastoista

Curtiss Hawk 75A-3 (CU-562)

Sotatalouspäällikkö, kenraalimajuri Leonard Grandell neuvotteli Saksan korkeimman sotatalousupseerin, kenraali Thomasin kanssa sotatarviketoimituksista toukokuussa 1940 mutta sai ehdottoman kielteisen vastauksen.

Tilanne muuttui elo-syyskuussa 1940 Saksan pyydettyä sotilaiden kauttakulkuoikeutta Kirkkoniemeen. Sopimus tehtiin 22. syyskuuta 1940 ja tätä ennen oli aseiden ja lentokoneiden hankinta Saksasta jo käynnistynyt. Lokakuun alussa 1940 solmittuun sopimukseen numero 1187 saatiin sisällytettyä 55 Morane-Saulnier M.S.406 ja 30 Curtiss Hawk -hävittäjää. Saksa ei halunnut eikä voinut myydä omaa ajanmukaista kalustoaan sillä se oli edelleen Neuvostoliiton liittolainen ja toimitusten oli sovittava sen Neuvostoliitolle esittämään selitykseen, jonka mukaan se toimitti aseita korvauksena talvisodan aikana pysäyttämistään toimituksista.

Morane-Saulnier M.S.406 -koneita saatiin lopulta 25. Kymmenen tuli laatikoissa lentokonetehtaalle vuodenvaihteessa 1940–1941, toiset kymmenen kesä-elokuussa 1941 ja loput viisi marraskuussa 1941. Osa koneista oli M.S.410 -mallia neljällä siipikonekiväärillä ja kiinteällä jäähdyttimellä. Koneet menivät Lentolaivue 28:lle ja Tiedustelulaivue 14:lle.

Curtiss Hawk -koneita saatiin ostettua 29. Koneet olivat Saksan sotasaalista Ranskasta ja Norjasta. Seitsemässä koneista oli 1200 hv:n Wright R-1820 Cyclone -moottori ja lopuissa oli käytännössä 1065 hv tuottava Pratt & Whitney R-1830 Twin Wasp. Koneet olivat uusia tai käytettyjä ja saksalaisten kunnostamia. Kesällä 1941 saatiin 27 konetta ja joulukuussa kaksi. Koneet menivät Tiedustelulentolaivue 12:lle ja 14:lle, jotka kuitenkin joutuivat luovuttamaan uudet koneensa heinäkuussa 1941 Lentolaivue 32:lle.

Macchi- ja Falco-kaupat Italiasta kariutuvat kultaan ja erikoismetalleihin

Suomi neuvotteli vuoden 1940 aikana Italian kanssa Macchi M.C.200 ja Reggiane Re.2000 Falco -hävittäjistä. Ruotsi tilasi jälkimmäisiä 60. 1. marraskuuta 1940 Suomi sai tarjouksen 30:stä Falcosta, jotka olisi toimitettu vuodenvaihteessa 1940–1941. Lisäksi Suomi sai tarjouksen 50:stä Fiat G.50bis -hävittäjästä. Suomalaisilla oli koneesta ja erityisesti sen moottorista huonoja kokemuksia. Toisaalta Fiateilla pudotettiin jatkosodassakin 88 viholliskonetta, joten kapasiteettia koneesta löytyi. Kaupat Italian kanssa kaatuivat kuitenkin siihen, että Italia vaati maksuksi kultaa ja erikoismetalleja; sille ei clearing-kauppa käynyt.

Brewsterin valmistuslisenssiä ei saatu hankituksi

Vaikka Yhdysvalloista ostetut 44 Brewsteriä eivät ehtineetkään talvisotaan, kone ehti osoittautua yllättävän hyväksi hävittäjäkoneeksi. Suomi tiedusteli valmistuslisenssin ostomahdollisuuksia huhtikuussa 1940 ja lisenssille saatiinkin hinta. Jostain syystä neuvottelut kuitenkin katkesivat toukokuun lopulla 1940 ja valmistuslisenssi jäi saamatta.

Jatkosodan hävittäjähankinnat

Neuvoteltaessa Suomen osallistumisesta operaatio Barbarossaan kenraaliluutnantti Heinrichs välitti Saksaan pyynnön saada nopeasti 100–200 lentokonetta – tuloksetta. Jatkosodan alussakaan Saksa ei suostunut myymään Suomelle ajanmukaista lentokalustoaan. Saksan näkökulmasta tarvetta ei ollut: Suomen rintama oli rauhallinen ja Saksan omat laivueet olivat vajaalukuiset. Sotasaaliskoneita ja niiden varaosia voitiin ostaa mutta sekin kauppa oli hidasta ja byrokraattista.

30 Morane-Saulnier M.S. 406:ta Ranskasta 1942

Ranska tarjosi Suomelle Morane-Saulnier M.S.406 -hävittäjiä helmikuussa 1942. Koneet olivat Chateaurouxissa ja ne olivat vähän lentäneitä mutta ulkosäilytyksen jäljiltä huonossa kunnossa. Ilmavoimat tilasi 30 konetta, jotka suomalainen komennuskunta kävi valitsemassa kesä–syyskuussa 1942. Koneet laitettiin lentokuntoon ja koelennettiin Chateaurouxissa. Nämä koneet lennettiin Suomeen, ensimmäinen erä lähti siirtolennolle 11. heinäkuuta 1942. Viimeiset koneet saapuivat Suomeen lokakuussa.

Mörkö-Morane tilataan 1942

Samaan aikaan (syyskuussa 1942) Lentorykmentti 2:n komentaja, eversti Rikhard Lorenz lähetti kirjelmän Morane-Saulnier M.S. 406:n puutteista Ilmavoimien esikuntaan. Kirjelmässään Lorenz toteaa koneen olevan hävittäjäkoneeksi sopimaton moottoritehonsa, huolto-ominaisuuksiensa ja varaosavarastojen riittämättömyyden vuoksi. Hän esitti, että Hispano-Suiza 12Y - moottorin tilalle asennettaisiin joko Klimov M-105 tai Klimov M-103. Muutostyön suunnittelu aloitettiin välittömästi ja koeasennus MS-631:een aloitettiin lokakuussa 1942. Kone valmistui koelentoihin helmikuussa 1943. Asennus onnistui hyvin ja koneen suoritusarvot paranivat merkittävästi. Huippunopeus oli luokkaa 490–510 km/h kun kuluneella Hispano-Suizalla huippunopeus oli tuskin enempää kuin 430 km/h. Myös aseistus parani kun potkurinakselille asennettiin 20 mm Mauser MG-151/20 -tykki - sama ase oli Messerschmitt BF-109:ssä. Sarjamuutosten valmistelu aloitettiin lokakuussa 1943, mutta moottorit saatiin Saksan sotasaalisvarastoista vasta helmikuussa 1944. Elokuussa 1944 luovutettiin neljä sarjatyönä muutettua konetta, vuoden 1944 loppuun mennessä oli muutettu 17 konetta ja viimeisten luovuttamisen myötä maaliskuussa 1945 kaikki jäljellä olevat 41 Morane-Saulnier M.S. 406 -konetta oli muutettu Mörkö-Moraneiksi.

Kotimainen hävittäjäkone Myrsky 50 koneen sarjavalmistukseen 1942

Ensimmäinen sarja-Myrsky (MY-5)

50 koneen VL Myrsky -sarja (3 koekonetta + 47 sarjakonetta) tilattiin 18. elokuuta 1942. Koesarja valmistui huhti-syyskuussa 1943, mutta yksi koekoneista (MY-2) tuhoutui jo kesäkuussa 1943, toinen (MY-3) marraskuussa 1943 ja kolmas (MY-4) maaliskuussa 1944. Prototyypin (MY-1) ylipainoisuuden vuoksi koesarjaa oli kevennetty äärimmilleen, jolloin kohdattiin värähtelystä aiheutuvia ongelmia. Sekä siipeä että erityisesti peräsintä ja vakaimia jouduttiin vahvistamaan. 47 sarjakoneesta yksi valmistui tammikuussa ja loput heinä-joulukuussa 1944. Tiedustelulentolaivue 12 ja Tiedustelulentolaivue 16 ottivat Myrskyjä vastaan jatkosodan aikana. Värähtelyongelmien lisäksi Myrskyn käyttöarvoa alensivat sota-ajan korvikeliimat ja -lakat, jotka eivät suojanneet puurakenteista konetta kylliksi. Koneet määrättiin lopulliseen lentokieltoon 9. toukokuuta 1947.

Brewster-klooni VL Humu 90 koneen sarjavalmistukseen 1942

VL Humu entisöitynä vuonna 2005

Valtion lentokonetehdas oli tehnyt Brewster-hävittäjään sekä puu- että metallisiiven syksyllä 1942 sekä asentanut siihen 1 000 hv:n Shvetsov M-63 -sotasaalismoottorin toukokuussa 1942. Koska Brewsterin piirustukset olivat jo suurelta osin olemassa ja Brewsteristä oli hyviä kokemuksia, Ilmavoimien esikunta tilasi 16. lokakuuta 1942 viiden koneen esisarjan ja marraskuussa vahvistettiin, että tarkoitus oli tehdä 90 koneen sarja, jota varten oli ryhdyttävä varaamaan raaka-aineita. Lokakuussa 1942 tilattiin Saksan sotasaalisvarastosta yli 200 M-63-moottoria ja apulaitteita. VL Humu -projektin kannattavuutta alettiin epäillä syyskuussa 1943 kun pantiin merkille neuvostoilmavoimien voimakas kehitys. Projektia ei kuitenkaan keskeytetty, koska arveltiin koneiden kelpaavan valmistuessaan ainakin tiedustelulaivueille. 90 koneen suursarja tilattiin marraskuussa 1943, supistettiin 60 koneeseen toukokuussa 1944 ja keskeytettiin kesäkuussa 1944. Vain viiden koneen esisarjaan kuuluva prototyyppi (HM-671) valmistui. Se lensi ensilentonsa 8. elokuuta 1944. Muutoin koko 90-koneen sarja peruttiin syyskuussa 1944.

Ensimmäinen 30 Messerschmitt Bf 109 -koneen laivue Saksasta 1943

Messerschmitt Bf 109G-2 (MT-229) kesällä 1943.

Suomi oli koko jatkosodan ajan yrittänyt ostaa ajanmukaista kalustoa Saksasta. Loppuvuodesta 1942 toiveet alkoivat täyttyä. Saksan vastoinkäymiset itärintamalla (venäläisten vastahyökkäykset elo–syyskuussa Leningradin ja marraskuussa 1942 Stalingradin rintamilla), Saksan kasvava lentokonetuotanto sekä Suomen erillisrauhahaaveet olivat yhden laivueen myynnin pontimena. 30 koneen laivueeseen kuului 16 uutta ja 14 käytettyä mutta korjattua Messerschmitt Bf 109G-2:ta. Hankintasopimus allekirjoitettiin 1. helmikuuta 1943 ja sopimukseen kuului, että laivue pidetään täysilukuisena korvaamalla tuhoutuneet koneet uusilla. 16 uutta konetta saatiin Suomeen maaliskuussa 1943 mutta käytetyt 14 konetta vasta toukokuussa 1943 Saksan Suomen rauhantunnustelujen vuoksi määräämän aseiden toimituskiellon vuoksi. Täydennyskoneita saatiin elo-marraskuussa 1943 kuusi ja alkuvuonna 1944 12. Näin G-2-koneiden määräksi tuli 48. G-2:t luovutettiin Lentolaivue 34:lle, joka puolestaan luovutti koneet maalis–huhtikuussa 1944 Lentolaivue 24:lle saadessaan itse G-6-koneita.

Pyörremyrskyn prototyyppi tilataan 1943

Myrsky-hävittäjän prototyypin puutteellinen suorituskyky huomattiin, kun prototyyppi annettiin lennettäväksi Koelaivueeseen vuonna 1942. Tällöin virisi ajatus tehokkaamman Daimler-Benz DB 605 -moottorin asentamisesta Myrskyyn. Se ei kuitenkaan käynyt päinsä, koska koneen keulasta olisi tullut liian pitkä ja lisäksi koneen runko oli suunniteltu tähtimoottorille. Tästä syystä päädyttiin suunnittelemaan DB 605:lle perustuva uusi kone.

Valtion lentokonetehdas lähetti toukokuun lopussa 1942 ehdotuksen, jonka pohjalta koneen esisuunnittelu aloitettiin. Ilmavoimien esikunta teki alustavan tilauksen koneen suunnittelusta ja kahdesta prototyypistä marraskuussa 1942 ja vahvisti tilauksen 13. huhtikuuta 1943. Syyskuussa Valtion lentokonetehdas laati saavutusarvolaskelmat viidestä eri muunnoksesta. Kone, joka sai nimekseen VL Pyörremyrsky toteutettiin PM-1-vaihtoehdon pohjalta, joskin spesifikaatiota muutettiin kehitystyön edetessä. Vaihtoehto PM-5:n pohjalta syntyi VL Puuska.

Valtion lentokonetehtaan työt priorisoitiin 3. maaliskuuta 1944, jolloin VL Pyörremyrsky siirrettiin täytetyöksi. Prototyyppi lensi ensilentonsa 21. marraskuuta 1945. Koelennot lopetettiin huhtikuussa 1947; VL Pyörremyrsky ehti lentää 27 tuntia. Koneesta tuli Messerschmitt Bf 109G-6:n veroinen.

MiG-3-koneet jäävät saamatta 1943

Saksa tarjosi Suomelle sotasaaliiksi saamiaan MiG-3-koneita joulukuussa 1942. Koneita oli 22 ja ne olivat uudehkoja ja vähän lentäneitä mutta ilman aseita ja radioita. Koneet oli pakattu laatikoihin, joista osa oli vaurioitunut kuljetuksissa. Koneet tilattiin 22. joulukuuta 1942 ja suomalaiset valmistautuivat keväällä 1943 vastaanottamaan koneet kunnes 13. toukokuuta 1943 tuli tieto, että koneet olivat tuhoutuneet ilmapommituksissa.

MiG-3 oli vaikea lentää. Se oli nopea korkealla (640 km/h: maailman nopein hävittäjäkone vuosina 1940–1941) mutta suhteellisen hidas matalalla. Kone ei ollut ketterä, joten se ei soveltunut kaartotaisteluihin. Aseistus koostui yhdestä 12,7 mm ja kahdesta 7,62 mm konekivääristä. Konetta valmistettiin 1940–1942 yhteensä yli 3 400 kappaletta. Koneen käyttö rintamahävittäjänä päättyi vuonna 1943.

15 Curtiss Hawk -konetta Saksasta 1943

Vaikka Curtiss Hawk oli rintamahävittäjänä vanhentunut, Ilmavoimien Esikunta päätti kesäkuussa 1943 täydentää tappioita kärsinyt Lentolaivue 32 täysilukuiseksi. 18. kesäkuuta 1943 tilattiin Saksasta 15 Vapaan Ranskan ilmavoimilta peräisin olevia Curtiss Hawk -konetta. Koneet olivat olleet kolme vuotta käyttämättöminä. Koneet lennettiin Suomeen kesäkuun 1943 ja tammikuun 1944 välisenä aikana.

Curtiss Hawk -kaluston moottorit päätettiin 29. kesäkuuta 1943 vaihtaa tuoreempiin, Aero Oy:n VL Myrsky -sarjaa varten peruskorjaamiin Twin Wasp -moottoreihin. Samoin alettiin vaihtaa 7,7 mm runkokonekiväärejä vaihdettiin 12,7 mm konekivääreihin.

Toinen ja kolmas 30 koneen Messerschmitt Bf 109 -laivue Saksasta 1944

Entisöity Messerschmitt Bf 109G (FM+BB) lennolla syyskuussa 2005

Rintaman petettyä ja Saksan armeijan vetäydyttyä lupausten vastaisesti Narvajoelle Virossa, kenraalisotamarsalkka Wilhelm Keitel tiedusteli Suomen tarpeita kasvaneen uhan kompensoimiseksi. Marsalkka Mannerheim lähetti 2.2.1944 Keitelille kirjeen, jonka liitteenä olleessa luettelossa Suomeen pyydettiin lisää Bf 109- ja Bf 110 -kalustoa. Toisen laivueen toimitussopimus tehtiin suoraan Messerschmitt AG:n kanssa maaliskuun alkupuolella 1944. Ensimmäiset G-6-koneet tulivat Suomeen jo 16. maaliskuuta 1944 ja kaikki 30 konetta toimitettiin maalis-huhtikuussa 1944. Koneet menivät Lentolaivue 34:lle, joka luovutti G-2-koneensa Lentolaivue 24:lle. Laivue sai täydennyskoneina 14 G-6:ta kesäkuussa 1944.

Neuvostoliitto aloitti 9. kesäkuuta 1944 suurhyökkäyksen Kannaksella. Suomi pyysi Saksalta apua 11–12. kesäkuuta 1944. Avunpyynnön seurauksena Saksa irrotti Suomelle kolmannen 30-koneisen Messerschmitt Bf 109 -laivueen. Koneista 28 lennettiin Suomeen kesä-heinäkuun vaihteessa 1944. Koneet sai Lentolaivue 28. Kaksi konetta jäi vaurioituneina matkalle. Toisen ja kolmannen laivueen täydennyksenä saatiin 29 G-6-konetta heinä–elokuussa 1944.

Osasto Kuhlmey Suomeen

Kannaksen suurhyökkäyksen alettua ja Suomen pyydettyä apua Saksalta hyökkäyksen torjumiseen, valtakunnankansleri Adolf Hitler päätti lähettää lento-osaston suomalaisten tueksi Kannaksella. Tämä ei ollut Hitlerin taholta mitään hyväntekeväisyyttä, vaan hän yritti pitkittää Suomen vapaaehtoista taistelua Saksan rinnalla. Hitlerillä on myös ollut suomalaisia parempi näkemys siitä mitä tuleman piti, sillä everstiluutnantti Kurt Kuhlmey sai tiedon osaston kokoamiseksi Tarttoon Suomen tukemista varten jo 10. kesäkuuta 1944 – siis ennen Suomen avunpyyntöä.

Lento-osasto Kuhlmey saapui Suomeen 17. kesäkuuta 1944 ja sai Immolan lentokentän käyttöönsä. Lento-osastolla oli Junkers Ju 87 -syöksypommittajia, Focke-Wulf Fw 190A -hävittäjiä, Focke-Wulf Fw 190F -hävittäjäpommittajia ja Messerschmitt Bf 109G-8 -tiedustelukoneita yhtä aikaa noin 70 konetta. Lento-osasto pudotti hyökkääjien niskaan satoja pommitonneja tuhoten muun muassa noin 200 panssarivaunua. Osaston hävittäjät ampuivat alas yli 100 neuvostohävittäjää. Osasto poistui Suomesta 23. heinäkuuta 1944 lukuun ottamatta Focke-Wulf Fw 190F -hävittäjäpommittajalentuetta, joka poistui 13.8.1944.

11 Messerschmitt Bf 109 -konetta Ribbentrop-apuna Saksasta 1944

Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop tuli 22. kesäkuuta 1944 Suomeen taivuttamaan Suomen johtoa jatkamaan sotaa Saksan rinnalla. Neuvostoliitto vaati Suomea samaan aikaan antautumaan. Lopulta presidentti Risto Ryti lähetti Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitlerille kirjeen, jossa hän lupasi, ettei hän eikä hänen hallituksensa tule tekemään rauhaa Neuvostoliiton kanssa ilman Saksan lupaa. Tätä Rytin henkilökohtaista vakuutusta vastaan piti Saksan toimittaa Suomelle apua.

Saksan mahdollisuuksia toimittaa Suomelle apua heikensi rintaman murtuminen Valko-Venäjällä, joka alkoi Neuvostoliiton suurhyökkäykselle 22. kesäkuuta 1944. ”Ribbentrop-apuna” ehti Suomeen tulla 24–29. elokuuta 1944 kymmenen Messerschmitt Bf 109 G-6-konetta, sillä yhdestoista jäi vaurioituneena matkalle. Konetäydennys olisi ilmeisesti jatkunut tästä eteenpäinkin hyvää vauhtia, sillä jo kesäkuussa oli saatu tieto, että Saksa oli vapauttanut Suomelle 242 Bf 109 -konetta sekä 180 varamoottoria niihin (viisi 30 koneen laivuetta ja 92 täydennyskonetta).

Jatkosodan sotasaaliskoneet

Jatkosodan alussa Suomi sai sotasaaliiksi muutamia Polikarpov I-153 -koneita, joista korjattiin lentokuntoon kolme. Talvisodan sotasaaliina koneita saatiin kahdeksan. Näiden lisäksi ostettiin 18. marraskuuta 1942 Saksan sotasaalisvarastosta kymmenen I-153 -konetta, joista seitsemän lennettiin Suomeen joulukuussa 1942 ja matkalla vaurioituneet kolme tammi–syyskuussa 1943. Koneita käytti jatkosodan alussa merivoimille alistettu Lentolaivue 6, josta muodostettiin myöhemmin Lentolaivue 30. Vaikka laivue oli hävittäjälaivue sen tehtäviin kuului lähinnä tiedustelu Suomenlahdella. Toinen käyttäjä oli Tiedustelulentolaivue 16, joka sai I-153-koneita 25–27. kesäkuuta 1944.

Polikarpov I-16 -koneita saatiin jatkosodan aikana sotasaaliiksi viisi, joista yksi pantiin lentokuntoon. Lisäksi saatiin yksi kaksipaikkainen I-16 (UTI-4). Koneita ei käytetty taistelutehtävissä. LAGG-3 saatiin sotasaaliiksi useita, joista kolme pantiin lentokuntoon vuosina 1942–1944. Koneita käytti joulukuuhun 1944 saakka Lentolaivue 32.

Lähteet

• Donald, David: The Encyclopedia of World Aircraft. Enderby, Leicester, UK: Bookmart Ltd, 1997. ISBN 1-85605-375-X.
• Haapanen, Atso: Suomen ilmavoimien hävittäjähankinnat 1918-1945. Helsinki: Koala-Kustannus, 2002. ISBN 952-5186-16-4.
• Jakobson, Max: Diplomaattien talvisota. Vantaa: Dark Oy, 2002. ISBN 951-0-27536-0.
• Keskinen, Kalevi, Partonen, Kyösti & Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat 1928-1940. Porvoo: Kari Stenman, 2006. ISBN 952-99743-0-2.
• Raunio, Jukka: Lentäjän näkökulma. Forssa: Jukka Raunio, 1991. ISBN.
• Raunio, Jukka: Lentäjän näkökulma II. Forssa: Jukka Raunio, 1993. ISBN 951-96866-0-6.
• Raunio, Jukka: Valtion Lentokonetehtaan historia. Osa 1: Pioneerivuodet 1921-1932. Forssa: Jukka Raunio, 2005. ISBN 951-96866-5-7.
• Raunio, Jukka: Valtion Lentokonetehtaan historia. Osa 2: Tampereella ja sodissa 1933-1944. Forssa: Jukka Raunio, 2007. ISBN 978-951-96866-7-7.
• Saarinen, Ahti: Ilmavoimien toiminta Suomessa 1918-1920. Lahti: Eugenta osuuskunta & Ahti Saarinen, 2001. ISBN 951-98755-0-6.