Lentolaivue 30

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lentolaivue 30 oli Suomen ilmavoimien hävittäjälentolaivue, joka perustettiin 9. huhtikuuta 1940. Jatkosodan ilmasotatoimiin osallistunut laivue saavutti 36 ilmavoittoa menettäen sotatoimissa yhdeksän konetta ja kuusi ohjaajaa.[1][2] Laivue lakkautettiin 4. joulukuuta 1944.[3]

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivueen kalustoksi suunniteltu konetyyppi, Caudron-Renault C.R. 714 -hävittäjä.
Fokker D.XXI, laivueen päähävittäjätyyppi vuosina 1941–1943.
Polikarpov I-153, laivueen kalustona vuosina 1943–1944.
Messerschmitt Bf 109, laivueen viimeinen päähävittäjätyyppi.

Laivue perustettiin talvisodan jälkeen, ilmavoimiin perustettavan toisen hävittäjälentorykmentin, Lentorykmentti 3:n osaksi 9. huhtikuuta 1940.[4] Etupäässä Lentorykmentti 1:n ja Täydennyslentorykmentti 2:n henkilöstöstä muodostettu, kapteeni Kaarlo Lejonin komentama laivue oli alun perin tarkoitus varustaa Ranskan lahjoittamalla Caudron-Renault C.R. 714 -kalustolla. Konetyypin osoittautuessa lentokelvottomaksi Suomen oloihin, muun muassa pitkän laskukiitonsa takia, laivueen kalustoksi tuli Hawker Hurricane ja Gloster Gauntlet -hävittäjät.[5] Ennen jatkosotaa, kevään 1941 aikana, Siikakankaalle tukeutunut laivue sai kalustokseen Fokker D.XXI -hävittäjäkoneita.[6] 26. huhtikuuta 1941 laivueen komentajaksi määrättiin kapteeni Lauri Bremer.[7]

Laivue jatkosodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1941[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan liikekannallepanon alkaessa laivue oli sijoittuneena Hollolan, Porin ja Turun lentokentille, tehtävänään liikekannallepanon keskityskuljetusten ja teollisuuslaitosten suojaus Turku-Lahti-Helsinki-Tammisaari-Turku -alueella.[6]

Laivueen ryhmitys 25. kesäkuuta 1941:

  • 1/LLv 30, Hollola, 5 HC-hävittäjää
  • 2/LLv 30, Pori, 12 FR-hävittäjää
  • 3/LLv 30, Turku, 6 FR-hävittäjää [8]

Sodan alettua, 1. heinäkuuta 1941, kapteeni Kalajan komentama 1. lentue irrotettiin laivueesta, ja se siirtyi Lentolaivue 32:n yhteyteen Uttiin tukemaan Vuoksen lounaispuolella olevia kenttäarmeijan joukkoja, muodostaen Osasto Kalajan. Kaksi päivää myöhemmin, 3. heinäkuuta, laivueen esikunta ja 2. lentue siirtyivät Hyvinkään lentokentälle, tehtävänään torjuntalennot Suomenlahdella sekä hyökkäykset keveitä pinta-aluksia vastaan. 3. lentue jäi Turun kentälle tehtävänään Lounais-Suomen ilmapuolustus.[9][10] Laivue saavutti ensimmäisen ilmavoittonsa Turun lähistöllä 6. heinäkuuta, kun torjuntalennolla olleen Fokker-parven johtaja, luutnantti Martti Kalima ampui tiedustelulennolla olleen venäläisen SB-2 -koneen alas.[11] Kenttäarmeijan edettyä Karjalankannakselle, laivueen uudeksi tehtäväksi tuli suojata Kouvola-Kotka-Viipuri-Ylävuoksi -aluetta sekä Helsingin, Tammisaaren ja Turun alueita käytettävissä olevin voimin. Tehtävän suorittamista varten laivue siirtyi pääosiltaan Uttiin 3. syyskuuta mennessä.[12]

1942[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

8. marraskuuta laivueen uudeksi komentajaksi määrättiin 1/LeLv 24:n päällikkö, majuri Eino Luukkanen.[13] 15. marraskuuta mennessä laivue siirrettiin Römpöttiin ja alistettiin perustettavalle Lentorykmentti 5:lle.[1][14] Laivueen tehtäväksi määrättiin sukellusveneiden etsintälennot sekä merialueiden tiedustelu Lavansaaren itäpuolella.[15] Uutena kalustona laivue otti vastaan venäläisiä sotasaalishävittäjiä, tyypeiltään Polikarpov I-153 (IT) ja Polikarpov I-16 (IR).

1943[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivueen ryhmitys 1. tammikuuta 1943:

  • Laivueen esikunta, Römpötti
  • 1/LeLv 30, Römpötti, 4 FR-hävittäjää
  • 2/LeLv 30, Römpötti, 3 IT- ja 1 IR- hävittäjää [16]

Laivueen tehtävä pysyi vuoden alussa edelleen samana. 27. helmikuuta 1. lentue luovutti FR-koneensa Lentolaivue 12:lle jääden odottamaan Valtion lentokonetehtaalla peruskorjattua sotasaaliskalustoa.[17] 27. maaliskuuta laivueen komentaja majuri Luukkanen siirrettiin Lentolaivue 34:n komentajaksi, ja hänen seuraajakseen määrättiin kapteeni Toivo Kivilahti. Kevään kuluessa venäläisten ilmatoiminta lisääntyi Suomenlahdella ja laivue kohtasi ilmassa venäläisiä yhä useammin. Kuitenkin samaan aikaan laivueen konekanta supistui lähinnä lento-onnettomuuksista johtuen niin, että määrättyjä lentoja oli ajoittain vaikeuksia suorittaa, esimerkiksi 1. heinäkuuta laivueella oli kunnossa vain 1 IT-kone.[18][19] Tämän vuoksi Kymiin tukeutunut Lentolaivue 34 sai 1. elokuuta käskyn avustaa tarpeen vaatiessa Suomenlahdella tapahtuvaa lentotiedustelua.[19] 25. lokakuuta kapteeni Arvo Hassinen määrättiin laivueen uudeksi komentajaksi.[20] Laivueen konekanta parani hieman vuoden loppua kohden, esimerkiksi 31. joulukuuta koneita oli lentokunnossa viisi kappaletta.[18]

1944[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

14. helmikuuta 1944 laivueen nimeen lisättiin sen toimintaa kuvaava etuliite, jolloin nimeksi tuli Hävittäjälentolaivue 30 (HLeLv 30). Laivueen uudelleenorganisointi alkoi 16. helmikuuta, jolloin laivueeseen perustettiin uudelleen 3. lentue, joka vastaanotti koneikseen 1. lentueen IT-kaluston. 1. lentue siirtyi tämän jälkeen Uttiin aloittaen tyyppikoulutuksen Fiat G.50 -koneeseen. Näiden muutosten jälkeen, 6. maaliskuuta, 2. lentue sulautettiin 3. lentueeseen.[21] Samana päivänä Hävittäjälentolaivue 34:n Messerschmitt Bf 109 -koneilla varustettu 2. lentue siirrettiin henkilöstöineen Lentolaivue 30:n uudeksi 2. lentueeksi.[22] Näiden muutosten lisäksi laivueessa aloitettiin yöhävittäjätoimintaan tarvittavan koulutuksen valmistelu Helsingin suurpommitusten johdosta. Laivue sai myös lisää kalustoa, ensin 26. maaliskuuta, kun sille luovutettiin viisi uutta Bf 109 G-6 -konetta, ja viikkoa myöhemmin vielä viisi lisää. Kevään aikana laivue kävi koulutuksen lomassa joitakin ilmataisteluja venäläisten tiedustelukoneita vastaan. 22. toukokuuta määrättiin laivueen komentajaksi kapteeni Veikko Karu.[23] 24. syyskuuta laivue siirtyi Hyvinkäälle, jossa se alistettiin viisi päivää myöhemmin Lentorykmentti 3:lle.[24]

Hävittäjälentolaivue 30 lakkautettiin 4. joulukuuta 1944 ja sen reserviläiset kotiutettiin ilmavoimien rauhanajan organisaatioon siirryttäessä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Ilmavoimat sodan jälkeen. Tampere: Apali, 1999. ISBN 952-5026-14-0.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 18 – Lentorykmentti 3. Espoo: Kari Stenman, 2001. ISBN 951-98751-1-5.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 24 – Lentorykmentti 5. Espoo: Kari Stenman, 2004. ISBN 951-98751-7-4.
  • Keskinen, Kalevi; Partonen, Kyösti; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat 1928–40. Espoo: Kari Stenman, 2006. ISBN 952-99743-0-2.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat III 1941. Espoo: Kari Stenman, 2007. ISBN 978-952-99743-1-3.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat IV 1942. Espoo: Kari Stenman, 2007. ISBN 978-952-99743-2-0.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat VI 1944. Espoo: Kari Stenman, 2008. ISBN 978-952-99743-5-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Keskinen; Stenman 2001 s. 48
  2. Keskinen; Stenman 2004 s. 104
  3. Keskinen; Stenman 1999 s. 6
  4. Keskinen; Stenman 2006 s. 194
  5. Keskinen; Stenman 2001 s. 3
  6. a b Keskinen; Stenman 2001 s. 8
  7. Keskinen; Stenman 2007 (Suomen ilmavoimat III) s. 202
  8. Keskinen; Stenman 2007 (Suomen ilmavoimat III) s. 22
  9. Keskinen; Stenman 2007 (Suomen ilmavoimat III) s. 204–205
  10. Keskinen; Stenman 2001 s. 12
  11. Keskinen; Stenman 2001 s. 118
  12. Keskinen; Stenman 2001 s. 18
  13. Keskinen; Stenman 2004 s. 113
  14. Keskinen; Stenman 2007 (Suomen ilmavoimat IV) s. 208
  15. Keskinen; Stenman 2004 s. 66
  16. Keskinen; Stenman 2004 s. 67
  17. Keskinen; Stenman 2004 s. 75
  18. a b Keskinen; Stenman 2008 s. 208
  19. a b Keskinen; Stenman 2004 s. 81
  20. Keskinen; Stenman 2004 s. 87
  21. Keskinen; Stenman 2004 s. 90
  22. Keskinen; Stenman 2004 s. 91
  23. Keskinen; Stenman 2004 s. 93
  24. Keskinen;Stenman 2004 s. 104