Messerschmitt Me 262

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Messerschmitt Me 262
Messerschmitt Me 262A at the National Museum of the USAF.jpg
Tyyppi Suihkuhävittäjä
Alkuperämaa Saksa
Valmistaja Messerschmitt AG
Ensilento 18. heinäkuuta 1942
Esitelty Toukokuu 1944
Pääkäyttäjät Luftwaffe
Valmistusmäärä 1 403

Messerschmitt Me 262 oli toisen maailmansodan aikainen saksalainen suihkumoottoreilla varustettu hävittäjälentokone. Kone lensi ensilentonsa 18. heinäkuuta 1942[1] ja oli vuodesta 1944 lähtien palvelukäytössä. Se oli ensimmäinen sotatoimiin osallistunut suihkuhävittäjä. Me 262:n päätyypit olivat Schwalbe-hävittäjä ja Sturmvogel-hävittäjäpommittaja. Kone oli aikansa uudenaikaisin ja nopein hävittäjälentokone.

Koneen lento-ominaisuudet olivat hyvät, mutta ensimmäisten suihkumoottoreiden ominaisuudet rajoittivat Me 262:n taistelukelpoisuutta. Suihkumoottoreiden alkeellisuus aiheuttit muun muassa koneen hitaan kiihtyvyyden, mikä taas rajoitti koneen ominaisuuksia kaartotaisteluissa. Kone oli kuitenkin suhteellisen liikkumiskykyinen, jos vain nopeutta pystyi pitämään yllä. Me 262 hukkasi vauhtinsa, jos se joutui tekemään nopeita suunnanmuutoksia, eikä se sen jälkeen pystynyt kiihdyttämään nopeuttaan yhtä voimakkasti kuin mäntämoottorilla varustetut vastustajansa. Me 262:n nopeusetu - yli 150 km/h liittoutuneiden hävittäjiin ja lähes 400 km/h verrattuna pommittajiin - vaati kokonaan uuden taistelutaktiikan, jota hiottiin kevään 1945 aikana. Viimeisimmissä taisteluissa kone saavutti pudotussuhteen 5:1, jota Luftwaffe oli tavoitellut.

Suihkumoottorin ominaisuuksiin kuuluu suuri polttoaineen kulutus verrattuna potkurihävittäjiin. Tämä rajasi Me 262:n lentosäteen käytännössä noin tunnin lentoon. Me 262:n aseistuksena oli yleensä neljä 4 × 30 mm MK 108 -tykkiä, ja myöhemmin lisäksi esim. 24 × 55 mm (2.2 in) R4M-rakettia.

Alunperin Me 262:n moottoreiksi oli suunniteltu BMW 003 suihkumoottoreita. BMW 003:n kehitys kuitenkin hylättiin epäluotettavuuden sekä suunniteltua pienemmän työntövoiman vuoksi ja Messerschmitt joutui vaihtamaan ne Junkersin suihkumoottoreihin. Junkers Jumo 004 -moottorit osoittautuivat painavemmiksi kuin alunperin käyttöön tarkoitetut BMW:n moottorit, joten Me 262:n siivet jouduttiin taivuttamaan uuden painopisteen vuoksi lievästi taaksepäin (noin 18 asteen kulmaan). Siipien taivutus johti sittemmin omalta osaltaan saksalaiset suunnittelijat oikeille jäljille, kun tutkittiin äänennopeuden lähellä toimivaa siipien ja lentokoneen aerodynamiikkaa.

Koneen suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman ensimmäinen suihkukonelento lennettiin Saksassa 27. elokuuta 1939 Heinkel He 178 -koneella lentäjänä Erich Warsitz[2].[3] Isossa-Britanniassa tähän pystyttiin 15. toukokuuta 1941 Gloster-Whittle E. 28/39:llä ja Yhdysvalloissa 1. lokakuuta 1941 Bell P-59 Airacometilla, joten suihkuhävittäjän kehitystyössä Saksalla oli tuolloin kahden vuoden etumatka länsiliittoutuneisiin.

Syksyllä 1940 Saksan sodanjohto antoi määräyksen, joka salli ainoastaan sellaiset tutkimus- ja kehityshankkeet, joiden tulokset olisivat taistelukäytössä vuoden sisällä. Käskyn välitön seuraus oli suihkuhävittäjän kehitystyön pysähtyminen lähes kokonaan ja ainakin puolentoista vuoden viivästys Me 262:n sarjatuotannon osalta. Messerschmittin tehtailla kehitystyötä kuitenkin jatkettiin sodanjohdolta salassa ilmataisteluvälinepäällikkö Ernst Udetin tuella.[4]

Vuoden 1942 alussa asiaan paneuduttiin uudestaan ja vakavasti pohdittiin pitäisikö tuloksena olla hävittäjä vai pommikone. Professori Willy Messerschmittin johdolla päädyttiin yksimielisesti hävittäjän kehittämiseen. Toukokuussa 1943 oli prototyypin kehitystyö niin pitkällä, että päätettiin sarjatuotannon aloittamisesta ensimmäisen 100 koneen osalta. Varsinaisen lopullisen mallin sarjatuotannon tasoksi kaavailtiin noin tuhatta konetta kuukaudessa. Asialle piti kuitenkin saada Adolf Hitlerin hyväksyntä, mutta hän halusi, että koneesta kehitetään nopea pommittaja.

Hävittäjäversion kehitystyötä jatkettiin Hitleriltä salassa muutamilla kokeilutyypeillä pommittajaversion rinnalla. Hitlerin päätöksen vaikutus Me 262:n kehityksen hidastumiseen on edelleen kiistanalainen.[5][6] [7]

Suihkumoottorin kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin syy Me 262:n tuotantoonoton viivästymiseen oli Junkers Jumo 004 -moottorin hidas kehityskaari. Alun perin moottorille tarkoitetut raaka-aineet, kuten nikkeli, kromi, koboltti ja molybdeeni, olivat käyneet sodan pitkittyessä harvinaisiksi Natsi-Saksassa. Suurin ongelma oli titaanin puute. Junkers Jumo 004a:n tilalle jouduttiin suunnittelemaan malli Jumo 004b, joka käytti strategisia raaka-aineita vähemmän, kuten esimerkiksi terästä niiden tilalla. Teräs on kuitenkin painavaa, eikä kestä kovin hyvin korkeita lämpötiloja, joten se piti suojata alumiinilla. Materiaalien muutos johti moottorin osien jäähdytyksestä sekä värinästä aiheutuneiden ongelmien vuoksi rakenteen uudelleensuunnitteluun ja Jumo 004b saatiin tuotantoon vasta vuoden 1944 alkupuolella. Saksalaisten suunnittelijoiden käyttöönottama aksiaalisuihkumoottori osoittautui pidemmän päälle kehityskelpoisemmaksi vaihtoehdoksi kuin englantilaisten keskipakoisvoimalle perustuva malli, joten toisen maailmansodan jälkeen suihkumoottoreiden kehitys jatkui Jumon ja BMW:n aloittamalle pohjalle.

Sturmvogel-salamapommittaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1943 lopulla Me 262 alkoi kiinnostaa Hitleriä, joka halusi käyttää tyyppiä nopeana pommikoneena. Tällä Hitler havitteli kykyä iskeä länsiliittoutuneita vastaan koneella, jota ei voitaisi torjua tavanomaisin ilmatorjunta-asein. Me 262:n sarjatuotanto määrättiin aloitettavaksi heti. Muutos pommikoneeksi oli kuitenkin tässä vaiheessa ongelmallista. Syöksypommitus tai jyrkkä liukupommitus ei voinut tulla kysymykseen, sillä nopeus olisi noussut yli 950 kilometriin tunnissa, eikä konetta olisi voinut hallita. Matalalla lennettäessä olisi polttoaineen kulutuksen raju kasvu rajoittanut operatiivisen toimintasäteen hyvin lyhyeksi. Vaihtoehdoksi jäi korkealta suoritettava vaakapommitus, mutta tällöin suuren nopeuden, koneen lento-ominaisuuksien ja huonojen tähystysmahdollisuuksien vuoksi maalin tuli olla suuri. Koneeseen ei oltu suunniteltu lainkaan pommikuilua tai pommiripustimia, laukaisu- ja sytytinlaitteita tai pommitukseen soveltuvia tähtäimiä. [8]

Liittoutuneiden pommitukset lykkäsivät ensimmäisen sadan kappaleen sarjatuotannon aloittamisen vuoden 1944 maaliskuun alkuun, ja kun koneet olivat luovutuskunnossa 24. huhtikuuta 1944, yhdysvaltalaisten pommitus Leipheimin viimeistelytehtaaseen tuhosi ne. Huhtikuussa lentovarustelun hätäohjelmasta keskusteltaessa Hitler sai yhden ankarimmista raivokohtauksistaan kuullessaan, että Me 262 on rakennettu yksinomaan hävittäjäkoneeksi. Samalla Hitler päätti, että kaikki tuotannon alkamisen jälkeen rakennetut jo noin 120 suihkuhävittäjää oli muutettava pommikoneiksi. Myöhemmin Hitler kielsi puhumasta Me 262:sta muuten kuin pika- tai salamapommittajana.[9]

Ainoa paikka kahdelle pommille saatiin jättämällä pois ulkopuoliset pudotettavat polttoainesäiliöt, jolloin toimintasäde rajoittui alle 200 kilometriin. Koneessa käytettiin pommien ripustamiseen Schloss 503A-1-pommiripustimia. Elokuussa 1944 alkoivat päivittäiset ”salamapommitukset” liittoutuneiden maihinnousuarmeijoiden taakse. , Lentäjät eivät voineet vahvistaa, osuivatko nämä pommit yleensä mihinkään. Kuvaavaa tuolle ajalle oli se, että yhdysvaltalaisten tehdessä päivähyökkäyksen Messerschmittin Augsburgin tehtaita ja läheistä Lechveldin lentokenttää vastaan pystyttiin torjuntaan lähettämään vain kuusi suihkuhävittäjää. Pommitukset tuhosivat maassa 60 salamapommittajaksi rakennettua Me 262:ta.[10]

Schwalbe-suihkuhävittäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Messerschmittin tehtailla hävittäjäversion kehitystyö jatkui, tosin ilman Hitlerin virallista hyväksyntää. Vasta lokakuussa 1944 Hitler antoi luvan Me 262 -suihkuhävittäjän sarjatuotannon aloittamiseen ja suihkuhävittäjäyksikön perustamiseen. Yksikön johtoon määrättiin majuri Walter Nowotny, jolla oli jo 250 ilmavoittoa.[11]

Sodan jälkeisessä muistelmateoksessaan natsi-Saksan varusteluministeri Albert Speer ilmaisi mielipiteenään Me 262 -hävittäjäprojektin olleen lukuisten ihmeasehankkeiden joukossa kaikkein lupaavampia hankkeita. Voimavarojen keskittäminen hävittäjäversion kehittämiseen yhdessä Wasserfall-ohjuksen kanssa olisi tehnyt länsiliittoutuneiden massiiviset ilmapommitukset Saksan sotateollisuutta vastaan äärimmäisen vaikeiksi liittoutuneiden ilmaherruuden muuttuessa kyseenalaisiksi. Syinä toteutuneeseen kehityskulkuun Speer piti muun muassa Hitlerin haluttomuutta ja kyvyttömyyttä ymmärtää puolustustaisteluluonteisten aseiden merkitystä.

Me 262:n ohjaamo

Palveluskäyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset Me 262:t tulivat Saksan ilmavoimien Luftwaffen palveluskäyttöön heinäkuussa 1944. 26. heinäkuuta 1944 Me 262 saavutti ensimmäisen ilmavoittonsa, kun sillä ammuttiin alas Münchenin lähellä tiedustelulennolla ollut De Havilland Mosquito PR.I.

Koneen valmistusmäärä jäi niin pieneksi (1 430 kpl), ettei sillä ollut vaikutusta toisen maailmansodan lopun ilmaherruuteen, joka oli tuolloin liittoutuneiden koneilla.

Ardennien taistelun jälkeen 1. tammikuuta 1945 operaatio Bodenplattessa Me 262 Sturmvogel oli jo mukana. Tässä Luftwaffen viimeisessä suuressa länsirintaman operaatiossa tuhoutuivat kuitenkin käytännössä koko natsi-Saksan jäljellä olevat hävittäjävoimat. Jatkossa vuoden 1945 keväällä Reinin taistelujen aikaan näitä salamapommittajia koetettiin käyttää tärkeiden siltojen tuhoamiseen. Menestys oli kuitenkin huono. Liittoutuneiden lentolaivastojen komentajat kokoontuivat 11. tammikuuta 1945 Versailles’hin pohtimaan pitäisikö pommitusstrategiaa muuttaa yhä lisääntyvien ”kuolemaa tuottavien suihkuhävittäjien” takia.[12]

Me 262 oli hyökkäykselle altteimmillaan lähestymislennossa laskua varten tai välittömästi kiitotieltä noustuaan, koska sen moottorit reagoivat hitaasti. Tehonvähennyksen tai -lisäyksen oli oltava huolellista moottorin sammumisvaaran vuoksi. Koneessa ei ollut lentojarruja, mikä osaltaan pidensi nopeuden hidastamiseksi vaadittavaa lähestymislentoa.[13] Liittoutuneet käyttivät tätä hyväkseen ”rottajahdiksi” nimetyllä taktiikalla, jossa nopeat mäntämoottorihävittäjät pyrkivät yllätykseen. Tähän vastattiin suojaamalla lähestymis- ja noususuunnat voimakkaalla ilmatorjunnalla ja mäntämoottorisilla suojahävittäjillä.[14]

Me 262 -taktiikkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 1944 perustettiin ensimmäinen Me 262 -koneilla varustettu yksikkkö, Erprobungskommando 262, kokeilemaan uusia suihkuhävittäjille sopivia taktiikkoja. Yksiköstä erotettiin syyskuussa Kommando Nowotny (Jagdgeschwader 7), joka oli ensimmäinen kokonaan suihkuhävittäjillä operoiva osasto. Se toimi Achmerista ja Hesepenistä käsin. Me 262:n suuri nopeusero mäntämoottorikoneisiin verrattuna vaati kokeneiltakin hävittäjäohjaajilta hyökkäysmenetelmien uudelleenarviointia. MK 108 -tykin ammuksen hidas lähtönopeus aiheutti sen, että Me 262:n piti lähestyä pommittajia niiden torjunta-aseistuksen kantaman piiriin (noin 600 metriä).

Tästä syystä alettiin kehitellä vaihtoehtoisia aseita, kuten R4M-raketit, jotka pystyttiin laukaisemaan koneen normaalin tähtäimen avulla noin kilometrin päästä, jolloin oltiin pommittajien puolustusaseiden kantaman ulkopuolella. Suihkuhävittäjien nopeus pommituskonelauttoja vastaan johti niin sanottuun vuoristorata-taktiikkaan, jolla päästiin ylhäältä syöksyen saattohävittäjien ohitse ja pystyttiin sen jälkeen alhaalta lähestymään pommikoneita hitaammalla nopeudella. Menetelmää kehitti alunperin Walter Schuck, joka käytti hyväkseen pommikonemuodostelmien suurta kokoa. Hän kehitti ”aalloilla ratsastamiseksi” kutsumansa tavan hyökätä. Schuck lensi takaa muodostelman suuntaisesti tehden hyökkäyssyöksyjä ja nousten takaisin. Menetelmän mahdollisti osaltaan tykinammusten suuri teho.[15]

Lukuisia muitakin taktiikoita esitettiin ja kokeiltiin taistelutilanteissa, mutta aina suurin ongelma oli kohteena olevien pommikoneiden hitaus. Me 262 ei voinut hidastaa nopeuttaan, koska nopeuden kiihdyttäminen takaisin olisi kestänyt liian kauan. Tuolloin kone ei olisi vihollisen mäntämoottorisia saattohävittäjiä nopeampi ja olisi haavoittuva kuten ”rottajahti”-hyökkäyksessä. Jatkuvaa huippunopeutta lennettäessä tähtäyksen piti tapahtua äärimmäisen nopeasti.

Jotkin potkurikoneet kuten Yhdysvaltain North American P-51 Mustang, pystyivät syöksymällä hetkellisesti saavuttamaan riittävän suuren nopeuden myös ilmataistelussa. Adolf Galland haavoittui tällaisessa tilanteessa hyökätessään Yhdysvaltain Martin B-26 Marauder -pommittajia vastaan.[16] Me 262:ssa ei ollut heittoistuinta. Eräs keino hypätä oli ottaa moottoreista tehot pois nopeuden vähentämiseksi ja kavuta istuimelta ylös ohjaamon reunalle. Sitten lentäjä potkaisi sauvan eteenpäin. Koneen aloittaessa ulkopuolisen syöksyn negatiivinen kiihtyvyys heitti lentäjän ulos ja peräsimien yli.[17]

Me 262:n moottorit vaativat paljon huoltoa, ja niiden kestoikä oli keskimäärin vain noin 20 lentotuntia. Osaltaan tähän vaikutti korkealaatuisten raaka-aineiden puute, mikä lyhensi erityisesti kuumuudenkestoa vaativien osien käyttöaikaa, osaltaan myös moottoreiden alkeellinen rakenne.

Me 262:n merkitystä sodan lopulla vähensi polttoaineen ja koulutettujen lentäjien puute, joiden takia koneet seisoivat lentokentillä käyttämättöminä. Niitä jäikin sotasaaliina suuria määriä liittoutuneiden haltuun.

Versiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Messerschmitt Me 262 -koneesta tehtiin useita erikoisversioita. Alkuperäisen aseistuksena oli neljä 30 millimetrin tykkiä. Erääseen versioon asennettiin siipien alle kummallekin puolelle 12 R4M-rakettia. Kahteen Me 262:een asennettiin 50-millinen Mauser MK 214 -kanuuna. Tyyppinimeksi tuli 262 A-1a/U4. Kanuuna painoi noin 500 kiloa ja kykeni ampumaan lähes 50 laukausta minuutissa. Tykin koneisto oli kuitenkin herkkä juuttumaan ja rekyyli täristi konetta pahasti. Tykin suuliekki saattoi myös sokaista lentäjän.Tykin vaatiman tilan vuoksi nokkapyörä muunnettiin kääntymään lappeelleen noustessaan ylös. Muunnos ei päässyt massatuotantoon.lähde?

Eräässä versiossa oli ohjaamon takana viistosti ylöspäin ampuvat 20 mm:n MG 151/20 -tykit, jotka yllä olevan ison pommikoneen varjo laukaisi. Lisäksi Me 262:sta valmistettiin kaksipaikkaista yöhävittäjäversiota 262 B-1a/U1, joka pystyi ampumaan alas esimerkiksi brittiläisen de Havilland D.H.98 Mosquiton.[14]

Tämä kehitettiin tyyppikoulutukseen tarkoitetusta kaksipaikkaisesta versiosta. Koneessa oli SN-2 Lichtenstein tutka, jota käytti operaattori. Koneen nopeus oli ongelma torjuttaessa raskaita pommikoneita, jotka olivat suhteessa hyvin hitaita.

Me 262:ta valmistettiin myös nykyisen Tšekin alueella olevissa tehtaissa. Sodan jälkeen valmistusta jatkettiin Avia S.92 -mallina Tšekkoslovakian ilmavoimien käyttöön. Osa näistä koneista lensi vielä 1950-luvulla.lähde?

Vuonna 2005 Yhdysvalloissa valmistui projekti, jossa rakennettiin Me 262:n kopio. Sen moottoreiksi valittiin moderni General Electric J85. Turvallisuuden parantamiseksi laskutelineitä vahvistettiin ja jarrut modernisoitiin. Koneen mallinimeksi tuli Me 262 A 1 c Messerschmitt-säätiön epävirallisella luvalla.lähde?

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Messerschmitt Me 262 Schwalbe 3d drawing.svg

Yleiset ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Miehistö: 1
  • Pituus: 10,6 m
  • Kärkiväli: 12,51 m
  • Korkeus: 3,50 m
  • Siipipinta-ala: 21,7 m²
  • Siipikuorma: 326 kg/m&sup2
  • Tyhjäpaino: 3 800 kg
  • Lentopaino: 6 400 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino: 7 130 kg
  • Voimalaitteet: 2 × Junkers Jumo 004 (8,8 kN per moottori)

Suoritusarvot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suurin nopeus: 870 km/h
  • Lentomatka:1 500 km
  • Lakikorkeus: 11 450 m
  • Nousunopeus: 1 200 m/min
  • Työntövoima/painosuhde: 0,28

Aseistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Me 262 populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Me 262 -kone sisältyy Blue Öyster Cult -yhtyeen Secret Treaties -albumin kansikuvassa. Kyseisellä levyllä on myös ”ME 262” -niminen kappale.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • John Killen: Luftwaffe. WSOY, 1969.
  • Donald, David: The encyclopedia of world aircraft. Leicester: Blitz Editions, 1997. ISBN 1-85605-375-X. (englanniksi)
  • Chris Chant: II Maailmansodan lentokoneet. Karisto, 1999
  • Mike Spick: Luftwaffen hävittäjä-ässät. Koala-kustannus 1999 ISBN 952-5186-07-5
  • Hugh Morgan: John Weal - Saksalaiset suihkuhävittäjä-ässät. Osprey/Koala kustannus 2002 ISBN 952-5186-33-4
  • Adolf Galland: Ensimmäiset ja viimeiset. WSOY 1956 2.p
  • Walter Schuk : Pudotus! Hävittäjälentäjänä Jäämerellä ja valtakunnanpuolustuksessa. Koala kustannus 2008 ISBN 978-952-5186-95-6

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Donald 1997 s. 623: Me 262 V3 oli prototyypeistä ensimmäinen, joka lensi pelkästään Jumo-suihkumoottoreiden voimalla, V1 lensi kokonaan ilman suihkumoottoreita (varustettu Jumo 210 G -mäntämoottorilla) ja V2-suihkumoottoreiden sekä mäntämoottorin yhdistelmän voimin (BMW 003 ja Jumo 210 G).
  2. http://www.firstjetpilot.com/index.html
  3. http://www.vectorsite.net/avme262.html Greg Goebel's AIR VECTORS: The Messerschmitt Me-262 Schwalbe / Sturmvogel
  4. Galland s.383
  5. "Stormbirds History." Stormbirds.com. Retrieved: 19 May 2011.
  6. Price 1993, p. 176.
  7. Galland s.375-407
  8. Galland s.395
  9. Galland s.399, 404
  10. Galland s.401
  11. Galland s.406
  12. Galland s.411
  13. Mike Spick s.198, 199
  14. a b Saksalaiset suihkuhävittäjä-ässät s.62,64, 71
  15. Walter Schuk s.297
  16. Galland - s.421
  17. Schuk s.301

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Messerschmitt Me 262.