P-47 Thunderbolt

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
P-47 Thunderbolt
P-47-2.jpg
Yhdysvaltain armeijan ilmavoimien P-47D
Tyyppi Hävittäjä
Alkuperämaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Valmistaja Republic Aviation
Suunnittelija Alexander de Seversky
Alexander Kartveli
Ensilento 6. toukokuuta 1941[1]
Esitelty huhtikuu 1943
Status Ei käytössä
Pääkäyttäjät Yhdysvaltain armeijan ilmavoimat
Valmistusvuodet 1939–1949
Valmistusmäärä 60 000

Republic P-47 Thunderbolt (lempiniminä "T-bolt", "Jug", (ruukku, tonkka) tai "Juggernaut"), oli yhdysvaltalainen, toisen maailmansodan aikainen yksimoottorinen ja -paikkainen hävittäjälentokone. Venäläis-amerikkalaisten Alexander de Severskyn ja Alexander Kartvelin suunnittelema yksinkertainen ja vahvarakenteinen kone saattoi saavuttaa syöksyissä lähes äänennopeuden. Thunderbolt oli toisen maailmansodan raskain yksimoottorinen hävittäjälentokone.[2]

Koneen suuriin ulkomittoihin vaikutti osaltaan rungon takaosaan sijoitettu turboahdin ja sen vaatimat putkistot pakokaasulle, ilmanotolle ja ahdetun ilman paluulle, ahtimen jäähdytykselle sekä välijäähdyttimelle. Koneen runkoa voi verrata Vought F4U Corsair - hävittäjään jossa oli sama moottori mutta mekaanisesti ahdettuna ja välijäähdyttimellä.

Kone suunniteltiin alunperin torjuntahävittäjäksi, mutta suunnittelija Alexander Kartvelin mukaan se soveltui myös suurten korkeuksien saattohävittäjäksi, minkä tehtävän se selvitti melko hyvin, kiitos tehokkaan ahtimen ja siipikonstruktion. Toimintasäde riitti lähempänä oleviin kohteisiin, mutta ei kauempana oleviin. Kone osoittautui myöhemmin loistavaksi hävittäjäpommittajaksi ja maataistelukoneeksi vahvan rakenteensa ansiosta. Kahdeksan .50 kaliiperin (12,7 mm) raskasta konekivääriä takasi riittävän tulivoiman.

Alkusarjojen koneet olivat melko kömpelöitä, joten P-47 ei aluksi soveltunut kaartotaisteluun, mutta tehokkaan moottorin ja hyvän tulivoiman ansiosta se sopi erinomaisesti "heiluri-ilmataisteluun" jossa pyrittiin nousemaan vihollisen yläpuolelle ja iskemään sieltä. Koneen suuri nopeus erityisesti korkealla ja hyvä siiveketeho ts. nopea kaartoonlähtö suuressa nopeudessa mahdollistivat tiukemmin kaartavan vihollisen kuten Me 109 hävittäjän ahdistamisen. Tällöin kone kallistettiin aluksi poispäin, takaisin ja ominaisuuksia käyttäen vastustajan perään tämän kaarron ulkopuolelta mikä poisti tarpeen pysyä kaartosäteen sisäpuolella. Thunderboltin syöksynopeus teki myös tästä irrottautumiskeinosta vaarallisen. Vuonna 1944 käyttöönotetut leveälapaiset potkurit paransivat Thunderboltin suorituskykyä huomattavasti, ja sen suurin ongelma, nousukyky, korjaantui.

Koneen viimeisessä tuotantomallissa, P-47N:ssä, oli suuren siipipinta-alansa ja alhaisen siipikuormituksensa vuoksi erinomainen ketteryys ja pitkä toimintamatka, jopa 8 h, ja sitä käytettiin erityisesti Tyynellämerellä.

Koneen heikkouksina olivat aluksi myös huono näkyvyys taaksepäin ja lyhyt kantama: ensin mainittu ongelma ratkaistiin sarjasta D-25 eteenpäin käyttöönotetulla kuplakuomulla ja jälkimmäinen koko ajan kasvatetulla polttoainekapasiteetilla sekä lisäpolttoainesäiliöillä. P-47N:n esisarja, P-47M, oli koko toisen maailmansodan nopein operatiivisessa käytössä ollut mäntämoottorihävittäjä.

Ensimmäinen Thunderboltia operatiivisesti käyttänyt yksikkö oli 8. ilmavoimien 56th Fighter Group, joka lensi ensimmäisen kerran operatiivisesti kesällä 1943. 56th lensi Thunderboltilla koko sodan läpi, sai eniten ilmavoittoja (688 kpl) kaikista Euroopassa palvelleista USAAFin hävittäjärykmenteistä, ja sen jäseniä olivat kaksi eniten Euroopan sotanäyttämöllä ilmavoittoja saaneista amerikkalaisista lentäjistä, everstiluutnantit Robert Johnson ja Francis Gabreski, molemmilla 28 ilmavoittoa. 56th FG:n pudotus-tappiosuhde oli myös paras kaikista USAAFin rykmenteistä, 8:1.

P-47N Thunderbolt-parvi. P-47N oli koneen lopullinen tuotantoversio

Paremman panssarointinsa sekä ilmajäähdytteisen moottorinsa ansiosta kone kesti osumia selvästi paremmin kuin nestejäähdytteinen P-51 Mustang. Tästä syystä 9. ilmavoimat, joka lensi Euroopan sotanäyttämöllä taktisia operaatioita ja maataistelulentoja, standardoi kalustokseen Thunderboltit.

Tyynellämerellä eniten ilmavoittoja sai 5. ilmavoimien 348th FG ja lentäjistä everstiluutnantti Neel Kearby, 22 kpl. 7. ilmavoimien 318 FG saavutti 153 ilmavoittoa japanilaisia vastaan P-47N-kalustolla vuoden 1945 aikana, enemmän kuin yksikään toinen USAAFin hävittäjärykmentti samana aikana. Viimeinen toisessa maailmandodassa hävittäjä-ässäksi tullut lentäjä, kapteeni Oscar Perdomo, saavutti kaikki ilmavoittonsa P-47N:llä.[3]

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiset ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Miehistö: 1
  • Pituus: 11 m
  • Kärkiväli: 12.98 m
  • Korkeus: 4.44 m
  • Siipipinta-ala: 29.92 m²
  • Tyhjäpaino: 4 535 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino: 7 935 kg
  • Voimalaite: 1 x Pratt & Whitney R-2800 tähtimoottori (1812 kW / 2 430 hv)

Suoritusarvot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suurin nopeus: 750 km/h
  • Toimintasäde: 1 290 km
  • Lakikorkeus 13 100 m
  • Nousunopeus 4 570 metriin 5 minuuttia 36 sekuntia

Aseistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 6 tai 8 x Browning M2 .50 (12.7 mm) konekivääriä siivissä
  • 900 kg pommeja
  • 10 x 127 mm rakettia

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Richard Humble: Toisen maailmansodan lentokoneet, WSOY, 1976 (suom. Helge Seppälä)
  • Ray Merriam: U. S. Warplanes of World War II. Merriam Press, 2000. ISBN 9781576381670.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Merriam, s.79
  2. The Republic P-47 Thunderbolt 368 the Fighter group
  3. Cory Graff: P-47 Thunderbolt at War, s. 106. Zenith Imprint, 2007. ISBN 9780760329481.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta P-47 Thunderbolt.