Eristäytymispolitiikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Eristäytymispolitiikka (myös 'isolationismi') on ulkomaanpolitiikkaa, jota harjoittava valtio pyrkii olemaan puuttumatta maailmanpolitiikan tapahtumiin. Eristäytyvä valtio välttää voimakkaita kannanottoja ja liittoutumia muiden valtioiden kanssa tarkoitusperänään välttää ulkopoliittisia sitoumuksia ja velvollisuuksia sekä mahdollisia ikäviä seurauksia kuten sotia, jotka eivät liity välittömästi valtion omien etujen, kansalaisten tai alueiden suojelemiseen. Puhdas isolationismi tarkoittaa myös valtion ulkopuolelle suuntautuvan kaupan ja kulttuurivaihdon rajoittamista sekä pyrkimystä taloudelliseen omavaraisuuteen.

Eristäytyminen on perinteinen aihe valtion sisäpoliittisessa keskustelussa. Eristäytymisellä on nähty olevan etuja, vaikka ratkaisevana linjanvetona sillä olisi suoria ja merkittäviä vaikutuksia mm. valtion kansalaisten elintasoon ja teollisuuden kilpailukykyyn. Muun muassa siirtolaistyövoiman vastaanottamista on haluttu rajoittaa palkkojen laskun ja työttömyyden lisääntymisen pelosta sekä mukavuusperustein, vaikka keskimäärin taloustieteilijöiden mukaan vapaa työvoiman liikkuvuuden rajoittaminen heikentää valtion taloutta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ming-dynastian ja jälleen Qing-dynastian aikana Kiina harjoitti eristäytymispolitiikkaa. Ensimmäiseksi Ming-dynastian aikana 1371 astui voimaan Hai jin-laki, joka kielsi kaiken meritse tapahtuvan kaupankäynnin. Kiellon oli tarkoitus estää kasvanut merirosvous, mutta aikaa myöten se näännytti rannikkoalueet, jotka olivat perinteisesti saaneet osansa toimeentulosta laillisesta meritse tapahtuvasta kaupankäynnistä. Kielto purettiin 1550, jolloin valtio joutui aloittamaan toimet kaupankäynnin elvyttämiseksi.

Qing-dynastia otti käyttöön Hai jinin vuonna 1647 heikentääkseen Ming-hallitukseen kuulunutta sotapäällikköä Koxingaa. Koxinga vaikutti rannikolla ja häntä pidettiin uhkana Qingille. Kiellon rikkojaa uhattiin kuolemantuomiolla.

Tokugawa-shōgunaatin aikainen Japani harjoitti Sakoku-ulkopolitiikkaa, jolloin kukaan ei voinut tulla maahan eikä lähteä maasta. Kielto oli voimassa vuosina 1641-1853 ja se piti muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Yhdysvallat on harjoittanut useissa historiansa vaiheissa ulkopolitiikkaa, jossa on pyritty eristäytymään ulkopoliittisista sitoumuksista ulkomaankauppaa rajoittamatta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.