Lentolaivue 32

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lentolaivue 32
EFHV muistomerkki.JPG
Laivueen muistomerkki Hyvinkäällä
Toiminnassa 19401944
Valtio Suomen lippu Suomi
Puolustushaarat ilmavoimat
Rooli hävittäjätoiminta
Koko laivue
Kalusto Brewster B-239
Fokker D.XXI
Curtiss Hawk
Lavotškin LaGG-3
Sodat ja taistelut jatkosota
Komentajat
Tunnettuja komentajia Olavi Ehrnrooth

Lentolaivue 32 oli Suomen ilmavoimien hävittäjälentolaivue, joka perustettiin nimeämällä talvisodan aikana perustettu Lentolaivue 22 uudelleen 9. huhtikuuta 1940.[1] Jatkosodan alkuvaiheessa Lentorykmentti 3:een kuulunut, aluksi Fokker- ja myöhemmin Curtiss-hävittäjäkoneilla varustettu laivue osallistui Etelä- ja Kaakkois-Suomen ilmapuolustukseen sekä Karjalankannakselle hyökkäävän kenttäarmeijan suojaukseen.[2] Hyökkäysvaiheen jälkeen laivue suoritti suojaustehtäviä muun muassa Suursaaren valtauksen yhteydessä.[3]

Keväällä 1942 laivue alistettiin Lentorykmentti 1:lle ja sen toiminta-alueeksi tuli Aunuksenkannas.[4] Laivue suoritti torjunta- ja suojauslentoja Nurmoilan lentokentälle tukeutuen aina kesäkuuhun 1944 saakka, jolloin venäläisten suurhyökkäys Aunuksenkannaksella alkoi. Laivue vetäytyi kenttäarmeijan mukana, suorittaen eri työkentille tukeutuen rynnäköintiä, tiedustelua ja pommituskoneiden suojauslentoja. Aselevon solmimisen jälkeen laivue siirtyi Rantasalmen kautta Mikkeliin, jossa se lakkautettiin ilmavoimien rauhanajan organisaatioon siirtymisen yhteydessä 4. joulukuuta 1944.[5][6] Laivue saavutti jatkosodassa 190 ⅓ ilmavoittoa menettäen 24 konetta ja 16 ohjaajaa.[7]

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentolaivue 32:n kalustona oli keväällä 1940 lyhyen aikaa Brewster B-239.
Laivueen kalusto 1940–41, Fokker D.XXI.

Lentorykmentti 2:n alaisuuteen perustettu Lentolaivue 22, komentajanaan kapteeni Erkki Heinilä, siirrettiin talvisodan jälkeen, 9. huhtikuuta 1940, Lentorykmentti 3:een ja nimettiin uudelleen Lentolaivue 32:ksi (LLv 32). Laivueen kalustona oli 18 Brewster B-239 -konetta, jotka kuitenkin luovutettiin toukokuun alussa Lentolaivue 24:lle. Luovutetun kaluston tilalle laivue sai LLv 24:n Fokker-hävittäjät. Laivue siirtyi perustamisensa jälkeen Ruovedelle, Siikakankaan lentokentälle, jossa se jatkoi koulutustoimintaa koko välirauhan ajan.[8]

Toiminta 1941–44[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1941[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan liikekannallepanossa laivue sai 20. kesäkuuta 1941 siirtokäskyn Hyvinkäälle, joka toteutettiin 21. kesäkuuta alkaen siten, että laivueen viimeiset osat olivat perillä 25. kesäkuuta.[9] Laivueen kalustona oli tässä vaiheessa 36 Fokker-hävittäjää.[10] Laivueen päätehtävänä oli Helsingin ja sieltä Riihimäelle kulkevan rautatien suojaus mahdollisia venäläisten pommikoneiden hyökkäyksiä vastaan. 25. kesäkuuta 1. lentueen luutnantti Veikko Evinen saavutti laivueen ja samalla Lentorykmentti 3:n ensimmäiset ilmavoitot ampuessaan alas kaksi SB-2 -pommituskonetta. Tämän jälkeen ei Hyvinkäältä suoritetuilla lennoilla kohdattu vastustajan koneita lukuisista hälytyslennoista huolimatta; 25. kesäkuuta kärsimistään tappioista johtuen neuvostokoneet kääntyivät Suomen rannikolta takaisin havaitessaan starttaavien suomalaishävittäjien nostattamat pölypilvet.[11] 1. heinäkuuta laivueen tehtävää muutettiin niin, että ilmasta suojattavaksi tuli Vuoksen lounaispuolella olevat kenttäarmeijan joukot sekä Lappeenrannan ja Vuoksenlaakson teollisuusalueet. Uudeksi tukikohdaksi määrättiin Utti, johon laivue siirtyi Vesivehmaan kautta 4. heinäkuuta mennessä. Samalla laivueelle alistettiin Lentolaivue 30:n Hurricane-koneilla varustettu lentue, kapteeni Heikki Kalajan johtama Osasto Kalaja. 11. heinäkuuta aamuyöllä kaksi venäläiskonetta hyökkäsi Uttiin tuhoten kaksi ja vaurioittaen neljää Fokker-konetta. 12. heinäkuuta laivueen komentaja vaihtui; uudeksi komentajaksi saapui majuri Olavi Ehrnrooth, kapteeni Heinilän siirtyessä Täydennyslentolaivue 35:n komentajaksi. 13. heinäkuuta annetun käskyn mukaisesti laivue luovutti Fokker-hävittäjänsä lentolaivueille 12 ja 14 saaden tilalle Curtiss Hawk -kaluston. Ensimmäinen ilmavoitto Curtiss-kalustolla saavutettiin 16. heinäkuuta kun kolmen CU:n osasto ampui alas yhden I-153-koneen neljän venäläisen osastosta.[12]

Hyökkäyksen Karjalankannakselle alkaessa laivue alistettiin ilmavoimien komentajalle tehtävänään kenttäarmeijan suojaus. Laivue siirtyi tehtävän suorittamiseksi lähemmäs rintamalinjaa, Lappeenrantaan, 30. heinäkuuta. 14. syyskuuta alistus ilmavoimien komentajalle päättyi, ja laivue palautettiin Lentorykmentti 3:n yhteyteen.[2] 19. syyskuuta laivueen tehtäväksi tuli kenttäarmeijan edetessä Kannaksen joukkojen ja Vuoksen ylimenopaikkojen suojaus sekä tiedustelutehtävät, tämän vuoksi laivue siirtyi 23. syyskuuta Suulajärvelle.[13] Lokakuussa laivue sai määräyksen yhden Curtiss-lentueen siirtämisestä Hangon alueelle. 1. lentue (Osasto H)[14] siirtyi Nummelan lentokentälle 30. lokakuuta, josta se suoritti muutamia torjuntalentoja ampuen alas kaksi viholliskonetta menettäen kaksi omaa konetta. Venäläisten tyhjennettyä Hangon tukikohdan, lentue siirtyi takaisin laivueen yhteyteen 7. joulukuuta. Ensimmäisen sotavuoden aikana laivue ampui alas 65 vastustajan konetta menettäen 8 omaa konetta.[15]

1942[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivueen pääkalusto 1941–44, Curtiss Hawk 75A.

Vuoden alku oli rintamaosalla hiljainen, laivueen koneet kohtasivat viholliskoneita vain kerran, 8. tammikuuta, luutnantti Pentti Nurmisen johtaman osaston ampuessa alas 3 I-152-hävittäjää. Yhden tuloksettoman, 5. helmikuuta suoritetun torjuntalennon jälkeen laivue osallistui sotatoimiin seuraavan kerran Suursaaren valtauksen yhteydessä 27.–28. maaliskuuta. Laivueen lentäjät ampuivat saaren valtausparaatia suojatessaan alas 15 neuvostokonetta ilman omia tappioita.[3] 3. toukokuuta 1942, ilmavoimien uudelleenjärjestelyn seurauksena, laivue alistettiin uudelleen perustetulle Lentorykmentti 1:lle. Laivueen tehtäväksi määrättiin 14. toukokuuta Aunuksenkannaksen alueella suoritettavat torjunta- ja suojauslennot. Lisätehtäväksi määrättiin näkötiedustelu vihollisen puolella lennettäessä. Laivueen uudeksi tukikohdaksi määrättiin rykmentin komentajan, everstiluutnantti Rekolan sekä majuri Ehrnroothin suorittaman tiedustelun perusteella Nurmoila. Laivueen viimeiset lennot Suulajärven tukikohdasta lennettiin 17. toukokuuta, jonka jälkeen koneet siirtyivät Immolaan, josta edelleen Nurmoilaan. Nurmoilan kentällä vallinnut kelirikko viivästytti siirtolentoja niin, että laivueen viimeiset lentävät osat olivat perillä 30. toukokuuta 1942.[4] Venäläisten ilmatoiminta oli kesäkuukausina erittäin vilkasta, laivueen joutuessa usein kiivaisiin ilmataisteluihin uuden venäläiskaluston kanssa, johon kuuluivat muun muassa nopeat MiG-1, MiG-3 ja Pe-2 -koneet. Pe-2-koneiden torjuntaan laivue joutui kehittämään uuden taktiikan, koska nopeat venäläispommittajat pääsivät taistelukosketukseen jouduttuaan irtautumaan helposti nopeutensa turvin. Ainut keino jolla Pe-2-koneen kykeni yllättämään, oli syöksy ylempää korkeuseroa hyväksi käyttäen.[16] Tätä taktiikkaa käyttäen laivue onnistui ampumaan loppuvuoden aikana alas kymmenen Pe-2-konetta.[17]

5. heinäkuuta venäläiskoneet pommittivat Nurmoilan tukikohtaa useaan otteeseen, pudottaen palavaa naftaa ja fosforia, vaurioiden jäädessä kuitenkin pieniksi.[18] Elokuun taistelutoiminta oli vähäistä johtuen osin huonosta säästä ja toisaalta venäläisten vähäisestä lentotoiminnasta, kuukauden aikana laivue sai vain yhdeksän viholliskosketusta. Ainoastaan Pe-2-koneet lensivät säännöllisesti tiedustelulentojaan suomalaisten rintaman taakse.[19] Syyskuussa laivue kävi useita kiivaita ilmataisteluita vihollisen suuria lentomuodostelmia vastaan, merkittävin taistelu käytiin 5. syyskuuta kun laivueen kaksi lentuetta taisteli läntisellä Aunuksenkannaksella vihollisen noin 40 hävittäjäkonetta vastaan. Yli tunnin kestäneen taistelun aikana suomalaiset onnistuivat ampumaan alas 13 venäläiskonetta ilman omia tappioita. Lokakuun alusta vuoden loppuun laivueen toiminta-alueella vallitsi huono sää, josta johtuen lentoja oli vähän.[20]

1943[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivueen käytössä 1943–44 ollut konetyyppi, Lavotškin LaGG-3.

Vuoden alussa lentotoiminta pysyi päivisin sään takia hiljaisena, venäläisten pommittaessa kuitenkin Nurmoilaa useana yönä. Näissä pommituksissa tuhoutui ja vaurioitui useita CU-koneita. Laivueen komentajan majuri Ehrnroothin siirtyessä komentamaan perustettavaa Lentolaivue 34:ää, uudeksi komentajaksi määrättiin 20. tammikuuta 1943 majuri Lauri Bremer.[21] Komentajan lisäksi siirrettiin alkuvuoden aikana 14 kokenutta ohjaajaa LeLv 34:ään, täydennyslaivueesta tilalle tulleiden ohjaajien myötä lentueet järjestettiin uudelleen siten että kokeneempia ohjaajia oli jokaisen lentueen runkona.[22] Uutta kalustoa laivue sai, kun peruskorjauksesta saapui 18. maaliskuuta ensimmäinen sotasaaliiksi saatu LaGG-3-hävittäjä. Myöhemmin koneita saapui kaksi lisää. Konetyypillä oli tarkoitus parantaa pääsemistä taistelukosketukseen nopeiden Pe-2-koneiden kanssa. LG-koneiden käyttöarvoa rajoittivat kuitenkin toistuvat tekniset ongelmat.[23]

Maaliskuun lopulla Nurmoilassa alkanut kelirikko keskeytti lentotoiminnan 25. huhtikuuta asti, laivueen kuusi lentokunnossa olevaa CU-konetta oli sijoitettu kelirikon ajaksi Immolaan. 5. toukokuuta käydyn ilmataistelun jälkeen, jossa venäläiset menettivät neljä konettaan, ilmatoiminta rauhoittui venäläisten välttäessä harvoilla lennoillaan taistelukosketusta.[22] Elokuun alkupuolella laivueeseen alkoi saapua keväällä 1943 Saksasta ostettuja, Valtion Lentokonetehtaan peruskorjaamia CU-koneita. Nämä paransivat kalustotilannetta niin, että syyskuun aikana lentokunnossa olevien koneiden määrä nousi toiselle kymmenelle.[24] Lentotoiminta hiljeni syyskesällä molemmin puolin rintamaa, tähän vaikutti osaltaan myös huonona pysynyt lentosää.[25]

1944[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivueella kokeilukäytössä vuonna 1944 ollut konetyyppi, Curtiss P-40M.

Vuoden alku oli laivueen osalta hiljaiseloa, ensimmäiset ilmataistelut käytiin vasta helmikuun puolessavälissä. 14. helmikuuta laivueen nimeä täsmennettiin lisäämällä siihen toimintaa kuvaava etuliite, uudeksi nimeksi tuli Hävittäjälentolaivue 32 (HLeLv 32). 16. helmikuuta käydyssä ilmataistelussa lentomestari Eino Koskinen saavutti laivueen ainoan LG-koneiden ilmavoiton ampuessaan alas 415 IAP:n LaGG-3-hävittäjän.[26] Nurmoilassa huhtikuun alussa alkanut kelirikko lopetti lentotoiminnan yli kuukaudeksi, laivueen koneet aloittivat tiedustelu- ja torjuntalennot vasta 8. huhtikuuta. Kevään aikana venäläiset siirsivät La-5-kalustoaan myös Aunuksenkannakselle. Suorituskyvyltään CU-koneita tehokkaammat La-5-koneet aiheuttivat laivueelle vaikeuksia niin, että HLeLv 24:stä siirrettiin 12. toukokuuta kuuden Messerschmitt Bf 109 -koneen lentue (1/HLeLv 24) Nurmoilaan torjumaan lisääntyviä La-5-koneiden hyökkäyksiä. Lentueen päällikkönä toimi Mannerheim-ristin ritari luutnantti Lauri Nissinen.[26] Osasto palasi takaisin laivueensa yhteyteen 3. kesäkuuta, ammuttuaan alas viisi La-5-konetta.[27]

17. kesäkuuta laivueen komentaja majuri Bremer siirrettiin toisiin tehtäviin, komentajan viransijaisena toimi kapteeni Aaro Virkkunen 23. kesäkuuta asti, jolloin komentajaksi määrättiin kapteeni Kullervo Lahtela. Venäläiset aloittivat suurhyökkäyksen Aunuksenkannaksella 21. kesäkuuta, tämä johti pian myös laivueen vetäytymiseen. Laivue vetäytyi 23. kesäkuuta Uomaalle, josta se suoritti rynnäköintiä venäläisten maihinnousujoukkoja vastaan Tuuloksessa. Laivueen päätehtäväksi määrättiin samana päivänä tiedustelu. Laivue vetäytyi edelleen 4. heinäkuuta Mensuvaaraan, josta se suoritti tiedustelutehtäviä sekä pommikoneiden saattolentoja. Laivue sai Mensuvaarassa käyttöönsä sotasaaliina saadun ja kunnostetun Curtiss P-40M -koneen, jolla ei suoritettu taistelulentoja, useiden ohjaajien suorittaessa koneella kuitenkin tutustumislentoja.[28] Rintamalinjojen vakiinnuttua heinäkuun puolessa välissä venäläiskoneita kohdattiin vain muutaman kerran. Laivueen viimeisen ilmavoiton saavutti 2. lentueen luutnantti Jorma Pesola, ampuessaan 27. heinäkuuta alas U-2-tiedustelukoneen Syvälammella.[29][30]

Laivueen lakkauttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

4. syyskuuta alkaneen aselevon jälkeen laivue siirtyi 6. syyskuuta alkaen Rantasalmelle ja sieltä Mikkeliin 21. syyskuuta mennessä.[5][7] Välirauhan ehtojen mukaan laivueen reserviläiset kotiutettiin 20. marraskuuta 1944 mennessä. Ilmavoimien organisaatio supistettiin tämän jälkeen rauhanajan vahvuuteen, jolloin muun muassa Lentolaivue 32 lakkautettiin 4. joulukuuta 1944. Laivueen konekalusto luovutettiin tämän jälkeen toimintaansa jatkaville laivueille; CU-kalusto hävittäjälentolaivueille 11 ja 13[31][28] sekä LG-koneet Hävittäjälentolaivue 11:lle.[32]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Ilmavoimat sodan jälkeen. Tampere: Apali, 1999. ISBN 952-5026-14-0.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 18 – Lentorykmentti 3. Espoo: Kari Stenman, 2001. ISBN 951-98751-1-5.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 20 – Lentorykmentti 1. Espoo: Kari Stenman, 2002. ISBN 951-98751-3-1.
  • Haapanen, Atso: Suomen ilmavoimien hävittäjähankinnat 1918–1945. Helsinki: Koala-Kustannus, 2002. ISBN 952-5186-16-4.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 5 – Curtiss Hawk 75A. Espoo: Kari Stenman, 2004. ISBN 951-98751-9-0.
  • Keskinen, Kalevi; Partonen, Kyösti; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat 1928–40. Espoo: Kari Stenman, 2006. ISBN 952-99743-0-2.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 27 - Ilmavoitot, osa 2. Kustannusliike Kari Stenman, 2006. ISBN 952-99432-9-6.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat III 1941. Espoo: Kari Stenman, 2007. ISBN 978-952-99743-1-3.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat IV 1942. Espoo: Kari Stenman, 2007. ISBN 978-952-99743-2-0.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat V 1943. Espoo: Kari Stenman, 2008. ISBN 978-952-99743-3-7.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat VI 1944. Espoo: Kari Stenman, 2008. ISBN 978-952-99743-5-1.
  • Heinonen, Timo: Albatrosista Pilatukseen: Suomen sotilaslentokoneet 1918-2010. Tikkakoski: Keski-Suomen ilmailumuseo, 2010. ISBN 978-952-99989-2-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Keskinen; Partonen; Stenman 2006 s. 194
  2. a b Keskinen; Stenman 2001 s. 18–19
  3. a b Keskinen; Stenman 2001 s. 38
  4. a b Keskinen; Stenman 2002 s. 92
  5. a b Keskinen; Stenman 2002 s. 114–116
  6. Keskinen; Stenman 1999 s. 6
  7. a b Keskinen; Stenman 2004 s. 77
  8. Kolkka, Sulo: Lentolaivue 32:n vaiheita 1940–42. Suomen ilmailuhistoriallinen lehti, 2003, nro 1, s. 21.
  9. Keskinen; Stenman 2007 (Suomen ilmavoimat III) s. 205
  10. Kolkka, Sulo: Lentolaivue 32:n vaiheita 1940–42. Suomen ilmailuhistoriallinen lehti, 2003, nro 1, s. 22.
  11. Kolkka, Sulo: Lentolaivue 32:n vaiheita 1940–42. Suomen ilmailuhistoriallinen lehti, 2003, nro 1, s. 23.
  12. Kolkka, Sulo: Lentolaivue 32:n vaiheita 1940–42. Suomen ilmailuhistoriallinen lehti, 2003, nro 2, s. 23.
  13. Keskinen; Stenman 2001 s. 20
  14. Haapanen 2002 s. 205
  15. Keskinen; Stenman 2001 s. 24
  16. Kolkka, Sulo: Lentolaivue 32:n vaiheita 1940–42. Suomen ilmailuhistoriallinen lehti, 2004, nro 2, s. 7.
  17. Keskinen; Stenman 2002 s. 130–131
  18. Kolkka, Sulo: Lentolaivue 32:n vaiheita 1940–42. Suomen ilmailuhistoriallinen lehti, 2004, nro 2, s. 8.
  19. Kolkka, Sulo: Lentolaivue 32:n vaiheita 1940–42. Suomen ilmailuhistoriallinen lehti, 2004, nro 2, s. 9.
  20. Keskinen; Stenman 2004 s. 35
  21. Keskinen; Stenman 2002 s. 106
  22. a b Keskinen; Stenman 2004, s. 66
  23. Keskinen; Stenman 2002 s. 108
  24. Keskinen; Stenman 2002 s. 110
  25. Keskinen; Stenman 2004 s. 67
  26. a b Keskinen; Stenman 2002, s. 112
  27. Keskinen; Stenman 2004 s. 76
  28. a b Keskinen; Stenman 2004 s. 89
  29. Keskinen; Stenman 2004 s. 77
  30. Keskinen; Stenman 2006 s. 20
  31. Keskinen; Stenman 2002 s. 118
  32. Heinonen 2010 s. 200