Focke-Wulf Fw 190

Wikipedia

Focke-Wulf Fw 190
Kuvaus (Fw 190)
Rooli	Hävittäjä
Miehistö	1
Ensilento	1. kesäkuuta 1939
Käyttöönottovuosi	1940
Valmistaja	Focke-Wulf
Mitat
Pituus	8,85 m
Kärkiväli	10,51 m
Korkeus	3,95 m
Siiven pinta-ala	18,3 m²
Paino
Tyhjäpaino	3 200 kg
Lastattuna	4 900 kg
Maksimi lentoonlähtöpaino	kg
Voimanlähde
Moottori	BMW 801D-2 14-sylinterinen tähtimoottori
Teho	1272 kW (1 730 hv)
(hätäteho)	1 471 kW (2 000 hv)
Suorituskyky
Suurin nopeus	650km/h 4 800 metrissä
Lentomatka	850 km
Lakikorkeus	11 410 m
Nousunopeus	m/min
Siipikuorma	260,6 kg/m²
Teho/painosuhde	0,259 kW/kg
Aseistus
Aseistus	2 × MG 131 13 mm kk 4 × MG 151/20 20 mm tykki

Focke-Wulf Fw 190 Würger (suom. lepinkäinen) oli yksipaikkainen yksimoottorinen hävittäjälentokone, joka oli Saksan ilmavoimien Luftwaffen käytössä toisen maailmansodan aikana.

Fw 190 otettiin laajemmin käyttöön vuonna 1941 ja se oli yksi toisen maailmansodan tärkeimmistä lentokoneista. Sitä valmistettiin Focke-Wulf Flugzeugbau AG:n tehtailla kaikkiaan yli 20 000 kappaletta, joista noin 6 000 muunnettiin hävittäjäpommittajiksi. Osa oli varustettu tykein panssarivaunujen tuhoamiseen.

Sisällysluettelo 1 Kehitystyö 2 Koneen ominaisuuksia 3 Käyttö sodassa 4 Käyttö Suomessa 5 Katso myös 6 Lähteet 7 Aiheesta muualla

[muokkaa] Kehitystyö

Fw 190 suunniteltiin käyttämään ilmajäähdytteistä BMW 139 -tähtimoottoria ja jo tässä suhteessa se erosi huomattavasti toisesta ajan saksalaisesta huippuhävittäjästä Messerschmitt Bf 109:stä, joka käytti nestejäähdytteistä DB 600-sarjan moottoria. Koneen tilasi Reichsluftfahrtministerium vuonna 1937 Bf 109:ää täydentämään. Koneen suunnitteli Kurt Tank, jonka mukaan koneen viimeinen sarjatuotantoversio oli tyyppimerkinnältään Ta 152.

Suunnittelutyössä harkittiin aluksi nestejäähdytteisen DB 601-moottorin käyttöä. Ensimmäisen maailmansodan lentäjä-ässä ja Lufwaffen teknillinen johtaja Ernst Udet tuki kuitenkin tähtimoottorin käyttämistä, huolimatta ensimmäisten BMW 139-moottorimallien taipumuksesta vuotaa pakokaasua ohjaamoon, moottorin ylikuumenemisesta ja ohjaamon korkeasta lämpötilasta. Fw 190 käytti lopulta BMW:n 14-sylinteristä 801-moottoria.

Ensimmäinen prototyyppi lensi 1. kesäkuuta 1939 ja osoittautui käsiteltävyydeltään, näkyvyydeltään ja nopeudeltaan erinomaiseksi. Leveämpi laskuteline oli turvallisempi kun Bf 109:n teline ja mahdollisti laskun huonommille kentille.

A-1-sarjan aseistuksena oli kaksi 7,92 mm MG 17-konekivääriä moottorisuojuksessa, MG 17 molempien siipien tyvissä ja MG FF/M 20 mm -tykki molemmissa siivissä. A-2-sarjassa siipien tyvien konekiväärit vaihdettiin 20 mm MG151/20E-tykkiin. A-6-sarjassa uloimmat tykit korvattiin tehokkaammalla MG151/20E:llä ja A-7 korvasi MG 17:t 13 mm MG 131-konekiväärillä.

A-7, A-8 ja A-9 mahdollistivat 30 mm MK 108-tykin käyttämisen siipien MG 151/20E:n sijasta. Raskas aseistus oli suunniteltu pommittajia vastaan. Versiossa A-8/R8 lisättiin panssarointia suojaksi pommittajien konekivääreiltä.

[muokkaa] Koneen ominaisuuksia

Fw 190 oli vaativa kone mutta tottumisen jälkeen tehokas. Se lähti nopeasti kaartoon mikä mahdollisti leikkaamisen kaartamalla väistävän vastustajan taakse tämän kaarron ulkopuolelta.^[1] Tämä oli tehokas Spitfiren V mallia vastaan. Fw:n nousu- ja syöksynopeus olivat hyvät antaen sekä hyökkäys- että irrottautumiskeinoja. Yhdysvaltojen Thunderbolt- hävittäjästä irrottautuminen syöksymällä oli vaarallinen sen suuren vakaan syöksynopeuden vuoksi. Fw:n BMW-moottorin ahdin menetti tehoaan yli 6800:n metrin korkeudessa mikä edelleen vaikeutti taistelua Spitfiren myöhäisempiä malleja, Mustang- ja Thunderbolt- hävittäjiä vastaan näiden säilyttäessä moottorin tehon paremmin.^[2]

Pommittajia vastaan varustellut versiot (Sturmbock = muurinmurtaja) oli tarkoitettu hyökkäämään osastoina pommikoneita vastaan toimien yhdessä tavanomaisten hävittäjäosastojen kanssa. Saattohävittäjiä vastaan ne olivat yksin suurissa vaikeuksissa varustelun painon aiheuttaman kömpelyyden vuoksi.

Sakkausominaisuudet olivat vaikeat. Kone kaatui siivelleen tai jopa selälleen. Kokeneet lentäjät saattoivat käyttää ominaisuutta korkealla eräänlaisena viimeisenä keinona irrottautua, mutta oikaisussa korkeudenmenetys oli suuri.

Matalalle pakotettuna ominaisuus rajoitti liikehtimistä tai oli pahimmillaan tuhoisa.^[3]

Laskuteline oli jäykkä ja huolimaton tai väärin arvioitu lasku saattoi ponnahduttaa koneen ilmaan josta edelleen jopa kohtalokkaasti ylösalaisin koneen sakatessa. Kun Fw:a kokeiltiin yöhävittäjänä "Wilde Sau" - menetelmän yhteydessä tämä aiheutti paljon onnettomuuksia usein heikoissa näkyvyys- ja sääoloissa. Me 109-lentäjä selvisi usein laskutelineen hajoamisella.

Fw 190 oli lujarakenteinen ja sen tähtimoottori sieti osumia, jopa sylintereiden menetyksiä pysähtymättä kokonaan.^[4]

[muokkaa] Käyttö sodassa

Ensimmäiset koneet toimitettiin etulinjan yksiköihin myöhään 1940, mutta suuria vahvuuksia ei saavutettu ennen kuin elo- ja syyskuussa 1941.

Liittoutuneet olivat aluksi aivan tietämättömiä uudesta koneesta. Savuverho hälveni kun britit saivat haltuunsa toimivan Fw 190 A-3:n 1942 Luftwaffen luutnantti Armin Faberin laskeuduttua vahingossa brittien hallussa olleelle lentokentälle.

Kun North American P-51 Mustang tuli käyttöön vuoden 1943 lopusta, USAAF:n joukot alkoivat saada selvää etua Fw 190:een nopeudessa. Uusi pitkänokkainen Fw 190 D-9 (Dora-Neun tai Langnase) käytti vesijäähdytteistä 1 750 hv:n Jumo 213A -moottoria, johon oli asennettu MW 50-tehonlisäysjärjestelmä, jota käyttämällä moottorista saatiin tehoa hetkellisesti 2 100 hv. Koneen runkoa pidennettiin 50 cm painopisteen pitämiseksi oikeassa paikassa. Koska Doraa käytettiin pääasiassa hävittäjätorjunnassa, sen aseistus oli kevyempi kuin aikaisempien koneiden. Siipitykit jätettiin pois, joten koneeseen jäivät 2×13 mm MG 131 ja 2×20 mm MG151/20E siipien tyveen. Dora käytti kuitenkin samaa siipeä kuin A-9 ja pystyi kantamaan myös siipiaseistusta, kuten D-11 ja D-13-mallit osoittivat.

Vaikka kaikki mallit pystyivät kantamaan pommeja, erityisesti hävittäjä-pommittajiksi rakennettiin Fw 190 F ja Fw 190 G. Siipiaseistuksen sijaan siipiin asennettiin kaksi ripustinta ja kolmas rungon alle. F-malliin lisättiin lisäpanssarointia. Alkuperäinen pommilasti oli 500 kg (A-4), mutta se lisättiin A-5-mallissa 1 000:n kilogrammaan ja jopa 1 800 kg lasti oli mahdollinen lyhyitä matkoja. Muun muassa eversti Hans-Ulrich Rudel lensi sodan jälkipuolella Fw 190:n panssarintorjuntamallilla.

D-mallin jälkeiset mallit nimettiin 'Ta'-malleiksi suunnittelija Kurt Tankin mukaan. Näistä lupaavin oli Ta 152 H, joka käytti Jumo 213 E -moottoria ja suurempaa siipialaa paremman suorituskyvyn saavuttamiseksi korkealla. Mallin nopeus ylitti 700 km/h ja suurin sen saavuttama korkeus oli 15 000 m. Aseistuksena oli yksi 30 mm tykki ja kaksi MG 151/20E-tykkiä. Valmistusongelmien vuoksi Ta 152 H:ta rakennettiin kuitenkin vain 150 kappaletta. Voimavaroja jakoi edelleen prototyyppi Ta 152 C, joka käytti DB 603 L -moottoria ja kantoi viittä tykkiä.

Ta oli valmiina sarjatuotantoon jo vuonna 1943. Tuotantoa ei aloitettu koska se olisi aiheuttanut tuotannon laskun jo olemassaolevilta malleilta tarpeen samanaikaisesti kasvaessa erityisesti itärintamalla ja koska suorituskykyinen suihkuhävittäjä Messerschmitt Me 262 oli odotettavissa tuotantoon. Tätä kannatti erityisesti General der Jagdflieger Adolf Galland sen mahdollistaman suuren teknisen edun vuoksi verrattuna mäntämoottorikoneisiin.^[5]

Suurin osa Fw 190 D ja Ta 152 H -malleista joutui toimimaan suojana Me 262-suihkuhävittäjien lentokentille, koska ne olivat haavoittuvia nousussa ja laskussa mikä antoi liittoutuneille keinon tuhota vaakalennossa liian nopean koneen. Kuuluisin näistä yksiköistä oli JV 44, joka toimi maaliskuusta 1945 toukokuuhun 1945. Muutamaa Fw 190 A -konetta käytettiin miehittämättömien Ju 88 -koneista muunnettujen Mistel-pommien ohjauskoneina aivan sodan lopussa.

[muokkaa] Käyttö Suomessa

Luftwaffe käytti Fw 190-koneita Suomen Lapissa sekä jatkosodan että Lapin sodan aikana, lisäksi Lento-osasto Kuhlmey käytti koneita kesällä 1944 Talin-Ihantalan taistelussa. Suomen ilmailumuseossa Helsinki-Vantaalla on näytteillä Fw-190:n spinneri (potkurin navan muotosuojus) joka on peräisin Os.Kuhlmeyn koneesta.

[muokkaa] Katso myös

• Luettelo lentokoneista käyttötarkoituksen mukaan
• John Boyd, amerikkalainen upseeri, joka osallistui 1970-luvulla Fairchild A-10-rynnäkkökoneen spesifiointiin käyttäen FW-190:n tankintuhoajaversioita esikuvana.

[muokkaa] Lähteet

• Donald, David: The encyclopedia of world aircraft. Enderby: Blitz, 1997. ISBN 1-85605-375-X.
• Mike Spick - Luftwaffen hävittäjä-ässät Koala-kustannus 1999
• Gerald Astor - The Mighty Eighth - Dell Publishing ISBN 0-440-22648-1 1998 (englanniksi)
• Adolf Galland - Ensimmäiset ja viimeiset WSOY 1956

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Focke-Wulf Fw 190 (englanniksi)
• Die Geschichte der Focke-Wulf 190 (saksaksi)
• Bookie's Focke-Wulf 190 / Ta 152 Page (englanniksi)
• Focke-Wulf Ta 152 (englanniksi)

Viitteet